sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Helluntain helle

Hellettä on kestänyt jo muutaman päivän. Meillä maalausprojekti on edelleen käynnissä, mutta tänään käytiin sentään tuulettumassa Oslossa. Aker Bryggellä on tällaisina kauniina päivinä usein tungosta, kun ihmiset lähtevät sinne kävelemään ja päivää paistattelemaan.

Aker Brygge on entistä telakka-aluetta, jota on rakennettu uuteen uskoon 1980-luvulta lähtien. Rakennustyömaita löytyy edelleen, kun kävelee rantapromenadia riittävän kauas. Alueella on paljon ravintoloita terasseineen, kauppoja ja muuta viihdetoimintaa. Viikonloppuiltoinakin ihmisiä saattaa olla tungokseksi asti, eikä ainoastaan tällaisina lämpiminä päivinä.

Alueella on myös asuntoja, jotka lienevät sieltä kalliimmasta päästä. Enpä ole koskaan tarkistanut, millaiset hinnat tällä alueella on, mutta kun sijainti on Oslon keskustassa ja vuonon rannassa, niin eiköhän se jonkinlaista viitettä anna.

Ihmisiä oli runsaasti liikkeellä, mutta enemmänkin tungosta on nähty. Kaikki kynnelle kykenevät ovat todennäköisesti lähteneet mökille viettämään pitkää viikonloppua. Täällä nimittäin vietetään helluntaita pitkän kaavan mukaan, joten maanantai on vielä vapaapäivä.

Helluntain johdosta kaupat menivät eilen kiinni normaalia aikaisemmin. Näin tapahtuu muutamien muidenkin pyhäpäivien aattona toisin kuin Suomessa. Tällaiset asiat voivat tulla yllätyksenä maahanmuuttajalle, joka kuvittelee viettävänsä normaalia lauantaipäivää ja menevänsä ostoksille vähän myöhemmin. Minä olen jo oppinut ennakoimaan tällaisen tilanteen, mutten kuitenkaan ihan vielä ole hahmottanut, minkä pyhien johdosta kaupat suljetaan aikaisemmin ja minkä ei.

Kotimatkalla poikettiin vielä uittamaan viikonloppulasta. Vesi taisi olla vielä vähän viileää, mutta se ei lasta haitannut. Aikuiset sen sijaan katsoivat parhaaksi istahtaa varjoon, jossa lämpötila oli miellyttävä. Auringonpalvojia tällä rannalla oli runsaasti. Nämä ovat varmaan sitten niitä, joilla ei ole mökkiä tai venettä. Itsensä grillaaminen näyttää kyllä onnistuvan kotikulmillakin.


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Uutta maalia pintaan


Olemme katselleet jo jonkin aikaa talon seinistä hilseilevää maalia ja naapurit olivat myös tehneet saman huomion. Talon maalauksen aika siis. Koska keväisessä yhtiökokouksessa ei tehty päätöstä talojen uudesta ja yhtenäisemmästä värityksestä, vaan siirrettiin päätöksenteko ensi vuoteen, väri pysyy tämän talon kohdalla edelleen punaisena.

Käytäntö on sellainen, että taloyhtiö maksaa maalin ja asukkaat vastaavat maalauksesta. Voi maalata itse tai palkata jonkun tekemään työn. Maalit haetaan maalikaupasta, josta saa käteensä oikean sävyisen pönikän osoitteensa kertomalla.

Talon toinen pääty on jo valmis ja parhaillaan telineitä pystytetään tänne meidän päätyyn. Seurasin hetken  pystytystyön etenemistä ja katsoin sitten parhaaksi siirtyä muihin hommiin. Siellä on nyt niin monta miestä työn touhussa, ettei minun neuvojani taideta tarvita.

Meillä tosiaan on päätyasunto, mikä tarkoittaa, että maalattavaa seinäpintaa on aika paljon enemmän kuin talon keskiasunnoissa asuvilla. Jokainen nimittäin maalaa vain ja ainoastaan "omat" seinänsä, ja talkooapu rajoittuu telineiden pystyttämiseen ja purkamiseen.

