lauantai 15. joulukuuta 2012

Haloo?

Muistelen jonkun sanoneen, että eräs mittapuu vieraan kielen osaamiselle on se, pystyykö sitä puhumaan puhelimessa. Puhelimessa puhumisen ja kasvokkain puhumisen erohan on siinä, että puhelimessa kuulee ainoastaan äänen, sanat, muttei näe vastapuolen kehonkieltä. Kehonkielen merkityksen ymmärtää oikeastaan vasta, kun se puuttuu, ja huomaa tarvitsevansa sitä sekä ymmärtääkseen vastapuolta että saadakseen oman viestinsä menemään perille paremmin kuin pelkkien sanojen välityksellä.

Vaikka olen jo jonkin aikaa pystynyt kommunikoimaan norjaksi kasvokkain kaikenlaisissa arkipäivän tilanteissa ilman ylitsepääsemättömiä ongelmia, norjankieliset puhelinkeskustelut ovat aiheuttaneet lähinnä ajatuksia siitä, miten niitä voisi välttää. Miten asian voisi hoitaa muulla kielellä. Tai jättää hoitamatta, jos asia ei ole niin tähdellinen. Sähköpostin kirjoittaminen on helpompaa kuin puhelinsoitto, mutta sitten tosin vastausta saattaa joutua odottamaan ennalta määräämättömän ajan.

Viime viikkoina olen "olosuhteiden pakosta" käynyt muutaman norjankielisen puhelinkeskustelun, jotka yllättäen ovat olleet melko onnistuneita. Keskustelu on näkökontaktin puuttumisesta huolimatta ajanut sen asian, jonka sen on pitänytkin ajaa. Minä olen ymmärtänyt vastapuolta ja vastapuoli minua - ainakin riittävässä määrin.

Kun itse soittaa jonnekin, voi aina valmistautua kirjoittamalla ylös asiat, joista on tarkoitus puhua, sekä tarvittaessa muutaman avainsanan norjaksi, jos eivät ole itselle ennestään tuttuja ja arkipäiväisiä. Sen sijaan jos itse yllättäen vastaa puhelimeen, sormi voi mennä suuhun helpommin. Mutta yleisesti ottaen useimmat asiat hoituvat sillä kielellä, jolla keskustelu on aloitettu.

Kun keskustelukumppanit ovat Oslon seudulta, murre ei tuota ongelmia, koska olen tottunut siihen. Sen sijaan erilaiset maatiaismurteet voivat olla puhelimessa vielä hankalampia kuin muuten. Äskettäin satuin töissä vastaamaan norjalaisen asiakkaan puheluun, ja minulta meni hetki hahmottaa, että soittaja ylipäätään puhui norjaa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että puhuttu kieli kuulosti tanskalta, ja sitähän minä en juurikaan ymmärrä. Sillä kertaa piti vaihtaa kieli englanniksi.

Parastahan olisi vain harjoitella puhelimessa puhumista, jotta pääsee eroon rimakauhusta. Ja sitä paitsi tässä voi taas viitata aiempiin huomioihini norjalaisten haluttomuudesta puhua työasioita englanniksi. Kun puhelu koskee tavalla tai toisella vastapuolen työasioita, asian hoitaminen norjaksi saattaa olla jopa yksinkertaisempaa kuin kuunnella huonoa englantia ja ihmetellä, puhutaanko tässä nyt ollenkaan samasta asiasta. 

27 kommenttia:

  1. Uskon etä se tuottaa vaikeuksia. Täysin kielitaidottomana (kohtuullista englantia lukuunottamatta) kauhistuttaa jo ajatuskin moisesta. ei varmasti onnistuisi meikäläiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä se varmasti onnistuisi. Siperia opettaa, katsos ;)

      Poista
  2. Minä en vieläkään, vuosien täällä asumisen jälkeen tykkää vastata puhelimeen esim töissä, kun en tiedä minkä aksentin tai murteen omaava siellä toisessä päässä on. Mutta kun vastaan, niin meneehän se yleensäottaen ihan hyvin. Mutta kynnys vastaamiseen löytyy edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, perusnorja (jos sellaista on...) on ihan eri juttu kuin joku tröndersk.

      Poista
  3. Tässä lyhyt oppitunti:
    http://snl.no/norsk/dialekter
    Terveisin maatiainen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkoi melkein ahdistaa tuota lukiessa. Taitaa olla parasta pysytellä tällä seudulla, jonka murretta on jo oppinut ymmärtämään.

      Poista
  4. Samoja kokemuksia täällä. Töissä hoidan epäselvät puhelinkeskustelut yksinkertaisesti toteamalla, että "tarvitsisin asiasta vielä kirjallisen kuittauksen sähköpostilla". Selviääpähän ainakin, puhuttiinko samasta asiasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköposti on todellakin pelastus, esim. jos puhutaan osoitteesta, jonne pitäisi mennä.

