sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Keittiökokeiluja: Finnbiff eli poronkäristys norjalaisittain


Norjalainen poronkäristys on nimeltään finnbiff, jonka käännös voisi olla vaikkapa lappalaispihvi. Sitä suositellaan syötäväksi perunamuusin ja puolukkahillon kanssa. Lautaselta löytyy usein myös parsakaalia, joka tuntuu täällä olevan muutenkin varsinainen suosikkivihannes.

Ainekset neljälle hengelle
500 g poronlihaa (mielellään jäistä)
2 rkl voita paistamiseen
250 g tuoreita herkkusieniä 
150 g pekonikuutioita
2 dl vettä
3 dl kermaviiliä*
1 dl maitoa
reilu nokare vuohenjuustoa**
5 katajanmarjaa 
½ tl timjamia
1 tl suolaa
½ tl pippuria

Vuole jäinen liha lastuiksi ja paloittele herkkusienet lohkoiksi. Ruskista liha, sienet ja pekonikuutiot voissa kuumalla pannulla. Älä edes yritä ruskistaa kaikkea kerralla vaan useammassa erässä. 

Laita ruskistetut ainekset pataan. Lisää vesi, kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua 10 minuuttia. 

Lisää kermaviili, maito, vuohenjuusto, murskatut katajanmarjat ja timjami, ja anna hautua viisi minuuttia. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

Pidempi haudutusaika ei mitenkään haittaa, vaan syventää makuja. Ruokaa ei kuitenkaan ole enää tarkoitus keittää. Enintään kuumentaa lähes kiehumispisteeseen ja antaa sitten muhia rauhassa.

***
Varsin yksinkertainen ohje siis. Pari ainesosaa kuitenkin poikkeaa suomalaisista vastineistaan.

*Kermaviili - Norjalainen kermaviili eli rømme on suomalaista rasvaisempaa ja vähemmän hapanta. Alkuperäisessä reseptissä käytetyssä "maalaiskermaviilissä" on rasvaa hurjat 35 %, joten suomalaisen peruskermaviilin (10 % rasvaa) sijaan voisi ehkä käyttää myös smetanaa. Creme fraiche saattaa olla liian happaman makuista. Toinen vaihtoehto on korvata maito (osittain) kermalla, jos haluaa kermaisen lopputuloksen. Jos ei ehdoin tahdoin halua lisätä rasvaa, kyllä tähän voi käyttää myös normaalia suomalaista kermaviiliä ilman mitään kermalisää. Hyvää tulee niinkin.

**Vuohenjuusto - Alkuperäisessä reseptissä sanotaan "aitoa vuohenjuustoa", mitä se sitten tarkoittaakin. Mahdollisesti vuohenjuustona olisi tarkoitus käyttää perinteistä norjalaista ruskeaa juustoa, joka on maultaan makeaa. Yksi sen laji on nimittäin nimeltään "ekte geitost" eli aito vuohenjuusto. Meillä kun ei kukaan erityisemmin välitä ruskeasta juustosta, niin vältin ison juustomöhkäleen tuhoamiseen liittyvän ongelman valitsemalla vuohentuorejuustoa, joka toisessa pikkukuvassa on se pienempi nokare kermaviilin vieressä. Epäilemättä tähän käyvät myös muun tyyppiset vuohenjuustot. Määrä on vähän makuasia: ei ylettömästi, mutta sen verran, että vähän tulee makua.

Käyttämäni resepti norjaksi löytyy täältä.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Tunnustus ja suosituksia


Hanne Valdresista, saman Otavan alta, muisti minua pienellä tunnustuksella jo ennen joulua, mutta vasta nyt ehdin siihen vastaamaan. Ensinnäkin kiitos Hannelle, ja sitten tunnustuksen mukana tulevan tehtävän kimppuun.

Tämän tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi sinulle hienon tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempiblogille ja kerro heille siitä kommenteilla.
3. Kopioi post it - lapun kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblogisi jakaa sen eteenpäin.

Seuraamiani blogeja on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, joten taidan nyt unohtaa suosiolla nuo "lempiblogit". Näiden tunnustusten tarkoituksenahan on mielestäni oikeamminkin suositella muille mielenkiintoisia ja tutustumisen arvoisia blogeja. Niin kuin Hannekin totesi, näin edistetään verkostoitumista. Sen lisäksi, että haluan suositella seuraavia blogeja, olen valinnut ne myös sillä perusteella, että näille en ole aikaisemmin antanut tunnustusta.

Les! Lue! jota kirjoittaa Reeta. Blogi on uusi tulokas norjansuomalaisten blogien joukossa ja teemoiltaan vähän muista poikkeava eli kirjallisuusblogi, vieläpä kaksikielinen sellainen. Reeta kirjoittaa suomalaisesta kirjallisuudesta norjaksi ja norjalaisesta kirjallisuudesta suomeksi.

Pinon päällimmäinen, jonka kirjoittaja on Sannabanana, on minulle uusi tuttavuus. Blogin teemat liikkuvat akselilla kirjat - tee - Australia. Ulkosuomalaisen elämää siis täälläkin on tarjolla, mutta tuolta pallon alapuolelta.

Ohjeenahan oli jakaa tunnustus eteenpäin viidelle blogille, mutta taidan jättää saajien nimeämisen tällä kertaa näihin kahteen.

Sen sijaan heitän avoimen haasteen lukijoille, joilla on oma blogi. Ottakaa tämä Post it -lappu itsellenne, jakakaa se eteenpäin ja ennen kaikkea mainostakaa blogianne jättämällä tänne kommentti, jossa muutamalla sanalla kerrotte omasta blogistanne! Jos ette halua lähteä jakamaan haastetta eteenpäin, jättäkää silti se mainos tuonne kommentteihin, jotta sekä minulla että muilla kiinnostuneilla on mahdollisuus löytää lisäluettavaa.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulua


Olin juuri saanut eteeni jouluaaton lounaan, lautasellisen puuroa, kun paikalle ilmestyi tonttu. Se hyppäsi pieneen kokoonsa nähden varsin ketterästi ja vaivattomasti ruokapöydälle ja saapasteli puurolautasen ääreen. Puuroa nuuhkaistuaan se avasi sanaisen arkkunsa.

Olen kiertänyt koko syksyn Joulupukin asioilla pitkin maita ja mantuja ja kurkistellut ihmisten ikkunoista. Monta tekstiviestiä olen lähettänyt, joissa olen kertonut ketkä ovat kilttejä ja ketkä tuhmia. Tiedätkös muuten, että Pukillakin on nykyään tietojärjestelmä, jota meidän tonttujen tekstarit päivittävät automaattisesti? Samaan järjestelmään syötetään myös lahjatoivomukset, jotta Pukin pajalla tiedetään tarkkaan, mitä pitää tehdä. Ja jouluaattona pukki saa mukaansa henkilökohtaiset lahjalistat osoitteineen, jotta tietää, mitkä paketit minnekin jaetaan. 

Enpä ollut kuullut, että Joulupukki on noin modernisoinut toimintaansa. Kysäisin, josko Pukilla on myös navigaattori apuna lahjojenjakomatkallaan. Tontun mukaan porot osaavat oikeisiin osoitteisiin ilmankin, kun niillä on aina kesäkausi aikaa opiskella karttoja. Ei siinä mitään navigaattoreita tarvita.

Niin, minä olen tosiaan ollut liikkeellä pitkän aikaa, ja nälkähän siinä tulee, tonttu jatkoi. Huomasin, että täällä on puuro pöydässä, ja ajattelin siksi pistäytyä sisään. Työni alkaa olla valmis tältä joululta, mutta kotiin Korvatunturille on vielä matkaa. 

Katsoin parhaaksi hakea tontulle oman lusikan ja toivotin hyvää ruokahalua. Eihän sitä näin viime hetkellä uskalla riskeerata joululahjojen saantiaan kieltämällä nälkäiseltä tontulta puuroa. Tonttu tarttui lusikkaan ja puurolautanen tyhjeni muutamassa sekunnissa. Melkoinen nälkä sillä tosiaan taisi olla. Syötyään tonttu kiitti ja loikkasi saman tien alas pöydältä.

