keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Räntää

Pääsiäisen merkki

Pääsiäinen tulee ja koko Norja tuntuu pysähtyvän jo kiirastorstaista lähtien. Koululaisilla on lomaa koko pääsiäisviikko ja aika monet vanhemmatkin taitavat olla kotona.

Jo tänään kaupat menivät kiinni aikaisemmin ja lähikaupan kassajonojen ostoiskärryistä päätellen naapuruston perheet valmistautuivat vähintään viikon kestävään piiritystilaan. Lähikaupassa näkee todella usein ihmisiä, joiden kärryt on lastattu kukkuroilleen ruokaa. Siis aivan tavallisinakin viikonloppuina ja jotenkin aivan liioitellun täyteen. Meidän kahden hengen talouden ostoskärry näytti aika vaatimattomalta lasteineen, kuten yleensä, vaikka ostoksia oli selvästi normiviikonloppua enemmän.

Lauantaina pääsee uudelleen ruokaostoksille ja silloin lähdetään etsimään lammaspaistia, joka tänään jäi ostamatta. Kaupan lampaat oli myyty - jos niitä oli ollutkaan. Lauantaina pitää sitten suunnata isompaan kauppaan, jossa on paremmat valikoimat. Lähikauppa ei ole ihan siitä parhaimmasta päästä...

Auringoton kevätpäivä

Kevät edistyy hitaasti mutta varmasti. Aurinkoa ei ole kunnolla näkynyt moneen päivään. Sumua, tihkua ja muuta mukavaa sen sijaan riittää. Tämän päivän vesi- ja räntäsade varmasti sulattaa lunta, mutta kyllä sitä vielä riittää moneksi päiväksi, vaikka sulamisvauhti pysyisi samana. Tässä laaksossa narsissit kukkivat vasta sisätiloissa. Pihan kevättöitä ei tarvitse vielä ajatella yhtään. Ei silti tarvitse mennä kuin muutama kilometri meren suuntaan - ja vuono on näköetäisyydellä meiltä - niin lumi on jotakuinkin sulanut.

Mies ehdotteli, että voitaisiin lähteä hiihtämään jonakin päivänä pääsiäisen aikana. Hiihto vesisateessa ei kyllä oikein innosta. Katsotaan sitten jos innostutaan lähtemään jonnekin riittävän kauas. Vesisuksia kun meillä ei ole.

Vesikeli

Tänään käytiin palauttamassa pääsiäisloman alun meillä viettänyt lapsi takaisin äidilleen. Vettä tuli valtatiellä joka suunnasta ja näkyvyys oli välillä minimissä. Panin merkille yhden auton, jonka renkaista vesi lensi hassusti yläkautta vierellä ajavien silmille. Kunnon ryöpsähdys. Olikohan renkaiden pyörimissuunta väärä vai mikä lie? Kesärenkaitakin on jo liikenteessä vaikka lämpötila oli tänäänkin lähellä nollaa ja taivaalta tuli välillä muutakin kuin vettä.

Pääsiäisen kunniaksi myös kliivia innostui kukkimaan. Tämä yksilö jopa ihan ensimmäisen kerran.

Kevätkukka

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Yksityiskohtia

Sandvikselva

Tulipa taas äkkiä ostoksilla Sandvikassa käydessä pantua merkille erinäisiä pikkuasioita. Niihin kiinnittää huomiota, kun ne ärsyttävät, pistävät silmään tai muuten vaan jäävät vaivaamaan.

Kaupassa on jo jonkin aikaa myyty pääsiäskrääsää. Joiltakin osin se on hyvin samannäköistä kuin joulukrääsä, vain väri vaihtuu. Niin kuin esimerkiksi pääsiäismarsipaani.

Joka juhlaan

Sitä on tarjolla pötköinä, palloina jne. Aivan samaa tavaraa olivat kauppojen karkkihyllyt täynnä ennen joulua. Silloin vain pakkauksessa luki "Julemarsipan". No, mikäs siinä, kyllähän minä marsipaania syön milloin vain. Mutta miksi juuri marsipaani on juhlakarkkia?

Toinen pikkuasia, ärsyttävä sellainen, johon taas kerran törmäsin, on hintamerkintöjen puuttuminen tai sekamelska. Tällä kertaa etsiskelin kylmäaltaan reunasta hintaa kahdelle eri tuottajan päällisin puolin samanlaiselle jauhelihalle. Toisen hintaa ei löytynyt, vaikka miten etsin. Toiselle löytyi kaksi erilaista hintaa. Ja itse pakkauksessahan hintatietoja ei ole.