      Poista
  5. Samme her... eli puhelimessa ei ole kiva puhua norjaa. Pakko kyllä melkein päivittäin kun lasten asioita ym pitää hoitaa. Kaikista pahimpia on puhelinmyyjät... aina en ymmärrä mitä he myyvät (sähkösopimuksia vai vakuutuksia vai mitä) ja ne kun ei hevillä luovuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ainahan voi ryhtyä norjankielentaidottomaksi ulkomaalaiseksi, jos kaupustelijoista ei muuten pääse eroon. Se toimii useimmiten hyvin.

      Poista
  6. Tunnistan kyllä tuon tunteen! Olen täällä joutunut melko alusta asti sellaisiin työtehtäviin, että olen joutunut hoitamaan paljon asioita ranskaksi puhelimitse. Nyttemmin ei ranskan puhuminen puhelimessa ahdista sen enempää kuin puhelimen käyttö yleensäkään. ;)

    Yhteystietojen ja nimien jättämiset aiheuttavat silti yhä joskus harmaita hiuksia. Ihmisillä on tapana lausua nämä todella nopeasti. Tietysti, kun ne ovat itselle niin tuttuja. Yleensä pyydän tavaamaan nimen, mikä on ihan normaalia, sillä yhdellä tavalla lausuttu nimi voidaan kirjoittaa noin sadalla eri tavalla. Ikävä kyllä se tavaaminenkin tulee niin tottuneen nopeasti, ettei mulla pidemmässä nimessä usein ehdi pää mukaan! :D Vielä isompi ongelma ovat puh.nrot. Ehkä tiedätkin, mutta esim. 80 on Ranskan ranskassa "neljäkaksikymmentä" ja esim. 96 on sitten neljäkaksikymmentäkuusitoista. Nämä vaativat minulta edelleen pientä keskittymistä. ;D Hankaluuksia tämä aiheuttaa minulle etenkin siksi, että puhelinnumerot luetellaan täällä kahden numeron erissä (nollakuus, kaksitoista, viiskytneljä... jne.) ja se oma, tuttu numero tulee tietysti kuin tykin suusta. Ei ole ollenkaan harvinaista, että joudun kuuntelemaan esim. vastaajasta viestiä moneen kertaan, kun en saa puhelinnumerosta selvää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, en tiennytkään että ranskan numerot on noin vaikeita. Mun mielestä jo saksan ja norjan "kaksi ja kakskyt" tuottaa päänvaivaa...

      Poista
    2. Joo, nuo saksan numerot olen itsekin kokenut hankaliksi ja ylipäänsä ihmettelen, miten joku voi tehdä vaikkapa simultaanitulkkausta niin nurinkurisesta kielestä! :D
      Onnekseni en joudu saksaa arjessani käyttämään. :)

      Noissa numeroasioissa sveitsiläiset ja belgit ovat ranskalaisia fiksumpia, sillä heillä on omat nimitykset kymmenluvuille:
      http://fi.wiktionary.org/wiki/nonante

      Poista
    3. Sveitsiläisten numerot ovat Ranskan ranskaa opiskelleelle ihanan helppoja! Ainoa vika on, että esimerkiksi oman puhelinnumeronsa joutuu opiskelemaan "kahdella kielellä", jos asioi sekä ranskalaisten että sveitsiläisten kanssa. Ranskalaiset yleensä kategorisesti kieltäytyvät ymmärtämästä sveitsiläisiä numeroita, ja sveitsiläiset taas valistavat mielellään, että "ei täällä noin sanota" :D

      Poista
    4. Onneksi ei tosiaan ole sama numero"logiikka" kuin ranskassa. Ihan selkokielelläkin mutta nopeasti vaikkapa vastaajaan jätetyt puhelinnumerot menevät täysin ohi, jos niihin ei ole valmistautunut.

      Norjassa kuulemma tuo tapa sanoa numerot tyyliin "kaksi-ja-kaksikymmentä" on vanhanaikainen ja korrekti tapa olisi "kaksikymmentäkaksi". Tosin muutamalla numerollakin on vanha ja moderni (virallinen?) muoto, esim. 20: tjue/tyve, 7:sju/syv, ja jostakin syystä ihmiset käyttävät enimmäkseen näitä vanhoja muotoja. Sama pätee myös muutamaan muuhun ei-lukusanaan ilman, että kyseessä varsinaisesti on murteellinen muoto. Näin siis bokmålissa - nynorskista en tiedä mitään, enkä edes halua tietää =D

      Poista
    5. Toi 20 on aika jännä - piti antaa osoitteeni puhelimessa ja sanoin tyve kun se on helpompi suomalaisen suuhun niin ei se norski toisessa päässä ymmärtänyt! Yritin sit tjue ja tsugo (vai miten se ruotsiksi kirjoitetaan?) eikä mennyt perille!! No piti sanoa - in English twenty- niin sitten vasta meni jakeluun!

      Poista
  7. Mun mielestä jo ihan suomeksi, töissä, on ärsyttävää vastata lääkärien puhelimiin silloin kun eivät itse voi vastata. Ensinnäkin ihmiset esittelevät itsensä niin nopeasti, ettei siitä yleensä saa selvää, ja jos saakin, niin eihän sitä enää muista kun on kuunnellut koko pitkän viestin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika usein ihmiset eivät muuten edes yritä puhua selkeästi niin, että viestin kuuntelijalla olisi aikaa kuulla kaikki oleelliset tiedot, kuten soittajan nimi.

      Poista
  8. Voi tämä on taas niin tuttua! Ja sitten kun on niitä norjalaisia, jotka eivät kai kertakaikkiaan osaa hidastaa tai selventää puhetyyliään, vaikka on kielipuoli vastassa... Erehdyin itse osallistumaan yhteen kilpailuun sillä seurauksella, että puhelinmyyjät soittelee jatkuvasti. Olen ottanut sen harjoittelun kannalta :). Mutta jos on oikein ärsyttävä puhelinmyyjä, voi lopettaa ymmärtämisen kokonaan ja puhelu loppuu yleensä siihen...

    ps. annoin sinulle pienen tunnustuksen blogissani, ole hyvä! Ota haaste vastaan mikäli aikaa ja energiaa :)

    http://samanotavanalla.blogspot.no/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan joillakin halu "kouluttaa" ulkomaalaista, kun eivät edes pyydettäessä hidasta vauhtia tai puhu selkeämmin? Kirjoittelin joskus blogin alkuaikoina tällaisista kommunikointivaikeuksista, kun hain töitä ja norjankielentaitoni oli silloin vielä aika huono. Juttu löytyy täältä.

      Kiitos haasteesta!

      Poista
  9. Juu, puhelinkeskustelut on vaikeita. Varsinkin jos itse soitan jostain työpaikasta ja haluaisin varmistaa, että langan päässä on oikea henkilö. Yleensä vastaajan nimi menee aivan ohi ja sitten pitää kysyä, että no onkos siellä se ja se tyyppi.. Yleensä ennen rimpautteluja on pakko kirjoittaa teksti paperille tai edes joitain asiasanoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu noiden nimien kanssa. Minulle en ainakaan jää nimi mieleen, jos soittaja sanoo sen ensimmäisenä. Ja se voi olla hankalaa, jos joutuu yllättäen selittämään jotakin ja huomaa yhtäkkiä unohtaneensa pari oleellista sanaa tai ettei edes tiedä niitä norjaksi :P

      Poista
  10. Meillä mulla menee miehen kanssa aina hermo, jos se koittaa luetella mulle jotain numeroita! :D Mokoma puhuu niin nopeesti ja ei ollenkaan jaottele sanomisiaan tai jaottelee sen jotenki ihan omituisesti. Mä ajattelen usein tosi suoraviivasen suomalaisesti eli puhnrot onkin on muotoa "Nolla neljä nolla, yksi seitsemän kolme..." jne. mutta mies tietysti tempasee turbosuullaan "Nolla neljäkymmentä, seittemäntoista kolmekymmentä--" Enkä pysy yhtään mukana ja hermotun heti :D Sitten kun pyydän hidastamaan ja sanomaan numero-numerolta idiootille, niin siltikin se laittaa kymmeniä yksien sijaan. Argh!

    Ei täällä kyllä paikallisetkaan pysy mukana sen numeron luetteluissa. Aina tulee sellanen pieni kiusallinen tauko ja sitten ne kysyy "anteeks mikä se oli se numero?". Ei ne kyllä oikeen tajua munkaan numeroiden luettelua, oon kai sitten liian hidas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puheen nopeuskin tuntuu muuten olevan maa- ja kielikohtaista. Suomea mielestäni puhutaan yleensä hitaammin kuin esim. ruotsia.

      Poista
  11. Mun työhöni "legesekretærinä" kuuluu puhelinpäivystys, joten kokemus on opettanut ja nykyään ongelmana ovat vain tanskalaiset potilaat..hehh....arvailuksi menee yleensä ;) Puhelimessa on vaikea keskustella myös huonosti norjaa puhuvien ulkomaalaisten kanssa ja pahin pelkoni on aina se, etteivät he ymmärrä, vaikka toistelevatkin "ja, ja, ja". Muistan kyllä työni alkuajat ja puhelinkammon, joten voin vain lohduttaa sillä, että mitä enemmän puhuu, sitä paremmin se luistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... Mieluiten hyppäisin yli tämän harjoitusvaiheen ja menisin suoraan sinne sujuvaan ymmärtämiseen :P

      Poista
  12. Minä muistan hyvin, kun yhtäkkiä huomasin, ettei enää pelottanut vastata puhelimeen! :-D Kyllä se vaan helpottaa elämää, kun ei tarvitse enää pelätä puhelinta. Mutta muistan myös hyvin sen alkuaikojen epävarmuuden. Menin esim. aina mieluummin virastoihin paikan päälle sen sijaan, että olisin soittanut sinne nopeasti. Mutta mullakin tämä helppouden tunne tuli vasta, kun olin ensin työskennellyt 6kk asiakaspalvelijana puhelimitse.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...