sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Syttende mai eli 17.5.

Karl Johan eli Oslon pääkatu
Norjan kansallispäivää 17.5. on meidän perheessä perinteisesti vietetty kotosalla. Perheen norjalainen osapuoli kammoaa ihmistungosta, joka täyttää kadut, mutta tänä vuonna löytyi riittävästi kannusteita lähteä oikein Oslon keskustaan katsomaan juhlahumua. Ja olihan sitä siellä.

Barnetog eli lasten kulkue
Kansallispäivän juhlintaan kuuluvat erottamattomana osana kulkueet, joissa marssitaan parhaat vaatteet päällä ja liput liehuen. Suuri osa marssijoista on lapsia, mutta mukaan mahtuu myös muun muassa soittokuntia, joita Oslon kokoisesta kaupungista löytyy melkoinen määrä.


Marssin kohokohta on kuninkaanlinna, jossa kuningasperhe tervehtii marssijoita.

Kuninkaalliset: Haakon, Mette-Marit, Ingrid Alexandra, Sonja ja Harald
Vietimme päivää norjalais-ruotsalais-suomalaisessa seurueessa, jossa ryhdyttiin pohtimaan kuninkaallisten rankkaa elämää. Kulkue kestää nelisen tuntia, jonka ajan kuningasperhe seisoo parvekkeella vilkuttamassa. Taukoja ei pidetä. Toisaalta, kuten joku totesi, tämä kuuluu työnkuvaan ja siitäkin maksetaan palkkaa.


Kansallispäivänä on tapana pukeutua kansallipukuun eli bunadiin, joita näkyi katukuvassa niin paljon, ettei niitä tarvinnut etsiä. Silmämääräisestikin arvioiden kansallispuvun omistaminen on Norjassa huomattavasti yleisempää kuin Suomessa, ja pukuja myös käytetään tietyissä tilaisuuksissa.


Myös saamelaispukuja näkyi siellä täällä.

Kansallispukuun pukeutuminen ei rajoitu vain ihmisiin. Koirien bunadien tekijää haastateltiin radiossa juuri ennen kansallispäivää, ja koiranvaatteita kuulemma menee kaupaksi niin paljon kuin niitä ehtii tehdä.


Jos Suomessa kansallispuku on usein täti-ihmisten vaate, Norjassa bunadia käyttävät myös nuoret, eikä pukuun pukeutuminen tunnu olevan mikään ihmeellinen asia, kun kaikilla kavereillakin on sellainen. Miesten päällä bunadeja näkyi huomattavasti vähemmän kuin naisilla, mutta miehelle sovelias asu kansallispäivänä on myös puku ja kravatti.


Russet eli abit olivat myös hyvin edustettuina. Punahaalarisilla on tapana marssia lastenkulkueen jälkeen, mutta Oslossa ei ollut virallista russ-kulkuetta. Russetid eli abien biletyskausi loppuu kansallispäivään.


Päivän lopuksi lähdimme vielä katsomaan Kuninkaan henkivartiokaartin soittokunnan esitystä. Soittokunta koostuu varusmiehistä, jotka alun sotilaallisen peruskoulutuksen jälkeen keskittyvät täysin soittamiseen ja kuviomarssin harjoitteluun. Taitoja käydään esittelemässä erilaisissa tapahtumissa ulkomaita myöden, ja esitys oli kyllä hyvinkin näkemisen arvoinen.

Yhteenvetona kansallispäivästä Oslossa voisi sanoa, että tungos on hirveä, ihmiset ovat juhlatuulella ja ravintoloissa hintoja korotetaan päivän ajaksi. Norjalaiset eivät juhli vappua, mutta kansallispäivä muistuttaa monelta osin vapunpäivää.

10 kommenttia:

  1. Monet saavat bunadin rippilahjaksi, ja ne ovat rakenteeltaan sellaisia, että koon muuttaminen onnistuu helposti myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rippilahjajutun oli kuullut, mutten mahdollisuutta koon muuttamiseen. Käytännöllistä ;)

      Poista
  2. Voi kuinka noissa kuvaamissasi kansallispuvuissa on kauniit kirjailut! Jotenkin astetta keveämmän näköiset verrattuna suomalaisiin pukuihin, ovatkohan samaa materiaalia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailut näyttävät olevan tyypillisiä norjalaisille puvuille. Hyvin moniin pukuihin on kirjailtu erilaisia kasvimotiiveja, joita suomalaisissa puvuissa ei näy.
      Eiköhän tuo hamemateriaali ole jonkinlaista villakangasta näissäkin puvuissa. Nunt varmaan osaisi sanoa tarkemmin. (Huhuu, Nunt...)

      Poista
  3. Meidän vanhemmalle tytölle (2,5v) on anoppi tekemässä kansallispukua jouluksi.

    Mullakin on itseasiassa kansallispuku! Ihan Suomalainen siis, hämeenpuku. Tosin se on jossain mutsin kaapeissa, liekköhän mahtuis enää päälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tulee varmasti hieno :) Noin pienten käyttämät puvut taitavat olla useimmiten ihan tavallisesta vaatekaupasta ostettuja, ei niin "aitoja".

      Poista
  4. Minä olin viime vuonna Bergenissä tuolloin kansallispäivänä. En edes aluksi tajunnut, että päivä olisi kansallispäivä, kun norjalainen kaveri sanoi, että silloin juhlitaan - ihmettelin vain, että mitä te helatorstaita (joka osui samalle päivälle) oikein juhlitte?

    Bergenissä kulkueessa olivat vahvasti edustettuna lapset, jotka marssivat (puu)pyssyjen kanssa. Jotenkin tuntui, että pohjoismaiseen asehyssyttelyyn sopivat huonosti kiväärit ja jousipyssyt... että silleen vähän yllättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa ihan joltain bergeninäiseltä perinteeltä, jota tuskin on muualla Norjassa. Bergenissä käydessä näin rumpalipoikien harjoittelevan ja marssivan, ja muistaakseni rumpaleiden perässä marssi pikkupoikia pyssyjen kanssa. Mutta kyllä, onhan se nykyään vähän yllättävä näky.

      Poista
  5. Sen verran korjaan, että kyllä täälläkin vappua vietetään, ihan pikkuisen. ;-) Itse olen ollut melkein joka vuosi Oslossa suurella vappumarssilla, koska mieheni on ammattiyhdistysaktiivi. Eli täällä vappu on nimenomaan työläisten juhla, ei opiskelijoiden tai muiden humputtelijoiden. Myös ilmapalloja on myynnissä vappumarssin lähettyvillä, mutta onhan se toki ihan erilaista kuin suomalainen vappu. Joka vuosi haaveilen, että veisin perheen vapuksi Suomeen, niin näkisivät, miten sitä oikeaa vappua vieteään siman ja serpenttiinin kera! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikea korjaus, vappu on työväenjuhla, ei yleinen kansanjuhla kuten Suomessa. Sitä sitten taas on kansallispäivä. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...