Huolettomuus hintojen merkitsemisessä ei ole yhden tietyn kaupan tai edes kauppaketjun tapa, vaan olen siihen törmännyt vähän siellä täällä. Sellaistakin on sattunut, että kassalla selviää, ettei koko tuotetta ole viety järjestelmiin ollenkaan. Sitten kassa heittää jonkin hinnan, yleensä alakanttiin, ja jos asiakas on siihen tyytyväinen niin sitten on kassakin.

Tervetuloa!

Ostoskeskuksessa kuljeskellessa törmää myös tutun näköisiin kyltteihin. Tämän ylläolevan kohdalla minulla meni jonkin aikaa, ennen kuin hahmotin, millä nimellä sama ketju toimii Suomessa. Giganttihan se siinä!

Toinen kyltti joka jotenkin hämärästi näytti tutulta, kuuluu pankille. Itse en sitä osannut yhdistää mihinkään konkreettiseen, kun en ole kyseisessä pankissa asioinut kummassakaan maassa. Siskoni sitten totesi, että näyttää ihan Sampo pankin kyltiltä. Sampo-nimellä on Suomessa syvällisempi merkitys, joka ei varmasti aukenisi norjalaiselle. Fokus taas...

Fokusoituu rahaan?

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Retki menneeseen

Kuilu

Kävin löytöretkeilemässä Oslon keskustassa. Määränpäänä oli Deichmanske Bibliotek eli Oslon kaupunginkirjasto ihan vaan mielenkiinnosta, kun ei ole tullut aikaisemmin käytyä. Pääkirjasto on keskustassa, vain muutaman askeleen päässä pääkadusta, mutta aivan eri maailmassa.

Astuin pois kahviloiden, kauppojen ja tyylikkäiden ihmisten Karl Johanilta ja löysin itseni kuilusta. Sinne oli ilmeisesti epähuomiossa unohtunut vanha, punainen talo, kun ympärille oli rakennettu uusia toimistotaloja. Ja lisää uutta oli nousemassa lähikortteleihin.

Mikä maa?

Jatkoin matkaa ja yhtäkkiä huomasin olevani itäblokissa pari vuosikymmentä sitten. Näytti ihan Itä-Berliiniltä sellaisena kuin minä sen muistan vielä 1990-luvun puolivälistä. Hetkinen... Eikös nyt ollakaan ikivanhassa Nato-maassa? Mistä tämä tyylisuunta on tänne eksynyt?

Määränpää

Kirjasto nuhruisuudessaan istui hyvin pysähtyneen ajan ympäristöön, vaikka rakennustyyli onkin vanhempi kuin betonihirvitysten. Suuren salin seinämaalauksen tyylikin näytti ihan sosialistiselta realismilta.


Modernia aikaa kirjastossa edustivat tietokoneet, joita oli sijoiteltu sinne tänne. Henkilökuntaakin oli runsaasti ja vieraskielisen kirjallisuuden osastolla vieraskieliset kyltit kehottivat pyytämään apua, jos kirjaa ei löydy.

Suomenkielisen kirjallisuuden muutama esillä oleva hyllymetri oli kuin suomalaisesta kirjastosta olisi poimittu kirjoja sieltä täältä, eri luokista, ja sitten tuotu näytille tämä läpileikkaus. Tilanpuutteen vuoksi suurin osa kirjoista on varastossa. Milläköhän perusteella esillä olevat kirjat oli valittu? Kiva kansikuva? Jos hyllyssä olevat kirjat ovat suosituimpia, suomenkielisillä kirjastonkäyttäjillä on aika mielenkiintoinen maku.

Lehtisalista löytyi Hesari. Kaksi päivää vanha. Tämä oli ensimmäinen paikka, jossa olen törmännyt suomalaiseen lehteen. Lehdessä olevat uutiset tosin ovat luettavissa netistä kolme päivää ennen kuin lehti ehtii lukijoille tänne.

Piilotettu liikenneympyrä

Ulos ja eri reittiä ihmisten ilmoille. Liikennettä kirjaston ympäristössä oli aika vähän, mutta sehän olikin kätketty maan alle.

Muutama askel länteen kohti Karl Johania ja itäblokin pölyt jäivät taakse.

Paluu nykyaikaan

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kauppa, mikä lie...

Joskus ennen Norjaan muuttoa ihmettelin, kun erinomaista englantia puhuva mieheni ei ymmärtänyt käsitettä department store, tavaratalo. Hänen kielenkäytössään esimerkiksi Stockmann on vain kauppa, shop, ilman sen tarkempia määritteitä. Minun mielestäni tavaratalo on (yleensä) isokokoinen kauppa, jossa on osastoja erilaisille tuotteille. Tavaratalo on lisäksi kokonaan yhtä ja samaa kauppaa, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että yhden osaston tuotteet voi maksaa myös toisen osaston kassalla. Tällaisen määritelmän täyttäviä tavarataloja olen nähnyt myös muualla kuin Suomessa.