Hyvää joulua kaikille,se vielä hihkaisi luikahtaessaan ulos ovenraosta.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Piece of cake


Oli tarve leipoa kakku ja Valion resepteistä löytyi madeiralainen porkkanakakku. Valmistusaineet poikkeavat vähän perusporkkanakakun aineksista, mutta eivät ne enimmäkseen mitään kovin eksoottisia ole. Paitsi mahdollisesti jos ollaan Norjassa. Tämän asian mielessäni pitäen lähdin ostoksille siihen lähikauppaan, jossa on parhaat valikoimat.

Munat, vehnäjauhot ja vastaavat tavanomaiset ainekset eivät tietenkään tuota ongelmaa, ja tumman sokerin kohdallakin sai jopa valita, ottaako fariinisokeria vai ruokosokeria. Keltaiset rusinat sen sijaan piti korvata tavallisilla ja ananasmurska pyöräyttää ananasrenkaista. Appelsiinituorejuustoa ei tästä kaupasta löytynyt, mutta arvioin mandariini-ananasjuuston soveltuvaksi korvikkeeksi. Norjalainen maitorahka on aika rasvaista suomalaiseen verrattuna, mutta vähärasvaisempi versio välttää. Maustettuja rahkoja on vain yksi, vanilja, ja se on turhan rasvaista suomalaisen rahkan korvikkeeksi. Ruokotomusokeria en edes olettanut löytäväni. Kakusta tuli ihan syötävä korvaavillakin aineksilla. 

Suomalaisten reseptien kohdalla kuitenkin tuntuu usein tulevan ongelmaksi ainesten saatavuus. Keskikokoisessa suomalaisessa ruokakaupassa on kaikenlaista, mitä keskikokoisesta norjalaisesta ruokakaupasta ei löydy. Siitä voidaan olla montaa mieltä, kuinka tarpeellisia vaikkapa maustetut tuorejuustot tai rahkat ovat, mutta kyllä niitä ainakin minun mielestäni on kiva käyttää silloin tällöin. Jotkut Suomessa hyvin tavalliset asiat taas ovat Norjassa täysin tuntemattomia. Tällainen on esimerkiksi luumumarmeladi. Jos tarkoituksena on tehdä joulutorttuja, marmeladi pitää tuoda Suomesta tai keitellä itse jonkinlainen korvike. 

Aivan oma lukunsa sitten on kauppojen valikoiman epävakaus. Vaikka kaupassa viime viikolla oli jotakin tuotetta, se ei tarkoita, että sitä on saatavilla tällä viikolla. Kaikkien ostoslistalla olevien tuotteiden hankkiminen voi edellyttää käymistä useammassa ruokakaupassa, vaikkei listalla mitään niin erikoista olisikaan. Sekin on mahdollista, että kaupassa on kyllä tuotetta, mutta se on vanhaa. Esimerkiksi hedelmä- ja vihannestiskejä ei monessa kaupassa ole ilmeisesti tapana "siivota" päivittäin. 

Näistä asioista voisi rutista loputtomiin, mutta käytännössä on pakko asennoitua niin, että kaupasta ostetaan sitä, mitä siellä sattuu olemaan. Suomalaisia reseptejä sovelletaan - tai jätetään odottamaan toisia aikoja. Eikä ainakaan pidä laittaa kaikkea yhden kortin varaan ja lähteä ex tempore ja mukamas yhtäkkiä kauppaan jokin tietty, ei aivan norjalaisarkipäiväinen resepti mielessä. Kuviteltuun lopputulokseen pääseminen ei ole aina piece of cake.

Mies muuten sanoi, että nykyään ruokakaupat ovat paljon parempia kuin parikymmentä vuotta sitten. Silloin kaupoissa oli kuulemma lähinnä säilykkeitä. No joo, jos tämä on totta, niin onhan täällä jotain edistystä tapahtunut. 

lauantai 15. joulukuuta 2012

Haloo?

Muistelen jonkun sanoneen, että eräs mittapuu vieraan kielen osaamiselle on se, pystyykö sitä puhumaan puhelimessa. Puhelimessa puhumisen ja kasvokkain puhumisen erohan on siinä, että puhelimessa kuulee ainoastaan äänen, sanat, muttei näe vastapuolen kehonkieltä. Kehonkielen merkityksen ymmärtää oikeastaan vasta, kun se puuttuu, ja huomaa tarvitsevansa sitä sekä ymmärtääkseen vastapuolta että saadakseen oman viestinsä menemään perille paremmin kuin pelkkien sanojen välityksellä.

Vaikka olen jo jonkin aikaa pystynyt kommunikoimaan norjaksi kasvokkain kaikenlaisissa arkipäivän tilanteissa ilman ylitsepääsemättömiä ongelmia, norjankieliset puhelinkeskustelut ovat aiheuttaneet lähinnä ajatuksia siitä, miten niitä voisi välttää. Miten asian voisi hoitaa muulla kielellä. Tai jättää hoitamatta, jos asia ei ole niin tähdellinen. Sähköpostin kirjoittaminen on helpompaa kuin puhelinsoitto, mutta sitten tosin vastausta saattaa joutua odottamaan ennalta määräämättömän ajan.

Viime viikkoina olen "olosuhteiden pakosta" käynyt muutaman norjankielisen puhelinkeskustelun, jotka yllättäen ovat olleet melko onnistuneita. Keskustelu on näkökontaktin puuttumisesta huolimatta ajanut sen asian, jonka sen on pitänytkin ajaa. Minä olen ymmärtänyt vastapuolta ja vastapuoli minua - ainakin riittävässä määrin.

Kun itse soittaa jonnekin, voi aina valmistautua kirjoittamalla ylös asiat, joista on tarkoitus puhua, sekä tarvittaessa muutaman avainsanan norjaksi, jos eivät ole itselle ennestään tuttuja ja arkipäiväisiä. Sen sijaan jos itse yllättäen vastaa puhelimeen, sormi voi mennä suuhun helpommin. Mutta yleisesti ottaen useimmat asiat hoituvat sillä kielellä, jolla keskustelu on aloitettu.

Kun keskustelukumppanit ovat Oslon seudulta, murre ei tuota ongelmia, koska olen tottunut siihen. Sen sijaan erilaiset maatiaismurteet voivat olla puhelimessa vielä hankalampia kuin muuten. Äskettäin satuin töissä vastaamaan norjalaisen asiakkaan puheluun, ja minulta meni hetki hahmottaa, että soittaja ylipäätään puhui norjaa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että puhuttu kieli kuulosti tanskalta, ja sitähän minä en juurikaan ymmärrä. Sillä kertaa piti vaihtaa kieli englanniksi.

Parastahan olisi vain harjoitella puhelimessa puhumista, jotta pääsee eroon rimakauhusta. Ja sitä paitsi tässä voi taas viitata aiempiin huomioihini norjalaisten haluttomuudesta puhua työasioita englanniksi. Kun puhelu koskee tavalla tai toisella vastapuolen työasioita, asian hoitaminen norjaksi saattaa olla jopa yksinkertaisempaa kuin kuunnella huonoa englantia ja ihmetellä, puhutaanko tässä nyt ollenkaan samasta asiasta. 

maanantai 10. joulukuuta 2012

Suomalaiset stereotypiat

Muutama viikko sitten kirjoitin ulkomaalaisten Norjaan liittämistä stereotypioista postauksessa "Olet ollut Norjassa liian kauan, kun...". Tulipa tässä päivänä muutamana mieleeni kaivella netin syövereistä esiin vastaavanlaisia listoja myös Suomesta, ja kyllähän niitä löytyi. Jopa useampi erilainen.

Osa listatuista asioista pätee myös vaikkapa Norjaan, mutta jotkut listojen laatijoista ovat kiinnittäneet huomiota myös nimenomaan suomalaisiin erikoisuuksiin, ja listattu on sekä positiivisia, negatiivisia että muuten vain omituisia asioita.

Koska näitä stereotypioita ja vastaavia on vaikka kuinka paljon, en ala kopioida niitä tänne tai tehdä käännöksiä, vaan linkkaan tähän muutaman sivun aiheesta kiinnostuneille:

Stereotypioita selitettynä ja osittain kumottuna (englanninkielinen)
Saman listan löysin monesta muustakin paikasta mutta ilman selityksiä.

