torstai 5. elokuuta 2010

Väärä numero

Hankin norjalaisen kännykkäliittymän vuosi sitten, pian tänne muuttoni jälkeen. Sittemmin olen varsin taajaan ihmetellyt ilmiötä, jota en Suomessa muista kohdanneeni kovinkaan usein sitten kännyköiden käyttöönoton.

Puhelin soi ja näytössä näkyvä numero on outo. Vastaan ja soittaja haluaa puhutella jotakin aivan muuta henkilöä kuin minua. Useimmiten tavoiteltu henkilö on nimeltään Anne-Mette, viime kuukausina myös Elin on ollut soittajien suosiossa. Ja sen olen todennut, että Elin ei ole huonosti äännetty Heli.

Aluksi arvelin, että olen saanut numeron, joka on vastikään ollut jonkun muun käytössä, eikä tämä henkilö ole informoinut kaikkia tahoja numeronvaihdoksestaan. Sellaistahan voi tapahtua.

Anne-Metelle tarkoitettuja tekstareita on myös kilahdellut kännykkääni aina silloin tällöin. Jossain vaiheessa totesin, että nämä tekstarit eivät olleet kovin henkilökohtaisia. Asiana saattoi olla luokkakokous tai sitten viestin lähettäjä halusi mainostaa jotakin.

Onko Anne-Metellä huono muisti vaiko ehkä tapana antaa väärä numero epämieluisille tahoille? Onko myös Elin alkanut jakaa väärää numeroa? Onko minun numeroni jonkinlaisella jaettavaksi soveltuvat väärät numerot -listalla?

Kerran tilanne kärjistyi lähes koomiseksi, kun eräs soittaja tiedusteli Anne-Metteä. Kerroin, että Anne-Mette ei ole tavoitettavissa numerostani ja herra on varmaankin soittanut väärään numeroon. Soittaja ei uskonut vaan ryhtyi tiukkaamaan, olenko aivan varma asiasta, koska tämän numeron Anne-Mette oli antanut. Kyllä, olen aivan varma, että tämä on minun numeroni, ei Anne-Meten, vakuutin. Numero on ollut käytössäni jo useita kuukausia. Uskoi sitten lopulta.

Mikä näitä norjalaisia vaivaa? Kun suomalaisia ei havaintojeni mukaan vaivaa sama vika.

7 kommenttia:

  1. Mina sain kerran aivan hulvattoman hauskan kutsun juhliin. Tosin en tuntenut kutsujaa ja tarkistin numeron ja joku nainenhan se oli kaukaa Gudbrandsdalenista. Juhlista oli kai tarkoitus tehda isot,kun ihan minulle asti piti lahettaa viesti :). Varmaan harmitti sita, jolle kutsu oli oikeasti tarkoitettu, kun kuuli juhlien jalkeen kaikkien aikojen juhlista.

    Ilmeisesti numerosi on jonkun Anne Meten vanha numero :(. Olen kuullut tuollaisista tapauksista aikaisemminkin. Tai sitten teilla on sen Anne Meten kanssa kovin samanlaiset numerot.

    VastaaPoista
  2. Aika jännä... :) Muistatkos muuten onko liittymien ja niiden tarjoajien välillä suuria eroja täällä Norjassa? Oman nro:n hankinta on edessä mutta en ole kyllä edes alkanut käymään läpi eri vaihtoehtoja. Jos muistat, kiva, jos et, ei hätää. Voin kyllä itse käydä vaihtoehtoja läpi :)

    Itselläni oli muuten Suomessa käytössä työpuhelin, johon sain kaksi vuottakin töitä tehtyäni soittoja jotka oli tarkoitettu edeltäjälleni. Yleensä nämä soitot olivat hänen isältään... :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin sain liittymän otettuani aluksi puheluita, jotka oli tarkoitettu pohjois-norjalaiseen kuljetusfirmaan, mutta vähitellen soitot onneksi lakkasivat.

