Aprillipäivä meni jo

Salaskeittaajat (kuva Dagbladet)

Satuimme äskettäin kulkemaan viikonloppulapsen kanssa skeittipuiston ohi. Todettiin, että siellä oli melkoinen vilinä, monta skeittaajaa esittelemässä taitojaan. Mies ryhtyi muistelemaan ääneen muinaisia skeittariaikojaan.

Skeittaaminen oli kiellettyä Norjassa monta vuotta, siis oikein laitonta. Se oli hallituksen mielestä norjalaiseen kulttuuriin kuulumatonta, liian amerikkalaista. Jos siitä jäi kiinni, sai sakkoja ja skeittilauta takavarikoitiin, mies valisti meitä kahta, jotka kuuntelimme epäuskoisina. Eikä skeittilautoja tietenkään saanut ostaa mistään. Minäkin salakuljetin omani Englannista.

Mihinkäs blokkiin tämä maa kuuluikaan kylmän sodan aikoina? Kuulostaa ihan Neuvosto-Norjalta. Koska aprillipäivä tosiaan oli jo ohi, en uskaltanut leimata tätä juttua vitsiksi ihan suoralta kädeltä, vaikka se sellaiselta kuulostikin, vaan googlailin esiin vähän faktatietoa aiheesta.

Wikipedia toteaa lyhyesti, että rullalaudat oli kokonaan kielletty Norjassa 7.9.1978 - 9.5.1989. Tänä aikana Norja oli maailman ainoa maa, jossa rullalautojen myyminen ja ostaminen sekä rullalautailu oli kielletty. Norjan rullalautaliitto, NORB, perustettiin ajamaan rullalautailijoiden etuja 1977 ja vastustamaan rullalautailun kriminalisointia.

Poliisi valvoi rullalautailun kieltäneen lain noudattamista tiukasti ja teki jopa ratsioita epäiltyihin skeittauspaikkoihin. Nuorison harrastusintoa tämä ei kuitenkaan lannistanut, vaan lautoja tehtiin itse ja salakuljetettiin ulkomailta ja skeittiramppeja rakennettiin sopivan syrjäisiin paikkoihin. Jos skeitatessa tulleita vammoja piti käydä näyttämässä lääkärille, niiden todellista alkuperää ei voinut kertoa.

Kiellosta huolimatta skeittiharrastus kasvoi 1980-luvun kuluessa, ja kiellon valvomisesta tuli yhä vaikeampaa. Kun Stortinget sitten 1989 kumosi lain, kiinnostus lajia kohtaan räjähti ja taitavimmista skeittaajista tuli julkkiksia. 

Täyskiellon syistä ovat kieltoa ajaneet virkamiehet myöhemmin haastattelussa kertoneet toimineensa hyvää tarkoittaen. Aikeena oli "yrittää vähentää vahinkoja", sillä amerikkalaiset tilastot kertoivat rullalautailun aiheuttavan mm. vakavia kallovammoja. Lakia valmisteltiin useamman ministeriön ja etujärjestön voimin.

Aiheesta dokumenttielokuvan tehneen Emil Trierin mukaan kiellon takana oli ilmeisesti myös uuden pelko. Rullalauta oli vasta Amerikasta saapunut uutuus, jolla ei ollut mitään kiinnekohtaa perinteisiin norjalaisiin urheilulajeihin, kuten jalkapalloon tai mäkihyppyyn.

Enpä olisi uskonut, että norjalaisten kaapista löytyy tällainen luuranko. Onko Suomessa ollut mitään vastaavaa?

***
Dagbladetin artikkeli aiheesta
Brettkontroll-dokumentin nettisivu

Tyyliseikkoja

Mennäviikolla neuvottelin töissä esimiesportaan kanssa rahasta.

Hetki sattui olemaan sopiva keskustella soveliaasta korvauksesta eräälle työsopimuksessani mainitsemattomalle hommalle, jonka työnantaja perinteisesti on teettänyt firman suomalaisella varsin nimellistä korvausta vastaan. Homma tuli nyt taas vaihteeksi puheeksi ja totesin, että enpä taida sillä perinteisellä korvauksella sitä hoitaa.

