Luonnon vastaisku

Lauantaiaamuna herättyäni totesin, että ulkoa kuului outo ääni. Jonkinlainen jyrinä. Se jatkui ja jatkui tasaisena, joten nousin ja menin katsomaan ikkunasta, mitä ulkona tapahtuu. 

Jos video ei näy, voi katsoa sen klikkaamalla tätä linkkiä.

Takapihalla oli tulva. Valtava vesimäärä tuli jostakin, virtasi pihan läpi monen metrin levyisenä vuona, ja jatkoi kohti lähellä olevaa pientä jokea.

Muutaman minuutin kuluttua olimme jo ulkona ihmettelemässä tilannetta yhdessä naapurien kanssa. Jostakin ylempää rinteestä juokseva vesi oli tuonut parkkipaikalle melkoisen määrän hiekkaa, jota oli kasautunut myös sadevesikaivon päälle niin, että vesi ei ollut päässyt kaivoon. Kun kaivo saatiin kaivettua esille ja vesi virtasi sinne minne pitikin, tilanne näytti olevan hallinnassa.

Sitten alkoi taas sataa kaatamalla.

Veden tulolle ei näyttänyt olevan loppua, ja säätiedotuskin lupasi vielä ainakin tunnin verran kaatosadetta. Veden pinta alkoi taas nousta ja virta takapihojen läpi voimistui. Polkaistiin pystyyn talkoot, ja alettiin rakentaa patoa ohjaamaan vesimassoja toiseen suuntaan. 

Norjalaiset ovat talkookansaa. Kun tarve vaatii, ihmiset kantavat kortensa kekoon. Tällä kertaa myös moni sellainen, joiden omaisuutta tulva ei uhannut, oli mukana lapioimassa veden mukana tullutta hiekkaa säkkeihin ja rakentamassa patoa. Kun työ oli edistynyt niin pitkälle, että suurin osa vedestä oli saatu ohjattua muualle ja tilanne oli oikeasti hallinnassa, osa talkooväestä lähti katsomaan, tarvitaanko jossain muualla apua. 

Sade ei onneksi jatkunut enää kovin pitkään, mutta ehti aiheuttaa useita tulvia lähialueella ja myös materiaalisia vahinkoja. Meidän tulvamme voimaa lisäsi se, että alueen läpi kulkee puro, joka on joskus muinoin ohjattu virtaamaan tunneliin. Tunneli oli ilmeisesti tukkeutunut, ja vesi etsi uusia reittejä. Tai eihän se reitti oikeastaan ollut uusi, vaan seurasi veden luonnollista kulkuväylää, sitä, jota puro on joskus aikoinaan virrannut. Tunneli kulkee meidänkin takapihamme alta, ja samaa reittiä tulvavesi hakeutui, tällä kertaa vain maan pintaa pitkin. 

Kävin illalla katsomassa, mistä vesi oli tullut, ja jäljet olivat selvästi näkyvissä. Vettä oli virrannut rinnettä alas sekä katua pitkin että pihojen läpi. Meidän talomme säästyi vesivahingoilta, vaikka jäljistä päätellen vettä oli aikaisemmin aamulla ollut aika paljon myös talon etupihalla, ennen kuin virta oli syönyt itselleen suoremman reitin talon taakse ja sitä kautta jokeen.

Meidän takapihamme vauriot olivat yllättävän pienet. Veden virratessa täydellä voimalla olin ihan varma, että koko piha lähtee veden mukana. Kun tulva oli loppunut, kaikki kasvit ja kivireunukset olivat kuitenkin edelleen paikoillaan, ja oikeastaan vain nurmikko oli ottanut osumaa. Virta oli kaivanut pari isohkoa kuoppaa rinteeseen ja nurmikolla oli jonkin verran hiekkaa. Seuraavana päivänä lähes kaikki jäljet oli jo siivottu. Pykälää ylempänä rinteessä olevien naapureiden pihoissa sen sijaan on aika paljon enemmän hiekkaa. 

Rivitaloalueen toinen puolisko, joka sijaitsee pienen kukkulan toisella puolella, sen sijaan kärsi suurempia vahinkoja. Silläkin puolella oli tehty tosissaan töitä veden ohjaamiseksi harmittomille reiteille, mutta monen talon kellari oli tulvinut ja vesivahingot ovat huomattavat. Lähes pahimmassa tulvakohdassa asuva työkaverini kertoi, että heillä vettä oli tullut sisään paitsi oven raosta myös kellarin lattiassa olevasta pienestä halkeamasta. 

Tuhoja katsellessa tuli mieleen, että oliko tämä nyt sitten luonnon vastaisku. Asuinalue on rakennettu niin, että vedellä ei ole enää luonnollisia reittejä virrata. Rivitaloalueella kävellessäni panin merkille, että sadevesikaivoja ei ole missään. Alueen ainoa sadevesikaivo taitaa olla meidän parkkipaikallamme, ja sekin lienee siinä vain siksi, että se johtaa tunnelissa virtaavaan puroon. Ei ole tarvinnut erikseen kaivaa viemäriä. Tavallista runsaampaan veden tuloon ei ole varauduttu oikeastaan mitenkään. Ei tällä alueella yleensä ole tulvia, mutta tuskin tämä ensimmäinen oli eikä varmaan viimeinenkään. 

Kuvassa takapiha ja sen läpi virtaava vesi näyttää lähes idylliseltä. Aivan kuin jokin trooppinen puutarha vesiputouksineen. Olen joskus ajatellut, että olisi kiva, jos pihassa olisi virtaavaa vettä, mutta tämä on kuitenkin hiukan liikaa. Kuvaa ottaessa en ollenkaan huokaillut ihastuksesta.

Taas luistettiin kansallispäivän juhlinnasta

Norjassa on tänään vietetty kansallispäivää, joka on suuri juhlapäivä. Me miehen kanssa päätimme tänä vuonna juhlistaa päivää pysymällä kotona, kaukana väentungoksista. Koululaisten paraati Oslossa on nähty pari, kolme kertaa, eikä siinä ole enää mitään uutuudenviehätystä. Onhan pukuloistoa - norjalaisilla on tapana pukeutua kansallispukuihin - hieno katsella, mutta tungos on aivan mahdoton.

Jossain vaiheessa iltapäivää naapurit alkoivat palailla kotiin lastensa koulujen ja päiväkotien juhlista. Kun liikkeelle oli lähdetty aamutuimaan, oli väki hieman väsyneen näköistä. Tässä vaiheessa minä olin pihalla nauttimassa kauniin aurinkoisesta säästä oksasakset kädessä. Nyt on hyvä hetki leikata ruusuista kuolleet oksat, kun lehdet jo paljastavat, mitä leikata ja mitä jättää.

Mies taas alkoi tässä vaiheessa tuntea säännöllisesti tiettyjen juhlapyhien yhteydessä ilmaantuvaa huonoa omaatuntoa siitä, että me emme vietä päivää sillä perinteisellä ja vakiintuneella tavalla, jolla kaikkien norjalaisten kuuluu sitä viettää. Ihan sivuhuomautuksena voin sanoa, että juhlimattomuuden syy ei siis ole parisuhteemme ulkomaalainen osapuoli, vaan esimerkiksi tällä kertaa aloitteen kotona olemisesta teki mies itse. Mutta jostakin syystä mies alkaa tuntea sosiaalista painetta, kun naapurit näkevät, ettemme juhli kansallispäivää niin kuin kaikki muut. Vaikkei kukaan edes sano mitään.

Sen verran kuitenkin minäkin kunnioitin yleistä juhlapäivää, että tein vain kevyitä puutarhatöitä, lähinnä ruusujen leikkuuta, jota nyt ei mielestäni voi edes työksi luokitella. Sen sijaan olen viime päivien aikana askarrellut jotain, joka valmistui sopivasti kansallispäiväksi.

Viime kesän seinäremontin jäljiltä nurkkiin jäi pyörimään kaksi trukkilavaa. Tai oikeammin sanottuna otin te talteen ja säilöin talveksi terassille pitäen tarkasti silmällä, että mies ei tullut heittäneeksi niitä pois. Mies nimittäin näkee tällaisessa tavarassa vain roskaa, josta pitää päästä eroon, mutta minulla oli suunnitelmia niiden varalle. Miksi heittää pois ilmaista puutavaraa, josta voi nikkaroida jotain käyttökelpoista?

Tällaiset kertakäyttölavat eivät ole riittävän tukevia, jotta niistä voisi tehdä terassihuonekaluja tai vastaavaa, mutta istutuslaatikkomateriaaliksi ne olivat oikein passeleita. Hiukan sahaamista ja vasarointia, ja kahdesta lavasta syntyi kaksi tällaista kehikkoa.

Paikan löytäminen sen sijaan tuotti hieman päänvaivaa, koska piha on lievästi sanottuna haasteellinen. Varjoa on paljon ja vaakasuoraa pintaa vähän. Myös etanoiden esiintymistiheys eri puolilla pihaa oli otettava huomioon. Vaakasuorassa olevalla nurmikolle en halua mitään ylimääräistä, joten paikaksi valikoitui ei niin kovin jyrkkä rinne, jossa etanoita ei ole viime kesinä näkynyt. Toivottavasti pysyvät edelleen poissa. Ja toivottavasti puoli päivää aurinkoa riittää jonkinlaiselle kasvimaalle, koska enempää ei oikein missään kohtaa pihaa ole.

Kissa näytti hämmentyneeltä laatikkoja katsellessaan. Ne taisivat tulla sen päivittäiselle kulkureitille.

Syystalkoiden aika ja kielitaitokin koetuksella

Naapurin rouva aloitti jokasyksyisiin pihatalkoisiin valmistautumisen jo viikkoja sitten. Pohjustava työ koski talon edessä kasvavien puiden karsimista. Olivathan ne puut kasvaneet vähän liian suuriksi paikkaansa nähden, ja aurinkokin alkoi jäädä niiden taakse turhan pitkäksi aikaa.

Liiallinen puusto kasvoi ei-kenenkään-maalla, joten naapurin kysely oli aiheellinen. Yhteisellä alueella kasvaviin puihin saa kajota vain, jos kaikki asianomaisen talon asukkaat antavat suostumuksensa. Yksikin vastarannankiiski voi siis estää kaikenlaiset suuremmat muutokset, vaikka yhteinen etu olisi niiden puolella.

Naapuri oli kiitettävän aktiivinen ja hankki myös ilmaiset puunkaatajat - viereisen talon asukkaan kavereineen - sen jälkeen, kun taloyhtiö ilmoitti, että puunkaadon kustannuksista vastaavat meidän talomme asukkaat. Ei auttanut selittää, että kaadettavat ja karsittavat puut kasvavat yhteisellä alueella, ja työ palvelee myös niitä toisten talojen asukkaita, joiden puiden läheisyyteen pysäköityihin autoihin syysmyrskyn pudottamat oksat eivät enää tee lommoja. En aivan ymmärrä kustannusten jakamisen logiikkaa tässä tapauksessa, mutta onneksi saatiin ilmaiset puunkaatajat.

Leikkasin pensasaitaa - sekin  yleisellä alueella - ja seurasin puunkaatajien touhuja. Muutama liian suureksi kasvanut saarni pätkittiin mallikkaasti, juuri niin kuin oli sovittukin, mutta kun omenapuun karsiminen alkoi, katsoin parhaaksi mennä antamaan hiukan vinkkejä. Kysäisin yhdeltä miehistä, mitä he ovat suunnitelleet omenapuun varalle, sillä sitä oli tosiaan sovittu vain karsittavan, ei kaadettavan.

Puunkaataja vastasi tanskaksi jotain, jonka tulkitsin niin, että naapuri oli ohjeistanut heitä jollakin tavalla. Minun tanskan kielen kuullun ymmärtämiseni ei edelleenkään ole kovin vahva, joten en voinut olla aivan varma siitä, mitä minulle oli juuri sanottu. Katsoin siis parhaaksi kertoa oman näkemykseni omenapuun karsimisesta. Tanskalainen vastaili jotain ja kuulosti siltä, että hän ei ainakaan ollut kovasti eri mieltä kanssani.

Naapurin rouvakin tuli paikalle ja ryhdyimme yhdessä neuvomaan miehiä. Naapurin suunnitelmana oli karsia puuta reippaalla kädellä. Ajotien ylle kurottavat oksat kokonaan pois ja jäljelle jäävä osa poikki tasaisesti noin kolmen metrin korkeudelta. Minä en aivan niellyt näin raakaa toimenpidettä vaan ehdotin hieman hienovaraisempaa leikkausta varsinkin korkeuden suhteen.

Lopputulos on jonkinlainen kompromissi, muotopuoli puu, kuin toispuoleinen kalju. Onhan se nyt aika ruma, mutta täytyy toivoa, että kesä tai pari korjaa tilannetta.

Tällaisessa kolhoosinomaisessa rivitaloyhtiössä kuin meillä, jossa jokaisella asukkaalla on pieni ikioma reviiri ja yhteisten alueiden hoidosta pitäisi huolehtia yhdessä, yksityisen ja yhteisen alueen rajanveto tuntuu joskus olevan hyvin tulkinnanvaraista. Tarkkaan ottaen asukkaan yksityisalue ulottuu neljän metrin päähän talon seinästä, mikä käytännössä tarkoittaa, että takapihat ovat periaatteessa yhteistä aluetta sen neljän metrin jälkeen. Kun monet kuitenkin ovat aidanneet oman takapihansa mukaanlukien yhteisalueeksi luettavan osan, eihän se sitten enää käytännössä mitään yhteisaluetta tietenkään ole. 

Meidän takapihallamme kasvaa pihan kokoon nähden ylisuuri, taloon päin kallellaan oleva koivu. Se olisi hyvä kaataa, monestakin syystä. Jos neljän metriä mitataan kiinteän terassin kaiteesta, koivu on juuri ja juuri sisäpuolella eli meidän yksityisalueellamme. Jos taas mitta pitää ottaa talon varsinaisesta seinästä, koivu kasvaa periaatteessa yhteisellä alueella, eli sen kaataminen ei ole meidän yksityisasiamme. Huolimatta siitä, mihin yksityisalueen raja vedetään, naapureilta kysyminen taitaa olla turvallisinta. Vaikka puun kaataminen itsessään ei tapahtuisi vastoin kenenkään toiveita, kysymättä jättäminen saattaisi aiheuttaa jollekin herneen nenään menemisen. 

