Norjalainen joulupöytä on aika lihapitoinen ja raskas. Olen siihen päässyt ottamaan tuntumaa muutamissa täällä vietetyissä pikkujouluissa, joissa olen ihmetellyt ihmisten intoa syödä lihajalosteita ja läskiä oikein urakalla. Suomalaisessa joulupöydässä - ainakin länsisuomalaisessa - on huomattavasti enemmän kalaa ja kasvisruokia.
Tänä vuonna vietimme joulua kahdestaan Norjassa, ja suomalaisen ja norjalaisen joulupöydän yhteensovittaminen ei sinänsä tuottanut mitään erityistä tuskaa. Norjasta niitä lihoja ja Suomesta kalaa, laatikoita ja rosollia. Kyllä Norjassakin varmasti jotkut syövät kalaa jouluna, mutta lasken tällä kertaa kalat suomalaisiksi, koska täällä ne tuntuvat olevan lähinnä sivuroolissa.
Mies ajoi eräänä päivänä ennen joulua Ruotsin puolelle ostoksille. Sieltä tuli kotiintuomisina autolastillinen ruokaa, jolle piti löytää tilaa pakastimesta ja jääkaapista. Meillä on muuten nimenomaan tällaisten retkien saalista silmälläpitäen lisäpakastin, joka nytkin tuli hyvään tarpeeseen, kun muutamalle jauhelihakilolle piti löytää säilytyspaikka.
Jauheliha odottaa kuitenkin vielä joulun jälkeistä elämää, sillä joulupöytään mies oli löytänyt isohkon palasen sikaa. Ribben valmistuksesta voitte lukea edellisestä postauksesta, joten ei siitä sen enempää tällä kertaa. Jotain lihajalosteita piti silti hankkia vielä sen lisäksi.
Kaupassa käteen sattui joulumakkara, ja kysäisin lihatiskin takana seisoskelleelta nuoreltamieheltä, miten sitä pitäisi valmistaa syötäväksi. Ei mitenkään, siitä vain syömään, oli pojan vastaus. Kun huomautin, että makkara näyttää olevan raakaa ja se pitää varmasti jollakin tavalla kypsentää, lihatiskin takana meni sormi suuhun. Apuun hälytetty kokeneempi myyjä neuvoi keittelemään makkaraa vedessä jokusen minuutin.
Joulukalojen hankkiminen osoittautuikin sitten vaikeammaksi. Menin lähinaapuruston isoimpaan ruokakauppaan, josta ajattelin löytyvän vähintään lohta, ehkä jotain muutakin kalaa. Se reissu oli täysin turha. Näin jälkikäteen harmittaa, etten ottanut kuvaa kalatiskistä, sillä sen valikoima oli jossakin itkettävän ja naurettavan välillä. Tuoreena (ei pakastettuna) oli toki saatavilla lohta - eikä mitään muuta kalaa - mutta lohen parasta ennen päiväys oli seuraavana päivänä ja pyyntipäivä jossakin hamassa menneisyydessä. Hyperventiloituani hetken silkasta järkytyksestä totesin, että kalat pitää hankkia muualta.
Seuraavana päivänä suuntasin työpaikan lähellä olevaan kalakauppaan, jonka valikoimista löytyi kaikki tarvittava. Silliä tosin ei ollut myyntitiskillä, vaan se piti hakea kylmiöstä. Ilmeisesti silli ei ole täällä joulun sesonkituote. Lipeäkalankin ostin kalakaupasta, jossa sai valikoida sopivan palasen, ja kypsennysohje tuli kaupan päälle. Norjassa lipeäkalaa syödään pekonin kanssa ja päälle jotkut vielä valelevat sulaa ihraa.
Juuresten hankkiminen peruna- ja lanttulaatikoihin sekä rosolliin oli onneksi helpompaa kuin kalan löytäminen tästä kalastusmaasta. Täällä syödään lanttumuhennosta joulun liharuokien kanssa, mutta tällä kertaa päädyin jalostamaan lantusta suomalaisen laatikon. Rosolli ja imelletty perunalaatikkokin löysivät paikkansa pöydästä ja maistuivat hyvin myös miehelle, joka usein suhtautuu epäilevästi suomalaisiin, outoihin perinneruokiin.
