Salat julki

Lueskelin paikallislehteä, ja siellä sattui silmiini taas palsta, jolla luetellaan paikkakunnalla tehtyjä asuntokauppoja. Mikä asunto, millä hinnalla ja kuka myi kenelle. Samat tiedot löytyvät myös netistä.

Minulle ei edelleenkään ole selvinnyt tällaisen faktapläjäyksen perimmäinen tarkoitus, ellei se sitten ole yksinkertaisesti ihmisten uteliaisuuden tyydyttäminen. Tai omistajanvaihdoksesta tiedottaminen - mutta miksi? Asiaan suhteellisen nopeasti netissä perehtymällä sain selville, että verkkotietopankkien ylläpitäjät ovat sanomalehtiä. Suomessahan asuntojen myyntitietoja kerää ja tarjoaa tiedoksi ympäristöministeriö, ja ne tiedot eivät kenenkään yksityisyydensuojaa vaaranna. 

Norjassa taas julkaistut tiedot ovat sellaiset, ettei niiden perusteella pysty selvittämään vaikkapa jonkin asunnon neliöhintaa tai tietyn asuinalueen keskimääräistä hintatasoa, jos sellaisesta olisi kiinnostunut. Asunnosta kun ei kerrota neliömäärää, huonelukua tai edes rakennustyyppiä, ainoastaan osoite. Se, minkä voi selvittää, on jonkin asunnon hintakehitys, jos löytää tiedot useammasta omistajanvaihdoksesta.

Se, mikä näistä lehdessä julkaistavista tiedoista selviää, kuuluu minun käsitykseni mukaan yksityisyyden alueelle. Todennäköisesti olen näin ajatellessani omituinen ulkomaalainen, sillä norjalaisilla yksityisyyden raja raha-asioissa tuntuu menevän jossakin ihan muualla kuin minulla. 

Yksi alkuaikojen äimistyksistä Norjassa oli se, miten ihmiset aivan kuin ohimennen saattoivat mainita vaikkapa palkkansa suuruuden tai vasta ostamansa kalliin auton hinnan. En ala yleistää tätä huomiota koko Norjaa koskevaksi. Voi olla, että tuloilla ja menoilla brassailu kuuluu asuinalueeni paikalliseen kulttuuriin, sillä Norjan kauniit, rikkaat ja hyvinkoulutetut ovat keskittyneet tälle alueella eli Askeriin ja Bærumiin, joista jälkimmäinen on tunnettu myös Norjan Kauniaisina. 

Yksityishenkilöiden verotustiedot eli tulot ja varallisuus sentään eivät enää löydy verkosta vuoden 2009 jälkeen, paitsi jos kyseessä on oman asuinpaikkansa rikkaisiin kuuluva. Verotustiedoista muuten selviää, että esimerkiksi Askerin rikkain onkin sitten ihan oikeasti rikas, jonka omaisuus lasketaan miljardeissa Norjan kruunuissa, mutta verotettavaa tuloa hänellä ei ole lainkaan.

Sunnuntaikävelyllä Semsvannetin ympäri

Syksy täällä Oslon liepeillä on ollut lauha, mutta nyt tuntuu siltä, että talvi alkaa vähitellen lähestyä. Sunnuntaina jo odoteltiin ensimmäistä lumisadetta, mutta kun sitä ei tullutkaan, lähdimme kävelylle. 

Moni muukin oli saanut saman ajatuksen, ja Semsvannet-järven ympäri kulkevalla kävelyreitillä oli paikoitellen suorastaan ruuhkaa. Sunnuntain kävelyretkihän on hyvin perinorjalainen tapa. Järven ympäri menee helppo noin tunnin reitti, hyvää tietä lähes koko matka eikä mäkiäkään pahemmin ole. Niinpä liikkeellä oli kerrankin "tavallisen" näköisiä, farkkuihin pukeutuneita ihmisiä koirineen. Erotuksena tavallisista ovat ne, jotka vetävät trikoot päälle ja lähtevät juosten tai pyöräillen vaativammille reiteille. Näitä jälkimmäisiä ainakin täällä päin Norjaa on todella paljon. 

Semsvannetin ympäristö on vanhaa kulttuurimaisemaa maataloineen ja laitumineen, ja kävelyreitin varteen osui sekä hevosia että lampaita. Jossain kohtaan reitti kulki aidatun laitumen poikki, jonka porteilla olevat kyltit vannottivat kulkijoita sulkemaan portit visusti perässään, jotta aitauksessa majailevat islanninponit eivät lähde omille teilleen. Poneja ei tällä kertaa näkynyt, mutta ihmiset kyllä noudattivat ohjeita kiitettävästi.

