Vesillä

Lähellä rantaa kun asutaan, niin eri kokoisia huvivenesatamia tuntuu olevan lähes joka lahdelmassa. Veneitäkin on monen kokoisia ja näköisiä, mutta ennen kaikkea niitä on paljon. 

Onhan norjalaisilla pitkä historia merenkulkijoina jo viikingeistä lähtien, ja kauppalaivastokin on kai edelleen yksi maailman suurimmista. Maailman meriä on kynnetty milloin ryöstäretkillä, milloin kalasaaliin perässä. Sieltäköhän se on peräisin se norjalaisen tuntema tarve omistaa vene? Toisaalta pitkä rannikko vuonoineen tarjoaa hyvät edellytykset vesillä liikkumiseen. 

Miehen kaveri tarjosi viikonloppuna mahdollisuutta pieneen veneretkeen, lähilaiturista Oslon keskustaan, ja mies - viikinkien ja kalastajien jälkeläinen - totta kai tarttui tilaisuuteen kuin kala syöttiin. 

Kyseinen kaveri oli äskettäin ostanut isohkon moottoriveneen, jossa oli parhaillaan menossa sisätilaremontti, vanha vene kun oli kyseessä. Veneen hintaa ei sentään kerrottu mutta todettiin, että melko kallis harrastus veneily on. Mitäpä niitä rahoja tilillä makuuttamaan. 

Laiturista irti päästyämme viikonloppulapselle - jo teinille - tarjottiin ruorimiehen tehtävää. Eihän tämäkään viikinkien ja kalastajien jälkeläinen tietenkään siitä kieltäytynyt. Veneen omistaja toki antoi ruorimiehelle jatkuvasti ohjeita, sillä vaikka reitti Osloon oli merikartalla suora viiva, vuonossa oli sen verran liikennettä, että tarkkana piti olla. 

Matkan varrella rantoja ja saaria katsellessa totesin, että mökkitiheys oli melkoinen. Norjalaisella rantamökillä, varsinkaan jos se on pienellä saarella, ei varsinaisesti olla omassa rauhassa, vaan naapurin mökki on ihan vieressä. Vuonojen maassa on kyllä mahdollista myös asua rannassa, mutta ainakin tällä alueella sellaisten talojen hinnat ovat pilvissä. Tuskin kesämökkiäkään ihan pikkurahalla saa, kun  ollaan aivan pääkaupungin tuntumassa. 

Määränpää oli aivan Oslon keskustassa oleva Aker Bryggen satama, jossa sielläkin oli vene poikineen laiturissa. Nyt taitaa olla vielä niin aikaista, että kaikki kynnelle kykenevät eivät vielä uskaltaudu vesille, ja monella näytti olevan menossa veneen kuntoon laittaminen kesäkautta varten.

Astrup-Fearnleyn nykytaiteen museon vieressä oli laiturissa perusvenettä hienompi näky, oikea purjelaiva. Christian Radich on rakennettu koululaivaksi 1930-luvulla ja on nykyään säätiön omistuksessa.

Vapunpäivä Oslossa

Lähdimme Oslon keskustaan jäätelölle, ja vappumarssijat osuivat kohdalle. Suuri osa kulkueesta oli ilmeisesti jo ohittanut tämän paikan, joten en oikein saanut kokonaiskäsitystä marssijoiden määrästä. Punaisia lippuja ja kylttejä kuitenkin näkyi ja torvisoitto raikasi. Yleisöä kadun varrella oli jonkin verran muttei lähellekään niin paljon kuin kansallispäivän kulkuetta katsomassa.

Vappu ei ole Norjassa samanlainen kansanjuhla kuin Suomessa. Työväki marssiin, mutta siinäpä se sitten taitaa olla. Ei näy vappupalloja ja serpentiiniä eivätkä edes pullonkorkit poksahtele. Piknikseurueitakaan ei näy mailla halmeilla, eikä mieskuorolaulua kuulu aamutuimaan.

Kalenterissa lukee toukokuun ensimmäisen päivän kohdalla yksinkertaisesti offentlig høytidsdag eli yleinen juhlapäivä tai yleinen vapaapäivä. Ei mitään sen tarkempaa määritelmää, millaisesta päivästä on kyse.

Kun varsinainen työväki - ammattiyhdistysten marssiporukat - olivat menneet, perässä seurasivat vielä rauhanaktivistit ja ympäristönsuojelijat. Ilmeisesti norjalainen vappu on myös näiden aatteiden juhlapäivä. Varsinkin ympäristön puolesta marssivat näyttivät muuten olevan huomattavasti nuorempia kuin muut marssijat keskimäärin.

Oslon keskustassa on yleensä sunnuntaisin väkeä liikkeellä, jos sää on siedettävä. Tänään ei ollut kovin lämmintä, joten jäätelön syönti oli parasta suorittaa sisätiloissa. Muuten tarkeni kyllä kävellä kuninkaanlinnalle, joka näytti houkuttelevan muitakin sunnuntaikävelijöitä.

Vahdinvaihto kiinnosti turisteja. Pari nuorta naista oli jopa niin kiinnostuneita, että vartiosotilaan piti hätistellä heitä hieman kauemmas.

Kansallisteatterin ja viereisen juna- ja metroaseman välisellä aukiolla on aina ihmisiä kuluttamassa aikaa. On katusoittajia, kaupustelijoita, kerjäläisiä ja muuten vaan seisoskelijoita. Tänään näytti siltä, että joku oli lisännyt suhkulähteeseen jotain vaahtoavaa ainetta.

Unionikuningas Karl Johan eli suomalaisille tutummin Ruotsin kuningas Kaarle XIV Juhana eli Baptiste Bernadotte katselee Osloa kuninkaanlinnan edessä.

Rantaidylli

Mitä Norjasta tulee mieleen? No, vuonot ainakin. Luonnonkauniit maisemat ja idylliset kylät vuonojen rannoilla. Jos olet lukenut vaikkapa Vuonon kimallus -blogia, niin siellähän näitä upeita rantamaisemia näkyy usein.

Rannikon kylille ja pikkukaupungeille on tyypillistä, että suuri osa rakennuksista on valkoisia. Näitä hohtavanvalkoisia läikkiä riittää pitkin rantoja.

Olemme silloin tällöin ajelleet pitkin vuonon rantoja tässä lähialueella ja joskus vähän kauempanakin. Autoillessa maisemat saattavat yllättää, kun valkoinen idylli ei olekaan koko totuus. Esimerkiksi Oslovuonon rannoilla on yllättävän paljon erikokoisia teollisuuslaitoksia, jotka usein sijaitsevat aivan asutuksen kyljessä.

Esimerkiksi ylläolevassa kuvassa on Tofte-niminen taajama Oslovuonon länsirannalla, hiukan vastarannalla sijaitsevaa Dröbakia etelämpänä. Dröbak muuten näkyy ensimmäisessä kuvassa vuonon toisella puolella. Jos katsot Tofte-kuvaa tarkemmin, huomaat kuvan oikeassa laidassa pitkän, valkoisen putken. Teollisuuslaitoshan se siellä.

Tofte on noin 3000 asukkaan taajama, ja siellä on kaksi suurta teollisuuslaitosta. Osmoosivoimalaitos ja aivan taajaman keskellä sijaitseva selluloosatehdas. Se siitä idyllistä.

En oikein tiedä, mitä näistä teollisuusalueen ja asuinalueen yhdistelmistä pitäisi ajatella. Tietenkin joskus aikaisemmin - ja itse asiassa varmaan usein edelleenkin - sijainti rannalla on helpottanut sekä raaka-aineiden että valmiiden tuotteiden kuljetusta. Käytännölliset norjalaiset ovat sijoittaneet tehtaat parhaisiin mahdollisiin paikkoihin, ja jos siinä sitten sattuu vieressä asumaan kylällinen tai jopa enemmänkin ihmisiä, niin onpahan ainakin työvoimaa lähellä. Etteikö joku haluaisi asua tehtaan vieressä? Miksi ei?

Maisema- ja muihinkin haittoihin on kuitenkin vähitellen havahduttu ainakin siellä täällä. Esimerkiksi Oslossa on meneillään iso rakennusprojekti, kun vuonon rannalla, pääkaupungin ydinkeskustassa ikimuistoisista ajoista lähtien olleet satamatoiminnot siirretään sivummalle ja tilalle rakennetaan arkkitehtonisesti vaikuttava uusi julkisivu, josta valmiina on jo oopperatalo ja Barcode-niminen alue.

Norjalaisilla ja suomalaisilla tuntuu olevan hieman erilainen suhtautuminen ympäristöön, ja se näkyy esimerkiksi juuri rantojen käytössä. Lähellä rantaa asuminen on norjalaisistakin hienoa, mutta se, että ikkunasta näkyy tehdas, ei ilmeisesti edelleenkään ole kovin suuri miinus. Tosin Oslo ja varmaan muutkin suuremmat kaupungit ovat poikkeus tästä.

Pikku retki Oslon epämääräiselle puolelle

Mies heittäytyi viikonloppuna hankalaksi, kun halusin ulos syömään. Itse ulkona syömistä vastaan miehellä ei varsinaisesti ollut mitään, mutta ravintolavalintani oli epäilyttävä. Halusin nimittäin syömään jonnekin, jossa emme ole ennen olleet, ja ravintolaoppaan avulla tekemäni valinta kohdistui miehen mielestä aivan väärällä alueella sijaitsevaan paikkaan.

Ravintola, johon olin päättänyt mennä ja viedä miehenikin, sijaitsee aivan Oslon keskustassa mutta keskustan itäpuolella - eli väärällä puolella. Mies ilmoitti, ettei halua mennä Grønlandiin, koska siellä on epämääräistä porukkaa. Vain ulkomaalaisia ja rikollisia. Vaarallista.

Pidin kuitenkin pääni, ja koska olin jo ennen ravintolavalintaa onnistuneesti myynyt miehelle ajatuksen ulkona syömisestä, mieskin sitten lopulta taipui. Nuristen, mutta taipui kuitenkin.

Kieltämättä kyseinen osa keskustasta ei varsinkaan pimeällä ole välttämättä kovin houkuttelevan näköinen. Katuvalot tuntuvat himmeämmiltä kuin muualla ja yleisilme on pääkatua nuhjuisempi. Ihmisiä oli liikkeellä paljon, sillä alueella on sekä asuntoja että paljon pieniä ravintoloita. Valtaosa ravintoloista taitaa olla etnisiä.

Epäilys iski miehen mieleen uudelleen, kun löysimme etsimämme vietnamilaisen ravintolan. Kadulta katsottuna se ei näyttänyt houkuttelevalta, pikemminkin päin vastoin. Ravintolaoppaassa oli kyllä todettu, että tämä paikka ei kerää pisteitä miljööllään, mutta ruoka sen sijaan on erinomaista. 

Paikka vaikutti olevan erittäin suosittu. Ravintolasali oli jotakuinkin täynnä, ja kymmenen minuuttia saapumisemme jälkeen ovella näyttikin olevan jo jonoa. Minuun teki välittömästi vaikutuksen ruokalistan pituus, jolla oli mittaa hieman enemmän kuin niin sanotun paremman ravintolan keskivertolistalla. Myös itse ruoka oli oikein hyvää, ja ainakin minun annoksestani olisi riittänyt syötävää pienelle perheelle. Mieskin myönsi, että paikkaan kannatti kaikista epäluuloista huolimatta tulla. 

Oslon keskustan itäisillä osilla on hiukan epämääräinen maine, ainakin joidenkin mielestä. Grønland-niminen kaupunginosa erityisesti tunnetaan maahanmuuttajien alueena, mikä epäilyttää monia kantanorjalaisia. Minun piti oikein tarkistaa kartasta, mistä Grønland oikeastaan alkaa, ja kävi ilmi, ettei se ravintola sitten ihan tarkkaan ottaen ollutkaan Grønlandissa. Lähellä sitä kuitenkin. 

Oslo on siitä jännä kaupunki, että vaikka pääkatu Karl Johan lähiympäristöineen on puunattu edustuskuntoon, sieltä ei tarvitse mennä paria korttelia kauemmas kun jo löytyy aivan erinäköinen kaupunki. Rakennukset ovat matalampia, seinissä on graffiteja ja yleisilme on kuin oltaisiin jossain paljon syrjemmällä kuin pääkaupungin ydinkeskustassa. 

Itäisessä keskustassa harvemmin tulee käytyä, koska ainakaan minulla ei yleensä ole mitään varsinaista asiaa sinne. Ja koska mieskin normaalisti kieltäytyy lähtemästä siihen suuntaan. Jos veikkaan, että tämän alueen ravintoloissa käy ihan eri asiakaskunta kuin sen puunatun keskusta-alueen ravintoissa, en varmaan ole kovin väärässä. 

Jos tältä alueelta menee vielä hiukan ydinkeskustasta poispäin, tulee Grünerløkkaan, entiselle työväenluokan asuinalueella, joka nykyään onkin trendikästä aluetta ravintoloineen, baareineen ja putiikkeineen. Ehkä sitä voisi verrata Kallioon Helsingissä. Ravintolailta Grünerløkkassa kuulostaa paljon hienommalta kuin ravintolailta Grønlandissa. 

Hovedøya

Loma! Nyt se sitten on vihdoinkin alkanut, ja sääkin näyttää enimmäkseen kesäiseltä. Jopa hellelukemia on luvassa lähipäivinä, vaikka me suuntaammekin piakkoin viileämpään ilmanalaan. Sitä ennen on kuitenkin nautittu kesäisistä maisemista Oslossa.

Aivan Oslon keskustan edustalla Oslovuonossa, noin kymmenen minuutin lauttamatkan päässä on Hovedøyan saari, joka on kaupunkilaisten ulkoilualuetta ja suosittu piknik-retken kohde. Saarelle kulkeva lautta kuuluu paikallisliikenteeseen, joten lipusta ei edes tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Kuulemma joinakin oikein kauniina päivinä lautalle saattaa joutua jonottamaan, kun puoli kaupunkia on päättänyt lähteä retkeilemään samaan kohteeseen.

En ole aikaisemmin käynyt Hovedøyalla, kuullut toki siitä, ja täytyy sanoa, että saari ylitti odotukset luonnonkauneudellaan. Emme kiertäneet koko saarta, mutta puolikkaallakin kierroksella saattoi nähdä kukkaniittyjä, vehreitä lehtoja suurine puineen ja rantakallioita mutta myös hoidettuja, puistomaisia alueita hiekkateineen.

Saari on myös olennainen osa Oslon historiaa. Englannista tulleet sistersiläismunkit rakensivat Hovedøyalle 1100-luvulla luostarin, jonka rauniot ovat suhteellisen hyvin säilyneet. Jo ennen munkkien tuloa saarella oli ollut kirkko. Luostarin rauniot ovat yllättävän suuret, mutta luostari olikin rikas ja sillä oli huomattava poliittinen ja taloudellinen vaikutusvalta alueella. 1532 luostari poltettiin ja ryöstettiin Oslon Akershusin linnoituksen päällikön toimesta, ja sen rakennukseen käytettyjä kiviä vietiin linnoituksen laajennustöihin. Kun Norjan muinaismuistoyhdistys 1845 aloitti toimintansa, oli luostarin raunioiden kunnostaminen sen ensimmäinen tehtävä. 

Napoleonin sotien aikaan 1800-luvun alussa Hovedøyaa alettiin linnoittaa ja sinne tuli tykkipatteri Oslon, silloisen Christianian suojaksi. Tältä ajalta saarella on jäljellä ruutivarastoja ja muitakin rakennuksia. Muutama kanuunakin löytyy turistien ihmeteltäväksi. 

Hovedøyalla tuli taas vaihteeksi mieleen, että Norjan ja Suomen historiassa on joitakin yhteisiä käännekohtia. Kuten edellä mainitut Napoleonin sodat, jotka vaikutuksesta molemmat maat siirtyivät omistajalta toiselle - Suomi Ruotsilta Venäjälle ja Norja edellisen korvauksena Tanskalta Ruotsille. Toisaalta täällä muistaa myös ne eroavaisuudet Suomeen, kuten Norjan tiiviit yhteydet länteen Englannin suuntaan keskiajalla. 

Oli historiasta kiinnostunut tai ei, Hovedøyalla kannattaa kuitenkin käydä vähintään ihailemassa luontoa.

Takatalvi

Itse asiassa ei varmaan pitäisi puhua takatalvesta, koska kuulemma norjan kielessä ei ole sitä tarkoittavaa sanaa. Näin väittivät ainakin norjalaiset kollegani, kun yritin kysellä, että miksi kutsutaan sitä, kun talvi palaa kevään ehdittyä jo pitkälle. 

No, jonkinlainen takatalvi tässä nyt kuitenkin yllätti. Eilisaamuna maassa oli ohut kerros jotain valkoista, joka näytti siltä, että se katoaa tuota pikaa ja kevät jatkaa etenemistään. Tänä aamuna maassa olikin yllättäen reilu kerros lunta ja lisää tuli koko ajan. Ihmiset olivat kaivaneet talvivaatteet uudelleen esille ja kulkivat lumipyryssä niska kyyryssä. 

Periaatteessahan mistään varsinaisesta yllätyksestä ei pitänyt edes olla kyse, sillä tätähän sääennuste lupaili. Sääennuste taisi luvata myös, että iltapäivän puolella sataa jo vettä, mutta siinä kohtaa mentiin metsään.

Työhuoneeni ikkunasta ei näy ulos vaan talon sisäosaan, joten en päivän mittaan seurannut tilanteen kehittymistä. Vasta kun mies soitti hiukan ennen neljää ja ihmetteli, miten pääsee kotiin, kun julkinen liikenne seisoo, minäkin sain tilannepäivityksen. Julkisilla minunkin piti päästä kotiin, joten tarkistin netistä, missä mennään. Joukkoliikenteen sivuilla näkyi huomattavan paljon keltaista varoitusväriä. Lista bussilinjoista, joilla liikenne ei toiminut, oli pitkä. Myös huomattavan moni juna näytti seisovan. Metro ja raitiovaunutkin olivat pysähtyneet. 

Kotiin piti kuitenkin päästä ja ainoa häiriöttömästi toimiva liikenneväline näytti olevan lautta. En pääsääntöisesti käytä lauttaa, koska se ajaa harvakseltaan tähän suuntaan ja kotia lähinnä oleva laiturikin on hiukan turhan kaukana ja väärässä suunnassa sujuvia bussiyhteyksiä ajatellen. Mutta kun minkään muun ei välineen toiminnasta ei ollut takeita, niin suuntasin kohti lauttalaituria.  

Työpaikalta lähtiessäni totesin, että lunta tosiaan oli tullut vielä lisää päivän aikana, ja läheskään kaikkia katuja edes Oslon ydinkeskustassa ei ollut aurattu. Kuninkaanlinnan puistokin, jossa vielä pari päivää sitten tehtiin jo kevättöitä, oli paksun lumikerroksen alla. 

Lautta kuitenkin kulki normaalisti ja oli ilmeisen hyvä valinta siitä huolimatta, että laiturilta piti kävellä kotiin 25 minuuttia enimmäkseen auraamattomia pyöräteitä pitkin. Päivän liikunta-annos tuli siinä sivussa. 

Mies, jonka työmatka on pidempi kuin minun, antoi väliaikatiedotuksia matkansa etenemisestä. Aika hitaasti se kuului etenevän ja välillä tuli täysi stoppi, kun kaikki liikenne seisoi. Kun miehen työmatka julkisilla normaalisti kestää noin tunnin, tänään hän oli kahdessa tunnissa päässyt melkein puoliväliin. Kestihän matka minullakin lähinnä viimeisestä kävelyosuudesta johtuen kauemmin kuin normaalisti, muttei sentään mitenkään kohtuuttoman kauan.