Uudenvuodenpäivän menyy sisältää viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti pinnekjøttiä, minkä jälkeen joulun perinneruuat onkin läpikäyty tämän sesongin osalta. Myös jääkaappi alkaa uudenvuoden tienoilla näyttää jo hieman vähemmän täyteenahdetulta.
Parhaillaan uunissa muhii kalkkuna, miehen Ruotsin reissun heräteostos. Siitä riittää meille iloa vielä moneksi päiväksi.
lauantai 31. joulukuuta 2011
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Keittiökokeiluja: Ribbe
Alkutilanne |
Ribben valmistelu aloitetaan pari päivää ennen joulua suolaamalla siankylki. Ensin nahkaan viilletään ristikkokuvio terävällä veitsellä niin, että viillot ulottuvat rasvakerrokseen asti. Viillot voivat olla aika lähellä toisiaan, sentin parin etäisyydellä.
Sitten viiltoihin ja itse nahkaan hierotaan suolaa ja pippuria. Sen jälkeen siankylki käännetään nahkapuoli alaspäin, paketoidaan folioon ja laitetaan pariksi päiväksi jääkaappiin suolaantumaan.
Nahkaa, rasvaa, luita, vähän lihaakin välissä |
Paistamista varten siankylki asetetaan uunipannulle nahkapuoli ylöspäin. Alle laitetaan pieni lautanen tms. jonka tarkoituksena on kohottaa keskikohta vähän reunoja ylemmäs. Pannulle kaadetaan pari desilitraa vettä ja pannu peitetään tiiviisti foliolla. Sitten ribbeä höyrytetään uunissa 45 minuuttia 230 asteessa.
Tässä vaiheessa ribbe vetäytyy vähän kokoon ja nahkaan leikattu ristikko tulee selkeästi esille.
Paistaminen noin puolivälissa |
Meidän ribbe paistui kaksi tuntia ja se oli juuri passeli aika lopputuloksen kannalta. Tarkoitus on, että liha on mehevää, ei kuivaa, ja nahka on paistunut rapeaksi. Paistettaessa osa rasvasta sulaa ja valuu uunipannulle.
Paisto-ohjeesta riippuen uunin lämpötila voi vaihdella ja sen mukaan myös paistoaika. Minun käyttämäni paistotapa oli nopea, kun hitaammin paistaessa ribbe laitetaan uuniin aattoaamuna ja annetaan muhia siellä lähes päivällisaikaan asti.
Valmis ribbe tarjolla joulumakkaran ja punakaalin kanssa |
Ribbe on aika rasvaista syötävää ja sen kanssa tarjotaan lisukkeita, jotka vähentävät rasvan tuntua suussa. Perinteisiä lisukkeita ovat hapankaali, punakaali, uunissa ribben kanssa kevyesti paistetut omenanlohkot ja luumut tai puolukkasurvos. Myös suomalainen rosolli tuntui sopivan lisukkeeksi mainiosti.
Ribben kanssa tarjotaan myös akvaviittia, joka huuhtelee tehokkaasti rasvat suusta.
Ribbefett |
lauantai 24. joulukuuta 2011
torstai 22. joulukuuta 2011
Omat eväät
Viime sunnuntai-iltapäivänä havahduin ruisleipäpaketti yhdessä ja Fazerin suklaalevy toisessa kädessä ajatukseen, miten ulkomailla asuminen vaikuttaa tax-free-ostoksiin. Olin sillä hetkellä Helsinki-Vantaalla ja lentoa odotellessa kulutin aikaa shoppaillen.
Jos keskiverto lentomatkailija ostaa täyden lastin alkoholia, niin minun ostoskoristani sitä ei löytynyt lainkaan. Oli muuta, paljon olennaisempaa ostettavaa. Eihän Suomessa voi käydä ilman, että täydentää varastoja niillä tuotteilla, joita Norjasta ei saa.
