Luonnon vastaisku

Lauantaiaamuna herättyäni totesin, että ulkoa kuului outo ääni. Jonkinlainen jyrinä. Se jatkui ja jatkui tasaisena, joten nousin ja menin katsomaan ikkunasta, mitä ulkona tapahtuu. 

Jos video ei näy, voi katsoa sen klikkaamalla tätä linkkiä.

Takapihalla oli tulva. Valtava vesimäärä tuli jostakin, virtasi pihan läpi monen metrin levyisenä vuona, ja jatkoi kohti lähellä olevaa pientä jokea.

Muutaman minuutin kuluttua olimme jo ulkona ihmettelemässä tilannetta yhdessä naapurien kanssa. Jostakin ylempää rinteestä juokseva vesi oli tuonut parkkipaikalle melkoisen määrän hiekkaa, jota oli kasautunut myös sadevesikaivon päälle niin, että vesi ei ollut päässyt kaivoon. Kun kaivo saatiin kaivettua esille ja vesi virtasi sinne minne pitikin, tilanne näytti olevan hallinnassa.

Sitten alkoi taas sataa kaatamalla.

Veden tulolle ei näyttänyt olevan loppua, ja säätiedotuskin lupasi vielä ainakin tunnin verran kaatosadetta. Veden pinta alkoi taas nousta ja virta takapihojen läpi voimistui. Polkaistiin pystyyn talkoot, ja alettiin rakentaa patoa ohjaamaan vesimassoja toiseen suuntaan. 

Norjalaiset ovat talkookansaa. Kun tarve vaatii, ihmiset kantavat kortensa kekoon. Tällä kertaa myös moni sellainen, joiden omaisuutta tulva ei uhannut, oli mukana lapioimassa veden mukana tullutta hiekkaa säkkeihin ja rakentamassa patoa. Kun työ oli edistynyt niin pitkälle, että suurin osa vedestä oli saatu ohjattua muualle ja tilanne oli oikeasti hallinnassa, osa talkooväestä lähti katsomaan, tarvitaanko jossain muualla apua. 

Sade ei onneksi jatkunut enää kovin pitkään, mutta ehti aiheuttaa useita tulvia lähialueella ja myös materiaalisia vahinkoja. Meidän tulvamme voimaa lisäsi se, että alueen läpi kulkee puro, joka on joskus muinoin ohjattu virtaamaan tunneliin. Tunneli oli ilmeisesti tukkeutunut, ja vesi etsi uusia reittejä. Tai eihän se reitti oikeastaan ollut uusi, vaan seurasi veden luonnollista kulkuväylää, sitä, jota puro on joskus aikoinaan virrannut. Tunneli kulkee meidänkin takapihamme alta, ja samaa reittiä tulvavesi hakeutui, tällä kertaa vain maan pintaa pitkin. 

Kävin illalla katsomassa, mistä vesi oli tullut, ja jäljet olivat selvästi näkyvissä. Vettä oli virrannut rinnettä alas sekä katua pitkin että pihojen läpi. Meidän talomme säästyi vesivahingoilta, vaikka jäljistä päätellen vettä oli aikaisemmin aamulla ollut aika paljon myös talon etupihalla, ennen kuin virta oli syönyt itselleen suoremman reitin talon taakse ja sitä kautta jokeen.

Meidän takapihamme vauriot olivat yllättävän pienet. Veden virratessa täydellä voimalla olin ihan varma, että koko piha lähtee veden mukana. Kun tulva oli loppunut, kaikki kasvit ja kivireunukset olivat kuitenkin edelleen paikoillaan, ja oikeastaan vain nurmikko oli ottanut osumaa. Virta oli kaivanut pari isohkoa kuoppaa rinteeseen ja nurmikolla oli jonkin verran hiekkaa. Seuraavana päivänä lähes kaikki jäljet oli jo siivottu. Pykälää ylempänä rinteessä olevien naapureiden pihoissa sen sijaan on aika paljon enemmän hiekkaa. 

Rivitaloalueen toinen puolisko, joka sijaitsee pienen kukkulan toisella puolella, sen sijaan kärsi suurempia vahinkoja. Silläkin puolella oli tehty tosissaan töitä veden ohjaamiseksi harmittomille reiteille, mutta monen talon kellari oli tulvinut ja vesivahingot ovat huomattavat. Lähes pahimmassa tulvakohdassa asuva työkaverini kertoi, että heillä vettä oli tullut sisään paitsi oven raosta myös kellarin lattiassa olevasta pienestä halkeamasta. 

Tuhoja katsellessa tuli mieleen, että oliko tämä nyt sitten luonnon vastaisku. Asuinalue on rakennettu niin, että vedellä ei ole enää luonnollisia reittejä virrata. Rivitaloalueella kävellessäni panin merkille, että sadevesikaivoja ei ole missään. Alueen ainoa sadevesikaivo taitaa olla meidän parkkipaikallamme, ja sekin lienee siinä vain siksi, että se johtaa tunnelissa virtaavaan puroon. Ei ole tarvinnut erikseen kaivaa viemäriä. Tavallista runsaampaan veden tuloon ei ole varauduttu oikeastaan mitenkään. Ei tällä alueella yleensä ole tulvia, mutta tuskin tämä ensimmäinen oli eikä varmaan viimeinenkään. 

Kuvassa takapiha ja sen läpi virtaava vesi näyttää lähes idylliseltä. Aivan kuin jokin trooppinen puutarha vesiputouksineen. Olen joskus ajatellut, että olisi kiva, jos pihassa olisi virtaavaa vettä, mutta tämä on kuitenkin hiukan liikaa. Kuvaa ottaessa en ollenkaan huokaillut ihastuksesta.

Jokohan nyt olisi kesä?

Pohjois-Norjasta kotoisin olevalla miehelläni on tapana sanoa, että kesäkuukausina ei pidä istua vessassa liian kauaa, jottei vahingossa istu siellä juuri silloin, kun kesä tulee ja menee. Me asumme etelässä, mutta tänä vuonna kesä on kyllä antanut odottaa itseään. On ollut viileää ja melkein lämmintä, ja sadettakin on saatu riittävästi. Aivan erilainen alkukesä kuin viime vuonna. 

Olen tähän asti pitänyt tomaatintaimia niin pienissä purkeissa, että ne on ollut mahdollista siirtää helposti yöksi sisään. Tänään vihdoin rohkaistuin istuttamaan taimet suuriin ruukkuihin, joten nyt täytyy vain pitää sormet ristissä, että sää pysyy edes jotakuinkin lämpimänä. 

Huomasin tosin, että ilman lämpötila mahdollisesti ei ole ainoa haaste tomaattien kasvatuksessa. Taimet ovat kahta eri lajia, molemmat kuitenkin avomaalla viihtyviä, mutta toinen lajike ei jaksa pysyä pystyssä, jos lehdet ovat märät. Liika sadekaan ei siis ole toivottavaa, kunnes saan kehiteltyä näille jonkinlaiset tuet. Mahdollista tomaattisatoakin ajatellen kasvien tukeminen taitaa olla tarpeellista.