Koko talvi on mennyt ilman mitään suurempia sään aiheuttamia ongelmia liikenteessä, mutta tänään julkinen liikenne jostakin syystä joutui kaaokseen. Aamulla pääsin töihin juuri ennen kuin kaaos alkoi, mutta työkavereiden töihintuloajoista ja manailuista päätellen aika monella oli ollut ongelmia matkalla. Tilannetta ihmeteltiin porukalla, sillä ei lumi yleensä näin täydellistä kaaosta aiheuta. Nyt ollaan sentään Norjassa, ei Amerikassa. Lumen kanssa on totuttu elämään. Tai ainakin pitäisi olla.

Tällä hetkellä julkisen liikenteen sivuilla lupaillaan, että liikenne toimii lähes normaalisti huomisaamuun mennessä. Uskaltaisikohan tuohon luottaa, kun siinä on se lähes? Töihin kuitenkin pitäisi mennä huomennakin, oli lumi- ja liikennetilanne sitten mikä tahansa.

Poliisi valvoo

Tänään töistä lähtiessä kuljin Oslon Grand Hotelin ohitse. Siinä nurkilla seisoskeli muutama poliisi, missä ei sinänsä ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta tänään poliiseilla näytti olevan konepistoolit. En kuitenkaan ryhtynyt utelemaan, mistä oli kyse, enkä edes räpsäissyt kuvaa aseistetuista poliiseista. Vaisto sanoi, että siitä ei ehkä olisi tykätty.

Norjalaiset poliisit eivät yleensä kanna minkäänlaista ampuma-asetta, joten jotain poikkeuksellista oli ilmiselvästi tapahtumassa, kun oli oikein pitänyt noinkit isot pyssyt ottaa esille. Ehkä asialla oli jotain tekemistä sen kanssa, että Nobelin rauhanpalkinnon voittajat saapuivat tänään kaupunkiin - ja oletettavasti majoittuvat Grand Hotelissa. Ehkä silläkin oli vaikutusta, että eräässä toisessa keskustan hotellissa oli tänään panttivankitilanne.

Vilkas päivä Oslossa? Ilmeisesti, mutta rauhalliseksi pikkusuurkaupungiksi Oslossa näkee poliiseja mellakkavarusteissa tai muuten vaan isommissa porukoissa kadunkulmassa seisoskelemassa yllättävän usein.

Grand Hotelin edustalla poliiseja näkyy aina silloin tällöin. Oletettavasti hotellissa on silloin joku sellainen vierailija, jonka läsnäolo voi provosoida joitakuita. Minulla sen sijaan on lähes aina jäänyt täysin arvoitukseksi, kenen vierailua poliisit milloinkin turvaavat, joten mistään valtiovierailuista ei todellakaan ole aina kyse.

Stortingtin eli parlamentin edusta on suosittu mielenosoitusten pitopaikka, ja demonstraation aiheesta riippuen poliisit ovat paikalla tarkkailemassa tilannetta isommalla tai pienemmällä porukalla. Usein mukana on myös hevosia, joilla niilläkin on mellakkavarustus.

Sekä Stortinget että Grand Hotel sijaitsevat Oslon pääkadun ja paraatikadun, Karl Johans gaten varrella, ja saman kadun päässä on kuninkaanlinna. Aamulla töihin mennessä kuljen kuninkaanlinnan editse, ja joinakin aamuina kadun varteen viritetyistä aidoista ja paikalla päivystävistä poliiseista voi päätellä, että jotain seremoniallista on päivän mittaa tapahtumassa. Liekö sitten kuningas lähdössä käymään ulkoilemaan vai mitä. Ken tietää. Minä en tiedä. Joka tapauksessa Karl Johan tuntuu olevan tapahtumien keskipiste, jos poliisien määrää käytetään indikaattorina.

Oslolla lienee edelleen rauhallisen kaupungin maine, vaikka lintukoto-kuva saikin kovan kolauksen heinäkuun 2011 pommi-iskussa. Poliiseja näkyi kuitenkin katukuvassa aivan nykyiseen tapaan muistaakseni jo ennen sitä. Helsingissä asuessani harvemmin havaitsin näin näkyvää varautumista ongelmiin. Siihen, kummassa kaupungissa realistisia uhkia on enemmän, en osaa ottaa kantaa. Tavallisen kansalaisen näkökulmasta molemmissa kaupungeissa on alueita, joilla ei ole terveellistä liikkua yksin pimeällä.

Helsingistä mieleeni on jäänyt kuva tasavallan presidentistä kaikessa rauhassa syömässä mansikoita kadunkulmassa. Vieressä seisoi yksi turvamies, joka piteli mansikkapussia. Kuningas samanlaisessa asetelmassa koettaisiin Oslossa varmaan mahdottomaksi ajatukseksi. Monestakin syystä.

Kuninkaanlinna aamusumussa, tällä kertaa ilman poliiseja.

Erilainen näkökulma lähimaisemiin

Oslon ja lähialueen julkisen liikenteen verkkoon kuuluu myös lauttoja, joilla voi matkustaa samalla lipulla kuin vaikkapa bussilla. Keskustasta lähtee muutama lauttareitti vuonoa myöten, ja yksi niistä tulee jonkin matkan päähän meiltä. Toisin kuin joidenkin muiden lauttojen, tämän aikataulut on suunniteltu palvelemaan lähinnä työmatkaliikennettä, eikä lautta kulje viikonloppuisin ja lomakaudella. 

Koska en käy töissä Oslon keskustassa, en ole ikinä kulkenut lautalla. Kun eräänä kauniin aurinkoisena päivänä kerrankin tarjoutui mahdollisuus kokeilla normaalista poikkeavaa reittiä kotiin, pitihän siihen tarttua. Täytyy sanoa, että maisemat ovat vuonoreitillä paremmat kuin teitä pitkin kulkiessa, ja tuttuihinkin paikkoihin saa aivan uuden näkökulman.

Arkipäivänä neljän jälkeen Aker Bryggen laiturilla odotti aivan tavallisia norjalaisia, joista suurin osa oli todennäköisesti tulossa töistä. Turisteja tällä reitillä taitaa näkyä harvemmin. Muut lauttareitit menevät enemmän turisteja kiinnostaviin määränpäihin.

Sataman kupeessa on Akershusin linnoitus, jota alettiin rakentaa jo 1200-luvun lopulla. Laiturissa linnoituksen alapuolella on museoaluksia sekä satunnaisia risteilyaluksia. 

Kaikki lautat lähtevät Aker Bryggeltä, joka on kuvassa vasemmalla näkyvä, ravintola- ja ostosalueeksi uudelleen rakennettu vanha satama-alue. Lähialuetta rakennetaan edelleen uuteen uskoon osana Oslon kasvojenkohotusta. Lähietäisyydellä on hyvänä maanmerkkinä myös Oslon kaupungintalo kaksine torneineen.

