sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Talvisia maisemia

Joululomalla on kerrankin aikaa ulkoilla päivänvalon aikaan. Päivänvalo sinänsä on tähän aikaan vuodesta hieman venyvä käsite. Joinakin päivinä se tarkoittaa auringonpaistetta, jonka kesto on mäkisen maaston ansiosta lyhyempi kuin mitä auringon nousu- ja laskuaikoja katsomalla voisi odottaa. Aurinkoa useammin taivaalla näkyy pilviä, ja sumussakin on saatu elää ihan riittävästi. 

Eihän täällä Oslon alueella, jotakuinkin samoilla leveysasteilla kuin Helsingissä, mitään varsinaista kaamosta ole, mutta silti aurinko onnistuu piilottelemaan.


Lähistöllä on useita tällaisia patoamalla aikaansaatuja lampia. Ennen kylmälaitteiden aikaa niistä sahattiin talvella jäälohkareita, joita myytiin kai Englantiin asti. Nykyään luonnonjää sopii vaikka luisteluun.


Kyllähän täällä käytetään paljon rahaa joululahjoihin, mutta että oikein talo on päätynyt pakettiin?!


Aika moni vene näyttää talvehtivan vedessä. Tai jäissä, kun talvi tästä vielä kylmenee.



Lahdenpoukamat ovat jo jäässä, mutta koko vuonon jäätyminen edellyttää kovempia ja pitkäaikaisia pakkasia. Tuo jää on vielä niin ohutta, ettei sinne kannata mennä kokeilemaan onneaan.

4 kommenttia:

  1. On kaunista sielläkin! En ole minäkään kyllä ennen taloa lahjanauhoissa nähnyt, varmaan saaja mielissään.
    Täällä Savossa oli aattona aivan ihana auringonpaiste ja kirkas taivas, enpä ollut nähnyt kumpaakaan aikoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinä päivinä, kun aurinko näyttäytyy, maisemat ovat kyllä hienot. Muuten viime aikoina on ollut aika harmaata ja pimeää. Toivotaan siis aurinkoa sekä Savoon että tänne.

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta vielä täälläkin Heli! Lillehammerissa jo luistellaan ihan täysillä järven jäällä, sen verran enemmän täällä on kuitenkin pakkaset paukkuneet. Ihanan talvisia kuvia nuokin joka tapauksessa, toivottavasti auringonpaistetta riittää tänä talvena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Meillä näyttää tällä hetkellä siltä, että talvi meni tauolle. Lämpötila on noussut plussan puolelle ja lumi vähenee silmissä. Toivottavasti suunta kääntyy pian.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...