Takapihan puolellakin riittää tekemistä. Kuvassa vasemmalla oleva rinne pitäisi tasoittaa sellaiseksi, että ruohon leikkaaminen onnistuu tavallisella leikkurilla. Nyt sen siistimiseen pitää käyttää siimaleikkuria pinnan epätasaisuuden ja esiin pistävien kivien takia. Olen kaivanut ylös jo ties kuinka monta kiveä, mutta aina niitä löytyy lisää, kun alkaa tutkia maan pintaa. 

Tällä kertaa tarkoitus oli poistaa yksi oletettavasti pienehkö kivi, jonka kulma pisti ylös maasta. Oletin kiven oleva pieni, koska se liikkui helposti, kun sitä hiukan lapiolla kokeili. Ei se sitten ihan niin pieni ollutkaan, ja samasta kuopasta lähti pari muutakin liian lähellä pintaa ollutta kiveä. Kun kerran olin alkuun päässyt, kaivelin saman tien vielä muutaman muunkin kiven ylös.

Eilen puutarhakaupasta multasäkkejä ostaessa muistelin, että myös viime kesänä ostin multaa aika monta säkillistä. Mielessäni ihmettelin, että mihin kaikki se multa oikein on mennyt, kunnes tänään kiviä kangetessani muistin. Ylös kaivettujen kivien jättämien kuoppien täyttämiseen. Yksi säkillinen ei nimittäin tässä hommassa riitä kovinkaan pitkälle.

Viime kesänä ajattelin, että nyt takapiha on jotakuinkin valmis siinä mielessä, että mitään isoja töitä ei enää ole. Muutaman kasvin voisi ehkä vielä istuttaa olemassa oleviin kukkamaihin ja siinä se. Kesän käännyttyä jo syksyksi sain äkillisen inspiraation ja raivasin pihan perälle uuden kukkapenkin. Enhän minä muuten (seliseli), mutta jokunen isohko kivi piti sijoittaa jonnekin, ja ne sopivat erinomaisesti kukkapenkin reunukseksi. Tänä vuonna kukkapenkin toinen pää näytti niin keskeneräiseltä (lisää selityksiä), että pitihän sitä vielä jatkaa metrillä, ja samalla tulivat rikkaruohotkin kitkettyä pois juurineen siltä alueelta. 

Periaatteessa takapiha loppuu suurinpiirtein naapurin vajan kohdalle. Siitä alkaa tielaitoksen alue, joka käytännössä on joutomaata. Ei tielaitos sitä käytä millään tavalla, koska sen ja tien välissä on korkea meluaita. Naapuri kertoi, että tielaitoksen maa on mahdollista saada korvauksetta omaan hallintaan yksinkertaisella ilmoitusmenettelyllä. Ainoa vaatimus on, että maa-alueen haltija huolehtii sen kunnossapidosta - mitä se sitten tarkoittaakin. 

Pakko myöntää, että katselen tielaitoksen joutomaata sillä silmällä.

Ehkä sittenkin kevät

Ennen viime torstain lumisadetta kaikki lumi oli sulanut jo ajat sitten. Jopa meidän takapihaltamme, jonne aurinko ei paista kuin hetken aamulla ja illalla, tähän aikaan vuodesta vielä vähemmän kuin kesällä. Nyt on kaikki taas kinoksen peitossa ja minä jännään, sulaako lumi niin nopeasti, että pääsen pääsiäispyhinä jatkamaan jo aloitettuja pihatöitä. En taida kuitenkaan lyödä vetoa asian puolesta. 

Monilla norjalaisilla on kotipihallaan solvegg, aurinkoseinä, jonka eteen tuodaan kevättalvella tuolit viltteineen ja muine lämmikkeineen ja istutaan sitten nauttimassa auringosta. Meillä ei valitettavasti ole sellaista. Etupihalle kyllä periaatteessa paistaa aurinko, mutta päivän lämpimimmän hetken lähestyessä aurinko livahtaa talon kulman taa. Ei kuitenkaan anneta sen masentaa, sillä oikeastaan minä mieluummin puuhastelen jotain kuin vain istun auringossa. Tai jos istun, niin sitten visioin tulevia tekemisiä.

Takapihalle ei ole tällä hetkellä menemistä, mutta tulevaa kesää voi ja pitää suunnitella ja valmistella muuten. Kyllä se kesä sieltä taas tulee. Tänäänkin paistoi aurinko ja sulatti lunta. 

Pihaprojekti on edennyt aikaisempina kesinä siihen vaiheeseen, että piha viimeinkin näyttää hoidetulta pihalta eikä vain kivi- ja rikkaruohokokoelmalta. Valmis se ei kuitenkaan vielä ole - tuskin siitä ikinä sellaista tuleekaan - joten tartuin Hannen vinkkiin ruotsalaisesta nettisiemenkaupasta. Siellä valikoimat olivatkin jotain aivan muuta kuin lähimmässä Plantasjenissa ja eikä siemenpusseja ollut hinnallakaan pilattu. Taisin tartuttaa siemeninnostuksen työkaveriinkin. 

Nyt siemenet ovat mullan peitossa ja odotan mielenkiinnolla, mitä sieltä alkaa kasvaa. Toivottavasti jotain, vaikka kylvöohjeissa varoiteltiin pitkästä itämisajasta ja annettiin ohjeita myös sen varalle, etteivät siemenet ala itää kuukaudenkaan kuluttua. Kyse on erilaisista perennoista, joiden kasvatusta siemenestä en ole ennen kokeillut. 

Tomaatin siemenet sen sijaan alkoivat itää viikossa ja tällä hetkellä näyttää siltä, että on olemassa lievä ylituotannon vaara. Jos nämä kaikki kasvavat isoiksi, edes ruukkuja ei riitä kuin puolelle niistä. Ja sitten täytyy tietenkin pitää myös peukut pystyssä, että Norjan kesä on tänä vuonna riittävän lämmin.

Takatalvi

Itse asiassa ei varmaan pitäisi puhua takatalvesta, koska kuulemma norjan kielessä ei ole sitä tarkoittavaa sanaa. Näin väittivät ainakin norjalaiset kollegani, kun yritin kysellä, että miksi kutsutaan sitä, kun talvi palaa kevään ehdittyä jo pitkälle. 

No, jonkinlainen takatalvi tässä nyt kuitenkin yllätti. Eilisaamuna maassa oli ohut kerros jotain valkoista, joka näytti siltä, että se katoaa tuota pikaa ja kevät jatkaa etenemistään. Tänä aamuna maassa olikin yllättäen reilu kerros lunta ja lisää tuli koko ajan. Ihmiset olivat kaivaneet talvivaatteet uudelleen esille ja kulkivat lumipyryssä niska kyyryssä. 

Periaatteessahan mistään varsinaisesta yllätyksestä ei pitänyt edes olla kyse, sillä tätähän sääennuste lupaili. Sääennuste taisi luvata myös, että iltapäivän puolella sataa jo vettä, mutta siinä kohtaa mentiin metsään.

Työhuoneeni ikkunasta ei näy ulos vaan talon sisäosaan, joten en päivän mittaan seurannut tilanteen kehittymistä. Vasta kun mies soitti hiukan ennen neljää ja ihmetteli, miten pääsee kotiin, kun julkinen liikenne seisoo, minäkin sain tilannepäivityksen. Julkisilla minunkin piti päästä kotiin, joten tarkistin netistä, missä mennään. Joukkoliikenteen sivuilla näkyi huomattavan paljon keltaista varoitusväriä. Lista bussilinjoista, joilla liikenne ei toiminut, oli pitkä. Myös huomattavan moni juna näytti seisovan. Metro ja raitiovaunutkin olivat pysähtyneet. 