Semsvannet on paitsi suojeltu alue maisemansa vuoksi myös Askerin kunnan tusenårssted eli tuhatvuotispaikka. Tällaisia paikkoja nimettiin juhlistamaan vuosituhannen vaihdetta, ja paikat ovat jollakin tapaa merkittäviä paikallisille ihmisille, jotka ovat osallistuneet valintaan. 

Semsvannetin ympäriltä löytyy myös pieniä mökkejä, husmannsplass, jotka suomalaista termistöä käyttäen ovat olleet torppia tai mäkitupia. Mökkien asukkaat ovat vuokranneet maapalasen suuremmalta talolta ja maksaneet vuokraansa sekä työllään että maatalouden tai kalastuksen tuotteilla. 

Nykyään vanhat torpat taitavat olla vapaa-ajanasuntoja.

Suurempia taloja Semsvannetin rannoilla on pari kappaletta, ja niiden kokoero torppiin on huomattava. Päärakennus on komea, eikä navettaakaan tarvitse hävetä, muista ulkorakennuksista puhumattakaan. Sitä vain jäin miettimään, että jos talot on rakennettu tilusten keskelle, varsinaista peltoa ei niissä taida olla kovin paljoa. Varmaankin laidunmaat ovat sitäkin suuremmat, ja ainakin lampaita on voitu laiduntaa myös metsässä kallion rinteellä. Tai sitten pellot ovat jossain muualla ja talot on rakennettu sinne, missä ne eivät vie tasaista peltomaata. 

Tasaisuus tosin on tässä maassa melko suhteellinen käsite.

Täältä löytyy muutama talvinen kuva Semsvannetilta.

Norjalaiset rauhaa palkitsemassa

Viime perjantaina oli yksi vuosittaisista norjalaisista merkkipäivistä, Nobelin rauhanpalkinnon saajan julkistaminen. Norjalaisilla tuntuu olevan aivan erityinen suhde rauhanpalkintoon, ja sen myöntäminen herättää enemmän tai vähemmän keskustelua.

Tämänvuotinen valinta, kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW, oli "tylsä ja tavallinen" eikä herättänyt suuria intohimoja. Sen verran mitä vilkaisin asiasta käytyä keskustelua, kommentit olivat pääsääntöisesti laimeahkoja - puolesta ja vastaan. Tyytymättömien mielestä tämä oli taas tyypillinen Jaglandin valinta. Thorbjørn Jagland on toki Norjan Nobel-komitean puheenjohtaja ja se henkilö, joka valinnan julkistaa, mutta ei hän sentään taida kuitenkaan yksin asiasta päättää. Tahoja, jotka voivat ehdottaa palkittavaa, on aika paljon, ja itse komiteassakin on viisi jäsentä, minkä lisäksi se käyttää neuvonantajia ehdokkaiden arvioinnissa.

Itse asiassa useammallekin taholle tuntuu ainakin ajoittain olevan epäselvää, kuka päätöksen Nobelin rauhanpalkinnon saajasta tekee. Kaikki uutisia seuraavat ovat varmasti joskus havainneet, että jos jokin valtiollinen taho ei pidä valinnasta, nootteja esitetään Norjan hallitukselle. Se on kuitenkin väärä osoite, sillä Norjan hallitus tai Norja maana ei palkintoa jaa, vaikkakin Nobel-komitean jäsenet ovat stortingetin eli Norjan parlamentin valitsemia.

Viime vuonna, kun rauhanpalkinnon sai Euroopan unioni, norjalaisilla EU:n vastustajilla tuntuivat menevän puurot ja vellit sekaisin. EU:n valintaahan perusteltiin pitkäaikaisella rauhan edistämisellä, mutta äänekkäimmät valinnan vastustajat tuntuivat ottavan nimeämisen kannanottona EU:hun liittymisen puolesta. Ja sinnehän ei mennä!

