Salat julki

Lueskelin paikallislehteä, ja siellä sattui silmiini taas palsta, jolla luetellaan paikkakunnalla tehtyjä asuntokauppoja. Mikä asunto, millä hinnalla ja kuka myi kenelle. Samat tiedot löytyvät myös netistä.

Minulle ei edelleenkään ole selvinnyt tällaisen faktapläjäyksen perimmäinen tarkoitus, ellei se sitten ole yksinkertaisesti ihmisten uteliaisuuden tyydyttäminen. Tai omistajanvaihdoksesta tiedottaminen - mutta miksi? Asiaan suhteellisen nopeasti netissä perehtymällä sain selville, että verkkotietopankkien ylläpitäjät ovat sanomalehtiä. Suomessahan asuntojen myyntitietoja kerää ja tarjoaa tiedoksi ympäristöministeriö, ja ne tiedot eivät kenenkään yksityisyydensuojaa vaaranna. 

Norjassa taas julkaistut tiedot ovat sellaiset, ettei niiden perusteella pysty selvittämään vaikkapa jonkin asunnon neliöhintaa tai tietyn asuinalueen keskimääräistä hintatasoa, jos sellaisesta olisi kiinnostunut. Asunnosta kun ei kerrota neliömäärää, huonelukua tai edes rakennustyyppiä, ainoastaan osoite. Se, minkä voi selvittää, on jonkin asunnon hintakehitys, jos löytää tiedot useammasta omistajanvaihdoksesta.

Se, mikä näistä lehdessä julkaistavista tiedoista selviää, kuuluu minun käsitykseni mukaan yksityisyyden alueelle. Todennäköisesti olen näin ajatellessani omituinen ulkomaalainen, sillä norjalaisilla yksityisyyden raja raha-asioissa tuntuu menevän jossakin ihan muualla kuin minulla. 

Yksi alkuaikojen äimistyksistä Norjassa oli se, miten ihmiset aivan kuin ohimennen saattoivat mainita vaikkapa palkkansa suuruuden tai vasta ostamansa kalliin auton hinnan. En ala yleistää tätä huomiota koko Norjaa koskevaksi. Voi olla, että tuloilla ja menoilla brassailu kuuluu asuinalueeni paikalliseen kulttuuriin, sillä Norjan kauniit, rikkaat ja hyvinkoulutetut ovat keskittyneet tälle alueella eli Askeriin ja Bærumiin, joista jälkimmäinen on tunnettu myös Norjan Kauniaisina. 

Yksityishenkilöiden verotustiedot eli tulot ja varallisuus sentään eivät enää löydy verkosta vuoden 2009 jälkeen, paitsi jos kyseessä on oman asuinpaikkansa rikkaisiin kuuluva. Verotustiedoista muuten selviää, että esimerkiksi Askerin rikkain onkin sitten ihan oikeasti rikas, jonka omaisuus lasketaan miljardeissa Norjan kruunuissa, mutta verotettavaa tuloa hänellä ei ole lainkaan.

Sunnuntaikävelyllä Semsvannetin ympäri

Syksy täällä Oslon liepeillä on ollut lauha, mutta nyt tuntuu siltä, että talvi alkaa vähitellen lähestyä. Sunnuntaina jo odoteltiin ensimmäistä lumisadetta, mutta kun sitä ei tullutkaan, lähdimme kävelylle. 

Moni muukin oli saanut saman ajatuksen, ja Semsvannet-järven ympäri kulkevalla kävelyreitillä oli paikoitellen suorastaan ruuhkaa. Sunnuntain kävelyretkihän on hyvin perinorjalainen tapa. Järven ympäri menee helppo noin tunnin reitti, hyvää tietä lähes koko matka eikä mäkiäkään pahemmin ole. Niinpä liikkeellä oli kerrankin "tavallisen" näköisiä, farkkuihin pukeutuneita ihmisiä koirineen. Erotuksena tavallisista ovat ne, jotka vetävät trikoot päälle ja lähtevät juosten tai pyöräillen vaativammille reiteille. Näitä jälkimmäisiä ainakin täällä päin Norjaa on todella paljon. 

Semsvannetin ympäristö on vanhaa kulttuurimaisemaa maataloineen ja laitumineen, ja kävelyreitin varteen osui sekä hevosia että lampaita. Jossain kohtaan reitti kulki aidatun laitumen poikki, jonka porteilla olevat kyltit vannottivat kulkijoita sulkemaan portit visusti perässään, jotta aitauksessa majailevat islanninponit eivät lähde omille teilleen. Poneja ei tällä kertaa näkynyt, mutta ihmiset kyllä noudattivat ohjeita kiitettävästi.

Semsvannet on paitsi suojeltu alue maisemansa vuoksi myös Askerin kunnan tusenårssted eli tuhatvuotispaikka. Tällaisia paikkoja nimettiin juhlistamaan vuosituhannen vaihdetta, ja paikat ovat jollakin tapaa merkittäviä paikallisille ihmisille, jotka ovat osallistuneet valintaan. 

Semsvannetin ympäriltä löytyy myös pieniä mökkejä, husmannsplass, jotka suomalaista termistöä käyttäen ovat olleet torppia tai mäkitupia. Mökkien asukkaat ovat vuokranneet maapalasen suuremmalta talolta ja maksaneet vuokraansa sekä työllään että maatalouden tai kalastuksen tuotteilla. 

Nykyään vanhat torpat taitavat olla vapaa-ajanasuntoja.

Suurempia taloja Semsvannetin rannoilla on pari kappaletta, ja niiden kokoero torppiin on huomattava. Päärakennus on komea, eikä navettaakaan tarvitse hävetä, muista ulkorakennuksista puhumattakaan. Sitä vain jäin miettimään, että jos talot on rakennettu tilusten keskelle, varsinaista peltoa ei niissä taida olla kovin paljoa. Varmaankin laidunmaat ovat sitäkin suuremmat, ja ainakin lampaita on voitu laiduntaa myös metsässä kallion rinteellä. Tai sitten pellot ovat jossain muualla ja talot on rakennettu sinne, missä ne eivät vie tasaista peltomaata. 

Tasaisuus tosin on tässä maassa melko suhteellinen käsite.

Täältä löytyy muutama talvinen kuva Semsvannetilta.

Norjalaiset rauhaa palkitsemassa

Viime perjantaina oli yksi vuosittaisista norjalaisista merkkipäivistä, Nobelin rauhanpalkinnon saajan julkistaminen. Norjalaisilla tuntuu olevan aivan erityinen suhde rauhanpalkintoon, ja sen myöntäminen herättää enemmän tai vähemmän keskustelua.

Tämänvuotinen valinta, kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW, oli "tylsä ja tavallinen" eikä herättänyt suuria intohimoja. Sen verran mitä vilkaisin asiasta käytyä keskustelua, kommentit olivat pääsääntöisesti laimeahkoja - puolesta ja vastaan. Tyytymättömien mielestä tämä oli taas tyypillinen Jaglandin valinta. Thorbjørn Jagland on toki Norjan Nobel-komitean puheenjohtaja ja se henkilö, joka valinnan julkistaa, mutta ei hän sentään taida kuitenkaan yksin asiasta päättää. Tahoja, jotka voivat ehdottaa palkittavaa, on aika paljon, ja itse komiteassakin on viisi jäsentä, minkä lisäksi se käyttää neuvonantajia ehdokkaiden arvioinnissa.

Itse asiassa useammallekin taholle tuntuu ainakin ajoittain olevan epäselvää, kuka päätöksen Nobelin rauhanpalkinnon saajasta tekee. Kaikki uutisia seuraavat ovat varmasti joskus havainneet, että jos jokin valtiollinen taho ei pidä valinnasta, nootteja esitetään Norjan hallitukselle. Se on kuitenkin väärä osoite, sillä Norjan hallitus tai Norja maana ei palkintoa jaa, vaikkakin Nobel-komitean jäsenet ovat stortingetin eli Norjan parlamentin valitsemia.

Viime vuonna, kun rauhanpalkinnon sai Euroopan unioni, norjalaisilla EU:n vastustajilla tuntuivat menevän puurot ja vellit sekaisin. EU:n valintaahan perusteltiin pitkäaikaisella rauhan edistämisellä, mutta äänekkäimmät valinnan vastustajat tuntuivat ottavan nimeämisen kannanottona EU:hun liittymisen puolesta. Ja sinnehän ei mennä!

Vuoden 2009 rauhanpalkittu, Barack Obama, sai myös aikaan ainakin minun mielestäni mielenkiintoisia reaktioita, joissa ei periaatteessa otettu ollenkaan kantaa siihen, menikö palkinto oikeaan osoitteeseen. Olennaista ja huomionarvoista nimittäin oli, että nyt saadaan vihdoinkin Obama Norjaan! Tätä julistivat kaikki lööpit niin, että joillakin saattoi jo herätä epäilys palkitsemisen perimmäisistä perusteista. Obama sitten tuli kylään, mutta norjalaisten harmiksi vain pikavierailulle eikä useammaksi päiväksi niin kuin palkitut yleensä.

Pari vuotta sitten ruotsalaiset arvostelivat Norjan Nobel-komiteaa Nato-myönteisyydestä ja Nobelin testamentin unohtamisesta. Jopa vilauteltiin mahdollisuutta ottaa rauhanpalkinnon jakaminen pois norjalaisilta. Pari viimeisintä palkittua ovat varmaankin rauhoittaneet pahimmat kriitikot, kun ne on myönnetty Natosta irrallaan oleville tahoille, jotka eivät käy sotia. Ja sitäpaitsi järjestöjen palkitseminen on muutenkin turvallista ja perinteikästä.

Tiesitkö muuten, että aivan ensimmäisen Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1901 jakoivat Henri Dunant, Punaisen Ristin perustaja ja yksi Geneven sopimuksen alkuunpanijoista, sekä Frédéric Passy, Parlamenttienvälisen liiton perustaja. Ensimmäinen naispuolinen palkittu oli Bertha von Suttner vuonna 1905 ja ensimmäinen järjestö Kansainvälisen oikeuden instituutti 1904. Rauhanpalkinto on myös jäänyt kokonaan jakamatta 19 kertaa.

It's not the fart that kills you but the smell

Pitkään kuvittelin, että norja muistuttaa ruotsia niin paljon, että ruotsista voi huoletta ottaa mallia, jos ei tiedä esimerkiksi mitä prepositiota pitäisi käyttää. Jossain vaiheessa minua valistettiin, että käytän vääriä prepositioita, ja mallia olisi parempi ottaa englannista. Aikani asiaa epäiltyäni olen vähitellen päätymässä sille kannalle, että asia saattaa todellakin olla näin.

Kyllähän norjalla ja ruotsilla on todella paljon yhteistä, mutta tarkemmin katsoen niin on myös norjalla ja englannilla. Ne ovat aivan selvästi sukulaiskieliä. Paljon selvemmin kuin esimerkiksi ruotsi ja englanti.

En ota tässä sen enempää kantaa kieliopillisiin seikkoihin, sillä sanaston vertailu on paljon helpompaa. Vaikka norjassa ja ruotsissa on todella paljon samoja sanoja - joissa mahdollisesti on pieniä ääntämyksellisiä tai oikeinkirjoituksellisia eroja - myös täysin erilaisia sanoja on huomattavan paljon. Ja aika usein nämä norjan sanat muistuttavat vastaavia englannin sanoja.

Kun ruotsalainen kutsuu esimerkiksi ikkunaa nimellä fönster, sanoo norjalainen vindu, josta tulee etsimättä mieleen englannin window. Ruotsalainen ilmaisee mieltymyksensä johonkin verbillä gilla tai tycka om, mutta norjalainen vastine on like [li:ke], joka taas muistuttaa englannin like-sanaa. Ja niin edelleen.

Sitten on tietenkin paljon norja-englanti -sanapareja, jotka muistuttavat toisiaan, mutta joiden merkitys on aivan eri. Tämä pääsee joskus norjalaisilta unohtumaan, ja he päätyvät puhumaan englantia, johon on ujutettu mukaan norjalaisia sanoja, joiden kuvitellaan olevan englantia tai tarkoittavan englannin kielessä samaa kuin norjan kielessä.

Silloin saattaa käydä kuin norjalaiselle rallikuskille, joka englanninkielisessä haastattelussa arvioi ralliautoilun riskitekijöitä toteamalla, että "it's not the fart that kills you but the smell". - Tarkoitus oli kai kuitenkin puhua vauhdista ja törmäyksestä, ei pierusta ja hajusta.