Asiakaspalvelun kourissa

Osa 1

Uuteen asuntoon muuttaessamme kuulimme naapureilta, että taloon on taannoin vedetty fiber eli oletettavasti valokuitu. Tätä kaapelia pitkin tulee sekä tv suurine kanavavalikoimineen että huippunopea internetyhteys. Yhteydenotto kaapeliyhtiöön paljasti, että tämä ihmekaapeli tuli talon kaikkiin muihin asuntoihin paitsi meille. Ilmeisesti edelliset asukkaat olivat katselleet lähinnä taivaskanavia lautasantennin välityksellä.

Siispä tilattiin kaapelin asennus, jonka kaapeliyhtiö lupasi pitkästä jonosta johtuen onnistuvan hieman runsaan kuukauden kuluttua. Kun luvattu päivä läheni, mies soitti kaapeliyhtiöön sopiakseen tarkemman kellonajan. Asiakaspalvelun nainen totesi, että eiväthän ne asentajat nyt aiemmin luvattuna päivänä meille ehdi. Katsotaan jos vaikka viikon kuluttua. Eivät ehtineet viikonkaan kuluttua vaan taas lykättiin asennusta muutamalla päivällä. Ja samalla asiakaspalvelu ilmoitti, että asentaja tulee käymään ja katsomaan paikkoja, mutta ei  todellakaan asenna mitään tällä käynnillä.  Siitä mies jo otti sen verran nokkiinsa, että kertoi olevansa tyytymätön saamaamme palveluun. Asiakaspalvelija tuhahteli jotakin tyyliin, siinäpä valitat.

Asentajat sitten vihdoin tulivat ja tekivät tarvittavat asennustyöt, ja sekä tv että internet alkoivat toimia. Jutustelu asentajien kanssa paljasti, ettei heillä ollut mitään tietoa pitkistä odotusajoista ja viivästyksistä. Heidän työnantajansa oli kaapeliyhtiön alihankkija. Kaapeliyhtiön asiakaspalvelu näytti olevan se varsinainen ongelmakohta, koska siellä ei selvästikään ymmärretty asiakaspalvelun käsitettä.

Osa 2

1950-luvulla rakennetussa talossa kaappitilaa oli minimaalisesti. Joku aiempi asukas oli sitten makuuhuoneeseen hankkinut irtovaatekaapin. Se oli niin suuri, ettei se mitenkään mahtunut ovesta ulos yhtenä kappaleena, mutta kahden ihmisen vaatteille olisi kyllä tarvittu vähän enemmän tilaa. Jonkin aikaa tilannetta harkittuamme päätimme hankkia uuden, paikalleen asennettavan vaatekaapin, joka olisi koko seinän mittainen.

Tuumasta toimeen ja tarjontaa kartoittamaan. Ikeasta  mitään sopivaa ei löytynyt, seinustan pituus ei tietenkään sopinut mihinkään standardiratkaisuun. Tarkemmat mittaukset osoittivat myös, että huoneen korkeuskaan ei ollut aivan nykyisten standardien mukainen vaan ainoastaan 235 cm. Suuntasimme kaappikauppaan, jossa onneksemme sattui olemaan alennusmyynti. Sopiva hylly-tanko-yhdistelmä löytyi helposti eikä ovienkaan korkeuden säätäminen huoneen mukaiseksi tuottanut ongelmia. Teimme kaupat ja toimitus ja paikalleenasennus luvattiin muutaman viikon päästä.

Taas alkoi sovittu päivä lähestyä, ja ajattelimme varmistaa ajankohdan. Kaapin meille myynyt mies sattui olemaan lomalla, mutta toinen myyjä tarkisti asian ja totesi, että asennusta ei ole tilattu alihankkijalta ollenkaan. Seuraavana päivänä oma myyjämme oli taas töissä ja selityksiä riitti vaikka muille jakaa. Kyllä hän oli tilannut asennuksen, mutta alihankkija se tässä nyt oli mokannut. Uskoisiko tuota. Toimituspäivää lykättiin seuraavalle viikolle.