Vuoden 2009 rauhanpalkittu, Barack Obama, sai myös aikaan ainakin minun mielestäni mielenkiintoisia reaktioita, joissa ei periaatteessa otettu ollenkaan kantaa siihen, menikö palkinto oikeaan osoitteeseen. Olennaista ja huomionarvoista nimittäin oli, että nyt saadaan vihdoinkin Obama Norjaan! Tätä julistivat kaikki lööpit niin, että joillakin saattoi jo herätä epäilys palkitsemisen perimmäisistä perusteista. Obama sitten tuli kylään, mutta norjalaisten harmiksi vain pikavierailulle eikä useammaksi päiväksi niin kuin palkitut yleensä.

Pari vuotta sitten ruotsalaiset arvostelivat Norjan Nobel-komiteaa Nato-myönteisyydestä ja Nobelin testamentin unohtamisesta. Jopa vilauteltiin mahdollisuutta ottaa rauhanpalkinnon jakaminen pois norjalaisilta. Pari viimeisintä palkittua ovat varmaankin rauhoittaneet pahimmat kriitikot, kun ne on myönnetty Natosta irrallaan oleville tahoille, jotka eivät käy sotia. Ja sitäpaitsi järjestöjen palkitseminen on muutenkin turvallista ja perinteikästä.

Tiesitkö muuten, että aivan ensimmäisen Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1901 jakoivat Henri Dunant, Punaisen Ristin perustaja ja yksi Geneven sopimuksen alkuunpanijoista, sekä Frédéric Passy, Parlamenttienvälisen liiton perustaja. Ensimmäinen naispuolinen palkittu oli Bertha von Suttner vuonna 1905 ja ensimmäinen järjestö Kansainvälisen oikeuden instituutti 1904. Rauhanpalkinto on myös jäänyt kokonaan jakamatta 19 kertaa.

It's not the fart that kills you but the smell

Pitkään kuvittelin, että norja muistuttaa ruotsia niin paljon, että ruotsista voi huoletta ottaa mallia, jos ei tiedä esimerkiksi mitä prepositiota pitäisi käyttää. Jossain vaiheessa minua valistettiin, että käytän vääriä prepositioita, ja mallia olisi parempi ottaa englannista. Aikani asiaa epäiltyäni olen vähitellen päätymässä sille kannalle, että asia saattaa todellakin olla näin.

Kyllähän norjalla ja ruotsilla on todella paljon yhteistä, mutta tarkemmin katsoen niin on myös norjalla ja englannilla. Ne ovat aivan selvästi sukulaiskieliä. Paljon selvemmin kuin esimerkiksi ruotsi ja englanti.

En ota tässä sen enempää kantaa kieliopillisiin seikkoihin, sillä sanaston vertailu on paljon helpompaa. Vaikka norjassa ja ruotsissa on todella paljon samoja sanoja - joissa mahdollisesti on pieniä ääntämyksellisiä tai oikeinkirjoituksellisia eroja - myös täysin erilaisia sanoja on huomattavan paljon. Ja aika usein nämä norjan sanat muistuttavat vastaavia englannin sanoja.

Kun ruotsalainen kutsuu esimerkiksi ikkunaa nimellä fönster, sanoo norjalainen vindu, josta tulee etsimättä mieleen englannin window. Ruotsalainen ilmaisee mieltymyksensä johonkin verbillä gilla tai tycka om, mutta norjalainen vastine on like [li:ke], joka taas muistuttaa englannin like-sanaa. Ja niin edelleen.

Sitten on tietenkin paljon norja-englanti -sanapareja, jotka muistuttavat toisiaan, mutta joiden merkitys on aivan eri. Tämä pääsee joskus norjalaisilta unohtumaan, ja he päätyvät puhumaan englantia, johon on ujutettu mukaan norjalaisia sanoja, joiden kuvitellaan olevan englantia tai tarkoittavan englannin kielessä samaa kuin norjan kielessä.

Silloin saattaa käydä kuin norjalaiselle rallikuskille, joka englanninkielisessä haastattelussa arvioi ralliautoilun riskitekijöitä toteamalla, että "it's not the fart that kills you but the smell". - Tarkoitus oli kai kuitenkin puhua vauhdista ja törmäyksestä, ei pierusta ja hajusta.

Kierrätystä ja antiikkia

Pistäydyin taas käytetyn tavaran kaupassa eli Bruktbutikken Møllassa, tällä kertaa kameran kanssa, ja juttelin myös kaupan toiminnasta suomalaisen myymäläpäällikön kanssa. Møllan toiminta on nimittäin hieman monitahoisempaa kuin miltä päällepäin näyttää.