Kotiin piti kuitenkin päästä ja ainoa häiriöttömästi toimiva liikenneväline näytti olevan lautta. En pääsääntöisesti käytä lauttaa, koska se ajaa harvakseltaan tähän suuntaan ja kotia lähinnä oleva laiturikin on hiukan turhan kaukana ja väärässä suunnassa sujuvia bussiyhteyksiä ajatellen. Mutta kun minkään muun ei välineen toiminnasta ei ollut takeita, niin suuntasin kohti lauttalaituria.  

Työpaikalta lähtiessäni totesin, että lunta tosiaan oli tullut vielä lisää päivän aikana, ja läheskään kaikkia katuja edes Oslon ydinkeskustassa ei ollut aurattu. Kuninkaanlinnan puistokin, jossa vielä pari päivää sitten tehtiin jo kevättöitä, oli paksun lumikerroksen alla. 

Lautta kuitenkin kulki normaalisti ja oli ilmeisen hyvä valinta siitä huolimatta, että laiturilta piti kävellä kotiin 25 minuuttia enimmäkseen auraamattomia pyöräteitä pitkin. Päivän liikunta-annos tuli siinä sivussa. 

Mies, jonka työmatka on pidempi kuin minun, antoi väliaikatiedotuksia matkansa etenemisestä. Aika hitaasti se kuului etenevän ja välillä tuli täysi stoppi, kun kaikki liikenne seisoi. Kun miehen työmatka julkisilla normaalisti kestää noin tunnin, tänään hän oli kahdessa tunnissa päässyt melkein puoliväliin. Kestihän matka minullakin lähinnä viimeisestä kävelyosuudesta johtuen kauemmin kuin normaalisti, muttei sentään mitenkään kohtuuttoman kauan.

Koko talvi on mennyt ilman mitään suurempia sään aiheuttamia ongelmia liikenteessä, mutta tänään julkinen liikenne jostakin syystä joutui kaaokseen. Aamulla pääsin töihin juuri ennen kuin kaaos alkoi, mutta työkavereiden töihintuloajoista ja manailuista päätellen aika monella oli ollut ongelmia matkalla. Tilannetta ihmeteltiin porukalla, sillä ei lumi yleensä näin täydellistä kaaosta aiheuta. Nyt ollaan sentään Norjassa, ei Amerikassa. Lumen kanssa on totuttu elämään. Tai ainakin pitäisi olla.

Tällä hetkellä julkisen liikenteen sivuilla lupaillaan, että liikenne toimii lähes normaalisti huomisaamuun mennessä. Uskaltaisikohan tuohon luottaa, kun siinä on se lähes? Töihin kuitenkin pitäisi mennä huomennakin, oli lumi- ja liikennetilanne sitten mikä tahansa.

Helle

Tänä vuonna norjalainen kesä on osoittautunut kesäksi ainakin loma-aikaan heinäkuussa. Hellettä piisaa ja meilläpäin lämpötila on noussut 30 asteeseen tai yli jo monta päivää putkeen. Tänään alkoi jo syntyä ukkospilviä, mutta eihän siitä sitten kuitenkaan mitään ukkosilmaa tullut. Josko sitten huomenna ilma raikastuisi.

Tällä kelillä voi vaikka tutustua norjalaiseen lyriikkaan, jos ei kuumuudelta muuta jaksa.

Oletko sitä tyyppiä, joka ei koskaan rusketu ja joka ei edes erityisesti yritä?
Pidetäänkö sinua tylsänä pelkurina, koska sinua ei yleensä huvita uida?
Onko sinulla ongelmia seurustella liian positiivisten ihmisten kanssa?
Et ole yksin, meitä samanlaisia on paljon.

Oletko sitä tyyppiä, joka mielellään istuu, istuu sisällä ryyppäämässä, kun aurinko paistaa?
Oletko sitä tyyppiä, joka on heikkona urheiluun, mutta vain ruudulla ja vain, kun me voitamme?
Siinä tapauksessa sinulla on ongelmia herneaivoisten yhdistyksen mukaan.
Mutta et ole yksin, meitä samanlaisia on paljon.

Ihmiset, minulla on uutisia, pyydän ehdotonta hiljaisuutta.
Odotus on ohi, ensi yönä sataa lunta.

Täältä tulee talvi.
Täältä tulee kylmä, hieno aika.
Täältä tulee talvi.
Lopultakin rauha.

Oletko sitä tyyppiä, joka ärsyyntyy ihmisistä, joiden aina pitää tehdä vaikutus?
Jos sinulla on jääkaappi, jos sinulla on TV, silloin sinulla on kaikki, mitä tarvitset elääksesi.

Täältä tulee talvi.
Täältä tulee kylmä, hieno aika.
Täältä tulee talvi.
Lopultakin rauha.

Joachim "Jokke" Nielsen
Suom. Heli

Kappaleen alkuperäinen esittäjä on Jokke & Valentinerne, mutta minä itse pidän enemmän tästä Ingrid Olavan cover-versiosta.

Kevätpäivä

Mies ja viikonloppulapsi lähtivät viettämään sunnuntaita laskettelurinteeseen Holmenkollenin takamaastoon. Viimeiset mahdollisuudet lasketella täällä päin Norjaa ovat käsillä, vaikka rinteessä kuulemma olikin vielä paljon lunta. Aika märkää tosin, kun lämpöasteetkin ovat olleet enimmäkseen plussan puolella viime aikoina. 

Minä puolestani nautin kevätpäivästä kävelylenkillä lähimaastossa. Täällä ei ole ollut lunta enää hetkeen, joten kevät on jo paikoitellen aika pitkällä. Meidänkin takapihalla on nurmikko, se viime kesänä tehty, alkanut vihertää aivan viimeisten parin päivän aikana, eli näyttää onneksi selvinneen talvesta. Muuten luonnon ja pihojen päävärit ovat kyllä edelleen ruskea, harmaa ja likaisen kellertävä.

Norjalaiset eivät tunnu olevan ulkoilukansaa ainakaan samassa mielessä kuin suomalaiset, sillä asuinalueiden halki kävellessäni vastaan ei tullut kuin yksi vanhempi pariskunta ja pari koiranulkoiluttajaa. Tai oikeastaan pitää tarkentaa, että kun norjalainen lähtee ulkoilemaan kävellen, reitti suuntautuu todennäköisimmin jonkin mäennyppylän huipulle tai luontopolkua myöten, kun ensin on autoiltu kauemmas kotoa. Asfalttitietä pitkin kävely naapuruston pihoja katsellen ei vaikuta olevan suosiossa. 

Kun venesatama lähestyi, ihmisiäkin alkoi näkyä. Vollenissa on pieni sunnuntainakin auki olevien putiikkien ja kahviloiden keskittymä, joka vaikuttaa olevan paikallisten suosima "ulkoilu"- ja näyttäytymispaikka. Kovin urheilullisesti eivät ihmiset tällaiselle sunnuntaiulkoilulle näyttäneet pukeutuneen. Toppatakki oli päällä lähes kaikilla ja minä huomattavasti kevyemmässä asussani, jossa hyvin tarkenin kävellä, osuin varmaan kaikkien tyylitietoisten silmään roskan lailla.

Vollenissa sunnuntai-iltapäivänä näyttäytyessään voi samalla käydä ainakin vilkaisemassa venettään, ellei vielä ole aika lähteä vesille. Pari purjetta vuonossa kyllä jo näkyi.

Lunta!

Torstai-iltana havahduin siihen, että ulkona tuuli huomattavan reippaasti, ja muutama lumihiutalekin pyöri tuulen seassa. Myrskyä oli luvattu ja jotain sen tapaista tulikin. Tänne Oslon seudulle myrskyt eivät iske ollenkaan samalla voimalla kuin Länsi-Norjaan, Atlantin rannikolle, jossa tälläkin kertaa myrskysi oikein kunnolla.

Tämä seutu tuntuu yleensä olevan tuulensuojassa, mutta kyllä täällä meilläkin sen verran puhalsi, että jopa sähköt menivät hetkeksi. Sähköstä riippuvainen nykyihminen joutui toteamaan, että ilman minkäänlaista sähkövaloa koko naapurusto on todella pimeä. Hetken miettimisen ja kopeloimisen jälkeen löytyi sentään kynttilöitä ja tulitikkuja. Eikä se sähkökatkos sitten lopulta kestänyt kymmentä minuuttia kauempaa. Toisen jännitysmomentin aiheutti takapihan koivu. Kaatuko se ja jos, niin mihin suuntaan. Ei kaatunut.

Luntakin oli tosiaan luvattu, mutta myrsky taisi lennättää sen jonnekin muualle. Aikaisemmatkaan lupaukset lumesta eivät olleet toteutuneet, vaan lumipilvet olivat kiertäneet tämän alueen. Sunnuntai-aamuna sitä sitten olikin jo maa valkoisena ja lisää tippui taivaalta, ja sama meno jatkui vielä tänäänkin. 

Koulun maantiedon tunnilla muistaakseni muinoin opetettiin, että Norja on säiden armoilla ja täällä sataa vettä jossakin olomuodossa lähes joka päivä. Silloin taisi kyllä jäädä täsmentämättä, että tietyissä osissa Norjaa sataa lähes päivittäin. Vesisadetta saadaan Atlantin rannikolla, jossa on meri-ilmasto, mutta esimerkiksi Oslon alueella tilanne on toinen, vaikka sateisia kesiä on viime vuosina ollut vähän liikaakin. Täällä sataa lunta käsittääkseni rannikkoseutuja enemmän muttei kuitenkaan niin paljon kuin sisämaassa. Ilmasto Oslossa muistuttaa itse asiassa aika paljon Helsingin ilmastoa. Tämä näkemys ei perustu säätilastoihin vaan omiin havaintoihini molemmista paikoista. 

Toisaalta tässä aivan lähimaastossakin voi havaita, että paikallisilmasto saattaa olla erilainen vaikka välimatkaa on vain muutama kilometri. Asuimme aikaisemmin muutaman kilometrin päässä sisämaassa, laaksossa tai oikeastaan rinteessä lähes 200 metrin korkeudessa. Nykyinen asuinpaikka on muutaman sadan metrin päässä vuonon rannasta, ja korkeus merenpinnasta on huomattavasti vähemmän. "Rannikon" ja "vuoriston" eron huomaa esimerkiksi talvella lumen määrässä ja pakkasen kireydessä. Tosin eivät nämäkään asiat taida olla mitään kiveen veistettyjä lakeja, jotka toistuisivat vuodesta toiseen täysin samalla kaavalla.

Lumen tulo yleensä yllättää norjalaiset autoilijat aivan yhtä täydellisesti kuin suomalaisetkin. Tänään maanantaina lumi tuskin oli enää yllätys kenellekään, koska sitä oli satanut jo viikonlopun aikana. Päin vastoin vaikutelma oli, että ihmiset olivat lähteneet liikkeelle aikaisin ja hitaalla vauhdilla, ja yllättäen aamuruuhka ei ollut ennätyksellinen enkä nähnyt edes yhtään peltikolaria.

Sunnuntaikävelyllä Semsvannetin ympäri

Syksy täällä Oslon liepeillä on ollut lauha, mutta nyt tuntuu siltä, että talvi alkaa vähitellen lähestyä. Sunnuntaina jo odoteltiin ensimmäistä lumisadetta, mutta kun sitä ei tullutkaan, lähdimme kävelylle. 

Moni muukin oli saanut saman ajatuksen, ja Semsvannet-järven ympäri kulkevalla kävelyreitillä oli paikoitellen suorastaan ruuhkaa. Sunnuntain kävelyretkihän on hyvin perinorjalainen tapa. Järven ympäri menee helppo noin tunnin reitti, hyvää tietä lähes koko matka eikä mäkiäkään pahemmin ole. Niinpä liikkeellä oli kerrankin "tavallisen" näköisiä, farkkuihin pukeutuneita ihmisiä koirineen. Erotuksena tavallisista ovat ne, jotka vetävät trikoot päälle ja lähtevät juosten tai pyöräillen vaativammille reiteille. Näitä jälkimmäisiä ainakin täällä päin Norjaa on todella paljon. 

Semsvannetin ympäristö on vanhaa kulttuurimaisemaa maataloineen ja laitumineen, ja kävelyreitin varteen osui sekä hevosia että lampaita. Jossain kohtaan reitti kulki aidatun laitumen poikki, jonka porteilla olevat kyltit vannottivat kulkijoita sulkemaan portit visusti perässään, jotta aitauksessa majailevat islanninponit eivät lähde omille teilleen. Poneja ei tällä kertaa näkynyt, mutta ihmiset kyllä noudattivat ohjeita kiitettävästi.

Semsvannet on paitsi suojeltu alue maisemansa vuoksi myös Askerin kunnan tusenårssted eli tuhatvuotispaikka. Tällaisia paikkoja nimettiin juhlistamaan vuosituhannen vaihdetta, ja paikat ovat jollakin tapaa merkittäviä paikallisille ihmisille, jotka ovat osallistuneet valintaan. 

Semsvannetin ympäriltä löytyy myös pieniä mökkejä, husmannsplass, jotka suomalaista termistöä käyttäen ovat olleet torppia tai mäkitupia. Mökkien asukkaat ovat vuokranneet maapalasen suuremmalta talolta ja maksaneet vuokraansa sekä työllään että maatalouden tai kalastuksen tuotteilla. 

Nykyään vanhat torpat taitavat olla vapaa-ajanasuntoja.

Suurempia taloja Semsvannetin rannoilla on pari kappaletta, ja niiden kokoero torppiin on huomattava. Päärakennus on komea, eikä navettaakaan tarvitse hävetä, muista ulkorakennuksista puhumattakaan. Sitä vain jäin miettimään, että jos talot on rakennettu tilusten keskelle, varsinaista peltoa ei niissä taida olla kovin paljoa. Varmaankin laidunmaat ovat sitäkin suuremmat, ja ainakin lampaita on voitu laiduntaa myös metsässä kallion rinteellä. Tai sitten pellot ovat jossain muualla ja talot on rakennettu sinne, missä ne eivät vie tasaista peltomaata. 

Tasaisuus tosin on tässä maassa melko suhteellinen käsite.

Täältä löytyy muutama talvinen kuva Semsvannetilta.

