sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Tyyliseikkoja

Mennäviikolla neuvottelin töissä esimiesportaan kanssa rahasta.

Hetki sattui olemaan sopiva keskustella soveliaasta korvauksesta eräälle työsopimuksessani mainitsemattomalle hommalle, jonka työnantaja perinteisesti on teettänyt firman suomalaisella varsin nimellistä korvausta vastaan. Homma tuli nyt taas vaihteeksi puheeksi ja totesin, että enpä taida sillä perinteisellä korvauksella sitä hoitaa.

Esimiesporras otti vinkistä onkeensa, sillä toista tekijää hommalle on hankala löytää,  ja sitten alettiinkin neuvotella ehdoista - sähköpostitse. Tällainen kirjallinen neuvottelutapa sopi minulle oikein hyvin, koska voin silloin miettiä rauhassa, miten muotoilen sanottavani. Esitin oman näkemykseni sopivasta korvauksesta ja sain mitä pyysin. Tosin pari viimeistä viestiä minun piti lähettää miehelle luettavaksi, koska saamani vastaus oli muotoiltu niin, etten ollut aivan varma, sanottiinko siinä "kyllä" vai "kyllä, mutta".

Aika tiukkaan tyyliin kirjoitit vaatimuksesi, sanoi mies. Siis ihan selkeästi ja hyvin perusteltu, mutta ei sitä ehkä olisi tarvinnut sanoa ihan noin tiukasti ja lyhyesti.

Ai niinkö? Ja minä kun oli kuvitellut, että tyyli ei ollut ihan niin tiukka. Alunperin kirjoitin vaatimukseni paljon tiukempaan sävyyn ja sitten vähän lievensin sanamuotoja. Näin ainakin kuvittelin tehneeni. Ja lyhyestä virsi kaunis, suoraan kysymykseen suora vastaus. Eikös niin?

Ilmeisesti sitten ei. Ainakaan Norjassa. Suomessa tuskin kukaan olisi pitänyt sanamuotojani ylenmäärin tiukkoina vaan aivan normaalina ja asiallisena kielenkäyttönä. Ei kielenkäyttöni miehen mukaan toki asiatonta ollut norjalaisittainkaan, mutta kun täällä on tapana, että kaiken pitää olla niin mukavaa. Lirkutellaan niitä näitä, myötäillään ja eikä oteta esille epämiellyttäviä asioita. Näin siis suomalaisen näkökulmasta.

Mutta tästä päästään taas lempiaiheeseeni eli norjankielentaitoni tasoon ja kielenkäytön ihmeellisyyksiin. Kykenin siis ilmaisemaan itseni selkeästi ja ilmeisesti ilman isompia kielioppivirheitä, koska mies ei niistä huomauttanut. Se hankala asia onkin sitten tyyli. Se, millainen kielenkäyttö sopii mihinkin tilanteeseen.

Asiassa on kaksi näkökohtaa. Tiettyyn kulttuuriin kuuluu tietynlainen yleinen tapa puhua. Norjassa mahdollisesti ollaan vähän rennompia. Sen huomaa esimerkiksi kääntäessä, kun markkinointitekstin ensimmäinen käännösversio kuulostaa suomeksi sellaiselta lässytykseltä, että tyyliä on pakko vähän ryhdistää jonkinlaisen uskottavuuden luomiseksi.

Toinen näkökohta on se, että erilaisissa tilanteissa käytetään eri tyylistä kieltä. Se, mikä sopii kavereiden kesken jutusteluun, ei sovi vakavista työasioista keskusteluun. Myös puheen ja kirjoituksen välillä on eroja.

Vierasta kieltä pitää osata suhteellisen hyvin, jotta pystyy sujuvasti vaihtamaan tyyliä tilanteen mukaan. Samoin kulttuuria pitää tuntea suhteellisen hyvin, jotta osaa valita juuri siinä kulttuurissa kyseiseen tilanteeseen kuuluvan tyylin.

Kulttuurin ymmärtäminen ei ole mikään suuri ongelma Suomen ja Norjan välillä, koska kulttuurierot ovat kuitenkin suhteellisen pieniä. Mutta ne pienet erot saattavat kärjistyä joissakin tilanteissa, kun yksi sanoo jotakin mielestään aivan normaaliin ja kohteliaaseen sävyyn ja toinen miettii, että mistäköhän tuo nyt on suuttunut, kun noin viralliseen sävyyn puhuu.

Erilaisia tekstejä kääntäessä tyylit erottuvat selvästi, eikä kääntäminen suomeksi samaa tyyliä käyttäen ole mikään ongelma. Omalla äidinkielellä erilaiset tyylit eivät tuota vaikeuksia, jos on edes jonkin verran tottunut lukemaan ja kirjoittamaan erityylisiä tekstejä.

Sen sijaan tyylin vaihtelu vieraalla kielellä vaatiikin jo enemmän ajattelemista. Minusta tuntuu, että tällä hetkellä osaan norjaksi vain kaksi kirjallista tyylilajia: rennohko jutustelu ja tiukahko asiateksti. Kumpikaan ei edusta lähellekään ääripäätä eikä niiden välissä ole välimuotoja. On - off.

Näiden välillä ei ole vaikea arpoa, kumpaa käyttää työnantajan kanssa rahasta neuvottelemiseen.

15 kommenttia:

  1. Tuo on varmasti sellainen asia johon me kaikki tørmææmme tæssæ maassa.
    Itse huomaan eron jopa Suomessa. Itse olen lapista ja mieheni etelæstæ. Minæ sanoa tøræytæn asiat suoraan ja turhia lisæilemættæ, kun taas mieheni ja hænen sukunsa pyørittelee asioita.
    Hyvæ, ettæ sait asiasi hoidettua :) ja saat lisææ palkkaa.

