Yhteiskunnallista pohdintaa

Maahanmuuttajien integroituminen tai sen puute puhuttaa Norjassakin, ja äskettäin silmiini osui seuraava, varsin mielenkiintoinen artikkeli, joka pureutuu maahanmuuttokriitikkojen erinäisissä keskusteluissa esille tuomiin asioihin.

Maahanmuuttajaperhe aiheuttaa Norjalle usean sadan miljoonan kruunun kustannukset joka vuosi
Perheen perinteisiin kuuluu serkusten välinen avioliitto, he kokevat olevansa Norjan lakien yläpuolella ja kukaan perheen jäsenistä ei käy töissä. Tästä huolimatta norjalaiset veronmaksajat ovat yli sadan vuoden ajan syytäneet miljardeja kruunuja Oslossa asuvalle maahanmuuttajaperheelle.
    FrP:n (populistisen Edistyspuolueen, suom. huom.) maahanmuuttopoliittinen tiedottaja, Mazyar Keshvari, sai äskettäin nimettömän vinkin maahanmuuttajaperheestä, joka on häikäilemättä käyttänyt hyväkseen Norjan sosiaaliturvaa.
- Jouduin lähes shokkiin, kun minulle kerrottiin tästä. Minulle on täysi mysteeri, miten tämä perhe on pystynyt pysymään poissa valvovan silmän alta näin kauen, sanoo Keshvari.
    Alustavien selvitysten mukaan perheen isoisä tuli Norjaan laivalla vuonna 1905. Hänelle myönnettiin silloin perheenyhdistäminen saman tien, vaikka hän oli naimisissa serkkunsa kanssa. Tätä perinnettä jatkoi perheen poika, joka nai oman serkkunsa 1929. 
    Norjan valtio kustansi perheelle asunnon ja ruuan, ja perhe on saanut rahaa tähän tarkoitukseen tähän päivään asti.
- Tässä puhutaan useasta sadasta miljoonasta kruunusta vuodessa, toteaa Keshvari. - Ja tietääkseni kenelläkään heistä ei ole koskaan ollut normaalia työpaikkaa.
   Maahanmuuttopoliittisella tiedottajalla on useita muitakin huolenaiheita:
1. Perhe ei osoita juurikaan halua integroitua, vaikka nyt puhutaan jo toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajista.
2. He tuntevat olevansa Norjan lakien yläpuolella.
3. He tekevät useita ulkomaanmatkoja joka vuosi.
4. Heillä on omat traditionsa ja oma tapansa pukeutua.
5. Monilla perheen jäsenillä on hyvin kalliita ja epänorjalaisia tottumuksia.
6. Eräs perheenjäsen on radikalisoitunut ja puhuu nyt enkelien ja kuolleiden kanssa.
- Hälyttävintä on varmaan kuitenkin se, ettei heitä huvita osallistua edes kansallispäivän kulkueeseen, kauhistelee Keshvari. - He vain seisovat parvekkeellaan tyhmissä hatuissaan ja vilkuttavat.

(Lähde: http://heltnormalt.no/nasjonensoye/2015/02/24/115500. Käännös: Heli)

Niin, onhan juttu aika kieli poskessa kirjoitettu, varsinkin kun hyvin nopeasti huomaa, että tarkastelun kohteena eivät ole mitkä tahansa mamut vaan varsin näkyvässä asemassa oleva perhe. Jos jollekin ei vielä ole selvinnyt, kenestä puhutaan, niin kerrottakoon, että kyseessä on kuningasperhe. Maahanmuuttajia alunperin hekin.

En seuraa aktiivisesti Norjan kuninkaallisten edesottamuksia, mutta olen kuitenkin havainnut, että jotkut seuraavat. Monarkialla ja kuningasperheellä on kannattajansa ja vastustajansa. ja sitten ovat tietenkin ne, joita asia ei niin kovin paljon keikauta puoleen eikä toiseen. Ylläolevassa jutussa näkökulma on humoristiskriittinen, mutta se sopii hyvin pienen pohdinnan alustukseksi.

Kuningasperhe tulee kalliiksi. Kuninkaallisillehan ei makseta palkkaa, niin kuin muille työssäkäyville, vaan kaikki heidän kulunsa maksetaan valtion kassasta. Tänä vuonna valtion budjetissa "kuninkaalliselle hoville" (tarkoittanee kuningasparia) on varattu 169,6 miljoonaa kruunua ja kruununprinssiparille 18,4 miljoonaa kruunua. Päivän kurssilla tämä on noin 22 miljoonaan euroa. Melkoinen määrä rahaa ylläpitämään monarkkia sekä hänen perillistään, joilla ei ole käytännössä muuta kuin symbolinen asema. Se on sentään todettava, että julkista rahoitusta saava kuningasperhe on pieni. Kuninkaan sisarten lapset käyvät töissä eikä heillä ole kuninkaallisia titteleitä. Vertailun vuoksi Suomessa tasavallan presidentin palkkioon ja toimintamenoihin on 2015 budjetoitu 325 000 euroa. Kyllä, monarkia on kallista huvia.