Kevättöräys

Eilen Oslon yliopiston kirjastossa käydessäni törmäsin metroasemalla opiskelijaporukkaan, joka viritteli keväisiä sointuja metroa odotellessaan. Sama meno jatkui myös metrossa muiden matkustajien iloksi.

Oslossa on yliopiston lisäksi myös useampi korkeakoulu, ja siten oletettavasti tuhansia opiskelijoita, mutta en muista aiemmin törmänneeni minkäänlaiseen opiskelijakulttuuriin. Suomalaisissa yliopistokaupungeissa opiskelijat tuntuvat olevan paljon enemmän näkyvillä.

Kevään etenemisen huomaa muuten myös siitä, että abit eli norjalaisitten russet ovat alkaneet kuljeskella ympäriinsä punaisissa haalareissaan. Russetid jatkuu kansallispäivään 17.5. asti.

Tämän kevättöräyksen myötä toivotan hyvää kevättä kaikille lukijoille, kun kevät nyt vihdoinkin on alkanut edetä vauhdilla.

Näköaloja

Lauantaina oli tekemisen puute, joten lähdimme ajelemaan ja katselemaan maisemia. Kevät edistyy hitaasti mutta varmasti, ja maisemat eivät enää näytä aivan niin talvisilta kuin vielä ennen pääsiäistä. Silti taidetaan olla kuukauden verran perässä viime vuodesta.

Ajoimme hetken matkaa sisämaan suuntaan, Sundvolleniin Tyrifjord-järven rannalle. Sieltä löytyi näköalapaikka, josta olikin hyvät näkymät kauempana siintäville lumisille vuorille.

Tien varrelta löytyi myös paikka, josta riippuliitäjät lähtevät lentoon. Juoksevat muutaman askeleen kohti jyrkännettä ja antautuvat siipien varaan. Luulisi sen olevan vielä tähän aikaan vuodesta melko kylmää touhua.

Sundvollenissa on ollut kestikievari ainakin 1600-luvun puolivälistä lähtien, todennäköisesti pidempäänkin, sillä paikassa on ollut asutusta kauan, ja sieltä löytyy pronssikautisia kalliomaalauksia. Sundvollenista lähtee myös vanha tie kohti Osloa, ja tämän tien varrella löytämämme näköalapaikkakin on.

Ennen aikaan kun alhaalta laaksosta on saavuttu jyrkän kallion päälle, on ollut levon aika, ja vieraat on ottanut vastaan Kleivstua, kestikievari ja hevostenvaihtopaikka. Nykyään paikka on jonkinlainen hotelli, josta  on hyvä lähteä vaikkapa hiihtoretkille. Aika hiljaiselta paikka näytti, ja jäin ihmettelemään, kuka tuollaista hotellia nykyään oikein käyttää, kun Sundvollen ympäristöineen ei varsinaisesti vaikuta miltään lomanviettopaikalta.

Todella tyypilliseen norjalaiseen tapaan muuten ylös Kleivstualle johtava tie oli maksullinen, ja maksu oikeutti pysäköintiin hotellin parkkipaikalla. Maksun vastine tosin jäi hieman epäselväksi, sillä tie näytti aika huonokuntoiselta ja parkkipaikkakin oli hiekoittamaton jääkenttä. Mutta jos ihmisiä voidaan rahastaa, miksipä sitä ei tehtäsi. Se on periaate monessa paikassa.

Påskevær ja muita perinteitä

Pääsiäisenä kuuluu olla hieno ilma. Se on yksi norjalaisista pääsiäisperinteistä. Kun aurinko paistaa ja hanki hohtaa, norjalaiset sanovat, että on påskevær, pääsiäisilma, vaikkei edes olisi pääsiäinen. Tänä pääsiäisenä on saatu nauttia hienosta keväisestä säästä. Sellaisesta, joka jo sulattaa lunta aivan silmin nähden, vaikka varjon puolella vielä onkin pakkaslunta.

Pääsiäisenä kuuluu myös hiihtää. Norjassa jo kiirastorstai on vapaapäivä ja monet ottavat koko viikon lomaa töistä ja suuntaavat kohti hiihtomaastoja. Meillä ei ole aiemmin päässyt syntymään tällaista hiihtoperinnettä, mutta tänä vuonna mies ja viikonloppulapsi toteuttivat norjalaisen pääsiäisen syvintä olemusta laskettelurinteessä. Minä en laskettele, joten ulkoilin auringossa muuten sillä välin. Muistelen, että viime vuonna mies poti huonoa omaatuntoa hiihtämättömyydestään. Ei siksi, että hän välttämättä olisi halunnut suksien päälle, vaan  koska niin kuuluu tehdä. Olisi kuulemma hieman noloa töissä tunnustaa, ettei ole hiihtänyt pääsiäisenä niin kuin kaikki muut.

Silloin, kun ei hiihdetä, pääsiäisperinteisiin kuuluu påskekrim. Kirjakaupat alkavat jo hyvissä ajoin mainostaa dekkareita pääsiäislukemiseksi, ja pääsiäispyhinä telkkarista tulee brittidekkareita. Kiusasin miestä kyselemällä muun muassa, että miksi ne telkkarin rikossarjat ovat nimenomaan brittiläisiä. Vastaukseksi sain, että brittisarjoja katsoessaan ihmiset tuntevat itsensä sivistyneemmiksi ja fiksummiksi kuin vaikka amerikkalaisia tai norjalaisia vastineita töllöttäessään. Ne siis koetaan vähän paremmaksi katseltavaksi. No, tiedä häntä, kuinka paikkansapitävä selitys on, mutta tämä on siis norjalaisen suusta kuultu.

Murhamysteeriin syventyessä voi samalla mussuttaa karkkia. Jostakin syystä sekä pääsiäiseen että jouluun kuuluu marsipaani, mutta myös muunlainen karkki kelpaa. Lapset saavat isohkon, pahvisen pääsiäismunan, joka on täytetty karkilla. Siitä riittää syötävää moneksi päiväksi. Kun jo pari viikkoa ennen pääsiäistä ostimme pahvimunan valmiiksi, viikonloppulapsi olisi mielihyvin ottanut sellaisen arviolta kolmen litran vetoisen. Aikuisten mielestä hiukan pienempikin oli riittävä yhdelle kymmenvuotiaalle.

Pääsiäistä voi tietenkin viettää monella tavalla, mutta kaikkia perinteitä seuraten siihen saattaa tulla vähän suorittamisen makua.

Helluntain helle

Hellettä on kestänyt jo muutaman päivän. Meillä maalausprojekti on edelleen käynnissä, mutta tänään käytiin sentään tuulettumassa Oslossa. Aker Bryggellä on tällaisina kauniina päivinä usein tungosta, kun ihmiset lähtevät sinne kävelemään ja päivää paistattelemaan.

Aker Brygge on entistä telakka-aluetta, jota on rakennettu uuteen uskoon 1980-luvulta lähtien. Rakennustyömaita löytyy edelleen, kun kävelee rantapromenadia riittävän kauas. Alueella on paljon ravintoloita terasseineen, kauppoja ja muuta viihdetoimintaa. Viikonloppuiltoinakin ihmisiä saattaa olla tungokseksi asti, eikä ainoastaan tällaisina lämpiminä päivinä.

