keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kirkenes


Huomautus: Postaus kuvaa turistin vaikutelmia Kirkenesistä eli Kirkkoniemestä. Siellä asuvilla tai asuneilla saattaa olla näistä poikkevia näkemyksiä.

Anoppi, joka täytti tasavuosia, asuu Kirkenesissä (suom. Kirkkoniemi). Minä en ollut käynyt siellä koskaan ja viikonloppulapsikin vain kerran aivan pienenä, joten löimme kaksi kärpästä yhdellä iskulla lomailemalla muutaman päivän manner-Norjan kauimmaisessa kolkassa.

Kirkenes todellakin on kaukana Oslosta katsottuna. Lento kestää pari tuntia ja autolla ajaen matkaan menisi ainakin pari, kolme päivää (google mapsin mukaan 23 h 6 min) suorinta reittiä Ruotsin ja Suomen kautta. Kirkenesläisten mukaan Oslosta on pidempi matka sinne kuin sieltä Osloon, sillä vieraita etelästä saa usein odottaa pitkään.




Kirkenes on pikkuinen kaupunki ja Sør-Varangerin, Norjan itäisimmän kunnan keskustaajama. Aivan keskustasta löytyy kävelykatu kauppoineen, pieni ostoskeskus, muutama ravintola ja pari isompaa hotellia. Kirkenes pommitettiin ja poltettiin sodan aikana kirjaimellisesti maan tasalle, joten mitään oikeasti vanhaa täältä ei juurikaan taida löytyä. Keskustan yleisilme on hiukan nuhjuinen ja kulahtanut, ja suuret teollisuusrakennukset hallitsevat maisemaa. 

Muistelen Kalamuijan päivitelleen pari vuotta sitten Kirkenesin asuntopulaa ja korkeita hintoja. Nykyisestä hintatasosta en osaa sanoa mitään, mutta uusia asuntoja näytti sekä valmistuneen suht äskettäin että olevan rakenteilla siellä täällä. Kirkenesläiset vaikuttavat asuvan enimmäkseen omakotitaloissa ja asuinalueet olivat ihan viihtyisen näköisiä.

Vaikka Kirkenes on kaukana ja kännykän nettiyhteys toimii hitaasti, se ei kuitenkaan vaikuta olevan mitenkään erityisen eristyksissä muusta maailmasta. Ainakin näin kesäaikaan turisteja parveilee kaikkialla, mihin varmasti suuresti vaikuttaa se, että Kirkenes on Bergenistä rannikkoa myöten pohjoiseen kulkevan Hurtigruten-laivareitin päätesatama. Myös Kirkenesin lentokentällä oli varsin kansainvälinen tunnelma. 

Turismi ei kuitenkaan ole ainoa kansainvälisyyttä Kirkenesiin tuova asia. Paikkakunnalla on paljon maahanmuuttajia, joista venäläiset ovat suurin ryhmä. Venäläisiä on Kirkenesissä jopa niin paljon, että monet katu- ja muut kyltit ovat norjan lisäksi myös venäjäksi. Venäläiset lienevät ainakin suuremmassa mittakaavassa suhteellisen uusia tulokkaita, mutta suomalaisia Kirkenesissä on ollut jo kauan. Todella moni paikallinen norjalainen mainitsi jonkun esi-isänsä tai -äitinsä tulleen Suomesta. Itse asiassa miehenkin isoisoisä tuli Kirkenesiin Suomesta runsas sata vuotta sitten - ja isoisoäiti oli irlantilaista syntyperää. 


Turismi on nykyään merkittävä elinkeino Kirkenesissä, mutta sitä on myös kaivosteollisuus. Suurimmillaan kaivos on työllistänyt 1500 henkeä. Rautakaivos oli toiminnassa 1900-luvun alusta vuoteen 1996 ja avattiin uudelleen muutama vuosi sitten. Kaivostoiminta saattaa kuulemma taas loppua piakkoin, mutta syynä ei tälläkään kertaa ole kaivoksen ehtyminen vaan rautamalmin alhainen hinta. Tällä hetkellä kaivos työllistää noin 400 henkeä, ja työpaikkojen menetys olisi suuri isku paikkakunnalle, jossa korvaavia työpaikkoja ei juurikaan ole tarjolla.

Kun kaivostoimintaa on ollut paikkakunnalla noin sata vuotta, se on myös jättänyt jälkensä maisemaan. 


Kirkenesistä etelään, Pasvikiin menevän tien varressa on valtavan suuri kasa kaivoksesta louhittua kivimursketta. Oikeastaan kasa on aivan väärä sana, kun kyseessä on vuoren kokoinen muodostelma. Kuvanottopaikalta molempiin suuntiin katsoessa kivimurskevuori näytti jatkuvan lähes silminkantamattomiin, ja paikan päällä nähtynä kasa oli vielä suurempi kuin miltä se näyttää kuvassa. Itse kaivos on kasan toisella puolella. Kaivoksen ja kivikasojen kokoluokan hahmottaa, kun katsoo ilmakuvaa Google Mapsista. (Jos linkki ei toimi, käytä hakusanaa Björnevatn. valitse ilmakuva ja zoomaa kauemmas.)