Kaupan taustalla on Bærumin kunna­­n omistama yritys, Mølla kompetansesenter ("osaamiskeskus"), jonka toiminnan punaisena lankana on mm. syrjäytymisen ehkäiseminen. Kaupassa myytävät tavarat ovat peräisin kunnan kierrätyspisteestä, ja osa kaupan työntekijöistä on työharjoittelussa tai työkokeilussa olevia henkilöitä.

Møllalla on oma tavaranvastaanotto kunnan jätteenlajittelu- ja kierrätyspisteessä, joka on tavallista kaatopaikkaa kehittyneempi laitos. Sieltä tuodaan päivittäin kaksi isoa pakettiautollista tavaroita, joita ihmiset ovat jättäneet Møllan kontteihin. Kaikkea ei toki oteta myyntiin, vaan tavaroista valikoidaan ne, jotka ovat käyttö- ja jälleenmyyntikuntoisia joko sellaisenaan tai puhdistettuna ja huollettuna, ja joilla arvioidaan olevan mahdollisuus mennä kaupaksi. Mitään romutavaraa kaupasta ei siis löydy.

Kaupan valikoimat ovat melko monipuoliset, ja tavara vaihtuu koko ajan, kuten voi arvata jo sillä perusteella, että uutta tavaraa tulee sisään jatkuvasti. On arkipäivän käyttöesineitä, huonekaluja, antiikkia, kirjoja, cd-levyjä eli kaikenlaista, mistä ihmisillä on tarve päästä eroon, mutta vaatteita täältä on turha etsiä. Hintapolitiikkana on pitää hintataso hieman kirpputorihintoja korkeampana – ideahan ei ole, että täältä ostettua tavaraa viedään suoraan kirpputorille myytäväksi korkeammalla hinnalla. Toisaalta esimerkiksi antiikiksi luokiteltavien tavaroiden hinnat ovat huomattavasti matalammat kuin antiikkikaupassa.

Niille, joilla on tarve hankkia vaikkapa sohva tai astioita edulliseen hintaan, Mølla on aarreaitta. Myymäläpäällikön mukaan erityisesti astioita tuodaan tavaran vastaanottoon runsaasti, ja vaikutelma on, että ihmiset heittävät pois muutaman vuoden ikäisiä astiastoja kyllästyttyään niihin ja ostavat uudet tilalle. Itse esimerkiksi panin tällä kertaa merkille kassalla, että joku asiakas oli löytänyt pinon Hadelandin isoja lasilautasia, joiden hinta tavallisessa kaupassa on aivan toisissa sfääreissä kuin Møllassa. Astiaosastolta löytyy muutenkin tunnettuja merkkejä, esimerkiksi myös hieman vanhempaa norjalaista ja pohjoismaista posliinia, usein myös esim. Arabiaa. Toisaalta myyntiin saattaa päätyä tavaraa myös kuolinpesistä tai erilaisten yritysten konkurssipesistä. Tai sitten ihmiset heittävät pois edelleen alkuperäispaketissa olevia eli täysin käyttämättömiä tavaroita, ehkäpä lahjaksi saatuja, joille ei ole löytynyt käyttöä.

Olohuoneosasto

Erilaisia arkipäivän käyttötavaroitahan meillä kaikilla on silloin tällöin tarve poistaa nurkista tilaa viemästä, ja niiden kierrättäminen vaikkapa kirpputorilla myymällä on ainakin Suomessa yleistä. Norjassa sen sijaan – ja nyt puhun lähinnä Oslon seudusta, sillä Norjan muista osista minulla ei ole tietoa – kirpputorien suosio ei ole lähelläkään sitä mitä Suomessa. Onhan täälläkin kirppiksiä, mutten ole esimerkiksi vielä törmännyt itsepalvelukirppikseen, josta voisi vuokrata myyntipöydän tavaroilleen. Suuri osa satunnaisista kirpputoreista näyttää olevan koulujen soittokuntien järjestämiä, ja niillä myydään ihmisten tähän tarkoitukseen lahjoittamia tavaroita.

Messinki- ja tinaesineet odottavat puhdistusta

...ja hopeat joulua

Osa Møllassa myynnissä olevista tavaroista sen sijaan herättää ainakin minussa ihmetystä. Ei sen takia, että ne ovat myynnissä, vaan koska ihmiset näyttävät heittäneen pois sellaistakin tavaraa, joilla kuvittelisi olevan joko tunnearvoa tai aivan selkeä rahallinen arvo. Møllasta saattaa löytyä antiikkihuonekaluja, perintöhopeita, arvotaidetta tai sata vuotta vanhoja, kauniisti kirjailtuja pöytäliinoja. Jotain tämän tapaista esimerkiksi...

