torstai 20. kesäkuuta 2013

Kadonneen juhannuksen arvoitus

Tähän aikaan kesästä tulee aina mieleen, että voisi vaikka juhlia juhannusta. Ongelmana kuitenkin on, että se tuntuu lähes kadonneen Norjasta. Kaksi vuotta sitten yritin etsiä juhannusta mutta huonolla menestyksellä. Viime vuonna jo löytyi jotain juhannuksen tapaista, kun etsittiin tarkemmin. Tänä vuonna eteen tulikin sattumalta artikkeli, joka antoi asiaan lisäselvyyttä. Sen ja Wikipedian tarjoamia tietoja yhdistellen kadonneen juhannuksen arvoitus alkoi vähitellen selvitä.

Juhannus, jonka nimi Norjassa on Sankthans tai Jonsok, on täällä aina 24. kesäkuuta. Mahdolliset juhlinnat suoritetaan aattona eli 23. kesäkuuta. Entisinä aikoina Sankthans oli Norjassakin kesän tärkein merkkipäivä, jolloin poltettiin kokkoa, tanssittiin, syötiin rømmegrøtiä (puuroa) ja solmittiin kukkaseppeleitä.

Osa norjalaisista viettää edelleen juhlaa perinteisellä tavalla. Nykyään grilliruoka on yleisintä juhlaruokaa, mutta perinteisempääkin ruokaa syödään, kuten edellä mainittua puuroa sekä muita perinneherkkuja, vaikkapa lefsejä (norjalainen rieska) voin ja sokerin kanssa.

Kokon polttaminen on yleisin keskikesän perinne, ja kokkoja poltetaan erityisesti rannikolla. Kokon alkuperäinen tarkoitus oli suojella ihmisiä pahoilta voimilta. Perinteisesti kokko piti sytyttää hankaamalla kahta puupalaa toisiinsa tai polttolasin avulla, ja näin sytytetyllä tulella oli maagisia ominaisuuksia. Joillakin oli tapana asettaa räsynukke kokon päälle. Se symboloi vanhoja asioita, joista haluttiin päästä eroon. Tulen kanssa tehtiin myös temppuja, esimerkiksi loikattiin kokon yli tai vieritettiin palavaa rengasta mäkeä alas.

Länsi-Norjassa Sankthansina vietettiin "lastenhäitä" (barnebryllup) pääasiassa 1800-luvulla. Tällaiset häät olivat symboliset ja edustivat uutta elämää ja elinvoimaa.

Juhannusyössä ajateltiin olevan samanlaista taikavoimaa kuin jouluyössä, uudenvuodenyössä ja pyhäinpäivän yössä, ja silloin oli tapana kerätä lääkeyrttejä. Yrteillä tehtiin myös samanlaisia taikoja, jotka kuuluvat suomalaiseenkin juhannusperinteeseen. Yön aikana saatettiin kerätä myös kastetta, joka auttoi vaikkapa silmävaivoihin. Sairaat matkustivat pyhien lähteiden luokse juodakseen niiden vettä koko yön.

Mutta sitten siihen varsinaiseen arvoitukseen, eli mitä Sankthansille on tapahtunut? Miksi sitä ei enää vietetä Norjassa yhtä suurena juhlana kuin ennen? Ruotsissa ja Suomessahan perinne on säilynyt elinvoimaisena.

Vastaus on yllättävä. Juhla lakkautettiin kuninkaan mahtikäskyllä vuonna 1770. Tuohon aikaan Norja kuului Tanskan valtapiiriin, ja Tanskan kuningas Kristian VII toteutti valtakunnassaan "juhlapäivien vähennyksen" (Festdagsreduksjonen). Siinä kalenterista poistettiin yhteensä kymmenen kirkollista juhlapäivää, joiden katsottiin alkuperäisen tarkoituksensa vastaisesti muodostuneen joutilaana olon ja laiskottelun päiviksi. Uudistuksella ne otettiin hyötykäyttöön tavallisiksi työpäiviksi.