Amerikkalaisen vaihto-oppilaan (?) näkökulma (engl.)

Saksalaisen vaihto-oppilaan ajatuksia (saksankielinen - kokeile kääntäjää, jos et osaa saksaa!)

Ja pisteenä iin päälle suomalaisvitsejä englanniksi!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Puhutaanko kieliä?

Ulkomaalaisen on helppo tulla Norjaan kielen puolesta. Käytännössä kaikki puhuvat englantia ja tuntuvat jopa puhuvan sitä mielellään, joten kaikenlaiset arkipäivän asiat hoituvat yleensä erinomaisesti norjaa puhumatta. Olen oikeastaan todella harvoin joutunut tilanteeseen, jossa halutessani hoitaa jonkin asian englanniksi vastapuolella olisi mennyt sormi suuhun. Itse asiassa kaikki "kielitaidottomat" ovat tainneet olla maahanmuuttajia, jotka mitä ilmeisimmin eivät ole oppineet englantia kotimaassaan.

Englannin opiskelu aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla, ja esimerkiksi me miehen kanssa olemme jo ajat sitten panneet merkille, että 10-vuotias viikonloppulapsi on jo jonkin aikaa ymmärtänyt varsin paljon meidän englanninkielisestä keskustelustamme. Se siitä salakielestä. Myös monet iäkkäämmät ihmiset saattavat yllättää puhumalla sujuvaa englantia. Yllätys se on minulle siksi, että vertaan heitä samanikäisiin suomalaisiin, joiden kouluaikana englantia ei ole opiskeltu yleisesti.

Lisäksi useimmat norjalaiset puhuvat englantia ilman kovin vahvaa aksenttia, joka vaikeuttaisi ymmärtämistä. Poikkeuksiakin toki on, kuten Norjan Nobel-komitean puheenjohtaja Thorbjörn Jagland, jonka aksenttia saadaan ihmetellä rauhanpalkinnon julkistamisen yhteydessä.

Sanasto- ja kielioppivirheitä norjalaiset tekevät vähän samaan tapaan kuin suomalaisetkin, eli käytetään norjalaista kielioppia tai norjalaisia ilmaisuja mutta englannin sanoja - siis puhutaan "norjaa englanniksi". Norjan ja englannin erot toki ovat paljon pienempiä kuin suomen ja englannin erot, joten nämä virheet eivät kuulosta niin pahoilta kuin "englanniksi puhuttu suomi". Norjalaisilla tosin tuntuu olevan taipumus ryhtyä inttämään vastaan virheiden kohdalla - näinhän se kuuluu sanoa englanniksi koska näin se sanotaan norjaksikin! Esimerkiksi sujuvaa englantia puhuva mieheni käyttää sinnikkäästi fortnight-sanan - tai yksinkertaisesti two weeks - sijaan suoraan norjasta käännettyä ilmaisua fourteen days (jonka merkitys norjaksi on kaksi viikkoa eikä suinkaan tasan 14 päivää). Tai sanoo learn kun pitäisi sanoa teach, koska sekä oppia että opettaa on norjaksi lære.

Ennen Norjaan muuttoa ja alkuaikoina muuton jälkeen, kun en todellakaan osannut vielä norjaa ja puheen ymmärtäminenkin teki tiukkaa, päivällispöydällinen ihmisiä saattoi kohteliaasti puhua koko illan englantia yhden norjankielentaidottoman takia. Kun aikaa kului ja norja alkoi tarttua niin, että ymmärsin puhetta ja osasin muutaman sanan sanoa itsekin, tilanne muuttui dramaattisesti. Se, että osasin vastata "mitä kuuluu?" -kysymykseen norjaksi yhdellä lauseella, oli useimmille merkki siitä, että minulle ei tarvinnut enää puhua englantia. Ollenkaan. Käytännön kielitaitoni ei tässä vaiheessa ollut vielä läheskään sillä tasolla, että olisin pystynyt osallistumaan keskusteluun, jossa on itseni mukaan lukien mukana enemmän kuin kaksi ihmistä. Seurueesta riippuen erilaisten murteiden kirjo tai keskustelun aihepiirin outous saattoi aiheuttaa sen, etten edes ymmärtänyt kuin murto-osan kaikesta puheesta. No, Siperia opettaa, ellei sitten pitkästyminen tapa ensin.

Minä olen nykyisessä työpaikassa alusta lähtien eli runsaan parin vuoden ajan noudattanut käytäntöä, että puhun ensisijaisesti norjaa tai ruotsia ja otan englannin avuksi vasta sitten, jos asia ei todellakaan selviä muulla kielellä. Näissä tapauksissa englannin käyttäminen ei ole ollut ongelma vastapuolellekaan.

Olen kuitenkin töissä törmännyt myös ihmisten haluttomuuteen hoitaa työasioita englanniksi. Olen esimerkiksi usein saanut tehtäväksi soittaa suomalaiseen pankkiin tai puhelinyhtiöön ja selvitellä asioita, kun se, jolle asian hoitaminen varsinaisesti kuuluisi, ei itse tohdi. Aluksi kuvittelin, että norjalainen ei halua ottaa riskiä joutua vastatusten vain suomea puhuvan kanssa, ja vakuuttelin, että kyllä siellä aivan varmasti puhutaan englantia. Sitten jossain vaiheessa tajusin, että ongelma onkin työasian hoitaminen englanniksi. Vasta kun on takuuvarmaa, että vastapuoli puhuu ruotsia, työpaikan norjalaiset taipuvat tarttumaan itse puhelimeen. Täytyy tosin sanoa, että tämä ongelma koskee lähinnä firman ylempiä toimihenkilöitä. Asiakaspalvelun tytöt, jotka sanovat suoraan etteivät luota englannin taitoonsa, kuitenkin käytännössä alkavat reippaasti puhua englantia, jos soittaja ei puhu tai ymmärrä norjaa. Ehkä tässä on jonkinlainen sukupolvien ero kyseessä.

Joskus itsepintainen norjan puhuminen englannin sijaan työasioissa alkaa tuntua suorastaan epäkohteliaalta. Kuvitelkaapa tilanne, jossa kokoukseen norjalaisten kanssa on saapunut suomenkielinen suomalainen, joka ei puhu norjaa. Hänen kuitenkin oletetaan puhuvan ruotsia - norjalaisten käsityksen mukaan suomalaiset puhuvat ruotsia - ja kysyttäessä hän myöntää puhuvansa vähän mutta alkaa samalla näyttää hiukan epävarmalta. Hieno juttu, sittenhän me voimmekin puhua norjaa, sanovat norjalaiset ja vetävät kokouksen läpi norjaksi. Suomalainen mitä ilmeisimmin ymmärtää suurimman osan tai ei ainakaan kerro, jos ei ymmärrä, ja puhuu itse varsin yksinkertaista ja takeltelevaa ruotsia, mikä ei ollenkaan haittaa norjalaisten norjan puhumista.

Samat norjalaiset puhuvat kyllä kiltisti englantia, kun pidetään kokousta sellaisen suomalaisen kanssa, joka ilmoittaa puhuvansa vain ja ainoastaan englantia.

Vuodatuksen loppukevennykseksi kokoelma pohjoismaisia aksentteja. Alkujuonto on skandinaaviskaksi englantilaisella tekstityksellä. Siitä eteenpäin puhutaan englantia... ;)


lauantai 17. marraskuuta 2012

Keittiökokeiluja: Suksessterte


Suksessterte eli menestystorttu kuuluu monen norjalaisen kahvilan vakiotarjontaan ja tuntuu olevan usein myös juhlapöydän keskipisteenä. Maku on todella makea, joten kovin isoa palaa ei tarvita makeannälän taltuttamiseen.

POHJA
4 munanvalkuaista
150 g tomusokeria
150 g manteleita tai hasselpähkinöitä
(1 tl leivinjauhetta)

KREEMI
4 munankeltuaista
1 dl kuohukermaa
125 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g voita

KORISTEEKSI
Rouhittuja pistaasipähkinöitä (tai manteleita tai muita pähkinöitä)

Jauha mantelit tai hasselpähkinät. Jauheen ei tarvitse olla aivan hienoa, mutta kuitenkin selvästi hienompaa kuin esim valmiina ostettava mantelirouhe. Sekoita jauhe ja tomusokeri keskenään. Sekoita mukaan myös leivinjauhe, jos käytät sitä. Leivinjauhe ei ole mukana kaikissa resepteissä, joten ilmeisesti ilmankin pärjää. Itse olen kuitenkin tainnut käyttää sitä varmuuden vuoksi joka kerta.

