sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kevätpäivä


Mies ja viikonloppulapsi lähtivät viettämään sunnuntaita laskettelurinteeseen Holmenkollenin takamaastoon. Viimeiset mahdollisuudet lasketella täällä päin Norjaa ovat käsillä, vaikka rinteessä kuulemma olikin vielä paljon lunta. Aika märkää tosin, kun lämpöasteetkin ovat olleet enimmäkseen plussan puolella viime aikoina. 

Minä puolestani nautin kevätpäivästä kävelylenkillä lähimaastossa. Täällä ei ole ollut lunta enää hetkeen, joten kevät on jo paikoitellen aika pitkällä. Meidänkin takapihalla on nurmikko, se viime kesänä tehty, alkanut vihertää aivan viimeisten parin päivän aikana, eli näyttää onneksi selvinneen talvesta. Muuten luonnon ja pihojen päävärit ovat kyllä edelleen ruskea, harmaa ja likaisen kellertävä.

Norjalaiset eivät tunnu olevan ulkoilukansaa ainakaan samassa mielessä kuin suomalaiset, sillä asuinalueiden halki kävellessäni vastaan ei tullut kuin yksi vanhempi pariskunta ja pari koiranulkoiluttajaa. Tai oikeastaan pitää tarkentaa, että kun norjalainen lähtee ulkoilemaan kävellen, reitti suuntautuu todennäköisimmin jonkin mäennyppylän huipulle tai luontopolkua myöten, kun ensin on autoiltu kauemmas kotoa. Asfalttitietä pitkin kävely naapuruston pihoja katsellen ei vaikuta olevan suosiossa. 

Kun venesatama lähestyi, ihmisiäkin alkoi näkyä. Vollenissa on pieni sunnuntainakin auki olevien putiikkien ja kahviloiden keskittymä, joka vaikuttaa olevan paikallisten suosima "ulkoilu"- ja näyttäytymispaikka. Kovin urheilullisesti eivät ihmiset tällaiselle sunnuntaiulkoilulle näyttäneet pukeutuneen. Toppatakki oli päällä lähes kaikilla ja minä huomattavasti kevyemmässä asussani, jossa hyvin tarkenin kävellä, osuin varmaan kaikkien tyylitietoisten silmään roskan lailla.

Vollenissa sunnuntai-iltapäivänä näyttäytyessään voi samalla käydä ainakin vilkaisemassa venettään, ellei vielä ole aika lähteä vesille. Pari purjetta vuonossa kyllä jo näkyi.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Norjan kirjoittamisesta

Olen taas tehostanut työnhakua ja kirjoitellut hakemuksia sekä viilaillut CV:tä. Norjaksi kirjoittaminen on nykyään huomattavasti helpompaa kuin vuosi tai pari sitten, mutta työhakemusten kirjoittaminen on kuitenkin vähän erilaista kuin vaikkapa työsähköpostien.

Työhakemuksen pitäisi olla mahdollisimman hyvää norjaa, jotta hakemusta ei karsita heti kättelyssä huonon kielen takia. Niissä töissä, joita haen, pitää pystyä "ilmaisemaan itseään sujuvasti sekä suullisesti että kirjallisesti", niin kuin työpaikkailmoituksissa sanotaan.

Tekstin laatiminen norjaksi ei periaatteessa ole vaikeaa, kunhan muistaa kirjoittaessaan ajatella norjaksi, jotta sanakäänteet kuulostavat norjalaisilta eivätkä jostakin toisesta kielestä käännetyiltä. Norjassa niin kuin muissakin kielissä on omat vakiintuneet fraasinsa. Asian voisi tietenkin ilmaista muullakin tavalla, mutta lause todennäköisesti kuulostaisi norjalaisesta tökeröltä. Tosin eivät kaikki norjalaisetkaan hallitse omaa kieltään suvereenisti varsinkaan, jos eivät ole tottuneet ilmaisemaan itseään kirjallisesti. Ulkomaalaisella saattaa kuitenkin olla suurempi tarve osoittaa kielitaitonsa, sillä ei-norjalaisen kieleen kiinnitetään kokemukseni mukaan tietoisesti enemmän huomiota.

