Pääsiäinen lähes ilman norjalaisperinteitä

Aker Brygge

Pääsiäisestä on taas selvitty hengissä ja nähtävästi myös ilman merkittäviä huonon omantunnon oireita, vaikka vietimme pyhiä tavalla, joka norjalaisen stereotyyppisen käsityksen mukaan on väärä. Emme lähteneet mökille, koska meillä ei ole mökkiä. Emme myöskään veneilleet vaikka siihenkin olisi ollut täydellinen keli, koska meillä ei ole venettä. Emmekä matkustaneet paikkaan, jossa olisi ollut edes teoreettinen mahdollisuus hiihtää, minkä johdosta emme päätyneet syömään appelsiineja ja Kvikklunsjia (keksisuklaata) evääksi hohtavien hankien keskellä. Påskekrim eli dekkarit, mieluiten brittisellaiset, jäivät myös väliin. 

Sen sijaan meillä oli bypåske (kaupunkipääsiäinen) eli asfaltpåske (asfalttipääsiäinen), toisin sanoen oleskelimme kotimaisemissa ja kävimme ihmettelemässä aurinkoa muun muassa Oslon keskustassa.

Mies arveli pitkänäperjantaina, että jos nyt lähdetään käymään keskustassa jäätelöllä, sieltä on helppo löytää parkkipaikka, koska kaikki kynnelle kykenevät ovat lähteneet pois kaupungista. Luulo osoittautui vääräksi, sillä keskusta ja varsinkin Aker Bryggen alue, joka on muutenkin suosittu kävelypaikka kauniilla ilmalla, oli suorastaan mustanaan ihmisiä. Jäätelökioskeillekin oli jonoa.

Stereotypia kumottu: Kaikki norjalaiset eivät vietä pääsiäistä mökillä vaikka se suosittua onkin.

Ainakin Oslossa oli runsaasti ihmisiä, jotka viettivät kaupunkipääsiäistä. Eihän kaikilla edes ole mökkiä tai mahdollisuutta lähteä muuten pois kaupungista pääsiäisen viettoon. Kaikkia ei mökkeily kiinnosta, ja vaikka norjalaiset äkkiä katsoen saattavat vaikuttaa äveriäiltä, myös täällä on ihmisiä, joilla ei ole varaa mökkiin, ei edes vuokrasellaiseen eikä varsinkaan pääsiäisen sesonkihinnoilla. Ja mitä Osloon tulee, kaupungissa on paljon maahanmuuttajia, joille pääsiäinen on vain muutama ylimääräinen vapaapäivä vailla mitään sen kummempia perinteitä. 

Idylli Semsvannet-järven rannalla

Lankalauantaina, kun kaupat olivat auki - tosin lyhyemmän ajan kuin tavallisena lauantaina - kävimme ihmettelemässä puolityhjää ostoskeskusta ennen kuin suuntasimme paikallisille ulkoilureiteille. Aivan sataprosenttista asfalttipääsiäistä mekään emme siis viettäneet.

Ostoskeskuksessa ei siis ollut lähellekään normaalin vilkas lauantai eikä ulkoilupoluillakaan kovin montaa ihmistä näkynyt. Normaalina aurinkoisena viikonloppuja samoilla reiteillä saa lähestulkoon kävellä jonossa ihmispaljouden takia. Oslon keskustassa olisi todennäköisesti ollut yhtä vilkasta kuin perjantaina, mutta mepä vietimme lauantaita Oslon länsipuolella Askerissa ja Bærumissa, "Norjan Kauniaisissa". Täällä ihmisillä on tapana omistaa mökki tai vene tai molemmat. Eivät tietenkään tälläkään alueella kaikki ole rikkaita, mutta hyvissä varoissa olevia lienee enemmän kuin Norjassa keskimäärin. Ja tämä näkyy esimerkiksi silloin, kun ihmiset lähtevät joukoittain viettämään sitä perinteistä ja oikeaa norjalaista pääsiäistä. 