Vaahdota munanvalkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita varovasti sokeri-pähkinäjauhe vaahtoon. Älä sekoittele taikinaa yhtään enempää kuin on aivan tarpeellista. Voitele ja jauhota n. 24 cm läpimitaltaan oleva vuoka, ja kaada pohjataikina siihen. Kypsennä uunin keskitasolla 160 asteessa 30-35 minuuttia. Varo paistamasta liikaa, koska pohja on melko ohut.

Valmista kreemi vaikkapa pohjan kypsyessä. Sekoita keltuaiset, kerma, sokeri ja vaniljasokeri kattilassa ja lämmitä seosta matalalla lämmöllä, kunnes se paksunee. Kreemiä ei ole tarkoitus keittää, ei edes kiehauttaa, joten hellan levy voi olla vaikkapa kolmosella (asteikolla 1-6). Muista sekoittaa säännöllisesti, jotta näet, miten tilanne kehittyy. Anna seoksen jäähtyä 15-20 minuuttia ja lisää kuutioitu, pehmeä, huoneenlämpöinen voi. Sekoita, kunnes voi on sulanut. Varo ettei seos pääse jäähtymään liikaa ennen kuin lisäät voin, jotta voi sulaa siihen. Laita kreemi viileään, jotta se jähmettyy hieman.

Kun pohja on huoneenlämpöinen ja kreemikin jäähtynyt ja jähmettynyt, levitä kreemi pohjan päälle. Koristele  pähkinärouheella. Laita torttu jääkaappiin odottamaan tarjoilua, jotta kreemi jähmettyy entisestään eikä valu pois kakun päältä, kun leikkaat kakkua. Parasta on, jos torttu kreemeineen saa jähmettyä jääkaapissa tunnin tai pari. Meillä ei tänään jaksettu odottaa niin kauan, joten kreemi oli vielä hieman valuvaa.



maanantai 12. marraskuuta 2012

Uusi uljas Oslo



Oslo S 2020 (kuvan lähde Rom Eiendom AS)
Oslossa tuntuu olevan rakennustyömaa vähän joka kulmassa. Isompi tai pienempi. Oopperatalon ja rautatieaseman ympäristöstä taitaa löytyä se kaikkein ison. Siellä nimittäin laitetaan koko rannan näkymää uuteen uskoon. Valmista pitäisi olla muutaman vuoden kuluttua ja suunnitelmien mukaiset havainnekuvat näyttävät aivan erilaisilta kuin nykytilanne.

Oopperatalo, vuonna 2008 valmistunut wau-arkkitehtuurin ilmentymä, on jo antamassa esimakua uudesta, uljaasta Oslosta, ja lisää nousee koko ajan.


Oslo on alunperin rakennettu käytännön näkökulmat huomioiden, ei esteettiset arvot. Vuonon rannassa keskustan kohdalla on tietenkin ollut satama - ja E18-valtatie. Suurin osa liikenteestä on jo siirtynyt tunneliin ja nykyään vielä paikalla olevan asfalttikentän tilalle pitäisi kai tulla jonkinlainen puistomainen alue.

Oopperatalo on yksi Oslon päänähtävyyksistä ja todellakin näkemisen arvoinen. Sen ympäristö sen sijaan ei hivele silmää. Puoliksi purettuja ajoramppeja, kasoittain asfaltinkappaleita ja jotain vihreää vedentapaista. No, kaipa tämä tästä jollakin aikavälillä kaunistuu.



sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Olet ollut Norjassa liian kauan, kun...

...olet aina varautunut nappaamaan kiinni sulkeutuvasta ovesta, kun kuljet jonkun perässä.
Oven auki pitäminen perässä tulevalle tuntemattomalle ei ole norjalaisten vahvuusaluetta. Ei myöskään välikapulan laittaminen kassahihnalle omien ostosten perään. Päin vastoin jälkimmäinen näyttää joistakin ihmisistä tuntuvan todella erikoiselta, jos ihmetteleviin silmäyksiin on uskominen.

...käytät "mmmm"-äännähdystä keskustelun täytteenä.
Tai sitten vain venytät sanoja vähän enemmän kuin ulkopuolisesta tuntuu tarpeelliselta. Mahdollisesti tällaisesta puhetavasta johtuen suomi kuulostaa staccatolta norjalaiseen korvaan.

...muistat Norjan sijoituksen Euroviisuissa vähintään kolmelta viime vuodelta.
Norja kuuluu niihin maihin, joissa Euroviisut eli Melodi Grand Prix on merkittävä juttu. Norja on saanut jättipotin kolmesti, mutta täältä on myös lähetetty kilpaan yhtä outoja edustajia kuin Suomesta.

...et voi ymmärtää, miten ulkomaalaiset eivät ole kuulleet Bjørn Dæhliesta.
No siis, kyllähän nyt kaikkien pitää norjalaiset kansallissankarit tuntea! Miten niin et seuraa talviurheilua? Kuka ihmeen Kimi Räikkönen?

...uskot tosissasi, että huonoa säätä ei ole olemassakaan, vain vääränlaisia vaatteita.
Norjalainen totuus, jota toistellaan usein. Ulkoiluvaatteiden suhteen Norjassa on kyllä kieltämättä hyvät valikoimat laadukasta tavaraa. Ja kallista. Ehkä tämä selittää myös norjalaisten innon lenkkeillä ja pyöräillä säässä kuin säässä.

...sinulla on kaksi autoa, mökki ja vene, tai jopa useampia.
Statussymbolien pitää olla kunnossa. Ihmisillä on rahaa ja sitä myös käytetään. Toisaalta norjalaisilla on kuulemma myös aika reippaasti velkaa.

...viikon viettäminen pienessä mökissä vuorilla ilman juoksevaa vettä ja sähköä tuntuu houkuttelevalta.
...mielestäsi pääsiäiseen liittyy erottamattomasti hiihtäminen ystävien ja perheen kanssa perheesi vuoristomökillä.
Mökki eli hytte on paikka, jonne mennään viettämään vapaa-aikaa. Mökki voi olla vuorilla tai meren rannalla ja ilmeisesti aika usein alueella, jolla on paljon muitakin mökkejä. Ollaan siis erämaassa mutta lähellä muita.

...ylimääräinen vapaa kirkollisen pyhän takia tarkoittaa "nyt kännätään".
Esimerkiksi pääsiäisena on vapaata jo kiirastorstaista lähtien ja monet  pitävät koko viikon lomaa. Ei niin, että pääsiäisenä tai muuna kirkollisena pyhänä muisteltaisiin sen uskonnollista merkitystä, vaan silloin kuuluu rentoutua. Kukin tavallaan.

...yhdistät mielessäsi perjantai-iltapäivän ja käynnin valtion omistamassa viinakaupassa.
...et ajattele mitään erityistä ostaessasi 50 € maksavan pullon "halpaa" viinaa Vinmonopoletista (vast. Alko).
...juotavan ostaminen 100 €:lla yhden baari-illan aikana ei tunnu enää kohtuuttomalta.
Alkoholi on kallista, mutta se ei näytä haittaavan. Onhan näillä rahaa. Ja juomatavat eivät lopulta taida paljonkaan poiketa suomalaisista, paitsi että kadulla ei näy humalaisia vaan ryyppääminen tapahtuu häveliäästi (?) vähemmän julkisissa paikoissa.

...huomaat olevasi kiinnostuneempi viinin alkoholiprosentista kuin sen nimestä.
...sanot "kyllä tämäkin alas menee", kun saat huonoa viiniä.
Vahvistusta edelliseen...

...myöhästyt mieluummin lennoltasi kuin jätät ostamatta täyden lastin alkoholia tax-freesta.
Kun se alkoholi kuitenkin on aika kallista, niin halvemmalla saadessa kannattaa aina ostaa niin paljon kuin voi. Jos katselee ulkomaan lennoilta tulevia ihmisiä Gardermoenilla, niin kaikilla - siis aivan kaikilla - on tax-free-kaupan muovikassi kilisevine tuliaisineen.