Norjassa shoppaillessa sitten huomasin, että täältä näyttävät puuttuvan tavaratalot. Siinäpä selitys puutteelle miehen ymmärryksessä. Ostoskeskuksia kyllä löytyy, ja siitä olemme yhtä mieltä, että ne ovat nimenomaan ostoskeskuksia, eivät isoja kauppoja.

Eilen norjantunnille mennessä minulla oli hetki ylimääräistä aikaa ja poikkesin katsomaan kauppaa, jonka ohi olen silloin tällöin kulkenut. Se ei ole aivan ostoskadun varrella, muttei mitenkään syrjässäkään. Nimi, GlasMagasinet, on vähän hämännyt minua. Ensivaikutelma nimestä on, että siellä myydään lasitavaraa, ja sille ei ole ollut tarvetta meidän huushollissa viime aikoina.

Tervetuloa ostoksille

Mutta katsokaapas tätä sisäänkäyntiä. Näyttää ihan tavaratalolta! Kuvan laatu ei ole paras mahdollinen, koska räpsin toistaiseksi kännykkäkameralla. Sisäpuolellakin oli havaittavissa tavaratalomaisia piirteitä. Avointa tilaa, erilaisia osastoja - vaatteita, lasitavaraa, kosmetiikkaa, paperitavaraa jne. Jotenkin myös muu ulkoasu näytti enemmän tavaratalolta kuin kauppakeskukselta. Ainakin minun mielestäni.

Interiööriä

Kiertelin sitten hiukan ja katselin valikoimaa vaatepuolella. Tarjolla oli monenlaisia vaatemerkkejä, joita en ole nähnyt muualla. Ilahduttavaa kaikkien näiden ruotsalaisketjujen keskellä. Tänne pitää tulla uudelleen paremmalla ajalla ja agendalla.

Tarkemmin katsoen tässä tavaratalossa oli kuin olikin eräs epätavaratalomainen piirre. Se näytti koostuvan putiikeista, joissa kaikissa oli oma myyjä, oman kassa ja omat varashälyttimet. Ei siis tulisi kuuloonkaan keräillä vaatteita sieltä täältä sovittamista ja vertailua varten.

Putiikkeja

Tässä kuvassa erilliset putiikit erottuvat selvästi. Jotkut muut, sijainniltaan erilaiset, onnistuivat hämäämään ulkoasullaan ja antamaan vaikutelman yhtenäisestä tilasta.

Onko tämä nyt sitten tavaratalo vai ei? Miten se määritellään? Norjalainen wikipedia myötäilee minun määritelmääni, mutta esimerkkitavaratalot on kaikki nimettu Norjan ulkopuolelta. Samainen wikipedia tosin määrittelee GlasMagasinetin tavarataloksi, mutta toteaa samalla, että se koostuu tunnettujen merkkituoteputiikkien osastoista.

Minun mitta-asteikollani GlasMagasinet on jotakin tavaratalon ja kauppakeskuksen väliltä. Se nyt jäi tähän hätään tarkistamatta, miten mieheni nimittää tätä paikkaa - shopping center vai shop. Jos pitää arvata, niin shop, tai sitten hänellä ei ole suoralta kädeltä tälle mitään nimitystä, koskapa ei ole paikallisia. Onko mahtanut käydäkään tässä paikassa...

GlasMagasinet

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Holmenkollenilla

T-bane valmiina lähtöön

Aikainen herätys sunnuntaiaamuna, aamupala, eväät reppuun, lämmintä vaatetta päälle ja menoksi. Oslossa tuntuu olevan aina vähintään pieni ruuhkanpoikanen, mutta sunnuntaiaamu teki poikkeuksen. Ilmainen, aikarajoitukseton parkkipaikka, jollaista Oslosta on arkena turha etsiä, löytyi sekin helposti metroaseman läheltä.

Täysi metrojuna kolkutteli ylämäkeä Holmenkollenille pikku hiljaa.

Urheilusuoritus

Holmenkollenin esite lupaili vaivaisen kilometrin pikkupyrähdystä metropysäkiltä itse kisapaikalle. Ylämäestä ei mainittu mitään, mutta sen saattoi jopa meikäläisenkin paikallistuntemukselle ennakoida. Silti matka tuntui paljon kilometriä pidemmältä, kun kävelytie kiemurteli aina vain ylöspäin.

Jostakin syystä alkumatkasta polun varrella näkyi pehmustettuja lyhtypylväitä. Pehmusteiden funktio jäi arvoitukseksi, kun niiden ja polun laidan välilläkin oli vähintään metri turvaetäisyyttä. Sen luulisi pelastavan 99% hallitsemattomasti etenevistä kisaturisteistakin, joita ei kyllä tällä matkalla näkynyt. Keltaisia pehmusteita näkyy ylläolevassa kuvassa.

