Norjassa on tänään vietetty kansallispäivää, joka on suuri juhlapäivä. Me miehen kanssa päätimme tänä vuonna juhlistaa päivää pysymällä kotona, kaukana väentungoksista. Koululaisten paraati Oslossa on nähty pari, kolme kertaa, eikä siinä ole enää mitään uutuudenviehätystä. Onhan pukuloistoa - norjalaisilla on tapana pukeutua kansallispukuihin - hieno katsella, mutta tungos on aivan mahdoton.
Jossain vaiheessa iltapäivää naapurit alkoivat palailla kotiin lastensa koulujen ja päiväkotien juhlista. Kun liikkeelle oli lähdetty aamutuimaan, oli väki hieman väsyneen näköistä. Tässä vaiheessa minä olin pihalla nauttimassa kauniin aurinkoisesta säästä oksasakset kädessä. Nyt on hyvä hetki leikata ruusuista kuolleet oksat, kun lehdet jo paljastavat, mitä leikata ja mitä jättää.
Mies taas alkoi tässä vaiheessa tuntea säännöllisesti tiettyjen juhlapyhien yhteydessä ilmaantuvaa huonoa omaatuntoa siitä, että me emme vietä päivää sillä perinteisellä ja vakiintuneella tavalla, jolla kaikkien norjalaisten kuuluu sitä viettää. Ihan sivuhuomautuksena voin sanoa, että juhlimattomuuden syy ei siis ole parisuhteemme ulkomaalainen osapuoli, vaan esimerkiksi tällä kertaa aloitteen kotona olemisesta teki mies itse. Mutta jostakin syystä mies alkaa tuntea sosiaalista painetta, kun naapurit näkevät, ettemme juhli kansallispäivää niin kuin kaikki muut. Vaikkei kukaan edes sano mitään.
Sen verran kuitenkin minäkin kunnioitin yleistä juhlapäivää, että tein vain kevyitä puutarhatöitä, lähinnä ruusujen leikkuuta, jota nyt ei mielestäni voi edes työksi luokitella. Sen sijaan olen viime päivien aikana askarrellut jotain, joka valmistui sopivasti kansallispäiväksi.
Viime kesän seinäremontin jäljiltä nurkkiin jäi pyörimään kaksi trukkilavaa. Tai oikeammin sanottuna otin te talteen ja säilöin talveksi terassille pitäen tarkasti silmällä, että mies ei tullut heittäneeksi niitä pois. Mies nimittäin näkee tällaisessa tavarassa vain roskaa, josta pitää päästä eroon, mutta minulla oli suunnitelmia niiden varalle. Miksi heittää pois ilmaista puutavaraa, josta voi nikkaroida jotain käyttökelpoista?
Tällaiset kertakäyttölavat eivät ole riittävän tukevia, jotta niistä voisi tehdä terassihuonekaluja tai vastaavaa, mutta istutuslaatikkomateriaaliksi ne olivat oikein passeleita. Hiukan sahaamista ja vasarointia, ja kahdesta lavasta syntyi kaksi tällaista kehikkoa.
Paikan löytäminen sen sijaan tuotti hieman päänvaivaa, koska piha on lievästi sanottuna haasteellinen. Varjoa on paljon ja vaakasuoraa pintaa vähän. Myös etanoiden esiintymistiheys eri puolilla pihaa oli otettava huomioon. Vaakasuorassa olevalla nurmikolle en halua mitään ylimääräistä, joten paikaksi valikoitui ei niin kovin jyrkkä rinne, jossa etanoita ei ole viime kesinä näkynyt. Toivottavasti pysyvät edelleen poissa. Ja toivottavasti puoli päivää aurinkoa riittää jonkinlaiselle kasvimaalle, koska enempää ei oikein missään kohtaa pihaa ole.
Kissa näytti hämmentyneeltä laatikkoja katsellessaan. Ne taisivat tulla sen päivittäiselle kulkureitille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti