sunnuntai 21. elokuuta 2016

Hei hulinaa!

Uusien opiskelijoiden saapumisviikko taitaa olla koko vuoden kiireisin työviikko. Menneen viikon aikana työaikapankin saldo kasvoi aika monella tunnilla, ja silti tuntuu, että vaikka kuinka paljon töitä jäi vielä odottamaan ensi viikkoa.

Virallinen opintojen aloituspäivä oli tiistaina, ja kaikkien alempaa korkeakoulututkintoa, bacheloria eli suomalaisittain kandidaattia - tai tradenomin, insinöörin, sosionomin jne. tutkintoa - aloittavien opiskelijoiden piti käydä henkilökohtaisesti tietyllä kellonlyömällä ilmoittautumassa. Opiskelupaikan saaneet olivat jo heinäkuussa ilmoittaneet ottaneensa paikan vastaan, mutta norjalainen käytäntö on, että opintojen aloituspäivänä vielä pidetään "nimenhuuto". Jos et ole paikalla, menetät opiskelupaikan, eivätkä hyvätkään selitykset yleensä auta saamaan sitä takaisin.

Tavallaan ymmärrän tämän käytännön ja sitten toisaalta taas en. Henkilökohtaisen paikallaolon lisäksi pitää myös hoitaa lukukausirekisteröityminen netissä, mutta jos sen määräajasta myöhästyy, opinto-oikeuden saattaa kyllä saada takaisin. Nimenhuutokäytäntö taas tuntuu aika holhoavalta ja vanhanaikaiselta varsinkin, kun ainakin siinä koulutuksessa, jota minä olen mukana hallinnoimassa, homma hoituu paperilla ja kynällä. Se on melkoinen urakka, kun opiskelijoita on yli kolmesataa ja kaikki ovat paikalla samaan aikaan. Vaikeuskertointa lisää myös se, että osaa nuorista ilmeisesti ujostuttaa niin, että oman nimen sanominen ääneen tuottaa ongelmia tai sitten tarjotaan pelkkää etunimeä. Huokaus...

Ehdotin tiimilleni, että ottaisimme ensi vuonna käyttöön läppärit - siihen mennessä kaikilla pitäisi olla sellainen - paperilistojen sijaan. Ehdotus sai varovaisen myönteisen vastaanoton, mutta vanhoista tavoista on ilmeisen vaikeaa luopua.

Loppuviikko menikin sitten lähinnä erilaisiin kysymyksiin vastatessa. Sekä uusilla että vanhoilla opiskelijoilla on ongelmia - pienempiä, isompia ja oikein isoja.

Yhtenä aamupäivänä istuin tiedekunnan infopisteessä. Normaalisti en työskentele siellä ollenkaan, mutta opintojenaloitusviikolla pisteellä on niin paljon ruuhkaa, että me "siisteissä sisätöissä" olevat olimme infopisteen vakituisen työntekijän apuna. Kun tavallisesti minulle asti tulee lähinnä sellaisia kysymyksiä ja ongelmia, jotka kuuluvat varsinaiseen työnkuvaani, infopisteessä syliin läjähtikin yhtäkkiä elämän koko kirjo. Asiat vaihtelivat opintosuoritusotteesta ja täydennyskoulutuksen pääsyvaatimuksista eksyksissä olevien neuvomisen kautta opiskelijan asunnonsaantivaikeuksiin ja lukukausimaksun maksamiseen, jos opiskelijalla ei ole norjalaista pankkitiliä eikä ilmeisesti minkäänmaalaista nettipankkia käytössä.

Siinä sivussa kävi myös yllättäen ilmi, että ymmärrän tanskaa paremmin kuin vahvalla pakistanilaisella aksentilla puhuttua englantia. Tosin viimeksimainitun ymmärtämistä saattoi haitata se, että kolme opiskelijaa selitti samaa ongelmaa yhtäaikaisesti, minkä lisäksi yhdellä oli myös ihan omia kysymyksiä, joita heiteltiin yhteisen asian sekaan.

Aamupäivän jälkeen olin aivan poikki, enkä enää yhtään ihmettele, että infopisteessä vakituisesti työskentelevä henkilö on usein hieman, no, sanotaan nyt vaikka omalaatuisen oloinen.

Tuleva viikko lienee hieman rauhallisempi, mutta normaaliin työjärjestykseen palaaminen kestänee vielä viikon tai pari. Sitten voi taas tarttua niihinkin asioihin, jotka jäivät jo kesäkuun alussa odottamaan rauhallisempia aikoja. Mistä tulikin taas vaihteeksi mieleen, että yksi asia, jota en myöskään aivan ymmärrä - mikä lienee muinaisjäänne - on kesäajan lyhyempi päivittäinen työaika. Töiden puolesta kun kesä on kiireisintä aikaa.

torstai 11. elokuuta 2016

Luonnon vastaisku

Lauantaiaamuna herättyäni totesin, että ulkoa kuului outo ääni. Jonkinlainen jyrinä. Se jatkui ja jatkui tasaisena, joten nousin ja menin katsomaan ikkunasta, mitä ulkona tapahtuu. 

Jos video ei näy, voi katsoa sen klikkaamalla tätä linkkiä.