Esimiesporras otti vinkistä onkeensa, sillä toista tekijää hommalle on hankala löytää,  ja sitten alettiinkin neuvotella ehdoista - sähköpostitse. Tällainen kirjallinen neuvottelutapa sopi minulle oikein hyvin, koska voin silloin miettiä rauhassa, miten muotoilen sanottavani. Esitin oman näkemykseni sopivasta korvauksesta ja sain mitä pyysin. Tosin pari viimeistä viestiä minun piti lähettää miehelle luettavaksi, koska saamani vastaus oli muotoiltu niin, etten ollut aivan varma, sanottiinko siinä "kyllä" vai "kyllä, mutta".

Aika tiukkaan tyyliin kirjoitit vaatimuksesi, sanoi mies. Siis ihan selkeästi ja hyvin perusteltu, mutta ei sitä ehkä olisi tarvinnut sanoa ihan noin tiukasti ja lyhyesti.

Ai niinkö? Ja minä kun oli kuvitellut, että tyyli ei ollut ihan niin tiukka. Alunperin kirjoitin vaatimukseni paljon tiukempaan sävyyn ja sitten vähän lievensin sanamuotoja. Näin ainakin kuvittelin tehneeni. Ja lyhyestä virsi kaunis, suoraan kysymykseen suora vastaus. Eikös niin?

Ilmeisesti sitten ei. Ainakaan Norjassa. Suomessa tuskin kukaan olisi pitänyt sanamuotojani ylenmäärin tiukkoina vaan aivan normaalina ja asiallisena kielenkäyttönä. Ei kielenkäyttöni miehen mukaan toki asiatonta ollut norjalaisittainkaan, mutta kun täällä on tapana, että kaiken pitää olla niin mukavaa. Lirkutellaan niitä näitä, myötäillään ja eikä oteta esille epämiellyttäviä asioita. Näin siis suomalaisen näkökulmasta.

Mutta tästä päästään taas lempiaiheeseeni eli norjankielentaitoni tasoon ja kielenkäytön ihmeellisyyksiin. Kykenin siis ilmaisemaan itseni selkeästi ja ilmeisesti ilman isompia kielioppivirheitä, koska mies ei niistä huomauttanut. Se hankala asia onkin sitten tyyli. Se, millainen kielenkäyttö sopii mihinkin tilanteeseen.

Asiassa on kaksi näkökohtaa. Tiettyyn kulttuuriin kuuluu tietynlainen yleinen tapa puhua. Norjassa mahdollisesti ollaan vähän rennompia. Sen huomaa esimerkiksi kääntäessä, kun markkinointitekstin ensimmäinen käännösversio kuulostaa suomeksi sellaiselta lässytykseltä, että tyyliä on pakko vähän ryhdistää jonkinlaisen uskottavuuden luomiseksi.

Toinen näkökohta on se, että erilaisissa tilanteissa käytetään eri tyylistä kieltä. Se, mikä sopii kavereiden kesken jutusteluun, ei sovi vakavista työasioista keskusteluun. Myös puheen ja kirjoituksen välillä on eroja.

Vierasta kieltä pitää osata suhteellisen hyvin, jotta pystyy sujuvasti vaihtamaan tyyliä tilanteen mukaan. Samoin kulttuuria pitää tuntea suhteellisen hyvin, jotta osaa valita juuri siinä kulttuurissa kyseiseen tilanteeseen kuuluvan tyylin.

Kulttuurin ymmärtäminen ei ole mikään suuri ongelma Suomen ja Norjan välillä, koska kulttuurierot ovat kuitenkin suhteellisen pieniä. Mutta ne pienet erot saattavat kärjistyä joissakin tilanteissa, kun yksi sanoo jotakin mielestään aivan normaaliin ja kohteliaaseen sävyyn ja toinen miettii, että mistäköhän tuo nyt on suuttunut, kun noin viralliseen sävyyn puhuu.

Erilaisia tekstejä kääntäessä tyylit erottuvat selvästi, eikä kääntäminen suomeksi samaa tyyliä käyttäen ole mikään ongelma. Omalla äidinkielellä erilaiset tyylit eivät tuota vaikeuksia, jos on edes jonkin verran tottunut lukemaan ja kirjoittamaan erityylisiä tekstejä.

Sen sijaan tyylin vaihtelu vieraalla kielellä vaatiikin jo enemmän ajattelemista. Minusta tuntuu, että tällä hetkellä osaan norjaksi vain kaksi kirjallista tyylilajia: rennohko jutustelu ja tiukahko asiateksti. Kumpikaan ei edusta lähellekään ääripäätä eikä niiden välissä ole välimuotoja. On - off.

Näiden välillä ei ole vaikea arpoa, kumpaa käyttää työnantajan kanssa rahasta neuvottelemiseen.

Viisi miljoonaa

Norjan asukasluku saavutti viime maanantaina viiden miljoonan rajapyykin, mikä huomioitiin tiedotusvälineissä tarkastelemalla väestönkasvua ja arvuuttelemalla, kuka voisi olla se viidesmiljoonas norjalainen. Norjassa syntyy noin 60 000 lasta vuodessa, mutta maahanmuuttajia on jopa enemmän, joten tilastollisesti Norjan asukas nro 5 000 000 on maahanmuuttaja.

Sekä lapset että maahanmuuttajat ovat usein erityisen huomion kohteena, mutta käsittely on mielestäni monelta osin ristiriitaista.

Sanotaan, että norjalaiset ovat lapsirakkaita, ja lapset huomioidaankin monessa tilanteessa aivan eri tavalla kuin Suomessa. Erilaisissa tapahtumissa lapsille järjestetään omaa ohjelmaa, lasten kanssa julkisilla paikoilla liikkuvaa kuulemma siedetään hyvin ja lasten reseptilääkkeet ovat ilmaisia, muutaman asian mainitakseni.

Toisaalta sitten vanhempia ei kannusteta hoitamaan lapsia kotona, vaan suositus on laittaa lapsi päiväkotiin heti äitiysloman loputtua eli noin vuoden iässä. Muunlainen ajatus tuntuu olevan outo norjalaisille. Varsinkin maahanmuuttajien lapset halutaan järjestelmän hoidettaviksi mahdollisimman pian. Toki tässä on taustalla ajatus, että lapset oppivat norjan kielen ennen koulun alkua, jos kotikieli on jokin muu.

Maahanmuuttajat puolestaan aiheuttavat paljon keskustelua niin hyvässä kuin pahassa. Menestyneitä maahanmuuttajia ylistetään ja onpa joillekin näkyville paikoille, esimerkiksi uutisankkuriksi, asetettu maahanmuuttaja ilmeisesti tieten tahtoen kuvastamaan tasa-arvoa ja esittämään mallikansalaisen ihannetta. Poliittisten nuorisojärjestöjen nousevat tähdet saavat myös erityistä huomiota, jos sattuvat olemaan maahanmuuttajia. Esimerkiksi maahanmuuttokriittisen Fremskrittspartietin (persujen sisarpuolue) nuorisojärjestön johtoon on ilmeisesti nousemassa intialaissyntyinen toisen polven maahanmuuttaja, mikä äkkiseltään kuulostaa vähän erikoiselta, mutta tuonee puolueelle positiivista julkisuutta.

Maahanmuuttajiin liittyviä kielteisiä asioita tuodaan myös usein esille. Täällä on esimerkiksi tapana kertoa rikosuutisten yhteydessä epäillyn tai tuomitun syntyperä, ja siitähän moni riemastuu. Maahanmuuttajien vaikeudesta päästä sisään työelämään ja erityisesti kunnollisiin töihin kirjoitettiin paljon alkuvuonna. Ongelmana taitaa olla, että erilaisuutta ja norminorjalaisuudesta poikkeamista siedetään huonosti kaikista tasa-arvopuheista huolimatta.