Alueella on myös asuntoja, jotka lienevät sieltä kalliimmasta päästä. Enpä ole koskaan tarkistanut, millaiset hinnat tällä alueella on, mutta kun sijainti on Oslon keskustassa ja vuonon rannassa, niin eiköhän se jonkinlaista viitettä anna.

Ihmisiä oli runsaasti liikkeellä, mutta enemmänkin tungosta on nähty. Kaikki kynnelle kykenevät ovat todennäköisesti lähteneet mökille viettämään pitkää viikonloppua. Täällä nimittäin vietetään helluntaita pitkän kaavan mukaan, joten maanantai on vielä vapaapäivä.

Helluntain johdosta kaupat menivät eilen kiinni normaalia aikaisemmin. Näin tapahtuu muutamien muidenkin pyhäpäivien aattona toisin kuin Suomessa. Tällaiset asiat voivat tulla yllätyksenä maahanmuuttajalle, joka kuvittelee viettävänsä normaalia lauantaipäivää ja menevänsä ostoksille vähän myöhemmin. Minä olen jo oppinut ennakoimaan tällaisen tilanteen, mutten kuitenkaan ihan vielä ole hahmottanut, minkä pyhien johdosta kaupat suljetaan aikaisemmin ja minkä ei.

Kotimatkalla poikettiin vielä uittamaan viikonloppulasta. Vesi taisi olla vielä vähän viileää, mutta se ei lasta haitannut. Aikuiset sen sijaan katsoivat parhaaksi istahtaa varjoon, jossa lämpötila oli miellyttävä. Auringonpalvojia tällä rannalla oli runsaasti. Nämä ovat varmaan sitten niitä, joilla ei ole mökkiä tai venettä. Itsensä grillaaminen näyttää kyllä onnistuvan kotikulmillakin.

Rannalla

Loman alkua sopii viettää rannalla, kun aurinkokin paistaa. Hvalstrand on joillakin kriteereillä rankattu Norjan parhaaksi uimarannaksi. Onhan se hieno 1930-luvuilla rakennettuine funkistyylisine ravintoloineen ja hyppytorneineen. Vuonon vesikin tuntui tänään ilmoitettua 19 astetta lämpimämmältä.

Naisten kokouimapuvut näyttävät olevan täällä täysin poissa muodista. Aivan pikkulapsia lukuunottamatta kaikilla on bikinit ikään ja kokoon katsomatta. Rusketus on muotia ja talvisaikaan sitä hankitaan solariumin tai itseruskettavien voiteiden avulla.

Jotenkin silmään pisti myös se, että välillä uimahyppytorniin kiipeili ilman aikuista aika pieniäkin lapsia, jotka eivät sitten - onneksi - tohtineet kuitenkaan hypätä.

Pysäköinti rannan tuntumaan maksaa. Portilla on uimasesongin aurinkoisina päivinä rahastaja, mutta muina aikoina huvi on ilmaista. Jos portista saapuu ilman autoa, uimaan sentään pääsee maksutta. Se minulle on jäänyt epäselväksi, minkä tahon taskuun pysäköintimaksu menee.

Vedestä löytyi tällaisia vesiötököitä, pikkuruisia rapuja. Jotkut näyttivät keränneen myös sinisimpukoita, joissa oli vielä asukas sisällä pitämässä kuoria tiukasti kiinni, ja vesirajaan oli kertynyt melkoinen kasa sentin läpimitaltaan olevia tyhjiä kotiloita.

Lunta ja sattumuksia

Viime viikolla satoi lunta. Oikein reilusti. Sitä taisi tulla pari, kolme päivää lähes yhteen menoon. Ei mitään isoa lumipyryä, mutta pienempikin intensiteetti riitti pitkällä aikavälillä kasvattamaan lumipeitteen paksuutta huomattavasti.

Torstaina oli lumikaaos, kun auraus ei pysynyt lumisateen tahdissa. Aamulla töihin lähtiessä auto meinasi jäädä lumikinokseen kiinni ensimmäisen kerran heti autokatoksesta tielle peruuttaessa. Kokeilin ensin vauhdilla peruuttamista, mutta vauhti hyytyi ennen kuin auto oli tiellä. Ei auttanut muu kuin ottaa lapio käteen ja luoda lumikinokseen auton mentävä käytävä.

Jos joku nyt miettii, että missä se mies oli tämän tapahtuessa, niin vastaus on että unten mailla. Miehellä on joustava työaika - minulla ei - ja päättipä sitten sopivana päivänä ottaa aamusta pari tuntia vapaata, kun ei siellä töissä ole nyt mitään. Höh!

Auraustilanne oli siis kaukana normaalista, samoin jonojen pituus ja vauhti. Normaalijonoilla työmatkaan menee noin 25 minuuttia, tällä kertaa 45 minuuttia. Työkaverini Mari ja minä tuuraamme tarvittaessa toisiamme. Viittä vaille kahdeksan sain Marilta viestin, että hän on myöhässä. Bussi oli jäänyt tulematta. Ilmoitin sitten töihin, että me molemmat tulemme myöhässä. Onneksi oli hiljainen päivä, loppiainen sekä Suomessa että Ruotsissa.

Töistä lähtiessä lunta oli edelleen joka paikassa. Työpaikan pihaa ei ollut aurattu eikä myöskään sieltä tielle johtavaa pikku ylämäkeä. Pihassa pystyi kuitenkin ajamaan ilman suurempi ongelmia, mutta ylämäki arvelutti. No, paras tapahan on ajaa vauhdilla ylös ja pysähtyä vasta tasaisella. Tämä oli siis suunnitelma, mutta sen torpedoi pyöräilijä (!), jota väistääkseni minun piti pysähtyä pari metriä liian aikaisin. Sen jälkeen auto ei enää liikkunut eteenpäin. Taaksepäin se suostui liikahtamaan pienen matkaa ja jämähti sitten täysin paikalleen.

Mutta eipä aikaakaan, kun ensimmäinen ohikulkija tuli tarjoamaan työntöapua. Puolen minuutin päästä auton takana oli jo kaksi avuliasta. Siitä sitten yritettiin eteenpäin, onnistumatta, mutta sitten auto suostuikin taas liikkumaan taaksepäin. Mäki alas ja uudelleen vauhdilla ylös. Juuri ja juuri auto sai punnerrettua itsensä tielle asti.

Jonot eivät paljon olleet aamusta muuttuneet, joten soitin miehelle, että tulen sitten kun tulen.

Tänään lunta oli edelleen, kaaosta ei sentään enää. Mutta ei sellaista välttämättä tarvita tapahtumarikkaaseen päivään.

Aamu alkoi taas episodilla. Ensimmäisessä vähän isommassa risteyksessä, kun odotimme sopivaa rakoa liikenteessä, joku tömäytti Jaguarillaan auton perään. Rouvashenkilöllä oli kiire, eikä hän olisi halunnut jäädä selvittelemään asiaa. Käyntikortti käteen ja sillä selvä, eikö niin? Sitä paitsi hän tunnisti meidät saman kadun varrella asuviksi.

Mies totesi, ettei tästä nyt noin vaan lähdetä pois tilannetta toteamatta. Rouva kaivoi kännykän esiin ja alkoi ottaa kuvia vaurioista. Minä tein samoin, mistä rouva jostakin syystä ärsyyntyi.