...matkustaessa pelkäät tullia enemmän kuin terroristeja.
Onkohan sinne matkalaukkuun pakattu vielä lisää tuliaisia? Vähän niin kuin kiintiön päälle? Kun kerran ulkomailla on niin paljon halvempaa. Ja sitä paitsi, miksi terroristit tekisivät mitään rauhaa rakastaville norjalaisille?

...on normaalia syödä lounas 11.00 ja päivällinen 15.00.
Lounas on suomalaisittain katsoen välipala, joten ei ihmekään, että nälkä yllättää uudelleen niin nopeasti.

...et ihmettele tapaa tehdä aina "matpakke", voileipäpaketti lounaaksi.
Vielä selvennyksenä edelliseen, että lounas on todellakin vain leipää.

...sinulla on tapana kietoa paistettu makkara kylmään lettuun.
...olet tosissasi sitä mieltä, että kalapullat maistuvat joltakin.
Makuja on monia, ja norjalaisille tuntuvat maistuvan yhdistelmät, joita kukaan muu ei ole tullut ajatelleeksi. Grillimakkara ja makea vohveli, maksapasteija ja banaani. Ja sitten nuo hienoksi jauhetut kalajalosteet... Eivät ne oikeasti maistu miltään.

...uskot, että olematon tuotevalikoima kaupassa vain helpottaa ostosten tekoa.
Tuleepa mieleen, kun vein norjalaisen ruokaostoksille Stockmann Herkkuun. Kuin lapsi karkkikaupassa. Itse olen luokitellut lähialueen ruokakaupat A-, B- ja Ö-ryhmiin. Lähin kauppa on valitettavasti Ö, eikä sinne kannata mennä ostoksille, jos haluaa jotakin maitoa, leipää, jauhelihaa tai vessapaperia erikoisempaa eikä niiden merkillä ole väliä.

...tiedät että elämän tarkoituksella on jotain tekemistä sanan "koselig" kanssa (cosy, mukava)
Mukavuus ja kaikkien viihtyminen on olennaisempaa kuin se, saadaanko jotain aikaiseksi. Tämän ajatuksen itse asiassa luin lehdestä tänään.

...kuulet uutisen toisella puolen maailmaa olleesta terrori-iskusta, ja ensimmäinen reaktiosi on "herregud, onko norjalaisia loukkaantunut?"
Norja on kuin kylä, jonka asukkaat ovat kiinnostuneitä lähinnä toistensa tekemisistä. Se, mitä muille ja muualla tapahtuu, ei ole niin olennaista.

...alat uskoa, että maailma romahtaisi ilman Norjan ponnisteluja.
Norja sotii Naton riveissä kaikkia pahiksia vastaan, jakaa Nobelin rauhanpalkinnon, on urheiludopingin esitaistelija ja ylläpitää maailman öljytasapainoa. Ihan vain muutaman asian mainitakseni.

Olet ollut Norjassa liian kauan, kun -määritelmiä löytyy netistä monestakin paikasta, ja olen tähän ottanut mukaan vain valitut palat. Pois jäi esimerkiksi sellaisia asioita, jotka pätevät muihinkin Pohjoismaihin. Kootut selitykset on laadittu pilke silmäkulmassa.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Aurinkoisia terveisiä

...lähetti Riina Pariisista. Siellä taidetaan kävellä kuivilla kaduilla auringosta nauttien eikä lumi-, räntä-, tihku- ym. sateessa jäällä liukastellen, niin kuin täällä meillä maanantaista lähtien. Tähän tilanteeseen Sunshine Award sopii oikein mainiosti! (Jostain sitä päivänpaistetta pitää saada...)


Niin kuin aina, tunnustukseen  liittyy tehtävä, muutamaan kysymykseen vastaaminen:

Lempinumero: 21 eli ventti. Ei kyllä alunperin sen ventin takia, mutten muista enää miksi. Jostakin syystä tämä luku miellyttää minua.

Alkoholiton suosikkijuoma: Tee. Eikä mikään pussitee vaan irtonaisia lehtiä niiden pitää olla. Tällä hetkellä on menossa paketti Lapsang Souchong -teetä, joka on varsin maistuvaa.

Lempieläin: Kissa. Oman arvonsa tunteva pikkupeto, joka parhaimmillaan on kuitenkin hyvin sosiaalinen. Ja ulkoiluttaa itse itsensä. Niitä löytyy tästä taloudesta kaksi.

Facebook vai Twitter: Facebook ehdottomasti. Jotenkin en vain saa otetta Twitteristä. Liian nopea väline?

Intohimoni: Tekisi mieli sanoa suklaa, mutta toisaalta selviydyn kyllä ilmankin melko pitkään, jos sitä ei ole käsillä. Blogistan? Puutarhanhoito? Selvää voittajaa ei taida löytyä.

Suosikkiviikonpäivä: Lauantai. En ole vielä norjalaistunut riittävästi sanoakseni perjantai.

Suosikkikukka: Mikä tahansa sellainen (viher)kasvi, jota voi hoitaa. Terv. nimim. "kultaköynnöksen pistokkaita enemmän kuin omiksi tarpeiksi".


Aurinko lähtee edelleen seuraaville henkilöille:

THK, Turskatynnyri - kaamosta karkoittamaan :)
Tuula, Tuulan turinat
Miltsu, Kahden laatan välissä

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kuorolaulua tarjolla

Tervetuloa konserttiin!

Oslon suomalainen Cantamus-kuoro konsertoi lauantaina 10.11. klo 18.00. Konserttipaikkana on Margareta-kirkko, joka sijaitsee Oslon keskustassa aivan Deichmanske bibliotekin kyljessä. Konserttiin on vapaa pääsy. Tule kuuntelemaan ja ota ystäväsi mukaan, myös ne norjalaiset.

Haluaisitko myös itse laulaa kuorossa? 
Cantamus on Norjan suomalaisen evlut seurakunnan kuoro, joka harjoittelee joka tiistai-ilta Margareta-kirkon tiloissa Oslossa. Cantamus ei ole kirkkokuoro, vaan sen ohjelmisto on monipuolinen, kuten konserttimainoskin kertoo. Laulajia on tällä hetkellä tusinan verran ja lisää mahtuu mukaan. Erityisesti miesääniä sekä alttoja toivotaan lisää, mutta myös sopraanot ovat tervetulleita. Koska joukkoon kuuluu myös pari skandinaavia, harjoitukset vedetään ruotsiksi/norjaksi, mutta tarvittaessa käytetään myös suomea.

Lisätietoa saa kuoron johtajalta, Barbro Bergqvistiltä, jonka yhteystiedot löytyvät täältä. Myös minä voin vastailla kysymyksiin, joita saa kirjoittaa joko kommentteihin tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen norjalainenpaivakirja at gmail.com.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Oudon nimistä väkeä

Norjalaisten etunimet tuottavat maahanmuuttajalle joskus vaikeuksia, jos nimen perusteella pitäisi päätellä, onko kyseessä mies vai nainen. Osan kohdalla osuu oikeaan onnekkaalla arvauksella, osa "varmoista" arvauksista menee täysin metsään ja joistakin nimistä ei saa minkäänlaisia tuntemuksia kantajan sukupuolesta.

Tehdäänpä pieni testi. Ovatko seuraavat nimet miehelle vai naiselle kuuluvia?
Aslaug             Ingvild
Olaug              Guro
Oddny             Oddbjørg
Rannveig         Sigrun
Aud                 Hege
Norjalaisissa etunimissä on monta historiallista kerrostumaa. Viikinkiaikaisia nimiä on edelleen käytössä paljon, ja näyttää siltä, että monet nimenomaan haluavat antaa lapselleen viikinkinimen. Viikinkiaikaisiin nimiin kuuluvat luonnollisesti mytologiasta peräisin olevat nimet, kuten Odin, Tor, Brage, Siv ja Frøya. Myös esimerkiksi edelleen hyvin suositut Astrid ja Ingrid ovat olleet käytössä jo viikinkiajalla.