Aker Bryggen jatkeena on upouusi Tjuvholmenin alue. Jättiläismäistä liitovarjoa tästä suunnasta katsottuna muistuttava arkkitehtoninen ihme on Astrup Fearnleyn nykytaiteen museo. Mikäli joku jostain syystä haluaisi ostaa kalliin asunnon Oslon keskustasta, sellaista varmaankin kannattaisi etsiä vaikkapa Tjuvholmenin kärjestä.

Sitten maisema alkaa muuttua merelliseksi, kun ohitetaan majakka. Tai mikä lie luotsitupa onkaan kyseessä. Minulla on muistikuva, että olen kyseistä mökkiä katsellut myös kuivan maan suunnalta, joten taustalla lienee Bygdøy - kalliimmanpuoleista asuinaluetta sekin. Myös Bygdøylle on lauttayhteys, joka lienee enemmän turistien suosiossa, koska alueelta löytyy useita mielenkiintoisia museoita.

Nyt on päästy jo niin kauas satamasta, että on panoramakuvan aika. Tässä siis Oslon keskusta, joka sijaitsee Oslovuonon pohjoisimmassa nurkassa - ei itse asiassa kuitenkaan aivan vuonon pohjukassa, sillä vuono tekee mutkan idän kautta takaisin etelään Oslon kohdalla. Alunperin kaupunki on rakennettu lähelle vuonon rantaa, mutta aikojen kuluessa se on levittäytynyt myös ympäröiville rinteille. Vaikka maasto saattaa tästä suunnasta katsoen näyttää mäkiseltä, Oslon ydinkeskusta on hyvin tasaista aluetta. 

Oslon entinen lentokenttä, Fornebu, on melko lähellä keskustaa toisin kuin nykyinen Gardermoenin kenttä. Fornebun alueelle on sittemmin rakennettu toimistokolosseja ja muuta vastaavaa, ja sieltäkin löytyy muutama arkkitehtoninen ihme. Esimerkiksi tässä (valitettavan epäselvästi) näkyvät kaksi päällekkäin ristissa olevaa palikkaa. 

Tuohon suuntaan kun jatketaan riittävän pitkälle, päädytään avomerelle. Vaikka Oslo on rantakaupunki, merelle on kuitenkin pitkä matka. Vuonoa ei varsinaisesti lasketa mereksi, vaikka se onkin yhteydessä mereen ja vesi on suolaista. Avomeren etäisyys vaikuttaa myös siihen, että Oslossa ei ole meri-ilmastoa samalla tavalla kuin vaikkapa Bergenissä, joka on selkeämmin meren rannalla.

Maitse matkustettaessa huvivenesatamia tuntuu olevan jokaisessa lahdenpoukamassa. Vuonon suunnalta katsottuna olin yllättynyt siitä, miten vähän lauttareitin varren rannoilla oli ylipäätään mitään. Tosin yhtenä syynä varmaan on, että vuonossakin on pieniä saaria, joiden määrää ei välttämättä ymmärrä kuivan maan suunnalta maisemia katsellessa. Ja nämä saaret eivät ole yhtä rakennettuja kuin niiden takana oleva mantereen ranta. Venesatamatkin taitavat olla enimmäkseen suojassa saarten takana. 

Minun lauttamatkani määränpää on Askerin kunnassa sijaitseva Vollen. Siellä lauttalaituri sijaitsee Maudbukta-nimisessä pienessä lahdelmassa. Maudbukta on muuten saanut nimensä naparetkeilijä Roald Amundsenin Maud-nimisestä laivaveneestä, joka rakennettiin täällä 1917 Amundsenin koillisväylän retken tarpeisiin.

Lautta jatkaa vielä matkaansa vuonoa etelään päin. 

Salaisuuden paljastus

Viime aikoina olen törmännyt muutaman kerran mainintaan Oslon parhaiten pidetystä salaisuudesta, Emanuel Vigelandin (1875-1948) mausoleumista. Mausoleumi ei sijaitse minkään normaalin turistireitin läheisyydessä, vaan Slemdalin kaupunginosassa asuinalueen keskellä ja melko kaukana Oslon ydinkeskustasta. Ei ihmekään, että paikkaa kuvaillaan salaisuudeksi, sillä ei sinne kukaan vahingossa pääse eksymään. Minäkin kuulin paikasta ensimmäisen kerran vasta tänä keväänä. 

Pitihän sinne sitten päästä käymään. Osoite auton navigaattoriin ja menoksi. Ilman navigaattoria tai karttaa paikkaa on aivan turha lähteä etsimään, ellei tunne aluetta ennestään. Mitään opaskylttejäkään ei matkan varrella näkynyt. Siitä huolimatta paikalle oli tullut muitakin turisteja, joten aivan täydellinen salaisuus mausoleumin olemassaolo ei liene. 

Navigaattorin ilmoitus perille saapumisesta oli tarpeeton, sillä lähinnä pientä kirkkoa ulkoapäin muistuttava tiilirakennus erottuu hyvin selvästi asuintalojen keskeltä. Katonharjalta kuitenkin puuttuu risti ja rakennuksen koristeina olevat oliotkin toivat lähinnä mieleen oikein vanhoissa kartoissa mereen, maailman laidalle piirretyt hirviöt ja muut kummajaiset. Siis ilmiselvästi ei kuitenkaan kirkko.

Sisäkuva museon nettisivulta

Yksi Oslon tunnetuimmista nähtävyyksistä on Vigelandin puisto, jonne on koottu Gustav Vigelandin veistoksia. Niiden alastomat ihmisvartalot ja mausoleumin maalaukset muistuttavat siinä määrin toisiaan, että epähuomiossa erehdyin ensin kuvittelemaan molempien olevan yhden ja saman taiteilijan työtä. Tarkempi perehtyminen mausoleumiin kuitenkin paljasti, että kyseessä ovatkin kaksi veljestä, joista vanhempi ja tunnetumpi, Gustav, oli kuvanveistäjä ja nuorempi veli Emanuel taidemaalari, joka on tunnettu erityisesti kirkkojen koristemaalauksista sekä mausoleumistaan.

Mausoleumia oli mainittu erikoiseksi paikaksi, mutta silti se onnistui yllättämään sillä se oli vielä erikoisempi kuin olin osannut kuvitella. Korkean, holvatun huonetilan seinät on maalattu täyteen freskoja ja tilan vaikuttavuutta korostaa hämäryys. Valokuvaus on luonnollisesti kielletty mutta holvissa on myös oltava hiljaa kaiun takia. 

Sisälle noin kymmenen asteen lämpöiseen holviin mennessä kannattaa lämpimänä kesäpäivänä varustautua takilla, jotta tarkenee olla siellä riittävän kauan ja antaa silmien sopeutua hämäryyteen.

Emanuel Vigelandin mausoleumi sijaitsee Oslon Slemdalissa osoitteessa Grimelundsveien 8. 

