Työmatkailu avartaa



Binnenhof

Osasto, jolla työskentelen, teki vuosittaisen työmatkan. Viime vuonna matkailtiin Norjassa, mutta tänä vuonna kaikki viitisenkymmentä työntekijää rahdattiin Haagiin asti, koska tapana on käydä ulkomailla joka toinen vuosi. Suomesta kuulee aina välillä uutisia siitä, miten jonkin viraston rahoja on käytetty holtittomasti tarjoamalla työntekijöille matkoja tai muita ei niin välttämättömiä huvituksia ja lahjuksia. Norjassa sen sijaan tuntuu olevan normaalia, että tällaiseen toimintaan on budjetissa varattu rahaa, ja matkustelua ei ole tarvetta naamioida miksikään muuksi kuin mistä oikeasti on kyse.

Virallisesti vuotuista koko osaston työmatkaa toki kutsutaan seminaarimatkaksi, koska matkan aikana pidetään seminaari, jossa koko porukalla käsitellään jotakin päivänpolttavaa teemaa. Ja kun matka sattuu sellaiseen kohteeseen, josta löytyy yhteistyökumppani, niin kumppanin luona tietenkin käydään tutustumisvierailulla.

Seminaarimatkoihin kuuluu olennaisesti myös sosiaalinen aspekti, eli tarkoituksena on työasioiden pohtimisen lisäksi viettää mukavaa aikaa yhdessä työkavereiden kanssa - syödä, juoda, shoppailla ja katsella nähtävyyksiä.



De Haagse Hogeschool

Norjan rajojen ulkopuolelle lähtiessäni matkustan useimmiten Suomeen. Molempien maiden asiat ovat tuttuja, ja niiden eroihin olen jo tottunut siinä määrin, että jokainen matka ei enää tuota syvällistä analyysia asioiden tilasta. Sen sijaan Norjasta oikeasti ulkomaille lähtiessä on helpompaa huomata erilaisia asioita.

Hollannista katsottuna ja erityisesti siinä vaiheessa, kun hollantilainen yhteistyökumppani esitteli toimintaansa ja toimintafilosofiaansa, Norja alkoi äkillisesti tuntua takapajulalta. Monessa suhteessa Norja on hyvin moderni maa, mutta vierailu toiseen moderniin maahan palautti mieleen tiettyjä asioita, joiden kehitys näyttää olevan vuosia jäljessä vaikka nyt sitten Hollantiin verrattuna - tai Suomeen, kun asiaa oikein ajattelin. Se aiheutti hetkellisen ahdistuksen.



M.C. Escher: Toinen maailma (1947)

Pohjanmeren rannalta Taivasvuoren huipulle (vielä vähän lisää Tanskaa)

Tilaa juosta ja lentää.

Vejers strand on Jyllannin länsirannikolla, Pohjanmeren rannalla. Billundista sinne oli hieman runsaan tunnin ajomatka suoria teitä myöten ja tasankoa ihaillessa. Turistit löysivät paikan 1800-luvun lopussa ja rannan välittömässä läheisyydessä on tarjolla sekä majoituspalveluja että ravintoloita. Ja turisteja riittää edelleen, erityisesti saksalaisia.

Omakuva repun kanssa

Pitkä hiekkaranta oli aika tuulinen paikka, eikä kovin moni uskaltautunut veteen. Meidänkin seurueestamme vain nuorin oli jonkin aikaa pulikoimassa - ja isänsä sen verran, että sai jälkikasvunsa takaisin kuivalle maalle. Minun ei kyllä tehnyt mieli ottaa edes takkia pois, vaikka ilma ei varsinaisesti kylmä ollutkaan ja varpaat nauttivat rantavedestä.

Tuulta sen sijaan käyttivät hyväkseen surffaajat, joita oli näköpiirissä useita.

Hassua - ainakin minun mielestäni - tässä rannassa oli se, että sinne ajettiin autoilla ja sitten ihmiset nököttivät autojen välissä päivää paistattelemassa ja eväitä syömässä. No, olihan niistä autoista varmasti tuulensuojaksi, mutta en nyt varsinaisesti kutsuisi tilaa viihtyisäksi.

Kirahvi: Aidan takana ovat lehdet vihreämpiä.

Givskud Zoo, tuttavallisemmin Løveparken eli leijonapuisto oli sopivasti matkan varrella ja aika lähellä Billundia. Puistoon on kerätty kaikenlaisia eksoottisia eläimiä joista suurta osaa pääsee katselemaan lähietäisyydeltä. Safarikierroksella pääsee ajamaan autolla aitausten läpi ja eläinten näkeminen jopa kuumana kesäpäivänä on taattu.

Eläintarhan sijainti pikkukylän kupeessa on hieman hämäävä. Navigaattori neuvoi ajamaan erilaisia pikkuteitä myöten ja välillä epäilimme, mahtaako navigaattorikaan tietää, minne ollaan menossa.

Leijona: Minä en näistä ohikulkijoista välitä.

Leijonien aitaus oli vahvemmin vartioitu kuin muut. Tupla-aidan sisälle päästäkseen piti ajaa vartijoiden avaamien kahden portin läpi, kun muiden eläinten aitauksissa portit olivat auki ja vain ritiläsilta piti eläimet sisällä. Aitauksen sisällä kiersi koko ajan yksi vartija traktorintapaisella - lähinnä kai vahtimassa, että turistit osaavat käyttäytyä.

Kuninkaan muistoksi... joka antoi perustuslain.

Himmelbjerget (147 m) Aarhusin lähellä tunnetaan Tanskan korkeimpana mäkenä. Sitä se ei kuitenkaan ole, mutta niin tanskalaiset kuvittelivat vuoteen 1847 asti.

Korkein huippu on nähtävyys, jonne on rakennettu niin näkötorni kuin hotellikin. Ja tietysti erilaista turistikrääsää myyviä kojuja. Luonnonkauniilla alueella on myös retkeilyreittejä.

Himmelbjerget on selvästi ollut tanskalaisille kansallisesti tärkeä paikka. Sinne on pystytetty muistomerkkejä niin merkkimiehien kuin tärkeiden tapahtumienkin, kuten naisten äänioikeuden, muistoksi.

Ylhäältä näkee kauas.

Lisää kuvia:
Vejers strand
Løveparken
Himmelbjerget

Billundin turistirysä (Tanska)

Väsynyt turisti

Tanskan Billundissa on mahdollista viettää koko viikko - ainakin jos matkassa on 8-vuotias, jolle Legoland on lähes taivas. Onhan Legoland nähtävyys aikuisellekin, eikä kaikkea aikaa tarvitse viettää kieputtimissa.

Edellinen oma kokemukseni Legolandista on jostakin 1980-luvun puolivälistä, ja siitä reissusta muistin lähinnä legorakennukset vaikka varmaan muutakin nähtiin ja koettiin. Niistä ajoista puisto lienee kuitenkin kasvanut, ja nyt Billundissa on iso huvipuisto, jossa legorakennelmat ovat vain yksi, vaikkakin olennainen osa nähtävyyttä.

Märkiä ihmisiä jonossa

Huvipuistossa on erilaisia teemoja. On lännenkaupunkia, viikinkejä, merirosvoja... Standardikieputtimien, niiden joissa vain istutaan kyydissä, lisäksi on aika paljon myös sellaisia "laitteita", joissa pitää olla aktiivinen, tehdä itse jotakin - kerätä pisteitä, ajaa paloautoa, ampua vesitykillä.

Lämpimänä kesäpäivänä erilaiset vesijutut olivat suosittuja ja niissä kastui lähes takuuvarmasti. Kävijöiden mukavuus oli tällaisessakin tilanteessa huomioitu sijoittelemalla kuivureita kastumismahdollisuuksien viereen.

Lalandian ikuisesti sininen taivas

Legolandin viereen on noussut sitten viime visiitin toinenkin viihdekeskus, Lalandia, joka on hyvä vaihtoehto vaikkapa sadepäivänä. Katon alta löytyy kaikenlaista vesipuistosta minigolfiin ja kauppoihin ja ravintoloihin.

Meillä oli koko viikon voimassa olevat rannekkeet, joilla oli rajoittamaton pääsy sekä Legolandiin että vesipuistoon. Aikuisten kiintiö tuli täyteen viikossa, mutta 8-vuotiaalle ei mikään ollut liikaa. Tunnustan, että loppuviikosta jätin yhden Legoland-visiitin väliin ja lähdin shoppailemaan.

