sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kuinka taviksia kuninkaalliset saavat olla?

Kruununprinssipari shoppailemassa New Yorkissa. (kuva)
Muutama päivä sitten uutisotsikoissa oli Norjan kuningasperheen turvallisuuden mahdollisesti vaarantanut, nykyään normaalisti hyvin arkipäiväinen asia. Kruununprinsessa Mette-Maritin poika, Marius, oli julkaissut Instagramissa yksityisluonteisia kuvia perheestä. Tuskinpa niissä kuvissa sinänsä mitään arkaluonteista näkyi, mutta aika- ja paikkatietojen, siis perheen olinpaikan, näkyminen kenelle tahansa saivat kuninkaallisten turvallisuudesta vastaavat kauhistumaan. Instragram-tili suljettiin ja kuninkaallisia nuhdeltiin sanomalehtien sivuilla.

Kuninkaallinen asumus. Kuvat ovat jo poistetusta vuokrailmoituksesta osoitteesta finn.no
Tästä näkökulmasta on aika mielenkiintoista, että prinsessa Märtha Louisen perheen asunto on juuri annettu vuokralle jollekin tavikselle. Tai no, tuskin kyseessä kuitenkaan on mikään ihan perustavis, koska asunnosta pyydetty kuukausivuokra on aika kuninkaallinen, 45.000 kruunua eli tämän hetken valuuttakurssilla noin 6000 €. Vuokrailmoitus kuvineen oli netissä kaiken kansan ihmeteltävänä pari kuukautta ennen kuin vuokralainen löytyi.

Prinsessa Märtha Louise ja Ari Behn (kuva)
Kruununprinssipari joutuu tulevan hallitsijaparin asemansa takia viettämään varmasti aika "epänormaalia" elämää. Kruununprinsessa Mette-Marithan on taustaltaan aito tavis, joidenkin mielestä vähän liiankin kanssa tulevaksi kuningattareksi. Moni varmasti Suomessakin muistaa, miten hän juuri häidensä edellä antoi julkisen lausunnon aiemmasta railakkaasta elämästään.

Prinsessa Märtha Louise taas on tavallaan pyrkinyt eroon kuninkaallisuudesta. Hän on luopunut hänen kuninkaallinen korkeutensa -tittelistä mutta on kuitenkin halunnut pitää prinsessan tittelin. Sitä hän sitten käyttää muun muassa liiketoiminnassaan, enkelikoulunsa yhteydessä ja kirjoja julkaistessaan. Ja kuningasperheeseen Märtha Louise miehineen ja lapsineen toki lasketaan kuuluvaksi edelleen. Prinsessankin puoliso, Ari Behn, on jonkinasteinen tavis - toimittaja tai hienommin sanottuna kirjailija - joka on aiheuttanut pahennusta muun muassa kertoilemalla ginin juomisestaan jossakin haastattelussa.

Norjassa ei ole aatelistoa, joten kuninkaallisten ja tavallisen kansan välillä ei oikeastaan ole mitään syntyperään perustuvaa väliporrasta, jonka kanssa kuninkaalliset voisivat luontevasti seurustella ryhtymättä liian tavallisiksi. Toisaalta nykyaikana koko kuninkaallisen käsite - että joku on valtionpäämies ja muiden yläpuolella vain, koska on sattunut syntymään tiettyyn perheeseen - on Norjan kaltaisessa sosiaalidemokraattisessa tasa-arvoyhteiskunnassa lievästi sanottuna omituinen.

Mutta jos kuninkaalliset tekevät samoja asioita kuin tavikset, niin johan kansa älähtää. Tai ainakin lehdistö.

Kuningasperhe tervehtii kansaa. (kuva)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Tunnustus

Pallon matkassa -blogin Krista antoi minulle tunnustuksen, josta hänelle suuret kiitokset!


Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it - lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Suosikkiblogejani on mahdotonta laittaa paremmuusjärjestykseen, joten arvoin muuten vaan viisi tutustumisen arvoista blogia. Olkaa hyvät!
Laura, Lucky Drops - upouusi norjansuomalainen tuttavuus
Marianna, Vuonon kimallus - kauniita näkymiä Lounais-Norjasta 
Riina, Olipa kerran Pariisi - näkökulmia ja analyysia elämästä Ranskassa
MamaE, Ensilunta - norjalaissuomalaisen perheen elämää Pohjois-Norjassa
Anne, Helvetianmoista elämää - helvetianmoista arkea Sveitsissä

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Näkymiä Trondheimista


Ensivaikutelma Trondheimista oli, että sehän on kuin Rauma! Tai Porvoo. Tai tietyllä tavalla mikä ettei vaikka Turkukin. Puutalokaupunki, johon sittemmin on noussut myös eri vuosikymmenten modernia tyyliä edustavia rakennuksia. Mutta tietynlainen pikkukaupungin tuntu ja viehätys on edelleen jäljellä, vaikkei Trondheim mikään pikkukaupunki olekaan vaan Norjan kolmanneksi suurin.


Trondheim ei ole avomeren partaalla vaan vuonon rannalla, ja vesi on merkittävä elementti. Tavaraa on tuotu ja viety vesitse pitkään. Paikoillaan ovat edelleen vanhat varastorakennukset, joiden viereen pääsee laivalla, mutta moni niistä näytti saaneen uuden tehtävän.

Tunnelma Trondheimissa on aivan erilainen kuin Oslossa. Siinä missä Oslossa julkisivu on puunattu kiiltäväksi, mutta heti kulman takana asfaltti kupruilee ja talot kaipaisivat vähintään graffitien poistoa, Trondheimin keskustassa ensivaikutelma on nuhjuisempi ja kodikkaampi. Sivummalta taas löytyy vaikkapa entiselle satama/teollisuus/mikäliealueelle noussut modernin kiiltävä alue. 


 Trondheim on myös opiskelijakaupunki, jossa sijaitsee mm. maan toiseksi suurin yliopisto, Norjan teknis-luonnontieteellinen yliopisto (NTNU), joka nimestään huolimatta on huomattavasti monitieteisempi, ja Sør-Trøndelagin korkeakoulu. Norjassa "korkeakoulu" on jossain määrin suomalaista ammattikorkeakoulua vastaava, muttei ehkä aivan sama. 


Yksi Trondheimin merkittävistä instituutioista on Rosenborg Ballklub (RBK), joka on voittanut sarjamestaruuden yhteensä 22 kertaa, niistä 13 kertaa peräkkäisinä vuosina 1992-2004. Lerkendalin stadion on komean kokoinen ja ottelu perivihollista, Moldea, vastaan oli vetänyt sen jotakuinkin täyteen väkeä.


Kaupungilla kävellessä huomion kiinnitti tällainen isohko ja juhlallisen näköinen puutalo. Stiftsgården on Trondheimin kuninkaallinen residenssi ja Pohjoismaiden suurin puupalatsi. Mies valisti minua, että tänne kuningas majoittuu Trondheimissa vieraillessaan. Ei tarvitse monarkin mennä hotelliin.

Ja sitten niillä on siellä tämä:


Nidarosin tuomiokirkko on jotenkin hämmentävä kaikessa goottilaisessa mahtavuudessaan. Sitä rakennettiin pitkään ja hartaasti noin vuosina 1070-1300. Toisaalta täytyy ihmetellä, mikä sai ihmiset rakentamaan tällaisen kirkon kaukana pohjoisessa olevaan pikkukaupunkiin. Mutta toisaalta, olihan Trondheim, tai silloinen Nidaros, toki merkittävä paikka tuohon aikaan. Pyhän Olavin hauta teki Nidarosista suositun pyhiinvaelluskohteen, jonne tultiin kaukaakin.

Ei ole epäilystäkään siitä, mikä on Trondheimin päänähtävyys, ja ehkä koko Norjan merkittävin historiallinen nähtävyys. Se on Pyhän Olavin hautapaikkana ja Norjan kuninkaiden kruunajaiskirkkona myös Norjan tärkein kirkko.

