Maanpetturit

Poikkesin kirjakaupassa ja silmiini osui mielenkiintoisen näköinen opus, uusintapainos toukokuussa 1945 julkaistusta kirjasta, jonka nimi on "Lista nro 1 maanpetoksen vakavammista muodoista epäillyistä". Kirja sisältää noin 16000 nimeä - sekä osoitteita ja maanpetoksen laatuun liittyvää yms. tietoa - ja se oli alunperin tarkoitettu paikallisten viranomaisten avuksi saksalaismiehityksen jälkeisiin puhdistuksiin. 

Norja oli Saksan miehittämä vuosina 1940-1945, ja vaikka vastarintaliike oli vahva, kymmenet tuhannet norjalaiset tekivät myös yhteistyötä miehittäjän kanssa. Viitisen tuhatta norjalaista palveli sodan aikana saksalaisten joukoissa enimmäkseen itärintamalla. Miehittäjän kanssa yhteistyötä tehnyt Norjan natsipuolue ei ollut kannatukseltaan suuren suuri muihin puolueisiin verrattuna, mutta vuonna 1943 sillä oli kuitenkin 44000 jäsentä. Näitä kollaboraattoreita oli sitten tarve tutkia sodan jälkeen. 

Miehitysaikaan tuntuu liittyvän paljon asioita, joista Norjassa ei mielellään puhuta. Vidkun Quislingin, miehityshallinnon alaisuudessa toimineen nukkehallituksen johtajan, nimi lienee kaikille norjalaisille tuttu jo koulun historiankirjoista, mutta tavallisista norjalaisista, jotka kannattivat natsihallintoa, harvemmin puhutaan eikä varsinkaan mainita nimeltä.

Nopea silmäys kollaboraattorien myöhempiin vaiheisiin paljasti, että jonkinlaista rehalibitointia on tehty ilmeisesti vasta 1990-luvulta lähtien. Esimerkiksi norjalaisten naisten saksalaisten sotilaiden kanssa saamat lapset tai lapset, joiden vanhemmat olivat Norjan natsipuolueen jäseniä, joutuivat pitkään peittelemään taustaansa. Suurin osa varmaan peittelee edelleen. 

Muistelen, että pari vuotta sitten protestoitiin jonkin aihepiiriä käsittelevän julkaisun kuvitusta vastaan. Sota-aikaisissa kuvissa oli natsipuolueen nuorisojärjestöön kuuluneita, nyt jo iäkkäitä mutta edelleen anonyymeinä esiintyneitä ihmisiä, jotka pelkäsivät jonkun tunnistavan heidät kuvista. Nyt käsiini sattuneen kirjan julkaisu näyttää myös herättäneen vastustusta. Listatut ihmiset eivät olleet syyllisiksi todettuja, ainoastaan epäiltyjä, ja monet heistä todettiin sittemmin syyttömiksi maanpetokseen. Listan julkaisua vastustavat kuitenkin pelkäävät listalta löytyvän nimen leimaavan henkilön ja mahdollisesti koko perheen maanpettureiksi. 

Sodan jälkeiset maan sisäiset selvittelyt näyttävät olleen aika erilaisia Suomessa ja Norjassa. Totta kai tilanteeseen vaikutti se, että Norja oli miehitetty monta vuotta, kun taas Suomi kykeni sotimaan vihollista vastaan. Myös sodan lopputulos oli erilainen maiden kannalta. Norjassa vihollisen kanssa veljeilleet kuuluivat hävinneen puolen kannattajiin eikä armoa annettu, kun laillinen valtiovalta oli taas voimissaan.

Norjassa suurimmat maanpetturit tuomittiin kuolemaan, pienempiä eri pituisiin vankeusrangaistuksiin. Vidkun Quislingista tuli epähenkilö, jonka sukunimeä on sittemmin käytetty maanpetturin synonyymina. Liekö tämä syynä siihen, että nyky-Norjassa on nimitilastojen mukaan 0-4 Vidkun-nimistä henkilöä ja 0-4 henkilöä, jonka sukunimi on Quisling.