Väkiluvun kasvaessa myös kasvuvauhti yleensä kiihtyy, ja kuuden miljoonan raja arvellaan saavutettavan jo 2028. Norjan väestönkasvu on itse asiassa tällä hetkellä Euroopan huippua Luxemburgin jälkeen. Maahanmuutolla on tähän huomattava vaikutus muutenkin kuin maahanmuuttajien määränä. Maahanmuuttajat nimittäin saavat keskimäärin enemmän lapsia kuin syntyperäiset norjalaiset. Tämä on asia, joka kauhistuttaa monia, koska näyttää siltä, että 30 vuoden kuluttua Oslossa on muslimienemmistö.

Väestönkasvu on siis kaksipiippuinen juttu, koska siihen liittyy niin monia puolia. Toisaalta on hienoa, että väkiluku kasvaa ja yhteiskunta vahvistuu, kun työikäisiä riittää. Toisaalta väestöä kasvattavat seikat pelottavat osaa ihmisistä ja aiheuttavat valtiovallan kritisointia. 

Viidennen miljoonannen norjalaisen johdosta Aftenposten kysyi lukijoilta, mikä on parasta Norjassa kasvamisessa. Annetuissa vastauksissa tulee esille tyypillisiä pohjoismaisen hyvinvointivaltion ominaisuuksia: demokratia, turvallisuus, sosiaaliturva, koulutus, materiaalinen hyvinvointi, tasa-arvo, yhteisöllisyys.

Norjalaisilla onkin usein ajatus, että oma maa on ylitse muiden. Ajatus on aika luonnollinen, kun hyvinvointivaltiosta kuitenkin on kysymys.

Viime kesänä istahdin kerran bussissa noin kuusikymppisen miehen viereen, joka oli juttutuulella. Hän totesi minut ulkomaalaiseksi aksenttini kuultuaan, ja kerroin olevani Suomesta. "Norja on hyvä maa elää", sanoi mies hymyillen. "Niinhän se on. Ja hyvin samanlainen kuin Suomi", vastasin minä. Mies näytti yllättyvän vastauksesta.

Pyhä peltilehmä

Aamulla töihin ajaessa satuin kiinnittämään huomiota edellä ajavaan Audiin, jonka kyljessä oli iso lommo. Se näytti siltä kuin toinen auto olisi törmännyt kylkeen. Eivät lommot autoissa mitenkään harvinaisia ole, pikemminkin päin vastoin, mutta tämä oli huomattavasti keskimääräistä suurempi.

Itse asiassa kolhittuja autoja näkyy liikenteessä paljon. Sanoisin, että olen nähnyt niitä täällä enemmän kuin Helsingissä. Eivätkä ne ole mitään vanhoja rotiskoja, vaan pääsääntöisesti enintään muutaman vuoden ikäisiä ja yleensä isolla rahalla ostettuja.

Lommojen syntyminenkään ei sinänsä ole täällä mikään ihme, sillä aamuin illoin työmatkalaiset nököttävät hitaasti liikkuvissa jonoissa ja risteysalueilla ja liittymissä käytetään suunnilleen kyynärpäätaktiikkaa jonon jatkoksi pääsemiseksi. Kyllähän siinä jo tilastollisenkin todennäköisyyden mukaan pelti kolisee monta kertaa päivässä.

Norjan autokanta on kuulemma iäkästä, mutta täällä Oslon länsipuolella se ei juurikaan näy. Kalliit Audit ja Bemarit ja vastaavat sekä erilaiset isot citymaasturit ovat hyvin edustettuina liikenteessä. Miehellä on tapana osoitella minulle niitä kalleimpia autoja, jotka kuulemma maksavat miljoonan. Auto on selvästi statussymboli, joka saa maksaa paljonkin. Onhan täällä monilla varaakin maksaa ja lopuilla on sitten iso autolaina.