Kuningasperheen integroitumishaluttomuus. Vuonna 1905 Norjan kruunu ojennettiin tanskalaiselle prinssille, joka suostui vastaanottamaan sen vasta, kun norjalaiset olivat vakuuttaneet, että kyllä he ihan oikeasti haluavat hänet hallitsijakseen. Hän siis saapui Norjaan norjalaisten kutsumana. Kuningas puhui vain tanskaa, ei norjaa, koko hallituskautensa, ja lunasti paikkansa norjalaisten silmissä oikeastaan vasta 1940 sanottuaan "ei" saksalaisten miehittäjien ehdotuksille yhteistyöstä. Tanskalaisen kuninkaan myötä norjalaiset saivat myös englantilaisen kuningattaren, joka oli sekä kuninkaan vaimo että serkku, ja kruununprinssikin oli syntyjään Tanskan prinssi.

Kruununprinssi ja sittemmin hyvin suosittu kuningas Olav oli syntyperästään huolimatta jo huomattavasti norjalaisempi kuin vanhempansa, vaikka naikin ulkomaalaisen, ruotsalaisen serkkunsa. Kuningasperheen kolmas ja neljäs ja viides polvi ovatkin sitten jo Norjassa syntyneitä, ja puolisotkin ovat syntyperältään norjalaisia, nykyinen kruununprinsessa jopa hyvinkin tavallinen norjalainen perhetaustaltaan. Integroitumishaluttomuutta en nämä faktat huomioiden aivan allekirjoita, vaikkakin toisaalta perheeseen naidut etniset norjalaiset näyttävät puolestaan myös integroituvan kuninkaallisiin piireihin.

Lakien yläpuolella oleminen. Täytyy sanoa, etten tiedä, millaiseen asemaan Norjan laki asettaa kuninkaalliset verrattuna tavallisiin kansalaisiin, jos puhutaan arkipäiväisistä asioista, kuten esimerkiksi rikosoikeudellisesta vastuusta. Melko varma olen kuitenkin siitä, että valtakunnan lakeja pitää kuninkaankin pääsääntöisesti noudattaa. Muuten kuninkaasta tullee entinen kuningas. Hallitusmuodon muuttamiseenhan ei tarvita vallankumousta. Lain muutos riittää. Jonkinlaisia erioikeuksia kuningasperheellä varmasti kuitenkin on.

Matkustelu ulkomailla. No, tätähän harrastavat muutkin, eivät vain kuninkaalliset. Matkakohteet tosin lienevät hieman erilaisia, ja kuninkaalliset varmasti matkustavat suuremmalla seurueella ja budjetilla. Ehkä tämä kriitiikin aihe kohdistuukin siihen, kuka matkat maksaa.

Omat traditiot ja pukeutumistavat. Omia traditioita kuninkaallisilla varmasti riittää, tosin veikkaan, että norjan kuninkaalliset noudattavat monessa asiassa myös norjalaisia traditioita. Jos ei muusta syystä niin koska se kuuluu asiaan. Mitä taas tulee pukeutumiseen, niin ihmisten, jotka edustavat maata milloin missäkin, odotetaan pukeutuvan asianmukaisesti ja asianmukainen pukeutuminen on usein jotakin muuta kuin mitä keskivertonorjalainen vetää päälleen. Pukeutumistakin on kansan hyvä arvostella, kuten esimerkiksi kruununprinsessan kalliita juhlapukuja pari vuotta sitten. Toisaalta keskivertonorjalaisista poikkeavien traditioiden ja pukeutumisen arvostelu on hyvin perinorjalaista. Joukosta erottuminen ei nimittäin ole suotavaa, ja hyvin integroituneiden maahanmuuttajien edellytetään olevan lähes norjalaisempia kuin norjalaiset itse.

Kalliit ja epänorjalaiset tottumukset. Tämä mennee pitkälti samaan piikkiin edellisen kohdan kanssa. Epänorjalaisuus ja sen myötä joukosta erottuminen ei, kuten todettu, ole ollenkaan suotavaa. Ja jos vielä yhteiskunnan varoilla rällästetään, niin se on entistä epäsuotavampaa. Muistelen, että joskus vuosia sitten paheksuttiin syvästi kuningattaren tuhlailevaa elämäntapaa ja ostoksia.

Radikalisoitunut perheenjäsen. Perheeseen todellakin kuuluu prinsessa, joka puhuu enkelien ja kuolleiden kanssa ja vieläpä järjestää jonkinlaista koulutusta niille, jotka haluavat seurata häntä tässä. Tämän tyyppinen radikalisoituminen on kuitenkin suhteellisen harmitonta, ja jos kyseessä olisi joku muu kuin prinsessa, hänelle ehkä vain hymähdettäisiin. Mutta kun kyseessä ei ole tavis vaan prinsessa, joka vieläpä hyväksikäyttää titteliään ja asemaansa saadakseen julkisuutta ja ansaitakseen rahaa enkelitouhuillaan, niin kieltämättä se ei herätä pelkästään positiivisia ajatuksia.