Kun toimituspäivä sitten koitti, mies oli skeptinen eikä uskonut kenenkään ilmestyvän paikalle. Sovittu kellonaika tuli ja meni, ja mies heitti kirveen kaivoon. Sitten ovikello soi, parikymmentä minuuttia myöhässä, ja siellä ne asentajat olivat. Kaksi ruotsalaista, jotka hoitivat homman neljässä tunnissa - itse asentaessa olisi todennäköisesti mennyt neljä päivää - ja lopputuloskin oli erinomainen, kun yksi työn tulosta tarkastaessa huomattu pikkuvika oli korjattu.

Osa 3

Pyykkikone alkoi pitää ylimääräistä meteliä jo talvella. Mies ei huomannut mitään, ja sitä paitsi eihän sillä ikääkään ole vasta kuin kymmenen vuotta ja risat. Pari viikkoa sitten huomasin, että tehokkaimman linkouksen jälkeen pyykissä oli mustia täpliä, joiden kuvio vastasi koneen rummun rei'itystä. Koneen puhdistaminen niin hyvin kuin mahdollista ei auttanut asiaa. Mies ei edelleenkään lämmennyt ajatukselle uudesta pyykkikoneesta. Viikko sitten pyykkikone alkoi haista palaneelta ja pesuohjelman loputtua rummusta leijaili hienoa savua, kun avasin luukun. Nyt uskoi jo mieskin, kun ilmoitin etten missään tapauksessa aio tällä koneella pestä enää yhtään pyykkierää.

Pesukonekaupan valikoimista löytyi useampikin sopivalla hinta-laatu-suhteella varustettu kone. Valitsimme sellaisen, joka olisi saatavilla parin päivän kuluttua. Myyjän kanssa sovittiin, että meille ilmoitetaan, mikäli kone ei ole noudettavissa mainittuna päivänä. Ilmoitusta ei tullut, mutta mies ajatteli varmistaa asian ennen kuin lähdemme kauppaan. Ketjun asiakaspalveluun soitettaessa sieltä todettiin, että konetta ei ole vielä varastossa - tulee ensi viikolla. Ajatus lisäpäivistä ilman pyykkikonetta ei houkuttanut, vaan päätimme lähteä kauppaa jos vaikka kone kuitenkin olisi saatavilla tai jos saisimme jonkin toisen koneen sen sijaan. Kaupassa todettiin, että meidän pyykkikoneemme odottaa varastossa. Ketjun asiakaspalvelupuhelimessa oli annettu väärää tietoa, kuka tietää mistä syystä.

Summa summarum

Asiakaspalvelulla ei tunnu olevan minkäänlaista vastuuta siitä, miten asiakkaita palvellaan. Niin kuin edeltä käy ilmi, tämä tuntuu olevan maan tapa ennemmin kuin jonkin tietyn kaupan ongelma. Huomaan, että mies on aina erittäin skeptinen silloin, kun toimitus sovitaan johonkin tulevaan ajankohtaan. Ilmeisesti skeptisyyden perustana ovat aiemmat kokemukset. Minä itse taas olen edelleen luottavaisempi siihen, että se pidetään mitä sovitaan, ja jos ei voida pitää, niin asiakkaalle ilmoitetaan asiasta ja pahoitellaan viivästystä. Minun ajattelutapani perustana on se, mihin olen Suomessa tottunut, kun olen aina saanut tilaamani palvelun jotakuinkin ajallaan.

 P.S. Rasti seinään: Vanhan pyykkikoneen sai viedä kaupan kierrätyspisteeseen ilmaiseksi. Siitä olin todella hämmästyt, koska täällä muuten kaikessa on hintalappu.

Projekti

Kuukausi sitten takapihalla oli vielä lunta polveen asti eikä hangen alla olevasta ollut paljonkaan tietoa. Lumesta esiin pistävät nuoret puunalut antoivat kyllä aavistaa, ettei piha ollut ihan priimakunnossa.

Takapiha ei muutenkaan ole kovin suuri. Leveyttä ehkä viisi metriä ja pituutta runsas kymmenen. Runsaasta lumesta huolimatta oli pääteltävissä, että iso osa pihasta ei ole vaakatasossa.

Lumi suli yllättävän nopeasti ja tällaista sieltä alta sitten paljastui. Lähes luonnontilassa olevaa joutomaata, josta kertyi muovikassillinen roskia. Pihan perälle joku on joskus istuttanut pari piikkipensasta - mitä lie orjantappuraa - joista ainakin toinen näyttää olevan puoliksi pystyyn kuivunut.

Sen verran ollaan rinteessä täälläkin, että tontin molemmin puolin on pengerrys - ja kumpikaan niistä ei näytä kovin hyväkuntoiselta. Itse asiassa kuvassa näkyvä iso koivu taitaa pitää toista pengerrakennelmaa pystyssä. Joten puun kaatoa ei varmaankaan kannata suunnitella, koska jos penger pettää, naapurin leikkimökki saattaa päätyä kumolleen meidän takapihalle.

Pääsiäisenä on hyvää aikaa ja tällä kertaa myös hyvä sää viettää aikaa takapihaa tutkimassa. Ylimääräisen puuston leikkaaminen siisti yleisilmettä vain hieman ja kuivan ruohon ja lehtien haravointi paljasti muutamia faktoja maan pinnasta.

Kiviä on runsaasti ja miehen tekemät kaivaukset paljastivat niitä vielä lisää. Takapiha näyttää olevan täytemaata ja täytteenä on erityisesti kiviä ja jonkin verran sementinkappaleita, jotka näyttävän olevan peräisin jostakin, joka on räjäytetty pois talojen tieltä. Kaivauksissa paljastui myös, että se minkä olin luullut olevan ikivanha peltinen viemäriputken pää, olikin öljytynnyrin puolikas, jonka esiinkaivamiseen mies käytti huomattavan paljon aikaa ja energiaa.

Kaiken kaikkiaan takapiha näyttää siltä, ettei siitä ole kukaan koskaan ihan oikeasti ollut kiinnostunut. Sinänsä outo juttu, koska tämä rivitaloalue on rakennettu 1950-luvulla, asukkaita tässäkin asunnossa on ollut monta ja naapurien pihat ovat hoidettuja. Myös taloyhtiön säännöt sanovat, että asukas voidaan velvoittaa laittamaan pihansa kuntoon. Jostakin syystä tämä joutomaa ei ole yli viidenkymmenen vuoden aikana pistänyt kenenkään silmään niin pahasti, että asukasta olisi sääntöjen mahdollistamalla tavalla kehotettu.

Ei siis ihme, että naapurin piti tulla oikein parvekkeelle seuraamaan menoa, kun otin haravan kanssa ensituntumaa pihaan.

Nyt on sitten tutkittu tilannetta ja heitelty ilmaan ideoita siitä, mitä takapihalle voisi tehdä. Kivinen maaperä asettaa tiettyjä rajoituksia ja kaltevat pinnatkin vaativat omanlaisensa ratkaisun, jotteivät mahdolliset istutukset huuhtoudu ensimmäisen rankkasateen mukana naapurin puolelle.

Tässä riittää projektia tälle kesälle.

Maalari maalasi taloa

Maalari, siis allekirjoittanut, on ahkeroinut muutamana päivänä viikonloppulapsen huoneen parissa. Tämä huone oli pakko maalata, kun seinissä oli kaikenlaisia jälkiä. Jos työ olisi tehty ihan viimeisen päälle, olisi pitänyt laittaa myös uusi lasikuitutapetti seiniin, mutta tällä kertaa tyydyttiin hieman pienimuotoisempaan kohentamiseen. Ehkä sitten ensi kerralla tehdään perusteellisempaa remonttia.

Maalauksen aloituskuvasta näkyykin, että ensin on paikkailtu niitä jälkiä seinissä. Keskeltä seinää oli tapetista repeytynyt pari kaistaletta pois, ja niihin kohtiin laitoin paikan ennen maalausta ja kaikki naulan- ja ruuvinjäljet peitin maalilla. Aika hyvä tuli, vaikka itse sanonkin.

Muutaman maalinhajussa vietetyn tunnin jälkeen seinät näyttävät nyt näin hienoilta.

Jos joku ihmettelee seinällä olevia metallitelineitä, niin ne ovat hyllyn kannattimet. Mekin ihmettelimme seinälle jätettyjä hyllyjä siihen asti, kunnes yritin irrottaa niitä. Ei onnistunut. Ruuvien poiston jälkeenkin telineet olivat varsin tukevasti seinässä kiinni. Joku on edellisen maalauksen jälkeen ollut hieman malttamaton sisustaessaan, eikä ole jaksanut odottaa maalin kuivumista kunnolla.

No, meidän oli tarkoituskin laittaa hyllyt takaisin seinälle, joten mitään katastrofia tässä ei päässyt syntymään. Mutta tiedetäänpä sitten, että hyllyjen pois ottamisesta seuraa seinän uudelleen tapetointi ja maalaaminen.

Huoneesta löytyi myös muuta ihmeteltävää, ikivanha lämpöpatteri. Itse asiassa näitä museoesineitä oli kaksikin tässä asunnossa. Nähtävästi muut on vaihdettu uusiin sitä mukaa kun vanhat ovat sanoneet sopimuksen irti.

Tässä "uunissa" ei ole termostaattia, vaan halutun lämpötilan sijaan valitaan lämmitysteho. Designin perusteella arvioisin, että nämä voisivat olla peräisin vaikkapa 1960-luvulta. Siis niin vanhoja, että minä ilmoitin miehelle, että ne vaihdetaan uusiin. Mies ei vastustanut. Noin vanha sähkölaite on todennäköisesti paloturvallisuusriski.

Lisämielenkiintoa asiaan tuo se, että toinen pattereista oli huoneessa, joka edellisilläkin asukkailla oli lastenhuone. Lisäksi patteri oli saanut sähkönsä jatkojohdon kautta, joka näytti jos ei itse tehdyltä niin ainakin itse korjatulta. Minä en moista viritelmää lastenhuoneessa käyttäisi - mieluiten en missään huoneessa. Ihmettelen muutenkin, miten täällä moisia museoesineitä ylipäätään on, kun koko asunto on remoitoitu muutama vuosi sitten ja kaikki muu on ihan hyvässä kunnossa.

Toinen sähköjohtoviritelmä, joka pistää ainakin minun silmääni, ovat nämä katonrajassa olevat pistorasiat, joista vedetään sähköjohto kattolamppuihin. Sama systeemi oli myös edellisessä asunnossa, joka oli paljon tätä uudempi. Suomalaistyyppistä systeemiä, jossa keskellä kattoa on koukku ja pistorasia tai johdonpäät valaisinta varten - ja kaapelit kulkevat rakenteiden sisällä - en muista täällä nähneeni. Tosin ihan kaikenikäisiä ja -tasoisia asuntoja en ole sisäpuolelta käynyt katsomassa.

Tervetuloa Askeriin!

Tänään tuli täyteen kaksi viikkoa Askerissa, kun viranomaisille ilmoitettu muuttopäivä oli 21.2. Hyvältä näyttää edelleenkin ja vielä paremmalta huomisen jälkeen, kun vanha asunto on lopultakin tarkastettu, todettu siistiksi ja luovutettu pois.

Vanhaa asuntoa lattiasta kattoon siivotessa huomasimme taas kerran, kuinka epämääräisessä kunnossa se oikeasti oli. Siellä asuessa huonekalut peittivät paljon virheitä, mutta tyhjää asuntoa perusteellisesti läpikäydessä ne pistivät silmään.