Eivätkä autoilun kustannukset tietenkään auton hintaan rajoitu Norjassakaan. Vaikka ollaan öljyvaltiossa, myös polttoaine on kallista. Ja lisäksi tulevat tietullit, joita ei pysty välttämään, jos ajaa omalla autolla Osloon. Ja talviaikaan kauempaa Osloon autoileva saa lisäbonuksena pulittaa myös nastarengasmaksua, jos on sellaiset pahikset autonsa alle laittanut. Niiden käyttö on nimittäin kielletty Oslon alueella.

Oslon sisääntuloväylillä olevien tietullien tarkoituksena on rajoittaa liikennettä, mutta siitä huolimatta hitaasti liikkuva, kilometrien pituinen autojono on jokapäiväinen ilmiö. Tottakai monet ihmiset käyttävät busseja ja junia, mutta nekin ovat aamuruuhkan aikaan täynnä. Onneksi meidän kummankin työpaikka on tietullien ja pahimman ruuhka-alueen ulkopuolelle.

Melko näppärästi pääsee kulkemaan, jos sattuu omistamaan sähköauton. Ne saavat nimittäin käyttää joukkoliikennekaistaa, joka on pahimmankin ruuhkan aikaan lähes avoin. Eikä niiden tarvitse edes maksaa tietulleja.

Aamulla sähköautot porhaltavat iloisesti kohti työpaikkoja kävelyvauhtia matelevien tavallisten autojen ohi. Kumma, ettei niitä ole jopa enemmän.

Rivitalodemokratiaa

Pirteitä värejä vai häiriintyneen lapsen legopalikoita?

Meidän rivitaloalueemme talot muodostavat yhden asunto-osakeyhtiön - suomalaista termistöä käyttäen. Asunto-osakeyhtiöitä on Norjassa itse asiassa kahta laatua, ja tämä meidän sameie on sitä löyhempää laatua. Tavallaan kuin asunto-osakeyhtiö, joka on lainannut piirteitä yhdistykseltä tai osuuskunnalta.

Käytännössä homma menee niin, että jokainen saa tehdä omalla rivitalonpätkällään, mitä haluaa eikä esim. rakenteellisia muutostöitä asunnon sisällä käsittääkseni tarvitse hyväksyttää missään, kunhan ne eivät vaikuta naapureihin. Sameie huolehtii yleisten alueiden kunnossapidosta, mutta vaikkapa lumityöt yksittäisten talojen edustalla kuuluvat asukkaiden vastuulle. Asukkailla on suurempi vastuu oman talonpätkänsä kunnossapidosta kuin siinä toisessa, tiiviimmässä asunto-osakeyhtiömallissa eli borettslagissa.

Kullakin sameiellä on lisäksi omat sääntönsä, joissa määritellään tarkemmin vastuita asukkaiden ja sameien välillä. Käytännön asioista huolehtii hallitus, joka valitaan asukkaiden keskuudesta.

Yhdestä punaisen talon asunnoista puuttuu parveke, terassit ovat erilaisia ja vasemman puoleisten terassien alla on varastotila. Harmaassa talossa on alkuperäiset ranskalaiset parvekkeet ja terassiratkaisu näyttää aivan erilaiselta kuin naapuritalossa.

Sameien vuosikokouskutsu, joka oli jaettu postilaatikoihin, sisälsi kaikenlaista mielenkiintoista asiaa. Sen lisäksi, että kokouksessa todetaan viime vuoden tulot ja menot ja hyväksytään suunnitelma tälle vuodelle, asialistalle oli päätynyt myös erilaisia asukkaiden esille ottamia asioita. Tällä kertaa erityisesti talojen ja yleisten alueiden ulkonäkö oli saanut muutamat lähestymään hallitusta. Parin talon maalaus on jäänyt puolitiehen jo 2-3 vuotta sitten eikä yleisten alueiden ruohonleikkauskaan jonkun mielestä ole enää samalla tasolla kuin aikaisemmin.

