sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Tunneli

Tunnelityömaa Sandvikassa
Työmatkan varrella, Sandvikassa, alettiin viime kesänä puuhata jotakin yhden kallionnyppylän kyljessä. Siinä pyöri kaivureita ja kuorma-autoja, ja rinteeseen näytti syntyvän pengerretty tienpätkä, joka johti muutaman metrin korkeuteen rakentuvalle tasanteelle. Ihmettelin, että talonko rakennusalustaa sinne pengerretään vai mitä? Täällä on nimittäin nähty taloja oudommissakin paikoissa.

Kallion kylkeä jyystettiin koko syksy.

Tammikuussa yhtenä aamuna huomasin, että kallion kylkeen oli ilmestynyt reikä. Silloin selvisi, että kyseessä olikin tunnelityömaa. Enpä tosiaan ollut niiden aiempien työvaiheiden perusteella osannut arvata, mitä tuleman piti. Jos olisi jossakin vaiheessa syksyä ollut asiaa kyseisen kallionnyppylän toiselle puolelle, samankaltainen työmaa siellä olisi varmaan auttanut oivaltamaan, mistä on kyse.

Rautatietunneli Bergenin radalla, Hardangerin ylängöllä
Norja on yhtä reikäjuustoa koko maa. Tunneleita on joka puolella, sekä autoille että junille. Siinä, missä Suomessa olisi tehty sievä, pieni kallioleikkaus, täällä tehdään tunneli. Monessa paikassa muu ei olisi mahdollistakaan, jos vaikkapa kallion päällä on taloja. Joskus olen itse asiassa ihmetellyt, miten se kallio pysyykin kasassa, kun sisälle on louhittu muutama tunneli ja päälle rakennettu kerrostalokompleksi.

Vanhemmat tiet ovat mutkaisia, kun ne kiertävät kallion ympäri. Uudet tiet sen sijaan rakennetaan suoraan ja kirjaimellisesti läpi harmaan kiven. Onhan suoria teitä tietenkin mukavampi ja turvallisempi ajaa ja matkakin saattaa lyhentyä.

Oslossa on meneillään jo aika pitkälle edistynyt projekti, jossa keskustan ja rannan välissä kulkeva valtatie siirretään maan pinnalta tunneliin. Sillä saadaan ranta-alue oopperatalon ympärillä kauniimmaksi ja rauhallisemmaksi. Maan alla onkin sitten melkoinen tunneliverkosto, jossa ajaessa saa olla tarkkana, että bongaa oikean ulosajorampin. Erityisesti nyt, kun aivan koko tunnelijärjestelmä ei ole vielä valmis, väärän reittivalinnan takia saattaa joutua ajamaan muutaman kilometrin ylimääräistä, ennen kuin kääntyminen ja oikealle reitille palaaminen on mahdollista.

Tunnelipalo. Kuva Aftenpostenista
Tasamaalta kotoisin olevalle varsinkin pitkät tunnelit voivat olla epäilyttävän oloisia. Monet niistä alittavat vesialueita, ja silloin tulee joskus mieleen, mitä tapahtuisi, jos tunneli alkaisi yhtäkkiä vuotaa. Tai jos tunnelissa sattuisi onnettomuus tai tulipalo ja sieltä pitäisi päästä nopeasti pois muuten kuin autolla ajaen. 

Jostakin syystä autoilla näyttää nimittäin oleva ilmiömäinen taipumus syttyä tuleen nimenomaan tunnelissa. Ja ihan ilman mitään sen kummempia kolareita tai muita ulkoisia syitä. Esimerkiksi viime vuonna Oslovuonon alittavassa 7,3 km pitkässä tunnelissa syttyi palamaan rekka. Murphyn lain mukaisesti tämä tapahtui jotakuinkin keskellä tunnelia. Tunneli oli suljettu pitkän aikaa palon jälkeen, mikä haittasi aika monen päivittäistä liikkumista, koska liikenne joutui kiertämään  monta lisäkilometriä vuonon ympäri.

Suorien teiden rakentaminen tunneleineen ja siltoineen on kallista touhua tässä vuorien, laaksojen ja vuonojen maassa. Niinpä sitten uudet, hienot, monen tunnelin läpi kulkevat tiet ovatkin usein maksullisia.

22 kommenttia:

  1. Hyvä ja mielenkiintoinen postaus !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunneleihin liittyy kaikenlaista, mitä lähes tunnelittomasta maasta tulleena ei osannut ajatellakaan ;)

      Poista
  2. Kyllä nuo tunnelit hirvitti aluksi. Ei sitä edes tajunnut, että tunneli voi ollakin pitkä, kilometrien mittainen. Nordlannissa asuessamme totuimme niihin, kun 100 km:n matkalla oli 7 tunnelia ja kaikki oli useamman kilometrin mittaisia. Tie oli aika uusi, muistaakseni vain 20 vuotta tai jotain. Sitä ennen kulkeminen Tysfjordista Narvikkiin oli melkoisen hankalaa. Venepelillä pääsi kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua hirvitti alussa varsinkin istua ruuhka-aikaan jonossa tunnelissa. Onneksi nykyään tarvitsee harvemmin tehdä sellaista.

      Poista
  3. Meidänkin lähelle rakentuu uusi tunneli E6-tien laajentamisen johdosta. Ja maksujakin kaavaillaan, tieosuudelle jonka toisessa päässä on puolet meidän kylän palveluista. Kovasti täällä käydään keskustelua aiheesta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä keskustellaan E18-tien laittamisesta maan alle, kun se pilaa maiseman ja viihtyvyyden. Lisää tietulleja sekin varmaan tietäisi.

      Poista
  4. Totta kyllä tunneleita riittää, saispa yhden vielä tälle saarellekin ennen kuin muuttuu kesämökki alueeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä? Onko teillä siellä tunneliton saari? ;D

      Poista
  5. Meillä täällä päin on meren alta kulkeva tunneli Vuoreijan kaupunkiin, siis Vardöhön, Norjan itäisimpään kaupunkiin, joka sijaitsee saarella. Aika metka ajaa, kun tietää, että päällä on kylmää vettä ja paljon! Meri on myrskyinen tuolla kahdin,kun Barentsinmeri avautuu itään, että kaupungissa asuminen meni liki mahdottomaksi. Oli suunnitelmat siiträä kaupunki mantereelle, muuteivathan ihmiset lähteneet. Niinpä rakennettiin tunneli ja turvattiin kulku asukkaille edes lentokentälle, joka sijaitsee mantereella lähellä tunnelin suuta. Kolonna-ajo Vuoreijaan on voimassa talvikauden, koska tie on mahdoton pitää normaalisti auki.

    Mielenkintoinen postaus. Kiitos.

    Tulee mieleen juhannusaatto reilut 5 vuotta sitten, kun vietimme kesäkelissä useamman tunnin tunnelissa Oslossa - juuri tunnelipalon takia. Teki tiukkaa saada vielä ambulanssitkin mahtumaan sekaan... Huh.
    Ja muistelen Bergenin rataakin: se on huikein rata missä olen ollut, varsinkin Flåmin osuus. Muinoin piti joko Eurooppaan mennessä tai tullessa poiketa Bergenissä ihan vain sen radan maisemien vuoksi. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti sitten tunnelia on helpompi pitää kunnossa kuin siltaa tuollaisessa paikassa? Ja kyllä, Bergenin rata on ehdottomasti kokemisen arvoinen.

      Poista
  6. Jos ajaa Opera-tunneliin etelästä tullessa, tarkoituksena päästä Oslo S:lle (Oslo S kun sijaitsee loogisesti Sentrum Ø:ssä, eikä Sentrum S:ssä), takaisinpäin ajaessa ensimmäinen kääntöpaikka (jos missaa myös sen TOISEN ULOSAJON, vaikka mä vierestä rääkäisin, että tonne) on fiksusti sen sisäänajotien tietullin jälkeen. Dingding, tuplatietullit!

    Loistavaa suunnittelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dingding kuuluu muutenkin keskustaa lähestyttäessä muutaman kerran... Mutta tuo tunneliverkko on sellainen, jossa ainakin meidän auton navigaattori sekoaa täysin, kun se raukka ei ole ollenkaan ajan tasalla.

      Poista
  7. Uusia tunneleita suunnitteilla täällä meidänkin kulmilla. Suurin suunnitelma on Ryfast-tunneli, joka kiinnittäisi Ryfylke-alueen Stavangeriin ja kulkisi siis merenpohjassa (kuten täältä Haugesundiin päinkin). Kyseessä on siis todella pitkä merenalainen tunneli ja varsinkin ne aiheuttavat minulle jonkinlaista tunnelikauhua ! Matkalla pohjalle menevät korvat tukkoon ja ajatus siitä, että meren alla ollaan usean kilometrin ajan on vähemmän kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä syvemmissä tunneleissa tosiaan ilmanpaine vaihtelee niin, että korvat voivat alkaa napsua. Ei kiva, jos on flunssa tms.

      Poista
  8. Suurkiitokset.Otit esille yhden Norjan identiteetin ja yhteiskunnan muokkaajista. Ilman tunneleita ja siltoja meidän (Näin voin sanoa vielä jonkun viikon ajan) maakuntamme kylät olisivat aikoja sitten kuihtuneet. Ari valaisi konkreettisesti miten on käymässä ilman kiinteää yhteyttä olevien. Meritie ei enää riitä. Eivätkä kiemurtelevat kärrypolut.
    Tältä alueelta voin suositella tunneli-ja silta faneille Lofootit mantereeseen yhdistävää Lofastia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta tuossa on kyse myös siitä, että ihmiset ovat riippuvaisempia jatkuvasti toimivista yhteyksistä kuin aikaisemmin. Kaiken pitää olla tavoitettavissa ja lähellä.

      Poista
  9. Tästä tuli elävästi mieleeni eräs kesälomamatka Norjaan, kun ajoimme sen maailman pisimmän (mitäköhän sillä oli pituutta, 25km?) maantietunnelin läpi. Oli erikoinen kokemus, ei kuitenkaan ollenkaan niin ahdistava, mitä olin etukäteen ajatellut :) Ja se oli onneksi ilmainen, mutta onpa tullut yksi todella kalliskin tunneli keskisessä Norjassa ajettua, se muistaakseni oli reilusti yli 20e suuntaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yli 20 euron tulli on todella kallis! Itse en ole nähnyt mitään noin kallista. Mutta "tavallisistakin" tietulleista voi kertyä melkoinen summa pidemmällä ajomatkalla. Olen kuullut, että kun E18-tien kaikki nyt tekeillä olevat uudet osuudet ovat valmiita, matkalla Oslosta Kristiansandiin (n. 320 km) pitää maksaa yhteensä lähemmäs 100 euroa tulleja.

      Poista
  10. Mä pelkäsin lapsena ihan hirveesti noita tunneleita, olin aina silmät kiinni, kun reissattiin Norjassa. Nykyään en pelkää, mutta Englannin kanavaa alittavaan tunneliin en kyllä menis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on lapsuuden norjanmatkalta jääneet mieleen serpentiinitiet. Niillä piti melkein pitää silmät kiinni, kun pelotti! Tunneleista ei siltä reissulta ole mitään muistikuvia.

      Poista
  11. Hienoja nää Norjan tunnelit minä tykkään .olen ajellut kymmeniä läpi.

    VastaaPoista
  12. Mulle oli vaikeaa tottua tunneleihin ensin ja varsinkin Oslofjod tunneliin...Kerran siellä ajaessa lensi katosta tuulilasiin joku kiven tapainen ja paniikkihan siitä mieleen tuli..tosin jälkeenpäin tajusin että eihän siitä katosta voi kiviä lentää vaan se olikin varmaan joku muu mikä ikkunaan napsahti ja teki särön. Teiden rakentaminen ja kustannukset ovat täällä aivan toista luokkaa kuin tasamaalla ja nuo louhimiset ja kaivamiset on varmasti helpottaneet tieverkostojen luomista tähän maahan. Kilometrejä kallion sisällä jopa vettä päällä ei varmasti ole helppo eikä yksinkertainen homma ja itse koen suurta kunnioitusta asiaa kohtaan.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...