Mutta ennen kaikkea kirkko hämmentää, kun se tulee näkyviin matalien puutalojen reunustaman kadun päässä.

perjantai 10. elokuuta 2012

Kiäntelyä ja viäntelyä


Norjalaisia sanoja!
keltamutka - banaani
cp-rekka - pyörätuoli
tissilaatikko - rintaliivit
jättiturska - hai
korkeajännitepolkka - breakdance

Onkohan ruotsin ja norjan kielen suhde samanlainen kuin suomen ja viron kielen suhde? Ainakin jos tätä Theresen, ruotsalaisen kollegani, muistiinpanoa on uskominen, näin voisi olla. Naapurikieli kuulostaa tutulta mutta samalla huvittavalta.

Minun ensivaikutelmani norjan kielestä oli, että se on kuin yksinkertaista ruotsia, johon on lisätty paljon englantilaisia lainasanoja ja muutama saksalainen sana. Sittemmin minua kyllä valistettiin, että saksan kielestä ei todellakaan ole lainattu mitään, vaan ne mahdollisesti saksalta kuulostavat sanat ovat tulleet tanskasta.

Ruotsin kielestä oli paljon apua yrittäessäni ymmärtää norjaa. Aivan samanlaisiin johtopäätöksiin kuin Therese en kuitenkaan kyennyt, sillä ruotsinkielentaitoni ei ollut aivan tällaisen sananvääntelyn edellyttämällä tasolla. Äidinkieleltään ruotsalaiset mitä ilmeisimmin saavat norjasta enemmän irti myös tässä mielessä, ja norja alkaa kuulostaa samalta kuin viron kieli suomalaisesta.

Tämä kuva iski ainakin minun nauruhermooni siinä määrin, että se piti jakaa teillekin. Miehen mielestä tämä ei nyt ollut niin huvittava...

Tack för bildet, Therese!

maanantai 6. elokuuta 2012

Naimisiin norjalaisittain

Norjassa naimisiinmenon valmistelu alkaa oletettavasti aika samalla tavalla kuin Suomessa. Sanon oletettavasti, koska en ole koskaan mennyt naimisiin Suomessa ja tietoni sikäläisistä toimenpiteistä perustuvat kuulopuheisiin.

Kirkon varaaminen sujui mallikkaasti jo viime kesänä. Ajoissa varatessa saimme, mitä halusimme, eli Akershusin linnankirkon Oslossa. Sitä voisi verrata vaikkapa Turun linnan kirkkoon - pienehkö kirkko juhlavassa ympäristössä. Linnankirkko on muuten kuninkaan kirkko ja sen kryptaan on haudattu Norjan kuninkaallisia. Juhlapaikan hankkiminen jäi myöhempää ajankohtaan eli kevääseen, joka oli aivan riittävän aikaisin. Muutamista vaihtoehdoista valikoitui Oslo Militære Samfund, joka on sopivasti lähes kirkon vieressä. Sotilaallisesta nimestään huolimatta se on kenen tahansa käytössä nopein käsi voittaa -periaatteella.

Paperisota naimisiin pääsemiseksi ei ollut mielestäni mitenkään erityisen hankala, vaikka ulkomaan kansalainen luonnollisesti tarvitsee dokumentteja myös kotimaastaan. Esteiden tutkintaa varten meidän molempien piti täyttää paitsi lomakkeet, joissa ilmoitimme mahdollisista aiemmista avioliitoista ja lapsista ynnä muusta, myös toimittaa viranomaisille forlovererklæring.

Forlover on naimisiinmenijälle läheinen henkilö, joka kyseisellä lomakkeella vakuuttaa mm. että naimisiin halajava ei ole ennestään naimisissa tai läheistä sukua tulevalle puolisolleen. Forloverille ei oikeastaan ole suoraa suomennosta. Leikkisästi sen voisi kääntää naittajaksi tai kihlaajaksi (forlove = mennä kihloihin), tai jos haetaan vastaavaa suomalaisesta perinteestä, niin sopiva sana voisi olla puhemies. Sama henkilö toimii myös todistajana häissä.

