Tervetuloa Askeriin!

Tänään tuli täyteen kaksi viikkoa Askerissa, kun viranomaisille ilmoitettu muuttopäivä oli 21.2. Hyvältä näyttää edelleenkin ja vielä paremmalta huomisen jälkeen, kun vanha asunto on lopultakin tarkastettu, todettu siistiksi ja luovutettu pois.

Vanhaa asuntoa lattiasta kattoon siivotessa huomasimme taas kerran, kuinka epämääräisessä kunnossa se oikeasti oli. Siellä asuessa huonekalut peittivät paljon virheitä, mutta tyhjää asuntoa perusteellisesti läpikäydessä ne pistivät silmään.

Kuvitelkaa vuokra-asunto, jossa asukkailla ei virallisesti ole lupaa tehdä juuri mitään parannuksia eikä varsinkaan omistajan kustannuksella. Sen sijaan yksi jos toinenkin on vuosien varrella tehnyt kaikenlaista pikkujuttua halvalla ja hutaisemalla. Kun tähän yhtälöön lasketaan mukaan myös alunperin ilmiselvästi B-laatuinen rakennustyö, asunto oli oikeastaan melkoinen pommi. Onneksi ei ollut oma!


Askerin kunta muisti heti kättelyssä uusia asukkaitaan jätehuolto-ohjeilla. Tavasin monisivuisen lehdykän läpi ja olihan siinä paljon käytännön tietoa tämän kunnan tavoista ja näköjään parhaillaan meneillään olevasta uudistuksesta. Lajittelu on iloinen asia.

Viikonloppuna kävelin tässä rivitaloalueella ja katselin, millaiseen paikkaan nyt sitten on muutettu. Silmään pisti muun muassa se, että roskalaatikoita oli vähän joka nurkassa. Jokaisella neljän tai viiden asunnon rivitalolla näytti olevan oma sekajäte-, paperi- ja muoviastiansa. Ja kun taloja tällä alueella on aika monta, myös roskalaatikoita on aika monta. Kertaa kolme.


Toinen ihan mukava piirre tuntui olevan se, että vastaantulijat tervehtivät. Oudonnäköistä kuljeskelijaa myös katseltiin sen verran uteliaan näköisenä, että täällä ihmiset taitavat tuntea toisensa ja uusi naama herättää kiinnostusta.

Minun uteliaisuuteni herätti mies, joka teki risusavottaa lähipusikossa, selkeästi jonkun toisen maalla. Apuna oli poika, joka kantoi puita kotiin. Onko täällä puiden kerääminen yleisiltä alueilta sallittu vai satuinko yllättämään isän ja pojan varkaissa? Tosin ihan keskellä kirkasta päivää. No, sen verran jäi naama mieleen, että tunnistin saman miehen tänä aamuna bussipysäkillä.


Yhtenä iltana viime viikolla satuin parkkipaikalle samaan aikaan iäkkään miehen kanssa. Mies tarkasteli jotakin maassa ja kommentoi sitten asiaa minulle. Valitettavasti en ymmärtänyt avainsanaa, joka oli viemäri, sadevesikaivo tms. Mies tulkitsi kysymysmerkkinä olemiseni välittömästi aivan oikein, eli etten ole norjalainen, ja vaihtoi kielen englanniksi.

Norjalaisissa on se erittäin positiivinen piirre, että vaillinaisella tai olemattomalla norjan kielen taidolla varustetun ulkomaalaisen osuessa kohdalle, kieli vaihtuu englanniksi ilman sen kummempia ujosteluja. Kukaan ei ole ainakaan minulle alkanut tällaisessa tilanteessa esimerkiksi puhua norjaa kovalla äänellä tai kääntynyt kannoillaan ja paennut tilanteesta.

Uudet näkymät

Runsas viikko uudessa kodissa ja kaaos alkaa vähitellen väistyä. Miehen kanssa on ihmetelty nurkkiin kertyneen tavaran määrää. Sen pakkaamiselle - tai setvimiselle kierrätystä ja poisheittoa varten - vanhassa paikassa ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Tavaran määrää ei oikeasti edes ymmärrä ennen kuin pitää muuttaa.

Irtaimen omaisuuden sovittaminen uuteen asuntoon on taitolaji. Varsinkin kun kyseessä on 1950-luvulla rakennettu talo, jossa säilytystilaa on minimaalisesti. Nykyihmisellä on enemmän tavaraa, minkä takia nykyihminen suuntaa lähimpään Ikeaan ostamaan säilytystilaa. Onneksi joku asukas on 1950-luvun jälkeen ymmärtänyt myös rakentaa lämpöeristetyn ulkovaraston.