Kristinusko toi mukanaan uusia nimiä, kuten Jon (Johannes) ja Anna, joista jälkimmäinen on Norjan kaikkien aikojen (niin pitkälle kuin väestökirjanpitoa riittää) suosituin naisen nimi. Kristilliset nimet eivät kuitenkaan syrjäyttäneet muinaisnorjalaisia nimiä.

Sittemmin nimivaikutteita otettiin myös muista maista, kun esimerkiksi kaupankäynti lisäsi yhteyksiä. Ulkomaalaiset nimet tulivat aluksi lähinnä Tanskan ja Saksan kautta, ja samalla alkoi ylemmistä yhteiskuntaluokista lähtien vähitellen yleistyä tapa antaa lapselle useampi kuin yksi etunimi. Englantilaiset nimet alkoivat saada suosiota ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Nykyään nimiä lapsille etsitään sekä muinaisskandinaavisesta mytologiasta että televisiosta ja kaikkialta siitä väliltä. Vuoden 2011 suosituimmat tyttöjen nimet olivat Emma, Nora/Norah ja Sara/Sahra/Sarah ja poikien nimet Lucas/Lukas, Mathias/Matias ja William.

Norjassa näyttää olevan Suomea paljon yleisempää, että ihmisellä on vain yksi etunimi. Samoin on varsin yleistä käyttää kahta etunimeä normaalissa arjessa. Tämä siis tarkoittaa kahta erillistä nimeä, kuten vaikkapa Jan Harald tai Gro Anita, joita ei ole yhdistetty yhdysviivalla. Miksi näin? Valistunut arvaus (joka saattaa mennä pieleenkin) on, että kun perinteenä on ollut vain yksi etunimi, useampaa etunimeä on alettu käsitelty samalla tavalla eli arkikäyttöön on otettu koko nimi. 

Kaikki kymmenen alussa arvuuteltavaa etunimeä ovat muuten viikinkiaikaista alkuperää olevia naisten nimiä ja löytyvät edelleen nimipäiväkalenterista. Nimipäivän vietto tosin ei täällä tunnu olevan tapana.

***
Tässä postauksessa on käytetty seuraavia lähteitä:
Statistisk sentralbyrå, nimitilastot
Språkrådet, artikkeli henkilönnimistä
Wikipedia.no, mm: 
- lista muinaisnorjalaista alkuperää olevista naisten nimistä 
- yksittäisiä etunimiä käsitteleviä artikkeleita

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Mikä nimeksi rouvalle?

Taannoinen naimisiinmeno antoi aiheen pohtia mahdollisia nimivaihtoehtoja. Niitähän on täällä Norjassa vähän enemmän kuin Suomessa.

Kaikki suomalaisille tutut sukunimivaihtoehdot ovat käytössä myös Norjassa. Naimisiin mennessä yleisintä kuulemma edelleen on, että vaimo ottaa miehen sukunimen. Mies taas voi ottaa vaimonsa sukunimen, mutta se ei vaikuta olevan täällä sen yleisempää kuin Suomessakaan. Omien nimien pitäminen muuttumattomina on myös aika tavallista. Oman nimen ja puolison nimen yhdistäminen väliviivalla on myös mahdollista, mutta enpä muista juurikaan tällaisia sukunimiä nähneeni.

Täkäläiseen nimikulttuuriin kuuluu eräs Suomessa tuntematon asia, mellomnavn eli välinimi. En keksi sille parempaa suomennosta, koska se tosiaan ei kuulu suomalaiseen nimikulttuuriin eikä nimilainsäädäntökään sitä tunne. Välinimellä ei tarkoiteta toista etunimeä, vaan se on esimerkiksi tyttönimi tai toisen vanhemman sukunimi.

Otetaanpa esimerkiksi Mette-Marit Tjessem Høiby, eli nykyinen kruununprinsessa Mette-Marit. Hänen vanhempansa olivat aikanaan päättäneet, että tyttö saa isänsä sukunimen Høiby. Äidin sukunimestä Tjessem tuli välinimi.

Utelin mieheltä, montako sukunimiperäistä välinimeä ihmisellä voi olla. Jos vaikkapa Mette-Marit olisi mennyt naimisiin jonkun tavis-Nordmannin kanssa ja ottanut tämän sukunimen, voisiko hänellä olla väliniminä sekä Tjessem että Høiby vai olisiko tässä tilanteessa tavallista jättää entinen välinimi, Tjessem, kokonaan pois. Mies ei osannut vastata, minkä tulkisen niin, että mitään normaalikäytäntöä ei taida olla.

Nimien arkikäyttökin vaihtelee. Suurella osalla norjalaisista tuntuu olevan välinimi, mutta kaikki eivät sitä arkena käytä. Toisaalta törmää naisiin, jotka monessa tilanteessa käyttävät tyttönimeään eli nykyistä välinimeä kuin se olisi edelleen sukunimi

Norjan nimilainsäädäntö on nykyään varsin vapaamielinen, joten varsinkin välinimiä on helppo vaihtaa tai ottaa lisää muutenkin kuin naimisiinmenon yhteydessä. Toisaalta nimillä voi myös taktikoida, kun lähes kaikenlaiset yhdistelmät ovat mahdollisia. Entiset naapurimme, norjalainen vaimo ja eteläamerikkalainen mies, olivat päätyneet ilmeisen käytännölliseen ratkaisuun. Molemmilla oli sukunimenä vaimon norjalainen nimi ja välinimenä miehen ulkomaalainen nimi. Perheen lapset olivat sitten saaneet saman nimiyhdistelmän. Välinimeä ei ole mikään pakko käyttää esimerkiksi töitä hakiessa, ja mies olikin kuulemma alkanut menestymään sillä alalla paremmin norjalaisen sukunimen turvin.

Näistä lähtökohdista minäkin ryhdyin miettimään nimikysymystä. Täytyy sanoa, että jos asuisin Suomessa, en tuskin olisi uhrannut asialle kovin montaa ajatusta. Nimen muutokseen ei olisi ollut tarvetta. Ulkomaalaisena Norjassa taas tilanne on erilainen. Ei-norjalainen nimi saattaa olla hankala lausua tai muistaa ja ulkomaalainen nimi voi tutkitusti haitata myös työnhaussa.

Kaksoisnimeä en missään tapauksessa halunnut. Sehän se vasta olisikin hankala käytössä. Miehen kanssa keskustelin asiasta ja täkäläisistä käytännöistä, ja hänen mielestään omasta sukunimestäni kokonaan luopuminen olisi ollut outoa. Lopputuloksena oli, että päädyin tähän perinorjalaiseen vaihtoehtoon, "oman" välinimen ja "miehen" sukunimen yhdistelmään. Siis tyyppiä Heli Suomalainen Nordmann, ilman väliviivaa.

***
Avioliiton ja nimenmuutoksen päivittyminen Norjan rekistereihin kesti aikansa ja huomasin sen tapahtuneen, kun verkkopankissa eräänä päivänä näkyi uusi nimi. Ja väärin kirjoitettu etunimi. Helo. Henkilötiedot päivittyvät pankin järjestelmiin automaattisesti väestörekisteristä, joten jäljet johtivat sylttytehtaalle. Soitin saman tien väestörekisteriin ärrinmurrin-puhelun. Virkailija vakuutteli, että kaikki tiedot oli kirjattu oikein ja etunimen kirjoitusasu oli Heli. Hah! Jostain syystä kuitenkin parin päivän kuluttua verkkopankissa nimi näkyi oikein kirjoitettuna.

Oma lukunsa sitten on Suomen väestötietojärjestelmä, joka ei ymmärrä välinimeä vaan kirjaa sen samalle riville etunimien kanssa.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Passikuva

- Päivää! Tarvitsisin passikuvan. Onnistuuko täällä? (Liikkeessä ei näy kuvauspaikkaa.)
- Tottakai! Mennäänpä tuonne ulkopuolelle, valkoisen seinän luo.

Räpsis, räpsis.

- Minkä maan passista on kyse?
- Suomen. Minulla on tässä mitat, joiden mukainen kuvan pitäisi olla.
- Schengen-standardi, jees, jees. Kuva on valmis kymmenen minuutin kuluttua.

Määräajan kuluttua noudan kuvat ja lähden kotiin. Kotona iskee epäluulo ja kaivan mittatikun esiin. Juu ei, takaisin valokuvausliikkeeseen.

- Päivää! Tässä teidän ottamassa passikuvassa on väärät mitat. Pään korkeus on puolitoista milliä liian vähän. Tarvitsen uuden kuvan.
- No hupsista! Otetaanpa uusi kuva.

Räpsis, räpsis.

- Teemme kuvat mahdollisimman nopeasti. Ihan muutama minuutti vain menee.

Kymmenisen minuuttia aherrusta takahuoneessa.

- Viisi minuuttia menee vielä.

5+ minuuttia aherrusta takahuoneessa kahden ihmisen voimin.

- Tämä on tooosi outo kokostandardi.
- Saattaapi olla joku eurostandardi...
- Kuva näyttää ruudulla oikeankokoiselta, mutta sitten ulos tulostuu jotain muuta. Hetki menee vielä.

Edelleen jokunen minuutti aherrusta takahuoneessa.

- Onpas erikoisen kokoinen passikuva. Ei meidän laite tunne tällaista kokoa.
- Kyllä minun nyt kuitenkin pitäisi saada se ohjeiden mukainen passikuva.
- Hetki menee vielä. Täytyy aloittaa alusta koko juttu.

Vielä muutama minuuttia aherrusta takahuoneessa. Kokonaisaherrusaika noin puoli tuntia.

- Tässä olisivat nyt nämä kuvat.
- Satuitko mittaamaan, ovatko mitat nyt oikeat?
- Eh, enpä tainnut... Mutta kyllä sen pitäisi olla.
- Minullapa on oma mittatikku mukana. Hetki vain. No niin, nyt tämä kelpaa. Kiitoksia!

***
Jos lähetystössä ei hyväksytä tätä kuvaa jonkin muun ohjeistuksesta poikkeaman vuoksi, niin minä revin pelihousuni.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Syksy

Pihaprojekti ei ole menneenä kesänä edistynyt aivan niin paljon kuin keväällä suunnittelin. Koko kesä on ollut niin sateinen, että takapihalla on tuntunut olevan lähinnä mutaa, jonka kaivelu ei oikein ole inspiroinut.

Tänään olin varmaankin viimeisiä kertoja tänä vuonna tekemässä pihalla mitään. Päivän saldona ovat ensi kevättä varten istutetut tulppaaninsipulit, marja-aroniapensaiden leikkaus, lannoitteen levittely erinäisten kasvustojen juurille ja melkein valmis kiviensiirtourakka.

Pengerryksistä yli jääneet kivet piti siirtää pois siitä, mihin on tarkoitus tulla nurmikkoa. Eri kokoisia murikoita oli niin paljon, että niiden siirtelemiseen taisi mennä lähes puolitoista tuntia. Samalla piti tosin myös perata niiden sijoituspaikasta kaikenlainen kasvusto pois. Lopputulos on ihan tyydyttävä ja kivien kantamisen jälkeen ei tarvitse enää lähteä erikseen liikkumaan.

Tulevan nurmikon paikka pitää vielä perata kokonaan, ja siinä yhteydessä muualle sijoitettavia kiviä varmasti löytyy vielä lisää. Työ jatkuu pitkin syksyä sen mukaan kuin säät sallivat ja inspiraatiota riittää.

***
Tämä postaus on tehty kännykällä. Aivan kaikkia tarpeellisia toimintoja tästä Blogger-sovelluksesta ei näytä löytyvän, mm. kuvien sijoittuminen on täysi mysteeri tässä vaiheessa, kun postausta ei ole vielä julkaistu.



torstai 6. syyskuuta 2012

Mission impossible?

Olen tänä kesänä seurannut verkossa eri foorumeilla käytyä keskustelua ulkomaalaisten vaikeuksista työllistyä Norjassa. Kyse ei tällä kertaa ole kehitysmaista tulevista maahanmuuttajista, vaan länsimaalaisista, jotka ovat usein hyvinkoulutettuja ja muualla jo uraa tehneitä. Ulkomaalaisten työnhakijoiden ongelmista kirjoitin jo viime talvena, mutta tämä liippaa minua niin läheltä, että jatketaan tästä vielä.

Mielenkiintoisin keskustelu löytyi LinkedInistä, ja mielenkiintoiseksi sen teki se, että keskusteluun osallistui sekä norjalaisia että aiheesta omakohtaisia kokemuksiaan kertoneita ulkomaalaisia. LinkedInin tapaan keskustelua käytiin kukin omalla nimellään, mikä varmasti piti kommentit siistimpinä kuin jossain anonyymien keskustelupalstalla.

Keskustelun pani alkuun nuori belgialainen, jolla oli kaksi maisterin tutkintoa ja jonkin verran työkokemusta. Hän kertoi olleensa sekä vaihto-oppilaana että opiskelijavaihdossa Norjassa yhteensä kaksi vuotta ja oppineensa sinä aikana puhumaan melko hyvin norjaa. Nyt hän olisi kiinnostunut lähtemään töihin Norjaan ja kyseli mahdollisuuksistaan. Aloitus oli kirjoitettu englanniksi.

Norjalaisilta tuli erilaisia kommentteja, mutta ainakin minun silmääni - ja nähtävästi myös muiden ulkomaalaisten - pisti se, miten negatiivisesti tai vähättelevästi monet norjalaiset lähestyivät asiaa.

"Et löydä töitä, jos et puhu norjaa. Opettele ensin kieli!" oli yksi ensimmäisistä kommenteista pääsisällöltään. Näinhän se asia varmasti on, mutta kommentoijalta oli tainnut jäädä jotain ymmärtämättä. Samasta asiasta kyllä kirjoittivat monet muutkin norjalaiset kommentoijat.

"Voisit tehdä vapaaehtoistöitä", neuvoi toinen, joka ei myöskään näköjään arvellut oikeita töitä löytyvän. Ei vaikka belgialainen oli jo antanut näytteen norjankielentaidostaan. "Hienoa, että puhut norjaa, mutta..."

Ulkomaalaisten kommenteista löytyikin sitten suorastaan inhorealismia. Kerrottiin työn löytymisen vaikeuksista, vaikka norjan kieli olisi sujuvaa. Jopa työtehtäviin, joissa norjaa ei tarvittu, kerrottiin käytännössä sitä vaadittavan. Keskustelussa vilahtelivat myös sellaiset sanat kuin nepotismi ja ksenofobia. Yleinen ongelma ulkomaalaisilla nimittäin näyttää olevan, että avoimia työpaikkoja täytetään tutuilla ja tutun tutuilla. Jos ulkomaalaisella työnhakijalla ei ole riittävästi norjalaisia sisältävää sosiaalista ja ammatillista verkostoa, ei löydy myöskään niitä, jotka voisivat puhua hänen puolestaan. Arveltiin myös, että työhakemukset, joissa on ulkomaalainen nimi, yksinkertaisesti jätetään huomiotta vaikka hakija olisi pätevä.

Monien antama neuvo oli, että kannattaa pysyä Belgiassa. Tai ainakin tulla Norjaan vasta sitten, kun työpaikka on jo löytynyt.

Negatiivisista kokemuksista kerrottiin myös muilla foorumeilla. Yleistä näyttää olevan, että kun ulkomaalainen soittaa ja kysyy työpaikasta, vastaanotto saattaa olla jopa innostunut, mutta hakemuksen lähettämisen jälkeen työnantajasta ei kuulu enää mitään. Ja lopulta, kyselyjen jälkeen, selviää, että työn on saanut joku norjalainen.

Se kyllä myös todettiin, että on tiettyjä aloja, joilla ulkomaalaiset otetaan avosylin vastaan, koska ammattitaitoisesta työvoimasta on pulaa. Tällaisia aloja ovat erityisesti terveydenhuolto ja öljyteollisuus. Mutta jos alalla on riittävästi norjalaista työvoimaa tarjolla, ulkomaalaisen mahdollisuudet ovat huonot.