Kahden asunnon seinät on jo maalattu ja meillä maalaustyö on alkamassa, mutta yhdet naapurit eivät ole vielä osoittaneet mitään aktivoitumisen merkkejä. Saapas nähdä, ovatko ajatelleet maalata tänä kesänä ja jos, niin missä vaiheessa kesää. Parissa alueen rivitalossa on nähtävissä, miten yksiä asukkaita on laiskottanut, kun muut ovat heiluttaneet maalisutia. Ja tämä on tapahtunut ehkä pari vuotta sitten.

Meidän päätyseinä osoittaa melkein pohjoiseen, joten sen maalia ei aurinko ole päässyt pahemmin vanhentamaan. Ajattelimme ensin katsoa, miltä seinä näyttää sen jälkeen, kun pölyt on pesty pois. Hyvällä tuurilla voimme luistaa maalaamisesta tällä kertaa.

Muuten täällä onkin jo täysi kesä. Eilen ja tänään on oltu hellelukemissa tai ainakin hyvin lähellä. Kaikenlaiset puut kukkivat ja tuoksu on sen mukainen.


sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Vastarintamies

Gunnar Sønstebyä haastatellaan Max Manus -elokuvan kuvausten aikaan. (kuva)
Viime torstain pääuutinen Norjassa oli Gunnar Sønstebyn kuolema. Hän oli kuollessaan 94-vuotias ja suuresti arvostettu norjalaisten keskuudessa. Sønsteby oli korkeimmin koskaan palkittu norjalainen, ja kunniamerkit hän sai toiminnastaan vastarintamiehenä toisen maailmansodan aikana.

Saksalaismiehityksen vuosina Sønsteby oli keskeinen toimija Oslossa toimineessa sabotaasiryhmässä, joka teki mm. useita miehittäjän toimintaa vastaan suunnattuja räjäytyksiä ja ryöstöjä. Hän toimi erilaisilla peitenimillä ja onnistui välttämään pidätyksen koko sodan ajan, eikä saksalaisille selvinnyt hänen oikea henkilöllisyytensä ennen kuin aivan sodan lopussa.

Norjan vastarintaliike oli miehityksen aikana varsin aktiivinen ja onnistui haittaamaan miehittäjän toimintaa monilla onnistuneilla sabotaasi-iskuilla, mutta saksalaisten vetäytymistä se ei saanut aikaan. Kuningas oli paennut miehittäjiä Englantiin ja sinne kulki erilaisia kiertoteitä myös monen nuoren miehen tie. Englannissa norjalaiset saivat koulutusta vastarintatoimintaan, ja paluu kotimaahan tapahtui laskuvarjolla.

Toinen tunnettu vastarintamies oli myös Oslossa toiminut Max Manus. Hänen nimeään kantava elokuva (2008) kertoo vastarintamiehistä ja siinä vilahtaa myös Gunnar Sønsteby.

Gunnar Sønstebyn kuolema on saanut paljon huomiota tiedotusvälineissä, joissa on käsitelty hänen ansioitaan ja merkitystään. Myös Facebookissa näkyi myös kuolemansa huomioineita, mutta vielä enemmän niitä, jotka eivät sitä maininneet mitenkään. Kansallissankarin kuolema ei kosketa henkilökohtaisesti nuorempaa polvea, jolle sota-aika on kaukaista menneisyyttä. Varmasti näitä asioita käsitellään edelleen koulussa historiantunneilla, mutta miten niiden merkityksen kokee esimerkiksi toisen polven maahanmuuttajanuori, jonka perhe on tullut Norjaan jostain todella kaukaa? Vanhempien tai isovanhempien omien kokemusten kuunteleminen tuo historian lähemmäs ja tekee siitä konkreettisempaa kuin samojen asioiden, mutta yleisemmällä tasolla, lukeminen historiankirjasta.

Eikä historia ylipäätään kiinnosta kaikkia niin paljon, että edes historiallisesti merkittävän henkilön kuolema aiheuttaa sen kummempaa asian pohtimista. Tuskin minäkään olisin tähän uutiseen kiinnittänyt erityistä huomiota, jos en olisi hiukan keskimääräistä kiinnostuneempi historiasta ja jos en olisi kuullut Gunnar Sønstebystä ennenkin. 

Missä vaiheessa toisen maailmansodan ja miehitysajan historiasta tulee norjalaisille vain menneisyyden tarinoita, jotka eivät enää kosketa itseä. Ne ovat ehkä mielenkiintoisia lukea, mutta ajallinen ja jopa kulttuurinen etäisyys on jo liian pitkä eläytymiselle. Kansallissankarit jäävät kansakunnan muistiin vain, jos heitä muistellaan aktiivisesti. Mietipä vaikkapa merkittäviä henkilöitä Suomen historiasta. Kuinka monta nimeä tulee mieleen heti, ilman miettimistä? Entä muistatko saman tien myös, miksi nämä henkilöt ovat niin merkittäviä?

Gunnar Sønsteby on varmasti henkilö, jonka muistoa pyritään pitämään yllä. Mutta epäilen, että vuonna 1996 kuollut Max Manus on monelle jo ensisijaisesti elokuvan päähenkilö.

Elokuva "Max Manus" kannattaa kyllä katsoa. Se on ihan näkemisen arvoinen.

Haaste - satunnaisia kysymyksiä

Sain Kalamuijalta haasteen vastata hänen antamiinsa 11 kysymykseen ja sen jälkeen keksiä itse 11 kysymystä jaettavaksi eteenpäin 11 bloggaajalle.

Hmmm... Katsotaanpa, mitä kysyttiin.

1. Jos et asuisi nykyisessä kodissasi niin missä asuisit?
Pitäisiköhän tässä olettaa, että missä asuisin, jos en olisi muuttanut nykyiseen kotiini? Edellisessä asunnossa en ainakaan, koska siinä olimme määräaikaisella vuokralla. Todennäköisesti jossakin muussa rivitalossa Bærumin tai Askerin alueella.

2. Kivoin paikka jossa olet matkustanut?
Varmaankin Peking. Ainakin se oli mielenkiintoisin matkakohde, jossa olen käynyt. 

3. Onko kodissasi suomalaista designia?
Löytyy runsaasti Iittalaa (osa sen ikäistä, että niissä on vielä Arabian leima), jonkin verran myös Marimekkoa, Pentikiä ja Kerman savea. 

4. Onko teillä kesäpaikkaa?
Meillä miehen kanssa ei ole. Sen sijaan vanhemmillani on kesämökki, jossa toivottavasti ehditään tänäkin kesänä piipahtaa. 

5. Mihin matkustat seuraavaksi? 
Kesällä Suomeen.

 6. Ihanin maku?
Suklaa tuli ensin mieleen, mutta ehkä sittenkin jokin vähän raikkaampi maku, vaikka sitruksella höystetty. Taitaa jäädä tarkemmin määrittelemättä. 

7. Lempilehtesi? 
Nykyään luen säännöllisesti vain Kodin Kuvalehteä, mutta ei taida tässäkään asiassa olla selvää suosikkia. Parasta olisi saada lukea vaihtelevasti erilaisia lehtiä. Jos jotain lehteä kaipaan Suomesta, niin se on sunnuntain Hesari paperisena. 

8. Miten rentoudut? Mitä teet jos saat itse valita eikä ole kiire mihinkään? 
Tekemällä jotain käsilläni. Puutarhaprojekti on taas vauhdissa, joten se taitaa huolehtia kesäajan rentoutumisesta. Jos ei ole minkäänlaisia velvoitteita, saatan kyllä lähteä vaikka kauppoihin kiertelemään. Mutta silloin pitää olla jo valmiiksi aika rento olo, ei paineita siitä, että on pakko löytää jokin tietty asia.

9. 3 lajin illallinen. Mitä tilaat? 
Alkuruuaksi vaikkapa paahdettuja punajuuria vuohenjuuston kera. Pääruuaksi paistettua siikaa ja uusia perunoita, jokin kesäinen kasvislisuke myös. Parsaa? Nokkosmuhennosta? Jälkiruuaksi sitruunaista jäätelöä suklaakastikkeella. 

10. Missä olet 2 vuoden päästä?
2014 olen edelleen Norjassa. 

11. Oletko matkustanut Lapissa (Suomi, Norja/Ruotsi)?
No enpä oikeastaan. Olen piipahtanut Rovaniemellä ja muistaakseni myös Kemijärvellä ja viettänyt jonkin aikaa metsässä niiden välimaastossa. Mutta ei sitä varsinaiseksi matkusteluksi voi sanoa. Pohjois-Norjassa olen käynyt Harstadissa ja Bardussa, mutta lasketaanko ne Lappiin? Tuskin ainakaan Harstadia.

Ja sitten ne itse keksinyt 11 kysymystä:
  1. Luetko muutakin kuin blogeja? Mitä?
  2. Maa, jossa olet käynyt (tai haluaisit käydä), mutta jota ET valitsisi asuinpaikaksesi, jos sinun pitäisi nyt muuttaa mihin tahansa toiseen maahan? Miksi?
  3. Kerro yksi asia, jossa olet todella hyvä. Tämä voi olla ihan mitä tahansa ;)
  4. Mitä teit viisi vuotta sitten?
  5. Löytyykö kaapistasi vaate, jota et käytä mutta jota et myöskään halua heittää pois? Miksi säilytät sitä?
  6. Mitä sinulla on liikaa? Omasta tai toisten mielestä.
  7. Oletko kätevä vai pitääkö sinun pyytää kaveri apuun lyömään naulaa seinään taulunripustusta varten?
  8. Mikä on (ei niin salainen) paheesi?
  9. Millä kielillä pystyt tekemään itsesi ymmärrettäväksi? 
  10. Mitä kieliä voit kokeilla lisäksi, jos on hätätilanne?
  11. Mikä piirre toisissa ihmisissä ärsyttää sinua yli kaiken?
Näihin kysymyksiin haastan vastaamaan ja keksimään uudet 11 kysymystä:

Pallon matkassa, Krista
Jäämeren rannalla, Henna
Nollavaimon paluu, Nollavaimo
Aidan takana, Soile
Valkosta, Teresa
Morgenstjerne N-27-Ø, Lauri
Rouva Niskanen
Vuonon kimallus, Marianna

Nyt hyytyy vauhti, joten haastettavia ei tullut ihan yhtätoista...

PS. Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

torstai 3. toukokuuta 2012

Puutarhaprojekti jatkuu


Talvi on onnellisesti takana - on itse asiassa ollut jo muutaman viikon - ja puutarhaprojekti jatkuu taas. Viime kesä meni pienempiä juttuja tehdessä, pahiten silmään pistäviä kohtia kohentaen, ja pihan tilaa ihmetellessä. Tänä kesänä on tarkoitus raivata takapihaa niin, että se alkaa vähitellen näyttää pihalta eikä joutomaalta.

Etupihan kukkapenkkiin viime kesänä ja erityisesti syksynä tehdyt istutukset tuottavat tulosta jo nyt keväällä, kun sipuleista on versonnut ensin krookuksia ja narsisseja ja nyt parhaassa kukassa olevia tulppaaneja. Tämä itse asiassa näyttää nyt hienommalta kuin naapurin kukkapenkki, ja hyvä niin.

Penkin toisessa päässä on kitukasvuinen pioni, jonka kaivoin ylös ja syvensin istutuskuoppaa. Kuopasta nousi, eikä ihan yllättäen, melkoinen kasa kiviä, vaikka muistaakseni poistin niitä aika paljon juuri samasta kohdasta jo vuosi sitten. Vajaa puoli metriä syvän kuopan kaivamiseen kului mukavasti auringonpaisteesta nauttien noin tunti, kun kiviä piti kammeta irti savesta milloin milläkin apuvälineellä.

 
Muutkin istutukset näyttävät selvinneen talvesta, mutta valitettavasti talvehtijoiden joukossa on niitäkin eliöitä, jotka mieluiten saisivat pysyä poissa minun pihaltani. Minikokoisia lehtokotiloita löytyi kourallinen viimevuotisten perennanoksien seasta. Näissä näytettiin olevan kotona, joten keräsin kotilot pois. Myös kevään ensimmäinen espanjansiruetana on havaittu. Näitä kahta nilviäislajia tuntui viime kesänä olevan piha täynnä. Jos jollakin on hyviä vinkkejä niiden torjuntaan, sellaiset otetaan mielihyvin vastaan.

Etanamyrkky on jo kokeiltu. Ei tehoa, ellei sillä sitten ole tarkoitus peittää maanpintaa.

Sitten takapihan puolelle. Tältä siellä näytti pääsiäisen aikoihin. Ei suoranaisesti houkuttele viettämään kesäpäivää kukkien ja perhosten keskellä, vai mitä? Toivottavasti voin jossain vaiheessa esitellä tämän before-kuvana, jonka maisemaa on vaikea tunnistaa after-kuvien puutarhaidyllistä.

Tämän pihan perusongelma - yksi niistä - on kivisyys. Ilmeisesti lähes koko piha on täytemaata, ja täyttö on tehty enimmäkseen erikokoisilla kivillä. Joukossa on myös isompia ja pienempiä betoninkappaleita, jotka lienevät peräisin jostakin tällä paikalla ennen muinoin sijainneesta rakennelmasta. Tai toisaalta, enhän minä tiedä, vaikka koko kulmakunta olisi yhtä kivinen kuin meidän takapiha. Paikalliset kalliot näyttävät olevan sitä sorttia, josta putoilee jatkuvasti kiviainesta maahan. Se, mikä ei rapaudu itsestään, räjäytetään pois tieltä taloja ja teitä rakennettaessa. Ja jonnekinhan ne kivenmurikat pitää sitten sijoittaa, kuten pihantäytteeksi.

Eikä kiviaines pääse loppumaan kesken, koska noita kallioita ja vuoria täällä riittää.

Pari viikkoa sitten kävin puutarhamessuilla hakemassa inspiraatiota. Olihan siellä näytteillä vaikka minkälaisia ratkaisuja kiviseenkin pihaan. Kiviähän voisi käyttää vaikka koristeina ja sommitella niistä ja kukista kauniita kivikkopenkkejä. Varsinkin näin nurmikon keskellä sellainen näyttää oikein kivalta.

Ai niin, se nurmikko, potentiaalinen murheenkryyni. Takapihalla nurmikkoa tuskin nähdään vielä tänä kesänä, koska ensin pitää saada mahdollisen tulevan nurmikentän ympäristö siihen kuntoon, ettei tarvitse sitten ihan heti mennä tallaamaan versovaa ruohoa. Ja pitäisi myös keksiä, miten takapihalle saadaan nurmikon vaatima multakerros. Kuvista nimittäin näkyy reitti takapihalle. Jyrkkä rinne, jossa on pari pegerrystä. Eikä lähellekään pääse minkäänlaisella peräkärryllä. Kottikärryjenkin kanssa tekee tiukkaa, mutta naapurien pihojen kautta voisi ehkä kärrätä jotain. Sitten tosin matkaa on vähän enemmän, ja se multakuormakin pitäisi kipata jonnekin. Parkkipaikalle? Ehkei kuitenkaan.

Jonkinlainen pieni nurmikon aihio sen sijaan löytyy talon päädystä. Pohjoispäädystä, jonne aurinko ei paista. Joka myös on kivillä täytettyä maata. Ja jossa viihtyy erinomaisesti lähinnä sammal. Lueskelin maanparannusohjeita, ja niissä neuvottiin lisäämään nurmikolle hiekkaa. Se parantaa maan koostumusta ja torjuu sammalta. Loistavaa! Mutta kun ryhdyin etsimään sitä hiekkaa, niin eihän sitä tästä maailmankolkasta noin vain löydykään. Suomessa jos vähän maata kaivelee sieltä täältä, niin ennen pitkää vastaan tulee hiekkaa. Täällä tulee vastaan kiveä. Taloyhtiön hiekoituslaatikossakin on hienoksi jauhettua sepeliä. Kun oikein mietin, niin enpä muista koskaan nähneeni norjaista hiekkakuoppaa.

Googlasin asian, eikä hiekkaa todellakaan näytä olevan tarjolla missään. Paitsi sellaista oikein hienoa asennushiekkaa, jota saa ostaa säkkikaupalla rautakaupasta tai vastaavasta. Se ei taida käydä tähän tarkoitukseen. Googlasin lisää ja selvisi, että kukkapenkin maanparannukseen käytetään lecasoraa. Siis hiekan sijaan. Ei taida lecasorakaan sopia nurmikon alustaksi. Platasjenissa (suom. Plantagen) törmäsin yllättäen hiekkasäkkeihin. Tämä hiekka oli tarkoitettu hiekkalaatikon täytteeksi, ja tuoteselosteessa sen luvattiin soveltuvan erinomaisesti hiekkakakkujen tekoon. Alkuperämaa Ruotsi. 

Lopulta lähdin kaupasta kotiin hiekkasäkin ja lecasorasäkin kanssa. Hiekkaa nurmikolle ja lecasoraa kukkapenkkeihin turpeen kanssa pehmittämään savimaata istutuskuntoon.

Takapihaa lapiolla ja talikolla tökkiessä on kyllä muutaman kerran tullut mieleen, että tällainen kivistä laadittu piha voisi olla helpoin ratkaisu. Ei tarvitsisi yrittää hampaat irvessä kaivaa istutuskuoppia ja sitten miettiä, miksei mikään sittenkään kasva, ja ottaa taas lapio kauniiseen käteen ja yrittää kaivaa syvempi kuoppa. Kiviäkin olisi omasta takaa. Ei tosin noin kauniin pyöreitä.

 
Päätin kuitenkin tarttua härkää sarvista ja parhaani mukaan sopeutua elämään kivien kanssa. Irtokiviä oli kertynyt takapihalle melkoinen kasa viimekesäisten kaivauskokeilujen seurauksena. Jonnekinhan ne pitää sijoittaa, ja pois kantaminen olisi liian vaivalloista. 

Ensin lapio käteen ja kaivamaan pientä syvennystä isommille kiville. Sitten kivien sovittelua paikoilleen vierekkäin ja päällekkäin. Tämä on sellaista hommaa, jossa miehestä ei ole apua kuin korkeintaan isompien kivien liikuttelijana. Hänellä ei ole visiota pinoamisesta, kuten ei ollut halkopinoakaan tehdessä.

Ja tällainen on tämänhetkinen tilanne. Pengerrys pysyy koossa, yläpuolella oleva maa ei ole ainakaan vielä alkanut valua minnekään ja ensimmäiset kasvitkin on istutettu. Kiviä on runsaasti jäljellä, joten pienen pätkän pengerrystä voisi vielä vielä askarrella.

Tällaiseen rakennelmaan tuli inspiraatio naapurien pihoja katsellessa. Ilmeisesti monilla muillakin on ollut pihallaan enemmän kiviä kuin on jaksettu kantaa pois. Ja onhan kivipengerrys kauniimman näköinen laudoista rakennettu, jollainen pihasta myös löytyy. Sitä ei valitettavasti taida kovin helposti pystyä korvaamaan millään muulla.


Tästä on lähdetty liikkeelle:
Puutarhaprojektin alkutilanne viime keväänä.
Kesäinen viidakkonäkymä ja raivaustyön alku.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...