Helpoiten paikalle pääsee omalla autolla, mutta mikäli autokyytiä ei ole tarjolla, myös julkisilla kulkeminen mausoleumin lähistölle on mahdollista: metrolinja 1 Frognerseterenin suuntaan Slemdalin asemalle tai bussi 46 Grimelundsveien-pysäkille. Tämän jälkeen pitää vielä kävellä muutama minuutti (alle 10) ylämäkeä, ja kartta on hyvä olla mukana.

Museo on auki vain sunnuntaisin, kesällä klo 12-17 ja talvella 12-16. 

Pääsymaksu yli 12-vuotiailta 50 NOK.

Perustuslaki täytti tasavuosia

Lauantaina 17. toukokuuta vietettiin Norjan kansallispäivää eli perustuslain päivää. Perustuslaki säädettiin tasan 200 vuotta sitten, joten merkkipäivää huomioidaan muutenkin tämän vuoden aikana. Tässä yhteydessä pitää palauttaa mieleen, että Norjahan ei suinkaan itsenäistynyt vuonna 1814 vaan siirtyi Tanskan hallinnasta unioniin Ruotsin kanssa.

Tai jos aivan tarkkoja ollaan, niin tavallaan Norja itsenäistyi eli irrottautui Tanskasta ja valitsi itselleen kuninkaaksi Tanskan kruununperillisen, joka sillä hetkellä sattui olemaan myös Tanskan kuninkaan nimittämä Norjan käskynhaltija. Mihinkään täydelliseen pesäeroon entisistä vallanpitäjistä ei siis pyritty. Norjalaisten suunnitelmiin tuli kuitenkin mutkia matkaan, koska Napoleonin sotien seurauksena Norja oli luvattu Ruotsille korvauksena Suomen menettämisestä. Vuoden 1814 itsenäisyys kesti vain muutaman kuukauden, sillä norjalaiset taipuivat tosiasioiden edessä ja valitsivat kuninkaakseen Ruotsin kuninkaan, ja Norja siirtyi siten personaaliunioniin Ruotsin kanssa. Perustuslaki jäi kuitenkin voimaan.

Varsinainen itsenäistyminen tapahtui 7. kesäkuuta 1905, kun Stortinget eli Norjan parlamentti julisti maan itsenäiseksi. Itsenäisyyspäivää ei kuitenkaan juhlita mitenkään erityisesti.

Kansallispäivä on olennainen osa norjalaisuutta. Se on päivä, jolloin ihmiset pukeutuvat kansallispukuihin tai muihin juhlavaatteisiin ja lähtevät liput heiluen ja puna-valko-siniset ruusukkeet rintapielessä katsomaan enimmäiseen lasten kansoittamia juhlakulkueita. Jos jostakin syystä ei pääse henkilökohtaisesti osallistumaan juhlahumuun, voi katsella telkkarista suorana lähetyksenä, miten ihmiset juhlivat eri puolilla maata. Jollakin tavalla osallistuminen lienee suotavaa. Muu olisi epänorjalaista.

Oslon keskusta on kansallispäivänä pullollaan ihmisiä, jotka ovat tulleet katsomaan useita tunteja kestävää kulkuetta. Kaupungin koulut soittokuntineen osallistuvat kulkueeseen, joka kiertää pitkän lenkin kohokohtanaan kuninkaanlinnan edusta. Kuningasperhe tietenkin seisoo parvekkeella vilkuttamassa kansalaisille koko kulkueen kestoajan. Mahtaa monarkin vilkutuskättä väsyttää päivän lopussa.

Eivät tavalliset kansalaisetkaan helpolla pääse, jos juhlivat päivää pitkän kaavan mukaan kaikkia perinteitä noudattaen. Kantanorjalaiset tietolähteeni kertovat, että monessa perheessä noustaan kansallispäivän aamuna jo ennen kukonlaulua, jotta ehditään pukea koko perhe parhaimpiinsa ennen kuin on aika lähteä lasten koululle lipunnostoon, koulun kulkueeseen ja muuhun ohjelmaan, jonka jälkeen ohjelma saattaa vielä jatkua esimerkiksi lasten harrastusryhmien järjestämillä juhlallisuuksilla. Mistään vapaapäivästä ei siis voi puhua ainakaan, jos perheessä on kouluikäisiä lapsia.

Jos päivää vietetään aikuisten kesken, on mahdollisuus päästä hieman helpommalla. Kukonlaulun aikaan herääminen ei ole silloin tarpeellista, mutta mikäli aikoo katsomaan kulkueita tai vaikkapa kiikaroimaan, onko linnan parvekkeella vilkuttava kuningasperhe aito vaiko marioneteista koostuva, liikkeelle pitää kuitenkin lähteä selkeästi aamupäivän puolella.

Kansallispäivän perinteisiin kuuluu myös lounas, joka normaalista norjalaisesta leipälounaasta poiketen on lämmintä ruokaa. Erikoista, että kansa, jonka mielestä lämmin ruoka ei kuulu lounaalle, syö lämpimän lounaan nimenomaan kansallispäivänä. Toisaalta jos liikkeelle on lähdetty aikaisin, kyllä lounasaikaan jo maittaa middagsmat eli päivällisruoka. Ainakin Oslossa pöytävaraus kansallispäivän lounaalle on hyvä tehdä etukäteen sekä muistaa ottaa riittävästi rahaa mukaan, koska kansallispäivänä hinnat ovat tavallistakin korkeammat. Jos katsoo pärjäävänsä pienemmällä syömisellä, sopiva välipala on makkara kaikilla lisukkeilla. Makkarahan on Norjassa vakiojuhlaruokaa, joten sitä ei pidä väheksyä kansallispäivänäkään. Muuten sitten voi syödä jäätelöä niin paljon kuin sielu ja maha sietävät.

Kun kulkueet on nähty, juhlimista voi jatkaa vapaamuotoisesti pikkutunneille asti. Tietynlainen norjalainen erikoisuus ainakin muualta tulleen silmin on kansallispukuisten naisten ja pukuun ja kravattiin pukeutuneiden miesten kansoittamat anniskelupaikkojen terassit aurinkoisena kansallispäivän iltapäivänä.

Norjalaista kansallispäivän juhlintaa leimaa kansallismielisyys, jollainen monessa muussa maassa todennäköisesti saisi osan kansasta takajaloilleen. Kansallispäivä ei kuitenkaan ole pelkästään kantanorjalaisten juhla, vaan mukana juhlahumussa ovat myös maahanmuuttajat. Erityisesti koulujen järjestämät juhlallisuudet osallistavat myös maahanmuuttajien lapsia. Muutenkin lapset ovat juhlinnassa keskeisessä asemassa lastenkulkueiden ansiosta.