Asia, johon minun pitää kiinnittää huomiota, ovat prepositiot. Sen olen oppinut jo ajat sitten, ettei jokin suomen sijamuoto todellakaan käänny aina - jos koskaan - tietyksi prepositioksi. Mallia ei myöskään pidä ottaa ruotsista, vaan usein englanti on rakenteellisesti lähempänä. Muttei siihenkään voi aina luottaa. Joskus norjan prepositiot tuntuvat suorastaan epäloogisilta.

Toinen näkökohta prepositioihin on, että moneen verbiin liittyy prepositio, joka tuntuu tavallaan tarpeettomalta. Ehkä aika on kuluttanut pois jotain, minkä takia prepositio jää roikkumaan ilmaan. Tai siltä ainakin tuntuu. Niin tai näin, tekstin kirjoittamisen jälkeen huomaan sen läpi lukiessani lisäileväni sinne tänne juuri näitä verbiin liittyviä prepositioita.

Norja tuntuu toisaalta yksinkertaisemmalta kuin ruotsi, mutta sitten on näitä sudenkuoppia, joiden olemassaolon tiedostaa vasta, kun kieli on jo aika hyvin hallussa. Ennen tähän pisteeseen pääsyä olen todennäköisesti unohtanut kokonaan pois puolet prepositioista ilman, että itsellä on ollut edes epäilystä, että näin tapahtuu.

Ainakin Suomessa on tapana, että työhakemuksen pitää olla kirjoitettu samalla kielellä kuin työpaikkailmoitus. Entäs jos ilmoitus on kirjoitettu nynorskiksi, joka on siis se vähemmistön käyttämä mutta virallinen norjan kirjakieli? Norjalaiset bokmålin käyttäjät opiskevat nynorskia koulussa samaan tapaan kuin suomenkieliset suomalaiset ruotsia, ja joissakin julkisen sektorin tehtävissä edellytetään molempien kirjakielten osaamista.

Oletan ja toivon, että bokmål eli enemmistön kirjakieli kelpaa. Se nyt tästä vielä puuttuisi, jos pitäisi opetella nynorsk!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ärrin murrin

Viikonloppulapsi unohti kirjan meille ja sovimme, että se lähetetään hänelle postissa. Siitäpä alkoikin pieni mutta verenpainetta nostava tapahtumakulku.

Poikkesin sitten yhtenä päivänä töistä lähtiessäni matkan varrella olleeseen postiin. Useimmat postitoimistot ovat täällä jonkin kaupan yhteydessä olevia asiamiesposteja, minkä ansiosta postitoimistoverkko on varsin tiheä. Meidänkin lähin postimme on sadan metrin päässä, mutta tämä paikka, johon poikkesin, ei ollut minulle ennestään tuttu.

Verenpaine osoitti lieviä nousun merkkejä ensimmäisen kerran jo siinä vaiheessa, kun pysäköin auton kaupan pihaan ja menin noutamaan p-lippua automaatista. Kauppojen pihoissa on aika yleisesti - muttei kuitenkaan aina - tällainen automaatti ja ensimmäinen tunti tai pari on tavallisesti ilmaista aikaa. Lipuilla siis lähinnä valvotaan, ettei kukaan ala käyttää kaupan pihaa pitkäaikaispysäköintiin. Tämän kaupan pihassapa ilmaista aikaa ei ollut ollenkaan, vaan pysäköinnistä piti maksaa heti alusta alkaen. Eihän yhden pienen postiasian hoitamiseen tarvittavan pysäköintiajan lunastamiseen kovin montaa kruunua tarvittu, mutta olin kuitenkin lievästi ärsyyntynyt maksullisuudesta, koska en ymmärrä, miksi sen piti olla maksullista tässä paikassa. Kaupan ja siellä olevan postin lisäksi samassa pihapiirissä oli nähdäkseni vain jokin pikkuputiikki, ja sitäpaitsi sellainenkin ratkaisu on joissakin paikoissa nähty, että ruokakaupan asiakkaat saavat pysäköidä ilmaiseksi. Mutta ei täällä. Mahdollisesti joku oli saanut ahaa-elämyksen, että tässä voidaan tienata rahaa.