Forlovererklæring on ilmeisesti toisaalta perua vanhoilta ajoita, jolloin väestörekisteriä nykyisessä tarkkuudessaan ei ollut, mutta toisaalta se lienee myös jonkinlainen ratkaisu siihen, että Norjassa on paljon maahanmuuttajia, joista monet eivät pysty hankkimaan virallisia todistuksia entisestä kotimaastaan. Tasapuolisuuden nimissä kaikki naimisiin menijät, myös syntyperäiset norjalaiset, joutuvat esittämään tällaisen todistajanlausunnon naimakelpoisuudestaan.

Päädyimme pitämään pienet häät, joten valmistelut eivät olleet maailmaa mullistavia. Juhlapaikan kanssa sovittiin tarjoilusta ja muista yksityiskohdista, kukkakaupan kanssa morsiuskimpusta ja koristeista - ja ai niin, sen puvunkin kävin hankkimassa oikein Drammenista (pikkukaupunki Oslon lähellä), koska siellä tuntui saavan parempaa palvelua ilman jonotusta ja ajanvarausta kuin Oslosta.

Pienet häät tuntuikin sitten olevan se asia, joka piti suurinpiirtein vääntää rautalangasta erilaisista asioista sopiessa. Jotenkin oletus oli, että naimisiin kuuluu mennä ison vierasjoukon kera ja sen mukaisella budjetilla. Näin ainakin kun Oslossa ollaan ja kirkkohäät ovat kyseessä. No, kun rautalanka oli väännetty, palvelu oli ihan hyvää ja lopputuloskin oli erinomainen. Oikeastaan ainoa paikka, jossa rautalangan vääntämistä ei tarvittu, oli kampaaja. Siellä riitti, että valitsin listalta vaihtoehdon, joka sisälsi vain morsiamen kaunistamisen, ei laumaa morsiusneitoja ja muuta hääväkeä.

Papin kanssa kävimme juttelemassa runsasta viikkoa ennen häitä. Käytiin läpi vihkimisen kulku ja valittiin millaisia sanamuotoja papin halutaan käyttävän. Seremonia oli norjankielinen, mutta pyysin, että pappi pitää puheen englanniksi suomalaisia vieraita silmälläpitäen.

Norjalaisissa häissä morsiuspari istuu yhdessä forloverien kanssa kirkossa alttarin edessä suurimman osan ajasta. Ennen varsinaista vihkimistä morsian ja hänen forloverinsa istuvat vasemmalla puolella ja sulhanen forlovereineen heitä vastapäätä oikealla puolella. Forloverit istuvat lähimpänä alttaria. Itse seremonia on muuten jotakuinkin samanlainen kuin Suomessa ja varsinaisen vihkimisen aikana morsiuspari seisoo vierekkäin papin edessä. Toisin kuin Suomessa, kumpikin vastaa myöntävästi kahteen kysymykseen. Ensimmäinen kysymys kuuluu: Haluatko ottaa NN aviopuolisoksesi? Toinen kysymys: Haluatko rakastaa ja kunnioittaa häntä ja olla uskollinen hyvinä ja huonoina päivinä, kunnes kuolema teidät erottaa? Vihkimisen jälkeen seuraa istumapaikkojen vaihto niin, että sulhanen ja morsiamen forlover vaihtavat paikkaa. Nyt siis morsiuspari istuu yhdessä vasemmalla ja molemmat forloverit oikealla.

Parissa norjalaisissa häissä aikaisemmin olleena odotin mielenkiinnolla, millaisen puheen tämä pappi pitää. Niissä häissä, joissa olen ollut vieraana, papin puheissa on käsitelty varsin maallisia asioita, esimerkiksi jalkapalloa, ja viittaukset kristillisiin näkökohtiin ovat mielestäni jääneet aika vähälle huomiolle. Meidän pappimme olikin sitten perinteisemmällä linjalla ja puhe perustui valitsemiimme Raamatun teksteihin. Ihan asiallista, kun kuitenkin kirkkohäät olivat kyseessä.

Olin yllättävän rauhallinen ennen kirkkoon menoa, mutta sitten kun alttari läheni, alkoi jännittää ja pulssi kiihtyi. Jos minulta olisi heti kirkon jälkeen kysytty, mitä siellä tapahtui ja mitä pappi sanoi, en olisi varmaankaan muistanut yksityiskohtia. Jännityksestä huolimatta pystyin kuitenkin hyvin seuraamaan norjakielistä seremoniaa ja vastaamaan "ja" oikeissa kohdissa. Olisihan se ollut noloa, jos morsian olisi tipahtanut kärryiltä kesken kaiken.

Valokuvat otettiin linnakkeessa, joka tuntui olevan suosittu paikka ottaa hääkuvia. Morsiuspareja nimittäin näkyi useampia. Ennen kuin hääväki siirtyi juhlapaikkaan, otettiin kuitenkin yhteiskuva kaikista sekä kuva meistä ja forlovereista. Nämä kuvat nähtävästi kuuluvat norjalaiseen perinteeseen, koska Suomessa en ole tällaisiin virallisiin ryhmähääkuviin törmännyt. Päivä oli onneksi poutainen, joten kuvissa ei näy märkää morsianta. Kuvien ottaminen noin julkisella paikalla herättää väistämättä turistien ja muiden lauantaipäivää viettävien mielenkiinnon. Onnitteluja huudeltiin sieltä täältä ja taisimme päätyä aika moneen loma-albumiin.

Kuvausten loputtua, kun kasvoissa alkoi jo tuntua kramppi tunnin kestäneen hymyilemisen seurauksena, pääsimme lähtemään vieraiden luo. Kävelimme parin minuutin matkan kahdestamme ja herätimme taas muutaman turistin huomion.

Norjalaiseen hääpäivälliseen kuuluu olennaisena osana puheiden pito. Minua valistettiin, että kunnon häissä pitää olla ainakin viisi puhetta: morsiamen isä, sulhanen, morsiamen forlover, sulhasen forlover ja morsian. Sen lisäksi kuka tahansa vieraista voi pitää puheen, jos siltä tuntuu. Puheet pidetään päivällisen lomassa, minkä ansiosta päivällispäydässä istuminen saattaa venähtää, jos niitä on paljon. Me selvisimme kuudella puheella, mikä näinkin pienissä häissä oli jo hyvä suoritus.

Päivällisen jälkeen siirryimme salongin puolelle seurustelemaan ja tutkimaan lahjapöytää. Sulhasen sisar oli näppäränä naisena jo ennen morsiusparin saapumista avannut paketit, asettanut lahjat näytille ja ennen kaikkea kirjoittanut listan siitä, keneltä mikäkin lahja oli. Tämän listan perusteella meidän pitäisi sitten kiitoskortteja kirjoittaessamme osata kiittää ihmisiä lahjoista lahjan laadun mainiten. Kun kerroin miehelle, ettei tällainen ole yleensä tapana Suomessa vaan kaikkia kiitetään tasapuolisesti samalla tavalla, hän oli suorastaan pöyristynyt.

Sopivan ajan kuluttua ohjelmassa oli vielä hääkakku ja kahvi. Kolmen ruokalajin päivällisen jälkeen minulle olisi riittänyt pelkkä hääkakku, mutta sehän olisi norjalaisittain ollut ennenkuulumatonta. Hääkakun lisäksi tarjolla kuuluu olla valikoima pienempiä kakkuja. Siis nimenomaan kakkuja - ei pikkuleipiä, piirakoita, suolapalaa tai vastaavaa, jota suomalaisissa häissä on kahvin kanssa. Usein on tapana, että kakkuja leipovat morsiusparin läheiset ystävät ja sukulaiset. Päivittelin tätä tapaa juhlapaikan ruotsalaisen hovimestarin kanssa, joka kertoi nähneensä häitä, joissa on ollut laskennallisesti puoli kakkua jokaista vierasta kohden. Melkoinen kakkumäärä siis. Miehen kanssa pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen, että lisäkakkuja tulee vain yksi eli tässä asiassa otettiin järki käteen.