Kuvitelkaa vuokra-asunto, jossa asukkailla ei virallisesti ole lupaa tehdä juuri mitään parannuksia eikä varsinkaan omistajan kustannuksella. Sen sijaan yksi jos toinenkin on vuosien varrella tehnyt kaikenlaista pikkujuttua halvalla ja hutaisemalla. Kun tähän yhtälöön lasketaan mukaan myös alunperin ilmiselvästi B-laatuinen rakennustyö, asunto oli oikeastaan melkoinen pommi. Onneksi ei ollut oma!


Askerin kunta muisti heti kättelyssä uusia asukkaitaan jätehuolto-ohjeilla. Tavasin monisivuisen lehdykän läpi ja olihan siinä paljon käytännön tietoa tämän kunnan tavoista ja näköjään parhaillaan meneillään olevasta uudistuksesta. Lajittelu on iloinen asia.

Viikonloppuna kävelin tässä rivitaloalueella ja katselin, millaiseen paikkaan nyt sitten on muutettu. Silmään pisti muun muassa se, että roskalaatikoita oli vähän joka nurkassa. Jokaisella neljän tai viiden asunnon rivitalolla näytti olevan oma sekajäte-, paperi- ja muoviastiansa. Ja kun taloja tällä alueella on aika monta, myös roskalaatikoita on aika monta. Kertaa kolme.


Toinen ihan mukava piirre tuntui olevan se, että vastaantulijat tervehtivät. Oudonnäköistä kuljeskelijaa myös katseltiin sen verran uteliaan näköisenä, että täällä ihmiset taitavat tuntea toisensa ja uusi naama herättää kiinnostusta.

Minun uteliaisuuteni herätti mies, joka teki risusavottaa lähipusikossa, selkeästi jonkun toisen maalla. Apuna oli poika, joka kantoi puita kotiin. Onko täällä puiden kerääminen yleisiltä alueilta sallittu vai satuinko yllättämään isän ja pojan varkaissa? Tosin ihan keskellä kirkasta päivää. No, sen verran jäi naama mieleen, että tunnistin saman miehen tänä aamuna bussipysäkillä.


Yhtenä iltana viime viikolla satuin parkkipaikalle samaan aikaan iäkkään miehen kanssa. Mies tarkasteli jotakin maassa ja kommentoi sitten asiaa minulle. Valitettavasti en ymmärtänyt avainsanaa, joka oli viemäri, sadevesikaivo tms. Mies tulkitsi kysymysmerkkinä olemiseni välittömästi aivan oikein, eli etten ole norjalainen, ja vaihtoi kielen englanniksi.

Norjalaisissa on se erittäin positiivinen piirre, että vaillinaisella tai olemattomalla norjan kielen taidolla varustetun ulkomaalaisen osuessa kohdalle, kieli vaihtuu englanniksi ilman sen kummempia ujosteluja. Kukaan ei ole ainakaan minulle alkanut tällaisessa tilanteessa esimerkiksi puhua norjaa kovalla äänellä tai kääntynyt kannoillaan ja paennut tilanteesta.

Uudet näkymät

Runsas viikko uudessa kodissa ja kaaos alkaa vähitellen väistyä. Miehen kanssa on ihmetelty nurkkiin kertyneen tavaran määrää. Sen pakkaamiselle - tai setvimiselle kierrätystä ja poisheittoa varten - vanhassa paikassa ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Tavaran määrää ei oikeasti edes ymmärrä ennen kuin pitää muuttaa.

Irtaimen omaisuuden sovittaminen uuteen asuntoon on taitolaji. Varsinkin kun kyseessä on 1950-luvulla rakennettu talo, jossa säilytystilaa on minimaalisesti. Nykyihmisellä on enemmän tavaraa, minkä takia nykyihminen suuntaa lähimpään Ikeaan ostamaan säilytystilaa. Onneksi joku asukas on 1950-luvun jälkeen ymmärtänyt myös rakentaa lämpöeristetyn ulkovaraston.