Rakennustyömaa

Matka ylös vei rakennustyömaan halki. Holmenkollenia rakennetaan uuteen uskoon ja vielä syksyllä isomäkikin antoi vain aavistuksen tulevasta. Pienempiä hyppyreitä rakennetaan edelleen, ja vaikka suurin hyppyri otettiin käyttöön pari viikkoa sitten, koko alue muistuttaa edelleen lähinnä soramonttua. Välttämättömät rakenteet olivat valmiina viikonlopun kilpailuissa, mutta lopullisesti paikat ovat kunnossa vasta ensi talven MM-kisoissa.

Ilmassa leijuva hyppyri

Uusi hyppyrimäki on varsin mielenkiintoisen näköinen rakennelma. Se näkyy kauas ja erottuu myös pimeällä valaistuksensa ansiosta. Perinteisempiin hyppyreihin verrattuna tästä näyttää ensi silmäyksellä puuttuvan tuki, joka on kuitenkin sijoitettu niin alas, että mäen kaari näyttää olevan täysin tyhjän päällä. Sivuilla olevat tuulisuojat vielä korostavat mäen muotoja.

Arkkitehtoninen ihme

Katsomossa oli mahdollisuus havainnoida myös yleisöä. Puolalaisia oli paikalla paljon ja ääntä lähti vähintään yhtä paljon kuin norjalaisista omia suosikkeja kannustettaessa. Myös kisakostyymit olivat paikoitellen mielenkiintoisia. Maininnan eksoottisimmasta asusta saa venäläinen kolmikko, joka oli varautunut kylmään täyspitkin susiturkein.

Norjalaisneule, joita muuten katukuvassa näkyy harvakseltaan, oli monen katsojan valinta. Paksu, koristeellinen villapaita oli suosittu vaate, mutta muitakin perinneasusteita oli nähtävillä. Pitkät, polveen asti ulottuvat kirjoneulevillasukat olivat itse asiassa aika hauskan näköiset. Ehkä pitäisi kutoa itselle sellaiset ensi talveksi. Sukkiin yhdistetyt polvihousut lienevät nekin paikallinen perinne.

Heia! Heia!

Katsomossa panin taas merkille erään norjalaisen tavan, jota olen jo aikaisemmin ihmetellyt. Ihmiset kulkevat talvellakin kädet paljaina, ellei pakkasta ole reilusti. Jos kädet palelevat, niitä sitten lämmitellään muilla keinoin, muttei käsineillä. Aluksi kuvittelin tämän tavan olevan vain mieheni laiskuutta ottaa hanskoja mukaan, mutta sittemmin olen havainnut, että niin tekevät kaikki muutkin.

Eilen mäkikatsomossa eteemme istahtivat vanhemmat vauvan kanssa. En osaa arvioida noin pienten ikää, mutta varmasti alle vuosi - ei puhunut, ei kävellyt, söi vauvanruokasosetta purkista. Vauva oli puettu oikein söpöihin neuleisiin, mutta käsissä ei ollut mitään. Lämpötila oli lähellä nollaa ja tuulivaikutuksen kanssa noin kymmenen miinusasteen paikkeilla. Vauva otettiin pois kantolaitteestaan ja todettiin, että kas, kädethän ovat kylmät. Niitä sitten lämmittelemään. Helpotuksekseni vanhemmat kaivoivat sittemmin esille myös vauvan kintaat ja muutakin lisävaatetta. Mutta kuitenkin... En ole minkäänlainen asiantuntija pikkulasten suhteen, mutta ainakin minun maalaisjärkeni sanoo, että hanskat laitetaan lapsen käteen ennen kuin tulee kylmä.

Yhdistetyn miehet hiihtoonlähtövalmisteluissa

Ai niin, olihan siellä hiihtäjiäkin. Hiihto ei vain mielestäni ole kovin katsojaystävällinen laji, paitsi jos sitä sattuu katsomaan tv:n ääressä. Paikan päällä hiihtäjät lähinnä suhahtavat ohi, ja kokonaistilanne on sen varassa, sattuuko näkemään tulostaulua tai kuulemaan ja ymmärtämään kuulutuksia.

Paikan päällä ollut hiihtoselostaja yllätti. Kielivalikoimaan kuuluivat norjan lisäksi englanti, saksa ja suomi, ja kieli vaihtui aina sen mukaan, minkä maalaisesta hiihtäjästä oli puhe.

Kotimatkalla

Pois lähdettäessä onnistuin hukkaamaan kamerani. Minä, joka en ihan oikeasti ikinä hukkaa mitään, ainakaan mitään vähänkään arvokasta. Arvatkaa, harmittiko? Kamera oli kädessäni, hihna ranteen ympärillä. Sitten puhelin soi ja vastasin. Sitten kameraa ei ollutkaan enää missään. Tiedän siis aivan tarkasti missä ja milloin kamera putosi ja huomasinkin sen katoamisen noin parin minuutin päästä. Siinä ajassa joku oli kuitenkin jo ehtinyt korjata sen parempaan talteen.