    VastaaPoista
  4. Tuula, niin minäkin järkeilin, että olen saanut Anne Meten vanhan numeron, mutta entä sitten Elinille tulleet puhelut?! Niitäkin on tullut useita. Ja kaikenlaisia muitakin väärään numeroon soittoja, joita en Suomessa saanut juuri koskaan.

    Satu, en tainnut tehdä vertailuja eri operaattorien välillä vaan valitsin suoraan saman kuin miehellä on. Saatiin ilmaiset puhelut toisillemme - enkä alussa juuri muille täällä soitellutkaan. Mutta kyllä täällä varmasti kannattaa operaattoreita kilpailuttaa ihan samalla tavalla kuin Suomessa - ja olla tarkkana, mihin sitoutuu hyvältäkin näyttävän tarjouksen myötä.

    Anonyymi, ilmeisesti täällä voidaan antaa jonkun käytöstä poistunut numero saman tien toiselle. Eikös Suomessa ole jonkinlainen karenssiaika?

    VastaaPoista
  5. Ihan tuttua touhua. Se on just ilkeintä kun ne saattaa kolmekin kertaa soittaa, kun uskottelevat näppäilleensä aiemmilla kerroilla väärän numeron.
    Ei se vielä mitään, mutta yritäppäs saada matkapuhelimesi korjautettua alle 4 kuukauden. Meidän työpaikan puhelin on ollut sillä korjausreissulla yli sen ajan.
    Mutta pakko saada kuntoon kun se on sellainen ihme monimutkainen juttu.

    VastaaPoista
  6. sama vika rahikaisella. Ekat kuukauden puhelin soi ja useasti yøaikaan, ja milloin ketækin kyseltiin. Kyseltiin kyytiæ kotiin baarista ja niin edespæin. Næhtævæsti norjassa vanhat numerot tulevat suhtnopeasti uusiokæyttøøn. Ja kaikki numerot Stavangerin alueelta. Aikaa myøden puhelut loppui

    VastaaPoista
  7. Aika ihmeellisiä juttuja noiden kanssa on ollut. Kun otin eka kertaa lankapuhelimen, numerooni soitti eräs sinnikäs ukko joka väitti kivenkovaa että se numero kuuluu hänen tuttavalleen. Siitä vängättiin usean puhelun ajan ja soittaja oli sitä mieltä että minun piti ottaa yhteys Telenoriin, siellä on tullut virhe kun hänen tuttunsa numero on annettu minulle! Minä kehotin monta kertaa sitä soittamaan itse numerotiedusteluun jos vaikka sen tutun numero olisi vaihtunut, mutta kyllä se oli vaikeaa.

    Sitten yksi väärään numeroon soittanut nainen oli aika hauska, se jutteli minun kanssa varmaan puoli tuntia niitä näitä ja oli kovasti innoissaan siitä että minä olen suomalainen. Saatiin lopetettua se puhelu, mutta jonkin ajan kuluttua se soitti uudelleen kun sille oli tullut mieleen eräs lause jonka se osasi suomeksi, jotakin jalkapallosta...

    Kännykkään on tullut vaan yksittäisiä eksyneitä puheluita ja tekstareita, mieleen on jäänyt vain eräs nainen joka oli kovin hermostunut ja pahoillaan oleva. Sanoi että hänen pojalleen on nyt tullut iso vahinko minun auton kanssa (ilmeisesti oli törmännyt parkissa seisovaan autoon). Itse en ollut silloin kotona, auto taas oli, joten kysyin sitten vaan että niinkö. Sitten seurasi tooooosi pitkä ja selvästi huolella harjoiteltu selostus josta minä en kyllä saanut paljon mitään selvää kun murre oli niin kummallinen... Murteen takia aloinkin sitten lopulta tarkistaa että MISSÄ näin on tapahtunut, ja se oli Bergenissä, minun auto taas Itä-Finnmarkissa. - Ei siinä muuten mitään mutta kävi sääliksi se nainen kun ajattelin että nyt se joutuu soittamaan uuden puhelun ja esittämään saman hermostuneen valitusvirren uudestaan.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...