Kun asiaa tarkemmin ajattelee, artikkeli kertoo ehkä enemmän norjalaisesta yhteiskunnasta kuin kuningasperheestä tai maahanmuuttajista. Tämän pohdinnan jälkeen ihmettelen entistä enemmän, miksi Norjassa edelleen on kuningashuone, jolla ei edes ole mitään vuosisataisia perinteitä takanaan.

Lippu salkoon vai ei?

Mies huomasi lipun yhden naapurin parvekkeella ja riemastui. Onko tänään liputuspäivä? Missä se meidän lippumme onkaan? Pikainen googlaus kuitenkin paljasti, että kyseessä ei ole kansallinen liputuspäivä, vaan kyseisessä naapurissa todennäköisesti juhlitaan syntymäpäivää. Eikä lippuja sen puoleen näkynyt missään muualla kuin tällä yhdellä parvekkeella. 

Yllätyin miehen äkillisestä liputusinnosta ja ihmettelin, että mitä se nyt noin vaahtoaa, kunnes muistin, että meillä tosiaan on nykyään itselläkin lippu. Naapurustossa joku kaupitteli kesällä ylimääräistä lippua tankoineen sekä seinätelinettä sille, ja mies tarttui tarjoukseen haukkana. Meillä on joskus ennenkin ollut puhetta siitä, että voitaisiin hankkia lippu, mutta asiassa ei ole aikaisemmin päästy ajatusta pidemmälle. Olemme nimittäin olleet lähinaapuruston lähestulkoon ainoita, joilla ei ole parvekelippua, ja siten hieman kummajaisia.

Ei niin, että norjalaiset jatkuvasti olisivat vetämässä lippua salkoon. Suosituin liputuspäivä on ehdottomasti kansallispäivä, 17. toukokuuta, jolloin sinivalkopunaiset liput liuhuvat kaikkialla ja ihmiset kulkevat ympäriinsä lippu kädessä tai vähintään lipunvärinen ruusuke rinnassa. Myös syntymäpäivää ja muita henkilökohtaisia merkkipäiviä on tapana juhlistaa liputtamalla.

Miehen tarve googlata liputuspäivät pohjautunee siihen, että muuten kuin edellä mainittuina päivinä liputtaminen ei näytä olevan erityisen suosittua. Liputuspäivät eivät siis ilmeisesti ole ihmisillä takaraivossa samalla tavalla kuin Suomessa, jossa lipun näkeminen helmikuussa saa aikaan välittömän mielleyhtymän Runebergiin. 

Norjassa on tänä vuonna 15 virallista liputuspäivää, joista viisi on kuningasperheen merkittävimpien jäsenten syntymäpäiviä. Kuningasparin (Harald ja Sonja) lisäksi liputuksella juhlistetaan suorassa kruununperimysjärjestyksessä seuraavana olevia (Haakon, Ingrid Aleksandra) sekä näiden mahdollisia puolisoita (Mette-Marit). 

Muut liputuspäivät ovat uudenvuodenpäivä, saamelaisten päivä (6.2.), ensimmäinen pääsiäispäivä, kansainvälinen työläisten päivä eli vappu, miehityksestä vapautumisen päivä 1945 (8.5.), perustuslain päivä eli kansallispäivä (17.5.), unionin purkamisen päivä 1905 eli itsenäisyyspäivä (7.6.), ensimmäinen helluntaipäivä, Olsok eli Pyhän Olavin kuolinpäivä (29.7.) ja ensimmäinen joulupäivä. Myös Stortingetin eli kansanedustuslaitoksen vaalipäivä on liputuspäivä. Virallisten päivien lisäksi tapana on liputtaa myös YK:n päivänä (24.10.) ja mahdollisina muina päivinä, joista hallitus päättää tapauskohtaisesti. 

Suomessahan on virallisten liputuspäivien lisäksi myös ns. vakiintuneita liputuspäiviä, jolloin muistellaan esimerkiksi suomalaisen kulttuurin kannalta merkittäviä henkilöitä. Norjasta tällaiset "kulttuuriset" liputuspäivät puuttuvat. Toisaalta noin monen kuningasperheen edelleen hengissä olevan jäsenen syntymäpäivänä liputtaminen taas tuntuu jotenkin erikoiselta. Minun mielestäni ainakin.

