Joskus norjaa kirjoittaessa iskee epäilys. Onko tämä nyt oikein sanottu? Tällaista sanamuotoa olen yleensä käyttänyt, mutta olen havainnut, että jotkut ilmaisevat asian toisin. Melkein samoilla sanoilla, muttei kuitenkaan ihan. Tyypillisesti, niin kuin tänäänkin, äkillisen epäilyn aiheuttaa prepositio.
Kirjoittelin opiskelijoille muistutusta tentteihin ilmoittautumisesta. Siis melde seg på til eksamen. Tai ehkä kuitenkin melde seg opp. En minä tiedä! Kaivoin esille kielioppikirjan, jossa syvennytään juuri tällaisiin kysymyksiin: mitä prepositiota kuuluu käyttää minkäkin verbin kanssa. Joku muukin on havainnut asian vaikeuden, koska aiheesta on koottu kokonainen kirja.
Kirjan mukaan molemmat muodot tarkoittavat ilmoittautumista johonkin, mutta esimerkkien perusteella ainakaan minulle ei aivan auennut, mikä ero niillä on. Kahvitauko oli sopivasti alkamassa, joten heitin kysymyksen syntyperäisille, hyvin koulutetuille norjalaisille. Sieltähän se vastaus löytyisi käden käänteessä.
Påmelde tarkoittaa sitä ja oppmelde lähinnä tätä. Ei kun siis... Vai miten se nyt onkaan?
Yksi työkavereista keksi tekstata kysymyksen norjankielenopettaja-vaimolleen. Vaimo ei ymmärtänyt kysymystä. Ehkä asia on itsestäänselvyys kielen ammattilaiselle, joka ei käsittänyt, mikä tässä nyt oikein on ongelmana. Lisäselitysten jälkeen saapui vastaus, jota tulkitsimme niin, että påmelde on muoto, jonka voi oikeastaan unohtaa kokonaan. Ja jos oikein modernille linjalle lähtee, voi sanoa pelkästään melde, ilman mitään lisukkeita. Se tosin jonkun mielestä kuulosti hieman turhan sotilaalliselta.
Keskustelu kielestä lähti rönsyilemään norjan oikeinkirjoitukseen. Sekään ei ole mikään yksinkertainen asia, vaikka periaatteessa norja on mielestäni tässä suhteessa melko helppo kieli. Todennäköisesti kuitenkin elän tällaisen illuusion vallassa, koska ei ole koskaan joutunut toden teolla kielikonservatiivien ja -liberaalien taistelun keskelle.
Liberaalien kielen modernisoijien mielestä sanat pitäisi pääsääntöisesti kirjoittaa niin kuin ne lausutaan. Tämä ajatus heitettynä ilmaan kahvipöydässä sai aikaan naurunpyrskähdyksiä. Jos norjaa kirjoitettaisiin juuri niin kuin sitä puhutaan, tulos olisi kuulemma täysin absurdi. Ei kai kukaan oikeasti kannata tuollaista uudistusta!
Erityisesti useiden lainasanojen oikeinkirjoitus näyttää olevan horjuvaa. Kyse ei välttämättä ole mistään kovin uusista lainoista, niin kuin voisi luulla. Esimerkiksi kerros (talon kerros) norjaksi kirjoitetaan perinteisesti etage ranskalaisen mallin mukaan ja modernimpi muoto on etasje. Sanan lausumiseen kirjoitusasu ei vaikuta. Kuulemma myös tunneli tuottaa päävaivaa, vaikka maa on tunneleita täynnä - tunnel vaiko tunell? Tuoremehu on juice, mutta äänteenmukaisesti kirjoitettuna myös jus on aivan käypä muoto. Viimeksimainittu sana sai jo selvästi joidenkin keskustelijoiden verenpaineen kohoamaan.
Kun ihmettelin - ulkomaalaisena annan itselleni usein luvan ihmetellä ääneen - miksi norjan kieli on niin vaikeaa jopa norjalaisille, sain kuulla, että norjan kielessä tai kieliopissa ei varsinaisesti ole ollut mitään sääntöjä, vain suosituksia. Kielen suhteen on siis eletty pellossa. Ja kun tanskalaisaika teki monella tavalla hallaa Norjan kehitykselle, se teki sitä myös norjan kielelle, joka ei päässyt kehittymään luonnollisesti, kun norjan sijaan piti kirjoittaa tanskaa. Tämä selitys kyllä haiskahtaa minusta hieman kaukaa haetulta, sillä Tanskan valta loppui jo parisataa vuotta sitten.
Muutama vuosikymmen sitten norjan kieltä uudistettiin. Useita tanskalaisuuksia poistettiin ja niiden tilalle lanseerattiin oikeita norjalaisia kieliopillisia muotoja ja kirjoitusasuja. Olen kuullut tästä joskus aikaisemminkin ja pannut merkille, että tanskalaisuudet ovat edelleen paljon yleisemmässä käytössä kuin "viralliset" norjalaiset muodot.
Jossain vaiheessa keskustelua yksi syntyperäisistä norjalaisista pesi kätensä, kun vetosin siihen, että tämähän on teidän äidinkielenne, kyllä kai te nyt sitä osaatte. Hän on asunut ulkomailla suurimman osan kouluvuosistaan, eikä varsinaisesti pitänyt norjaa äidinkielenään vaikka sitä täysin sujuvasti puhuu ja kirjoittaakin. Muut keskustelijat taas vetosivat selkeän standardikielen puuttumiseen. Ilmeisesti lopputulos oli, että kukaan ei osaa norjaa täydellisesti, eivät edes - tai varsinkaan - norjalaiset. Ajatus on tavallaan huojentava maahanmuuttajan näkökulmasta, mutta sisäinen perfektionistini jupisee harmissaan.