tiistai 30. kesäkuuta 2015

Hovedøya






Loma! Nyt se sitten on vihdoinkin alkanut, ja sääkin näyttää enimmäkseen kesäiseltä. Jopa hellelukemia on luvassa lähipäivinä, vaikka me suuntaammekin piakkoin viileämpään ilmanalaan. Sitä ennen on kuitenkin nautittu kesäisistä maisemista Oslossa.

Aivan Oslon keskustan edustalla Oslovuonossa, noin kymmenen minuutin lauttamatkan päässä on Hovedøyan saari, joka on kaupunkilaisten ulkoilualuetta ja suosittu piknik-retken kohde. Saarelle kulkeva lautta kuuluu paikallisliikenteeseen, joten lipusta ei edes tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Kuulemma joinakin oikein kauniina päivinä lautalle saattaa joutua jonottamaan, kun puoli kaupunkia on päättänyt lähteä retkeilemään samaan kohteeseen.

En ole aikaisemmin käynyt Hovedøyalla, kuullut toki siitä, ja täytyy sanoa, että saari ylitti odotukset luonnonkauneudellaan. Emme kiertäneet koko saarta, mutta puolikkaallakin kierroksella saattoi nähdä kukkaniittyjä, vehreitä lehtoja suurine puineen ja rantakallioita mutta myös hoidettuja, puistomaisia alueita hiekkateineen.

Saari on myös olennainen osa Oslon historiaa. Englannista tulleet sistersiläismunkit rakensivat Hovedøyalle 1100-luvulla luostarin, jonka rauniot ovat suhteellisen hyvin säilyneet. Jo ennen munkkien tuloa saarella oli ollut kirkko. Luostarin rauniot ovat yllättävän suuret, mutta luostari olikin rikas ja sillä oli huomattava poliittinen ja taloudellinen vaikutusvalta alueella. 1532 luostari poltettiin ja ryöstettiin Oslon Akershusin linnoituksen päällikön toimesta, ja sen rakennukseen käytettyjä kiviä vietiin linnoituksen laajennustöihin. Kun Norjan muinaismuistoyhdistys 1845 aloitti toimintansa, oli luostarin raunioiden kunnostaminen sen ensimmäinen tehtävä. 

Napoleonin sotien aikaan 1800-luvun alussa Hovedøyaa alettiin linnoittaa ja sinne tuli tykkipatteri Oslon, silloisen Christianian suojaksi. Tältä ajalta saarella on jäljellä ruutivarastoja ja muitakin rakennuksia. Muutama kanuunakin löytyy turistien ihmeteltäväksi. 

Hovedøyalla tuli taas vaihteeksi mieleen, että Norjan ja Suomen historiassa on joitakin yhteisiä käännekohtia. Kuten edellä mainitut Napoleonin sodat, jotka vaikutuksesta molemmat maat siirtyivät omistajalta toiselle - Suomi Ruotsilta Venäjälle ja Norja edellisen korvauksena Tanskalta Ruotsille. Toisaalta täällä muistaa myös ne eroavaisuudet Suomeen, kuten Norjan tiiviit yhteydet länteen Englannin suuntaan keskiajalla. 

Oli historiasta kiinnostunut tai ei, Hovedøyalla kannattaa kuitenkin käydä vähintään ihailemassa luontoa.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Ei kesälomalle voi noin vain lähteä



Juhannustahan ei Norjassa vietetty tänä viikonloppuna, vaan Sankthans koittaa vasta tulevalla viikolla niille, jotka sitä juhlivat. Lomakausi sen sijaan on alkamassa, ja siihen valmistautuminen on näkynyt töissä erilaisten aktiviteettien muodossa. Niitä on ollut viimeisten kahden viikon aikana useita, kun kevätkauden loppumista ja lomakauden alkamista on juhlistettu erilaisilla kokoonpanoilla.


Eräs iltapäivä oli omistettu ulkoilulle. Tarjolla oli muun muassa mahdollisuus kokeilla golfia Norjassa ilmeisesti kesätöissä olevien brittiläisten golfopettajien johdolla. Aurinko paistoi ja pallot lentelivät - toisilla sinne minne oli tarkoituskin, toisilla ihan muualle. Työnantaja tarjosi kevyen lounaan ja lopuksi syötiin kakkua.


