Lost & found: Juhannus

Viime vuosina olen harmitellut ja ihmetellyt juhannuksen puuttumista norjalaisesta kulttuurista. Ensivaikutelma oli, ettei sitä vietetä lainkaan. Sitten löytyi jonkinlaista Sankthansin juhlintaa, joka oli kyllä varsin aneemista suomalaiseen juhannukseen verrattuna. Lopulta selvisi sekin, että juhannusjuhlinnan puuttuminen tai pienimuotoisuus onkin tanskalaisten syytä.

Tänä vuonna katselin silmä tarkkana mainintoja Sankthansin vietosta, ja löysinkin jotain. Norjan "virallinen" ja oikein televisioitu Sankthanaftenin (23.6.) juhlinta tapahtui tänä vuonna Vollenissa, kävelymatkan päässä meiltä. Eikun menoksi!

Vollenissa poltetaan kokkoa joka vuosi, ja ilmeisesti se on suhteellisen suosittu juhlapaikka. En sitten tiedä, paljonko väkeä nimenomaan televisiointi ja sen mahdollisesti mukanaan tuoma lisäohjelma oli houkutellut paikalle, mutta joka tapauksessa tungos oli melkoinen. Tämä oli itse asiassa myös yksi niitä harvoja tapauksia, jolloin olen nähnyt norjalaisten kävelevän ja pyöräilevän jonnekin joukoittain ilman, että kyseessä on urheilutapahtuma.

Järjestetty ohjelma näytti rajoittuvan kokon sytyttämiseen ja musiikkiesityksiin. Kokkoa sytyttämässä oli Norjan tämän hetken suurin lapsitähti. Muuten Sankthansin vietto vaikutti olevan lähinnä piknik-eväiden syömistä rantakalliolla, jossa ihmiset istuivat vilteillään kuin sillit suolassa. Jos omat makkarat ja kertakäyttögrilli eivät olleet tulleet mukaan, makkaraa oli myös myynnissä.

Suomalaisista juhannusjuhlista poiketen näissä juhlissa alkoholilla ei näyttänyt olevan osuutta. Ilmeisesti se ei ole täällä tapana, ja tietenkin juhlinnan sijoittuminen maanantai-iltaan myös rauhoittaa menoa, sillä lomakausi ei ole vielä kunnolla alkanut. Sitä en tosin pannut merkille, oliko ihmisillä esimerkiksi viinilaatikoita mukanaan. Yhden nuorehkon miehen kuulin kyselevän makkaranmyyjiltä, onko missään myynnissä minkäänlaista alkoholia ja vastaus oli että ei.

Kotiin palattua totesin, että tv-lähetys Sankthans-juhlista oli edelleen menossa. Iltakymmeneltä näytettiin jo uusintana kokon sytyttäminen, ja sen jälkeen ryhdyttiin muistelemaan pelastajien ja pelastettujen kokemuksia veneilyonnettomuuksista. Että näin riehakasta menoa!

Kadonneen juhannuksen arvoitus

Tähän aikaan kesästä tulee aina mieleen, että voisi vaikka juhlia juhannusta. Ongelmana kuitenkin on, että se tuntuu lähes kadonneen Norjasta. Kaksi vuotta sitten yritin etsiä juhannusta mutta huonolla menestyksellä. Viime vuonna jo löytyi jotain juhannuksen tapaista, kun etsittiin tarkemmin. Tänä vuonna eteen tulikin sattumalta artikkeli, joka antoi asiaan lisäselvyyttä. Sen ja Wikipedian tarjoamia tietoja yhdistellen kadonneen juhannuksen arvoitus alkoi vähitellen selvitä.

Juhannus, jonka nimi Norjassa on Sankthans tai Jonsok, on täällä aina 24. kesäkuuta. Mahdolliset juhlinnat suoritetaan aattona eli 23. kesäkuuta. Entisinä aikoina Sankthans oli Norjassakin kesän tärkein merkkipäivä, jolloin poltettiin kokkoa, tanssittiin, syötiin rømmegrøtiä (puuroa) ja solmittiin kukkaseppeleitä.

Osa norjalaisista viettää edelleen juhlaa perinteisellä tavalla. Nykyään grilliruoka on yleisintä juhlaruokaa, mutta perinteisempääkin ruokaa syödään, kuten edellä mainittua puuroa sekä muita perinneherkkuja, vaikkapa lefsejä (norjalainen rieska) voin ja sokerin kanssa.

Kokon polttaminen on yleisin keskikesän perinne, ja kokkoja poltetaan erityisesti rannikolla. Kokon alkuperäinen tarkoitus oli suojella ihmisiä pahoilta voimilta. Perinteisesti kokko piti sytyttää hankaamalla kahta puupalaa toisiinsa tai polttolasin avulla, ja näin sytytetyllä tulella oli maagisia ominaisuuksia. Joillakin oli tapana asettaa räsynukke kokon päälle. Se symboloi vanhoja asioita, joista haluttiin päästä eroon. Tulen kanssa tehtiin myös temppuja, esimerkiksi loikattiin kokon yli tai vieritettiin palavaa rengasta mäkeä alas.

Länsi-Norjassa Sankthansina vietettiin "lastenhäitä" (barnebryllup) pääasiassa 1800-luvulla. Tällaiset häät olivat symboliset ja edustivat uutta elämää ja elinvoimaa.

Juhannusyössä ajateltiin olevan samanlaista taikavoimaa kuin jouluyössä, uudenvuodenyössä ja pyhäinpäivän yössä, ja silloin oli tapana kerätä lääkeyrttejä. Yrteillä tehtiin myös samanlaisia taikoja, jotka kuuluvat suomalaiseenkin juhannusperinteeseen. Yön aikana saatettiin kerätä myös kastetta, joka auttoi vaikkapa silmävaivoihin. Sairaat matkustivat pyhien lähteiden luokse juodakseen niiden vettä koko yön.

Mutta sitten siihen varsinaiseen arvoitukseen, eli mitä Sankthansille on tapahtunut? Miksi sitä ei enää vietetä Norjassa yhtä suurena juhlana kuin ennen? Ruotsissa ja Suomessahan perinne on säilynyt elinvoimaisena.

Vastaus on yllättävä. Juhla lakkautettiin kuninkaan mahtikäskyllä vuonna 1770. Tuohon aikaan Norja kuului Tanskan valtapiiriin, ja Tanskan kuningas Kristian VII toteutti valtakunnassaan "juhlapäivien vähennyksen" (Festdagsreduksjonen). Siinä kalenterista poistettiin yhteensä kymmenen kirkollista juhlapäivää, joiden katsottiin alkuperäisen tarkoituksensa vastaisesti muodostuneen joutilaana olon ja laiskottelun päiviksi. Uudistuksella ne otettiin hyötykäyttöön tavallisiksi työpäiviksi.

Juhannuksen puuttuminen Norjasta on siis tanskalaisten syytä.

Juhannustulilla

 

Norjalaista juhannusaattoa eli Sankthansaftenia vietettiin lauantaina. Tällä kertaa mekin päätimme etsiytyä seuraamaan juhlintaa läheisellä uimarannalla. Keli ei ollut aivan optimaalinen, mutta varustauduimme pienen sateen varalle ja niin näyttivät muutkin paikalle tulleet tehneen. Minkäänlaista väentungosta rannalla ei ollut, ja jotenkin en usko, että ihmisiä olisi ollut kovin paljon enempää edes kauniina kesäiltana.

Norjalainen juhannuksen juhlinta on tämänvuotisten - ja aiempienkin - havaintojen perusteella varsin aneemista suomalaiseen verrattuna. Juhannus näyttää täällä olevan lähinnä lastenjuhla, ja rannalle olikin saapunut enimmäkseen pikkulapsiperheitä. Rantatapahtuman järjestäjänä oli Askerin koulusoittokunta, joten musiikkina oli koululaisten esittämää torvisoittoa. Paikan päältä sai myös ostaa makkaraa itse grillattavaksi ja virvokkeita. Hinnat olivat täkäläiseen tapaan aika korkeat, ja myös portilla oli rahastuspiste. Me tosin pääsimme sisään ilmaiseksi nähtävästi siitä syystä, että saavuimme kävellen. Hinnasto oli nimittäin laadittu lähinnä autoilijoita silmälläpitäen.

Jokin yhtäläisyys suomalaisen juhannuksen kanssa sentään löytyi: kokon poltto. Kokko oli ihan komean kokoinen ja syttyikin heti toisella yrittämällä. Kokon kylkeen oli ripustettu noita-akka, mikä saikin aikaan keskustelua minun ja miehen kesken.

Mies ei nimittäin tunnistanut noidanpolttoperinnettä nimenomaan Sankthansiin kuuluvaksi, vaikka kokon polttaminen tuttua touhua olikin. Uuden ajan alun noitavainoissa ja noitien polttamisessa norjalaiset kyllä kunnostautuivat  siinä missä naapuritkin, väkilukuun nähden jopa vähän paremmin. Erityisesti noitia vainottiin Pohjois-Norjassa, miehen kotikulmilla, mutta ilmeisesti sinne ei sitten ole jäänyt perinteeksi noidan polttaminen juhannuksena.

Mies ihmetteli myös sitä, että noin siinä sitten poltetaan nainen näinä nykyisinä tasa-arvon ja poliittisen korrektiuden aikoina. Noita-akka oli nimittäin ihan selvästi akka, ja noidan palamista tuntui varsinkin pikkuväki seuraavan mielenkiinnolla. Noidan naispuolisuus sen sijaan on nimenomaan norjalainen asia. Siinä kun naapurimaissa, mm. Suomessa, valtaosa noidaksi epäillyistä oli miehiä, norjalaiset noidat olivat enimmäiseen naisia.

Niin tai näin, nykyihminenkin hypnotisoituu elävää tulta katsellessaan. Viikonloppulapsikin istui itselleen epätyypillisesti hiljaa paikallaan pitkän aikaa ja katsoi tulen palamista.

Juhannus norjalaisittain

St Hans aftenia eli norjalaista juhannusaattoa vietetään aina 23. kesäkuuta, viikonpäivä on se mikä se sattuu kulloinkin olemaan. Tällä kertaahan Aaton päivä osui torstaiksi, mutta eivät nämä norjalaiset olleet siitä moksiskaan. Töissä oltiin sekä aattona että St Hansina niin kuin minä tahansa torstaina ja perjantaina.

Tämä taisi olla jo neljäs juhannus, jonka vietän Norjassa, enkä tähän mennessä ole onnistunut näkemään juuri minkäänlaista juhlintaa. Kuulemma joillakin ihmisillä on tapana polttaa kokkoja meren rannalla aattoiltana. Sanon kuulemma, koska en ole ensimmäistäkään kokkoa onnistunut itse näkemään.

Tällä kertaa yritin jopa selvittää, josko lähimailla on mitään St Hansiin viittaavaa toimintaa. Asker ja St Hans Googlen hakusanoina antoivat muutaman osuman, joiden perusteella vaikutti siltä, että paikallinen museo oli jotakuinkin ainoa juhlinnan järjestäjä. Ilmeisesti juhannus on täällä sitten museokamaa eikä elävää perinnettä niin kuin Suomessa tai Ruotsissa.

Juhlintaa totta kai rajoittaa myös se, että juhla osuu useimmiten arki-iltaan. Museon juhannusjuhlakin alkoi jo puolilta päivin ja päättyi iltakymmeneltä. Mies, jonka henkilökohtaisiin perinteisiin juhannuksen vietto ei kuulu, arveli, että St Hansia taitavat viettää lähinnä lapsiperheet. Tiedä sitten, onko asia todellisuudessa näin, mutta olisi jotenkin perinorjalaista, jos tältä(kin) juhlalta on leikattu siivet muokkaamalla se lastenjuhlaksi.

Töissä jaettiin torstaina taas vaihteeksi paketteja työntekijöille. Kesälahjaksi sitä taidettiin nimittää eikä St Hansia mainittu tässä yhteydessä. Jakoajankohta oli todennäköisesti valikoitunut sillä perusteella, että kaikki olivat vielä töissä ennen kesälomien alkua. Paketista paljastui, yllätys, yllätys, makkaroita!

Muuten juhannusviikonloppu oli täynnä vauhtia ja vaaratilanteita. Lauantaina parvekkeella olevasta varastokopista löytyi isohko ampiaispesä, joka onnistuttiin hävittämään myrkyn avulla ilman että kukaan edes sai ampiaisenpistoja.

Sunnuntaina toinen kissoista päätti kiivetä pihakoivuun. En ymmärrä miksi. En myöskään ymmärrä, miten se onnistuikin kiipeämään sileää runkoa pitkin noin kahdeksan metrin korkeuteen. Eikä tietenkään osannut tulla alas samaa tietä. Sen kyllä ymmärrän. Sen sijaan alastuloa avitti oksanpätkän katkeaminen. Ihan vierestä katsoen putoaminen kiven reunalle ja siitä edelleen rinnettä alas oli sen verran hurjan näköinen tapahtuma, että katsoimme parhaaksi käyttää kissan eläinlääkärillä tarkastettavana. Ilmeisesti nyt selvittiin säikähdyksellä ja pikkuruhjeilla, mutta yhden yhdeksästä hengestään kissa saattoi tässä rytäkässä menettää.

Juhannusmakkarat