Juhannuksen puuttuminen Norjasta on siis tanskalaisten syytä.


tiistai 11. kesäkuuta 2013

Maailman kallein kaupunki

Oslo rankattiin äskettäin julkistetussa arviossa maailman kalleimmaksi kaupungiksi. Aikaisemminhan siellä listan kärjessä on keikkunut Tokio, joka nyt oli pudonnut kuudennelle sijalle. Sen ohi listan kolmanneksi pääsi Stavanger, eli Norja on varsin hyvin edustettuna kalliiden asuinpaikkojen joukossa. Lista oli laadittu ekspattien eli ulkomailta kyseisiin kaupunkeihin työhön tulevien elinkustannusten perusteella.

Kyllähän Oslo varsin kalliilta tuntuu, eikä eläminen lähikunnissakaan taida kovin paljon halvempaa olla. Asumiskustannukset toki mahdollisesti hieman halpenevat, kun etäisyys Oslosta kasvaa, mutta niitä ei itseasiassa ollut huomioitu ollenkaan tutkimuksessa, koska ekspattien työnantajat pääsääntöisesti huolehtivat niistä.

Oslon ja ylipäätään Norjan kalliista hinnoista on meilläkin keskusteltu useaan otteeseen. Joissakin tilanteissa tuotteen tai palvelun hinta on suoranaista rahastamista. Ihmisiltä otetaan rahat pois, kun siihen on mahdollisuus. Ja ihmiset maksavat ilman sen suurempia protestointeja. Siinä sitten taitaakin olla yksi suuri syy hintatasoon. Kukaan - tai ainakaan riittävän moni - ei tosissaan asetu vastahankaan, vaan maksaa sen, mitä pyydetään, myös ei-välttämättömistä asioista. Tämä ainakin on norjalaisen suusta kuultu pika-analyysi tilanteen syistä. Toisaalta täkäläiseen kulttuuriin näyttää myös kuuluvan kuluttaminen. Rahaa laitetaan menemään, kun sitä kerran on käytettävissä.

Jos norjalainen hintataso on korkea, sitä on myös palkkataso. Norjalaisilla on varaa käyttää rahaa myös niihin ulkomaalaisesta kalliilta tuntuviin asioihin. Monen suomalaisen suusta on kuultu, että Norjassa pakollisten menojen jälkeen rahaa jää enemmän käyttöön kuin Suomessa. Toisaalta näin sanovat näyttävät usein työskentelevän alalla, jossa työvoimapula ja työntekijöiden houkutteleminen ulkomailta sitä paikkaamaan varmasti on nostanut palkkoja korkeammalle kuin mitä ne ovat vaikkapa Suomessa.

Norjalaiset palkat saattavat Suomesta päin katsellessa näyttää paljon suuremmilta kuin mitä ne todellisuudessa ovatkaan. Minä en mielelläni kerro omaa norjalaista palkkaani euroiksi muunnettuna, koska kyseinen eurokasa antaa illuusion, että olisin hyväpalkkaisessa työssä. Ja sitähän minä en ole. Jos spekuloidaan, että minulla olisi tämänhetkinen norjalainen palkkani mutta suomalaiset menot, voisin elää lähes herroiksi. Norjassa sama summa ei riitä läheskään niin pitkälle.

Tulojen ja menojen vertailu valuuttakursseja käyttäen ei muutenkaan mielestäni anna aivan todenmukaista kuvaa tilanteesta. Muualta Norjaan muuttava saattaa pitää norjalaista palkkaansa loistavana, mutta sitten kun paikallinen hintataso iskee silmille, reaalipalkka kutistuukin kuviteltua pienemmäksi. Toisaalta myös pelkkien hintojen tarkastelu aiheuttaa shokin, jos niitä verrataan jonkin muun maan hintatasoon ottamatta huomioon norjalaista tulotasoa. Kaikki näyttää kalliimmalta kuin itse asiassa onkaan.

Turistille Norja on kallis, koska Norjan kruunu on kallis valuutta. Samasta syystä norjalaiset saavat ulkomaille matkustaessaan rahoilleen enemmän vastinetta kuin kotona - ja vaikuttavat ulkomaalaisten silmissä rikkailta levitellessään rahaa ympärilleen. Voisi oikeastaan sanoa, että Norjan kruunua tavallaan yliarvostetaan ulkomailla verrattuna sen arvoon Norjassa.

