maanantai 25. marraskuuta 2013

Jalkapallo on vakava asia

Kuva nrk.no
Eilen pelattiin jalkapallon cup-finaali. Sitä ei voinut olla huomaamatta, ei ainakaan tässä taloudessa, jossa mies seuraa jalkapalloa huomattavan suurella mielenkiinnolla ja antaumuksella. Tänä vuonna vastakkain olivat miehen kannattama Rosenborg Trondheimista ja sen verivihollinen, Molde.

Taistoon valmistautuminen kotikatsomon puolella alkoi jo lauantaina, kun mies luki uutisista, että Rosenborgin pelaajat ovat majoittuneet hotelliin Sandvikassa, jossa meillä on tapana käydä ostoksilla lauantaisin. Mies spekuloi, mikä hotelli on kyseessä. Minun mielestäni Sandvikassa on vain yksi hotelli, joka voisi tulla kyseeseen, mutta mies epäili tiedon olevan tarkoituksella epätarkka, ja hotelli voisi olla jossain muuallakin lähistöllä. Lisäksi mies pohti, mahtaisivatko pelaajat viettää lauantain vapaa-aikaansa ostoskeskuksessa Sandvikassa. Pelaajista ei kuitenkaan näkynyt jälkeäkään, mutta lähihotellin parkkipaikalla oli epäilyttävän monta linja-autoa, jotka epäilemättä liittyivät jotenkin sunnuntain peliin.

Sunnuntaina, kun peli alkoi, mies linnoittautui sohvalle ja minä lähdin ulkoilemaan, kun oikein aurinkokin paistoi vaihteeksi. Jos joku tämän perusteella tekee johtopäätöksen, etten seuraa norjalaista jalkapalloa, johtopäätös on aivan oikea. Tarkkaan ottaen en seuraa minkäänmaalaista jalkapalloa.

Jalkapallo on kuitenkin niin vakava asia, että siihen liittyen on syytä opetella muutamia asioita. Ensinnäkin on hyvä tietää, mitä joukkuetta puoliso kannattaa, jotta osaa suhtautua myönteisesti kyseiseen joukkueeseen. Lisäksi on hyvä tietää, mikä on kyseisen joukkueen pahin vastustaja, jotta osaa asiaankuuluvasti paheksua vastustajaa, jos niikseen tulee. Eilisen pelin voitti Molde (vihollinen), joten jätin kommentoinnit ja kyselyt tavallistakin vähemmälle.


Vaikken jalkapalloa seuraakaan, olen kuitenkin kahdesti ollut katsomassa peliä. Ja tietenkin Rosenborgin peliä. Jalkapallostadionin katsomossa voi havainnoida ihmisiä, jotka suhtautuvat jalkapalloon todella vakavasti. Miehen mukaan nämä raskaan sarjan jalkapallofanit kiertävät kannattamansa joukkueen peleissä ympäri maata lähes päätyökseen. Ja laulu raikaa. Yllä on muutaman sekunnin pituinen ääninäyte Rosenborgin kannattajilta, ja sama meno jatkuu jotakuinkin koko pelin ajan.

Norjalaisille jalkapallo on ehdoton ykköslaji, mitä joukkueurheiluun tulee. Jääkiekko on täällä lähinnä marginaaliryhmän harrastus, mutta jalkapalloa harrastavat tai seuraavat kaikki. Jalkapallo rantautui Norjaan Iso-Britanniasta jo 1880-luvulla ja saavutti heti suuren suosion sekä pelaajien että yleisön puolelta. Norja ei taida olla aivan maailman huipulla, mutta Suomea paremmin maajoukkue kait kuitenkin pääsääntöisesti menestyy. Jotain jalkapallon suosiosta kertoo myös se, että norjankielisessä Wikipediassa on varsin monta norjalaista jalkapalloa käsittelevää artikkelia.

Vaikutelmani on se, että lähes kaikki miespuoliset norjalaiset pelaavat tai ovat pelanneet jalkapalloa jossain vaiheessa urheilu-uraansa. Jalkapallon pelaaminen on normaalia, pelaamattomuus erikoista. Viikonloppulapsi aloitti jokunen vuosi sitten äitinsä päätöksellä jalkapalloharrastuksen, ja silloin totesin, että se vaikutti olevan aika kallis harrastus - ja myös hyvin vakava harrastus heti alusta lähtien. Jopa alkeista lähteneiden pikkupoikien piti maksaa ties mitä lisenssimaksuja ja ostaa joukkueen peliasu, jolla silläkin luonnollisesti oli hintaa. En tiedä, millaista jalkapallokoulutoiminta tms. on Suomessa, ties vaikka olisi ihan samanlaista, mutta ainakin tässä tapauksessa harrastuksesta tuntui olevan hauskuus ja rentous kaukana. Viikonloppulapsi siirtyi sittemmin muiden lajien pariin, kun innostus ei riittänyt "ammattilaisuralle". 