Kyselin löytätavaroiden kohtalosta saman tien parilta herralta, jotka olivat polkujen risteyksessä opastamassa harhailevia kisaturisteja. Kysymys osoittautui yllättävän hankalaksi. Sitten toinen keksi, että jossain todellakin on löytötavarapiste. Vielä hetken miettimisen jälkeen herrat suosittelivat, että soitan maanantaina ohjelmalehtisessä olevaan numeroon ja kysyn löytötavaroista. Ohjelmalehtisen puhelinnumero kuuluu ensi talven MM-kisojen järjestelyorganisaatiolle, joten eipä olisi heti tullut mieleeni soittaa siihen.

Tänään sitten soitin ja kyselin asiasta. Puhelimessa ollut nainen otti kameran tuntomerkit ja lupasi palata asiaan huomenna, kun on tarkistanut löytötavarat. Saa nähdä kuinka käy. Itse kamera on jo vähän kulahtanut ja olin jo miettinyt uuden ostamista, mutta muistikortti kuvineen olisi kiva saada takaisin.


S
attuneesta syystä kaikki tämänkin postauksen kuvat ovat isäni ottamia.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Maakuntakierroksella

Tämän päivän ohjelmassa oli muutaman tunnin kiertoajelu Oslovuonon länsipuolella. Minä ajoin ja isä kuvasi.

Lähdimme ensin ajelemaan pikkuteitä pitkin kohti Drammenin kaupunkia. Kartassa nämä pikkutiet oli arvotettu moottoritiestä seuraavaksi, mutta totuus oli toinen. Kapea ja mutkainen tie vei muun muassa tämän järven kallioista rantaa pitkin.

Holsfjorden

Vaikka vesialueen nimi antaa ymmärtää, että kyseessä olisi vuono, kyllä se on kuitenkin järvi. Tarkistin kartasta. Ajoin joskus viime kesänä tätä samaa tietä miehen kanssa ja maisemat olivat silloinkin upeat. Maaston mukaan rakennettu tie on tosiaan erittäin mutkainen, vaikka se kartassa näyttää suoralta. Nykyään tiet rakennetaan suoremmiksi puhkaisemalla tunneleita kallioiden läpi, mutta samalla sitten autoilijat menettävät maisemat. Ja saavat ryhtyä maksamaan tietullia, joita käytetään kalliiden tieprojektien osarahoituksena.

Matkan varrella näkyi myös omenatarhoja. Niitä on järveltä Drammeniin johtavan laakson rinteillä aika paljon - kuin viinitarhoja jossain paljon etelämpänä. Ilmasto on ilmeisesti suotuisa omenanviljelyyn eli kesät ovat sopivan aurinkoisia eivätkä talvet ole liian kylmiä puille. Kaupasta löytyy ja joskus on jopa ostettukin erittäin hyvää ja aivan sikakallista omenamehua, joka on tehty lähialueella kasvatetuista omenista. Alla olevassa kuvassa näkyy vasemmalla pari omenatarhaa suorine puuriveineen. Kuvan saa suuremmaksi kaksoisklikkaamalla.

Lierelvan varrelta

Sitten saavuttiin maaseudulta Drammeniin, joka miehen mukaan on Norjan rumin kaupunki. Rakennustyyli oli kyllä aika sekalainen ja viime vuosikymmenten elementtiarkkitehtuuri oli hyvin edustettuna. Muutama vanhempi ja kauniimpi talokin oli sentään säilynyt seassa.

Drammenissa oli eilen hiihdon sprinttikilpailu, jonka jälkiä tänään siivoiltiin. Ladun pohjana olleet lumet oli jo viety pois ja viimeiset rippeet sulivat torin laidalla. Torilla oli vielä purkamatta katsomo (kuvassa sinertävä läiskä), mutta muuten eilinen urheiluhuuma oli jo mennyttä. Pikavisiitillä emme havainneet mitään erityisiä nähtävyyksiä, mutta edellisellä vierailulla, lomamatkalla runsas kaksikymmentä vuotta sitten ihmettelimme kallion sisään louhittua spiraalia, jota pitkin pääsi autolla jonnekin. En muista enää minne.

Drammenin keskustaa

Drammenista lähdettiin taas pikkutietä Drammeninvuonon laitaa pitkin etelään. Drammeninvuono on Oslovuonon sivuhaara, noin kolmisenkymmentä kilometriä pitkä ja aika kapea. Menisi hyvin joesta, jos ei tietäisi vuonoksi.

