maanantai 12. syyskuuta 2011

Vaalipäivä

Lauantaina Oslossa puolueet olivat ryhmittyneet pääkadun varteen vaalitaistelun viimeiselle rutistukselle. Siinä niitä oli rivissä aika monta, ja ihmisiäkin oli liikkeellä ihan kiitettävästi. Ohjelmalehtisiä jaettiin ja puheita pidettiin. Suosituimpien ständien eteen oli kokoontunut ihmisjoukko sanaa kuulemaan.

Muualla keskustassa sai kuljeskella aika rauhassa ilman, että joku oli jatkuvasti tyrkyttämässä mainoksia.

Kaikki esillä olleet puolueet eivät kuitenkaan olleet suuria ja menestyksekkäitä. Joukosta löytyi muun muassa tällaisen työkalulipun mukanaan kadulle tuonut ryhmä. Toisesta ääripäästä löytyi Israelin puolesta kampanjoinut joukko. Se kyllä jäi minulta hahmottamatta, miten tämä teema liittyi paikallisvaaleihin. Mutta kaipa sitä asiaansa voi kannattaa tuoda esille aina, kun siihen on mahdollisuus. 

Tänään sitten oli varsinainen vaalipäivä ja mekin miehen kanssa kävimme lähikoululla äänestämässä. Illalla seitsemän aikaan äänestyskoppiin pääsyä joutui jopa jonottamaan jonkin aikaa.

Äänestys tapahtui niin, että kopissa oli tarjolla ylläolevan kaltaisia äänestyslippuja, jokaiselle puolueelle omansa. Niistä piti ensin valita sen puolueen lippu, jolle halusi äänensä antaa. Äänestyslipussa on puolueen asettamien ehdokkaiden nimilista ja ehdokkaat ovat puolueen määrittelemässä "paremmuusjärjestyksessä". Lippuun voi yhden tai useamman ehdokkaan kohdalle laittaa rastin, jos haluaa erityisesti kannattaa tiettyjä henkilöitä. Nämä henkilöäänet voivat sitten muuttaa puolueen määrittelemää järjestystä. Vasemmalle puolelle voi kirjoittaa muiden puolueiden asettamien ehdokkaiden nimiä, jos haluaa antaa henkilöääniä heille.

Paikallisvaaleissa on itse asiassa yhdistetty kahdet vaalit. Samalla kertaa valitaan sekä kunnan että läänin luottamushenkilöitä, joten äänestyslippujakin piti - halutessaan - valita kaksin kappalein. Ylläoleva on kunnallisvaalien äänestyslippu, jota en suinkaan ottanut mukaani äänestyspaikalta, vaan sain sen yhden puolueen ovikellonsoittelijalta tutustumista ja harjoittelua varten.

Äänestysohjeita on ollut tarjolla riittävästi. Samoihin aikoihin äänioikeusilmoituksen kanssa postilaatikkoon kolahti aihetta käsittelevä lehdykkä. Myös lehdissä on kerrottu, miten äänestäminen tapahtuu, ja vielä äänestyspaikallakin oli ohjeita näkyvillä, viimeiset äänestyslipun takapuolella.

Ohjeet ovatkin varmaan tarpeellisia, koska äänestäjien joukossa on paljon ensikertalaisia. Ikänsä puolesta ensikertalaisten lisäksi on myös meitä maahan muuttaneita. Paikallisvaaleissa äänestääkseenhän ei tarvitse olla Norjan kansalainen. Jostain taisin juuri lukea, että Askerissa on noin nelisensataa ulkomaan kansalaista, jotka näissä vaaleissa saivat äänestää ensimmäisen kerran.

Suhteellisen tuoreena Askerin asukkaana tyydyin tällä kerralla äänestämään ainoastaan puoluetta, koska paikallistuntemus ei vielä riitä arvioimaan, kuka tai ketkä ehdokkaista olisivat erityisen päteviä.

Nyt sitten odotellaan vaalin tuloksia.

6 kommenttia:

  1. Itse en käynyt äänestämässä, en jotenkin kokenut sitä tarpeelliseksi enää tässä vaiheessa... Toivottavasti valitsemasi puolue pärjää!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Heli mainiosta ja selkeästä vaalipostauksesta. Järjestelmä tuli selville kerrasta.
    Minusta tuo läänien luottamushenkilöiden valitseminen on ihan turhaa. Virkamiehet saavat ne asiat hoidettua.
    Ehkä se Israel juttu on vetoapua Krf:lle.
    Oliko siellä paljon tarjolla näitä karkkeja ja muuta tarjottavaa ns. vaaliläskiä valgflesk.

    VastaaPoista
  3. Emmi, et sitten jättänyt peukalonjälkeä edes muistoksi ;)

    Avletto, minulla on järjestelmään perehtyminen vielä sen verran kesken, että sen lääniportaan rooli ei ole auennut. Vähän ylimääräiseltä byrokratialta kuulostaa tuollainen lisäporras.
    Ne Israelin puolestapuhujat taisivat edustaa ihan jotain omaa äärikristillistä ryhmittymäänsä, mutta eipä nyt jäänyt mieleen, mikä sen nimi oli. Karkkitarjoiluun en törmännyt, vain paperitavaran tyrkyttäjiin, mutta en kyllä käynyt ihan ständien vieressä tarkistamassa.

    VastaaPoista
  4. Olipas hankalaa... Saako siellä äänestäåä ennakkoon ollenkaan, vaan vain äänestyspäivänä?

    VastaaPoista
  5. Soile, ennakkoon äänestäminenkin on mahdollista.

    VastaaPoista
  6. Jep ja laskentavauhti on aivan hurjaa...oh hoijaa..no maassa maan tavalla;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...