Huumori saattaa osoittautua hankalaksi asiaksi maasta toiseen muuttaessa. Ensin tietenkin ongelmana on kieli. Joku kertoo vitsin ja tunnistat sen vitsiksi, koska muut nauravat. Itse et naura, sillä vaikka suurin piirtein ymmärsit, mitä vitsinkertoja sanoi, jotakin olennaista jäi ymmärtämättä. Jotakin, joka teki vitsistä vitsin.
Toinen ongelma huumorin ymmärtämisessä on kulttuuri. Huumori on nimittäin usein kulttuurisidonnaista. Ongelmallisia ulkomaalaiselle ovat esimerkiksi viittaukset asioihin, joista kaikkien oletetaan olevan tietoisia ja jotka kaikki tunnistavat huumoriksi. Kaikki paitsi ulkomaalainen, jolla ei ole aavistustakaan, mistä nämä alkuasukkaat nyt oikein puhuvat ja ennen kaikkea, miksi he nauravat tälle asialle. Kulttuuriinkin pääsee sisälle aikaa myöten ja alkaa sitten ymmärtää myös kulttuurisidonnaista huumoria.
Olen havainnoinut norjalaisten huumoria täällä asuessani. Onhan sitä, kun vähän katselee ympärilleen. Luonnollisesti se tosiasia, että tunnen edelleen varsin rajallisen määrän norjalaisia ja vielä pienemmän joukon kanssa olen vitsinkertomisväleissä, rajoittaa sitä huumorin kirjoa, johon olen päässyt tutustumaan. Joten kehotan suhtautumaan seuraaviin ajatuksiin varauksella, että tämä ei ehkä ole koko totuus.
Yleisesti ottaen norjalaiset vaikuttavat vähän takakireiltä. Hauskoja kyllä ollaan, mutta pääsääntöisesti vitsit pidetään riittävällä etäisyydellä omasta persoonasta paitsi, jos vitsi tai muuten hauska juttu on ns. harmiton. Itseironia on huumorin laji, johon olen törmännyt Norjassa todella harvoin. Suomessa se tuntuu olevan paljon yleisempää. Tai kyllähän tietyillä kollektiivisilla norjalaisuuksilla vitsaillaan, mutta tyyli on enemmänkin hullunhauska kuin ironinen.
Tulkintaan varmasti vaikuttaa myös minun oma huumorintajuni.
Millaisia kokemuksia sinulla on muunmaalaisten huumorista?