Pihalla kuin ulkosuomalainen

Joululomalla Suomessa seisoimme miehen kanssa raitiovaunupysäkillä Helsingissä. Oli tarve ostaa matkalippu, ja katselin pysäkin seinällä olevia ohjeita etsien tietoa siitä, onko lippu edelleen mahdollista maksaa käteisellä kuljettajalle. Etsimääni tietoa ei löytynyt, mutta sen sijaan matkustajia ohjeistettiin ostamaan lippu kännykällä. Siinä nyt ei sinänsä ollut mitään uutta. Tekstarilippujahan on voinut ostaa ties kuinka kauan, ja niitä minäkin silloin tällöin käytin vielä Suomessa asuessani. Sen sijaan uutta oli kehotus koskettaa seinässä olevaa tarraa NFC-kännykällä.

Mikä ihmeen NFC-kännykkä? Ikinä kuullutkaan sellaisesta! Ihmettelin asiaa miehelle - ulkomaankielellä luonnollisestikin, joten vieressä seisovien stadilaisten silmissä olimme tyhmiä turisteja - ja totesin, ettei ainakaan minun norjalaisella sim-kortilla varustettu älypuhelimeni reagoinut tarraan mitenkään. No, suomipuhelin esiin ja tavallinen tekstarilippu siihen, joten ongelma ei tällä kertaa päässyt paisumaan sen suuremmaksi.

Jossain vaiheessa ulkomailla asuva väistämättä huomaa olevansa pudonnut kelkasta mitä tulee Suomen asioihin. Uutisia pystyy seuraamaan netistä varsin hyvin, mutta nekään eivät kerro kaikkea. Arkipäivän ilmiöiden kehityksessä mukana pysyminen edellyttää arkipäivän elämistä ja ilmiöiden omakohtaista kokemista.

NFC-kännykkä ja lipun ostaminen sellaista käyttäen jäi vaivaamaan minua siinä määrin, että asia piti selvittää googlaamalla. Sellaisesta asiasta kuin lähitunnistus (Near Field Communication) en ole Norjassa kuullut edes mainittavan. Oslon alueella sähköisen matkalipun käyttöönotto ylipäätään tapahtui vuosia Helsingin jälkeen, eikä järjestelmä edelleenkään toimi aivan niin täydellisesti kuin on lupailtu jo ainakin parin, kolmen vuoden ajan.

Jotkut asiat ovat ja pysyvät, mutta sitten ovat ne asiat, jotka kehittyvät huimaa vauhtia. Silloin tällöin joku norjalainen kyselee, miten jokin asia on Suomessa. Jos kysymys koskee jotain uutta innovaatiota, joka on tullut viimeisten noin neljän vuoden sisällä, minun on useimmiten pakko vastata, etten tiedä, koska en asu Suomessa. Monien asioiden, varsinkin teknisen kehityksen suurempien linjojen, kohdalla voi kyllä melko turvallisesti olettaa, että jos se on olemassa Norjassa, se on hyvin todennäköisesti olemassa myös Suomessa. Siitä huolimatta, että norjalaiset itse mielellään kuvittelevat asuvansa maailman edistyneimmässä maassa.

Liukuhihnalla

Itsepintaisesti edennyt flunssa pääsi ottamaan ylivallan, ja maanantaiaamuna totesin parhaaksi jättää töihinlähdön väliin ja hakeutua sen sijaan lääkärin vastaanotolle. Yskitti, kurkkuun sattui, nenä vuosi ja silmätkin kutisivat ihan mahdottomasti.

Norjassa on omalääkärijärjestelmä ja vastaanottoajan saa oman kokemukseni mukaan kohtuullisen nopeasti, jos siihen on tarvetta. Omalääkärijärjestelmän piirissä työskenteleviä lääkäreitä ei ole keskitetty Suomen tapaan terveyskeskuksiin, vaan he työskentelevät pienillä, parin, kolmen lääkärin yhteisillä lääkäriasemilla, jotka on sijoiteltu sinne, tänne. Käsittääkseni lääkäriasemat ovat yksityisyrityksiä, joilla on sopimus kunnan kanssa.

Olin kännykkä kädessä valmiina soittamaan heti kahdeksalta, kun lääkäriasemani puhelinlinja aukeaa. Vastauksen sijaan siellä olikin nauhoitettu viesti, että puhelinaika alkaa nykyään vasta yhdeksältä. Uusi yritys tuntia myöhemmin ja taas pääsin kuuntelemaan tiedotetta, joka tällä kertaa kertoi, että alimiehityksen vuoksi puhelimeen ei tänään juurikaan vastailla. Jos on kiireellistä asiaa, lähetä tekstari. Koska arvelin, että alimiehitys saattaa koskea myös lääkäreitä ja siten saman päivän aikoja ei myönnetä kevyin perustein, valitsin flunssaoireistani vetävimmän, silmätulehduksen, ajanvarauspyynnön avainsanaksi ja jäin jännityksellä odottamaan vastausta. Kutsu saapua paikalle parin tunnin kuluttua tuli kohtuullisen nopeasti.

Ikioma omalääkärini ei vaikuttanut olevan paikalla. Sen sijaan potilaita vastaanotti liukuhihnatyyliin nuori nainen, ilmeisesti sijainen. Minua edeltävä potilas näytti käyvän lähinnä kääntymässä lääkärin luona. Kun tuli minun vuoroni, ehdin sanoa vain muutaman sanan taudistani, kun lääkäri totesi, että "voi, kuinka ikävää", ja teki pikaisen silmämääräisen diagnoosin parin metrin etäisyydeltä sen kummempia kyselemättä ja alkoi naputella silmätippareseptiä. Sain vielä lisättyä, että yskä haittaa nukkumista, ja yskänlääke olisi ihan kiva myös. Muutama sekunti lisänäpyttelyä ja sitten ohjeet: "E-resepti on apteekissa. Heihei!" Potilas ulos ja seuraava sisään. Aikaa tähän kaikkeen meni arviolta 2-3 minuuttia. Sitten vielä rahastus itsepalveluna automaatilla, 145 kruunua (n. 20 €). On täällä lääkäreillä kovat tuntitaksat.

Omalääkärijärjestelmässä on hyvät puolensa. Lääkärin saa valita itse, ja jos ei tykkää lääkäristään, vaihtaminenkin onnistuu helposti netissä. Aina saman ihmisen kanssa asioiminen edesauttaa lääkärin ja potilaan välisen suhteen muodostumista. Siis ainakin periaatteessa. Käytännössä vastaanottoaika saattaakin olla jollekin muulle saman aseman lääkäreistä, minkä takia olen jo oppinut aikaa tilatessa varmistamaan, että kenetköhän mahdan tällä kertaa tavata. Joskus saatan nirsoilla, enkä kelpuuta ketä tahansa. Toisaalta positiivista on, että ajan saaminen nopeasti ei ole kiinni siitä, onko omalääkärilla vapaita aikoja.

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi käynyt Suomessa terveyskeskuslääkärillä, enkä enää muista, mitä siitä piti maksaa. Ainakin alkuaikoina norjalainen maksu tuntui melko korkealta, ja se pitää maksaa joka kerta. Jos tehdään jotain toimenpiteitä, niistä pitää maksaa erikseen. Maksuilla on kuitenkin vuosittainen katto, 2000 kruunua (n. 260 €), jonka jälkeen lääkärikäynneistä ei tarvitse maksaa mitään. Sen saavuttaminen edellyttää noin 13 tällaista "peruslääkärikäyntiä", eikä ainakaan meikäläisellä ole tarvetta käydä lääkärillä keskimäärin kerran kuussa. Eri asia sitten olisi, jos vaikka murtaisi jalkansa ja saisi koko summan kerralla täyteen.

Omalääkärit ovat yleislääkäreitä ja hoitavat lähes mitä tahansa lääketieteen alaan kuuluvia ongelmia. Onhan lääkäreissäkin eroja, mutta joskus tulee mieleen, että onkohan heillä oikeasti riittävä osaaminen kaikesta mahdollisesta, johon he käyvät käsiksi. Omalääkäri voi toki antaa lähetteen erikoislääkärille, mutta siinäkin taitaa olla eroja, kuinka herkästi näin tapahtuu. Viikonloppulapsi esimerkiksi oli äskettäin ollut ensimmäistä kertaa ikinä allergialääkärillä. Tähän asti eli noin kymmenisen vuotta allergiaa on hoitanut omalääkäri menetelmällä, jota minä asiaa muutaman vuoden sivusta seuranneena kuvailisin lähinnä hakuammunnaksi.

Miljardit jakoon

Norjan keskimäärin varakkain ikäluokka on syntynyt vuonna 1923. Jos kyseistä vuosikertaa tarkastellaan vähän lähempää, lähes kaikki siihen kuuluvista ovat varallisuudeltaan tavanomaisen rajoissa. Paitsi yksi, se kaikkein rikkain norjalainen, miljardööri, jonka omaisuuden kohtalo on ollut otsikoissa viime päivinä.

Olav Thon, 90-vuotias monimiljardööri, ilmoitti nimittäin antavansa omaisuutensa pois perustamalleen säätiölle. Hän kertoi haastattelussa tulleensa siihen tulokseen, että nyt on hyvä hetki päättää, mitä kaikelle omaisuudelle tapahtuu. Sitä kun ei kuitenkaan saa mukaansa sitten, kun lähdön hetki koittaa, eikä hänellä ole edes rintaperillisiä. Sen verran Thon kuitenkin pitää omaisuuttaan itsellään, että saa elellä mukavasti, vaikka aikookin edelleen myös jatkaa työntekoa ja vaatimatonta elämäntyyliään, josta hän on tunnettu.

Yhteensä pois annettavaa omaisuutta on noin 26 miljardia Norjan kruunua (noin 3 mrd euroa), joka on kertynyt onnistuneilla liiketoimilla. Olav Thon omistaa muun muassa hotelleja ja ostoskeskuksia. Säätiön on tarkoitus jakaa vuosittain rahaa luonnontieteiden ja lääketieteen sekä yritystoiminnan edistämiseen mutta myös jatkaa Thonin liiketoimintaa.

Miljardiomaisuuden lahjoittaminen säätiölle ei kuitenkaan miellytä kaikkia. Jotkut tahot ovat nimittäin tuominneet päätöksen täysin itsekkäin perustein tehdyksi. Omaisuus olisi kuulemma pitänyt antaa jo olemassa oleville säätiöille ja järjestöille sen sijaan, että Olav Thon tällä tavalla oman säätiönsä kautta pystyttää itselleen monumentin ja varmistaa liiketoimintojensa jatkumisen myös tulevaisuudessa. Ja sitä paitsi kiertää veroja! Valtio nimittäin menettää nyt parhaan veronmaksajansa.

Jotenkin Thonin omaisuuteen liittyvä keskustelu tuntuu nyt liikkuvan aivan käsittämättömillä urilla. Ilmeisesti se, että Thon on kertonut kannattavansa Fremskrittspartietia (persujen sisarpuolue), provosoi ainakin vasemmiston kannattajia. Ei kyseinen puolue kyllä olisi minunkaan ykkösvalintani norjalaisista puolueista, mutta siitä huolimatta en ymmärrä, miksei miljardööri saisi itse päättää omaisuutensa kohtalosta. Ja eihän sitä omaisuutta nyt kuitenkaan olla millekään puolueelle siirtämässä. Thon itse on maininnut haluavansa tukea esimerkiksi dementiatutkimusta.

Toisaalta norjalaiseen tasa-arvoajatteluun tuntuu kuuluvan se, että kukaan ei saisi olla toisia parempi, ja sitä vastaan epäilemättä sotii miljardöörin nimeä kantava säätiö. Ymmärrän myös, että monet tahot varmasti haluaisivat osingoille, kun jaossa on muutama miljardia kruunua, mutta silti ihmettelen keskustelun räksyttävää sävyä. Olisikohan tällaista kohua silti noussut ollenkaan, jos koko omaisuus olisi testamentattu sukulaisille? Epäilen, ettei.

Tämä tapaus saattaa hyvinkin kuulua sarjaan "only in Norway".

Lunta!

Torstai-iltana havahduin siihen, että ulkona tuuli huomattavan reippaasti, ja muutama lumihiutalekin pyöri tuulen seassa. Myrskyä oli luvattu ja jotain sen tapaista tulikin. Tänne Oslon seudulle myrskyt eivät iske ollenkaan samalla voimalla kuin Länsi-Norjaan, Atlantin rannikolle, jossa tälläkin kertaa myrskysi oikein kunnolla.

Tämä seutu tuntuu yleensä olevan tuulensuojassa, mutta kyllä täällä meilläkin sen verran puhalsi, että jopa sähköt menivät hetkeksi. Sähköstä riippuvainen nykyihminen joutui toteamaan, että ilman minkäänlaista sähkövaloa koko naapurusto on todella pimeä. Hetken miettimisen ja kopeloimisen jälkeen löytyi sentään kynttilöitä ja tulitikkuja. Eikä se sähkökatkos sitten lopulta kestänyt kymmentä minuuttia kauempaa. Toisen jännitysmomentin aiheutti takapihan koivu. Kaatuko se ja jos, niin mihin suuntaan. Ei kaatunut.

Luntakin oli tosiaan luvattu, mutta myrsky taisi lennättää sen jonnekin muualle. Aikaisemmatkaan lupaukset lumesta eivät olleet toteutuneet, vaan lumipilvet olivat kiertäneet tämän alueen. Sunnuntai-aamuna sitä sitten olikin jo maa valkoisena ja lisää tippui taivaalta, ja sama meno jatkui vielä tänäänkin. 

Koulun maantiedon tunnilla muistaakseni muinoin opetettiin, että Norja on säiden armoilla ja täällä sataa vettä jossakin olomuodossa lähes joka päivä. Silloin taisi kyllä jäädä täsmentämättä, että tietyissä osissa Norjaa sataa lähes päivittäin. Vesisadetta saadaan Atlantin rannikolla, jossa on meri-ilmasto, mutta esimerkiksi Oslon alueella tilanne on toinen, vaikka sateisia kesiä on viime vuosina ollut vähän liikaakin. Täällä sataa lunta käsittääkseni rannikkoseutuja enemmän muttei kuitenkaan niin paljon kuin sisämaassa. Ilmasto Oslossa muistuttaa itse asiassa aika paljon Helsingin ilmastoa. Tämä näkemys ei perustu säätilastoihin vaan omiin havaintoihini molemmista paikoista. 

Toisaalta tässä aivan lähimaastossakin voi havaita, että paikallisilmasto saattaa olla erilainen vaikka välimatkaa on vain muutama kilometri. Asuimme aikaisemmin muutaman kilometrin päässä sisämaassa, laaksossa tai oikeastaan rinteessä lähes 200 metrin korkeudessa. Nykyinen asuinpaikka on muutaman sadan metrin päässä vuonon rannasta, ja korkeus merenpinnasta on huomattavasti vähemmän. "Rannikon" ja "vuoriston" eron huomaa esimerkiksi talvella lumen määrässä ja pakkasen kireydessä. Tosin eivät nämäkään asiat taida olla mitään kiveen veistettyjä lakeja, jotka toistuisivat vuodesta toiseen täysin samalla kaavalla.

Lumen tulo yleensä yllättää norjalaiset autoilijat aivan yhtä täydellisesti kuin suomalaisetkin. Tänään maanantaina lumi tuskin oli enää yllätys kenellekään, koska sitä oli satanut jo viikonlopun aikana. Päin vastoin vaikutelma oli, että ihmiset olivat lähteneet liikkeelle aikaisin ja hitaalla vauhdilla, ja yllättäen aamuruuhka ei ollut ennätyksellinen enkä nähnyt edes yhtään peltikolaria.