Tähän aikaan kesästä tulee aina mieleen, että voisi vaikka juhlia juhannusta. Ongelmana kuitenkin on, että se tuntuu lähes kadonneen Norjasta. Kaksi vuotta sitten yritin etsiä juhannusta mutta huonolla menestyksellä. Viime vuonna jo löytyi jotain juhannuksen tapaista, kun etsittiin tarkemmin. Tänä vuonna eteen tulikin sattumalta artikkeli, joka antoi asiaan lisäselvyyttä. Sen ja Wikipedian tarjoamia tietoja yhdistellen kadonneen juhannuksen arvoitus alkoi vähitellen selvitä.
Juhannus, jonka nimi Norjassa on Sankthans tai Jonsok, on täällä aina 24. kesäkuuta. Mahdolliset juhlinnat suoritetaan aattona eli 23. kesäkuuta. Entisinä aikoina Sankthans oli Norjassakin kesän tärkein merkkipäivä, jolloin poltettiin kokkoa, tanssittiin, syötiin rømmegrøtiä (puuroa) ja solmittiin kukkaseppeleitä.
Osa norjalaisista viettää edelleen juhlaa perinteisellä tavalla. Nykyään grilliruoka on yleisintä juhlaruokaa, mutta perinteisempääkin ruokaa syödään, kuten edellä mainittua puuroa sekä muita perinneherkkuja, vaikkapa lefsejä (norjalainen rieska) voin ja sokerin kanssa.
Kokon polttaminen on yleisin keskikesän perinne, ja kokkoja poltetaan erityisesti rannikolla. Kokon alkuperäinen tarkoitus oli suojella ihmisiä pahoilta voimilta. Perinteisesti kokko piti sytyttää hankaamalla kahta puupalaa toisiinsa tai polttolasin avulla, ja näin sytytetyllä tulella oli maagisia ominaisuuksia. Joillakin oli tapana asettaa räsynukke kokon päälle. Se symboloi vanhoja asioita, joista haluttiin päästä eroon. Tulen kanssa tehtiin myös temppuja, esimerkiksi loikattiin kokon yli tai vieritettiin palavaa rengasta mäkeä alas.
Länsi-Norjassa Sankthansina vietettiin "lastenhäitä" (barnebryllup) pääasiassa 1800-luvulla. Tällaiset häät olivat symboliset ja edustivat uutta elämää ja elinvoimaa.
Juhannusyössä ajateltiin olevan samanlaista taikavoimaa kuin jouluyössä, uudenvuodenyössä ja pyhäinpäivän yössä, ja silloin oli tapana kerätä lääkeyrttejä. Yrteillä tehtiin myös samanlaisia taikoja, jotka kuuluvat suomalaiseenkin juhannusperinteeseen. Yön aikana saatettiin kerätä myös kastetta, joka auttoi vaikkapa silmävaivoihin. Sairaat matkustivat pyhien lähteiden luokse juodakseen niiden vettä koko yön.
Mutta sitten siihen varsinaiseen arvoitukseen, eli mitä Sankthansille on tapahtunut? Miksi sitä ei enää vietetä Norjassa yhtä suurena juhlana kuin ennen? Ruotsissa ja Suomessahan perinne on säilynyt elinvoimaisena.
Vastaus on yllättävä. Juhla lakkautettiin kuninkaan mahtikäskyllä vuonna 1770. Tuohon aikaan Norja kuului Tanskan valtapiiriin, ja Tanskan kuningas Kristian VII toteutti valtakunnassaan "juhlapäivien vähennyksen" (Festdagsreduksjonen). Siinä kalenterista poistettiin yhteensä kymmenen kirkollista juhlapäivää, joiden katsottiin alkuperäisen tarkoituksensa vastaisesti muodostuneen joutilaana olon ja laiskottelun päiviksi. Uudistuksella ne otettiin hyötykäyttöön tavallisiksi työpäiviksi.
Juhannuksen puuttuminen Norjasta on siis tanskalaisten syytä.
Juhannus, jonka nimi Norjassa on Sankthans tai Jonsok, on täällä aina 24. kesäkuuta. Mahdolliset juhlinnat suoritetaan aattona eli 23. kesäkuuta. Entisinä aikoina Sankthans oli Norjassakin kesän tärkein merkkipäivä, jolloin poltettiin kokkoa, tanssittiin, syötiin rømmegrøtiä (puuroa) ja solmittiin kukkaseppeleitä.
Osa norjalaisista viettää edelleen juhlaa perinteisellä tavalla. Nykyään grilliruoka on yleisintä juhlaruokaa, mutta perinteisempääkin ruokaa syödään, kuten edellä mainittua puuroa sekä muita perinneherkkuja, vaikkapa lefsejä (norjalainen rieska) voin ja sokerin kanssa.
Kokon polttaminen on yleisin keskikesän perinne, ja kokkoja poltetaan erityisesti rannikolla. Kokon alkuperäinen tarkoitus oli suojella ihmisiä pahoilta voimilta. Perinteisesti kokko piti sytyttää hankaamalla kahta puupalaa toisiinsa tai polttolasin avulla, ja näin sytytetyllä tulella oli maagisia ominaisuuksia. Joillakin oli tapana asettaa räsynukke kokon päälle. Se symboloi vanhoja asioita, joista haluttiin päästä eroon. Tulen kanssa tehtiin myös temppuja, esimerkiksi loikattiin kokon yli tai vieritettiin palavaa rengasta mäkeä alas.
Länsi-Norjassa Sankthansina vietettiin "lastenhäitä" (barnebryllup) pääasiassa 1800-luvulla. Tällaiset häät olivat symboliset ja edustivat uutta elämää ja elinvoimaa.
Juhannusyössä ajateltiin olevan samanlaista taikavoimaa kuin jouluyössä, uudenvuodenyössä ja pyhäinpäivän yössä, ja silloin oli tapana kerätä lääkeyrttejä. Yrteillä tehtiin myös samanlaisia taikoja, jotka kuuluvat suomalaiseenkin juhannusperinteeseen. Yön aikana saatettiin kerätä myös kastetta, joka auttoi vaikkapa silmävaivoihin. Sairaat matkustivat pyhien lähteiden luokse juodakseen niiden vettä koko yön.
Mutta sitten siihen varsinaiseen arvoitukseen, eli mitä Sankthansille on tapahtunut? Miksi sitä ei enää vietetä Norjassa yhtä suurena juhlana kuin ennen? Ruotsissa ja Suomessahan perinne on säilynyt elinvoimaisena.
Vastaus on yllättävä. Juhla lakkautettiin kuninkaan mahtikäskyllä vuonna 1770. Tuohon aikaan Norja kuului Tanskan valtapiiriin, ja Tanskan kuningas Kristian VII toteutti valtakunnassaan "juhlapäivien vähennyksen" (Festdagsreduksjonen). Siinä kalenterista poistettiin yhteensä kymmenen kirkollista juhlapäivää, joiden katsottiin alkuperäisen tarkoituksensa vastaisesti muodostuneen joutilaana olon ja laiskottelun päiviksi. Uudistuksella ne otettiin hyötykäyttöön tavallisiksi työpäiviksi.
Juhannuksen puuttuminen Norjasta on siis tanskalaisten syytä.