No, muutama kruunu automaattiin ja postiasiaa hoitamaan. Valitsin hyllystä sopivan kokoisen kuplamuovikuoren pienelle ja kevyelle kirjalle ja kirjoitin osoitteen päälle. Sitten jäin odottamaan vuoroani, ja verenpaine alkoi kohota taas. Postin tiskillä oli rouvashenkilö, jonka palvelemiseen tarvittiin nähtävästi kaksi miestä. Siitä huolimatta sen asian hoitaminen kesti ja kesti. Rouvalla ei näyttänyt olevan mitään kiirettä, mutta aika rauhallista tahtia pitivät myös häntä palvelleet miehet.

Vihdoin ja viimein tuli minun vuoroni ja sanoin haluavani postittaa kuoren. Nuorempi mies alkoi mittailla ja punnita kuorta ja ilmoitti sitten postimaksun: 332 kruunua. Olin lievästi sanottuna ällistynyt hinnasta. Onhan Norjassa kallista, mutta tämä oli kyllä älyttömintä, mitä olin kuullut pitkään aikaan. Kyselin perusteita mainitulle hinnalle ja mies kertoili lähetyksen painavan yli 300 g ja olevan yli 2 cm paksu. Olen postittanut vastaavan kokoisen lähetyksen joskus ennenkin ja maksanut huomattavasti pienemmän postimaksun, joten aloin tiukata, että millaisen lähetyksen hintaa minulle nyt oikein tarjottiin. A-postia kuulemma. Mutta B-postina sen voisi lähettää halvemmalla, kertoi mies, ja ilmoitti sitten, että B-postilla hinta olisi 330 kruunua. Siis peräti kaksi kruunua vähemmän.

Tässä vaiheessa verenpaineeni alkoi olla sen verran kohollaan, että kyselin jo varsin tiukkaan sävyyn, että missäköhän nyt mättää, kun minulta pyydetään pienen paketin lähettämisesti selkeästi aivan liian korkeaa hintaa. Mies levitteli käsiään, että tällainen tämä hinta nyt on, halvempia vaihtoehtoja ei ole. Taustalla vanhempi mies nyökytteli, että näin tämä asia on.

Tämän vastauksen saatuani ilmoitin, että nyt jää kyllä paketti lähettämättä, koska en todellakaan aio maksaa moista ylihintaa. Miehet tiskin takana näyttivät yllättyneiltä. Ilmeisesti ei ole yleistä, että asiakkaat kyseenalaistavat postipalvelujen hinnoittelun.

Kotona tarkistin netistä postin hinnastosta, mitä kyseisen kokoisen paketin lähettämisen pitäisi maksaa. Sellaista hintaa kuin 332 kruunua ei löytynyt mistään. Sen sijaan paketin mitat huomioiden 70 kruunua vaikutti olevan normaali A-postin hinta.

Seuraavana päivänä mies otti paketin mukaansa mennessään lähikauppaan, jossa on posti, ja sai lähetettyä sen 70 kruunulla. Mistään muusta hinnasta ei kuulemma ollut edes puhetta.

Koko prosessista voi tehdä muutaman johtopäätöksen.

Ensinnäkin pysäköintimaksu: Jos ihmisiä voidaan rahastaa, ihmisiä rahastetaan. Tämä on tavallaan norjalainen muunnos Murphyn laista. Epäilemättä joku pysäköintimaksuekspertti osaisi kertoa perusteen sille, miksi ruokakaupan pihassa pitää maksaa pysäköinnistä, mutta minun mielikuvitukseni ei sen syyn keksimiseen riitä.

Ja sitten postitoimiston toiminta: Se, että joku hoitaa jotakin tehtävää, vaikkapa myy postimerkkejä, ei tarkoita, että kyseinen henkilö osaisi hommansa, siis tässä tapauksessa tietäisi, minkä arvoinen postimerkki milloinkin kuuluu myydä. Ja jos jokin mättää asiakaspalvelussa, se ei ole täkäläisen ajattelutavan mukaan ainakaan asiakaspalvelijan vika, ja virheitä ei myönnetä.

Tässä tuli nyt erinäisiä yleistyksiä, tiedetään, mutta sanonpa vaan että RRRÄYH!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...