Takapihalla oli tulva. Valtava vesimäärä tuli jostakin, virtasi pihan läpi monen metrin levyisenä vuona, ja jatkoi kohti lähellä olevaa pientä jokea.

Muutaman minuutin kuluttua olimme jo ulkona ihmettelemässä tilannetta yhdessä naapurien kanssa. Jostakin ylempää rinteestä juokseva vesi oli tuonut parkkipaikalle melkoisen määrän hiekkaa, jota oli kasautunut myös sadevesikaivon päälle niin, että vesi ei ollut päässyt kaivoon. Kun kaivo saatiin kaivettua esille ja vesi virtasi sinne minne pitikin, tilanne näytti olevan hallinnassa.

Sitten alkoi taas sataa kaatamalla.


Veden tulolle ei näyttänyt olevan loppua, ja säätiedotuskin lupasi vielä ainakin tunnin verran kaatosadetta. Veden pinta alkoi taas nousta ja virta takapihojen läpi voimistui. Polkaistiin pystyyn talkoot, ja alettiin rakentaa patoa ohjaamaan vesimassoja toiseen suuntaan. 

Norjalaiset ovat talkookansaa. Kun tarve vaatii, ihmiset kantavat kortensa kekoon. Tällä kertaa myös moni sellainen, joiden omaisuutta tulva ei uhannut, oli mukana lapioimassa veden mukana tullutta hiekkaa säkkeihin ja rakentamassa patoa. Kun työ oli edistynyt niin pitkälle, että suurin osa vedestä oli saatu ohjattua muualle ja tilanne oli oikeasti hallinnassa, osa talkooväestä lähti katsomaan, tarvitaanko jossain muualla apua. 


Sade ei onneksi jatkunut enää kovin pitkään, mutta ehti aiheuttaa useita tulvia lähialueella ja myös materiaalisia vahinkoja. Meidän tulvamme voimaa lisäsi se, että alueen läpi kulkee puro, joka on joskus muinoin ohjattu virtaamaan tunneliin. Tunneli oli ilmeisesti tukkeutunut, ja vesi etsi uusia reittejä. Tai eihän se reitti oikeastaan ollut uusi, vaan seurasi veden luonnollista kulkuväylää, sitä, jota puro on joskus aikoinaan virrannut. Tunneli kulkee meidänkin takapihamme alta, ja samaa reittiä tulvavesi hakeutui, tällä kertaa vain maan pintaa pitkin. 

Kävin illalla katsomassa, mistä vesi oli tullut, ja jäljet olivat selvästi näkyvissä. Vettä oli virrannut rinnettä alas sekä katua pitkin että pihojen läpi. Meidän talomme säästyi vesivahingoilta, vaikka jäljistä päätellen vettä oli aikaisemmin aamulla ollut aika paljon myös talon etupihalla, ennen kuin virta oli syönyt itselleen suoremman reitin talon taakse ja sitä kautta jokeen.

Meidän takapihamme vauriot olivat yllättävän pienet. Veden virratessa täydellä voimalla olin ihan varma, että koko piha lähtee veden mukana. Kun tulva oli loppunut, kaikki kasvit ja kivireunukset olivat kuitenkin edelleen paikoillaan, ja oikeastaan vain nurmikko oli ottanut osumaa. Virta oli kaivanut pari isohkoa kuoppaa rinteeseen ja nurmikolla oli jonkin verran hiekkaa. Seuraavana päivänä lähes kaikki jäljet oli jo siivottu. Pykälää ylempänä rinteessä olevien naapureiden pihoissa sen sijaan on aika paljon enemmän hiekkaa. 


Rivitaloalueen toinen puolisko, joka sijaitsee pienen kukkulan toisella puolella, sen sijaan kärsi suurempia vahinkoja. Silläkin puolella oli tehty tosissaan töitä veden ohjaamiseksi harmittomille reiteille, mutta monen talon kellari oli tulvinut ja vesivahingot ovat huomattavat. Lähes pahimmassa tulvakohdassa asuva työkaverini kertoi, että heillä vettä oli tullut sisään paitsi oven raosta myös kellarin lattiassa olevasta pienestä halkeamasta. 

Tuhoja katsellessa tuli mieleen, että oliko tämä nyt sitten luonnon vastaisku. Asuinalue on rakennettu niin, että vedellä ei ole enää luonnollisia reittejä virrata. Rivitaloalueella kävellessäni panin merkille, että sadevesikaivoja ei ole missään. Alueen ainoa sadevesikaivo taitaa olla meidän parkkipaikallamme, ja sekin lienee siinä vain siksi, että se johtaa tunnelissa virtaavaan puroon. Ei ole tarvinnut erikseen kaivaa viemäriä. Tavallista runsaampaan veden tuloon ei ole varauduttu oikeastaan mitenkään. Ei tällä alueella yleensä ole tulvia, mutta tuskin tämä ensimmäinen oli eikä varmaan viimeinenkään. 



Kuvassa takapiha ja sen läpi virtaava vesi näyttää lähes idylliseltä. Aivan kuin jokin trooppinen puutarha vesiputouksineen. Olen joskus ajatellut, että olisi kiva, jos pihassa olisi virtaavaa vettä, mutta tämä on kuitenkin hiukan liikaa. Kuvaa ottaessa en ollenkaan huokaillut ihastuksesta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...