Tosin oma mies pitäisi saada ensin vakuuttuneeksi siitä, että takapihan puu pitää kaataa. 

Jokohan nyt olisi kesä?

Pohjois-Norjasta kotoisin olevalla miehelläni on tapana sanoa, että kesäkuukausina ei pidä istua vessassa liian kauaa, jottei vahingossa istu siellä juuri silloin, kun kesä tulee ja menee. Me asumme etelässä, mutta tänä vuonna kesä on kyllä antanut odottaa itseään. On ollut viileää ja melkein lämmintä, ja sadettakin on saatu riittävästi. Aivan erilainen alkukesä kuin viime vuonna. 

Olen tähän asti pitänyt tomaatintaimia niin pienissä purkeissa, että ne on ollut mahdollista siirtää helposti yöksi sisään. Tänään vihdoin rohkaistuin istuttamaan taimet suuriin ruukkuihin, joten nyt täytyy vain pitää sormet ristissä, että sää pysyy edes jotakuinkin lämpimänä. 

Huomasin tosin, että ilman lämpötila mahdollisesti ei ole ainoa haaste tomaattien kasvatuksessa. Taimet ovat kahta eri lajia, molemmat kuitenkin avomaalla viihtyviä, mutta toinen lajike ei jaksa pysyä pystyssä, jos lehdet ovat märät. Liika sadekaan ei siis ole toivottavaa, kunnes saan kehiteltyä näille jonkinlaiset tuet. Mahdollista tomaattisatoakin ajatellen kasvien tukeminen taitaa olla tarpeellista.

Takapihan puolellakin riittää tekemistä. Kuvassa vasemmalla oleva rinne pitäisi tasoittaa sellaiseksi, että ruohon leikkaaminen onnistuu tavallisella leikkurilla. Nyt sen siistimiseen pitää käyttää siimaleikkuria pinnan epätasaisuuden ja esiin pistävien kivien takia. Olen kaivanut ylös jo ties kuinka monta kiveä, mutta aina niitä löytyy lisää, kun alkaa tutkia maan pintaa. 

Tällä kertaa tarkoitus oli poistaa yksi oletettavasti pienehkö kivi, jonka kulma pisti ylös maasta. Oletin kiven oleva pieni, koska se liikkui helposti, kun sitä hiukan lapiolla kokeili. Ei se sitten ihan niin pieni ollutkaan, ja samasta kuopasta lähti pari muutakin liian lähellä pintaa ollutta kiveä. Kun kerran olin alkuun päässyt, kaivelin saman tien vielä muutaman muunkin kiven ylös.

Eilen puutarhakaupasta multasäkkejä ostaessa muistelin, että myös viime kesänä ostin multaa aika monta säkillistä. Mielessäni ihmettelin, että mihin kaikki se multa oikein on mennyt, kunnes tänään kiviä kangetessani muistin. Ylös kaivettujen kivien jättämien kuoppien täyttämiseen. Yksi säkillinen ei nimittäin tässä hommassa riitä kovinkaan pitkälle.

Viime kesänä ajattelin, että nyt takapiha on jotakuinkin valmis siinä mielessä, että mitään isoja töitä ei enää ole. Muutaman kasvin voisi ehkä vielä istuttaa olemassa oleviin kukkamaihin ja siinä se. Kesän käännyttyä jo syksyksi sain äkillisen inspiraation ja raivasin pihan perälle uuden kukkapenkin. Enhän minä muuten (seliseli), mutta jokunen isohko kivi piti sijoittaa jonnekin, ja ne sopivat erinomaisesti kukkapenkin reunukseksi. Tänä vuonna kukkapenkin toinen pää näytti niin keskeneräiseltä (lisää selityksiä), että pitihän sitä vielä jatkaa metrillä, ja samalla tulivat rikkaruohotkin kitkettyä pois juurineen siltä alueelta. 

Periaatteessa takapiha loppuu suurinpiirtein naapurin vajan kohdalle. Siitä alkaa tielaitoksen alue, joka käytännössä on joutomaata. Ei tielaitos sitä käytä millään tavalla, koska sen ja tien välissä on korkea meluaita. Naapuri kertoi, että tielaitoksen maa on mahdollista saada korvauksetta omaan hallintaan yksinkertaisella ilmoitusmenettelyllä. Ainoa vaatimus on, että maa-alueen haltija huolehtii sen kunnossapidosta - mitä se sitten tarkoittaakin. 

Pakko myöntää, että katselen tielaitoksen joutomaata sillä silmällä.

Ehkä sittenkin kevät

Ennen viime torstain lumisadetta kaikki lumi oli sulanut jo ajat sitten. Jopa meidän takapihaltamme, jonne aurinko ei paista kuin hetken aamulla ja illalla, tähän aikaan vuodesta vielä vähemmän kuin kesällä. Nyt on kaikki taas kinoksen peitossa ja minä jännään, sulaako lumi niin nopeasti, että pääsen pääsiäispyhinä jatkamaan jo aloitettuja pihatöitä. En taida kuitenkaan lyödä vetoa asian puolesta. 

Monilla norjalaisilla on kotipihallaan solvegg, aurinkoseinä, jonka eteen tuodaan kevättalvella tuolit viltteineen ja muine lämmikkeineen ja istutaan sitten nauttimassa auringosta. Meillä ei valitettavasti ole sellaista. Etupihalle kyllä periaatteessa paistaa aurinko, mutta päivän lämpimimmän hetken lähestyessä aurinko livahtaa talon kulman taa. Ei kuitenkaan anneta sen masentaa, sillä oikeastaan minä mieluummin puuhastelen jotain kuin vain istun auringossa. Tai jos istun, niin sitten visioin tulevia tekemisiä.

Takapihalle ei ole tällä hetkellä menemistä, mutta tulevaa kesää voi ja pitää suunnitella ja valmistella muuten. Kyllä se kesä sieltä taas tulee. Tänäänkin paistoi aurinko ja sulatti lunta. 

Pihaprojekti on edennyt aikaisempina kesinä siihen vaiheeseen, että piha viimeinkin näyttää hoidetulta pihalta eikä vain kivi- ja rikkaruohokokoelmalta. Valmis se ei kuitenkaan vielä ole - tuskin siitä ikinä sellaista tuleekaan - joten tartuin Hannen vinkkiin ruotsalaisesta nettisiemenkaupasta. Siellä valikoimat olivatkin jotain aivan muuta kuin lähimmässä Plantasjenissa ja eikä siemenpusseja ollut hinnallakaan pilattu. Taisin tartuttaa siemeninnostuksen työkaveriinkin. 

Nyt siemenet ovat mullan peitossa ja odotan mielenkiinnolla, mitä sieltä alkaa kasvaa. Toivottavasti jotain, vaikka kylvöohjeissa varoiteltiin pitkästä itämisajasta ja annettiin ohjeita myös sen varalle, etteivät siemenet ala itää kuukaudenkaan kuluttua. Kyse on erilaisista perennoista, joiden kasvatusta siemenestä en ole ennen kokeillut. 