Seuraava etappi oli Svelvikin pikkukaupunki, jonka kohdalta mentiin vuonon yli. Kartassa siinä näytti olevan silta, mutta paikan päällä havaittiin, että siltaa ei ollut. Oli lossi - 69 kroner, takk! Norjassa muuten pitää maksaa monesta muustakin sellaisesta asiasta, jotka Suomessa ovat ilmaisia tai sitten hinta on käsittämättömän korkea Suomeen verrattuna. Näistä ehkä lisärutinaa joskus toiste.

Lossiliikennettä

Svelvikissä saimme ajaa suoraan lossiin, joten ylläolevassa kuvassa onkin sitten jo vastarannalla lossiin pääsyä odottavia autoja. Alla itse kaupunki. Tällaisia pikkukaupunkeja tai minikaupungilta näyttäviä kyliä - miten sen sitten määritteleekin - tuntuu olevan ainakin rannikolla siellä täällä. En oikein tiedä, ovatko ne itsenäisiä - tuskinpa - vai onko esimerkiksi Svelvik jonkinlainen kuntakeskus.

Svelvik

Drammeninvuonosta olivat jäät jo lähdössä ja kevät on muutenkin viime päivinä edistynyt vauhdikkaasti. Lunta oli silti vielä paljon matkan varrella ja monin paikoin aurauskinokset olivat vaikuttavan korkuisia.

Lossimatkan jälkeen käännyttiinkin takaisin pohjoiseen kohti Osloa. Maalaismaisemia riitti Askeriin asti ja kun tie alkoi kulkea Oslovuonon reunaa, saatiin näkymä myös pääkaupungista. Allaolevassa kuvassa vuono näyttää olevan jo suureksi osaksi sula. Jäätä on tässä kohdassa mantereen ja vuonossa olevan saaren (mahdollisesti Håøya, en muista tarkkaa kuvanottopaikkaa) välissä. Rantaa pitkin ajellessa näkyi myös venesatamia, joissa purjeveneet ovat olleet vedessä koko talven.

Oslo ja Oslovuono

Bærumin keskustaan, Sandvikaan, saapuessamme siellä oli ruuhka pahimmillaan ja tie kotiinpäin tulossa, joten kävimme vielä katselemassa ostoskeskusta, jossa ei ollut ruuhkaa.

Kaikki tässä postauksessa olevat kuvat ovat isäni ottamia.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Turistitouhuja

Isäni on kyläilemässä ja katselimme tänään hiukan Oslon nähtävyyksiä. Kulttuuripäivä siis.

Ensimmäinen kohde oli Munch-museo, joka teki heti kättelyssä vaikutuksen turvajärjestelyillään. En muista ikinä ennen käyneeni taidemuseossa, jonne päästäkseen pitää kävellä metallinilmaisimen läpi. Luonnollisesti ei ollut puhettakaan, että olisin saanut ottaa laukkuni mukaan, vaikka kyseiseen pienehköön laukkuun mahtuvia teoksia näytteillä ei ollut.

Seuraava asia, joka pisti silmään, oli ensimmäisen näyttelysalin taulujen ja niitä suojaavan lasiseinän saumojen synkronointi. Jokainen sauma oli nimittäin tarkalleen taulun kohdalla ja hieman häiritsi taide-elämystä.

Huuto (kuva on peräisin täältä)

Mitä liikkuu taiteilijan päässä, kun lopputulos on ylläoleva Huuto? Maalauksesta on jopa useita versioita. Tämä oli toinen niistä teoksista, jotka ryöstettiin museosta keskellä päivää vuonna 2004. Siitä turvatoimet.

Sitten taas autoon, ja navigaattoriin seuraava osoite, Vigelandin puisto. En vielä tunne Osloa lähellekään niin hyvin, että lähtisin autoilemaan pitkin poikin kaupunkia ilman opastusta. Navigaattori sen sijaan tuntee tien.

Vigelandin puistossa on nähtävillä yli 200 Gustav Vigelandin veistosta. Veistoksissa on ihmisiä erilaisissa asennoissa, usein toisiinsa kietoutuneena. Norjalaiset itse tuntuvat olevan erityisen ihastuneita vihaista vauvaa esittävään pronssiveistokseen Sinnataggen (suom. äkämys), joka on yksi puiston pienimmistä. Sitä kuuluu käydä katsomassa, joten niin teimme mekin.

Vihainen vauva

Puisto on kesällä suosittu käyntikohde ja piknikpaikka, mutta turisteja oli liikkeellä myös pilvisenä maaliskuun päivänä. Maailmalla puiston tunnetuin veistos on varmaankin korokkeella seisova monoliitti, yhdestä kivestä veistetty, 17 metriä korkea pylväs, jossa on 121 ihmishahmoa. Siitä on kuvia jotakuinkin joka paikassa, joten tässä vaihtelun vuoksi näytiksi monoliittia ympäröiviä pienempiä veistoksia. Tyyli on sama.

