tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen lähes ilman norjalaisperinteitä

Aker Brygge
Pääsiäisestä on taas selvitty hengissä ja nähtävästi myös ilman merkittäviä huonon omantunnon oireita, vaikka vietimme pyhiä tavalla, joka norjalaisen stereotyyppisen käsityksen mukaan on väärä. Emme lähteneet mökille, koska meillä ei ole mökkiä. Emme myöskään veneilleet vaikka siihenkin olisi ollut täydellinen keli, koska meillä ei ole venettä. Emmekä matkustaneet paikkaan, jossa olisi ollut edes teoreettinen mahdollisuus hiihtää, minkä johdosta emme päätyneet syömään appelsiineja ja Kvikklunsjia (keksisuklaata) evääksi hohtavien hankien keskellä. Påskekrim eli dekkarit, mieluiten brittisellaiset, jäivät myös väliin. 

Sen sijaan meillä oli bypåske (kaupunkipääsiäinen) eli asfaltpåske (asfalttipääsiäinen), toisin sanoen oleskelimme kotimaisemissa ja kävimme ihmettelemässä aurinkoa muun muassa Oslon keskustassa.

Mies arveli pitkänäperjantaina, että jos nyt lähdetään käymään keskustassa jäätelöllä, sieltä on helppo löytää parkkipaikka, koska kaikki kynnelle kykenevät ovat lähteneet pois kaupungista. Luulo osoittautui vääräksi, sillä keskusta ja varsinkin Aker Bryggen alue, joka on muutenkin suosittu kävelypaikka kauniilla ilmalla, oli suorastaan mustanaan ihmisiä. Jäätelökioskeillekin oli jonoa.

Stereotypia kumottu: Kaikki norjalaiset eivät vietä pääsiäistä mökillä vaikka se suosittua onkin.

Ainakin Oslossa oli runsaasti ihmisiä, jotka viettivät kaupunkipääsiäistä. Eihän kaikilla edes ole mökkiä tai mahdollisuutta lähteä muuten pois kaupungista pääsiäisen viettoon. Kaikkia ei mökkeily kiinnosta, ja vaikka norjalaiset äkkiä katsoen saattavat vaikuttaa äveriäiltä, myös täällä on ihmisiä, joilla ei ole varaa mökkiin, ei edes vuokrasellaiseen eikä varsinkaan pääsiäisen sesonkihinnoilla. Ja mitä Osloon tulee, kaupungissa on paljon maahanmuuttajia, joille pääsiäinen on vain muutama ylimääräinen vapaapäivä vailla mitään sen kummempia perinteitä. 

Idylli Semsvannet-järven rannalla
Lankalauantaina, kun kaupat olivat auki - tosin lyhyemmän ajan kuin tavallisena lauantaina - kävimme ihmettelemässä puolityhjää ostoskeskusta ennen kuin suuntasimme paikallisille ulkoilureiteille. Aivan sataprosenttista asfalttipääsiäistä mekään emme siis viettäneet.

Ostoskeskuksessa ei siis ollut lähellekään normaalin vilkas lauantai eikä ulkoilupoluillakaan kovin montaa ihmistä näkynyt. Normaalina aurinkoisena viikonloppuja samoilla reiteillä saa lähestulkoon kävellä jonossa ihmispaljouden takia. Oslon keskustassa olisi todennäköisesti ollut yhtä vilkasta kuin perjantaina, mutta mepä vietimme lauantaita Oslon länsipuolella Askerissa ja Bærumissa, "Norjan Kauniaisissa". Täällä ihmisillä on tapana omistaa mökki tai vene tai molemmat. Eivät tietenkään tälläkään alueella kaikki ole rikkaita, mutta hyvissä varoissa olevia lienee enemmän kuin Norjassa keskimäärin. Ja tämä näkyy esimerkiksi silloin, kun ihmiset lähtevät joukoittain viettämään sitä perinteistä ja oikeaa norjalaista pääsiäistä. 

Yhtä norjalaista pääsiäisperinnettä, påskeværiä eli pääsiäissäätä eli aurinkoa, ei mitenkään ollut mahdollista välttää, ja hyvä niin. Reippailimme auringossa jopa kahden kävelyretken verran, ensin viikonloppulapsen kanssa tasamaalla Semsvannet-järven ympäri ja sitten vielä miehen kanssa kahdestaan vaativampaa reittiä Skaugumsåsenin huipulle ja alas. Siellä on käyty kerran ennenkin, mutta miestä oli jäänyt vaivaamaan alastuloreitti, jota ei silloin löydetty. Nyt löydettiin.

Näkymä Skaugumsåsenin huipulta Oslovuonolle

2 kommenttia:

  1. Kiitos, hyvä juttu! Henkilökohtainen ja yleinen samalla kertaa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...