Ostoskoriin päätyi siis ruisleipää, suklaata, karjalanpiirakoita ja vihreitä kuulia. Ruisleipäpaketteja koriin lappaessani mietin, onkohan tässä nyt varmasti riittävästi ottaen huomioon sen, milloin oletettavasti pääsen seuraavan kerran leipäostoksille. Toisaalta piti ottaa huomioon myös se, että kykenisin rahtaamaan kaikki laukkuni ja nyssäkkäni Gardemoenilla junaan ja Askeriin tultaessa junasta ulos ja seuraavaan kulkuvälineeseen.
Ei tässä tilanteessa mitään uutta ollut edellisiin Suomen-vierailuihin nähden. Mutta jostakin syystä satuin tällä kertaa kiinnittämään tietoisesti huomiota asiaan.
Lentokentän kaupoissa on se ehdottoman hyvä puoli, että ruisleipäostokset ja vastaavat voi tehdä siellä. Ja jos mukana on ruumaan menevä matkalaukku, sen voi täyttää muilla ostoksilla ja siten maksimoida matkan aineellisen hyödyn.
Kaupungilta löytyy tuliaisiksi lähes aina vaatteita, koska valikoima on parempi ja hinnat halvemmat kuin Norjassa. Niiden lisäksi kannattaa ostaa asioita, joita Norjasta ei saa, kuten suomalaisia lehtiä tai reseptivapaata matolääkettä kissoille tai näin joulun edellä luumumarmeladia joulutorttuihin.
Mieskin on jo ilmeisesti tottunut siihen, että Suomesta palatessani tyhjennän pari kassillista tavaraa keittiön puolelle, koska ei enää kommentoi asiaa. Joskus itselle saattaa hetkellisesti tulla mieleen ajatus, että onkohan tämä nyt ihan järkevää. Parin sekunnin miettimisen jälkeen totean, että tietenkin se on.
Kuvat netistä
Jos keskiverto lentomatkailija ostaa täyden lastin alkoholia, niin minun ostoskoristani sitä ei löytynyt lainkaan. Oli muuta, paljon olennaisempaa ostettavaa. Eihän Suomessa voi käydä ilman, että täydentää varastoja niillä tuotteilla, joita Norjasta ei saa.
Ostoskoriin päätyi siis ruisleipää, suklaata, karjalanpiirakoita ja vihreitä kuulia. Ruisleipäpaketteja koriin lappaessani mietin, onkohan tässä nyt varmasti riittävästi ottaen huomioon sen, milloin oletettavasti pääsen seuraavan kerran leipäostoksille. Toisaalta piti ottaa huomioon myös se, että kykenisin rahtaamaan kaikki laukkuni ja nyssäkkäni Gardemoenilla junaan ja Askeriin tultaessa junasta ulos ja seuraavaan kulkuvälineeseen.
Ei tässä tilanteessa mitään uutta ollut edellisiin Suomen-vierailuihin nähden. Mutta jostakin syystä satuin tällä kertaa kiinnittämään tietoisesti huomiota asiaan.
Lentokentän kaupoissa on se ehdottoman hyvä puoli, että ruisleipäostokset ja vastaavat voi tehdä siellä. Ja jos mukana on ruumaan menevä matkalaukku, sen voi täyttää muilla ostoksilla ja siten maksimoida matkan aineellisen hyödyn.
Kaupungilta löytyy tuliaisiksi lähes aina vaatteita, koska valikoima on parempi ja hinnat halvemmat kuin Norjassa. Niiden lisäksi kannattaa ostaa asioita, joita Norjasta ei saa, kuten suomalaisia lehtiä tai reseptivapaata matolääkettä kissoille tai näin joulun edellä luumumarmeladia joulutorttuihin.
Mieskin on jo ilmeisesti tottunut siihen, että Suomesta palatessani tyhjennän pari kassillista tavaraa keittiön puolelle, koska ei enää kommentoi asiaa. Joskus itselle saattaa hetkellisesti tulla mieleen ajatus, että onkohan tämä nyt ihan järkevää. Parin sekunnin miettimisen jälkeen totean, että tietenkin se on.
Kuvat netistä
perjantai 16. joulukuuta 2011
Perinorjalaisuuksia
- Roald, meillä on liikaa voita. En jaksa raahata sitä takaisin kotiin - Heitä pois. Kotona riittää voita seuraavaksi sadaksi vuodeksi. (Kuvan lähde politiken.dk) |
Toinen viimeaikojen pääuutinen ja yleisen päivittelyn aihe on Norjaa vaivaava voipula. Norjaan ei normaalisti tuoda voita ulkomailta korkeiden suojatullien vuoksi ja kotimainen vointuotanto ei ole nyt ollut kulutuksen tasalla. Kuluttajille on lupailtu tilanteen normalisoitumista, mutta vasta vuodenvaihteen jälkeen.
Joulun leivontasesonki on pahasti häiriintynyt voipulasta, ja katukaupassa voipaketin hinta on noussut moninkertaiseksi. Hulluin uutinen pimeän voin hinnasta kertoi, että joku oli maksanut kilosta 5000 kruunua eli yli 600 €. Tässä on tainnut jollakin leivontaintoisella järki karata päästä.
Minulla sen sijaan on jääkaapissa iskemätön puolen kilon voipaketti. Mitäköhän siitä saisi, jos lähtisi ihan tosissaan trokaamaan?
Tanskalaiset (politiken.dk) sen sijaan ovat keksineet yhteyden etelänavan valloituksen ja Norjan voipulan välillä.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Rieska mikä rieska
Eräänä päivänä ruokakauppaan lähtiessäni mies pyysi ostamaan julelefse-paketin. Lefse on hyvin ohut, rieskaa muistuttava leipä, ja julelefse joulun aikaan myytävä hieman normaalia isompi versio siitä. Kaupassa ei ollut julelefsejä, vaan ne oli siltä päivältä loppuunmyyty. Sen sijaan ostin lompe-paketin. Lompe on hyvin ohut, rieskaa muistuttava leipä.
Kotiin tultuani mies oli käsi ojossa odottamassa lefsejään. Laitoin käteen paketillisen lompeja ja sanoin, että tällaisia toin, koska lefsejä ei ollut. Mies katsoi minua epätoivon pilkahdus silmissään. Eihän lompe ole ollenkaan sama asia! Enkö ymmärrä, ettei hän pysty käärimään julesylteään lompeen. Sitä varten pitää ehdottimasti olla lefse. Lompen sisälle kääritään makkara.
Enpä ymmärtänyt, sillä minä en kykene näkemään muuta eroa lompen ja lefsen välillä kuin paketin päällä olevan nimen.
Mies joutui itse seuraavana päivänä käymään kaupassa ostamassa lefsensä, jotta pääsi tekemään joulunalusvälipalansa oikeaoppisesti.
Kun sitten keittiöstä löytyi sekä lefse- että lompe-paketti, perehdyin niiden eroon tutkimalla tuoteselostetta. Molempien ainesosaluettelossa on perunaa, vehnäjauhola, suolaa ja säilöntäainetta, lompeissa lisäksi ripaus ohrajauhoja. Ero raaka-aineiden osalta on siis minimaalisen pieni. Maussa en ainakaan minä huomaa mitään eroa. Suurin ero on rieskan muodossa. Tällä kertaa vertailussa ollut lompe oli soikea, lefse nelikulmainen. Lefse oli pinta-alaltaan suurempi, mutta molemmat olivat yhtä ohuita.
Kun lefset oli hankittu, mies pääsi nauttimaan julesylteään. Julesylte on lihajaloste, jossa on kerroksittain lihaa ja läskiä, ja se on jouluisesti maustettu. Aivan varmaa suomenkielistä nimitystä en tälle herkulle keksi, mutta eikös joskus ennen vanhaan ole ollut sellaista kuin syltty. Voisi hyvinkin olla sama asia kyseessä.
Perinteinen tapa nauttia julesylteä on leikata siitä siivuja, voidella ne väkevällä sinapilla ja kääriä lefseen. Tämä lihaisa paketti on ihan syötävää, kunhan sinapin määrä on sopiva. Minun makuuni tosin julesyltessä on vähän liikaa sitä läskiä.
Lompetkin pääsivät käyttöön sitten pari päivää myöhemmin, kun niihin käärittiin kuumia makkaroita. Muuten ole kyllä edelleenkin sitä mieltä, että näiden kahden erinimisen läpyskän ero on lähinnä syöjän mielessä. Kun etsiskelin wikipediasta selitystä lefsen ja lompen erolle, mitään lopullista selvyyttä asiaan ei tullut. Nimitys näyttää vaihtelevan mm. alueen mukaan ja toisaalta eri alueilla lefsen ja lompen määritelmät ovat erilaisia. Kaupassa myytävät lefset ja lompet ovat päällisin puolin ihan sama asia, ero on lähinnä kosmeettinen.
Siis rieska mikä rieska.
Joissakin tapauksissa eroilla on suurempi merkitys. Siitä saa kertoa loppukevennyksenä tämä mainos.
Lompe |
Kotiin tultuani mies oli käsi ojossa odottamassa lefsejään. Laitoin käteen paketillisen lompeja ja sanoin, että tällaisia toin, koska lefsejä ei ollut. Mies katsoi minua epätoivon pilkahdus silmissään. Eihän lompe ole ollenkaan sama asia! Enkö ymmärrä, ettei hän pysty käärimään julesylteään lompeen. Sitä varten pitää ehdottimasti olla lefse. Lompen sisälle kääritään makkara.
Enpä ymmärtänyt, sillä minä en kykene näkemään muuta eroa lompen ja lefsen välillä kuin paketin päällä olevan nimen.
Lefse |
Mies joutui itse seuraavana päivänä käymään kaupassa ostamassa lefsensä, jotta pääsi tekemään joulunalusvälipalansa oikeaoppisesti.
Kun sitten keittiöstä löytyi sekä lefse- että lompe-paketti, perehdyin niiden eroon tutkimalla tuoteselostetta. Molempien ainesosaluettelossa on perunaa, vehnäjauhola, suolaa ja säilöntäainetta, lompeissa lisäksi ripaus ohrajauhoja. Ero raaka-aineiden osalta on siis minimaalisen pieni. Maussa en ainakaan minä huomaa mitään eroa. Suurin ero on rieskan muodossa. Tällä kertaa vertailussa ollut lompe oli soikea, lefse nelikulmainen. Lefse oli pinta-alaltaan suurempi, mutta molemmat olivat yhtä ohuita.
Julesylte. Miehen ostama sylte katosi parempiin suihin ennen kuin ehdin ottaa siitä kuvan, joten tämä kuva on netistä. |
Välipala tekeytymässä |
Perinteinen tapa nauttia julesylteä on leikata siitä siivuja, voidella ne väkevällä sinapilla ja kääriä lefseen. Tämä lihaisa paketti on ihan syötävää, kunhan sinapin määrä on sopiva. Minun makuuni tosin julesyltessä on vähän liikaa sitä läskiä.
Lompetkin pääsivät käyttöön sitten pari päivää myöhemmin, kun niihin käärittiin kuumia makkaroita. Muuten ole kyllä edelleenkin sitä mieltä, että näiden kahden erinimisen läpyskän ero on lähinnä syöjän mielessä. Kun etsiskelin wikipediasta selitystä lefsen ja lompen erolle, mitään lopullista selvyyttä asiaan ei tullut. Nimitys näyttää vaihtelevan mm. alueen mukaan ja toisaalta eri alueilla lefsen ja lompen määritelmät ovat erilaisia. Kaupassa myytävät lefset ja lompet ovat päällisin puolin ihan sama asia, ero on lähinnä kosmeettinen.
Siis rieska mikä rieska.
Joissakin tapauksissa eroilla on suurempi merkitys. Siitä saa kertoa loppukevennyksenä tämä mainos.
- Ostitko Jarlsbergia?
- Ostin juustoa.
- Etkö ostanut Jarlsbergia?
- Juusto on juustoa.
- - -
- Koira on koira.
lauantai 3. joulukuuta 2011
Peppi Pitkätossu & Jack Bauer
Aftenpostenin sivuilta osui tällä viikolla silmään juttu norjalaisista, jotka ovat vaihtaneet nimeään. Nimilakia uudistettiin 2003 ja sen jälkeen nimen vaihtaminen erikoisemmaksi on ollut helpompaa. Viime vuonna yli 7000 oslolaista vaihtoi nimeään.
Etunimenvaihtoa kannattaa silti miettiä tarkasti, koska uuden vaihdoksen saa tehdä vasta kymmenen vuoden kuluttua, jos alkaa kaduttaa. Aika erikoisia nimiä jotkut ovat tästäkin huolimatta päätyneet ottamaan itselleen, vai mitä sanotte seuraavista?
Malin Sjarlotte Krusmynta Rullgardina Tukun Sanderud Persdatter (ent. Malin Charlotte Tukun Sanderud) kertoo olevansa hulluna Peppi Pitkätossuun, jolta kolmas ja neljäs nimi on lainattu. Malinin sulhanen ei ole ihastunut nimilitaniaan eikä muista sitä ulkoa, mutta toivottavasti oppii häihin mennessä, jottei tule virheitä alttarilla.
Selveste Preben von Schlanbusch (ent. Preben Schlanbusch) halusi hienomman kuuloisen nimen, mikä onnistui lisäämällä sukunimeen eteen von. Selveste taas tarkoittaa suomeksi itse, siis tämä herra on Preben Itse. Sitä hän ei kuitenkaan lisännyt nimeen itsekorostukseksi vaan ärsyttääkseen äitiään. Mies toivoo myös, että vaimo ottaisi nimekseen Stakkars Cecilie eli Cecilie Parka. Vaimo ei ole innostunut ajatuksesta.
Jack Bauer (ent. Kim Manachai Krogsæter) päätti vaihtaa nimeään pitkän 24-sarjan katselurupeaman jälkeen. Uusi nimi herättää uteliaisuutta mm. työhaastatteluissa, mutta Jackista se ei ole mitenkään epämukavaa. Ainoa haittapuoli on, että puhelimella pizzaa tilatessa häntä ei yleensä oteta vakavasti.
Norjan pisimmän nimen haltija on nimeltään Julius Andreas Gimli Arn MacGyver Chewbacka Highlander Elessar-Jankov. Erikoisia, itse valittuja sukunimiä taas ovat Hværsaagod-Takkskalduha (Olehyvä-Kiitos) ja Usjyldi (Viaton, joka muuten on vangin ottama nimi). Ja kyllä, nämä kaikki ovat ihan oikeita ihmisiä.
Muistelen, että Suomen nimilait ovat aika paljon tiukempia, eivätkä tällaiset nimiviritelmät taitaisi mennä läpi. Miksi sitten Norjassa on päädytty antamaan lähes vapaat käden nimen suhteen? Tai siltä ainakin näyttää näiden esimerkkien perusteella.
Voisiko syynä olla norjan suuri maahanmuuttajaväestö? Kun ihmisten nimet ovat peräisin ties kuinka monesta maasta ja kulttuurista, norjan viranomaisilla olisi mahdoton tehtävä valvoa kaikkien nimien asiallisuutta. Mutta ei tämäkään silti selitä, miksi ihmiset saavat ottaa älyttömiä norjankielisiä etu- ja sukunimiä.
Nimitutkijan mielestä lakia toimeenpannaan aivan liian lepsusti. Ratkaisuna ongelmaan tutkija ehdottaa, että nimenvaihdolle laitetaan maksu hillitsemään keskellä yötä näitä loistoideoita saavia ihmisiä. Tuhat kruunua voisi saada ihmiset harkitsemaan asiaa uudelleen.