Monoliitin ympärillä

Kulttuurikierroksen jälkeen kävimme syömässä puiston viereisessä Majorstuan kaupunginosassa, josta löytyy sekä ruokailu- että shoppailumahdollisuuksia moneen makuun. Olen itse ehtinyt tutustua tähän kaupunginosaan vain pintapuolisesti, mutta ero ydinkeskustaan näyttää silmämääräisesti olevan siinä, että ihmiset ovat tavallisemman näköisiä ja ravintolat edullisempia. Kalliitakin paikkoja toki löytyy.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

På norsk

Kielenopiskelun avuksi

Tänään oli taas norjankurssi. Olen kurssilla nimeltä "Norsk for skandinaver", joka on tarkoitettu ruotsia tai tanskaa puhuville. Kurssin valinta vähän hirvitti, koska ruotsini on todellakin "vain" kouluruotsia ja kurssikuvauksessa annettiin ymmärtää, että toista skandikieltä pitäisi hallita varsin hyvin. Kuudesta kerrasta on nyt viisi takana ja voin tässä vaiheessa huokaista helpotuksesta - kyllä sillä kouluruotsillakin pärjää. Mutta puoli vuotta sitten, heti muuton jälkeen, tämä kurssi olisi ollut liian vaikea, kun en vielä ymmärtänyt kovin hyvin puhuttua norjaa. Opettaja nimittäin puhuu vain ja ainoastaan norjaa, ja muutenkin oletus on, että kaikki opiskelijatkin osaavat ainakin jonkin verran sitä.

Kurssilaisista suurin osa on ruotsia äidinkielenään puhuvia, mukaan lukien yksi suomenruotsalainen. Tanskalaisia taitaa tässä vaiheessa olla jäljellä yksi. Sitten on ryhmä ei-äidinkieliset, johon kuuluvat ruotsia koulussa opiskellut suomalainen, tanskaa koulussa opiskellut islantilainen ja saksalainen, joka jostakin syystä puhuu jotakin tanskantapaista. Islantilaisen kanssa olen jutellut pari kertaa ja käytetty kieli on ollut lähinnä skandinaaviskaa - tässä tapauksessa kaikkia skandikieliä suloisessa sekamelskassa. Itselläni alkavat jo vähitellen ruotsi ja norja sekoittua niin, etten aina ole ihan varma jälkeenpäin, mitä kieltä nyt sitten tulikaan enimmäkseen puhuttua.

Kurssi painottuu kirjalliseen ilmaisuun ja puhumisen harjoittelu jää aika vähälle. Toisaalta kieltä oppii kyllä myös kirjoittamalla ja kirjoitusharjoituksia tällä kurssilla tehdäänkin runsaasti. Itse asiassa en ollut yrittänyt kirjoittaa norjaksi mitään ennen kurssia. Se kyllä sitten näkyy punaisen määränä, kun opettaja palauttaa tekstin korjattuna. Opettajan mukaan tosin kirjoitan varsin hyvin huomioonottaen, että tosiaankin olen lähtenyt liikkeelle sen kouluruotsin pohjalta. Opettaja ei kyllä ole näkemässä, kun kirjoitan kotitehtäviä. Sanakirja ja kielioppi kuluvat käytössä niin, että ihme olisi, jos tekstissä ei olisi tolkkua.

Yritelmä

Puhuminen onkin sitten eri asia, kun ei ehdi miettiä asiaa kieliopin kannalta. Oikeinkirjoituksellahan ei siinä ole niin väliä.

Tänään kurssilaisilla oli jopa tavallistakin enemmän kysymyksiä norjan kielen ihmeellisyyksistä. Ja opettaja oli pulassa. Kyseinen opettaja ei ole aiemmin vetänyt tätä kurssia vaan on opettanut norjaa vain kauempaa tulleille. Kielen opettaminen täysin kielitaidottomille taitaa olla aika erilaista kuin kielen opettaminen jo aika paljon käytännössä osaaville. Eroa on myös siinä, jos opiskelijat tulevat jotakuinkin samanlaisesta kulttuuriympäristöstä ja ovat koulutettuja tai jos he ovat lukutaidottomia pakolaisia jostain todella kaukaa. Ruotsalainen osaa kysyä vaikeampia kysymyksiä kuin nigerialainen ja arkielämässä tarvittava sanavarastokin voi olla aika erilainen.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Epämukavuustekijöitä

Aamu
Sumu nousee Oslovuonosta


Vein miehen aamulla junalle. Lähdimme ajoissa, onneksi. Kymmenen kilometrin matkasta seitsemän oli jonoa. Ihmiset istuivat yksin autoissaan niin kuin varmaan tekevät joka arkiaamu. Bussipysäkeillä seisoi lähinnä koululaisia. Minä olin tyytyväinen siitä, ettei itseni tarvitse istua ruuhkassa joka aamu. Jotain positiivista siis töissäkäymättömyydessäkin.

Lommedalenin asukkailla ei taida olla paljon vaihtoehtoja, jos työpaikka on Oslossa. Julkinen liikenne on vielä hitaampi tapa liikkua kuin oma auto. Päivällä ruuhka-ajan ulkopuolellakin matka meiltä kotoa Oslon keskustaan kestää nopeimmillaan tunnin. Ensin kaksi kilometriä kävelyä bussipysäkille, sitten kahdella bussilla tai bussilla ja junalla keskustaan. Ruuhka-aikaan bussitkin kulkevat jonon vauhtia, koska bussikaistaa ei ole kuin muutama kilometri matkan lopussa.

Ei ihme, että polkupyöräilijöitä liikkuu aamulla paljon. Jotkut urhoolliset näyttävät pyöräilevän läpi vuoden. Vaikka pääsyy pyöräilyyn olisi kuntoilu, pyörällä todennäköisesti pääsee nopeammin perille kuin autolla. Joskus silti hirvittää katsella pyöräilijää aamuhämärässä, autojen seassa. Heijastimen virkaa toimittaa usein vilkkuva punainen valo, joka autoilijan näkökulmasta on itse asiassa melko näkymätön.

Vilppu ulkoilee kotipihassa

Miehen poika, melkein 8 v., oli meillä viikonloppuna. Sunnuntaiaamuna hän tapansa mukaan heräsi aikaisin ja meni yläkertaan puuhastelemaan jotakin. Tällä kertaa kissat olivat seurana, koska poika tuli jonkin ajan kuluttua näyttämään sormeaan, jota Vilppu-kissa oli raapaissut. Pojan mielestä Vilpun kynnet pitäisi ehdottomasti leikata. Nyt heti.

Vilppu on todennäköisesti maailman kärsivällisin kissa. Se ei pure eikä raavi vaikka melkein hännästä roikuttaisi. Epäily siis heräsi, että kissa oli protestoinut pojan tekemisiä. En yhtään mitään tehnyt, varmasti en, vastasi poika isänsä epäilyyn kissan kiusaamisesta.

Isä lähti yläkertaan ja minä jatkoin juttelua pojan kanssa. Katsottiin sormessa olevaa naarmua, joka ei onneksi ollut kovin iso. Vilppu siis raapaisi sinua? Mitä sinä teit? - Vähän halailin, ihan hiukan saatoin hännästä vetää... Tai jotain sellaista. Lapsen norjaa ei ole aina ihan helppo ymmärtää, mutta se kävi ilmi, että jotain kissan mielestä epämukavaa oli poika ilmeisesti tehnyt.

Toinen kissa, Vilma, pysyttelee varmuuden vuoksi riittävällä etäisyydellä pojasta. Mieheen Vilma on jo tottunut ja on tunnustanut olevansa talon hierarkiassa miehen alapuolella. Siitä käytiin muuton jälkeen tassunvääntöä sähinän kera, ennen kuin asia selvisi.

Vilma nauttii kamiinan lämmöstä

torstai 4. maaliskuuta 2010

Kevättä ilmassa

Tällä viikolla näyttää kevät vihdoin ja viimein alkaneen. Aurinko paistaa ja lumi alkaa osoittaa sulamisen merkkejä. Vielä viime viikolla lunta tuli taivaan täydeltä ja katon lumikuorma alkoi näyttää uhkaavalta. No, ei se vielä siitä niin paljon ole vähentynyt, joten pitää ehkä patistaa mies katolle - tai jotain...


Keittiön ikkunasta näkyy kuitenkin vielä pitkää lähinnä lunta. Lumiaura lennättää lumet tieltä alarinteeseen eli meidän pihaan. Ilmeisesti tämä on kuitenkin vielä maltillista lumivyöryä viime talveen verrattuna, mikäli naapureita on uskomista.



Tästä talosta tuntuu lämpö karkaavan jonnekin. Eikö Norjassa osata eristää taloja? kysyy epäilevä. Viime aikoina olemme lämmittäneet yläkertaa olohuoneessa olevalla kamiinalla, joka toimiikin aika hyvin. Pari päivää sitten kiinnitin huomiota räystäässä kasvaviin jääpuikkoihin, joita oli vain yhdessä paikassa parvekkeen kohdalla. Juuri siinä kohdassa, jossa ullakolla ei ole eristeitä vaan päivä paistaa lankkujen välistä. Sinne se lämpö sitten taitaakin mennä...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...