- Miksi sinäkin otat kuvia?
- Eiköhän se ole parempi niin, että me molemmat otamme omat kuvamme.
- Mutta minä en koskaan ole huijannut ketään! Miksi tekisin sen nyt?
- No... me emme tunne sinua, etkä sinä meitä...

Miehen diagnoosi rouvan käytökselle oli, että kyseessä on rikas, joka ei halua vaivata itseään tällaisilla ikävillä pikkuasioilla. Googlaamalla kun kaikenlaista saa selville, niin selvitettiinpä sitten sekin, että rouva todellakin on ihan kiitettävän vakavarainen. Lisäksi löytyi pikku kuriositeettina muutaman vuoden takainen lehtijuttu, jossa samainen rouva kertoi joutuneensa autoineen autonpesukoneen hyökkäyksen kohteeksi.

Illalla mies kävi keskustelemassa rouvan kanssa ja täyttämässä lomakkeita vakuutusyhtiötä varten. Rouvan muistikuvat aamuisesta olivat sen verran muuttuneet, että hänen autoonsa ei ollut tullut naarmuakaan vaikka vasen etukulma hiukan oli hipaissut meidän autoa. Meidän muistikuvamme mukaan rouvan auton oikeassa etukulmassa oli aamulla näkynyt naarmuja. Rouvan miehen - joka ei ollut tapahtumapaikalla - logiikan mukaan vastapuolen vauriot eivät olleet voineet syntyä tässä kolarissa. Rouva tosin hyväksyi tapahtumasta piirroksen, jonka mukaan hänen autonsa törmäsi meihin oikealla etukulmallaan.

Siinä on sitten vakuutusyhtiön ihmisillä ihmettelemistä...

***
Mahdollisesti huolestuneille vielä tiedoksi, että auton vauriot olivat loppujen lopuksi aika pieniä eikä ihmisille käynyt kuinkaan.

Niitä näitä...

Jouluun valmistautuminen aloitettiin eilen joulukoristeostoksilla. Meillä ei ollut ennestään ensimmäistäkään kuusenkoristetta, kun viime vuonna ei ollut kuustakaan. Nyt on. Kynttiläsarja vielä jäi ostamatta, kun kaupasta ei löytynyt miehen mielestä sopivaa. Mies haluaa värilliset kynttilät...

Kaupassa mies hypisteli myös läpinäkyvää muovituubia, jossa on valoja sisällä. Sellainen olisi kuulemma hieno ulkona räystäällä. En ollut ihan varma, oliko mies tosissaan tuubin kanssa, mutta riskiä ei kannata ottaa, joten varmuuden vuoksi kielsin ehdottomasti ostamasta.

Pakkanen paukkuu ulkona ja sisätiloissakin tuntuu pienoinen viima. Ilman villasukkia täällä ei kannata edes yrittää olla. Kissatkin valitsevat nukkumapaikkansa lämpölähteiden läheisyydestä. Suosikkeja ovat kylpyhuoneen lämmin lattia, kamiinan lähistö ja yöaikaan sänky, jossa voi lämmitellä ihmisten kyljessä.

Kielitaitoa tuli taas testattua viikonloppuna kun miehen äiti oli kyläilemässä Kirkenesistä. Etukäteen vähän mietin, että mahdankohan ymmärtää pohjoista murretta. Mutta eihän siinä mitään isompia ongelmia ollut. Näyttää siltä, että ymmärrän lähes mitä tahansa murretta paremmin kuin tätä paikallista Oslon seudun aksenttia. Outoa.

Viikonloppuna tuli myös testattua, mitä tapahtuu, kun kissa ja kahdeksanvuotias poika ottavat yhteen. Poika yritti silittää kissaa sellaisesta paikasta, johon kissan mielestä ei pidä koskea. Kissa protestoi kynsäisemällä poikaa ja loikkaamalla sängyn alle. Poika ei tästä ilahtunut vaan yritti häätää kissan muualle pommittamalla sitä leluilla. Lopputulos oli, että kissa linnoittautui nurkkaan sängyn alle murisemaan kaikille, jotka tulivat lähelle. Sieltä se sitten saatiin pitkällisen maanittelun tuloksena siirtymään rauhalliseen, lapsettomaan paikkaan. Pojalle taas pidettiin kissapsykologian oppitunti.

Talvi (?)

Siinä sitä nyt sitten on. Lunta. Ensimmäinen lumisade tänä talvena. Sitä satoi eilisiltana ja jotain on jäljellä vieläkin, vaikka töissä seurasin ikkunasta, miten lumi haihtui pois auringonpaisteessa päivän mittaan.

Aamulla uutisissa kerrottiin, miten lumisade oli yllättänyt autoilijat kesärenkaissaan. Ihan niin kuin Suomessakin vastaavassa tilanteessa. Me vaihdoimme renkaat viime viikonloppuna. Juuri oikeaan aikaan.

Talvi siis tekee tuloaan, vaikka tästä lumesta tuskin on mitään jäljellä parin päivän päästä. Lämpötila on päivällä edelleen plussan puolella, joten viereisen laskettelurinteen lumitykitkään eivät ole vielä käytössä. Mutta ei varmaan tarvitse kauan odotella. Muistelen, että viime vuonna lunta alettiin tehdä hyvissä ajoin. Ja sitten keväällä sitä riitti rinteessä pitkään sen jälkeen kun se oli jo muualta sulanut.

Olen katsellut kauppojen toppatakkivalikoimia ja todennut, että aika yksitoikkoisen näköistä on. Mustaa, ruskeaa, valkoista, beessiä. Malleja on periaatteessa noin kahta eri sorttia. Kuvittelen mielessäni, että Suomessa olisi paljon enemmän valikoimaa. Täällä kaikki kaupat myyvät yhtä ja samaa, ja yksilöllisempiä takkeja - ja yleensä muitakin vaatteita - saa etsimällä etsiä.

En ole norjalaistunut läheskään niin paljon, että minulla olisi tarve pukeutua samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Täällä nimittäin näyttää olevan tapana, että tyyli on kaikilla sama. Eikä kaupoistakaan löydy mitään erilaista. Mikä tässä on syy ja mikä seuraus? Onko kauppojen valikoima yksitoikkoinen, koska kaikki haluavat samanlaisia vaatteita. Vai pukeutuvatko kaikki samalla tavalla, koska valikoimaa ei ole? Onko jossain erilaisia vaatekauppoja?

Torstai-illan ajanvietettä

Alkutilanne

Talvi tekee tuloaan, vaikkei lunta ihan vielä näykään, ja ostimme vähän lämmikettä tulevia pakkasia silmälläpitäen. Tässä kasassa on vasta puolet haloista. Toinen erä kipattiin pihaamme hetkeä myöhemmin.

Olisi niin kätevää, jos piha olisi suomalaisittain katsoen normaali eli ei rinteessä ja ilman portaita. Voisi vaan ajaa kuorman suoraan sijoituspaikkaan. Nyt halkokauppiaan resepti oli työntää kuution halkopaketit autonlavalta suoraan rinteeseen, josta ne sitten rysähtivät oven eteen.

Useimmat asiakkaat kuulemma ostavat halkonsa yhden miehen kannettavissa säkeissä, koska ne ovat helpompia käsitellä. Me ahkerat köyhäilijat päädyimme tähän halvempaa ratkaisuun, jossa tuli sitten päivän liikunta-annos kaupanpäällisenä. Halkoja Ikean kassiin ja sitä retuuttamaan edelleen mäkeä alas. Kottikärryjä meillä ei ole, mutta eipä niistä tässä maastossa olisi iloakaan.

Sovimme työnjaoksi, että ensin molemmat kantavat ja sitten yhdessä pinotaan puut. Kun päästiin pinoamisvaiheeseen, mies totesi hetken halko kädessä pähkäiltyään, ettei hänellä oikein ole visiota halkopinon rakentamiseen. Ainakaan sellaisen, joka pysyy pystyssä. Jospa sinä Tetris-mestari hoidat tämän.

Pari tuntia ahkeroimme. Sitten ilta pimeni siihen malliin, että työtä jatketaan viikonloppuna päivänvalon aikaan.

Nyt ei ole kyllä yhtään liian aikaista alkaa lämmittää puilla. Sen verran viileää alkaa olla sisälläkin. Viime talvena ihmettelin, kun lämpö ei halunnut pysyä sisällä talossa vaan karkasi harakoille. Sama ilmiö on taas havaittavissa. Ja jälleen ihmettelen, miksei taloja lämpöeristetä kunnolla. Tässä nimittäin on mielestäni ongelman ydin. Olen perehtynyt asiaan välikatolla.

Lopputulos

Saapaskansaa

Saappaat edestä

En tiedä, mikä Suomessa tällä hetkellä on tilanne, mutta ainakin täällä kumisaappaat näyttävät olevan kuuminta hottia. Jo vuosi sitten näkyi näitä citysaappaita joka toisella naisella ja nyt niitä taitaa olla vieläkin enemmän. Oikein passelit jalkineet syyssateisiin.

Saappaita on tosin näkynyt katukuvassa pitkin kesää. Onhan kesä ollut aika sateinen, mutta kun se säätila ei vaikuta olevan ainoa syy kumisaappaiden käyttämiseen. Niitä on nimittäin kävellyt vastaan myös sellaisina päivinä, kun sadepilviä ei ole ollut edes näkyvissä. Ovat ilmeisesti muuten sopineet täydentämään päivän asua.

Selvä trendiasuste siis.

Saappaat takaa

Minäkin sitten kävin saapasostoksilla, kun ajattelin, että ehkä ne komeron perältä löytyvät nokialaiset eivät ole esittelykelpoiset. Ja ihan järkevästikin ajatellen märät kengät jalassa kuljeskelu syksyn räntäsateissa ei ole kovin mieltäylentävää.

Jätin suosiolla kauppaan ne kalleimmat merkit, Hunterit ja muut, mutta täytyy sanoa, että siitä huolimatta nämä ovat kalleimmat kumisaappaat, jotka olen koskaan omistanut. Muotoilu muistuttaa enemmän ratsastussaapasta kuin marjastussaapasta, ja saappaanvarressa roikkunut lappunippu on kuin goretex-jalkineissa. Norjalaista hi-techia! Ja mukana tuli kiillotussieni, niin että nyt on sitten jotain iltapuhdettakin, kun näitä puunaa.

Ja näyttää siltä, ettäsaappaat tulevat tarpeeseen. Ulkona nimittäin sataa ja sadetta on luvassa huomiseksikin.

Saappaat makaa

Tulivuoren varjossa

Pilvitaivas

Lauantainen morsian oli ennen häitä stressannut monenlaisista asioista, jotka voivat mennä pieleen. Jos vaikka pappi unohtaa, lapset sairastuvat tai sulhanen muuttaakin mielensä viime hetkellä. Sellaista tavanomaista stressin aihetta. Sitten alkoi tulivuori purkautua Islannissa, lentoliikenne loppui ja vieraat Pohjois-Norjasta, mukaanlukien kaaso, eivät päässeet häihin. Ei ihan tavanomaista.

Norja on aika riippuvainen lentoliikenteestä. Matka etelästä pohjoisimpaan Norjaan maata myöten kestää pari kolme päivää ja matkustaminen jollakin muulla konstilla kuin lentäen ei ole kovin kätevää. Suurin osa häävieraista oli kuitenkin maayhteyksien päässä Oslosta, joten katastrofi ei ollut ylipääsemätön.

Eikö tuossa eilen otetussa kuvassakaan ole tuhkapilviä, vaan ihan vettä ja lumijyväsiä täällä satoi. Muutama päivä sitten oli kyllä tuhkaa auton päällä ja mies väitti haistavansa rikkiä ilmassa. Minä en huomannut mitään.

Makeannälkään

Norjalaisissa häissä on muutama pikkuinen ero suomalaisiin nähden. Kirkossa morsiuspari ja todistajat istuvat tuolella alttarin edustalla. Varsinaisen vihkimisen ajaksi toki nousevat seisomaan. Ennen vihkimistä morsian ja kaaso istuvat vierekkäin, sulhasta ja bestmania vastapäätä. Vihkimisen jälkeen sulhanen ja kaaso vaihtavat istumapaikkoja keskenään. Pappikin liikehti vähän suomalaista vilkkaammin ja hoiti vihkimisen alttarikaiteen ulkopuolella seisten.

Varsinaisessa hääjuhlassa - ja taas totean, että kokemusta on nyt kaksien häiden verran - puheita on runsaasti. Paljon enemmän kuin mihin olen tottunut suomalaisissa häissä. Mies, morsiamen veli, stressasi omaa puhettaan viikon etukäteen, mutta ihan hyvin se meni ja morsiankin vaikutti tyytyväiseltä.

Päivällisen jälkeen ohjelmassa oli vapaamuotoista seurustelua, kakkuja kahvin kera ja se pakollinen häävalssi. Jossain vaiheessa minutkin värvättiin avuksi avaamaan lahjapaketteja. Lahjat ja niiden antajat listattiin tarkasti, ja perässä seurannee kiitoskortti, jossa vieraita kiitetään juuri heidän antamastaan lahjasta.

Pihan kaunistus

Kevätaurinko paistaa vaihtelevasti ja naapurustossa on jo ahkerasti rapsuteltu pihoilta viimevuotisia lehtiä ja ruohoja. Paitsi tässä meidän kadulla, jossa kadun tämän puolen vuokra-asukkaat eivät näytä tästä asiasta kiinnostuvan. Viimevuotinen heinä saa rehottaa ja kuivat lehdet rapista kaikessa rauhassa - kyllä uusi heinäkasvusto ne pian taas peittää. Paitsi se yksi ulkomaalainen nainen, jonka on nähty heiluvan haravan kanssa ja taisi se oikein kiipeillä pitkin kivipengerrystäkin ja sieltäkin jotain kuollutta kasvustoa repiä pois.

Etupihaa rajaa isoista kivistä rakennettu penger, joka estää katua valumasta ovelle. Mietiskelin, voisiko kivien välistä poistaa vähän irtoainesta. Näyttäisi vähän kauniimmalta. Vai mahtaako rakennelma sortua ja tuoda sen päälle rakennetun autokatoksen mukanaan?

Sitä miettiessä pidän peukalot pystyssä ja sormet ristissä ja mitä muuta voikaan hyvän onnen eteen tehdä. Viikon päästä pitäisi lentää Suomeen. Jos ei nyt sitten Katla räjähdä.