Mielenkiintoisin asia oli kuitenkin, että osa asukkaista on muodostanut ryhmän, joka ajaa rivitaloalueen ulkonäön kohentamista vähän suuremmassa mittakaavassa. Asiaa varten on perustettu jopa Facebook-ryhmä, jossa on jo lähes 50 jäsentä. Kun alueella on 116 asuntoa, melko suuri osa niiden haltijoista on mukana vaatimassa muutosta, vaikka oletettaisiin, että monesta taloudesta on ryhmään liittynyt kaksi jäsentä.

Ryhmän mielestä rivitaloalue on liian kirjava ja nähtävästi myös aivan väärän värinen ja näyttää siksi halvalta. Ehdotus on, että värivalikoimaa vähennetään yhteen ja se yksi väri voisi mielellään olla vaalea - valkoinen, harmaa tai näiden yhdistelmä. Tällaisen muodonmuutoksen avulla halutaan pitkällä tähtäimellä parantaa alueen arvostusta ja nostaa asuntojen arvoa. Talojen väri on asia, josta päätetään yhdessä, ja päätös sitoo asukkaita.

Nykyisellään alueella on neljän värisiä taloja. Punaisia ja keltaisia on eniten ja lisäksi on muutama vihreä ja harmaa talo. Tämä kombinaatio näyttää ryhmän mielestä siltä kuin "häiriintynyt lapsi 60-luvulta" olisi päättänyt väreistä ja lopputuloksena on "legopalikkakylä". Onhan tämä kieltämättä aika kirjava alue varsinkin, kun lähiympäristön suosituin talon väri on valkoinen.

Toisaalta alueella kuljeskellessa näkyy se, että on paljon talojen ulkonäköön liittyviä asioita, joista ei selvästikään ole tehty yhtenäistä päätöstä. Tai sitten jotkut asukkaat ovat vain halunneet pitää oman päänsä.

Yksi näistä on parvekkeet ja terassit. Taloissa ei alunperin ole ollut parvekkeita tai terasseja, mutta niitä on rakennettu jälkeenpäin lähes joka taloon. Tällaisten lisäkkeiden ulkonäkö on mitä ilmeisimmin kyseisen talon asukkaiden päätettävissä, sillä kahta aivan samannäköistä parveke- tai terassiriviä ei täältä taida löytyä. Kovin suuria erot eivät ole, mutta esimerkiksi kaiteiden lankkujen suunta ja parvekekomerot tai niiden puuttuminen pistävät silmään vähän tarkemmin ympärille katsellessa.

Toinen yksityiskohta ovat asuntojen ulko-ovet. Lähes kaikki on uusittu jossain vaiheessa, mutta eri mallisia ovia on paljon. Edes saman talon asukkaat eivät välttämättä ole päätyneet hankkimaan samanlaista ovea. Eräässä viiden asunnon rivitalossa on viisi erilaista ovea.

Kolmas epäyhtenäisyys ovat piha-alueille rakennetut varastot. Näissä 1950-luvun taloissa on aika vähän varastotilaa varsinkin, jos alunperin varastona toiminut kellarikerros on remontoitu muuhun käyttöön. Niinpä sitten moni asukas on tilanpuutetta helpottamaan rakentanut pihansa perälle varastokopin, joita niitäkin on useampaa eri mallia.

Tässä tilanteessa minulle jää vähän epäselväksi, missä menee asukasdemokratian ja asukkaiden itsemääräämisoikeiden raja. Varmasti värin yhtenäistäminen saisi alueen näyttämään arvokkaammalta, mutta entä sitten ne kaikki muut epäyhtenäisyydet? Niihin on vaikeampi puuttua, koska niiden korjaaminen tarkoittaisi purkamista, uudelleen rakentamista ja ennen kaikkea epätasaista rahanmenoa asukkaille. Maalaaminen on yksinkertaisempaa, koska taloja joka tapauksessa maalataan ennen pitkää ja maalin maksaa sameie - lopulta tietenkin asukkaat itse mutta kaikki saman verran.