Yhtä norjalaista pääsiäisperinnettä, påskeværiä eli pääsiäissäätä eli aurinkoa, ei mitenkään ollut mahdollista välttää, ja hyvä niin. Reippailimme auringossa jopa kahden kävelyretken verran, ensin viikonloppulapsen kanssa tasamaalla Semsvannet-järven ympäri ja sitten vielä miehen kanssa kahdestaan vaativampaa reittiä Skaugumsåsenin huipulle ja alas. Siellä on käyty kerran ennenkin, mutta miestä oli jäänyt vaivaamaan alastuloreitti, jota ei silloin löydetty. Nyt löydettiin.

Näkymä Skaugumsåsenin huipulta Oslovuonolle

Salat julki

Lueskelin paikallislehteä, ja siellä sattui silmiini taas palsta, jolla luetellaan paikkakunnalla tehtyjä asuntokauppoja. Mikä asunto, millä hinnalla ja kuka myi kenelle. Samat tiedot löytyvät myös netistä.

Minulle ei edelleenkään ole selvinnyt tällaisen faktapläjäyksen perimmäinen tarkoitus, ellei se sitten ole yksinkertaisesti ihmisten uteliaisuuden tyydyttäminen. Tai omistajanvaihdoksesta tiedottaminen - mutta miksi? Asiaan suhteellisen nopeasti netissä perehtymällä sain selville, että verkkotietopankkien ylläpitäjät ovat sanomalehtiä. Suomessahan asuntojen myyntitietoja kerää ja tarjoaa tiedoksi ympäristöministeriö, ja ne tiedot eivät kenenkään yksityisyydensuojaa vaaranna. 

Norjassa taas julkaistut tiedot ovat sellaiset, ettei niiden perusteella pysty selvittämään vaikkapa jonkin asunnon neliöhintaa tai tietyn asuinalueen keskimääräistä hintatasoa, jos sellaisesta olisi kiinnostunut. Asunnosta kun ei kerrota neliömäärää, huonelukua tai edes rakennustyyppiä, ainoastaan osoite. Se, minkä voi selvittää, on jonkin asunnon hintakehitys, jos löytää tiedot useammasta omistajanvaihdoksesta.

Se, mikä näistä lehdessä julkaistavista tiedoista selviää, kuuluu minun käsitykseni mukaan yksityisyyden alueelle. Todennäköisesti olen näin ajatellessani omituinen ulkomaalainen, sillä norjalaisilla yksityisyyden raja raha-asioissa tuntuu menevän jossakin ihan muualla kuin minulla. 

Yksi alkuaikojen äimistyksistä Norjassa oli se, miten ihmiset aivan kuin ohimennen saattoivat mainita vaikkapa palkkansa suuruuden tai vasta ostamansa kalliin auton hinnan. En ala yleistää tätä huomiota koko Norjaa koskevaksi. Voi olla, että tuloilla ja menoilla brassailu kuuluu asuinalueeni paikalliseen kulttuuriin, sillä Norjan kauniit, rikkaat ja hyvinkoulutetut ovat keskittyneet tälle alueella eli Askeriin ja Bærumiin, joista jälkimmäinen on tunnettu myös Norjan Kauniaisina. 

Yksityishenkilöiden verotustiedot eli tulot ja varallisuus sentään eivät enää löydy verkosta vuoden 2009 jälkeen, paitsi jos kyseessä on oman asuinpaikkansa rikkaisiin kuuluva. Verotustiedoista muuten selviää, että esimerkiksi Askerin rikkain onkin sitten ihan oikeasti rikas, jonka omaisuus lasketaan miljardeissa Norjan kruunuissa, mutta verotettavaa tuloa hänellä ei ole lainkaan.

Fillaroimaan!

Minulla on ollut uusi polkupyörä hankintalistalla lähes siitä saakka kun muutin Norjaan. Muuttokuormassa tuli mukana pyörä, jolla olin pärjännyt erinomaisesti Helsingin tasaisilla pyöräteillä pari kesää. Mutta täälläpä sen seitsemän vaihdetta osoittautuivat riittämättömiksi mäkisen maaston takia.