Ruusuja hopeamaljassa, anyone?

Suomalaista lasia

Arvotaidetta (priimatavaraa pienen paikkauksen jälkeen)

Lisää arvotaidetta

Royal Copenhagen

Uusi verhoilu ja nämä pääsevät oikeuksiinsa

Oletko koskaan miettinyt, mitä kaikkea ihmiset heittävät pois? Vastaus ainakin norjaisten osalta näyttää olevan, että pois heitetään ihan mitä tahansa. Varmaan samansuuntaiseen ilmiöön törmää nykyään monessa muussakin maassa, kun asiaa ryhtyy tutkimaan.

Jos ihmiset eivät syystä tai toisesta halua pitää näitä tavaroita, miksi he eivät myy niitä? Moni antiikkikauppias varmasti ostaisi mielellään monet näistä tavaroista, jos niitä ei halua ryhtyä kaupittelemaan netissä. Ajattelevatko norjalaiset, että omien vanhojen tavaroiden kaupitteleminen on jotenkin kiusallista? Jos vaikka naapurit luulevat meitä köyhiksi? Vai onkohan kyseessä jokin nimenomaan tämän alueen erityispiirre? Onko joillakin ihmisillä yksinkertaisesti niin paljon rahaa, että muutaman tuhannen kruunun arvoinen antiikkiesine luokitellaan vanhaksi roinaksi, jonka pois heittäminen ei edes kirpaise? Siitäkö on kysymys? 

Hyötykäyttöön Afrikkaan vai koristeeksi kotiin?

Itse ostin Møllasta äskettäin täkäläiseen maastoon soveltuvan polkupyörän, joka oli huollettu ennen myyntiin laittoa. Senkin oli joku heittänyt pois, vaikka siitä olisi varmasti vaikkapa netissä myymällä saanut hyvän hinnan. Miehen ensireaktio (pyörää näkemättä) saattaa osaltaan kuvata norjalaista ajatusmaailmaa: Ostit polkupyörän käytetyn tavaran kaupasta?! Miksi? Pyörä sai kyllä miehen hyväksynnän, kun hän oli itse todennut sen olevan kuranttia tavaraa eikä ruosteinen romu. Tällä käynnillä mukaan löytyi Kilta-kulhoja ja miniatyyrikangaspuut. Hyvin edullisesti.

Vanhaa norjaista posliinia

Modernia lasia

Suomalaista muotoilua

Kiertokäynnillä Oslon oopperatalossa

Oslon oopperatalo (kuva)

Yksi Oslon päänähtävyyksistä on ehdottomasti vuonna 2008 valmistunut oopperatalo, jota näkyvän sijaintinsa ja muusta ympäristöstä poikkeavan arkkitehtuurinsa ansiosta ei voi olla huomaamatta, kun liikkuu Oslon keskustassa vuonon rantamilla. Oopperataloon voi tutustua tekemällä kävelyretki sen katolla tai pistäytymällä sisään lämpiöön, joka on avoinna yleisölle joka päivä.

Huomasin äskettäin, että oopperatalossa järjestetään myös opastettuja kiertokäyntejä, ja pitihän sellaiselle tietenkin päästä katsomaan paikkoja myös näyttämön takana sekä kuulemaan talon arkkitehtuurista ja taiteesta. Kiertokäynneistä löytyy lisätietoa oopperan sivuilta.

Lämpiö

Oopperatalon arkkitehtuurissa ja käytetyissä materiaaleissa on pidetty suhteellisen yksinkertainen linja. Oppaan mukaan ajatuksena on, että talossa on vain kolme päämateriaalia, jotka kohtaavat lämpiössä - lasi, marmori ja puu (tammi). Talon valkoinen ulkoasu on suorine linjoineen ja kaltevine tasoineen kulmikas ja kylmä, mutta lämpiössä tapahtuu siirtymä kaareviin muotoihin ja lämpimään väritykseen, jotka hallitsevat katsomoa ympäristöineen.