Norjalaiset tuntuvat arvostavan kahta asiaa: vahvaa yhteisön ohjausta ja yksilönvapautta. Nämä asiat taitavat nyt mennä jossain määrin ristiin. Toisaalta kaikkia varmasti kiinnostaa asunnon arvonnousu, sillä nämä ovat sen tyyppisiä asuntoja, joista monet vielä muuttavat edelleen jonnekin muualle.

Synttärit!

Blogi täyttää tänään kaksi vuotta!

Olin miettinyt blogia jo ennen Norjaan muuttoa, mutta jotenkin sen aloittaminen vain oli niin vaikeaa, että toteutin ajatukseni vasta puolisen vuotta muuton jälkeen. Vaikka perimmäisenä ajatuksena oli kertoa kuulumisia sukulaisille ja kavereille Suomessa, toivoin kuitenkin alusta lähtien saavani muitakin lukijoita kuin minut tuntevia. 

Alkuaikojen postauksissa taisi olla enemmän kuvia kuin nykyään, koska jossain vaiheessa tykästyin nimenomaan kirjoittamiseen. Vaikka saan puhua töissä suomea asiakkaiden kanssa, se ei kuitenkaan riitä tyydyttämään tarvettani ilmaista itseäni suomeksi. Käännöstöitä taas en laske itseni ilmaisemiseksi. Toisaalta bloggaaminen, erityisesti sellaisten postausten laatiminen, joissa pohditaan jotakin norjalaisen yhteiskunnan ilmiötä tai katsellaan asioita maahanmuuttajan näkökulmasta, tarjoaa mahdollisuuden aktivoida aivotoimintaa. Tämä on tarpeellista, koska töissä tällaista aktivointia ei ole tarjolla läheskään päivittäin.

Parin vuoden bloggauskokemuksella voin myös todeta, että kirjoittaminen on kivaa. Tällaista vapaamuotoista kirjoittamista en ole tainnut pahemmin harrastaa lukion jälkeen, joten ajanvietteen näkökulma kirjoittamiseen oli jo lähes unohtunut.

Ja onhan bloggaaminen ja muiden blogien lukeminen ja kommentoiminen myös jonkinlainen korvike sosiaaliselle elämälle, joka ei aivan vielä ole saavuttanut sitä tasoa, jolla se oli Suomessa.

Bloggerin tarjoamat tilastot blogissa tapahtuvasta liikenteestä kertovat, että te lukijat asutte paitsi eri puolilla Suomea ja Norjaa myös eri puolilla maailmaa. Valtaosa kommenteista tulee muilta norjansuomalaisilta, minkä takia minua kiinnostaisi nyt kuulla, keitä kaikkia täällä blogissa oikeastaan käy.

Toivon siis, että jätätte pienen kommentin tähän postaukseen! Tämä toivomus koskee myös niitä kavereita ja sukulaisia, jotka ajattelevat, että kyllä se Heli tietää, että tätä luetaan. ;)

Voitte mielellään kertoa vaikkapa missäpäin asutte tai mitä sitten haluattekaan itsestänne paljastaa. Myös postaustoiveita saa esittää - joko laajemman teeman tai tarkemman aiheen muodossa.

Rikkaat norjalaiset

Kuva artige.no

  Tällainen kuva tuli vastaan netin syövereistä, ja ainakin minuun se kolahti siinä määrin, että päätin laittaa sen tänne teidänkin nähtäväksenne. Vastaavanlaisiahan on viime aikoina näkynyt Facebookissa esimerkiksi eri ammatteihin liittyvistä kuvitelmista. 

Mutta tämä on erilainen. Tämän mukaan aivan kaikki, niin ystävät, viholliset kuin norjalaiset itse, kuvittelevat, että norjalaiset ovat rikkaita. Ja lopuksi paljastetaan totuus: norjalaiset ovat rikkaita. 

Epäilen vahvasti, että kuvan on tehnyt joku norjalainen, eikä suinkaan kateellinen naapuri. Sen verran tietoisia norjalaiset ovat varakkuudestaan eivätkä epäröi kertoa asiasta muille. Kuvitelkaapa nyt. Ihmisten verotiedot, siis tulot ja omaisuus, löytyvät netistä. Kun asunto vaihtaa omistajaa, kaupan kohde, ostaja, myyjä sekä kauppahinta on julkista tietoa, joka saatetaan jopa painaa lehteen. 

Aikoinaan minun ensivaikutelmani norjalaisista oli, että täällä ihmiset esittelevät omaisuuttaan ja varallisuuttaan varsin avoimesti. Tuntui olevan aivan normaalia työstä puhuttaessa kysäistä ohimennen, paljonko puhekumppani tienaa. 

Tietenkin on mahdollista, että näin ei ole kaikkialla Norjassa, mutta ainakin tässä Oslon länsipuolella, Norjan Kauniaisissa, asia näyttää olevan juurikin näin.

Mutta mikä sitten on totuus Norjan valtion varallisuudesta ja yhteiskunnan materiaalisesta hyvinvoinnista?

Luotettavana lähteenä pidettävä CIA:n The World Fact Book kertoo seuraavaa:

"Norjan talous on hyvinvointikapitalismin vauras linnake, jossa yhdistyvät vapaa markkinatalous ja valtion ohjailu. Hallitus kontrolloi avainalueita, kuten elintärkeää öljyteollisuutta, suurten valtion enemmistöomistuksessa olevien yritysten kautta. Maalla on runsaasti luonnonvaroja - öljyä, vesivoimaa, kalaa, metsiä ja mineraaleja - ja se on erittäin riippuvainen öljyteollisuudesta, josta saadaan suurin osa vientituloista ja noin 20 % julkisen sektorin tuloista. Norja on maailman toiseksi suurin kaasun viejä ja kuudenneksi suurin öljyn vielä, joka teki yhden merialueensa suurimmista öljylöydöistä vuonna 2011. Norja päätti pysyä EU:n ulkopuolella marraskuussa 1994 pidetyssä kansanäänestyksessä. Siitä huolimatta se Euroopan talousalueen jäsenenä osallistuu huomattavalla summalla EU:n budjetin rahoitukseen. Tulevaisuudessa odotettavissa olevan öljyn- ja kaasuntuotannon vähenemisen vuoksi Norjan valtio säästää öljyteollisuudesta saatavat tulot maailman toiseksi suurimpaan valtion sijoitusrahastoon, jonka arvo vuonna 2011 oli 500 miljardia dollaria, ja käyttää rahaston tuottoja julkisten menojen rahoitukseen. Tasaisen BKT:n kasvun kauden 2004-07 jälkeen talouskasvu hidastui 2008 ja talous supistui 2009, kunnes kasvu taas jatkui 2010-11. Valtion budjetti on kuitenkin suunniteltu pysymään ylijäämäisenä."

Vuonna 2011 BKT per capita oli 53.300 $, mikä on seitsemänneksi eniten maailmassa (Suomi 38.300 $ ja 25.). Työttömyysaste oli 3,4 % (Suomessa 7,7 %). 

Norja on siis todellakin rikas. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö täällä olisi myös köyhiä. Maahanmuuttajia puolestaan näkee usein töissä, jotka eivät ilmeisesti enää kelpaa syntyperäisille norjalaisille - siivoojina, taksi- ja bussikuskeina jne.

Valtion varallisuutta käytetään ennen kaikkea sosiaaliturvan ylläpitämiseen. Sen sijaan monet asiat, joita Suomessa tuetaan verovaroilla niin, että ne ovat halpoja kuluttajille, ovat täällä kalliimpia. Sellaisia ovat esimerkiksi uimahallit ja kansalaisopistoa vastaava Folkeuniversitetet.

Toisaalta ihmisillä näyttää olevan varaa maksaa.