Mökit rivissä

Lalandiaan kuuluu myös uudenkarhea, iso mökkialue. Kyseessä ei ole mikään leirintäalue - sellainen on erikseen - vaan mökit ovat kuin pieniä, täydellisesti varusteltuja omakotitaloja. Niitä on eri näköisiä ja kokoisia arviolta muutama sata.

Jos kaikkien kimpsujen ja kampsujen päivittäinen pakkaaminen autoon ja ajo uuteen paikkaan ei innosta, tämä on oikein hyvä vaihtoehto. Tukikohta, josta voi tehdä päiväretkiä eri suuntiin, ja jossa voi vaikkapa pestä pyykkiä. Ekomaksu tosin pitää huomioida, eli vedestä ja sähköstä maksetaan kulutuksen mukaan.

Lisää kuvia:
Legoland
Lalandian mökkialue

PS. Tämä postaus ei ole maksettu mainos, vaikka siltä voi vaikuttaakin. Lähinnä ajatuksena on kertoa tuoretta faktatietoa, jos joku vaikkapa suunnittelee matkaa. ;)

Tanska on toista maata

Kauas missä katse kantaa yli peltojen

Tasainen tanskalainen maisema tuntui rauhoittavalta Norjan vuorten ja laaksojen jälkeen. Tasaisuus tuskin olisi ollut niin silmiinpistävää, jos Tanskaan olisi saavuttu Suomesta tai ajettu sinne Norjasta Ruotsin kautta.

Suomessa länsirannikon tasamaalla kasvanutta häiritsee Norjassa ajoittain näköalan rajallisuus. Katsoipa lähes mihin suuntaan tahansa, vastassa on mäenrinne. Kauas nähdäkseen pitää kavuta mäen päälle.

Tasaisella peltoaukealla näkee kauemmas.

Maatila kiertotien varrella

Maisemassa kiinnittää heti huomiota myös yksityiskohtiin. Tanskassa on Norjaa enemmän ruispeltoja. Myös ohraa viljellään silmämääräisesti arvioiden huomattavan paljon. Mahdollisesti sillä on jotain tekemistä tanskalaisen olutkulttuurin kanssa. Monella pellolla kasvoi myös norjalaisittain eksoottista maissia - ainakin siltä se näytti auton ikkunasta katsottuna.

Metsää on vähemmän kuin Norjassa ja puutaloja ei juurikaan näy. Sen sijaan talot on rakennettu tiilestä ja tyyli on muutenkin erilainen.

Tulee myös vaikutelma, että tanskalaiset panostavat sisustuksen yksityiskohtiin. On sitä kuuluisaa modernia designia, mutta myös vanhoilla esineillä aikaansaatuja herttaisia interiöörejä.

Koriste

Tanskan alkoholipolitiikka näyttää olevan huomattavan vapaamielinen. Ruokakaupassa myydään sekä viinejä että viinoja ja ikäraja on 16 vuotta. Tupakkaa ostaakseen pitääkin sitten olla 18 vuotta täyttänyt. Norjan alkoholipolitiikka on asteen tai pari tiukempi kuin Suomen.

Valtatiet ovat suorempia ja parempikuntoisia kuin Norjassa. Vastaavasti myös vauhti on kovempi. Ja promilleraja korkeampi.

Johtuneeko vauhdista vai edellämainittujen tekijöiden summasta, että Jyllannin läpi ajaessa navigaattorin liikennetiedotus kertoi aika monesta onnettomuudesta.

Siisteyttä!

Mökkialueella, jossa majailimme viikon, kierrätys ja ekoajattelu muutenkin oli korkeassa kurssissa. Roskakatoksissa oli astiat jätteen lajittelua varten ja jopa koirankakkapusseja tarjolla.

Alueen henkilökunta näytti liikkuvan enimmäkseen polkypyörillä. Siivoojien varusteet olivat kärryssä pyörän perässä.

Mökin vuokran lisäksi piti maksaa ekomaksu, jonka kertymistä saattoi seurata reaaliajassa. Maksua kerryttivät veden ja sähkön kulutus.

Mieheltä oli mennä limsa väärään kurkkuun, kun vessassakäynnin kustannukset selvisivät. Tällainen ekoajattelu taitaa olla aika kaukana norjalaisesta kulutusmentaliteetista.

Ekosähköä

Lisää maisemakuvia