Norjalaisen veroilmoituksen merkillinen maailmankuva

Taas on jokavuotisen iltapuhteen, veroilmoituksen täytön, aika. Esitäytetty veroilmoitus kolahti postilaatikkoon pari päivää sitten ja alkoi aiheuttaa ihmetystä.

Ensimmäinen ihmetyksen aihe oli se, että verovirasto vuodesta toiseen lähettää minulle itsepintaisesti paperisin veroilmoituksen. Norminorjalainen saa tekstiviestin kännykkäänsä, kun veroilmoitus on valmiina tarkastettavaksi verottajan nettipalvelussa. Vuosittain olen miehen avustuksella tarkistanut, että minäkin olen rekisteröinyt kaikki tarvittavat yhteystiedot, jotta saisin tekstiviestin, mutta eipä näytä verottaja uskovan.

Seuraava kulmien kohotuksen aihe oli se, että veroviraston mielestä en ole naimisissa aviomieheni kanssa vaan kyseessä on avopuoliso. Norjassa verovirasto hoitaa myös väestökirjanpidon, ja sinne on pari vuotta sitten rekisteröity tieto naimisiinmenostamme. Edellisvuoden veroilmoituksiimme lisäsimme kumpikin myös tiedon suhteemme laadun muuttumisesta kesken vuotta, mikä otettiin huomioon lopullista saldoa laskettaessa. Asiassa ei siis pitäisi olla mitään epäselvää, mutta se ei kuitenkaan näytä menevän perille. Kummallista.

Toisaalta veroilmoituksessa ei missään kohdassa suoranaisesti kysytä siviilisäätyä, joten asian korjaaminen siirtämällä rasti yhdestä ruudusta toiseen ei onnistu. Kyllä minun käsittääkseni Norjassakin vaikuttaa jossain määrin verotukseen ja omaisuuden jakoon se, ollaanko naimisissa vai ei. Jostakin syystä verottajaa asia ei kuitenkaan näytä kiinnostavan. Merkillistä.

Asunnon kohdalla sentään todetaan, että omistan siitä 50%, mikä pitää paikkansa. Sen sijaan asunto-omistuksen verotusarvon tulkinta epäilyttää. Omaisuuteni loppusummassa nimittäin on mukana puoliksi omistamani asunnon koko verotusarvo. Ja miehen esitäytetyissä tiedoissa asunto-omistus on merkitty samalla tavalla kuin minulla. Tarkoittaako tämä, että norjalaisen logiikan mukaan asunnon verotusarvo tuplaantuu, jos sen omistus on jaettu kahden henkilön kesken? Erikoista.

Yhteisen asunnon lisäksi meillä on myös yhteinen asuntolaina. Verottaja on kuitenkin viisaudessaan päättänyt, että laina kuuluu vain miehelle ja minulla ei ole kruunuakaan velkaa. Verottaja saa lainatiedot suoraan pankista, ja lainapapereissa on myös minun nimeni, joten asian pitäisi olla aivan selvä. Tämänkin asian muistan muuten korjatun viimevuotisiin veroilmoituksiin, mutta taas on verottaja itsepintainen käsityksissään. Mikäs tässä sitten on takana? Onko norjalainen verottaja niin vanhanaikainen, että sen logiikan mukaan mies on perheen pää ja vastaa yksin veloista? Käsittämätöntä.

Että tällaista... Norjalaista byrokratiaa jotkut haukkuvat hitaaksi mutta kankeaksi. Mistäköhän se käsitys johtuu...?

Veroilmoitusta läpikäydessä vastaan tulee muuten muun muassa sellainen kysymys, että onko verovelvollinen omistanut verovuonna voimalaitosta. Tämä kieltämättä herättää ainakin minussa kiinnostuksen, kuinka yleistä voimalaitoksen omistaminen on Norjassa. Ilmeisesti ei ainakaan kovin harvinaista, kun sitä oikein erikseen kysytään.

Kevätpäivä

Mies ja viikonloppulapsi lähtivät viettämään sunnuntaita laskettelurinteeseen Holmenkollenin takamaastoon. Viimeiset mahdollisuudet lasketella täällä päin Norjaa ovat käsillä, vaikka rinteessä kuulemma olikin vielä paljon lunta. Aika märkää tosin, kun lämpöasteetkin ovat olleet enimmäkseen plussan puolella viime aikoina. 

Minä puolestani nautin kevätpäivästä kävelylenkillä lähimaastossa. Täällä ei ole ollut lunta enää hetkeen, joten kevät on jo paikoitellen aika pitkällä. Meidänkin takapihalla on nurmikko, se viime kesänä tehty, alkanut vihertää aivan viimeisten parin päivän aikana, eli näyttää onneksi selvinneen talvesta. Muuten luonnon ja pihojen päävärit ovat kyllä edelleen ruskea, harmaa ja likaisen kellertävä.

Norjalaiset eivät tunnu olevan ulkoilukansaa ainakaan samassa mielessä kuin suomalaiset, sillä asuinalueiden halki kävellessäni vastaan ei tullut kuin yksi vanhempi pariskunta ja pari koiranulkoiluttajaa. Tai oikeastaan pitää tarkentaa, että kun norjalainen lähtee ulkoilemaan kävellen, reitti suuntautuu todennäköisimmin jonkin mäennyppylän huipulle tai luontopolkua myöten, kun ensin on autoiltu kauemmas kotoa. Asfalttitietä pitkin kävely naapuruston pihoja katsellen ei vaikuta olevan suosiossa. 

Kun venesatama lähestyi, ihmisiäkin alkoi näkyä. Vollenissa on pieni sunnuntainakin auki olevien putiikkien ja kahviloiden keskittymä, joka vaikuttaa olevan paikallisten suosima "ulkoilu"- ja näyttäytymispaikka. Kovin urheilullisesti eivät ihmiset tällaiselle sunnuntaiulkoilulle näyttäneet pukeutuneen. Toppatakki oli päällä lähes kaikilla ja minä huomattavasti kevyemmässä asussani, jossa hyvin tarkenin kävellä, osuin varmaan kaikkien tyylitietoisten silmään roskan lailla.

Vollenissa sunnuntai-iltapäivänä näyttäytyessään voi samalla käydä ainakin vilkaisemassa venettään, ellei vielä ole aika lähteä vesille. Pari purjetta vuonossa kyllä jo näkyi.

Norjan kirjoittamisesta

Olen taas tehostanut työnhakua ja kirjoitellut hakemuksia sekä viilaillut CV:tä. Norjaksi kirjoittaminen on nykyään huomattavasti helpompaa kuin vuosi tai pari sitten, mutta työhakemusten kirjoittaminen on kuitenkin vähän erilaista kuin vaikkapa työsähköpostien.

Työhakemuksen pitäisi olla mahdollisimman hyvää norjaa, jotta hakemusta ei karsita heti kättelyssä huonon kielen takia. Niissä töissä, joita haen, pitää pystyä "ilmaisemaan itseään sujuvasti sekä suullisesti että kirjallisesti", niin kuin työpaikkailmoituksissa sanotaan.

Tekstin laatiminen norjaksi ei periaatteessa ole vaikeaa, kunhan muistaa kirjoittaessaan ajatella norjaksi, jotta sanakäänteet kuulostavat norjalaisilta eivätkä jostakin toisesta kielestä käännetyiltä. Norjassa niin kuin muissakin kielissä on omat vakiintuneet fraasinsa. Asian voisi tietenkin ilmaista muullakin tavalla, mutta lause todennäköisesti kuulostaisi norjalaisesta tökeröltä. Tosin eivät kaikki norjalaisetkaan hallitse omaa kieltään suvereenisti varsinkaan, jos eivät ole tottuneet ilmaisemaan itseään kirjallisesti. Ulkomaalaisella saattaa kuitenkin olla suurempi tarve osoittaa kielitaitonsa, sillä ei-norjalaisen kieleen kiinnitetään kokemukseni mukaan tietoisesti enemmän huomiota.

Asia, johon minun pitää kiinnittää huomiota, ovat prepositiot. Sen olen oppinut jo ajat sitten, ettei jokin suomen sijamuoto todellakaan käänny aina - jos koskaan - tietyksi prepositioksi. Mallia ei myöskään pidä ottaa ruotsista, vaan usein englanti on rakenteellisesti lähempänä. Muttei siihenkään voi aina luottaa. Joskus norjan prepositiot tuntuvat suorastaan epäloogisilta.

Toinen näkökohta prepositioihin on, että moneen verbiin liittyy prepositio, joka tuntuu tavallaan tarpeettomalta. Ehkä aika on kuluttanut pois jotain, minkä takia prepositio jää roikkumaan ilmaan. Tai siltä ainakin tuntuu. Niin tai näin, tekstin kirjoittamisen jälkeen huomaan sen läpi lukiessani lisäileväni sinne tänne juuri näitä verbiin liittyviä prepositioita.

Norja tuntuu toisaalta yksinkertaisemmalta kuin ruotsi, mutta sitten on näitä sudenkuoppia, joiden olemassaolon tiedostaa vasta, kun kieli on jo aika hyvin hallussa. Ennen tähän pisteeseen pääsyä olen todennäköisesti unohtanut kokonaan pois puolet prepositioista ilman, että itsellä on ollut edes epäilystä, että näin tapahtuu.

Ainakin Suomessa on tapana, että työhakemuksen pitää olla kirjoitettu samalla kielellä kuin työpaikkailmoitus. Entäs jos ilmoitus on kirjoitettu nynorskiksi, joka on siis se vähemmistön käyttämä mutta virallinen norjan kirjakieli? Norjalaiset bokmålin käyttäjät opiskevat nynorskia koulussa samaan tapaan kuin suomenkieliset suomalaiset ruotsia, ja joissakin julkisen sektorin tehtävissä edellytetään molempien kirjakielten osaamista.

Oletan ja toivon, että bokmål eli enemmistön kirjakieli kelpaa. Se nyt tästä vielä puuttuisi, jos pitäisi opetella nynorsk!

Ärrin murrin

Viikonloppulapsi unohti kirjan meille ja sovimme, että se lähetetään hänelle postissa. Siitäpä alkoikin pieni mutta verenpainetta nostava tapahtumakulku.

Poikkesin sitten yhtenä päivänä töistä lähtiessäni matkan varrella olleeseen postiin. Useimmat postitoimistot ovat täällä jonkin kaupan yhteydessä olevia asiamiesposteja, minkä ansiosta postitoimistoverkko on varsin tiheä. Meidänkin lähin postimme on sadan metrin päässä, mutta tämä paikka, johon poikkesin, ei ollut minulle ennestään tuttu.

Verenpaine osoitti lieviä nousun merkkejä ensimmäisen kerran jo siinä vaiheessa, kun pysäköin auton kaupan pihaan ja menin noutamaan p-lippua automaatista. Kauppojen pihoissa on aika yleisesti - muttei kuitenkaan aina - tällainen automaatti ja ensimmäinen tunti tai pari on tavallisesti ilmaista aikaa. Lipuilla siis lähinnä valvotaan, ettei kukaan ala käyttää kaupan pihaa pitkäaikaispysäköintiin. Tämän kaupan pihassapa ilmaista aikaa ei ollut ollenkaan, vaan pysäköinnistä piti maksaa heti alusta alkaen. Eihän yhden pienen postiasian hoitamiseen tarvittavan pysäköintiajan lunastamiseen kovin montaa kruunua tarvittu, mutta olin kuitenkin lievästi ärsyyntynyt maksullisuudesta, koska en ymmärrä, miksi sen piti olla maksullista tässä paikassa. Kaupan ja siellä olevan postin lisäksi samassa pihapiirissä oli nähdäkseni vain jokin pikkuputiikki, ja sitäpaitsi sellainenkin ratkaisu on joissakin paikoissa nähty, että ruokakaupan asiakkaat saavat pysäköidä ilmaiseksi. Mutta ei täällä. Mahdollisesti joku oli saanut ahaa-elämyksen, että tässä voidaan tienata rahaa.

No, muutama kruunu automaattiin ja postiasiaa hoitamaan. Valitsin hyllystä sopivan kokoisen kuplamuovikuoren pienelle ja kevyelle kirjalle ja kirjoitin osoitteen päälle. Sitten jäin odottamaan vuoroani, ja verenpaine alkoi kohota taas. Postin tiskillä oli rouvashenkilö, jonka palvelemiseen tarvittiin nähtävästi kaksi miestä. Siitä huolimatta sen asian hoitaminen kesti ja kesti. Rouvalla ei näyttänyt olevan mitään kiirettä, mutta aika rauhallista tahtia pitivät myös häntä palvelleet miehet.

Vihdoin ja viimein tuli minun vuoroni ja sanoin haluavani postittaa kuoren. Nuorempi mies alkoi mittailla ja punnita kuorta ja ilmoitti sitten postimaksun: 332 kruunua. Olin lievästi sanottuna ällistynyt hinnasta. Onhan Norjassa kallista, mutta tämä oli kyllä älyttömintä, mitä olin kuullut pitkään aikaan. Kyselin perusteita mainitulle hinnalle ja mies kertoili lähetyksen painavan yli 300 g ja olevan yli 2 cm paksu. Olen postittanut vastaavan kokoisen lähetyksen joskus ennenkin ja maksanut huomattavasti pienemmän postimaksun, joten aloin tiukata, että millaisen lähetyksen hintaa minulle nyt oikein tarjottiin. A-postia kuulemma. Mutta B-postina sen voisi lähettää halvemmalla, kertoi mies, ja ilmoitti sitten, että B-postilla hinta olisi 330 kruunua. Siis peräti kaksi kruunua vähemmän.

Tässä vaiheessa verenpaineeni alkoi olla sen verran kohollaan, että kyselin jo varsin tiukkaan sävyyn, että missäköhän nyt mättää, kun minulta pyydetään pienen paketin lähettämisesti selkeästi aivan liian korkeaa hintaa. Mies levitteli käsiään, että tällainen tämä hinta nyt on, halvempia vaihtoehtoja ei ole. Taustalla vanhempi mies nyökytteli, että näin tämä asia on.

Tämän vastauksen saatuani ilmoitin, että nyt jää kyllä paketti lähettämättä, koska en todellakaan aio maksaa moista ylihintaa. Miehet tiskin takana näyttivät yllättyneiltä. Ilmeisesti ei ole yleistä, että asiakkaat kyseenalaistavat postipalvelujen hinnoittelun.

Kotona tarkistin netistä postin hinnastosta, mitä kyseisen kokoisen paketin lähettämisen pitäisi maksaa. Sellaista hintaa kuin 332 kruunua ei löytynyt mistään. Sen sijaan paketin mitat huomioiden 70 kruunua vaikutti olevan normaali A-postin hinta.

Seuraavana päivänä mies otti paketin mukaansa mennessään lähikauppaan, jossa on posti, ja sai lähetettyä sen 70 kruunulla. Mistään muusta hinnasta ei kuulemma ollut edes puhetta.

Koko prosessista voi tehdä muutaman johtopäätöksen.

Ensinnäkin pysäköintimaksu: Jos ihmisiä voidaan rahastaa, ihmisiä rahastetaan. Tämä on tavallaan norjalainen muunnos Murphyn laista. Epäilemättä joku pysäköintimaksuekspertti osaisi kertoa perusteen sille, miksi ruokakaupan pihassa pitää maksaa pysäköinnistä, mutta minun mielikuvitukseni ei sen syyn keksimiseen riitä.

Ja sitten postitoimiston toiminta: Se, että joku hoitaa jotakin tehtävää, vaikkapa myy postimerkkejä, ei tarkoita, että kyseinen henkilö osaisi hommansa, siis tässä tapauksessa tietäisi, minkä arvoinen postimerkki milloinkin kuuluu myydä. Ja jos jokin mättää asiakaspalvelussa, se ei ole täkäläisen ajattelutavan mukaan ainakaan asiakaspalvelijan vika, ja virheitä ei myönnetä.

Tässä tuli nyt erinäisiä yleistyksiä, tiedetään, mutta sanonpa vaan että RRRÄYH!

Lisämitaleita odotellessa

Olympialaiset pyörähtivät käyntiin ja Norjan joukkue näyttää olevan heti tekemässä sitä, mitä heiltä odotettiinkin. Napsivat mitaleita. Tällä hetkellä tosin Norja on "vasta" kolmantena mitalitilastossa.

Norjan urheilutähdet ovat hiihtäjiä, joiden naamoja on jo hyvissä ajoin ennen olympialaisia saatu ihailla maitopurkkien kyljessä ja vähän muuallakin. Hiihto on ehdoton ykköslaji, josta jo etukäteen laskeskeltiin saatavan useita mitaleita. Sehän olisi täällä mahdoton ajatus, että hiihtomitaleita tulisi vain pari. Jos niin sattuisi, syyllisiä etsittäisiin todennäköisesti sekä maan rajojen sisä- että ulkopuolelta. Eihän hiihto toki ainoa laji ole, jossa norjalaisilla on mahdollisuus päästä mitaleille, mutta ne muut lajit tuntuvat jäävän hiihdon varjoon.

Marit Bjørgen lunasti odotukset heti lauantaina, mutta sunnuntaina miesten hiihdossa tapahtui jotakin odottamatonta, kun Norjaan tuli vain pronssia ja ennen kaikkea miesten suurin hiihtotähti Petter Northug oli vasta sijalla 17. Mikä järkytys!

Talviolympialaisten merkitystä norjalaisille kuvaa viikko ennen kisojen alkua noussut häly, kun Oslon pormestari (tätä käännöstä wikipedia tarjoaa ordførerille) kielsi kaupungin työntekijöiltä kisojen katsomisen työaikana. Työntekijöiden edustajat pitivät kieltoa täysin kohtuuttomana niuhottamisena. Sitä en ole seurannut, miten kiellon noudattaminen on sujunut. Veikkaan, että huonosti, koska norjalaisilla on taipumus olla välittämättä turhanpäiväisistä säännöistä. Ja talviolympialaiset nyt vain sattuvat olemaan huomattavan tärkeä tapaus norjalaisille.

Olympialaiset ja niiden ympärillä käyty keskustelu eräistä ei niin suoraan urheiluun liittyvistä asioista on innoittanut suurta norjalaista urheilukauppaketjua tekemään alla olevan kannanoton. Kyllä, on se kannanotto, aihe huomioiden jopa poliittisluonteinen sellainen. Venäjä-viitteitä suorastaan vilisee taustalla ja asia, jonka puolesta otetaan kantaa, tuskin jää kenellekään epäselväksi ainakaan loppuhuipennuksen jälkeen.

Norjalaisuudet syynissä

Brittiläisessä The Guardian -lehdessä oli viime viikolla juttu, jossa toimittaja retosteli pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden kääntöpuolella. Briteillä on nykyään kuulemma käsitys, että Pohjoismaat ovat paratiisi, mitä kuvitelmaa Tanskassa asuva brittitoimittaja halusi ravistella.

Mielenkiintoisia huomioita kaikissa Pohjoismaissa matkustellut toimittaja oli tehnyt. Minulla ei ole riittävästi omia kokemuksia Ruotsista, Tanskasta ja Islannista, jotta osaisin niiden osuuksiin sanoa mitään, mutta Suomi ja Norja olivat kiinnostavampia. Siispä salat julki! Vai stereotypioitako ne ovat?

Suomesta kirjoitettiin mm. seuraavaa:

Suomalaiset ovat käytännöllinen kansa, jonka huumorintaju on kuiva kuin Sahara. Kesällä vaivaavat hyttyset, talvella jäädyt kuoliaaksi - ellei joku sitten ammu sinua, tai ellet ammu itseäsi. Suomalaiset ryyppäävät rankasti ja alkoholi on miesten yleisin kuolinsyy. Nokian myynnin jälkeen Suomen talous on entistä riippuvaisempi paperista, mikä ei sikäli ole ongelma, että 99 % maasta on metsää. Koulutuksen suurvalta luiskahti alaspäin viimeisimmissä Pisa-tuloksissa. Ennen tätä kehitystä alle parikymppiset nuoret syyllistyivät sellaisiin tekoihin kuin Porvoon tuomiokirkon tuhopoltto ja kaksi kouluampumista, mikä sai jotkut tahot epäilemään koulujärjestelmän erinomaisuutta. Suomessa on turha odottaa säkenöivää keskustelua, sillä kulttuuriin kuuluu puhumista enemmän kuuntelu sekä eri sotiin liittyvät tabut. (reilusti lyhentäen suomennettu)

Oliko tässä jotakin yllättävää? Eipä kai edes suomalaisesta näkökulmasta. Kyllähän suomalaisetkin näistä samoista asioista ovat tietoisia, keskustelevatkin niistä ja pyrkivät ratkomaan ongelmia. Sekä vitsailevat sillä kuivaksi mainitulla huumorintajullaan, jota myös itseironiaksi kutsutaan. Sen verran vilkaisin jutun aikaansaamaa kommentointia Suomessa, että ilmeisesti tähänkin oli suhtauduttu pääasiassa huumorilla.

Norjasta ja norjalaisista toimittaja oli havainnut seuraavaa:

Norjalaisten arvokkuus ja päättäväisyys Anders Behring Breivikin heinäkuussa 2011 tekemien iskujen jälkeen oli erittäin vaikuttavaa, mutta viime syyskuussa oikeistolainen ja anti-islamistinen Edistyspuolue (Frp) - jonka aktiivinen jäsen Breivik oli ollut monta vuotta - sai 16,3 % äänistä parlamenttivaaleissa, mikä riitti takaamaan sille pääsyn hallitukseen ensimmäistä kertaa puolueen historian aikana. Norjassa on edelleen voimakas islaminvastainen alakulttuuri. Jos kysyt tanskalaisilta, he kertovat, että norjalaiset ovat ahdasmielisimpiä ja muukalaisvastaisimpia kaikista pohjoismaalaisista, ja siitä lähtien, kun norjalaiset pääsivät käsiksi rahaan 1970-luvulla, heistä on tullut enenevässä määrin kitupiikkejä, jotka hamstraavat omaisuutta ja pelkäävät ulkopuolisia.

Vaikka Norjassa tehtiin 2013 ennätysmäärä turvapaikka-anomuksia, se myönsi turvapaikan alle puolelle anoneista (noin 5000 ihmistä), mikä on kolmannes siitä, mitä vähemmän rikas Ruotsi myöntää (Ruotsi myönsi turvapaikan yli 9000:lle pelkästään Syyriasta tulleelle). Kirjassa Petromania toimittaja Simon Sætre varoittelee, että vaikutusvaltainen öljyeturyhmä "eristää meidät ja tekee maasta epäsosiaalisen". Hänen mukaansa öljyraha on korruptoinut norjalaiset, he tekevät vähemmän töitä, jäävät eläkkeelle aikaisemmin ja ovat useammin sairauslomalla. Kun aiemmat hallitukset ovat hillinneet öljytulojen käyttöä, uudet vallanpitävät uhkaavat alkaa törsätä, minkä monet pelkäävät johtavan täysimittaiseen Hollannin tautiin.

Kuin huumediileri, joka ei itse koske myymäänsä tavaraan, nämä norjalaissontiaiset ylpeilevät käyttävänsä vain uusiutuvaa energiaa samaan aikaan, kun kasvattavat maailman suurinta itsenäistä sijoitusrahastoa myymällä fossiilisia polttoaineita meille muille. Norjalainen antropologi Thomas Hylland Eriksen ilmaisi asian seuraavasti, kun vierailin hänen luonaan Oslon yliopistossa: "Me olemme aina tottuneet ajattelemaan itseämme osana ratkaisua ongelmiin, mutta öljyn myötä meistä yhtäkkiä tulikin osa ongelmaa. Useimmat ihmiset kieltävät asian." (lyhentämättä suomennettu)

Norjalaiset sen sijaan saattoivat vähän älähtää, ainakin jotkut piirit. Näistä asioista jotkut myöntävät olevansa tietoisia, jotkut ovat huolestuneita ja jotkut eivät ole ikinä kuulleetkaan. Itse huomasin Suomen ja Norjan kuvauksia lukiessani, että vaikka olen asunut Norjassa jo muutaman vuoden, katselen edelleen asioita ulkopuolisen silmin, siis aivan toisesta näkökulmasta kuin Suomen asioita, vaikken siellä enää asukaan. Ulkopuolisena on helpompi olla kriittinen, eikä silloin tunne tarvetta etsiä selityksiä, jotka lieventäisivät ikäviltä näyttäviä asioita.

Toisaalta tässä tuodaan esiin juuri niitä ristiriitoja, jotka ulkopuolinen huomaa jonkin aikaa norjalaisuuden olemukseen perehdyttyään: kaksijakoinen suhtautuminen maahanmuuttajiin, öljyteollisuuden vahva asema ja vihreiden arvojen korostaminen, uusrikkaiden rahoillaan leveileminen ja pelko siitä, että rahat joutuvat ulkopuolisten taskuihin.

Norjahan on päällisin puolin erittäin tasa-arvoinen maa, jossa menestyneitä ja hyvin integroituneita maahanmuuttajia mielellään esitellään. Menestys ja integroituminen saattaa kuitenkin olla kovan työn takana, kun esimerkiksi ei-länsimainen sukunimi asettaa hidasteita uran etenemiselle, ja tietyt norjalaisille kelpaamattomat työt ovat jo lähes kokonaan maahanmuuttajien hoidossa. Ja sitten ovat myös ne artikkelissa mainitut piirit, jotka aktiivisesti yrittävät estää "Norjan islamisaatiota" tai jotain vastaavaa. Mutta virallisen Norjan mukaan tasa-arvo jyrää.

Norjan talous perustuu aika pitkälti öljyteollisuuteen. Öljy on se viisasten kivi, jolla köyhä Norja aikoinaan rikastui, ja siitä ovat kaikki erittäin tietoisia. Miten öljyteollisuutta voisi arvostella tällaisesta näkökulmasta asiaa katsoen? Norjalaiset itse ovat kieltämässä talojen öljylämmityksen vuoteen 2020 mennessä ja kansaa opastetaan kierrättämään ja ajattelemaan vihreämmin. Hieno juttu, eikä se edes estä öljyn myyntiä muihin maihin.

Joskus norjalaisten rahankäyttöä katsellessa mieleen tulee, että kylläpäs on uusrikkaanomaisia elkeitä. Eivät toki kaikki norjalaiset ole tällaisia, mutta monet kuitenkin. Jos on rahaa - toisin kuin ennen - sitä ei säästellä. Jos ei ole rahaa, sitä lainataan, jotta ei näytettäisi köyhemmiltä kuin naapurit. Valtio sen sijaan kerää aina vain lisää rahaa. On öljytulot ja on verotulot. Tosin pitää mainita, että öljytuloja rahastoidaan, jotta niillä voidaan elää myös tulevaisuudessa. Julkisen rahan käyttökohteet tuntuvat olevan jossain määrin erilaiset kuin Suomessa. Täällä veronmaksaja maksaa aika paljon esim. uimahallissa käymisestä ja kansalaisopistoa vastaavassa laitoksessa harrastamisesta ja niistä tienkäyttömaksuistahan oli puhetta jo aiemmin. Sen sijaan rahaa annetaan avokätisesti sosiaaliturvaan niin, että Norjassa on huomattavan paljon työelämän ulkopuolella olevia työikäisiä, jotka elävät pysyvästi tai pitkäaikaisesti erilaisilla tuilla. Enkä nyt puhu työttömistä. EU sen sijaan on kauhistus, ja sitä vastustaa viimeisimmän mittauksen mukaan noin 70% norjalaisista. Tulevat vielä ja vievät meitin öljyn!

Jos joku nyt miettii, pitäisikö tästä useita kärjistyksiä sisältävästä postauksesta pistää herne nenäänsä norjalaisten puolesta, niin kannattaa muistaa, että kirjoittaja on kuivalla huumorintajulla varustettu suomalainen.

The Guardianin artikkeli: Dark lands: the grim truth behind the "Scandinavian miracle"

Lisäys 6.2.: The nations respond - Pohjoismaiden edustajat kommentoivat artikkelia