Mutta ovatko norjalaiset sitten rikkaita, kun kykenevät asumaan maailman kalleimmassa kaupungissa? Tuloeroja on täälläkin. On ökyrikkaita ja on sosiaaliturvan varassa eläviä. Monet "tavalliset" ihmiset taitavat kuitenkin taloineen, autoineen, mökkeineen ja veneineen näyttää äveriäämmiltä kuin mitä he oikeasti ovat. Norjalaisilla kotitalouksilla kun on kuulemma myös aika reilusti velkaa.

ECA Internationalin lehdistötiedote maailman kalleimmista kaupungeista löytyy täältä.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kohteliaisuuksia

Siivooja, nuori puolalaisnainen, puhutteli minua yllättäen töissä. Madam, can I ask... Silmänräpäyksen verran ihmettelin, että kuka madam, ennen kuin hoksasin, että sillä tarkoitettiin minua. Ei suomalainen nainen ole tottunut olemaan madam, enkä minä edes tunnista itseäni sellaiseksi, vaikka se tietenkin on aivan korrekti ja kohtelias tapa puhutella aikuista naista, jonka nimi ei ole tiedossa. 

Silti minusta jotenkin tuntuu, että norjalainen nainen ihmettelisi asiaa vielä enemmän, koska norjalaiset puhuttelevat mielestäni toisiaan vielä epämuodollisemmin kuin suomalaiset. Rouvitteluun tai herroitteluun en ole törmännyt Norjassa koskaan. Poikkeuksen taitaa tehdä lähinnä kuninkaan sisar, johon viitattaessa korrekti muoto on 'prinsessa Astrid, rouva Ferner'. Ehkä muitakin tilanteita on, mutta kuten sanottu, eipä ole tullut minulle vastaan. Eihän Suomessakaan nykyään pahemmin rouvitella tai herroitella ihmisiä, mutta joissakin tilanteissa se on sopiva tapa puhutella henkilöä. 


Muutenhan norjalaiset puhuttelevat tuntemattomia tyyliin 'hei, sinä siellä' eli aivan samoin kuin suomalaisetkin usein tekevät. Sähköpostissa, joka lähetetään useammalle henkilölle, ei välttämättä ole minkäänlaista puhuttelua. Työnantajan alihankkijan edustajilla on tapana aloittaa sähköposti vaikkapa sanoilla 'dear ladies', ja tämä hieman tavallista muodollisempana puhutteluna sitten kiinnittääkin huomion. Nämäkin kohteliaat miehet muuten ovat puolalaisia, mistä voi varmaankin vetää johtopäätöksen, että puolalaiset ovat huomattavasti muodollisempia kuin norjalaiset. 

Joskus muinoin, kun norjankielen taitoni oli alkeistasolla, kysäisin mieheltä, miten norjaksi teititellään. Miehelle piti vääntää rautalangasta, mitä oikein tarkoitin, ennen kuin sain vastauksen. 'Te on norjaksi De, mutta ei kukaan niin sano. Se on epätasa-arvoista.' Sama systeemi siis kuin Ruotsissa. No, kun kaikkia saa sinutella olematta epäkohtelias, niin onhan se helpompaa. 

Mutta yleisen sinuttelun perusteluksi annettu tasa-arvo olikin mielenkiintoinen näkökohta. Suomea puhuessani minulla on tapana teititellä tietyn ikäisiä tuntemattomia ihmisiä, koska se on kohteliasta. Jos minua itseäni teititellään vaikkapa kaupan kassalla, ensimmäinen ajatus on, että en ole riittävän vanha teititeltäväksi, mutta toisaalta ymmärrän, että kyse on silloinkin hyvistä tavoista ja kohteliaisuudesta asiakasta kohtaan. Minulle ei kuitenkaan koskaan ole tullut mieleen, että teitittely jotenkin asettaisi puhekumppanit eriarvoiseen asemaan.

Tällaiset käytöstapojen nyanssit tietenkin vaihtelevat maasta toiseen eikä mielestäni voi sanoa, että jokin tietty käytäntö on ainoa oikea ja tavoiteltava. Olennaista on varmaan kuitenkin erimaalaisten kanssa puhuessa tiedostaa, että kussakin kulttuurissa on omat tapansa myös sen suhteen, miten ihmisiä puhutellaan, ja yrittää sovittaa omat sanansa sen mukaisesti.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...