8 kommenttia:

  1. Olen minäkin huomannut, että jalkapallo on täällä eri asemassa kuin Suomessa - se on vähän yllättänytkin. Televisiossahan saattaa tulla jalkapalloa samanaikaisesti monella kanavalla.

    Mutta mitä tuohon lasten harrastamiseen tulee, niin luulen, että se on ihan samalla mallilla myös Suomessa. Jos harrastat jalkapalloa (tai esim. jääkiekkoa), niin harrastat sitä sitten vähintään viitenä päivänä viikossa. Näin ulkopuolisesta tuntuu, että heti mennään verenmaku suussa, eikä suinkaan lasten, vaan usein kunnianhimoisten valmentajien ja/tai vanhempien ehdoilla.

    Minulla on surullinen esimerkki ihan lähipiiristäni, tosin Ruotsista, kun ilmeisen lahjakas veljenpoikani harrasti jääkiekkoa ihan tosissaan jo viisivuotiaasta (!). Koska hän oli lahjakas, hän joutui pelaamaan myös isompien poikien kanssa. Tämä lupaava urheilu-ura päättyi sitten 15-vuotiaana, kun kroppa ei kestänyt sitä älytöntä treeniä ja liian kovia pelejä. 15-vuotias kehäraakki siis. Tässä on puolustettava pojan isää sikäli, että hän kritisoi tuota liian kovaa treenaamista, mutta siinä ei ole paljon vaihtoehtoja: jos et treenaa täysillä, saat lähteä.

    Ja kuitenkin ne maailman parhaat jalkapalloilijat ja jääkiekkoilijatkin ovat yleensä niitä poikia, jotka ovat pelailleet pitkään takapihoilla kavereidensa kanssa, koska se on ollut niin hauskaa. Ja tehneet siinä sivussa kaikkea muutakin.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sitten joka maassa pitää olla jokin ykköslaji, jota "kaikki" seuraavat. Onhan norjalaisilla myös hiihto, mutta jalkapallon kaltaisen joukkuelajin seuraamisessa taitaa olla enemmän jatkuvuutta, kun samaa suosikkia voi kannattaa vuosikymmenestä toiseen.

      Kun puhutaan alle 10-vuotiaista lapsista, minun mielestäni liikkumisen pitäisi olla hauskaa. Ihan sama vaikka kuinka kasvatettaisiin pelaajia edustusjoukkueeseen. Kyllä niitä varmasti kasvaa, vaikkei verenmaku suussa vielä tuossa vaiheessa mentäisiinkään.

      Poista
  2. Roomalaisilla oli gladiaattorit, niiden seuraaminen hautasi hyvin hallituksen epäkohdat mielestä...
    En ole penkkiurheilija vaikka olen harrastanut, juoksemista, painimista, uintia, sukellusta ja nyrkkeilyä. Ainoa mitä silloin tällöin seuraan livenä on formulat, kaiken muun löytää youtube/web linkeistä silloin kun haluaa.
    En varmaan muuten olisi juuri nyt täälläkään (nykyään harvoin) taide vie mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, arveletko siis, että jalkapallohulluuden takana on hallituksen salajuoni? Leipää ja jalkapalloa, niin kansalaiset eivät napise korkeita verojaan vastaan. :D

      Poista
  3. Jalkapallon vielä ymmärrän, mutta tämä norjalaisten yli-innokas rakkaus käsipalloon menee välillä yli ymmärykseni. Kukaan ei lähde minnekään, jos tv:stä tulee käsipallomatsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsipalloon en ole niin paljon kiinnittänyt huomiota, kun meillä seurataan potkupalloa. Mutta nyt kun mainitsit, niin taitaa mies olla joskus siitäkin vähän pienimuotoisemmin intoillut.

      Poista
  4. Suomessa ei taida olla yhtään lajia jossa isä ei ala "harrastamaan" lapsensa kautta ja siihen fanaattisuuteen se homma sitten kaatuukin. Ei kukaan mukula tykkää paahtaa verenamaku suussa pelkästään sen takia että isä saa olla ylpeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, lapsen kautta yritetään toteuttaa omia unelmia, joita ei itse pystytä saavuttamaan...

      Toisaalta minusta tuntuu, että Norjassa jalkapalloharrastus on siinä asemassa, että yleisen käsityksen mukaan kaikkien kuuluu potkia palloa. Se kuuluu asiaan ja luo yhteishenkeä tai jotain... Ja nyt kun norjalainen voitti shakin maailmanmestaruuden, tuntuu että kaikkien norjalaisten pitää pelata shakkia. Tosin epäilen, että shakki-innostus laimenee pian, mutta shakkipeli saattaa olla yksi joulun suosikkilahjoista.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...