Jos vertaa keskenään Norjan kansallispäivän ja Suomen itsenäisyyspäivän juhlintaa, ero on kuin yöllä ja päivällä. Siinä missä Suomessa muistellaan menneitä vaikeita aikoja (joita toki ei pidä unohtaa niitäkään), Norjassa on päivän kestävä koko kansan karnevaali, johon kaikesta positiivisuudesta ja ilonpidosta huolimatta suhtaudutaan hyvin vakavasti. 

Konfirmaatio norjalaisittain

Konfirmaatioseremonian jälkeen kaupungintalon ulkopuolella

Miehen sukulaispoika pääsi ripille sunnuntaina. Tai ihan tarkkaan ottaen ei päässyt, vaikka konfirmaatiojuhlaa vietettiinkin, jos nyt aletaan pilkkuja viilata. Konfirmaatio oli nimittäin humanistinen eli ei-uskonnollinen.

Konfirmaatio on Norjassa suuri juhla, ja miehen mukaan sitä voi lähestulkoon verrata häihin. Juhlaan kutsutaan koko suku sekä iso joukko ystäviä, ja vieraat saattavat matkustaa kaukaakin. Tähänkin juhlaan kaukaisimmat vieraat olivat lennähtäneet Pohjois-Norjasta.  

Konfirmaatioseremonia pidettiin Oslon kaupungintalolla ja konfirmoitavia oli 90 kappaletta. Vastaavia tilaisuuksia järjestetään kaupungintalolla kesän mittaan useita, todennäköisesti lähes joka viikonloppu. "Tavalliset" kirkolliset konfirmaatiot tapahtuvat kirkossa, mutta nyt kyseessä oli, kuten sanottua, humanistinen konfirmaatio, jollaisia Norjassa on järjestetty jo vuodesta 1951. 

Konfirmantit olivat suorittaneet Human-Etisk Forbundin järjestämän kurssin, jolla käsitellään erilaisia eettisiä kysymyksiä ei-uskonnollisesta näkökulmasta. Kurssin teemoja ovat esimerkiksi elämänkatsomus, humanismi ja ihmisoikeudet, ja nuoria kannustetaan itsenäiseen ajatteluun. Human-Etisk Forbund lähestyy kaikkia rippikouluikäisiä kirjeellä, jossa kerrotaan mahdollisuudesta humanistiseen konfirmaatioon kirkollisen vaihtoehtona. Tässä käydään siis niin sanotusti kilpailua nuorten sieluista, ja vuosittain noin 15% ikäluokasta valitsee humanistisen vaihtoehdon. 

Humanistista konfirmaatiota tarjotaan kaikille riippumatta siitä, kuuluuko nuori johonkin uskontokuntaan. Konfirmaatio on norjalaisessa kulttuurissa tärkeä virstanpylväs ja suuri juhla. tämänkertaiseen seremoniaan osallistuneita 90 nuorta katsellessani panin merkille, että konfirmaatio näyttää olevan nimenomaan kantanorjalaisten juhla. Joukossa oli vain yksi nuori, joka nimen perusteella oli täysin maahanmuuttajataustainen. 

Vaikka humanistista konfirmaatiota markkinoidaan uskonnottomana ja sisällöltään se onkin sellainen, sen lähtökohta on kuitenkin mielestäni aika tiukasti kristinuskossa. Konfirmaatiohan nimenomaan tarkoittaa kristillisen uskon vahvistamista sen lisäksi, että kyseessä on aikuistumisriitti. Humanistisessa konfirmaatiossa ei varsinaisesti konfirmoida eli vahvisteta mitään, vaan se on ainakin norjalaisessa kulttuurikontekstissa nimenomaan aikuistumisriitti, joka kuuluu kaikille. 

Kirkollisen (luterilaisen) konfirmaation valitsee nykyään runsas 60% ikäluokasta (kun noin 75% norjalaisista kuuluu kirkkoon), ja nämä nuoret lienevät lähes sataprosenttisesti norjalaissyntyisiä. En löytänyt tilastoja siitä, kuinka suuri on maahanmuuttajataustaisten nuorten osuus humanistiseen konfirmaatioon osallistuvista, mutta sunnuntaisten havaintojen perusteella veikkaisin, että hyvin pieni. Kun iso osa maahanmuuttajista on jotakin muita kuin kristittyjä, saattaa olla, ettei humanistinen konfirmaatio vetoa heihin, koska se rinnastuu kristilliseen norjalaiseen perinteeseen. 

Seremonia oli musiikkipitoinen ja pari puhettakin pidettiin. Puheissa käsiteltiin nuorten elämää ja ongelmia sekä aikuistumisen merkitystä. Seremonian huipentumana oli kurssitodistusten jako. Konfirmaatioon on Norjassa tapana pukeutua kansallispukuun eli bunadiin ja varsin monella tytöllä olikin sellainen yllään. Itse asiassa perinne on, että bunad saadaan rippilahjaksi. Myös hyvin moni omaisista oli pukeutunut bunadiin. 

Konfirmaatio on, muodosta riippumatta, erittäin norjalainen juhla. Seremonian jälkeen pidettävä vastaanotto puolestaan on tyypillinen norjalainen kravatinkiristysjuhla ilmeisesti riippumatta siitä, onko seremonia kirkollinen vai humanistinen. Ja norjalaisiin juhliin kuuluvat puheet. Ensimmäisen puheen piti konfirmantti itse, ja ruokailun lomassa kuunneltiin lisää puheita. Itse asiassa en muista olleeni yksissäkään vähänkään isommissa norjalaisissa juhlissa, joissa ei olisi päivällisen höysteenä pidetty ainakin kahta puhetta. Vaikuttaa siltä, että puheet voivat jäädä pois vain, jos juhlat ovat niin rennot, että istutaan kotisohvalla. Nämäkään juhlat eivät onneksi kuitenkaan olleet aivan sieltä jäykimmästä päästä.

Ja milläpä norjalainen konfirmantti lahjotaan? Lahjapöydällä oli valikoima kirjekuoria, eli rahaa annetaan täälläkin. 

Rådhushallen, jossa pidetään myös Nobel-seremonia.

Pääsiäinen lähes ilman norjalaisperinteitä

Aker Brygge

Pääsiäisestä on taas selvitty hengissä ja nähtävästi myös ilman merkittäviä huonon omantunnon oireita, vaikka vietimme pyhiä tavalla, joka norjalaisen stereotyyppisen käsityksen mukaan on väärä. Emme lähteneet mökille, koska meillä ei ole mökkiä. Emme myöskään veneilleet vaikka siihenkin olisi ollut täydellinen keli, koska meillä ei ole venettä. Emmekä matkustaneet paikkaan, jossa olisi ollut edes teoreettinen mahdollisuus hiihtää, minkä johdosta emme päätyneet syömään appelsiineja ja Kvikklunsjia (keksisuklaata) evääksi hohtavien hankien keskellä. Påskekrim eli dekkarit, mieluiten brittisellaiset, jäivät myös väliin. 