Eräänä iltana ohjelmassa oli vuonoristeily, johon kuului katkarapupuffetti. Tämän kokemuksen perusteella voin kertoa, että kun menu sisältää vain katkarapuja, valkoista leipää ja majoneesia, ja katkaravut pitää tietenkin kuoria itse, tuloksena on hirveästi työtä ja aika vähän syömistä. Vuonomaisemat olivat hienot ja tälläkin kertaa sää suosi niin, että syömistä lukuunottamatta kaikki ohjelma voitiin vetää ulkokannella. Tällä kertaa ei saatu norjalaiskansallista kakkutarjoilua, mutta yhteislaulu sen sijaan raikui. Jostakin syystä norjalaiset tykkäävät laulaa ruotsalaisia lauluja. 


Kulttuuripitoinen ekskursio suuntautui ulkomuseoon, jonne on koottu perinteisiä rakennuksia eri puolilta Norjaa sekä myös urbaania rakennus- ja asuntokulttuuria. Koko päivän retkellä katselimme oppaan johdolla museon parhaat palat, saimme työnantajan tarjoaman lounaan kakkuineen ja tietenkin ohjelmaan kuului myös yhteislaulua. "Koko päivä" ei tällaisessa tapauksessa tarkoita normaalin työpäivän pituutta, vaan viiden tunnin retken voi työaikakirjanpitoon merkitä kokonaiseksi työpäiväksi. 


Loppurutistuksena oli vielä parin tunnin kahvitilaisuus työpaikalla, jossa saatiin kuunnella puheita ja musiikkiesityksiä, syödä kakkua ja tietenkin laulaa koko porukalla vuodenaikaan sopiva, ruotsalainen laulu.

Valtion laitoksessa kun ollaan, kesätyöaika alkoi jo toukokuun puolivälissä. Kesällä on kuulemma vähemmän töitä, joten päivittäinen työaikakin on vain seitsemän tuntia lounastaukoineen.

Oikeasti toukokuun loppu ja kesäkuu on vuoden kiireisintä aikaa ainakin minun osastollani, joten todelliset kesälomafiilikset saavat odottaa vielä hetken. Viikko pitäisi vielä painaa täysillä ja tulevan viikon aikana hoidettavalla työmäärällä voisi hyvin täyttää ainakin pari viikkoa, jos töitä tekisi normaaliteholla ja ilman ylipitkiä kahvitaukoja.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Jokohan nyt olisi kesä?


Pohjois-Norjasta kotoisin olevalla miehelläni on tapana sanoa, että kesäkuukausina ei pidä istua vessassa liian kauaa, jottei vahingossa istu siellä juuri silloin, kun kesä tulee ja menee. Me asumme etelässä, mutta tänä vuonna kesä on kyllä antanut odottaa itseään. On ollut viileää ja melkein lämmintä, ja sadettakin on saatu riittävästi. Aivan erilainen alkukesä kuin viime vuonna. 

Olen tähän asti pitänyt tomaatintaimia niin pienissä purkeissa, että ne on ollut mahdollista siirtää helposti yöksi sisään. Tänään vihdoin rohkaistuin istuttamaan taimet suuriin ruukkuihin, joten nyt täytyy vain pitää sormet ristissä, että sää pysyy edes jotakuinkin lämpimänä. 

Huomasin tosin, että ilman lämpötila mahdollisesti ei ole ainoa haaste tomaattien kasvatuksessa. Taimet ovat kahta eri lajia, molemmat kuitenkin avomaalla viihtyviä, mutta toinen lajike ei jaksa pysyä pystyssä, jos lehdet ovat märät. Liika sadekaan ei siis ole toivottavaa, kunnes saan kehiteltyä näille jonkinlaiset tuet. Mahdollista tomaattisatoakin ajatellen kasvien tukeminen taitaa olla tarpeellista.


Takapihan puolellakin riittää tekemistä. Kuvassa vasemmalla oleva rinne pitäisi tasoittaa sellaiseksi, että ruohon leikkaaminen onnistuu tavallisella leikkurilla. Nyt sen siistimiseen pitää käyttää siimaleikkuria pinnan epätasaisuuden ja esiin pistävien kivien takia. Olen kaivanut ylös jo ties kuinka monta kiveä, mutta aina niitä löytyy lisää, kun alkaa tutkia maan pintaa. 

Tällä kertaa tarkoitus oli poistaa yksi oletettavasti pienehkö kivi, jonka kulma pisti ylös maasta. Oletin kiven oleva pieni, koska se liikkui helposti, kun sitä hiukan lapiolla kokeili. Ei se sitten ihan niin pieni ollutkaan, ja samasta kuopasta lähti pari muutakin liian lähellä pintaa ollutta kiveä. Kun kerran olin alkuun päässyt, kaivelin saman tien vielä muutaman muunkin kiven ylös.

Eilen puutarhakaupasta multasäkkejä ostaessa muistelin, että myös viime kesänä ostin multaa aika monta säkillistä. Mielessäni ihmettelin, että mihin kaikki se multa oikein on mennyt, kunnes tänään kiviä kangetessani muistin. Ylös kaivettujen kivien jättämien kuoppien täyttämiseen. Yksi säkillinen ei nimittäin tässä hommassa riitä kovinkaan pitkälle.

Viime kesänä ajattelin, että nyt takapiha on jotakuinkin valmis siinä mielessä, että mitään isoja töitä ei enää ole. Muutaman kasvin voisi ehkä vielä istuttaa olemassa oleviin kukkamaihin ja siinä se. Kesän käännyttyä jo syksyksi sain äkillisen inspiraation ja raivasin pihan perälle uuden kukkapenkin. Enhän minä muuten (seliseli), mutta jokunen isohko kivi piti sijoittaa jonnekin, ja ne sopivat erinomaisesti kukkapenkin reunukseksi. Tänä vuonna kukkapenkin toinen pää näytti niin keskeneräiseltä (lisää selityksiä), että pitihän sitä vielä jatkaa metrillä, ja samalla tulivat rikkaruohotkin kitkettyä pois juurineen siltä alueelta. 

Periaatteessa takapiha loppuu suurinpiirtein naapurin vajan kohdalle. Siitä alkaa tielaitoksen alue, joka käytännössä on joutomaata. Ei tielaitos sitä käytä millään tavalla, koska sen ja tien välissä on korkea meluaita. Naapuri kertoi, että tielaitoksen maa on mahdollista saada korvauksetta omaan hallintaan yksinkertaisella ilmoitusmenettelyllä. Ainoa vaatimus on, että maa-alueen haltija huolehtii sen kunnossapidosta - mitä se sitten tarkoittaakin. 

Pakko myöntää, että katselen tielaitoksen joutomaata sillä silmällä.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Norjan kielen ihmeellisyyksiä virkamiehen näkökulmasta

Olin äskettäin virkamiehille tarkoitetulla selkeän kirjoittamisen kurssilla. Norjalaisillakin virkamiehillä on näemmä taipumus kansalaisia kirjallisesti lähestyessään ilmaista asia niin, että monilla kansalaisilla on vaikeuksia ymmärtää lukemaansa. Tällaisesta tavasta luonnollisesti halutaan eroon.

Selkeästi kirjoittaminen ei sinänsä ole mikään uusi asia. Kurssilla oli kuitenkin mahdollisuus tehdä myös havaintoja erinäisistä norjan kieleen liittyvistä asioista, kun selkeän esittämisen lisäksi sivuttiin myös kielioppia sekä mainittiin muutama erityisesti muistettava asia "sitten kun kirjoitatte nynorskiksi".

Ensinnäkin norjalaiset pilkkusäännöt. Kurssin vetäjän mukaan pitkälle pääsee sillä perussäännöllä, jonka jokainen norjalainen on oppinut koulussa, eli pilkku laitetaan siihen kohtaan, johon se tuntuu luonnollisesti sopivan. Puheen rytmin mukaisesti. Eikös kuulostakin yksinkertaiselta?

Tämän niin sanotun säännön olen kuullut ennenkin eikä se toimi. Minun logiikkani pilkuttamisen suhteen on ilmiselvästi erilainen kuin norjalainen logiikka. Suomen kielen pilkkusäännöt ovat niin hyvin takaraivossa, että vaikka kuinka yrittäisin ajatella norjalaisesti, pilkut menevät vääriin paikkoihin. Ehkä tästä pitäisi päätellä, että puhun norjaa väärällä rytmillä.

Ja sitten se nynorsk, jota jokainen norjalainen virkamies käyttelee yhtä sujuvasti kuin jokainen suomalainen virkamies ruotsia.

Norjan kielessä on kaksi virallista kirjakielen muotoa, enemmistön käyttämä bokmål ja vähemmistön käyttämä nynorsk. Molemmat ovat norjaa, mutta niiden alkuperä on eri (bokmål pohjautuu tanskaan, nynorsk tietyn Norjan alueen murteisiin), oikeinkirjoitus on erilaista, kieliopissa on jonkin verran eroa ja sanastossakin on eroja. Esimerkiksi kouluissa käytetään kyseisen alueen valtakieltä, mutta lapsille opetetaan myös sitä toista kielimuotoa. Ja virkamiesten kuuluu osata kumpaakin.

Kurssin vetäjä aloitti bokmålilla kirjoitetuilla kalvoilla ja vaihtoi sitten hetken päästä nynorskiin todeten, että kyllähän te tätä osaatte. Siinä vaiheessa, kun tuli maininta bokmålin ja nynorskin jostakin kieliopillisesta erosta - muistakaa tämä sitten kun kirjoitatte nynorskiksi! - totesin mielessäni, että minähän ei kirjoita nynorskiksi yhtään mitään. Kun en osaa. Lukemaan sentään kykenen, jos ei ole liikaa outoja sanoja.

Kyselin taannoin työkavereilta, millä kielimuodolla he vastaavat saamiinsa nynorskiksi kirjoitettuihin yhteydenottoihin. Kukaan ei tunnustanut kirjoittavansa nynorskiksi. Heräsi jopa keskustelua, onko se oikeasti pakollista. Oslon alueella bokmål on valtakieli, mutta asiakkaiden eli opiskelijoiden joukossa on myös nynorskin valta-alueilta tulleita. Esimerkiksi tenttikysymykset käännetään myös nynorskiksi, koska käännöksen puuttumisesta kyllä joku älähtää. Käännöstöitä bokmålin ja nynorskin välillä tekee ammattikääntäjä, mikä tuntuu hieman huvittavalta, kun kerran molemmat "kielet" ovat norjaa.

Oletusarvona on, että kaikki Norjassa koulunsa käyneet osaavat molempia kirjakielen muotoja. Aivan samalla tavalla kuin kaikki Suomessa koulunsa käyneet oletettavasti osaavat sekä suomea että ruotsia. Maahanmuuttajat ovatkin sitten eri asia. Minulta ei esimerkiksi työhaastatteluissa ole koskaan kysytty nynorskin taidosta, eikä aikuisena Norjaan muuttaneen varmaan edes oleteta hallitsevan sitä. Vuosi sitten työpaikkailmoituksia urakalla läpikäydessäni totesin, että erittäin harvassa ilmoituksessa peräänkuulutettiin molempien kielimuotojen hallintaa. Nynorsk vähemmistön kielenä on ilmeisesti uhanalaisessa asemassa, eikä tilannetta varmaan paranna se, että bokmålin käyttäjät yleisesti kokevat sen opiskelun turhana ja pakkona.

Norjan kieli on erikoinen tapaus. Yksiselitteinen standardikieli puuttuu, mutta sen sijaan olemassa on kaksi kirjakieltä, joista kummastakin on lisäksi olemassa konservatiivinen ja radikaali versio, ja noin ziljoona puhuttua murretta, joita ihmiset myös hyvin mielellään kirjoittavat.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Palautetta norjalaisittain

Olen tainnut joskus ennenkin ihmetellä norjalaisten intoa kehua toisiaan. Nyt kymmenen kuukauden kokemuksella nykyisessä työpaikassa kehujen ryöppy on osunut omallakin kohdalle niin, etten oikein aina tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua.

Olen tehnyt Suomessa vastaavanlaista työtä, jota teen nyt Norjassa, joten en pidä itseäni millään tavalla vasta-alkajana, vaikka totta kai monet asiat ovat myös erilaisia kuten aina uudessa työpaikassa. Monen vuoden työkokemus kuitenkin auttaa sujahtamaan suhteellisen nopeasti uusiinkin rutiineihin, kun kokonaiskuva on hallussa. Tätä ajatellen tuntui hieman liioitellulta, kun äskettäin sain esimieheltä palautetta, että olen päässyt sisälle työhön "uskomattoman nopeasti".

Jo syksyllä, kun sain jotakuinkin määräajassa hoidettua erään byrokraattisen urakan, sekin oli työkaverien mielestä aivan mahtavaa. Miten osasinkaan! Urakka oli sellainen, joka tyypillisesti annetaan taloon viimeksi tulleen hoidettavaksi - hieman tylsä ja puuduttava työ, joka ei vaadi mitään kovin ihmeellistä osaamista vaan ainoastaan hyviä istumalihaksia ja kärsivällisyyttä hoitaa homma loppuun.

Esimiehen pyynnöstä laatimani lyhyt selvitys, joka edellytti tietojen etsimistä netistä, kirvoitti sekin ihastuksen huokauksia. Eräskin kollega piti aiheellisena oikein erikseen mainita lounaspöydässä, että kylläpä se Helin laatima teksti oli laadukas - oletteko muut jo lukeneet sen? Samoin kehitystyön avuksi tekemäni pienehkö kyselytutkimus tuntui olevan jotakin aivan ennennäkemätöntä, vaikka mielestäni sellaisen tekee kuka tahansa hiukankin kvantitatiiviseen tutkimukseen perehtynyt, eli periaatteessa kuka tahansa korkeakoulutetuista työkavereistani.

En edelleenkään tiedä, miten tällaiseen palautteeseen pitäisi suhtautua. Kehut ovat niin ylitsevuotavia, että alan jo ihmetellä, missä on vika. Aivan kuin minulta ei olisi todellakaan odotettu tällaista suoritusta, vaikka omasta mielestäni en ole koulutukseni ja työkokemukseni huomioiden saanut aikaan mitään ennenkuulumatonta. Paikkaani täytettäessäkin etsittiin nimenomaan henkilöä, jolla olisi soveltuvaa työkokemusta, ei vasta-alkajaa.

Mieleen on tullut esimerkiksi sellainen epäilys, että epätäydellinen norjani hämää ihmisiä kuvittelemaan, että osaamisessani on muitakin aukkoja. Kun ei asioista puhuessaan osaa käyttää yhtä hienoja sanankäänteitä kuin natiivit, vaikutelma saattaa hyvinkin olla tällainen. Ihmiset eivät osaa erottaa kielitaidon tasoa ja sanoman sisältöä.

Voisiko ulkomaalaisuus sinänsä olla oletettavasti pätevyyttä laskeva tekijä, kun maahanmuuttajien työllistymistä julkiselle sektorille on helpotettu erilaisin suosimisjärjestelmin? Onhan työkaverienikin joukossa ainakin pari, joiden olen kuullut tulleen alunperin jonkinlaisiin hanttihommiin ja sittemmin edenneen oikeisiin töihin, kun pätevyys on todettu.

Suomalaiseen, suoraviivaisempaan palautteeseen tai jopa ajatukseen, että palautteen puuttuminen on positiivista palautetta, tottuneelle norjalainen tyyli vaatii opettelua. Olen yrittänyt seurata joskus saamaani ohjetta, että sanoin vain kiitos  ja hymyilen nätisti suitsutusta saadessani. Ja yritän olla näyttämättä vaivaantuneelta ylisanojen virratessa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...