Rautakaivos sekä sijainti Barentsinmeren rannalla lähellä Neuvostoliiton rajaa tekivät Kirkenesistä kiinnostavan Saksalle toisen maailmansodan aikana. Koska Kirkenes oli strategisesti merkittävä, Neuvostoliitto pommitti sitä sodan aikana 320 kertaa. Kirkenesin keskustassa on kallion sisään louhittu pommisuoja, Andersgrotta, johon voi päästä tutustumaan oppaan johdolla. Andersgrottaan mahtuu suojaan tuhat ihmistä, ja tiheiden pommitusten takia kylmä luola tuli ihmisille tutuksi. Sodan loppuvaiheessa, kun puna-armeija valtasi alueen saksalaisilta ja taistelut olivat kiivaimmillaan, pommisuojat eivät riittäneet, vaan kolmetuhatta ihmistä haki suojaa Bjørnevatnin kaivoksesta.

Toisin kuin monessa muussa paikassa, Kirkenesissä kuulemma muistetaan puna-armeijan tuloa positiivisesti. Neuvostojoukot ajoivat saksalaiset miehittäjät pois, toivat nälästä kärsineille siviileille ruokaa - ja vetäytyivät rauhallisesti takaisin rajan taakse. 

Sodan jälkeen etelänorjalaiset syyttivät Kirkenesin asukkaita yhteistyöstä saksalaismiehittäjien kanssa, koska nämä olivat tehneet töitä saksalaisille. Totuus kuitenkin oli, että ihmisillä ei ollut ollut vaihtoehtoja, koska muuta työtä ei ollut tarjolla ja rahaa ja ruokaa piti jollakin konstilla saada. Kylmän sodan aikana myöskään puna-armeijasta positiivisessa mielessä puhuminen ei ollut suotavaa. Niinpä Norjan virallinen historiankirjoitus sota-ajasta kerrottaessa pitkälti sivuutti pohjoisen tapahtumat vuosikymmenten ajan, mikä edelleen kaihertaa ainakin vanhempaa polvea.


Kirkenes ympäristöineen on kaiken kaikkiaan tutustumisen arvoinen paikka kiinnostavine historioineen ja kauniine maisemineen, vaikka itse kaupunki onkin äkkiä katsottu. Ihmiset ovat erilaisia kuin täällä etelässä, alkavat jutella vieraiden kanssa.

Toisaalta etelästä tulleen pitää ihmetellä, että miten joku on muinoin, jo ennen kaivoksen tuloa, saanut päähänsä asettua näin kylmään paikkaan, jossa vilja ei (ilmeisesti) menesty ja puut ovat kitukasvuisia. Meidän visiittimme aikana lämpötila oli keskimäärin 10 asteen paikkeilla ja vettä tihuutti päivittäin. Kyllä hellekelikin on silti mahdollista jopa Kirkenesissä. Kun kaikkialla muualla Norjassa törmää lampaisiin, täällä en nähnyt yhtäkään. Lehmiä sen sijaan näkyi laitumilla, kun mentiin hiukan sisämaan suuntaan.

Anopin synttäreillä oli vieraita Vardøstä (suom. Vuoreija), Varanginvuonon suun pohjoispuolelta. Lapsivieras oli innoissaan löytäessään pihalta hienon, kotilollisen etanan. Se piti ottaa mukaan kotiin, koska Vardøssä ei ole etanoita. Liian kylmää.


6 kommenttia:

  1. Kirjoitin äsken pitkän kommentin. Ei tainnut tulla perille!? Mutta hyvä, että vihdoin pääsit Kirkenesiin. Se oli hyvä paikka asua ja elää. Tosi harmi jos kaivos lakkautetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä pitkää kommenttia näköjään löydy mistään, harmi. Kirkenesissä oli tosiaan kiva päästä vihdoin ja viimein käymään. Siitä on ollut puhetta vaikka kuinka pitkään, mutta matka pohjoiseen taitaa tosiaan olla pidempi kuin sieltä tänne, kun anoppi kyläilee Oslossa paljon useammin.

      Poista
  2. Sama täällä, anoppi on kyläillyt Moskovassa useasti mutta vasta tänä kesänä me saimme aikaiseksi vierailla Ahvenanmaalla. Kiva kokemus sekin ja kaunista, kuten nuokin kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat anopit olla ketterämpiä matkustamaan kuin jälkikasvunsa. Miehen siskokaan ei ole käynyt Kirkenesissä yli kymmeneen vuoteen.
      Ahvenanmaa on minullekin aivan tuntematonta aluetta. Olen katsellut sitä ruotsinlaivan kannelta mutta siinä kaikki.

      Poista
  3. Heh, munkin anoppi asuu Kirkkoniemessä! :-D Tunteekohan nää anopit toisiaan? (Tai aviomiehet?) ;-)

    Itse olen käynyt Kirkenesissä monta kertaa ja mies yrittää välillä puolitosissaan houkutella muuttamaan sinne, mutta siihen en kyllä suostu! :-D Vaikka luonto siellä onkin upeaa, niin muuten ihan liian pimeää ja kylmää mun makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkkoniemi on aika pieni paikka, joten en olisi yhtään yllättynyt jos anoppimme tuntisivat toisensa. Mieheni sen sijaan on asunut Kirkkoniemessä vain pikkulapsena, joten hänellä ei sukulaisia lukuunottamatta juurikaan ole tuttuja siellä.
      Niin... En minäkään ihan heti olisi muuttamatta. Mainituista syistä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...