Käytävää katsomon ulkopuolella

Konjakkilasin muotoinen katsomo (kuva)

Katsomossa ja näyttämön takana (jossa ei saanut kuvata) kävi ilmi, että talo on täynnä hienoa tekniikkaa, jonka tarkoituksena on tarjota optimaalinen taidenautinto. Akustiikka luonnollisesti on tarkkaan suunniteltu katsomon muotoilussa ja materiaaleissa. Sen lisäksi esimerkiksi näyttämöä voidaan liikutella sekä sivusuunnassa että ylös ja alas joko kokonaisuudessaan tai pienempinä lohkoina. Näyttämön takana oleva suuri, lähes teollisuushallia muistuttava tila kulisseineen ja muine varusteineen oli sekin varsin vaikuttava.

Olafur Eliasson: reliefiseinät

Oopperatalossa on myös taideteoksia enemmän kuin ensi katsomalta tulee mieleen. Eihän maallikko edes tunnista niitä kaikkia taiteeksi, mutta opas onneksi selittää, mitä mistäkin löytyy. Esimerkiksi lämpiössä on valkoisia, verkkomaisia reliefiseiniä, joiden takana on merenvihreä valo. Kun talo ulkoapäin katsottuna muistuttaa jäävuorta, reliefiseinät kuvaavat jäävuoren veden alla olevaa osaa.

Le grand macabre

Runsasta lasipintaa voidaan myös hyödyntää. Suu avoinna tuijottava mies ei kuulu vakiokalustoon, vaan kyseessä on Le grand macabre -oopperan isokokoinen "mainos".

Jorunn Sannes, Kalle Grude ja Kristian Blystad: kattopintojen "reliefi"

Toinen taideteos, jota en ollut tähän asti ymmärtänyt sellaiseksi, löytyy ulkoa katolta. Katon kuviointi on taiteilijoiden suunnittelema korotettuine pintoineen, juovineen ja matta- ja kiiltävine alueineen. Tätä taideteosta pääsee tutkimaan todella läheltä, kun tekee kierroksen katolla.

Monica Bonvicini: She lies

Vuonossa lähellä oopperataloa on kelluva taideteos, joka vaihtaa asentoa tuulen ja veden virtausten vaikutuksesta. Vertaapa lasiveistosta alla olevaan kuvaan. Huomaatko mitään samankaltaisuutta? Taitelija on käyttänyt kyseistä maalausta mallina She lies -teokselle, joten lisää jäätä löytyy täältäkin. She lies -nimellä on muuten kaksoismerkitys: hän makaa tai hän valehtelee. Kun ajattelee asiaa, niin kumpikin merkitys sopii paikalleen jämähtäneelle, petolliselle ahtojäälle

Caspar David Friedrichs Das Eismeer (kuva: WIkipedia)

Pukuompelimo

Kiertokäynnillä pistäydyttiin myös ompelimon puolella, jossa tosin sunnuntaina oli hiljaista. Arkipäivän kierroksella täällä varmasti näkee huomattavasti enemmän toimintaa. Oppaan kertoma minulle uusi asia oli, että jos kiertää ulkona oopperatalon takapuolelle, siellä on suuret ikkunat, joiden takana on niin ompelimo kuin muitakin rekvisiittapajoja. Ikkunasta sisään kurkkimalla näkymä saattaa olla vaikkapa ylläoleva.

Tämä postaus osallistuu IGTravelThursday -tempaukseen, jossa jaetaan omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday ja niiden myötä myös matkailuvinkkejä. Tempauksen järjestäjinä Suomessa ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses.

Ruokaseikkailuilla

Tuhat ja yksi eksoottista säilykettä

Käyn silloin tällöin ns. etnisessä ruokakaupassa etsimässä herkkuja, joita keskiverto norjalaiskaupasta ei löydy. Tällaisia kauppoja on lähistöllä, kymmenen kilometrin säteellä parikin, joten Osloon asti ei välttämättä tarvitse lähteä, kun alkaa tehdä mieli jotakin tavallisesta norjalaisesta arkisapuskasta poikkeavaa.

Toki tätä kiinanruokaa - kinamat, kuten monet lähes kaikenlaista eksoottista ruokaa kutsuvat - löytyy jonkin verran myös suuremmista ja paremmin varustetuista ruokakaupoista, mutta valikoima on rajallinen ja hinnat korkeammat. Löytöjä ja oikeasti uusia makuja kannattaa siksi lähteä etsimään ulkomaalaisten kaupasta. Täältä nimittäin löytää paljon sellaista, joka todennäköisesti ei edes menisi kaupaksi tavallisessa ruokakaupassa, jonka asiakkaista pääosa on norjalaisia.

