Ulkomaalaisen on helppo tulla Norjaan kielen puolesta. Käytännössä kaikki puhuvat englantia ja tuntuvat jopa puhuvan sitä mielellään, joten kaikenlaiset arkipäivän asiat hoituvat yleensä erinomaisesti norjaa puhumatta. Olen oikeastaan todella harvoin joutunut tilanteeseen, jossa halutessani hoitaa jonkin asian englanniksi vastapuolella olisi mennyt sormi suuhun. Itse asiassa kaikki "kielitaidottomat" ovat tainneet olla maahanmuuttajia, jotka mitä ilmeisimmin eivät ole oppineet englantia kotimaassaan.
Englannin opiskelu aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla, ja esimerkiksi me miehen kanssa olemme jo ajat sitten panneet merkille, että 10-vuotias viikonloppulapsi on jo jonkin aikaa ymmärtänyt varsin paljon meidän englanninkielisestä keskustelustamme. Se siitä salakielestä. Myös monet iäkkäämmät ihmiset saattavat yllättää puhumalla sujuvaa englantia. Yllätys se on minulle siksi, että vertaan heitä samanikäisiin suomalaisiin, joiden kouluaikana englantia ei ole opiskeltu yleisesti.
Lisäksi useimmat norjalaiset puhuvat englantia ilman kovin vahvaa aksenttia, joka vaikeuttaisi ymmärtämistä. Poikkeuksiakin toki on, kuten Norjan Nobel-komitean puheenjohtaja Thorbjörn Jagland, jonka aksenttia saadaan ihmetellä rauhanpalkinnon julkistamisen yhteydessä.
Sanasto- ja kielioppivirheitä norjalaiset tekevät vähän samaan tapaan kuin suomalaisetkin, eli käytetään norjalaista kielioppia tai norjalaisia ilmaisuja mutta englannin sanoja - siis puhutaan "norjaa englanniksi". Norjan ja englannin erot toki ovat paljon pienempiä kuin suomen ja englannin erot, joten nämä virheet eivät kuulosta niin pahoilta kuin "englanniksi puhuttu suomi". Norjalaisilla tosin tuntuu olevan taipumus ryhtyä inttämään vastaan virheiden kohdalla - näinhän se kuuluu sanoa englanniksi koska näin se sanotaan norjaksikin! Esimerkiksi sujuvaa englantia puhuva mieheni käyttää sinnikkäästi fortnight-sanan - tai yksinkertaisesti two weeks - sijaan suoraan norjasta käännettyä ilmaisua fourteen days (jonka merkitys norjaksi on kaksi viikkoa eikä suinkaan tasan 14 päivää). Tai sanoo learn kun pitäisi sanoa teach, koska sekä oppia että opettaa on norjaksi lære.
Ennen Norjaan muuttoa ja alkuaikoina muuton jälkeen, kun en todellakaan osannut vielä norjaa ja puheen ymmärtäminenkin teki tiukkaa, päivällispöydällinen ihmisiä saattoi kohteliaasti puhua koko illan englantia yhden norjankielentaidottoman takia. Kun aikaa kului ja norja alkoi tarttua niin, että ymmärsin puhetta ja osasin muutaman sanan sanoa itsekin, tilanne muuttui dramaattisesti. Se, että osasin vastata "mitä kuuluu?" -kysymykseen norjaksi yhdellä lauseella, oli useimmille merkki siitä, että minulle ei tarvinnut enää puhua englantia. Ollenkaan. Käytännön kielitaitoni ei tässä vaiheessa ollut vielä läheskään sillä tasolla, että olisin pystynyt osallistumaan keskusteluun, jossa on itseni mukaan lukien mukana enemmän kuin kaksi ihmistä. Seurueesta riippuen erilaisten murteiden kirjo tai keskustelun aihepiirin outous saattoi aiheuttaa sen, etten edes ymmärtänyt kuin murto-osan kaikesta puheesta. No, Siperia opettaa, ellei sitten pitkästyminen tapa ensin.
Minä olen nykyisessä työpaikassa alusta lähtien eli runsaan parin vuoden ajan noudattanut käytäntöä, että puhun ensisijaisesti norjaa tai ruotsia ja otan englannin avuksi vasta sitten, jos asia ei todellakaan selviä muulla kielellä. Näissä tapauksissa englannin käyttäminen ei ole ollut ongelma vastapuolellekaan.
Olen kuitenkin töissä törmännyt myös ihmisten haluttomuuteen hoitaa työasioita englanniksi. Olen esimerkiksi usein saanut tehtäväksi soittaa suomalaiseen pankkiin tai puhelinyhtiöön ja selvitellä asioita, kun se, jolle asian hoitaminen varsinaisesti kuuluisi, ei itse tohdi. Aluksi kuvittelin, että norjalainen ei halua ottaa riskiä joutua vastatusten vain suomea puhuvan kanssa, ja vakuuttelin, että kyllä siellä aivan varmasti puhutaan englantia. Sitten jossain vaiheessa tajusin, että ongelma onkin työasian hoitaminen englanniksi. Vasta kun on takuuvarmaa, että vastapuoli puhuu ruotsia, työpaikan norjalaiset taipuvat tarttumaan itse puhelimeen. Täytyy tosin sanoa, että tämä ongelma koskee lähinnä firman ylempiä toimihenkilöitä. Asiakaspalvelun tytöt, jotka sanovat suoraan etteivät luota englannin taitoonsa, kuitenkin käytännössä alkavat reippaasti puhua englantia, jos soittaja ei puhu tai ymmärrä norjaa. Ehkä tässä on jonkinlainen sukupolvien ero kyseessä.
Joskus itsepintainen norjan puhuminen englannin sijaan työasioissa alkaa tuntua suorastaan epäkohteliaalta. Kuvitelkaapa tilanne, jossa kokoukseen norjalaisten kanssa on saapunut suomenkielinen suomalainen, joka ei puhu norjaa. Hänen kuitenkin oletetaan puhuvan ruotsia - norjalaisten käsityksen mukaan suomalaiset puhuvat ruotsia - ja kysyttäessä hän myöntää puhuvansa vähän mutta alkaa samalla näyttää hiukan epävarmalta. Hieno juttu, sittenhän me voimmekin puhua norjaa, sanovat norjalaiset ja vetävät kokouksen läpi norjaksi. Suomalainen mitä ilmeisimmin ymmärtää suurimman osan tai ei ainakaan kerro, jos ei ymmärrä, ja puhuu itse varsin yksinkertaista ja takeltelevaa ruotsia, mikä ei ollenkaan haittaa norjalaisten norjan puhumista.
Samat norjalaiset puhuvat kyllä kiltisti englantia, kun pidetään kokousta sellaisen suomalaisen kanssa, joka ilmoittaa puhuvansa vain ja ainoastaan englantia.
Vuodatuksen loppukevennykseksi kokoelma pohjoismaisia aksentteja. Alkujuonto on skandinaaviskaksi englantilaisella tekstityksellä. Siitä eteenpäin puhutaan englantia... ;)
Englannin opiskelu aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla, ja esimerkiksi me miehen kanssa olemme jo ajat sitten panneet merkille, että 10-vuotias viikonloppulapsi on jo jonkin aikaa ymmärtänyt varsin paljon meidän englanninkielisestä keskustelustamme. Se siitä salakielestä. Myös monet iäkkäämmät ihmiset saattavat yllättää puhumalla sujuvaa englantia. Yllätys se on minulle siksi, että vertaan heitä samanikäisiin suomalaisiin, joiden kouluaikana englantia ei ole opiskeltu yleisesti.
Lisäksi useimmat norjalaiset puhuvat englantia ilman kovin vahvaa aksenttia, joka vaikeuttaisi ymmärtämistä. Poikkeuksiakin toki on, kuten Norjan Nobel-komitean puheenjohtaja Thorbjörn Jagland, jonka aksenttia saadaan ihmetellä rauhanpalkinnon julkistamisen yhteydessä.
Sanasto- ja kielioppivirheitä norjalaiset tekevät vähän samaan tapaan kuin suomalaisetkin, eli käytetään norjalaista kielioppia tai norjalaisia ilmaisuja mutta englannin sanoja - siis puhutaan "norjaa englanniksi". Norjan ja englannin erot toki ovat paljon pienempiä kuin suomen ja englannin erot, joten nämä virheet eivät kuulosta niin pahoilta kuin "englanniksi puhuttu suomi". Norjalaisilla tosin tuntuu olevan taipumus ryhtyä inttämään vastaan virheiden kohdalla - näinhän se kuuluu sanoa englanniksi koska näin se sanotaan norjaksikin! Esimerkiksi sujuvaa englantia puhuva mieheni käyttää sinnikkäästi fortnight-sanan - tai yksinkertaisesti two weeks - sijaan suoraan norjasta käännettyä ilmaisua fourteen days (jonka merkitys norjaksi on kaksi viikkoa eikä suinkaan tasan 14 päivää). Tai sanoo learn kun pitäisi sanoa teach, koska sekä oppia että opettaa on norjaksi lære.
Ennen Norjaan muuttoa ja alkuaikoina muuton jälkeen, kun en todellakaan osannut vielä norjaa ja puheen ymmärtäminenkin teki tiukkaa, päivällispöydällinen ihmisiä saattoi kohteliaasti puhua koko illan englantia yhden norjankielentaidottoman takia. Kun aikaa kului ja norja alkoi tarttua niin, että ymmärsin puhetta ja osasin muutaman sanan sanoa itsekin, tilanne muuttui dramaattisesti. Se, että osasin vastata "mitä kuuluu?" -kysymykseen norjaksi yhdellä lauseella, oli useimmille merkki siitä, että minulle ei tarvinnut enää puhua englantia. Ollenkaan. Käytännön kielitaitoni ei tässä vaiheessa ollut vielä läheskään sillä tasolla, että olisin pystynyt osallistumaan keskusteluun, jossa on itseni mukaan lukien mukana enemmän kuin kaksi ihmistä. Seurueesta riippuen erilaisten murteiden kirjo tai keskustelun aihepiirin outous saattoi aiheuttaa sen, etten edes ymmärtänyt kuin murto-osan kaikesta puheesta. No, Siperia opettaa, ellei sitten pitkästyminen tapa ensin.
Minä olen nykyisessä työpaikassa alusta lähtien eli runsaan parin vuoden ajan noudattanut käytäntöä, että puhun ensisijaisesti norjaa tai ruotsia ja otan englannin avuksi vasta sitten, jos asia ei todellakaan selviä muulla kielellä. Näissä tapauksissa englannin käyttäminen ei ole ollut ongelma vastapuolellekaan.
Olen kuitenkin töissä törmännyt myös ihmisten haluttomuuteen hoitaa työasioita englanniksi. Olen esimerkiksi usein saanut tehtäväksi soittaa suomalaiseen pankkiin tai puhelinyhtiöön ja selvitellä asioita, kun se, jolle asian hoitaminen varsinaisesti kuuluisi, ei itse tohdi. Aluksi kuvittelin, että norjalainen ei halua ottaa riskiä joutua vastatusten vain suomea puhuvan kanssa, ja vakuuttelin, että kyllä siellä aivan varmasti puhutaan englantia. Sitten jossain vaiheessa tajusin, että ongelma onkin työasian hoitaminen englanniksi. Vasta kun on takuuvarmaa, että vastapuoli puhuu ruotsia, työpaikan norjalaiset taipuvat tarttumaan itse puhelimeen. Täytyy tosin sanoa, että tämä ongelma koskee lähinnä firman ylempiä toimihenkilöitä. Asiakaspalvelun tytöt, jotka sanovat suoraan etteivät luota englannin taitoonsa, kuitenkin käytännössä alkavat reippaasti puhua englantia, jos soittaja ei puhu tai ymmärrä norjaa. Ehkä tässä on jonkinlainen sukupolvien ero kyseessä.
Joskus itsepintainen norjan puhuminen englannin sijaan työasioissa alkaa tuntua suorastaan epäkohteliaalta. Kuvitelkaapa tilanne, jossa kokoukseen norjalaisten kanssa on saapunut suomenkielinen suomalainen, joka ei puhu norjaa. Hänen kuitenkin oletetaan puhuvan ruotsia - norjalaisten käsityksen mukaan suomalaiset puhuvat ruotsia - ja kysyttäessä hän myöntää puhuvansa vähän mutta alkaa samalla näyttää hiukan epävarmalta. Hieno juttu, sittenhän me voimmekin puhua norjaa, sanovat norjalaiset ja vetävät kokouksen läpi norjaksi. Suomalainen mitä ilmeisimmin ymmärtää suurimman osan tai ei ainakaan kerro, jos ei ymmärrä, ja puhuu itse varsin yksinkertaista ja takeltelevaa ruotsia, mikä ei ollenkaan haittaa norjalaisten norjan puhumista.
Samat norjalaiset puhuvat kyllä kiltisti englantia, kun pidetään kokousta sellaisen suomalaisen kanssa, joka ilmoittaa puhuvansa vain ja ainoastaan englantia.
Vuodatuksen loppukevennykseksi kokoelma pohjoismaisia aksentteja. Alkujuonto on skandinaaviskaksi englantilaisella tekstityksellä. Siitä eteenpäin puhutaan englantia... ;)