Polkupyörät kuitenkin sattuvat olemaan kalliita. Siis ainakin sellaiset, joissa on riittävästi vaihteita, jotta ylämäessä ei heti tarvitse ryhtyä taluttamaan pyörää. Ja toisaalta kun minä en kuitenkaan pyöräile päivittäin enkä ole ajatellut alkaa harrastaa vaativassa maastossa ajoa, niin ei polkupyörään viitsisi aivan älytöntä kasaa kruunuja sijoittaa.

Toisaalta polkupyöräkauppojen valikoimassa tuntuu olevan paljon nimenomaan niitä kalliimpia malleja. Täällä päin Norjaa ainakin, jossa myös polkupyörä vaikuttaa olevan jonkinlainen statussymboli. Pyöräily on menestyvän ihmisen trendikäs harrastus, ja siihen ei todellakaan kelpuuteta mitä tahansa munamankelia. Pyöräilyharrastus ei myöskään tarkoita sitä, että lähdetään perheen kanssa tekemään pieni lenkki sunnuntai-iltapäivänä.

Vakavamielinen pyöräilyharrastus tarkoittaa kiitämistä kilpapyörällä trikoisiin verhoutuneena autojen seassa tai maastopyörällä tehtyä retkeä maastossa, joka todellakin edellyttää maastopyörää. Ja toisaalta vaikkei aivan noin vakavamielisesti pyöräilyä harrastaisikaan, kyllä sen silti pitää olla maastopyörä. Sellainen, joka ei ole silminnähden halvempi kuin naapurilla. Näin siis täällä Oslon länsipuolella, jossa asuu keskimäärin varsin varakasta väkeä.

Itse Oslossa sen sijaan saattaa nähdä ihmisiä aivan "tavallisen" pyörän selässä matkalla jonnekin, ei vain kuntoilemassa tai harrastamassa. Kieltämättä Oslon keskustan alueella myös maasto on tasaisempaa eikä välttämättä edellytä kovin ihmeellistä varustusta.

Pari viikkoa sitten piipahdin käytetyn tavaran kaupassa, Bruktbutikken Møllassa, ja kuulin että he myyvät myös käytettyjä ja huollettuja eli hyväkuntoisia polkupyöriä. Sillä kertaa myynnissä ei ollut sopivaa, mutta kun kerroin kiinnostuksestani, minulle luvattiin ilmoitella sopivan pyörän ilmaantuessa. Tänään tuli viesti kuvan kera, ja kävin koeajamassa ja ostamassa pyörän.

Møllan pyörillä on hintaa 800-1000 kruunua eli uusiin verrattuna ne ovat hyvin edullisia varsinkin kun ottaa huomioon, että pyörät huolletaan ennen myyntiä. Varsinainen pyöräsesonki on kuulemma keväällä, mutta pyöriä tulee myyntiin muuhunkin aikaan vuodesta. Pyörät ovat peräisin kierrätysasemalta, johon ihmiset tuovat sekä jätteitä että tarpeettomaksi käynyttä tavaraa.

Polkupyörät ja kierrätys onkin muuten mielenkiintoinen yhtälö. Täälläpäin Norjaa ihmiset näyttävät heittävän pois hyväkuntoista ja jopa aika arvokastakin tavaraa, myös polkupyöriä, aika huolettoman oloisesti. Keväällä, kun rivitaloyhtiömme oli tilannut pihatalkoiden ajaksi paikalle roskalavoja, niihinkin kannettiin polkupyöriä. Joku naapureista niitä sieltä sitten kävi dyykkaamassa ja totesi hyväkuntoisiksi.

Vilkaisin ihan mielenkiinnosta finn.no-sivustolta käytettyjen polkupyörien tarjontaa. Pikaisella otannalla näytti siltä, että ihmiset myyvät lähinnä kalliita, kymmeniätuhansia kruunuja uutena maksaneita maasto-, kilpa- ja muita erikoispyöriä sekä lastenpyöriä. Tavallisempia aikuisten pyöriä, joita suurin osa uutena myydyistä polkupyöristä lienee, osui silmään vähänlaisesti.

Tällaisen menopelin ostin

P.S. Myydään edullisesti hyväkuntoinen, 7-vaihteinen naisten city-pyörä. Sijainti: Asker.

Syvällistä pohdintaa vaatteista

Vuodenaika vaihtuu ja taas on aika tarkastella vaatetilannetta. Kaapista kun olisi hyvä löytyä jotakin päällepantavaa, joka ei näytä liian epätrendikkäältä ja jossa kehtaa lähteä ihmisten ilmoille. Viimetalvisen muuton yhteydessä Pelastusarmeija sai muutaman pussukan verran lahjoituksia, mutta samalla tein vaatekaapistani myös löytöjä.

Pelkillä löytövaatteilla ei kuitenkaan pötkitä pitkälle, joten olen jo jonkin aikaa katsellut kaupoissa jotain ihan uuttakin päällepantavaa syksyksi ja talveksi, mutta aina se vain tuntuu niin hankalalta löytää mitään kivaa. Ja sitten jos löydänkin sen täydellisen vaatteen, hintalappuun vilkaisu lopettaa haaveilun. Ehkä minulla sitten on kallis maku. Tai ainakin erilainen maku kuin keskivertonorjalaisella.

Viime kesänä kaupat pursusivat leggingsejä ja tunikoja. Talvella sama linja jatkui, materiaalit vain olivat vuodenajan mukaisia. Hörhelöä ja frillaakin tuntui riittävän. Mikään edellämainituista asioista ei valitettavasti ole minun makuuni, vaikka kaikki naiset niitä tuntuvat ainakin täällä päin Norjaa suorastaan rakastavan.

Tässä tuleekin sitten vastaan se varsinainen ongelma: kaikki kaupat - ainakin sellaiset, joissa minulla on varaa shoppailla - ovat valikoimaltaan niin samanlaisia, että on melkein sama, mihin kauppaan suuntaa. Valtalinjasta erottuvia vaatteita saa hakemalla hakea. Niinpä sitten kaikki naiset, lähes ikään katsomatta, pukeutuvat saman trendin mukaisesti.

Olen monta kertaa miettinyt, mikä on syy ja mikä seuraus. Pukeutuvatko kaikki samalla tavalla, koska muuta ei ole tarjolla? Vai tarjoavatko kaikki kaupat sitä yhtä ja samaa, koska muu ei mene kaupaksi? Sen perusteella, mitä olen muuten havainnoinut norjalaisten tavoista ja mieltymyksistä, kumpikin edellemainituista asioista saattaa olla syypää tilanteeseen, ja sitten ne vielä ruokkivat toisiaan.

Havaintoni on tietenkin tehty suhteellisen pienellä maantieteellisellä alueella. Täällä Oslon länsipuolella tuntuu olevan tärkeää näyttää, että itsellä menee vähintään yhtä hyvin kuin naapurilla. Pukeudutaan siis trendikkäästi ja samalla tavalla kuin muutkin. Porukasta erottuminen ei ole trendikästä, paitsi jos erottuminen tapahtuu kalliimmilla merkkivaatteilla kuin kavereilla on. Suomessa erilaisuutta suvaitaan paremmin. Esimerkiksi goottiin tai minkäänlaiseen kokomustaan asuun (varsinkin nuorella ihmisellä) kiinnittää täällä oikein huomiota, jos tällä tavalla pukeutuneen sattuu jossain bongaamaan. Niin harvinaista se on.

Kovin kauas ei kuitenkaan tarvitse mennä, että näkee muunkinlaista pukeutumista. Muutama viikko sitten istuimme miehen kanssa lämpimänä perjantai-iltana terassilla hieman Oslon ydinkeskustan itäpuolella. Oli suorastaan silmiinpistävää, miten erinäköisiä ohikulkevat ihmiset olivat kuin Oslon pääkadulla puoli kilometriä lännempänä. Sen lisäksi, että katukuvassa näkyi kaikenlaisia etnisiä asuja, myös norjalaissyntyiset kaduntallaajat olivat paljon persoonallisemmin pukeutuneita kuin mitä näkee vaikkapa eräässä Oslon länsipuolella olevassa suuressa ostoskeskuksessa. Ihmettelin oikein ääneen, että missä nämä ihmiset käyvät vaateostoksilla.

Varmaan moni tämän kuvauksen perusteella jo tunnistikin alueen sellaiseksi, jossa keskiverto kantaväestöön kuuluva ei halua asua, koska siellä liikkuu niin epämääräistä porukkaa. Näitä alueitahan löytyy varmasti kaikista isommista kaupungeista - ja asukkaat ovat loppujen lopuksi enimmäkseen aivan tavallisia ihmisiä.

Suomessa käydessä pitää aina piipahtaa vaatekaupassa, koska valikoima on erilainen kuin täällä. Kuukausi sitten kävelin Seppälän ovesta sisään ja olin vaikuttunut. Tarjonta näytti niin mielenkiintoiselta, että alkoi oikein harmittaa, etten voinut tehdä ostoksia paria vaatetta enempää koska matkalaukkuun ei yksinkertaisesti mahtunut yhtään enempää. En ole shoppaillut Seppälässä säännöllisesti vuosiin, mutta muistelen, ettei sillä ennen tällaista wau-efektiä ollut. No, tiedänpä nyt, minne suuntaan seuraavan kerran Suomessa käydessä.

Nyt sitten seuraan mielenkiinnolla syksyn ja talven mallistojen saapumista kauppoihin. Jospa jo vähitellen päästäisiin niistä tunikoista eroon ja minäkin löytäisin jotain päällepantavaa ihan normikaupasta.

***
Tähän postaukseen olisi ollut kiva liittää muutama esimerkkikuva elävästä elämästä, mutta koska ihmisten kuvaaminen turuilla ja toreilla ja kuvien postaaminen nettiin kaiken kansan töllisteltäväksi voi aiheuttaa närästystä, jätin kuvat ottamatta.

Bærums Verkin joulumarkkinat

Bærums Verkin vuosittaiset joulumarkkinat avattiin jo viime viikonloppuna, mutta ehdin tutustumaan niihin vasta tänään. Bærums Verk on tänä vuonna 400-vuotisjuhliaan viettävä vanha teollisuusmiljöö, joka alkoi 1600-luvulla rakentua rautamalmin jalostuksen ympärille.

Työläisten asunnoissa toimii nykyään käsityöläisten pajoja ja puoteja, ja entisessä tehdasrakennuksessa on pieni kauppakeskus.

Maalaismarkkinoilla oli myynnissä kaikenlaista syötävää. Norjalaiseen tapaan liha ja lihajalosteet olivat hyvin edustettuina, mutta myös esimerkiksi kutunmaitotuotteita oli tarjolla useammassa kojussa.

Tätä kojua piti vilkaista oikein kahdesti, kun maatuskat eivät täkäläiseen kulttuuriin kuulu. Tarkemmin katsoen maatuskoita ja muuta venäläisennäköistä tavaraa myytiin kiovalaisen lastenkodin hyväksi. Muuten tällä ei-syötävän ostettavan puolella oli edustettuna lähinnä paikallisia tuotteita, monenlaisia käsitöitä.

Muutakin huvia oli tarjolla lapsille. Poroajelun lisäksi saattoi päästä myös hevoskärryjen kyytiin tai napakelkkaan. Poroja oli tuotu paikalle oikein useampia. Täällähän niitä on paljon etelämpänä kuin Suomessa ja joitakin alueilta löytyy myös villiporoja, joita Suomessa ei taida olla. En tiedä, paljonko saamelaisia Norjassa on, mutta he ovat täällä mielestäni paljon näkyvämpiä kuin Suomessa, ja moni virallinen nettisivusto on käännetty myös saameksi.

Käsityöläisten pajat ja myymälät olivat myös auki ja niissäkin riitti väkeä. Bærums Verk on tutustumisen arvoinen paikka myös muuten kuin joulumarkkinoiden aikaan, mikäli erilaiset käsityötuotteet kiinnostavat. Ja löytyyhän täältä muutakin kuin käsitöitä. Tarjolla on tarvikkeita myös omaan askarteluun, pohjoismaista käyttödesignia - Marimekko ja Iittalakin hyvin edustettuina - ja pari ravintolaa.

Joulun kunniaksi paikkoja oli koristeltu näinkin hienosti kuin tämä suklaakaupan ikkuna.