Ensivaikutelma uudesta naapurustosta on aivan erilainen kuin mitä entinen naapurusto oli. Täällä naapurit ovat näkyvillä, ulkoilevat lastensa ja koiriensa kanssa, kolaavat lunta ja pysähtyvät juttelemaan toisilleen. Rivitaloyhteisö on jotakin aivan muuta kuin Jaguaarien ja muiden ökyautojen omistajat, jotka linnoittautuvat omakotitaloihinsa.

Itseäni ilahduttaa myös se, että sekä lähin ruokakauppa että bussipysäkki ovat sadan metrin eikä parin kilometrin etäisyydellä, eikä kotimatkaa tarvitse tarpoa ylämäkeen. Täällä voisi jo vakavasti harkita polkupyöräilyä, kunhan jääkausi hellittää. Ja mitä ilmeisimmin se hellittää nopeammin täällä "rannikolla" kuin entisen paikan "vuoristossa".

Kissatkin ovat kotiutuneet viikossa ainakin sisätiloihin, eikä niitä tarvitse enää kaivaa esiin sängystä patjan alta.

Laatikkoleikki

Tästä se alkaa. Olen viime aikoina keräillyt banaanilaatikoita kaupoista ja eilen osuin paikalle juuri oikeaan aikaan. Onnistuin kartuttamaan kokoelmaa peräti kahdellakymmenellä laatikolla. Eiväthän ne edes kaikki mahtuneet kerralla autoon, mutta kun kyseessä oli meidän lähikauppa, uuden hakureissun tekeminen ei aiheuttanut liikaa vaivaa. Mies tosin oli sitä mieltä, että loput voisi hakea huomenna, mutta käytin kuitenkin tilaisuuden hyväkseni heti. Huomiseen mennessä joku muu voisi ottaa laatikot! Ja tähänastisen kokemukseni mukaan lähikaupassa ei usein ole tarjolla näin paljon laatikoita kerrallaan.

Parhaat laatikonhamstrauspaikat ovat sellaisia, joissa tyhjät laatikot tuodaan automaattisesti esille asiakkaiden vietäväksi. Jos sen sijaan joutuu vaivaamaan kaupan työntekijää, tulos on todennäköisesti laiha, koska laatikkojen raahaaminen esille jostakin takahuoneen perukoilta näyttää olevan niin rasittavaa ettei niitä sitten tuoda asiakkaalle enempää kuin mitä kerralla pystyy kantamaan. Asiakaspalvelua tässä asiassa voisi vähän parantaa.

Mies oli aluksi vähän skeptinen banaanilaatikoiden suhteen ja halusi vuokrata tai ostaa muuttolaatikoita. Ehkä ilmaisten laatikoiden haaliminen kaupoista ei sovi norjalaisten itsetunnolle, mutta minulle ne kyllä kelpaavat oikein hyvin. Muuttoon saa muutenkin sijoitettua ihan riittävästi kruunuja, joten tässä asiassa valitsen mieluummin ilmaisen vaihtoehdon. Pahvilaatikoiden ainoa isompi haittapuoli on niiden hävittämisestä aiheutuva vaiva sen jälkeen, kun tavarat on saatu paikoilleen.

Jos joku Oslon seudulla tarvitsee ison (tai pienemmänkin) kasan laatikoita noin kuukauden kuluttua, täältä niitä saa silloin ilmaiseksi.

Ammattimaisten muuttomiesten maksullisiin palveluihin on pakko turvautua muutaman hankalammin kuljetettavan esineen osalta. Pianosta totesin heti kättelyssä, että sitä ei sitten edes yritetä raijata potentiaalisesti liukkaita ulkoportaita ylös millään epämääräisellä talkooporukalla. Siitä tuskin seuraisi mitään hyvää. Ja kun tilataan pianonmuuttajat, samaan kuormaan voidaan sitten laittaa muutama muukin isompi ja painavampi tavara.

Netistä löytyy MittOppdrag-sivusto, jota kautta voi pyytää tarjouksia kaikenlaisista työsuoritteista. Kirjaat ilmoitukseen, mitä haluat tehtäväksi ja missä, ja sitten tekijät antavat tarjouksensa, joista voi valita sopivimman. Aika kätevää, kun ei tarvitse ryhtyä googlaamalla etsimään muuttofirmoja ja jokaiselle erikseen tehdä tarjouspyyntöä.

Vuorokaudessa tarjouksia tuli aika monta ja hintahaitari on suuri. Minua ihmetyttää hinnoittelussa mm. se, että useimmat ilmoittavat verottoman hinnan. Mikä idea siinä on, kun kuitenkin pitää maksaa verollinen hinta?

Muuttoa odotellessa

Jokin aika sitten kirjoittelin asuntolainan hakemisesta. Sen jälkeen ollaankin sitten etsitty uutta kotia, jossa hinnan ja neliöiden suhde olisi sopiva. Oslon ympäristö on aika tyyristä seutua, se täytyy sanoa. Ja kaiken maailman remonttikohteistakin pyydetään vaikka mitä ihan vaan sillä perusteella, että ne sattuvat sijaitsemaan pääkaupungin kupeessa.

Itse Oslo jätettiin pois suunnitelmasta heti alusta ja katse suunnattiin nykyisen asunnon lähialueeseen ja naapurikuntaan, josta sitten löytyikin sopiva rivitalonpätkä. Siitä teimme tarjouksen pariinkin otteeseen, ennen kuin kelpasi myyjälle. Täällä asuntokaupan hierominen on vähän kuin huutokauppaa. Kiinnostuneet ostajat korottelevat vuoroperään tarjouksiaan ja korkeimmaksi jääneen tarjouksen myyjä sitten mahdollisesti hyväksyy. Nyt onneksi säästyimme tarjouskilpailulta ja asia selvisi nopeasti. Eilen tehtiin kauppakirjat ja muutto odottaa runsaan kuukauden päässä.

Norjalaiseen asuntokauppaan liittyy piirteitä, jotka saivat taas vaihteeksi suuni loksahtamaan auki. En ole koskaan tehnyt asuntokauppoja Suomessa, mutta jotenkin minulla on mielikuva, että homma ei ehkä mene ihan samalla tavalla. Yksi on tämä huutokauppakuvio, jossa tarjoukset ovat julkista tietoa. Kun kaupat sitten on tehty, on myös kauppahinta julkista tietoa. Mies kaivoi netistä esille, mitä myyjät olivat maksaneet asunnosta ja mitä naapurien asunnoista oli maksettu. Ja nämä tiedot löytyvät siis asunto-osoitteen tarkkuudella ja ostajan ja myyjän koko nimellä. Tässä asiassa ei siis ole mitään yksityisyyden suojaa.

Asunto on rivitalon pääty, jossa on omaa pihaakin jonkin verran. Sinne aloin jo suunnitella parin marjapensaan istutusta, kunhan kesä koittaa. Ja varmaan jotain muutakin. Pihan nykytilasta ei meillä tosin ole kovin tarkkaa käsitystä, vaan pitää odottaa, mitä lumen alta paljastuu.

Suomalaismallisia, yhdessä tasossa olevia rivitaloja täällä ei taida olla ollenkaan. En ole ainakaan nähnyt. Tässäkin talossa on kolme kerrosta. Muutossa pitää siis kantaa valtaosa tavaroista portaita joko ylös tai alas. Ja mielellään kerralla oikeaan kerrokseen. Pienehkön dilemman mahdollisesti muodostaa pianon sijoitus. Keskikerrokseen, jossa on sisäänkäynti, se ei sovi, vaan muuttomiehet saavat kauniisti kantaa sitä portaita pitkin johonkin suuntaan.