Päivä kului lopulta varsin nopeasti ja hotellin lakanoihin nukahti väsynyt mutta onnellinen pariskunta.


perjantai 3. elokuuta 2012

Takapihalla tapahtuu

 

Eräänä päivänä, kun sateessa oli sopiva tauko, kävin vähän tutkimassa pihan perällä rehottavaa pusikkoa (kuva viime kesältä). Olen karsinut sitä aika reippaasti ensin viime syksynä ja sitten vielä lisää keväällä ennen lehtien tuloa. Siitä huolimatta paikalla on edelleen pieni viidakko, jossa on sekaisin jasmiketta, ruusua, jalavaa ja vadelmaa. Todennäköisesti jotain muutakin.

Jättitataren torjuntaprojekti on edistynyt, sillä syksyinen ja keväällä jatkunut juurakkojen kaivaminen on selvästi vähentänyt kasvia. Asiaa auttanee se, että olen koko kesän ollut silmä tarkkana ja poistanut uudet kasvustot heti alkuvaiheessa, mahdollisuuksien mukaan juurineen. Naapurin puolella tatarta edelleen on, joten kitkemistä todennäköisesti saa harrastaa jatkossakin, kun en kuitenkaan viitsi mennä naapurin pihaa kaivelemaan.


Pihan perusteellinen kitkeminen johti siihen, että kaikelle syntyneelle puutarhajätteelle piti löytää sijoituspaikka. Talon roskalaatikkoon sitä rikkaruohomäärää en kehdannut kantaa ja kaatopaikalle kuskaaminen olisi kallista, kun määrä ei kuitenkaan ole niin suuri. Ratkaisuna päätin perustaa kompostintapaisen edellämainitun pusikon taakse, jossa se oletettavasti ei häiritse ketään.

Pusikon tutkiminen paljasti, että sen takana olikin jonkun olohuone. Ja keittiö. Ja kenkärivistä päätellen myös eteinen.

Olen kyllä kuullut kesän mittaan puhetta ja kikatusta pensaiden takaa. Se oli kuitenkin yllätys, kuinka paljon tavaraa naapurin tyttö ja kaverinsa olivat sinne kuljettaneet.

Saahan pusikon takana leikkiä, ei minulla sitä vastaan ole mitään. Mutta tässä on nyt yksi pieni mutta. Nämä kyseiset naapurit muuttivat pari viikkoa sitten Etelä-Amerikkaan. Vanhemmat eivät ilmeisesti olleet tietoisia tästä leikkipaikasta ja sinne viedyistä tavaroista, koska ne ovat siellä edelleen. Eipä tässä taida auttaa muu kuin kerätä tavarat jätesäkkiin ja viedä pois. Ei niitä viitsi tuonnekaan jättää maisemaa pilaamaan sitten, kun lehdettömät pensaat eivät enää toimi näkösuojana. 


Olen taas kesän mittaan seurannut, mitä naapurit tekevät takapihoillaan. Aika vähän siellä oikeastaan mitään tapahtuu. Jos perheessä on pikkulapsia, nämä saattavat silloin tällöin leikkiä takapihalla. Muu toiminta rajoittuu lähinnä ruohonleikkuuseen. Viereisellä pihalla sekin on ulkoistettu robotille, joka tekemällä päivittäisen työnsä varmistaa, ettei ihmisten välttämättä tarvitse astua pihan puolelle jalallaankaan. Kuvassa näkyvä pyykinkuivaustelinekin on vain silmänlumetta. Ei sitä koskaan käytetä.

Toisen puolen naapuri on käyttänyt takapihan puoleista terassiaan verstaana, jolta monena aamuna on alkanut kuulua sirkkelin ääni vähän turhankin aikaisin. Välipäivinä sekä puutavara että usein työkalutkin ovat saaneet liota vesisateessa ihan kaikessa rauhassa.


Kaikkea tätä elämänmenoa ihmettelee kissakin. Haukansilmä, jolta pieninkään liikahdus ei jää huomaamatta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...