    Ekaterina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mieheni on Pohjois-Norjasta, jossa kuulemma ollaan suorapuheisempia. Siitä huolimatta huomaan ajoittain miettiväni, että mitä se nyt oikein lätisee, kun selittää jotain (yleensä muulle henkilölle kuin minulle) ;D

      Lisäpalkka ei meikäläisen budjettia sinänsä kauhean paljon kohenna, kun kyseinen homma tulee tehtäväksi pari, kolme kertaa vuodessa. Lähinnä tässä oli kyseessä periaate, etten tee viikonloppuna töitä ilman asianmukaista korvausta.

      Poista
  2. Sanallista siloittelua olen myös minä huomannut,
    asioista ei puhuta suoraan,
    Luulen kuitenkin suomalaisten suoruuden olevan
    hyve koska niin usein kysytään mitä mieltä sinä
    sinä olet, kun halutaan lopettaa turha kaartelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minulle esimerkiksi töissä ole koskaan mitenkään vihjattu, että olisin liian suora. Kun olen vaikkapa esittänyt asian suomalaisessa työelämässä oppimaani tyyliin: ongelma - ratkaisuehdotus - mahdolliset perustelut. Tai jos olen sanonut asiakaslehden toimittajalle, että artikkeli (ei hänen kirjoittamansa ;)) on p:stä, minua on kyllä kuunneltu.

      Poista
  3. Oh... on se mielenkiintoista ja moniuloitteisempaa kuin on koskaan osannut kuvitellakaan! Kiitos jälleen sivistämisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norja on varmaan vielä helppoa maaperää. Mutta ajattelepa, jos muuttaisit aivan erilaiseen kulttuuriin, vaikkapa Japaniin tai johonkin arabimaahan!

      Poista
  4. Totta. Ja mut varmaan kivitettais kuoliaaksi jossain arabimaassa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran kalamuijasta vaikutelmia, että voin reilusti olla samaa mieltä.

      Poista
  5. Huh, oma kielitaitoni on vielä KAUKANA tyyliseikoista miettimisestä. Kunhan saisin ne perusasiat jollain tavalla ulos :) Meillä muuten kanssa töissä hoidetaan palkkaneuvottelut sähköpostitse. Erikoinen juttu, mielestäni, Suomessa aina hoidin nämä keskustelut kasvotusten pomon kanssa. Itse olen tulkinnut sen eräänlaisena norjalaisuuteen liittyvänä konfliktin välttämisenä johtoportaan puolesta, mutta saatan olla väärässäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kielellisesti sillä tasolla, että tunnistan erilaisia tyylejä mutten pysty vielä itse käyttämään niitä.

      Minun esimiehelläni on tapana ottaa kaikenlaisia asioita puheeksi sähköpostitse. Olen arvellut, että hän ei ehkä jaksa olla niin aktiivinen, että pyytäisi minua juttelemaan kasvotusten saati sitten itse raahautumaan minun luokseni. Sopii nimittäin ko. henkilön tyyliin esimiehenä... Mutta ehkä se sitten onkin maan tapa.

      Poista
  6. Hassua muuten...viime yønæ tæællæ tøissæ yksi mummo kyseli millaista Suomessa on ja olenko kæynyt koulun siellæ jne. Sitten hæn sanoi, ettæ pitææ suomalaisesta tyylistæ. Ettæ asiat ovat selkeitæ ja hommat hoituu, mitæ hænen mielestæ Norjassa ei ole :) Pisti hymyilyttæmææn. Olen oppinut, ettæ tuossa vaiheessa ei kannata sanoa mitææn poikkipuolista Norjasta :D

    Ekaterina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pidä vääntää veistä haavassa, kyllä se sattuu muutenkin ;)

      Poista
  7. Tuo tyylin hallitseminen on just vaikeaa. Kyllä sitä vieläkin miettii sähköposteja kirjoitellessaan, vaikka kielitaito on muuten sujuva. Kirjallisessa ilmaisussa piilee aina vaara väärinymmärryksiin. Noista palkkaneuvotteluista sähköpostitse en osaa sanoa, onko se mitenkään erityisen norjalainen tapa - varmaan riippuu työpaikasta ja pomosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin minun mielestäni se asiatyyli on helpompi kuin rento jutustelu. Onkohan tämä sitten jonkin erityisen suomalainen piirre... Omasta mielestäni kirjoitan paremmin kuin puhun, joten pelkään kirjoittaessa vähemmän väärinymmärryksiä kuin puhuessa.

      Poista
  8. Löysinpä juuri blogisi ja vaan naurattaa lueskellessa :D pelkästään positiivisesti siis!

    Mulla on norjalainen mies ja kompromissiksi muutettiin Tukholmaan.

    Vieläkin on ongelmana miehen sukulaisten kanssa se, kuinka epäkiitollinen olen! Onneksi nykysin vähän vähemmän, kun ennen. Mun suomalaisella ajatuksella annetaan ensin ihmisten puhua loppuun ja sen jälkeen kiitetään lahjasta, mutta eihän anopilta saa suunvuoroa laisinkaan! Sitten se jo paahtaakin eteenpäin pää kolmantena jalkana ja nyrpistelee, kun en taaskaan kiittänyt tarpeeksi teatraalisesti :-D
    Mieskin tätä alkuun ihmetteli, mutta sitten selitin, että meidän kulttuurissa opetetaan jo tarhaiästä asti olematta puhumaan päälle ja se on suurta kohteliaisuutta ja samalla tavoin myös annetaan toisille se puheenvuoro.

    Mut kyl maar tuleekin kulttuuritörmäyksiä vähän väliä! Osa hauskoja, osa vähemmän hauskoja.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...