Tomaatin siemenet sen sijaan alkoivat itää viikossa ja tällä hetkellä näyttää siltä, että on olemassa lievä ylituotannon vaara. Jos nämä kaikki kasvavat isoiksi, edes ruukkuja ei riitä kuin puolelle niistä. Ja sitten täytyy tietenkin pitää myös peukut pystyssä, että Norjan kesä on tänä vuonna riittävän lämmin.

Minikokoinen kesäparatiisi

Yksi rivitalossa asumisen ehdottomista eduista on oma takapiha. Runsas kolme vuotta sitten tähän asuntoon muuttaessamme meidän takapihallamme oli lähinnä kivenmurikoita ja kokoelma erilaisia rikkaruohoja, sillä aiemmat asukkaat eivät olleet välittäneet pihanhoidosta tippaakaan. Puutarhaprojektin myötä tilanne on muuttunut ja takapihalla on tällä hetkellä pikkuinen kesäparatiisi. Pihahan ei ole kovin suuri, mutta puutarhaharrastuksen ylläpitämiseen se kyllä riittää.

Projektin suurimmat ponnistukset tulivat valmiiksi viime kesänä nurmikon tekemisen myötä, ja istutuksetkin on pääosin tehty. Nyt sitten odotellaan istutusten kasvamista ja pihan muuttumista rehevämmäksi. Kolme vuotta sitten istutetut marjapensaat tosin tekevät jo tänä vuonna ensimmäistä kertaa marjoja, muttei niistä vielä aivan hilloksi asti riitä. Tästä eteenpäin puutarhaprojekti on lähinnä hienosäätöä - kitkemistä, ruohonleikkausta ja etanankestävien perennojen testausta. Ja joku voisi tietenkin vielä rakentaa portaat talon nurkalta alas nurmikolle.

Jos tekemisen puute kuitenkin yllättää, pari aluetta on vielä odottamassa, että keksin, mitä tehdä niille. Talon päädyssä, suurimman osan päivästä varjossa on muutaman neliömetrin ala, jolla aikaisemmin kasvoi sammalta ja voikukkia. Sammaleentorjunnan ja voikukanjuurien ylös kaivamisen seurauksena nykytilanne on lähinnä niitty, joka kuitenkin vaatii jatkuvaa silmälläpitoa, koska sammal näyttäisi kovin mielellään ottavan tilan uudelleen haltuunsa.

Lisäksi pihan perällä on rinnealue, jolle ei ole vielä tehty muuta kuin raivattu ylimääräiset kasvustot pois. Sinne voisi kehitellä jotain, mutta mieluiten jotain sellaista, joka ei edellytä kovin paljon kaivamista. Takapiha kun on runsaskivistä täytemaata, ja jokaisesta istutuskuopasta pitää kangeta ylös useampia vähintään nyrkin kokoisia murikoita.

Rivitaloalueellamme on noin sata pikkuruista takapihaa, joita ihmiset näyttävät hoitavan ja hyödyntävän hyvin vaihtelevasti. Muutamalla pihalla on hienot istutukset, toiset kasvavat heinää ja yleisin pihamalli taitaa olla pelkkä nurmikko.

Hyötykasvit eivät näytä olevan suosittuja. Joillakin on vanha, jo aiemman asukkaan istuttama omenapuu, mutta marjapensaat ovat todella harvassa ja kasvimaata en ole havainnut missään. Vaikka pihat ovat pieniä, jotakin niihin kyllä mahtuisi, mutta ilmeisesti trendi on, että pihanhoidon pitää olla mahdollisimman helppoa ja hoitua ruohonleikkurilla.

Pihaa enemmän panostetaan parvekkeeseen ja terassiin sekä ulko-oven edustaan, joilta saattaa löytyä hyvinkin näyttäviä ruukkukasveja. Parhaimmillaan kalustetut terassit ja parvekkeet ovat olohuoneen jatkeita, mutta niidenkin välillä näyttää olevan suuria eroja panostuksessa. Hienoksi laitettu terassi ei kuitenkaan tarkoita, että itse pihalle olisi tehty mitään erityistä. Samanlainen linja terassien ja pihojen suhteen on tavallinen myös lähiympäristön omakotialueilla.

Meillä meneekin sitten niin päin, että piha on hoidossa, mutta parvekkeeseen ja terassiin ei ole erityisemmin panostettu. Ehkä pitää seuraavaksi alkaa sisustaa niitä, kun pihanhoito ei vie enää kaikkea aikaa ja energiaa kesällä.

Projektiraportti takapihalta

Muistatteko vielä meidän takapihan? Sen, jolle kukaan ei koskaan ollut tehnyt mitään. 

Kevät 2011

Keväällä 2011 lumen alta paljastui joutomaata, ja lähemmässä tarkastelussa, satunnaisilla lapionpistoilla sinne tänne, kävi ilmi, että jos siellä ei muuta ollut niin kiviä ainakin. Takapiha on nimittäin täyttömaata ja sen täyttämiseen on käytetty lähinnä erikokoisia kiviä. Ja hiukan savimaata pintaan. Kevään edistyessä piha alkoi viheriöidä, mutta ruohon sijaan maasta puski enimmäiseen erilaisia rikkaruohoksi luokiteltavia kasveja, joiden seassa oli paikoitellen myös vadelmaa ja metsämansikkaa. Eihän sellaista takapihaa viitsinyt katsella, joten projekti lähti käyntiin...

Kevät 2012

Seuraavana keväänä piha näytti edelleen lähes yhtä ankealta. Kiviäkin oli löytynyt lisää, samoin jostain muinaisesta rakennelmasta peräisin olevia betoninkappaleita. Rikkaruohoja siellä kuitenkin kasvoi jo vähemmän, sillä olin ensimmäisenä kesänä kitkenyt huomattavan määrän niitä juurineen kuvassa näkyvästä rinteestä. Kitkeminen jatkui, mutta kesä 2012 oli niin sateinen, että työ edistyi aika hitaasti. Ja sitä kitkettävää oli edelleen mahdottoman paljon, eikä ainoastaan rikkaruohoja vaan myös erilaisia pensaiden juurakkoja. Yhden pienen ja moneen kertaan katkaistun mutta sitkeähenkisen jalavankin taisin kaivaa maasta juurineen. 

Syksy 2012

Kitkemisen lisäksi löysin kaikille ylimääräisille kiville loppusijoituspaikan rakentamalla niistä pengerryksen rinteen ja tasamaan rajalle. Kun vielä kesän mittaan muutaman kerran siistin pihan takaosan pahimpia pöheikköjä siimaleikkurilla, näkymä viime syksynä alkoi jo etäisesti antaa viitteitä tulevasta. Muutama kasvikin löysi jo paikkansa.

Näkyvin osa työstä jäi kuitenkin tähän kesään. Loppukeväällä ja alkukesällä vierailin säännöllisesti puutarhakaupassa ja kannoin sieltä kotiin milloin mitäkin taimia. Sitten vietin aikaa lapion varressa kaivaen vielä vähän lisää kiviä pois istutuskuopista. 

