maanantai 30. maaliskuuta 2015

Ehkä sittenkin kevät


Ennen viime torstain lumisadetta kaikki lumi oli sulanut jo ajat sitten. Jopa meidän takapihaltamme, jonne aurinko ei paista kuin hetken aamulla ja illalla, tähän aikaan vuodesta vielä vähemmän kuin kesällä. Nyt on kaikki taas kinoksen peitossa ja minä jännään, sulaako lumi niin nopeasti, että pääsen pääsiäispyhinä jatkamaan jo aloitettuja pihatöitä. En taida kuitenkaan lyödä vetoa asian puolesta. 

Monilla norjalaisilla on kotipihallaan solvegg, aurinkoseinä, jonka eteen tuodaan kevättalvella tuolit viltteineen ja muine lämmikkeineen ja istutaan sitten nauttimassa auringosta. Meillä ei valitettavasti ole sellaista. Etupihalle kyllä periaatteessa paistaa aurinko, mutta päivän lämpimimmän hetken lähestyessä aurinko livahtaa talon kulman taa. Ei kuitenkaan anneta sen masentaa, sillä oikeastaan minä mieluummin puuhastelen jotain kuin vain istun auringossa. Tai jos istun, niin sitten visioin tulevia tekemisiä.


Takapihalle ei ole tällä hetkellä menemistä, mutta tulevaa kesää voi ja pitää suunnitella ja valmistella muuten. Kyllä se kesä sieltä taas tulee. Tänäänkin paistoi aurinko ja sulatti lunta. 

Pihaprojekti on edennyt aikaisempina kesinä siihen vaiheeseen, että piha viimeinkin näyttää hoidetulta pihalta eikä vain kivi- ja rikkaruohokokoelmalta. Valmis se ei kuitenkaan vielä ole - tuskin siitä ikinä sellaista tuleekaan - joten tartuin Hannen vinkkiin ruotsalaisesta nettisiemenkaupasta. Siellä valikoimat olivatkin jotain aivan muuta kuin lähimmässä Plantasjenissa ja eikä siemenpusseja ollut hinnallakaan pilattu. Taisin tartuttaa siemeninnostuksen työkaveriinkin. 

Nyt siemenet ovat mullan peitossa ja odotan mielenkiinnolla, mitä sieltä alkaa kasvaa. Toivottavasti jotain, vaikka kylvöohjeissa varoiteltiin pitkästä itämisajasta ja annettiin ohjeita myös sen varalle, etteivät siemenet ala itää kuukaudenkaan kuluttua. Kyse on erilaisista perennoista, joiden kasvatusta siemenestä en ole ennen kokeillut. 

Tomaatin siemenet sen sijaan alkoivat itää viikossa ja tällä hetkellä näyttää siltä, että on olemassa lievä ylituotannon vaara. Jos nämä kaikki kasvavat isoiksi, edes ruukkuja ei riitä kuin puolelle niistä. Ja sitten täytyy tietenkin pitää myös peukut pystyssä, että Norjan kesä on tänä vuonna riittävän lämmin.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Takatalvi


Itse asiassa ei varmaan pitäisi puhua takatalvesta, koska kuulemma norjan kielessä ei ole sitä tarkoittavaa sanaa. Näin väittivät ainakin norjalaiset kollegani, kun yritin kysellä, että miksi kutsutaan sitä, kun talvi palaa kevään ehdittyä jo pitkälle. 

No, jonkinlainen takatalvi tässä nyt kuitenkin yllätti. Eilisaamuna maassa oli ohut kerros jotain valkoista, joka näytti siltä, että se katoaa tuota pikaa ja kevät jatkaa etenemistään. Tänä aamuna maassa olikin yllättäen reilu kerros lunta ja lisää tuli koko ajan. Ihmiset olivat kaivaneet talvivaatteet uudelleen esille ja kulkivat lumipyryssä niska kyyryssä. 

Periaatteessahan mistään varsinaisesta yllätyksestä ei pitänyt edes olla kyse, sillä tätähän sääennuste lupaili. Sääennuste taisi luvata myös, että iltapäivän puolella sataa jo vettä, mutta siinä kohtaa mentiin metsään.

Työhuoneeni ikkunasta ei näy ulos vaan talon sisäosaan, joten en päivän mittaan seurannut tilanteen kehittymistä. Vasta kun mies soitti hiukan ennen neljää ja ihmetteli, miten pääsee kotiin, kun julkinen liikenne seisoo, minäkin sain tilannepäivityksen. Julkisilla minunkin piti päästä kotiin, joten tarkistin netistä, missä mennään. Joukkoliikenteen sivuilla näkyi huomattavan paljon keltaista varoitusväriä. Lista bussilinjoista, joilla liikenne ei toiminut, oli pitkä. Myös huomattavan moni juna näytti seisovan. Metro ja raitiovaunutkin olivat pysähtyneet. 

Kotiin piti kuitenkin päästä ja ainoa häiriöttömästi toimiva liikenneväline näytti olevan lautta. En pääsääntöisesti käytä lauttaa, koska se ajaa harvakseltaan tähän suuntaan ja kotia lähinnä oleva laiturikin on hiukan turhan kaukana ja väärässä suunnassa sujuvia bussiyhteyksiä ajatellen. Mutta kun minkään muun ei välineen toiminnasta ei ollut takeita, niin suuntasin kohti lauttalaituria.  


Työpaikalta lähtiessäni totesin, että lunta tosiaan oli tullut vielä lisää päivän aikana, ja läheskään kaikkia katuja edes Oslon ydinkeskustassa ei ollut aurattu. Kuninkaanlinnan puistokin, jossa vielä pari päivää sitten tehtiin jo kevättöitä, oli paksun lumikerroksen alla. 

Lautta kuitenkin kulki normaalisti ja oli ilmeisen hyvä valinta siitä huolimatta, että laiturilta piti kävellä kotiin 25 minuuttia enimmäkseen auraamattomia pyöräteitä pitkin. Päivän liikunta-annos tuli siinä sivussa. 

Mies, jonka työmatka on pidempi kuin minun, antoi väliaikatiedotuksia matkansa etenemisestä. Aika hitaasti se kuului etenevän ja välillä tuli täysi stoppi, kun kaikki liikenne seisoi. Kun miehen työmatka julkisilla normaalisti kestää noin tunnin, tänään hän oli kahdessa tunnissa päässyt melkein puoliväliin. Kestihän matka minullakin lähinnä viimeisestä kävelyosuudesta johtuen kauemmin kuin normaalisti, muttei sentään mitenkään kohtuuttoman kauan.


Koko talvi on mennyt ilman mitään suurempia sään aiheuttamia ongelmia liikenteessä, mutta tänään julkinen liikenne jostakin syystä joutui kaaokseen. Aamulla pääsin töihin juuri ennen kuin kaaos alkoi, mutta työkavereiden töihintuloajoista ja manailuista päätellen aika monella oli ollut ongelmia matkalla. Tilannetta ihmeteltiin porukalla, sillä ei lumi yleensä näin täydellistä kaaosta aiheuta. Nyt ollaan sentään Norjassa, ei Amerikassa. Lumen kanssa on totuttu elämään. Tai ainakin pitäisi olla.

Tällä hetkellä julkisen liikenteen sivuilla lupaillaan, että liikenne toimii lähes normaalisti huomisaamuun mennessä. Uskaltaisikohan tuohon luottaa, kun siinä on se lähes? Töihin kuitenkin pitäisi mennä huomennakin, oli lumi- ja liikennetilanne sitten mikä tahansa.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Jotain syötävää


On erinäisiä asioita, joita Norjasta ei saa tai jotka on valmistettu väärällä reseptillä. Yksi hyvä esimerkki on suolakurkut. Tai norjalaisittain ei oikeastaan pitäisi puhua suolakurkuista vaan ehkä paremminkin maustekurkuista. Norjalaiset itse kutsuvat niitä nimellä sylteagurk, joka sanana tuo mieleen syltetøyn eli hillon. Mielleyhtymäksi ainakin minulle tulee hillokurkku. Joko arvasitte, mikä niissä on vikana? 

Norjalaiset kurkut säilötään liemeen, jonka pääainesosa ainakin mausta päätellen on sokeri, eli ne ovat varsin makeita. Ei aivan vastaa minun käsitystäni suolakurkusta, vaikka täytyy myöntää, että kykenen kyllä syömään myös tätä norjalaisversiota. 

Äskettäin jossain FB-keskustelussa joku paikallinen suomalainen mainitsi "puolalaisten kaupan", jossa on tarjolla kaikenlaisia itäisemmän Euroopan herkkuja. Kyselin lisätietoja puolalaiselta kollegaltani, jolle kauppa olikin tuttu, ja sainkin kuulla, että siellä on myynnissä muun muassa suolaisia suolakurkkuja.

Lähdin siis löytöretkelle. Kauppa löytyi kollegani antamien koordinaattien avulla helposti Oslon keskustan itäpuolelta, alueelta, joka monen norjalaisen käsityksen mukaan on jossain määrin epämääräinen suuren maahanmuuttajien määrän takia. 

Kaupasta todellakin löytyi suolakurkkuja. Kun norjalaisessa kaupassa maustekurkkuja on tarjolla keskimäärin kahta sorttia, makeaa ja makeampaa, tämän kaupan suolakurkkuvalikoima oli lähes päätä huimaava. Tarjolla oli sekä venäläistä että puolalaista kurkkua ja kummastakin maasta useita eri tavoilla maustettuja vaihtoehtoja. Tällä kertaa päädyin venäläiseen varianttiin, ja seuraavalla kerralla voisin testata puolalaista.

Vaikka lähdin etsimään nimenomaan ja vain suolakurkkuja, eihän kaupasta päässyt mitenkään ulos kokoamatta mukaan hiukan jotain muutakin. Varsinainen löytö oli puolalainen silakkasäilyke - joka muuten on jo syöty - sillä silakka on Norjassa tuntematon herkku. En minä Suomessa mitenkään jatkuvasti silakkaa popsinut, mutta siinä silakkapurkkeja hivellessäni iski himo. Pakko saada. Ja niitä voisin ostaa kyllä toistekin. 

Puolasta olivat peräisin myös grahamjauhot, jollaisia Norjasta ei saa. Niistä tuli oikein hyviä sämpylöitä, testasin siis jo. Liettuasta oli tuotettu muun muassa rikottuja ohrasuurimoita - puuro on parhaillaan hautumassa - joita myös piti saada, vaikka niitä kyllä saattaa löytää norjalaisestakin kaupasta. Myöskään vesirinkeleitä en jostain syystä kyennyt ohittamaan.

Suomalaisia Oslossa ei valitettavasti ole niin paljon, että mikään näistä etnisistä kaupoista olisi keksinyt ryhtyä tuomaan suomalaistuotteita. Onneksi erinomaisia korvikkeita löytyy myös muista lähialueen ruokakulttuureista.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Bad Norwegian day

Maanantaina oli bad Norwegian day. Se on vähän kuin bad hair day, mutta tukka on hyvin ja sen sijaan pielessä on kieli.

Kuvittele tilanne, että osaat vierasta kieltä niin hyvin, että hoidat kaikki päivittäiset asiat sillä, myös työasiat. Sitten yhtäkkiä kielitaitosi taso romahtaa. Et muista sanoja. Kielioppi tökkii pahasti. Sinusta tuntuu, ettet kykene ilmaisemaan itseäsi. 

Sellainen on bad Norwegian day. Onneksi siihen ei sentään kuulu ainakaan minun kohdallani norjan ymmärtämisen taantuminen. Jostain syystä myös kirjoittaminen sujuu normaaliin tapaan.

Tällaisia päiviä tulee nykyään onneksi paljon harvemmin kuin joskus aikaisemmin, kun kielitaitoni oli huonompi. Enhän minä vieläkään täydellistä norjaa puhu, mutta nykyisen työpaikan myötä huomaan kielitaidon kehittyneen aivan eri tahtiin kuin ennen. Ja sitten tulee päivä, jolloin puhuminen on äärettömän hankalaa ja tekisi mieli lähteä kotiin, lukita ovi ja pysyä loppuviikko mahdollisimman kaukana kaikista norjaa puhuvista ihmisistä.

Tiistaina kieli sujui taas normaalisti, mutta norjalaiset systeemit alkoivat ärsyttää. Yritin saada tolkkua erääseen tutkimukseen osallistuneiden ihmisten koulutustaustasta. Kysymykseen koulutuksesta oli vastattu sanallisesti ja vastaukset piti luokitella. Äkkiä ajatellen ei kuulosta kovin hankalalta, mutta kun kyseessä on joukko norjalaisen koulutuksen saaneita norjalaisia, jotka eivät kykene vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen selkeästi ja yksiselitteisesti, homma ei todellakaan ole kakunpala.

Menemättä yksityiskohtiin voin kertoa, että Norjassa on ihan omat systeeminsä toisen ja kolmannen asteen koulutuksessa. Eurooppalaiseen koulutusuudistukseen osallistuminen on hieman selkeyttänyt asioita, mutta sitä aikaisemmat koulutukset ja oppiarvot ovat ainakin minulle täyttä hepreaa. Oman mausteensa soppaan tuo myös ihmisten tapa ilmoittaa, että plakkarissa on vaikkapa "2-vuotinen korkeakoulutus" täsmentämättä, onko sen tuloksena mahdollisesti oikein jonkinlainen tutkinto. Wikipedia on korvaamaton apu, mutta kaikkea sekään ei tiedä.

Keskiviikkona tein sen virheen, että ihmettelin ääneen erästä prosessia, jossa mielestäni on turhan monta heikkoa kohtaa. Norskit myönsivät kuvailemieni ongelmien olemassaolon. Kun lait ja asetukset sanovat ainoastaan, että on oltava olemassa prosessi, jonka lähtökohta on tämä ja lopputulos tuollainen mutta itse prosessin kulkua ei ole määritelty tarkemmin, asia voitaisiin käytännössä hoitaa muutamallakin vaihtoehtoisella tavalla.

Heitin keskusteluun esimerkin vaihtoehtoisesta tavasta. Norjalaiset eivät ymmärtäneet. Tarkoitatko, että tuo mainitsemasi asia lisättäisiin nykyiseen prosessiin? En, vaan että tämä korvaisi sen. Mutta tämä nykyinen tapa on niin hyvä, ja miten tuo lisäjuttu nivottaisiin mukaan? Ei mitään lisää, vaan kokonaan uusi tapa. Ja prosessin kohteen oikeusturva paranisi. Mutta kyllähän prosessin kohde tietää nämä heikot kohdat, ja ikävähän se on, jos homma menee pieleen, mutta emme me voi sille mitään. Siis oikeusturvan takia pitää olla tämä prosessi, mutta jos asia hoidetaan vähän sinnepäin ja oikeusturva vaarantuu, niin se ei ole ongelma. Juuri niin! Mutta mitä sinä oikein halusitkaan? (Tässä vaiheessa katselin ympärilleni rautalankaa etsien, mutta kun sitä ei sattunut olemaan käsillä, päätin lopettaa oman verenpaineeni nostattamisen.)

Norjalaiset tuntevat sanonnan  to think outside the box ja kehottavat usein toimimaan sen mukaan, mutta käytännössä asioiden ajattelu uudella tavalla näyttää olevan joskus äärettömän vaikeaa. Näin on aina ollut ja näin on aina oleva.

Loppuviikkoa kohden ärsytys alkoi jo laantua. Perjantaina osastopalaverissa esimies kaavaili tulevan suunnittelupäivän sisältöä. Uudet työntekijät, joihin laskettiin myös minut, voisivat kuulemma kertoa, millaista on ollut tulla töihin tänne. Niin... Kaikenlaista sanottavaa voisikin löytyä, mutta pitääpä miettiä...

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Naistenpäivä

Työpaikalla naistenpäivä huomioitiin jo perjantaina tilaisuudella, jossa esiteltiin tutkimustietoa naisten asemasta lähinnä työmarkkinoiden näkökulmasta. Paikalle oli kerääntynyt tilaisuuden juontajan mukaan 150 naista ja 10 miestä, minä muiden mukana. Utelias kun olen, niin piti nähdä, miten naistenpäivää vietetään Norjassa.

Norjalainen naisliike on ilmeisesti ollut voimissaan ja radikaaleimmillaan 1970-luvulla. Sinänsä mielenkiintoista verrata tilannetta Suomeen, jossa 1970-luvun radikalismista huolehtivat lähinnä kai taistolaiset kommunistit. Suomalaisen naisliikkeen kultakauden taas sijoitan ainakin omissa ajatuksissani jonnekin muutamaa vuosikymmentä aikaisempaan aikaan.

40 vuoden takaisen naisliikkeen aktiivit ovat nyt noin kuusissakymmenissä, ja sen ikäisiä naisia yleisönkin joukossa oli melko paljon. Naisliikkeen nykytilasta en osaa kertoa mitään faktoja. Epäilemättä toimintaa on edelleen, mutta toiminnan muoto saattaa olla muuttunut vähemmän radikaaliksi.

Tilaisuuden esityksistä kävi ilmi kaikenlaista mielenkiintoista, muun muassa se, että noin 40% työssäkäyvistä norjalaisnaisista tekee osapäivätyötä. Osuus on huomattavan suuri, eikä kyseessä hyvin monien kohdalla todellakaan ole pakko vaan oma valinta. Vapaaehtoisen osa-aikatyön tärkeimpiä syitä ovat halu järjestää enemmän aikaa perheelle tai enemmän aikaa itselle sekä se, että osa-aikatyön tekeminen on taloudellisesti mahdollista, toisin sanoen mies ansaitsee niin paljon, että vaimon koko palkkaa ei tarvita. Miehistä osa-aikaisesti työskentelee vain 14% ja syyt ovat hyvin erilaisia kuin naisilla. Eipä kuulosta kovin modernilta ja tasa-arvoiselta.

Kun naisia on työvoimasta vähemmän kuin miehiä, mutta naisten työttömyysprosentti on alhaisempi kuin miesten, myös kokonaan poissa työmarkkinoilta olevia työikäisiä naisia on heitäkin jonkin verran. Kotiäitiys sinänsä ei sen sijaan tunnu olevan sosiaalisesti hyväksyttävää, mitä perustellaan nimenomaan naisten tasa-arvolla. Kuulemma kotiäitienkin lapset ovat yleensä päivähoidossa, ja valtion virallinen kanta tuntuu olevan, että jo pienenkin lapsen kehityksen kannalta päiväkoti on parempi kuin olla kotona äidin tai isän kanssa.

Minusta siinä on ristiriita, että kotona oleminen pienen lapsen kanssa äitiysloman loputtua on arveluttavaa yhteiskunnallisen kehityksen kannalta, mutta naisten osapäivätyö on sosiaalisesti hyväksyttävämpää, vaikka sitä jatkuisi vuosikausia, ehkä vuosikymmeniä ja vielä senkin jälkeen, kun lapset eivät enää ole peruste sille.

Suomi ja Norja ovat molemmat tilastojen kärkijoukoissa, kun tarkastellaan naisten asemaa kansainvälisessä mittakaavassa. Kumpi on parempi, riippuu siitä, millaisia kriteerejä kulloinkin käytetään. Keskustelu naisten asemaan liittyen sen sijaan tuntuu olevan jossain määrin erilaista, ja jos kadulla katsoo vastaantulevia naisia, tietyt erot pistävät silmään silloinkin.

Kansainvälistä naistenpäivää muuten vietettiin Norjassa ensimmäisen kerran 1915, tasan sata vuotta sitten. Kuriositeettina mainittakoon, että Oslossa järjestetyssä tilaisuudessa puheen piti Aleksandra Kollontai, bolsevikki ja tuleva neuvostoliittolainen diplomaatti.

Norjalaista naisasiamusiikkia suoraan 1970-luvulta,
Amtmandens Døtre -yhtye ja Kvinnefrontsangen


perjantai 6. maaliskuuta 2015

Yhteiskunnallista pohdintaa

Maahanmuuttajien integroituminen tai sen puute puhuttaa Norjassakin, ja äskettäin silmiini osui seuraava, varsin mielenkiintoinen artikkeli, joka pureutuu maahanmuuttokriitikkojen erinäisissä keskusteluissa esille tuomiin asioihin.

Maahanmuuttajaperhe aiheuttaa Norjalle usean sadan miljoonan kruunun kustannukset joka vuosi
Perheen perinteisiin kuuluu serkusten välinen avioliitto, he kokevat olevansa Norjan lakien yläpuolella ja kukaan perheen jäsenistä ei käy töissä. Tästä huolimatta norjalaiset veronmaksajat ovat yli sadan vuoden ajan syytäneet miljardeja kruunuja Oslossa asuvalle maahanmuuttajaperheelle.
    FrP:n (populistisen Edistyspuolueen, suom. huom.) maahanmuuttopoliittinen tiedottaja, Mazyar Keshvari, sai äskettäin nimettömän vinkin maahanmuuttajaperheestä, joka on häikäilemättä käyttänyt hyväkseen Norjan sosiaaliturvaa.
- Jouduin lähes shokkiin, kun minulle kerrottiin tästä. Minulle on täysi mysteeri, miten tämä perhe on pystynyt pysymään poissa valvovan silmän alta näin kauen, sanoo Keshvari.
    Alustavien selvitysten mukaan perheen isoisä tuli Norjaan laivalla vuonna 1905. Hänelle myönnettiin silloin perheenyhdistäminen saman tien, vaikka hän oli naimisissa serkkunsa kanssa. Tätä perinnettä jatkoi perheen poika, joka nai oman serkkunsa 1929. 
    Norjan valtio kustansi perheelle asunnon ja ruuan, ja perhe on saanut rahaa tähän tarkoitukseen tähän päivään asti.
- Tässä puhutaan useasta sadasta miljoonasta kruunusta vuodessa, toteaa Keshvari. - Ja tietääkseni kenelläkään heistä ei ole koskaan ollut normaalia työpaikkaa.
   Maahanmuuttopoliittisella tiedottajalla on useita muitakin huolenaiheita:
1. Perhe ei osoita juurikaan halua integroitua, vaikka nyt puhutaan jo toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajista.
2. He tuntevat olevansa Norjan lakien yläpuolella.
3. He tekevät useita ulkomaanmatkoja joka vuosi.
4. Heillä on omat traditionsa ja oma tapansa pukeutua.
5. Monilla perheen jäsenillä on hyvin kalliita ja epänorjalaisia tottumuksia.
6. Eräs perheenjäsen on radikalisoitunut ja puhuu nyt enkelien ja kuolleiden kanssa.
- Hälyttävintä on varmaan kuitenkin se, ettei heitä huvita osallistua edes kansallispäivän kulkueeseen, kauhistelee Keshvari. - He vain seisovat parvekkeellaan tyhmissä hatuissaan ja vilkuttavat.

Niin, onhan juttu aika kieli poskessa kirjoitettu, varsinkin kun hyvin nopeasti huomaa, että tarkastelun kohteena eivät ole mitkä tahansa mamut vaan varsin näkyvässä asemassa oleva perhe. Jos jollekin ei vielä ole selvinnyt, kenestä puhutaan, niin kerrottakoon, että kyseessä on kuningasperhe. Maahanmuuttajia alunperin hekin.

En seuraa aktiivisesti Norjan kuninkaallisten edesottamuksia, mutta olen kuitenkin havainnut, että jotkut seuraavat. Monarkialla ja kuningasperheellä on kannattajansa ja vastustajansa. ja sitten ovat tietenkin ne, joita asia ei niin kovin paljon keikauta puoleen eikä toiseen. Ylläolevassa jutussa näkökulma on humoristiskriittinen, mutta se sopii hyvin pienen pohdinnan alustukseksi.

Kuningasperhe tulee kalliiksi. Kuninkaallisillehan ei makseta palkkaa, niin kuin muille työssäkäyville, vaan kaikki heidän kulunsa maksetaan valtion kassasta. Tänä vuonna valtion budjetissa "kuninkaalliselle hoville" (tarkoittanee kuningasparia) on varattu 169,6 miljoonaa kruunua ja kruununprinssiparille 18,4 miljoonaa kruunua. Päivän kurssilla tämä on noin 22 miljoonaan euroa. Melkoinen määrä rahaa ylläpitämään monarkkia sekä hänen perillistään, joilla ei ole käytännössä muuta kuin symbolinen asema. Se on sentään todettava, että julkista rahoitusta saava kuningasperhe on pieni. Kuninkaan sisarten lapset käyvät töissä eikä heillä ole kuninkaallisia titteleitä. Vertailun vuoksi Suomessa tasavallan presidentin palkkioon ja toimintamenoihin on 2015 budjetoitu 325 000 euroa. Kyllä, monarkia on kallista huvia.

Kuningasperheen integroitumishaluttomuus. Vuonna 1905 Norjan kruunu ojennettiin tanskalaiselle prinssille, joka suostui vastaanottamaan sen vasta, kun norjalaiset olivat vakuuttaneet, että kyllä he ihan oikeasti haluavat hänet hallitsijakseen. Hän siis saapui Norjaan norjalaisten kutsumana. Kuningas puhui vain tanskaa, ei norjaa, koko hallituskautensa, ja lunasti paikkansa norjalaisten silmissä oikeastaan vasta 1940 sanottuaan "ei" saksalaisten miehittäjien ehdotuksille yhteistyöstä. Tanskalaisen kuninkaan myötä norjalaiset saivat myös englantilaisen kuningattaren, joka oli sekä kuninkaan vaimo että serkku, ja kruununprinssikin oli syntyjään Tanskan prinssi.

Kruununprinssi ja sittemmin hyvin suosittu kuningas Olav oli syntyperästään huolimatta jo huomattavasti norjalaisempi kuin vanhempansa, vaikka naikin ulkomaalaisen, ruotsalaisen serkkunsa. Kuningasperheen kolmas ja neljäs ja viides polvi ovatkin sitten jo Norjassa syntyneitä, ja puolisotkin ovat syntyperältään norjalaisia, nykyinen kruununprinsessa jopa hyvinkin tavallinen norjalainen perhetaustaltaan. Integroitumishaluttomuutta en nämä faktat huomioiden aivan allekirjoita, vaikkakin toisaalta perheeseen naidut etniset norjalaiset näyttävät puolestaan myös integroituvan kuninkaallisiin piireihin.

Lakien yläpuolella oleminen. Täytyy sanoa, etten tiedä, millaiseen asemaan Norjan laki asettaa kuninkaalliset verrattuna tavallisiin kansalaisiin, jos puhutaan arkipäiväisistä asioista, kuten esimerkiksi rikosoikeudellisesta vastuusta. Melko varma olen kuitenkin siitä, että valtakunnan lakeja pitää kuninkaankin pääsääntöisesti noudattaa. Muuten kuninkaasta tullee entinen kuningas. Hallitusmuodon muuttamiseenhan ei tarvita vallankumousta. Lain muutos riittää. Jonkinlaisia erioikeuksia kuningasperheellä varmasti kuitenkin on.

Matkustelu ulkomailla. No, tätähän harrastavat muutkin, eivät vain kuninkaalliset. Matkakohteet tosin lienevät hieman erilaisia, ja kuninkaalliset varmasti matkustavat suuremmalla seurueella ja budjetilla. Ehkä tämä kriitiikin aihe kohdistuukin siihen, kuka matkat maksaa.

Omat traditiot ja pukeutumistavat. Omia traditioita kuninkaallisilla varmasti riittää, tosin veikkaan, että norjan kuninkaalliset noudattavat monessa asiassa myös norjalaisia traditioita. Jos ei muusta syystä niin koska se kuuluu asiaan. Mitä taas tulee pukeutumiseen, niin ihmisten, jotka edustavat maata milloin missäkin, odotetaan pukeutuvan asianmukaisesti ja asianmukainen pukeutuminen on usein jotakin muuta kuin mitä keskivertonorjalainen vetää päälleen. Pukeutumistakin on kansan hyvä arvostella, kuten esimerkiksi kruununprinsessan kalliita juhlapukuja pari vuotta sitten. Toisaalta keskivertonorjalaisista poikkeavien traditioiden ja pukeutumisen arvostelu on hyvin perinorjalaista. Joukosta erottuminen ei nimittäin ole suotavaa, ja hyvin integroituneiden maahanmuuttajien edellytetään olevan lähes norjalaisempia kuin norjalaiset itse.

Kalliit ja epänorjalaiset tottumukset. Tämä mennee pitkälti samaan piikkiin edellisen kohdan kanssa. Epänorjalaisuus ja sen myötä joukosta erottuminen ei, kuten todettu, ole ollenkaan suotavaa. Ja jos vielä yhteiskunnan varoilla rällästetään, niin se on entistä epäsuotavampaa. Muistelen, että joskus vuosia sitten paheksuttiin syvästi kuningattaren tuhlailevaa elämäntapaa ja ostoksia.

Radikalisoitunut perheenjäsen. Perheeseen todellakin kuuluu prinsessa, joka puhuu enkelien ja kuolleiden kanssa ja vieläpä järjestää jonkinlaista koulutusta niille, jotka haluavat seurata häntä tässä. Tämän tyyppinen radikalisoituminen on kuitenkin suhteellisen harmitonta, ja jos kyseessä olisi joku muu kuin prinsessa, hänelle ehkä vain hymähdettäisiin. Mutta kun kyseessä ei ole tavis vaan prinsessa, joka vieläpä hyväksikäyttää titteliään ja asemaansa saadakseen julkisuutta ja ansaitakseen rahaa enkelitouhuillaan, niin kieltämättä se ei herätä pelkästään positiivisia ajatuksia.

Kun asiaa tarkemmin ajattelee, artikkeli kertoo ehkä enemmän norjalaisesta yhteiskunnasta kuin kuningasperheestä tai maahanmuuttajista. Tämän pohdinnan jälkeen ihmettelen entistä enemmän, miksi Norjassa edelleen on kuningashuone, jolla ei edes ole mitään vuosisataisia perinteitä takanaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...