Ensivaikutelma uudesta naapurustosta on aivan erilainen kuin mitä entinen naapurusto oli. Täällä naapurit ovat näkyvillä, ulkoilevat lastensa ja koiriensa kanssa, kolaavat lunta ja pysähtyvät juttelemaan toisilleen. Rivitaloyhteisö on jotakin aivan muuta kuin Jaguaarien ja muiden ökyautojen omistajat, jotka linnoittautuvat omakotitaloihinsa.

Itseäni ilahduttaa myös se, että sekä lähin ruokakauppa että bussipysäkki ovat sadan metrin eikä parin kilometrin etäisyydellä, eikä kotimatkaa tarvitse tarpoa ylämäkeen. Täällä voisi jo vakavasti harkita polkupyöräilyä, kunhan jääkausi hellittää. Ja mitä ilmeisimmin se hellittää nopeammin täällä "rannikolla" kuin entisen paikan "vuoristossa".

Kissatkin ovat kotiutuneet viikossa ainakin sisätiloihin, eikä niitä tarvitse enää kaivaa esiin sängystä patjan alta.

Talon tyhjennys alkaa kierrättämällä

Muuttopäivä lähenee uhkaavasti ja asunto alkaa olla ihan kiitettävän sekasortoisen näköinen. Laatikoita siellä täällä samoin kuin laatikkoaan vielä etsiviä tavaroita. Mutta paljon on jo pakattu. Olohuoneesta löytyi neljä laatikollista sekalaista lasitavaraa. Keittiössä on pinottuna 12 laatikkoa ja pari taitaa vielä täyttyä. Kirjoja 22 banaanilaatikkoa - ja keittokirjat ovat itse asiassa vielä pakkaamatta. Kukahan nämä kaikki kantaisi autoon ja autosta uuteen asuntoon?

Pienenä valonpilkahduksena - tai miksei oikeastaan suurempanakin tyytyväisyyden aiheena - on se, että jonkin verran tavaroita on jo kannettu ulos. Ja ne tavarat eivät tule uuteen asuntoon. Ison kasan vaatteita sisältäviä muovipusseja olen vienyt kierrätyslaatikkoon. Tosin siitä huolimatta vaatekaapin sisältö ei silmämääräisesti arvioiden näytä juurikaan vähentyneen. Kumma juttu!

Muutama riittävän pitkään palvellut tai uuteen asuntoon sopimaton huonekalu on myös laitettu kiertoon. Mies oli kärräämässä kaatopaikalle isoa kuormaa vanhaa mutta täysin käyttökelpoista tavaraa, mutta onneksi sain syötettyä toisenlaisen toimintamallin siskonsa avustuksella. Siis myydään hyväkuntoiset tavarat ja annetaan pois ne, joihin ei kehtaa hintalappua laittaa.

Torstai-iltana laitoimme muutaman ilmoituksen finn.no-sivuston "torille". Noin viisi minuuttia myöhemmin puhelin alkoi soida ja jo tunnin kuluttua sohvapöydän uudet omistajat tulivat noutamaan löytönsä. Perjantaina työpöytä löysi uuden kodin, lauantaina hella*, sunnuntaina sohva, ja vielä maanantaina keittiönpöytä tuoleineen pakattiin onnellisen omistajansa autoon.

Suhteellisen kivutonta toimintaa meidän kannaltamme, kun ei tarvitse nähdä enempää vaivaa tavaroista eroon pääsemiseksi. Sohvan kanssa meinasi kyllä mieheltä mennä hermot, kun kaksi ensimmäistä halukasta jätti tulematta. Kolmas kerta sitten toden sanoi.

Jossain vaiheessa viikonloppua mies totesi, että oikeastaan tämä kierrätys olikin ihan hyvä idea. Meille tarpeettomat tavarat katoavat noin vain ja lisäksi itselle tulee hyvä mieli, kun näkee miten tyytyväisiä uudet omistajat ovat.

Tavaroiden noutajista olemme tehneet huomion, ettei näillä ihmisillä selvästikään ole turhan paljon rahaa, jota käyttää uuden tavaran ostamiseen kaupasta. Ennakko-odotuksista huolimatta vain hellan noutaja oli maahanmuuttaja, muut sitten ihan tavallisia norjalaisia. Nuoripari, yksinhuoltajaäiti vauvansa kanssa, keski-ikäinen mies, josta oli vaikea tehdä mitään johtopäätöksiä ja kaksi nähtävästi äitinsä asialla ollutta nuorta miestä, joita Suomessa oltaessa olisin ehkä ulkoisin kriteerein luonnehtinut persujen kannattajiksi.

Tavallaan yhdistävänä tekijänä kaikilla on, että tuon oloisia ihmisiä ei tässä naapurustossa taida asua.

Tässä vaiheessa muuttoa on lisäksi todettu, että telkkarin katselu onnistuu lattiallakin istuen, ja lähikaupasta löytyy myös mikrossa lämmitettäviä eineksiä.

- - -
* Jos joku ihmettelee, miksi hellasta piti päästä eroon, niin Norjassa kaikki keittiökoneet kuuluvat irtaimeen omaisuuteen, joka muutettaessa kuljetaan asunnosta toiseen. Uudessa asunnossa nyt sitten kuitenkin on kiinteästi asennettu hella, joten ylimääräisestä piti luopua.

Laatikkoleikki

Tästä se alkaa. Olen viime aikoina keräillyt banaanilaatikoita kaupoista ja eilen osuin paikalle juuri oikeaan aikaan. Onnistuin kartuttamaan kokoelmaa peräti kahdellakymmenellä laatikolla. Eiväthän ne edes kaikki mahtuneet kerralla autoon, mutta kun kyseessä oli meidän lähikauppa, uuden hakureissun tekeminen ei aiheuttanut liikaa vaivaa. Mies tosin oli sitä mieltä, että loput voisi hakea huomenna, mutta käytin kuitenkin tilaisuuden hyväkseni heti. Huomiseen mennessä joku muu voisi ottaa laatikot! Ja tähänastisen kokemukseni mukaan lähikaupassa ei usein ole tarjolla näin paljon laatikoita kerrallaan.

Parhaat laatikonhamstrauspaikat ovat sellaisia, joissa tyhjät laatikot tuodaan automaattisesti esille asiakkaiden vietäväksi. Jos sen sijaan joutuu vaivaamaan kaupan työntekijää, tulos on todennäköisesti laiha, koska laatikkojen raahaaminen esille jostakin takahuoneen perukoilta näyttää olevan niin rasittavaa ettei niitä sitten tuoda asiakkaalle enempää kuin mitä kerralla pystyy kantamaan. Asiakaspalvelua tässä asiassa voisi vähän parantaa.

Mies oli aluksi vähän skeptinen banaanilaatikoiden suhteen ja halusi vuokrata tai ostaa muuttolaatikoita. Ehkä ilmaisten laatikoiden haaliminen kaupoista ei sovi norjalaisten itsetunnolle, mutta minulle ne kyllä kelpaavat oikein hyvin. Muuttoon saa muutenkin sijoitettua ihan riittävästi kruunuja, joten tässä asiassa valitsen mieluummin ilmaisen vaihtoehdon. Pahvilaatikoiden ainoa isompi haittapuoli on niiden hävittämisestä aiheutuva vaiva sen jälkeen, kun tavarat on saatu paikoilleen.

Jos joku Oslon seudulla tarvitsee ison (tai pienemmänkin) kasan laatikoita noin kuukauden kuluttua, täältä niitä saa silloin ilmaiseksi.

Ammattimaisten muuttomiesten maksullisiin palveluihin on pakko turvautua muutaman hankalammin kuljetettavan esineen osalta. Pianosta totesin heti kättelyssä, että sitä ei sitten edes yritetä raijata potentiaalisesti liukkaita ulkoportaita ylös millään epämääräisellä talkooporukalla. Siitä tuskin seuraisi mitään hyvää. Ja kun tilataan pianonmuuttajat, samaan kuormaan voidaan sitten laittaa muutama muukin isompi ja painavampi tavara.

Netistä löytyy MittOppdrag-sivusto, jota kautta voi pyytää tarjouksia kaikenlaisista työsuoritteista. Kirjaat ilmoitukseen, mitä haluat tehtäväksi ja missä, ja sitten tekijät antavat tarjouksensa, joista voi valita sopivimman. Aika kätevää, kun ei tarvitse ryhtyä googlaamalla etsimään muuttofirmoja ja jokaiselle erikseen tehdä tarjouspyyntöä.

Vuorokaudessa tarjouksia tuli aika monta ja hintahaitari on suuri. Minua ihmetyttää hinnoittelussa mm. se, että useimmat ilmoittavat verottoman hinnan. Mikä idea siinä on, kun kuitenkin pitää maksaa verollinen hinta?