Minä kuitenkin arvelen, että jos joku villiintyy keskellä yötä niin, että päättää vaihtaa itselleen uuden ja uljaamman nimen, yksi tuhatlappunen, 125 €, ei siinä paljon vauhtia hidasta.
Etunimenvaihtoa kannattaa silti miettiä tarkasti, koska uuden vaihdoksen saa tehdä vasta kymmenen vuoden kuluttua, jos alkaa kaduttaa. Aika erikoisia nimiä jotkut ovat tästäkin huolimatta päätyneet ottamaan itselleen, vai mitä sanotte seuraavista?
Malin Sjarlotte Krusmynta Rullgardina Tukun Sanderud Persdatter (ent. Malin Charlotte Tukun Sanderud) kertoo olevansa hulluna Peppi Pitkätossuun, jolta kolmas ja neljäs nimi on lainattu. Malinin sulhanen ei ole ihastunut nimilitaniaan eikä muista sitä ulkoa, mutta toivottavasti oppii häihin mennessä, jottei tule virheitä alttarilla.
Selveste Preben von Schlanbusch (ent. Preben Schlanbusch) halusi hienomman kuuloisen nimen, mikä onnistui lisäämällä sukunimeen eteen von. Selveste taas tarkoittaa suomeksi itse, siis tämä herra on Preben Itse. Sitä hän ei kuitenkaan lisännyt nimeen itsekorostukseksi vaan ärsyttääkseen äitiään. Mies toivoo myös, että vaimo ottaisi nimekseen Stakkars Cecilie eli Cecilie Parka. Vaimo ei ole innostunut ajatuksesta.
Jack Bauer (ent. Kim Manachai Krogsæter) päätti vaihtaa nimeään pitkän 24-sarjan katselurupeaman jälkeen. Uusi nimi herättää uteliaisuutta mm. työhaastatteluissa, mutta Jackista se ei ole mitenkään epämukavaa. Ainoa haittapuoli on, että puhelimella pizzaa tilatessa häntä ei yleensä oteta vakavasti.
Norjan pisimmän nimen haltija on nimeltään Julius Andreas Gimli Arn MacGyver Chewbacka Highlander Elessar-Jankov. Erikoisia, itse valittuja sukunimiä taas ovat Hværsaagod-Takkskalduha (Olehyvä-Kiitos) ja Usjyldi (Viaton, joka muuten on vangin ottama nimi). Ja kyllä, nämä kaikki ovat ihan oikeita ihmisiä.
Muistelen, että Suomen nimilait ovat aika paljon tiukempia, eivätkä tällaiset nimiviritelmät taitaisi mennä läpi. Miksi sitten Norjassa on päädytty antamaan lähes vapaat käden nimen suhteen? Tai siltä ainakin näyttää näiden esimerkkien perusteella.
Voisiko syynä olla norjan suuri maahanmuuttajaväestö? Kun ihmisten nimet ovat peräisin ties kuinka monesta maasta ja kulttuurista, norjan viranomaisilla olisi mahdoton tehtävä valvoa kaikkien nimien asiallisuutta. Mutta ei tämäkään silti selitä, miksi ihmiset saavat ottaa älyttömiä norjankielisiä etu- ja sukunimiä.
Nimitutkijan mielestä lakia toimeenpannaan aivan liian lepsusti. Ratkaisuna ongelmaan tutkija ehdottaa, että nimenvaihdolle laitetaan maksu hillitsemään keskellä yötä näitä loistoideoita saavia ihmisiä. Tuhat kruunua voisi saada ihmiset harkitsemaan asiaa uudelleen.
Minä kuitenkin arvelen, että jos joku villiintyy keskellä yötä niin, että päättää vaihtaa itselleen uuden ja uljaamman nimen, yksi tuhatlappunen, 125 €, ei siinä paljon vauhtia hidasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)