Teevalikoima

Tämän kaupan valikoima painottuu aasialaiseen ruokaan, maantieteellisesti Japanista Lähi-itään asti, mutta jonkin verran on myös afrikkalaista, ainakin vihannespuolella. Joskus olen bongannut hyllystä myös esimerkiksi puolalaisia säilykkeitä, joten ilmeisesti kauppa palvelee aika monikansallista asiakaskuntaa. Ja näkyyhän täällä aina norjalaisiakin ostoksilla, erityisesti hedelmä- ja vihannesosastolla.

Kauppa on suhteellisen pieni, mihin nähden valikoimaa on runsaasti. Suurin osa on tietenkin erilaisia säilykkeitä ja kuiva-aineita, jotka kestävät kuljetusta ja säilyvät riittävän kauan. Periaatteessa täältä saa myös paljon aivan arkipäiväisiksi luokiteltavia tuotteita, kuten vaikkapa riisiä, nuudeleita ja teetä, mutta vaihtoehtoja on huomattavasti enemmän kuin tavallisessa ruokakaupassa. Esimerkiksi pikanuudeleita on norjalaiskaupoissa pääsääntöisesti tasan kahta makua, kana ja naudanliha, mutta täällä makuskaala on paljon suurempi. Riisiäkin on vaikka kuinka montaa eri tyyppiä, ja sitä myydään myös suurissa säkeissä, jollaisia muualta ei löydy. 

Enkä edes ala luetella, mitä kaikkea löytyy maustehyllystä. 

Eksoottisia vihanneksia

Norjalaisissa ruokakaupoissa vihannes- ja hedelmävalikoima on usein hyvin suppea. Suurissa kaupoissa saattaa olla vähän eksoottisempia hedelmiä, mutta niidenkin tarjonta kalpenee etnisten kauppojen rinnalla. Toisen lähistön kaupan itse asiassa löysin, kun pysähdyin ihmettelemään oudon näköisiä kasviksia hyllyssä kaupan ulkopuolella. 

Varsinkin hedelmiä katsellessa minulle tulee himo, kun haluaisin maistaa kaikkea. Sen sijaan vihannekset, jotka vaativat jonkinlaista valmistamista, jäävät kyllä yleensä kauppaan aivan siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla ei ole aavistustakaan, mitä niille pitäisi tehdä. Pitäisi varmaankin lukea ensin ruokaohjeita ja lähteä ostoksille vasta sen jälkeen. Toisaalta osa vihanneksista on sellaisia, joista en ole ikinä edes kuullut saati että tunnistaisin ne, joiden kohdalta puuttuu nimilappu. Esimerkiksi ylläolevassa kuvassa oikealla on okraa - siitä olen kuullut - mutta vasemmanpuoleinen vihannes on täysi mysteeri.

Tällaisessa kaupassa tosin täysin outoja elintarvikkeita löytyy muualtakin kuin vihannesosastolta - vaikkapa allaolevat, kuivatulta pesusieneltä näyttävät pallerot. Englanninkielinen teksti sentään kertoo, että kyseessä on sieni, joka on jonkinlaista terveysruokaa, mutta siihen se informaation määrä sitten jääkin.

Mysteeriruokaa Kiinasta

Ruoka on hyvin olennainen osa ihmisten arkipäivää, ja muutto täysin erilaiseen kulttuuriin voi olla shokki jo pelkän ruuan osalta. On helppoa kuvitella, miten norjalainen tai ylipäätään eurooppalainen ruoka ei maistu miltään, jos on tottunut voimakkaasti maustettuun ruokaan. Tai miten norjalaisessa ruokakaupassa saattaa tulla tunne, että sieltä ei löydy mitään syötävää, jos hyllyt ovat täynnä outoja ruokia eikä mistään löydy sitä, mitä on syönyt koko tähänastisen elämänsä.

Jopa suomalainen saattaa ajoittain tuntea olonsa orvoksi norjalaisessa ruokakaupassa, vaikka suomalainen ja norjalainen ruokakulttuuri eivät niin kovin paljon kuitenkaan toisistaan eroa. Ruisleipä täältä kuitenkin puuttuu! Ja muutama muukin asia.

Tuttu ruoka antaa lohtua ja lievittää koti-ikävää, ja aivan tietynlainen ruoka kuuluu myös moneen juhlaan. 

Makeita herkkuja