Heinäkuu 2013

Suurin urakka koitti heinäkuussa, kun lomalaisilta viimeinkin liikeni muutama päivä nurmikontekoon. Ensin kärrättiin neljä kuutiota multaa parkkipaikalta naapurien pihojen poikki meidän pihamme laidalle ja kipattiin alas. Ja levitettiin ja tasoitettiin ja tiivistettiin. Tänä vuonna oli vaihteeksi lämmin kesä, joten tässä hommassa tarkeni vähän liiankin hyvin. Pihan sijainti on muuten sellainen, että lähellekään ei pääse minkäänlaisen moottoroidun vehkeen kanssa, joten maansiirtotyö tapahtui kottikärryillä. Voin nyt omasta kokemuksesta kertoa, että neljästä kuutiosta multaa tulee melko monta kärrylastillista.

Rullaati rullaa

Nurmikon osalta päädyimme siirtonurmeen, joka vaikuttaa olevan täälläpäin aika suosittua. Takapihan vaakatasossa oleva alue on pinta-alaltaan suhteellisen pieni, joten nurmikko rullaantui paikoilleen varsin sutjakkaasti, eikä sen hintakaan noussut pilviin.

Juuri ennen ensimmäistä leikkausta

Siirtonurmea pitää kastella aika paljon, jotta se juurtuu paikalleen. Toisaalta se kyllä lienee helpompi ja ennen kaikkea nopeampi tapa saada valmis nurmikko kuin kylvää ruohonsiemeniä ja sitten jännätä, alkaako mitään kasvaa. Ensimmäinen leikkaus olisi pitänyt varmaan tehdä jo pari päivää aiemmin, mutta sade viivästytti ja ruoho sai venähtää hiukan ylipitkäksi.

Valmis tältä kesältä!

Tässä on lopputulos tämän kesän osalta. Kuvakulma on sama kuin ensimmäisessä kuvassa, eli muutos on huomattava. Nyt sitten toivotaan, että nurmikko säilyy hengissä ensi kesään, samoin kuin muutkin istutukset. Useimmat kasvit on valittu sitä silmälläpitäen, että ne toivon mukaan tulevaisuudessa peittävät joko maan tai jotain takanaan olevaa. Vielä pitäisi rakentaa portaat alas nurmikolle ja tehdä jotain vasemman sivun kaltevalle alueelle, mutta se saa jäädä odottamaan ensi kesää. Nyt ei jaksa enää mitään.

Ai niin, minulla on uusi harrastus. Ruohonleikkuu.

Syksy

Pihaprojekti ei ole menneenä kesänä edistynyt aivan niin paljon kuin keväällä suunnittelin. Koko kesä on ollut niin sateinen, että takapihalla on tuntunut olevan lähinnä mutaa, jonka kaivelu ei oikein ole inspiroinut.

Tänään olin varmaankin viimeisiä kertoja tänä vuonna tekemässä pihalla mitään. Päivän saldona ovat ensi kevättä varten istutetut tulppaaninsipulit, marja-aroniapensaiden leikkaus, lannoitteen levittely erinäisten kasvustojen juurille ja melkein valmis kiviensiirtourakka.

Pengerryksistä yli jääneet kivet piti siirtää pois siitä, mihin on tarkoitus tulla nurmikkoa. Eri kokoisia murikoita oli niin paljon, että niiden siirtelemiseen taisi mennä lähes puolitoista tuntia. Samalla piti tosin myös perata niiden sijoituspaikasta kaikenlainen kasvusto pois. Lopputulos on ihan tyydyttävä ja kivien kantamisen jälkeen ei tarvitse enää lähteä erikseen liikkumaan.

Tulevan nurmikon paikka pitää vielä perata kokonaan, ja siinä yhteydessä muualle sijoitettavia kiviä varmasti löytyy vielä lisää. Työ jatkuu pitkin syksyä sen mukaan kuin säät sallivat ja inspiraatiota riittää.

***
Tämä postaus on tehty kännykällä. Aivan kaikkia tarpeellisia toimintoja tästä Blogger-sovelluksesta ei näytä löytyvän, mm. kuvien sijoittuminen on täysi mysteeri tässä vaiheessa, kun postausta ei ole vielä julkaistu.

Takapihalla tapahtuu

 

Eräänä päivänä, kun sateessa oli sopiva tauko, kävin vähän tutkimassa pihan perällä rehottavaa pusikkoa (kuva viime kesältä). Olen karsinut sitä aika reippaasti ensin viime syksynä ja sitten vielä lisää keväällä ennen lehtien tuloa. Siitä huolimatta paikalla on edelleen pieni viidakko, jossa on sekaisin jasmiketta, ruusua, jalavaa ja vadelmaa. Todennäköisesti jotain muutakin.

Jättitataren torjuntaprojekti on edistynyt, sillä syksyinen ja keväällä jatkunut juurakkojen kaivaminen on selvästi vähentänyt kasvia. Asiaa auttanee se, että olen koko kesän ollut silmä tarkkana ja poistanut uudet kasvustot heti alkuvaiheessa, mahdollisuuksien mukaan juurineen. Naapurin puolella tatarta edelleen on, joten kitkemistä todennäköisesti saa harrastaa jatkossakin, kun en kuitenkaan viitsi mennä naapurin pihaa kaivelemaan.

Pihan perusteellinen kitkeminen johti siihen, että kaikelle syntyneelle puutarhajätteelle piti löytää sijoituspaikka. Talon roskalaatikkoon sitä rikkaruohomäärää en kehdannut kantaa ja kaatopaikalle kuskaaminen olisi kallista, kun määrä ei kuitenkaan ole niin suuri. Ratkaisuna päätin perustaa kompostintapaisen edellämainitun pusikon taakse, jossa se oletettavasti ei häiritse ketään.

Pusikon tutkiminen paljasti, että sen takana olikin jonkun olohuone. Ja keittiö. Ja kenkärivistä päätellen myös eteinen.

Olen kyllä kuullut kesän mittaan puhetta ja kikatusta pensaiden takaa. Se oli kuitenkin yllätys, kuinka paljon tavaraa naapurin tyttö ja kaverinsa olivat sinne kuljettaneet.

Saahan pusikon takana leikkiä, ei minulla sitä vastaan ole mitään. Mutta tässä on nyt yksi pieni mutta. Nämä kyseiset naapurit muuttivat pari viikkoa sitten Etelä-Amerikkaan. Vanhemmat eivät ilmeisesti olleet tietoisia tästä leikkipaikasta ja sinne viedyistä tavaroista, koska ne ovat siellä edelleen. Eipä tässä taida auttaa muu kuin kerätä tavarat jätesäkkiin ja viedä pois. Ei niitä viitsi tuonnekaan jättää maisemaa pilaamaan sitten, kun lehdettömät pensaat eivät enää toimi näkösuojana. 

Olen taas kesän mittaan seurannut, mitä naapurit tekevät takapihoillaan. Aika vähän siellä oikeastaan mitään tapahtuu. Jos perheessä on pikkulapsia, nämä saattavat silloin tällöin leikkiä takapihalla. Muu toiminta rajoittuu lähinnä ruohonleikkuuseen. Viereisellä pihalla sekin on ulkoistettu robotille, joka tekemällä päivittäisen työnsä varmistaa, ettei ihmisten välttämättä tarvitse astua pihan puolelle jalallaankaan. Kuvassa näkyvä pyykinkuivaustelinekin on vain silmänlumetta. Ei sitä koskaan käytetä.

Toisen puolen naapuri on käyttänyt takapihan puoleista terassiaan verstaana, jolta monena aamuna on alkanut kuulua sirkkelin ääni vähän turhankin aikaisin. Välipäivinä sekä puutavara että usein työkalutkin ovat saaneet liota vesisateessa ihan kaikessa rauhassa.

Kaikkea tätä elämänmenoa ihmettelee kissakin. Haukansilmä, jolta pieninkään liikahdus ei jää huomaamatta.

Puutarhaprojekti jatkuu

Talvi on onnellisesti takana - on itse asiassa ollut jo muutaman viikon - ja puutarhaprojekti jatkuu taas. Viime kesä meni pienempiä juttuja tehdessä, pahiten silmään pistäviä kohtia kohentaen, ja pihan tilaa ihmetellessä. Tänä kesänä on tarkoitus raivata takapihaa niin, että se alkaa vähitellen näyttää pihalta eikä joutomaalta.

Etupihan kukkapenkkiin viime kesänä ja erityisesti syksynä tehdyt istutukset tuottavat tulosta jo nyt keväällä, kun sipuleista on versonnut ensin krookuksia ja narsisseja ja nyt parhaassa kukassa olevia tulppaaneja. Tämä itse asiassa näyttää nyt hienommalta kuin naapurin kukkapenkki, ja hyvä niin.

Penkin toisessa päässä on kitukasvuinen pioni, jonka kaivoin ylös ja syvensin istutuskuoppaa. Kuopasta nousi, eikä ihan yllättäen, melkoinen kasa kiviä, vaikka muistaakseni poistin niitä aika paljon juuri samasta kohdasta jo vuosi sitten. Vajaa puoli metriä syvän kuopan kaivamiseen kului mukavasti auringonpaisteesta nauttien noin tunti, kun kiviä piti kammeta irti savesta milloin milläkin apuvälineellä.

 

Muutkin istutukset näyttävät selvinneen talvesta, mutta valitettavasti talvehtijoiden joukossa on niitäkin eliöitä, jotka mieluiten saisivat pysyä poissa minun pihaltani. Minikokoisia lehtokotiloita löytyi kourallinen viimevuotisten perennanoksien seasta. Näissä näytettiin olevan kotona, joten keräsin kotilot pois. Myös kevään ensimmäinen espanjansiruetana on havaittu. Näitä kahta nilviäislajia tuntui viime kesänä olevan piha täynnä. Jos jollakin on hyviä vinkkejä niiden torjuntaan, sellaiset otetaan mielihyvin vastaan.

Etanamyrkky on jo kokeiltu. Ei tehoa, ellei sillä sitten ole tarkoitus peittää maanpintaa.

Sitten takapihan puolelle. Tältä siellä näytti pääsiäisen aikoihin. Ei suoranaisesti houkuttele viettämään kesäpäivää kukkien ja perhosten keskellä, vai mitä? Toivottavasti voin jossain vaiheessa esitellä tämän before-kuvana, jonka maisemaa on vaikea tunnistaa after-kuvien puutarhaidyllistä.

Tämän pihan perusongelma - yksi niistä - on kivisyys. Ilmeisesti lähes koko piha on täytemaata, ja täyttö on tehty enimmäkseen erikokoisilla kivillä. Joukossa on myös isompia ja pienempiä betoninkappaleita, jotka lienevät peräisin jostakin tällä paikalla ennen muinoin sijainneesta rakennelmasta. Tai toisaalta, enhän minä tiedä, vaikka koko kulmakunta olisi yhtä kivinen kuin meidän takapiha. Paikalliset kalliot näyttävät olevan sitä sorttia, josta putoilee jatkuvasti kiviainesta maahan. Se, mikä ei rapaudu itsestään, räjäytetään pois tieltä taloja ja teitä rakennettaessa. Ja jonnekinhan ne kivenmurikat pitää sitten sijoittaa, kuten pihantäytteeksi.

Eikä kiviaines pääse loppumaan kesken, koska noita kallioita ja vuoria täällä riittää.

Pari viikkoa sitten kävin puutarhamessuilla hakemassa inspiraatiota. Olihan siellä näytteillä vaikka minkälaisia ratkaisuja kiviseenkin pihaan. Kiviähän voisi käyttää vaikka koristeina ja sommitella niistä ja kukista kauniita kivikkopenkkejä. Varsinkin näin nurmikon keskellä sellainen näyttää oikein kivalta.

Ai niin, se nurmikko, potentiaalinen murheenkryyni. Takapihalla nurmikkoa tuskin nähdään vielä tänä kesänä, koska ensin pitää saada mahdollisen tulevan nurmikentän ympäristö siihen kuntoon, ettei tarvitse sitten ihan heti mennä tallaamaan versovaa ruohoa. Ja pitäisi myös keksiä, miten takapihalle saadaan nurmikon vaatima multakerros. Kuvista nimittäin näkyy reitti takapihalle. Jyrkkä rinne, jossa on pari pegerrystä. Eikä lähellekään pääse minkäänlaisella peräkärryllä. Kottikärryjenkin kanssa tekee tiukkaa, mutta naapurien pihojen kautta voisi ehkä kärrätä jotain. Sitten tosin matkaa on vähän enemmän, ja se multakuormakin pitäisi kipata jonnekin. Parkkipaikalle? Ehkei kuitenkaan.

Jonkinlainen pieni nurmikon aihio sen sijaan löytyy talon päädystä. Pohjoispäädystä, jonne aurinko ei paista. Joka myös on kivillä täytettyä maata. Ja jossa viihtyy erinomaisesti lähinnä sammal. Lueskelin maanparannusohjeita, ja niissä neuvottiin lisäämään nurmikolle hiekkaa. Se parantaa maan koostumusta ja torjuu sammalta. Loistavaa! Mutta kun ryhdyin etsimään sitä hiekkaa, niin eihän sitä tästä maailmankolkasta noin vain löydykään. Suomessa jos vähän maata kaivelee sieltä täältä, niin ennen pitkää vastaan tulee hiekkaa. Täällä tulee vastaan kiveä. Taloyhtiön hiekoituslaatikossakin on hienoksi jauhettua sepeliä. Kun oikein mietin, niin enpä muista koskaan nähneeni norjaista hiekkakuoppaa.

Googlasin asian, eikä hiekkaa todellakaan näytä olevan tarjolla missään. Paitsi sellaista oikein hienoa asennushiekkaa, jota saa ostaa säkkikaupalla rautakaupasta tai vastaavasta. Se ei taida käydä tähän tarkoitukseen. Googlasin lisää ja selvisi, että kukkapenkin maanparannukseen käytetään lecasoraa. Siis hiekan sijaan. Ei taida lecasorakaan sopia nurmikon alustaksi. Platasjenissa (suom. Plantagen) törmäsin yllättäen hiekkasäkkeihin. Tämä hiekka oli tarkoitettu hiekkalaatikon täytteeksi, ja tuoteselosteessa sen luvattiin soveltuvan erinomaisesti hiekkakakkujen tekoon. Alkuperämaa Ruotsi. 

Lopulta lähdin kaupasta kotiin hiekkasäkin ja lecasorasäkin kanssa. Hiekkaa nurmikolle ja lecasoraa kukkapenkkeihin turpeen kanssa pehmittämään savimaata istutuskuntoon.

Takapihaa lapiolla ja talikolla tökkiessä on kyllä muutaman kerran tullut mieleen, että tällainen kivistä laadittu piha voisi olla helpoin ratkaisu. Ei tarvitsisi yrittää hampaat irvessä kaivaa istutuskuoppia ja sitten miettiä, miksei mikään sittenkään kasva, ja ottaa taas lapio kauniiseen käteen ja yrittää kaivaa syvempi kuoppa. Kiviäkin olisi omasta takaa. Ei tosin noin kauniin pyöreitä.

 

Päätin kuitenkin tarttua härkää sarvista ja parhaani mukaan sopeutua elämään kivien kanssa. Irtokiviä oli kertynyt takapihalle melkoinen kasa viimekesäisten kaivauskokeilujen seurauksena. Jonnekinhan ne pitää sijoittaa, ja pois kantaminen olisi liian vaivalloista. 

Ensin lapio käteen ja kaivamaan pientä syvennystä isommille kiville. Sitten kivien sovittelua paikoilleen vierekkäin ja päällekkäin. Tämä on sellaista hommaa, jossa miehestä ei ole apua kuin korkeintaan isompien kivien liikuttelijana. Hänellä ei ole visiota pinoamisesta, kuten ei ollut halkopinoakaan tehdessä.

Ja tällainen on tämänhetkinen tilanne. Pengerrys pysyy koossa, yläpuolella oleva maa ei ole ainakaan vielä alkanut valua minnekään ja ensimmäiset kasvitkin on istutettu. Kiviä on runsaasti jäljellä, joten pienen pätkän pengerrystä voisi vielä vielä askarrella.

Tällaiseen rakennelmaan tuli inspiraatio naapurien pihoja katsellessa. Ilmeisesti monilla muillakin on ollut pihallaan enemmän kiviä kuin on jaksettu kantaa pois. Ja onhan kivipengerrys kauniimman näköinen laudoista rakennettu, jollainen pihasta myös löytyy. Sitä ei valitettavasti taida kovin helposti pystyä korvaamaan millään muulla.

Tästä on lähdetty liikkeelle:
Puutarhaprojektin alkutilanne viime keväänä.
Kesäinen viidakkonäkymä ja raivaustyön alku.

Puita

Norjalaiset, ainakaan tällä seudulla, eivät näytä yleensä kovin paljon panostavan pihanhoitoon. Tavallisin ratkaisu on nurmikko, jonkinlainen aita ja pari puskaa. Tällä ratkaisulla selvitään vähällä työllä - ruohonleikkaus silloin tällöin ja pensasaidan leikkaus kerran vuodessa riittää.

Nyt keväällä silmään pistää kuitenkin eräs toimenpide, jota näytetään harrastettavan erityisen innokkaasti. Joka puolella näkyy typistettyjä puita. Niitä on pihoissa, teiden varsilla, pellon pientareilla. Puusta leikataan viimevuotiset versot ja kesän kuluessa  puu kasvattaa uudet. Varsinkin tähän aikaan vuodesta puut näyttävät aika karuilta, kun jäljellä on usein vain runko.

Erityisesti saarnet ovat leikkauksen kohteena, mutta monilla puidenleikkaajilla näyttää olevan tapana käsitellä kaikki puut samalla tavalla. Jotkut puut kasvattavatkin pensasmaisen  tupsun uusia versoja varsinkin, jos puu on vanha ja useaan kertaan samasta kohdasta leikattu.

Toiset puut sen sijaan eivät oikein näytä ymmärtävän, mitä niiden pitäisi tehdä. Esimerkiksi typistetty koivu on usein aika onnettoman näköinen. Ilmeisesti leikkauksella on myös tarkoitus muotoilla puita leveämmiksi ja pitää ne matalina, kun runko ja ylöspäin pyrkivät oksat katkaistaan. Täytyy sanoa, että minä en ihan ymmärrä puiden typistämisen hienoutta, koska minun silmissäni monet leikatut puut eivät ole hyvän näköisiä.

Omenapuita on aika monilla pihoilla ja ne ovat lähes poikkeuksetta leikattuja. Muutama paksumpi oksa ja leveyttä enemmän kuin korkeutta. Jos omenapuusta leikataan kaikki pikkuoksat pois joka vuosi, tekeekö puu koskaan omenoita? Ehkä näiden himoleikkaajien omenapuiden ei ole tarkoitustaan tuottaa hedelmiä, vaan ainoastaan koristaa pihaa.

 

Meidänkin takapihalta löytyy saarni, jota joku on joskus typistänyt. Siitä näyttää kuitenkin olevan jo jonkin verran aikaa, koska puu on ehtinyt kasvattaa näinkin pitkät oksat. Suorastaan latvuksen. Minä en ole ajatellut leikkaavani latvusta pois, korkeintaan muutaman alempaa rungosta versovan oksan, koska puu ei tuollaisenaan häiritse ainakaan minua.

En sitten tiedä, mitä naapuri ajattelee tällaisesta villiintyneestä puusta tontin rajalla. Naapurilla ei ole puita omassa pihassaan, mutta hän näyttää hoitavan pensaita leikkaamalla ne lähes juuresta poikki kun ne kasvavat liian suuriksi. Viime syksynä katselin naapurin kanssa meidän pihassamme kasvavaa aika isoa jasmiketta ja tuumasin ääneen, että taidanpa vähän leikata sitä. Naapurin neuvo oli leikata juuresta poikki niin kuin hän oli tehnyt omalle jasmikkeelleen. Minä kuitenkin tyydyin pienentämään pensasta vain karsimalla isompia oksia sieltä täältä, jotta pensas kukkii tänäkin vuonna.

Ehkä minä olen täkäläisen normin mukaan täysin harhateillä, kun ihailen tällaisia vanhoja suureksi kasvaneita puita, joita ei ole leikattu.

Rahalla saa ja raivaussahalla pääsee

Sumuinen lauantai

Viime viikonloppuna oli taas rivitaloalueen puolivuosittainen talkoopäivä. Kevään talkoisiin verrattuna osanottajia oli huomattavasti vähemmän. Olisikohan syynä ollut kostea, sumuinen sää, kun viime kerralla paistoi kirkas kevätaurinko. Siitä huolimatta kaikki siirtolavat taidettiin saada yhtä täyteen puutarhajätettä kuin viimeksikin.

Ensin nimi listaan ja sitten työnjako. Minut ja kolme muuta lähetettiin siistimään alueen "julkisivua", villiviinin peittämää betoniseinämää ja sen juurella kasvavia pensaita, jotka olivat päässeet pahasti villiintymään. Villiviiniseinämä näytti hyvältä sellaisenaan, mutta puskakasvusto oli levittäytynyt jalkakäytävän puolelle siinä määrin, että päätimme leikata ylimäärän pois.

Ensin kokeiltiin oksasaksilla ja todettiin, että tarvitaan jotakin tehokkaampaa. Sitten yksi naapureista haki aitaleikkurin ja kokeili sillä. Jälki ei ollut kehuttavaa, joten piti keksiä jotakin muuta. Seuraavaksi paikalle haettiin huomattavasti keskimääräistä järeämpi siimaleikkuri, omistajansa mukaan erittäin tehokas laite. Mutta eipä silläkään saatu näppärästi kasvustoa poikki. Naapuri lähti taas kaivelemaan työkaluvarastoaan ja palasi raivaussahan kanssa. Tästä inspiroituneena toinenkin naapuri kävi noutamassa oman raivaussahansa. Niillä sitten saatiin pensaat poikki, ja  viimeistely tapahtui vielä oksasaksilla. Kun oksat oli kerätty pois, naapuri haki vielä painepesurin, jolla saatiin loputkin roskat pois jalkakäytävältä.

Naapurien toinen toistaan järeämpi työkaluja katsellessa tuli mieleen, että onkohan täällä meneillään jonkinlainen kilpavarustelu. Kenellä on katu-uskottavimmat vermeet. Pihat näissä taloissa ovat niin pieniä, että luulisi käytännössä vaatimattomammallakin arsenaalilla selviävän.

Sen verran kyllä minuakin, pahaisten oksasaksien omistajaa, alkoi naapurikateus kaihertaa, että aloin harkia oman siimaleikkurin hankkimista. Vähintään.

Raivaussahat käynnissä

Pihaprojekti etenee

Takapihalle viettävä rinne on pengerretty ja kuvassa näkyvä penger on yksi harvoista jotakuinkin vaakasuorista pinnoista tässä pihassa. Näin ankealta se näytti keväällä kun melkein kaikki lumi oli sulanut. Vielä ankeammalta se alkoi näyttää tarkemman tutkiskelun jälkeen, koska tätä "laatikkoa" oli mitä ilmeisimmin käytetty roskiksen korvikkeena. Minkäänlaisia kasvuston merkkejä siinä ei näkynyt sammalta lukuunottamatta.

Täytyy vain ihmetellä, että tällaisen kaatopaikan on joku halunnut pihaansa perustaa. Penkereen rakentamisessa on kuitenkin nähty jonkin verran vaivaa, mutta sitten homma on jäänyt puolitiehen - ainakin minun näkökulmastani.

Kevään edettyä vielä hieman pengertä alettiin raivata, koska siinä kuitenkin näytti olevan potentiaalia, eikä siihen kerättyjä risuja, rikkinäisiä kukkaruukkuja, muovinpalasia, rautatankoja yms. oikein viitsinyt jättää silmien alle näkymää pilaamaan. Roskien poiston jälkeen maata piti hieman kääntää ja muokata, jotta jonkinlaisten kasvien istutus onnistuisi. Siinä vaiheessa kävikin ilmi, että pengerryksen täytteenä oli käytetty lähinnä kiviä - edelleen erilaisten roskien ohella - ja multaa oli vain hieman enemmän kuin silmänlumeeksi.

Siinä vierähti tunti jos toinenkin, kun kiviä siirrettiin pois tulevasta kukkapenkistä tai vastaavasta. Pari kivistä oli niin suuria, että niitä piti oikein tosissaan punnertaa ylös maasta ja sitten keikauttaa penkereen laidan yli rinnettä alas. Työn tuloksena oli pienen kiviaidan verran murikoita. Kivien jättämä tila täytettiin sitten mullalla.

Multakerroksesta tuli lopulta riittävän paksu, jotta uskaltauduin kokeilemaan, josko tässä voisi kasvaa pari marjapensasta. Taimet ovat vielä niin pieniä, että niiden seuraksi ja tyhjää tilaa täyttämään istutin kaksi monivuotista kukkapuskaa. Ehkä niitä saisi olla useampikin tässä vaiheessa, mutta jos pensaat innostuvat kasvamaan, perennat siirtyvät jossain vaiheessa muualle.

Itse takapiha on vielä lähes luonnontilassa, vaikka hieman raivaustyötä sielläkin on tehty. Metsämansikka näyttää viihtyvän vaikka kivien seassa ja paikoitellen alkavat jo marjat punottaa. Tällaiset luonnonkasvit olisi ihan kiva pitää, mutta muunlaista, väärässä paikassa olevaa kasvustoa täytyy edelleen karsia kovalla kädellä. Esimerkiksi jättitatarkasvuston maasta kaivamista pitää edelleen jatkaa, sillä kaikkien kasvien kaivaminen kertaalleen ylös juurineen ei näköjään riittänyt. Taas puskee maasta uusia versoja.

Pihan perälle on kehkeytynyt varsinainen pusikko. Keväällä ennen lehtien tuloa tämä ei näyttänyt ollenkaan näin viidakkomaiselta. Ylisuuri ruusupensas, jonka ensi näkemältä arvelin olevan pystyyn kuollut, on hengissä ja kukkii parhaillaan. Se saa jäädä paikoilleen, mutta jonkin verran sitä voisi karsia, kunhan keksin miten pääsen karsimisetäisyydelle ilman että jättikokoiset piikit repivät minut riekaleiksi. Harkitsin myös tämän ruusun versojen siirtämistä pegerrykseen, koska se vaikuttaa olevan sitkeähenkinen. Tarkemmin harkittuani totesin, ettei ehkä kuitenkaan ole hyvä ajatus istuttaa sinne mahdollisesti hyvinkin isoksi kasvavaa piikkipensasta. Pysyköön siellä missä on nyt.

Jättitatarta löytyy myös tämän pusikon edestä ja taidanpa tässä lähipäivinä ryhtyä kaivamaan sitä maasta myös täältä. Jospa vaikka sitten joskus kun kaikki ylimääräiset kasvit on poistettu ja ruusua vähän saksittu, näkymä on nykyistä puutarhamaisempi.

Tunnistustehtävä 1: Tällaisia pensaita löytyy myös pihasta. Kukissa on voimakas, makea tuoksu. Minulla ei ole aavistustakaan, mikä pensas on kyseessä, mutta aika sitkeähenkiseltä se vaikuttaa ja näyttää ihan omin avuin myös leviävän. Yksi pensaista on aika iso ja nyt kaikkine lehtineen ja kukkineen se tuntuu vievän vähän liikaa tilaa pienestä pihasta. Pitänee siis leikata tätäkin. Tunnistaako kukaan pensasta kuvan perusteella?

EDIT: Pensas on jasmike, jota joskus kutsutaan myös valejasmiiniksi. Kiitos Trinalle tunnistusavusta!

Tunnistustehtävä 2: Tämä lienee ihan luonnonkasvi. Kasvi on aika korkea, noin metrin korkuinen, kasvaa todennäköisesti edelleen korkeutta ja kukkii parhaillaan. Kukat ovat aika pieniä. Jotenkin minusta tuntuu, että tästäkin voi olla vaikea päästä eroon, jos en saa kaivettua koko juurakkoa ylös kivien seasta. Kasvin nimi, anyone?

EDIT: Kasvi on rohtoraunioyrtti. Tieto löytyi äidin kasviosta :)

Miten minusta onkin alkanut tuntua siltä, että sitä mukaa kuin takapihalta raivaa, kaivaa ja repii kasvustoa pois, uutta kasvaa tilalle vähintään saman verran. Miten ihmeessä noin kivisessä maassa ylipäänsä kasvaa mitään?!

Nuuskis!