Kansallispäivä on ainoa päivä, jolloin olen havainnut norjalaisten liputtavan suurin joukoin. Muut liputuspäivät ovat poikkeuksetta menneet ohi niin, etten ole havainnut mitään merkkipäivää olevankaan. En tiedä, miksi norjalaiset liputtavat niin nihkeästi. Ehkä liputuspäiviä ei pidetä niin merkittävinä, että kansalaisten pitäisi ne huomioida. Lippujen puutteesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä kansallispäivä osoittaa, että kaikilla kynnelle kykenevillä on lippu. Jos pihassa ei ole lipputankoa, lippu viritetään parvekkeelle. Samoin syntymäpäivän juhliminen ilman liputusta taitaisi olla epänorjalaista.

Itse lippuun suhtautuminen tuntuu olevan jossain määrin rennompaa kuin Suomessa. Norjan lipun kuva vaatteissa on aika tavallista. Esimerkiksi lippukuvioisiin bikineihin sonnustautuminen tuntuisi minusta aina oudolta ainakin, jos kyseessä olisi Suomen lippu, mutta norjalaisille lippu takapuolen peitteenä taitaa olla vain tapa julistaa omaa norjalaisuuttaan. 

Akershusin linnoitus

Oslon näkyvin historiallinen nähtävyys on Akershusin linnoitus, joka sijaitsee kaupungin keskustassa, vuonon rannalla. Sen rakentaminen aloitettiin 1200-luvun lopussa, kun Norja vielä oli oma kuningaskuntansa, ruton runtelema ja köyhä. Vajaan vuosisadan kuluttua Norja siirtyi Kalmarin unionin myötä Tanskan alaisuuteen. Akershusia voisi monessa mielessä verrata Turun linnaan.

Linnoituksen ympärillä on korkea, maavallilla vahvistettu muuri ja sen ytimessä on varsinainen Akershusin linna. Linnankirkko on edelleen valtiollisesti merkittävä paikka, sillä se on kuninkaan kirkko, jonka yhteydessä olevaan mausoleumiin on haudattu kaksi viimeksi kuollutta Norjan kuningasta, Haakon VII ja Olav V, puolisoineen.

Linnoituksessa ei voi olla törmäämättä siellä parveileviin turisteihin, ja myös morsiusparit taitavat olla aika tavallinen näky. Vaikka linnankirkolla on kuninkaallinen status, myös tavalliset ihmiset voivat viettää siellä häitään. Lisäksi linnoitus on suosittu paikka hääkuvien ottamiselle.

Akershusin linnoitus ei ole pelkästään turistinähtävyys, sillä siellä sijaitsee Norjan puolustusvoimien laitoksia, ja puolustusvoimat myös vastaa linnoituksen hallinnoinnista. Linnoituksen sisällä on itse asiassa paljon rakennuksia eri aikakausilta (alakuva). Varsinainen linna sekä pari linnoituksessa olevaa museota sekä opastuskeskus ovat luonnollisesti avoinna kaikille, mutta aika monen muun rakennuksen oveen on turha kolkuttaa. Puolustusvoimien läsnäolo näkyy myös siinä, että parissa paikassa linnoituksen alueella on jatkuva sotilasvartio, ja vahdinvaihtoakin on mahdollista päästä seuraamaan päivittäin.

Oslossa ei ole varsinaista vanhaakaupunkia samaan tapaan kuin vaikkapa Tukholmassa. Linnoituksen kupeessa on parin korttelin verran vanhempia rakennuksia, Kvadraturenin alue, mutta nekin ovat huomattavasti uudempaa kantaa kuin linnoitus. Kaupungin keskusta nimittäin siirrettiin linnoituksen viereen 1600-luvulla, kun aikaisempi keskusta, nykyinen Gamlebyenin alue, oli tuhoutunut tulipalossa.

Lisää kuvia Akershusin linnoituksesta löytyy Instagrammista.

Tämä postaus osallistuu IGTravelThursday -tempaukseen, jossa jaetaan omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday ja niiden myötä myös matkailuvinkkejä. Tempauksen järjestäjinä Suomessa ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses.

Polemiikkia vaatteista

Kuva kjendis.no

Yksi viime aikojen kuumista puheenaiheista Norjassa on kruununprinsessa Mette-Maritin pukeutuminen. Ensin älähdettiin siitä, että prinsessa on useissa tilaisuuksissa esiintynyt muotiluomuksissa, jotka oletettavasti on hankittu norjalaisten verovaroilla. Mitä tuhlausta! Sitten kävi ilmi ja hovikin sen vahvisti, että osa Mette-Maritin puvuista on saatu lahjaksi muotitaloilta, eikä prinsessan tarvitse maksaa veroa saamistaan lahjoista. Voi kauhistus!

Aiheesta on kirjoitettu lukemattomia lehtijuttuja ja kannanottoja erilaisilla keskustelupalstoilla, ja mielipiteet sinkoilevat suuntaan jos toiseenkin. Joidenkin mielestä on vain yksinkertaisesti väärin, että kruununprinsessa käyttää ylikalliita vaatteita ja vieläpä saa niitä ilmaiseksi ja toimii sitten muotitalojen kävelevänä mainoksena. Kyllä vähemmänkin pitäisi riittää. Vastakkaisen kannan edustajat ihastelevat Mette-Maritin tyyliä ja muistuttavat, että kruununprinsessa edustaa Norjaa maailmalla liikkuessaan ja siinä hommassa pitää myös näyttää edustavalta.

Kummallakin näkemyksellä on varmasti perusteensa, ja kultaisen keskitien löytäminen lienee vaikeaa. Eräs arvio Mette-Maritiin kohdistuvan kritiikin syistä kuului, että hän käyttää liikaa ulkomaalaisten suunnittelijoiden vaatteita ja on unohtanut norjalaiset. Kuvissa yleisimmin esiintyvät puvut, jotka ovat saaneet kansalaisten verenpaineen nousemaan, ovatkin Puccia, Valentinoa ja muuta kansainvälisesti tunnettua ja glamoröösiä.

Toisaalta tässä saattaa ainakin osittain olla kyseessä myös hyvin perinorjalainen ajatus siitä, että kukaan ei saa olla toisia parempi, mikä tunnetaan myös nimellä Janten laki. Mette-Marit itse puolestaan on ihmetellyt sitä, että ihmisillä ei ole mitään olennaisempaa keskustelun ja kauhistelun aihetta kuin hänen pukeutumisensa.

Kuva tv2.no

Mette-Marit ei ole aina ollut tyylikuningatar. Kihlautuessaan kruununprinssi Haakonin kanssa hän näytti varsin vaatimattomalta ja värittömältä. Pukeutuminen oli mitäänsanomatonta eikä kasvoilla ollut yhtään meikkiä. Muistelen lukeneeni pariskunnan naimisiinmenon aikoihin jonkun tyyligurun kauhistelleen erityisesti Mette-Maritin tapaa olla meikkaamatta, koska salamavalojen välkkeessä täysin meikittömät kasvot näyttävät entistä värittömämmiltä.

Runsaassa kymmenessä vuodessa on kuitenkin tapahtunut huomattavaa kehitystä, kun harmaasta hiirulaisesta on tullut tyylin edelläkävijä, joka näyttää viihtyvän muotiluomuksissa. Eihän muutos tietenkään ole kokonaan Mette-Maritin omaa aikaansaannosta, sillä hänen avustajakuntaansa kuuluu niin stylisti ja muotimentori kuin kampaajaki ja meikkaajakin, viimeksimainittuja ilmeisesti jopa useampia.

Ei tässä viimeaikaisessa kohussa silti ole mitään erityisen uutta. Onhan kuningatar Sonjaakin moitittu tuhlaavaiseksi, ja joskus takavuosina lehtien lööppeihin pääsi muistaakseni hänen valtavan suuri vaatehuoneensa.

Mutta tyylistä ovat kuningasperheen naiset pitäneet kiinni jo runsaan sadan vuoden ajan. Esimerkkinä siinä on vaikkapa kuningatar Maudin ranskalainen iltapuku vuodelta 1909.

Kuva nasjonalmuseet.no

Syttende mai eli 17.5.

Karl Johan eli Oslon pääkatu

Norjan kansallispäivää 17.5. on meidän perheessä perinteisesti vietetty kotosalla. Perheen norjalainen osapuoli kammoaa ihmistungosta, joka täyttää kadut, mutta tänä vuonna löytyi riittävästi kannusteita lähteä oikein Oslon keskustaan katsomaan juhlahumua. Ja olihan sitä siellä.

Barnetog eli lasten kulkue

Kansallispäivän juhlintaan kuuluvat erottamattomana osana kulkueet, joissa marssitaan parhaat vaatteet päällä ja liput liehuen. Suuri osa marssijoista on lapsia, mutta mukaan mahtuu myös muun muassa soittokuntia, joita Oslon kokoisesta kaupungista löytyy melkoinen määrä.

Marssin kohokohta on kuninkaanlinna, jossa kuningasperhe tervehtii marssijoita.

Kuninkaalliset: Haakon, Mette-Marit, Ingrid Alexandra, Sonja ja Harald

Vietimme päivää norjalais-ruotsalais-suomalaisessa seurueessa, jossa ryhdyttiin pohtimaan kuninkaallisten rankkaa elämää. Kulkue kestää nelisen tuntia, jonka ajan kuningasperhe seisoo parvekkeella vilkuttamassa. Taukoja ei pidetä. Toisaalta, kuten joku totesi, tämä kuuluu työnkuvaan ja siitäkin maksetaan palkkaa.

Kansallispäivänä on tapana pukeutua kansallipukuun eli bunadiin, joita näkyi katukuvassa niin paljon, ettei niitä tarvinnut etsiä. Silmämääräisestikin arvioiden kansallispuvun omistaminen on Norjassa huomattavasti yleisempää kuin Suomessa, ja pukuja myös käytetään tietyissä tilaisuuksissa.

Myös saamelaispukuja näkyi siellä täällä.

Kansallispukuun pukeutuminen ei rajoitu vain ihmisiin. Koirien bunadien tekijää haastateltiin radiossa juuri ennen kansallispäivää, ja koiranvaatteita kuulemma menee kaupaksi niin paljon kuin niitä ehtii tehdä.

Jos Suomessa kansallispuku on usein täti-ihmisten vaate, Norjassa bunadia käyttävät myös nuoret, eikä pukuun pukeutuminen tunnu olevan mikään ihmeellinen asia, kun kaikilla kavereillakin on sellainen. Miesten päällä bunadeja näkyi huomattavasti vähemmän kuin naisilla, mutta miehelle sovelias asu kansallispäivänä on myös puku ja kravatti.

Russet eli abit olivat myös hyvin edustettuina. Punahaalarisilla on tapana marssia lastenkulkueen jälkeen, mutta Oslossa ei ollut virallista russ-kulkuetta. Russetid eli abien biletyskausi loppuu kansallispäivään.

Päivän lopuksi lähdimme vielä katsomaan Kuninkaan henkivartiokaartin soittokunnan esitystä. Soittokunta koostuu varusmiehistä, jotka alun sotilaallisen peruskoulutuksen jälkeen keskittyvät täysin soittamiseen ja kuviomarssin harjoitteluun. Taitoja käydään esittelemässä erilaisissa tapahtumissa ulkomaita myöden, ja esitys oli kyllä hyvinkin näkemisen arvoinen.

Yhteenvetona kansallispäivästä Oslossa voisi sanoa, että tungos on hirveä, ihmiset ovat juhlatuulella ja ravintoloissa hintoja korotetaan päivän ajaksi. Norjalaiset eivät juhli vappua, mutta kansallispäivä muistuttaa monelta osin vapunpäivää.

Kuinka taviksia kuninkaalliset saavat olla?

Kruununprinssipari shoppailemassa New Yorkissa. (kuva)

Muutama päivä sitten uutisotsikoissa oli Norjan kuningasperheen turvallisuuden mahdollisesti vaarantanut, nykyään normaalisti hyvin arkipäiväinen asia. Kruununprinsessa Mette-Maritin poika, Marius, oli julkaissut Instagramissa yksityisluonteisia kuvia perheestä. Tuskinpa niissä kuvissa sinänsä mitään arkaluonteista näkyi, mutta aika- ja paikkatietojen, siis perheen olinpaikan, näkyminen kenelle tahansa saivat kuninkaallisten turvallisuudesta vastaavat kauhistumaan. Instragram-tili suljettiin ja kuninkaallisia nuhdeltiin sanomalehtien sivuilla.

Kuninkaallinen asumus. Kuvat ovat jo poistetusta vuokrailmoituksesta osoitteesta finn.no

Tästä näkökulmasta on aika mielenkiintoista, että prinsessa Märtha Louisen perheen asunto on juuri annettu vuokralle jollekin tavikselle. Tai no, tuskin kyseessä kuitenkaan on mikään ihan perustavis, koska asunnosta pyydetty kuukausivuokra on aika kuninkaallinen, 45.000 kruunua eli tämän hetken valuuttakurssilla noin 6000 €. Vuokrailmoitus kuvineen oli netissä kaiken kansan ihmeteltävänä pari kuukautta ennen kuin vuokralainen löytyi.

Prinsessa Märtha Louise ja Ari Behn (kuva)

Kruununprinssipari joutuu tulevan hallitsijaparin asemansa takia viettämään varmasti aika "epänormaalia" elämää. Kruununprinsessa Mette-Marithan on taustaltaan aito tavis, joidenkin mielestä vähän liiankin kanssa tulevaksi kuningattareksi. Moni varmasti Suomessakin muistaa, miten hän juuri häidensä edellä antoi julkisen lausunnon aiemmasta railakkaasta elämästään.

Prinsessa Märtha Louise taas on tavallaan pyrkinyt eroon kuninkaallisuudesta. Hän on luopunut hänen kuninkaallinen korkeutensa -tittelistä mutta on kuitenkin halunnut pitää prinsessan tittelin. Sitä hän sitten käyttää muun muassa liiketoiminnassaan, enkelikoulunsa yhteydessä ja kirjoja julkaistessaan. Ja kuningasperheeseen Märtha Louise miehineen ja lapsineen toki lasketaan kuuluvaksi edelleen. Prinsessankin puoliso, Ari Behn, on jonkinasteinen tavis - toimittaja tai hienommin sanottuna kirjailija - joka on aiheuttanut pahennusta muun muassa kertoilemalla ginin juomisestaan jossakin haastattelussa.

Norjassa ei ole aatelistoa, joten kuninkaallisten ja tavallisen kansan välillä ei oikeastaan ole mitään syntyperään perustuvaa väliporrasta, jonka kanssa kuninkaalliset voisivat luontevasti seurustella ryhtymättä liian tavallisiksi. Toisaalta nykyaikana koko kuninkaallisen käsite - että joku on valtionpäämies ja muiden yläpuolella vain, koska on sattunut syntymään tiettyyn perheeseen - on Norjan kaltaisessa sosiaalidemokraattisessa tasa-arvoyhteiskunnassa lievästi sanottuna omituinen.

Mutta jos kuninkaalliset tekevät samoja asioita kuin tavikset, niin johan kansa älähtää. Tai ainakin lehdistö.

Kuningasperhe tervehtii kansaa. (kuva)

Oslon paraatipuoli

Oslossa kevään kukkaloisto on juuri nyt parhaimmillaan. Ydinkeskustassa kohti aurinkoa kurkottavat sekä narsissit että liljat, ja ilmakin alkaa tuntua jo lämpimältä.

Pääkatu, paraatikatu, Karl Johan on valmis vastaanottamaan turistit ja kaikki muutkin, jotka haluavat nähdä ihmisiä ja tulla nähdyksi. Kadunvarren talojen julkisivut ovat siistejä ja terassit kutsuvat nauttimaan aurinkoisesta kevätpäivästä virvokkeiden kera. Jalkakäytävän kiveykseen on upotettu metallikirjaimin Henrik Ibsenin ajatuksia elämästä. Karl Johanin varrella on myös ostoskeskuksia, joista löytää kalliiden merkkituotteiden kauppoja.

Hui kauhistus! Kuka tuolla istuu kerjuukuppi edessään? Oslossa näkee samoja itäeurooppalaisia ammattikerjäläisiä kuin muissakin suurkaupungeissa, mutta sen lisäksi katukuvaan kuuluvat myös ihan omat norjalaiset kerjäläiset, joihin tämäkin mies taitaa kuulua. Oslossa kuuluu olevan paljon narkkareita, joita näkee sekä kerjäämässä että myymässä lehtiä, mutta jotkut kerjäläisistä ovat ihan tavallisen näköisiä ihmisiä. Kaiken lisäksi kerjäläisiin törmää lähinnä näillä "paremmilla" kaduilla.

Kuninkaanlinna seisoo pienellä kukkulalla Karl Johanin länsipäässä ja linnan edessä ratsunsa selässä on Karl Johan itse. Napoleonin marsalkasta, Jean-Baptiste Bernadottesta tuli erinäisten käänteiden jälkeen ensin Ruotsin kruununperijä ja sitten kuningas Kaarle XIV Juhana. Hän hankki myös Norjan osaksi valtakuntaansa ja hallitsi Norjaa nimellä Kaarle III Juhana. Karl Johan myös rakennutti Oslon kuninkaanlinnan, jossa tänään lipusta päätellen oli isäntäväki paikalla.

Linnan vieressä on kuningatar Maudin patsas. Maud oli Englannin prinsessa, josta tuli 1905 norjalaisten ensimmäinen ikioma kuningatar lähes kuuteensataan vuoteen, kun hänen puolisonsa, Tanskan prinssi Carl, valittiin Norjan kuninkaaksi hallitsijanimellä Haakon VII. Ulkomaalaissyntyisiä hallitsijoita Norjassa onkin riittänyt, ja nykyinen kuningaspari Harald V ja Sonja on ensimmäinen muutamaan vuosisataan, joista kumpikin on syntynyt Norjassa.

Kuningatar Maudin uuma, kuten patsaastakin näkyy, oli ajan muodin mukaisesti erittäin kapea. Jälkeenpäin on arveltu, että hän vietti aikaa parantolassa ennen poikansa syntymää, jotta saattoi olla ilman korsettia - sehän ei julkisesti olisi käynyt päinsä - ja ylipäätään tulla raskaaksi. Alexander, sittemmin kruununprinssi Olav, jäi hallitsijaparin ainoaksi lapseksi.

Nobel-instituutin vuosittain jakama rauhanpalkinto tuo Norjalle säännöllisesti huomiota - yleensä positiivista, mutta joskus palkinnonsaajan valinnan osuvuudesta keskustellaan kiivaasti. Viimekertainen valinta, Barack Obama, sai ainakin Norjan lehdistön ekstaasiin. "Vihdoinkin Obama tulee Norjaan", lehdet julistivat. Lööppejä lukiessa tuli mieleen, että sekös se olikin valinnan takana. Saadaan Obama kylään.

Nobel-instituuttia vastapäätä onkin sitten tämä rumilus, teollisuuden ja viennin talo. Mahtipontisesta ulkonäöstä voisi kuvitella, että talo on rakennettu öljyrikkauksien huumassa. Rakennusvuosi on kuitenkin 1964 eli kaksi vuotta ennen öljyn löytymistä ja oljeeventyrin alkua.

Liikenneympyrän keskellä olevan vesialtaan / suihkulähteen poikki kulkee raitiovaunukiskoja ja muistelen, että vesisuihkut lakkaavat toimimasta siksi aikaa kun raitiovaunu kulkee yli.

Kansalliskirjasto saa taas mielen rauhoittumaan modernin ajan rakennelman jälkeen. Kirjasto on myös sisätiloiltaan seesteisempi ja siistimpi kuin Oslon kaupunginkirjasto, jossa kyläilin aikaisemmin keväällä.

Polkupyöräilijälle Oslon keskusta ei ole paratiisi. Toisaalta täkäläiset näyttävät kyllä muutenkin pyöräilevän mieluummin ajoradalla kuin pyörätiellä. Oslossa näkee näitä "normaaleja" pyöräilijöitä, jotka ovat matkalla paikasta A paikkaan B, kun Bærumissa pyöräilijät ovat pääsääntöisesti varustautuneet kuin Tour de Franceen ja meno on sen mukaista.

Bygdøy allè muistuttaa vähän Bulevardia Helsingissä, mutta luksusta taitaa olla enemmän. Ainakin tämän kadun varrella on hiukan tyyriimmän näköisiä asuintaloja, erinäisiä kalliinpuoleisia kauppoja ja joitakin lähetystöjä.

Vastaanotimme edellista uuttavuotta miehen ystävien luona, jotka olivat ostaneet isohkon asunnon Bygdøy allèn varrelta. Asunto oli sellainen vanhanajan herrasväenlukaali, jossa keittiön takana oli palvelijanhuone. Mies pohdiskeli, miten tällä pariskunnalla - vaikka molemmat olivat työssäkäyviä ja ns. hyvässä ammatissa - oli ollut varaa ostaa niin kallis asunto. Ostohintaa ei vieraille kerrottu, mutta silmämääräisesti arvioiden se oli varmasti ollut huomattavan korkea.

Mutta jos Oslossa haluaa kalliin asunnon ja hienon osoitteen, Bygdøy allètakin parempi sijainti lienee heti kuninkaanlinnan takana. Tälläkin alueella on lähetystöjä ja yritysten edustustiloja, mutta osa näistäkin taloista on asuintaloja, joissa asuu ihan oikeita ihmisiä. Voiko näitä taloja ostaa vai pitääkö ne periä, onkin sitten toinen juttu.

Miten olisi vaikkapa tämä omakotitalo kaupunkilaisittain reilun kokoisella pihalla? Avoinna olleessa autotallissa näytti olevan myös lasten polkupyöriä, joten kaipa tässäkin joku asuu. Mikäs siitä asuessa, kun lähinaapuri on kuningas. Linnan puisto onneksi vähän luo näköesteitä, etteivät naapurukset liikaa pääse kurkistelemaan toistensa tekemisiä.

Takaisin Norjaan

Pølse i lompe
(Kuva löytyi netistä useammastakin paikasta)

Viikko Suomessa meni hyödyllisesti. Perheenjäsenten ja ystävien tapaamisen ohella hyödynsin Suomen halvemmat hinnat tekemällä hieman ostoksia ja hoitamalla opiskeluasioita. Rahaa saa kyllä menemään shoppailuun Suomessakin, vaikka kaikki ostokset olivat etukäteen harkittuja. Opintoja taas tuntee edistäneensä oikein kunnolla, kun pitkästä aikaa käy yliopistolla ja vaikka hypistelee kirjoja kirjastossa.

Norjaan palatessa vastassa oli kaunis aurinkoinen ilma vastakohtana edellispäivän vesisateelle Helsingissä. Mieskin toivotti tervetulleeksi ja totesi vielä, että kiva kun kokki on taas kotona.

Miehen viikon kohokohta oli tainnut olla episodi kaupan parkkipaikalla. Ari Behn oli melkein peruuttanut hänen päälleen! Ja olipa mies nähnyt samalla myös prinsessa Märtha Louisenkin. Pariskunta lapsineen asuu tässä samassa laaksossa, mutta eipä ole törmätty heihin aikaisemmin. Ja onneksi nytkin se törmäys jäi vain kuvaannolliseksi.

Kissat olivat viikon aikana kuulemma kaveeranneet miehen kanssa normaalia enemmän. Yleensä ne pyörivät lähinnä minun ympärilläni. Viikon poissaoloni oli kuitenkin kismittänyt Vilmaa siinä määrin, ettei minua edes tervehditty. Kissa vain käveli ohitseni, kuin ei olisi nähnytkään.

Lentokentällä muuten keksin, mikä on Norjan ominaishaju. Se iski vastaan, kun kävelin tullin läpi ihmisten ilmoille. Sen kohtaa joka ikisessä kioskissa ja huoltoasemilla ja monessa muussakin paikassa. Paistettu makkara.