Sen sijaan meillä oli bypåske (kaupunkipääsiäinen) eli asfaltpåske (asfalttipääsiäinen), toisin sanoen oleskelimme kotimaisemissa ja kävimme ihmettelemässä aurinkoa muun muassa Oslon keskustassa.

Mies arveli pitkänäperjantaina, että jos nyt lähdetään käymään keskustassa jäätelöllä, sieltä on helppo löytää parkkipaikka, koska kaikki kynnelle kykenevät ovat lähteneet pois kaupungista. Luulo osoittautui vääräksi, sillä keskusta ja varsinkin Aker Bryggen alue, joka on muutenkin suosittu kävelypaikka kauniilla ilmalla, oli suorastaan mustanaan ihmisiä. Jäätelökioskeillekin oli jonoa.

Stereotypia kumottu: Kaikki norjalaiset eivät vietä pääsiäistä mökillä vaikka se suosittua onkin.

Ainakin Oslossa oli runsaasti ihmisiä, jotka viettivät kaupunkipääsiäistä. Eihän kaikilla edes ole mökkiä tai mahdollisuutta lähteä muuten pois kaupungista pääsiäisen viettoon. Kaikkia ei mökkeily kiinnosta, ja vaikka norjalaiset äkkiä katsoen saattavat vaikuttaa äveriäiltä, myös täällä on ihmisiä, joilla ei ole varaa mökkiin, ei edes vuokrasellaiseen eikä varsinkaan pääsiäisen sesonkihinnoilla. Ja mitä Osloon tulee, kaupungissa on paljon maahanmuuttajia, joille pääsiäinen on vain muutama ylimääräinen vapaapäivä vailla mitään sen kummempia perinteitä. 

Idylli Semsvannet-järven rannalla

Lankalauantaina, kun kaupat olivat auki - tosin lyhyemmän ajan kuin tavallisena lauantaina - kävimme ihmettelemässä puolityhjää ostoskeskusta ennen kuin suuntasimme paikallisille ulkoilureiteille. Aivan sataprosenttista asfalttipääsiäistä mekään emme siis viettäneet.

Ostoskeskuksessa ei siis ollut lähellekään normaalin vilkas lauantai eikä ulkoilupoluillakaan kovin montaa ihmistä näkynyt. Normaalina aurinkoisena viikonloppuja samoilla reiteillä saa lähestulkoon kävellä jonossa ihmispaljouden takia. Oslon keskustassa olisi todennäköisesti ollut yhtä vilkasta kuin perjantaina, mutta mepä vietimme lauantaita Oslon länsipuolella Askerissa ja Bærumissa, "Norjan Kauniaisissa". Täällä ihmisillä on tapana omistaa mökki tai vene tai molemmat. Eivät tietenkään tälläkään alueella kaikki ole rikkaita, mutta hyvissä varoissa olevia lienee enemmän kuin Norjassa keskimäärin. Ja tämä näkyy esimerkiksi silloin, kun ihmiset lähtevät joukoittain viettämään sitä perinteistä ja oikeaa norjalaista pääsiäistä. 

Yhtä norjalaista pääsiäisperinnettä, påskeværiä eli pääsiäissäätä eli aurinkoa, ei mitenkään ollut mahdollista välttää, ja hyvä niin. Reippailimme auringossa jopa kahden kävelyretken verran, ensin viikonloppulapsen kanssa tasamaalla Semsvannet-järven ympäri ja sitten vielä miehen kanssa kahdestaan vaativampaa reittiä Skaugumsåsenin huipulle ja alas. Siellä on käyty kerran ennenkin, mutta miestä oli jäänyt vaivaamaan alastuloreitti, jota ei silloin löydetty. Nyt löydettiin.

Näkymä Skaugumsåsenin huipulta Oslovuonolle

Akershusin linnoitus

Oslon näkyvin historiallinen nähtävyys on Akershusin linnoitus, joka sijaitsee kaupungin keskustassa, vuonon rannalla. Sen rakentaminen aloitettiin 1200-luvun lopussa, kun Norja vielä oli oma kuningaskuntansa, ruton runtelema ja köyhä. Vajaan vuosisadan kuluttua Norja siirtyi Kalmarin unionin myötä Tanskan alaisuuteen. Akershusia voisi monessa mielessä verrata Turun linnaan.

Linnoituksen ympärillä on korkea, maavallilla vahvistettu muuri ja sen ytimessä on varsinainen Akershusin linna. Linnankirkko on edelleen valtiollisesti merkittävä paikka, sillä se on kuninkaan kirkko, jonka yhteydessä olevaan mausoleumiin on haudattu kaksi viimeksi kuollutta Norjan kuningasta, Haakon VII ja Olav V, puolisoineen.

Linnoituksessa ei voi olla törmäämättä siellä parveileviin turisteihin, ja myös morsiusparit taitavat olla aika tavallinen näky. Vaikka linnankirkolla on kuninkaallinen status, myös tavalliset ihmiset voivat viettää siellä häitään. Lisäksi linnoitus on suosittu paikka hääkuvien ottamiselle.

Akershusin linnoitus ei ole pelkästään turistinähtävyys, sillä siellä sijaitsee Norjan puolustusvoimien laitoksia, ja puolustusvoimat myös vastaa linnoituksen hallinnoinnista. Linnoituksen sisällä on itse asiassa paljon rakennuksia eri aikakausilta (alakuva). Varsinainen linna sekä pari linnoituksessa olevaa museota sekä opastuskeskus ovat luonnollisesti avoinna kaikille, mutta aika monen muun rakennuksen oveen on turha kolkuttaa. Puolustusvoimien läsnäolo näkyy myös siinä, että parissa paikassa linnoituksen alueella on jatkuva sotilasvartio, ja vahdinvaihtoakin on mahdollista päästä seuraamaan päivittäin.

Oslossa ei ole varsinaista vanhaakaupunkia samaan tapaan kuin vaikkapa Tukholmassa. Linnoituksen kupeessa on parin korttelin verran vanhempia rakennuksia, Kvadraturenin alue, mutta nekin ovat huomattavasti uudempaa kantaa kuin linnoitus. Kaupungin keskusta nimittäin siirrettiin linnoituksen viereen 1600-luvulla, kun aikaisempi keskusta, nykyinen Gamlebyenin alue, oli tuhoutunut tulipalossa.

Lisää kuvia Akershusin linnoituksesta löytyy Instagrammista.

Tämä postaus osallistuu IGTravelThursday -tempaukseen, jossa jaetaan omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday ja niiden myötä myös matkailuvinkkejä. Tempauksen järjestäjinä Suomessa ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses.