keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Norjalaisen veroilmoituksen merkillinen maailmankuva

Taas on jokavuotisen iltapuhteen, veroilmoituksen täytön, aika. Esitäytetty veroilmoitus kolahti postilaatikkoon pari päivää sitten ja alkoi aiheuttaa ihmetystä.

Ensimmäinen ihmetyksen aihe oli se, että verovirasto vuodesta toiseen lähettää minulle itsepintaisesti paperisin veroilmoituksen. Norminorjalainen saa tekstiviestin kännykkäänsä, kun veroilmoitus on valmiina tarkastettavaksi verottajan nettipalvelussa. Vuosittain olen miehen avustuksella tarkistanut, että minäkin olen rekisteröinyt kaikki tarvittavat yhteystiedot, jotta saisin tekstiviestin, mutta eipä näytä verottaja uskovan.

Seuraava kulmien kohotuksen aihe oli se, että veroviraston mielestä en ole naimisissa aviomieheni kanssa vaan kyseessä on avopuoliso. Norjassa verovirasto hoitaa myös väestökirjanpidon, ja sinne on pari vuotta sitten rekisteröity tieto naimisiinmenostamme. Edellisvuoden veroilmoituksiimme lisäsimme kumpikin myös tiedon suhteemme laadun muuttumisesta kesken vuotta, mikä otettiin huomioon lopullista saldoa laskettaessa. Asiassa ei siis pitäisi olla mitään epäselvää, mutta se ei kuitenkaan näytä menevän perille. Kummallista.

Toisaalta veroilmoituksessa ei missään kohdassa suoranaisesti kysytä siviilisäätyä, joten asian korjaaminen siirtämällä rasti yhdestä ruudusta toiseen ei onnistu. Kyllä minun käsittääkseni Norjassakin vaikuttaa jossain määrin verotukseen ja omaisuuden jakoon se, ollaanko naimisissa vai ei. Jostakin syystä verottajaa asia ei kuitenkaan näytä kiinnostavan. Merkillistä.

Asunnon kohdalla sentään todetaan, että omistan siitä 50%, mikä pitää paikkansa. Sen sijaan asunto-omistuksen verotusarvon tulkinta epäilyttää. Omaisuuteni loppusummassa nimittäin on mukana puoliksi omistamani asunnon koko verotusarvo. Ja miehen esitäytetyissä tiedoissa asunto-omistus on merkitty samalla tavalla kuin minulla. Tarkoittaako tämä, että norjalaisen logiikan mukaan asunnon verotusarvo tuplaantuu, jos sen omistus on jaettu kahden henkilön kesken? Erikoista.

Yhteisen asunnon lisäksi meillä on myös yhteinen asuntolaina. Verottaja on kuitenkin viisaudessaan päättänyt, että laina kuuluu vain miehelle ja minulla ei ole kruunuakaan velkaa. Verottaja saa lainatiedot suoraan pankista, ja lainapapereissa on myös minun nimeni, joten asian pitäisi olla aivan selvä. Tämänkin asian muistan muuten korjatun viimevuotisiin veroilmoituksiin, mutta taas on verottaja itsepintainen käsityksissään. Mikäs tässä sitten on takana? Onko norjalainen verottaja niin vanhanaikainen, että sen logiikan mukaan mies on perheen pää ja vastaa yksin veloista? Käsittämätöntä.

Että tällaista... Norjalaista byrokratiaa jotkut haukkuvat hitaaksi mutta kankeaksi. Mistäköhän se käsitys johtuu...?

Veroilmoitusta läpikäydessä vastaan tulee muuten muun muassa sellainen kysymys, että onko verovelvollinen omistanut verovuonna voimalaitosta. Tämä kieltämättä herättää ainakin minussa kiinnostuksen, kuinka yleistä voimalaitoksen omistaminen on Norjassa. Ilmeisesti ei ainakaan kovin harvinaista, kun sitä oikein erikseen kysytään.

5 kommenttia:

  1. Olen inhonnut veroilmoituksia jo Suomessa ja ilmeisesti asia ei muutu ainakaan sen helpommaksi Norjassa - odotan kauhulla...

    Noista voimalaitoksista: meidän kylällä tosiaankin on omia vesivoimalaitoksia - tai ne taitavat olla muutaman talon yhteisiä, joten ilmeisesti kyseessä on aika tavllinen ilmiö. Korkeuseroista johtuen kun vesivoimaa maaseudulla riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni puheista olen saanut sellaisen käsityksen, että veroilmoitukseen kannattaa selitellä pitkätkin pätkät, jos on jotain tavallisuudesta poikkeavaa tai muuten selvennystä kaipaavaa, ja dokumentteja (eli todisteita) harvemmin tarvitaan.

      Niin vähän arvelinkin, että voimalaitoksia on maaseudulla ja varmaan erityisesti syrjäseuduilla. Itse tehty sähkö tullee halvemmaksi.

      Poista
  2. Onneksi täällä Saudeissa ei tarvitse täyttää veroilmoitusta, kun ei ole verojakaan. Voisin kuvitella että se olisi aikamoinen homma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei veroja ollenkaan kuulostaa hienolta :) Onko Suomen verottaja kuitenkin kiinnostunut Saudeissa saaduista tuloista?

      Poista
    2. Kyllä ne pitää veroilmoitukseen laittaa, mutta ei nekään verota onneksi :-)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...