Ulkomaalaisten työhakijoiden huono tilanne ei käytännössä aivan kohtaa virallista politiikkaa ja juhlapuheita, joissa ulkomailta tuleva osaaminen arvostetaan korkealle. Käytännössä korkeakoulutetut maahanmuuttajat saattavat olla työttömiä työnhakijoita vuosikausia tai päätyä siivoojiksi ja bussinkuljettajiksi ilman, että siinä nähdään mitään erityistä ongelmaa yhteiskunnan kannalta. Sehän on vain hienoa, että ulkomaalaisillakin on töitä! Eräällä foorumilla hehkutettiin ohjelmaa, jonka avulla korkeakoulutetut ulkomaalaiset pääsevät mentoroinnin ja työharjoittelun kautta koulutustasoaan vastaaviin töihin. Tulokset olivat erinomaisia - mutta käytännössä ohjelmaan mahtuu mukaan vain kourallinen ihmisiä.

Tämä on asia, josta sekä norjalaisilla että maahanmuuttajilla itsellään on varmasti monenlaisia näkemyksiä ja kokemuksia. Valitettavasti monet norjalaiset kuitenkin tuntuvat elävän näennäisesti tasa-arvoisen hyvinvointiyhteiskunnan pilvilinnassa, jonka rauha rikkoontuu vasta, kun tuttavapiiriin ilmestyy työsaannin kanssa kamppaileva koulutettu, länsimainen maahanmuuttaja.

Olisi mielenkiintoista tietää millainen tilanne on muissa läntisen Euroopan maissa tai Pohjois-Amerikassa, ja millaista keskustelua näistä asioista käydään.

***
Tämä Norjaan työllistymistä käsittelevä blogikirjoitus on vuodelta 2005, mutta siinä on varsin ytimekkäästi kuvailtu aivan samoja asioita, joita tämän hetken keskusteluissa ruoditaan.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kuinka taviksia kuninkaalliset saavat olla?

Kruununprinssipari shoppailemassa New Yorkissa. (kuva)
Muutama päivä sitten uutisotsikoissa oli Norjan kuningasperheen turvallisuuden mahdollisesti vaarantanut, nykyään normaalisti hyvin arkipäiväinen asia. Kruununprinsessa Mette-Maritin poika, Marius, oli julkaissut Instagramissa yksityisluonteisia kuvia perheestä. Tuskinpa niissä kuvissa sinänsä mitään arkaluonteista näkyi, mutta aika- ja paikkatietojen, siis perheen olinpaikan, näkyminen kenelle tahansa saivat kuninkaallisten turvallisuudesta vastaavat kauhistumaan. Instragram-tili suljettiin ja kuninkaallisia nuhdeltiin sanomalehtien sivuilla.

Kuninkaallinen asumus. Kuvat ovat jo poistetusta vuokrailmoituksesta osoitteesta finn.no
Tästä näkökulmasta on aika mielenkiintoista, että prinsessa Märtha Louisen perheen asunto on juuri annettu vuokralle jollekin tavikselle. Tai no, tuskin kyseessä kuitenkaan on mikään ihan perustavis, koska asunnosta pyydetty kuukausivuokra on aika kuninkaallinen, 45.000 kruunua eli tämän hetken valuuttakurssilla noin 6000 €. Vuokrailmoitus kuvineen oli netissä kaiken kansan ihmeteltävänä pari kuukautta ennen kuin vuokralainen löytyi.

Prinsessa Märtha Louise ja Ari Behn (kuva)
Kruununprinssipari joutuu tulevan hallitsijaparin asemansa takia viettämään varmasti aika "epänormaalia" elämää. Kruununprinsessa Mette-Marithan on taustaltaan aito tavis, joidenkin mielestä vähän liiankin kanssa tulevaksi kuningattareksi. Moni varmasti Suomessakin muistaa, miten hän juuri häidensä edellä antoi julkisen lausunnon aiemmasta railakkaasta elämästään.

Prinsessa Märtha Louise taas on tavallaan pyrkinyt eroon kuninkaallisuudesta. Hän on luopunut hänen kuninkaallinen korkeutensa -tittelistä mutta on kuitenkin halunnut pitää prinsessan tittelin. Sitä hän sitten käyttää muun muassa liiketoiminnassaan, enkelikoulunsa yhteydessä ja kirjoja julkaistessaan. Ja kuningasperheeseen Märtha Louise miehineen ja lapsineen toki lasketaan kuuluvaksi edelleen. Prinsessankin puoliso, Ari Behn, on jonkinasteinen tavis - toimittaja tai hienommin sanottuna kirjailija - joka on aiheuttanut pahennusta muun muassa kertoilemalla ginin juomisestaan jossakin haastattelussa.

Norjassa ei ole aatelistoa, joten kuninkaallisten ja tavallisen kansan välillä ei oikeastaan ole mitään syntyperään perustuvaa väliporrasta, jonka kanssa kuninkaalliset voisivat luontevasti seurustella ryhtymättä liian tavallisiksi. Toisaalta nykyaikana koko kuninkaallisen käsite - että joku on valtionpäämies ja muiden yläpuolella vain, koska on sattunut syntymään tiettyyn perheeseen - on Norjan kaltaisessa sosiaalidemokraattisessa tasa-arvoyhteiskunnassa lievästi sanottuna omituinen.

Mutta jos kuninkaalliset tekevät samoja asioita kuin tavikset, niin johan kansa älähtää. Tai ainakin lehdistö.

Kuningasperhe tervehtii kansaa. (kuva)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Tunnustus

Pallon matkassa -blogin Krista antoi minulle tunnustuksen, josta hänelle suuret kiitokset!


Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it - lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Suosikkiblogejani on mahdotonta laittaa paremmuusjärjestykseen, joten arvoin muuten vaan viisi tutustumisen arvoista blogia. Olkaa hyvät!
Laura, Lucky Drops - upouusi norjansuomalainen tuttavuus
Marianna, Vuonon kimallus - kauniita näkymiä Lounais-Norjasta 
Riina, Olipa kerran Pariisi - näkökulmia ja analyysia elämästä Ranskassa
MamaE, Ensilunta - norjalaissuomalaisen perheen elämää Pohjois-Norjassa
Anne, Helvetianmoista elämää - helvetianmoista arkea Sveitsissä

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Näkymiä Trondheimista


Ensivaikutelma Trondheimista oli, että sehän on kuin Rauma! Tai Porvoo. Tai tietyllä tavalla mikä ettei vaikka Turkukin. Puutalokaupunki, johon sittemmin on noussut myös eri vuosikymmenten modernia tyyliä edustavia rakennuksia. Mutta tietynlainen pikkukaupungin tuntu ja viehätys on edelleen jäljellä, vaikkei Trondheim mikään pikkukaupunki olekaan vaan Norjan kolmanneksi suurin.


Trondheim ei ole avomeren partaalla vaan vuonon rannalla, ja vesi on merkittävä elementti. Tavaraa on tuotu ja viety vesitse pitkään. Paikoillaan ovat edelleen vanhat varastorakennukset, joiden viereen pääsee laivalla, mutta moni niistä näytti saaneen uuden tehtävän.

Tunnelma Trondheimissa on aivan erilainen kuin Oslossa. Siinä missä Oslossa julkisivu on puunattu kiiltäväksi, mutta heti kulman takana asfaltti kupruilee ja talot kaipaisivat vähintään graffitien poistoa, Trondheimin keskustassa ensivaikutelma on nuhjuisempi ja kodikkaampi. Sivummalta taas löytyy vaikkapa entiselle satama/teollisuus/mikäliealueelle noussut modernin kiiltävä alue. 


 Trondheim on myös opiskelijakaupunki, jossa sijaitsee mm. maan toiseksi suurin yliopisto, Norjan teknis-luonnontieteellinen yliopisto (NTNU), joka nimestään huolimatta on huomattavasti monitieteisempi, ja Sør-Trøndelagin korkeakoulu. Norjassa "korkeakoulu" on jossain määrin suomalaista ammattikorkeakoulua vastaava, muttei ehkä aivan sama. 


Yksi Trondheimin merkittävistä instituutioista on Rosenborg Ballklub (RBK), joka on voittanut sarjamestaruuden yhteensä 22 kertaa, niistä 13 kertaa peräkkäisinä vuosina 1992-2004. Lerkendalin stadion on komean kokoinen ja ottelu perivihollista, Moldea, vastaan oli vetänyt sen jotakuinkin täyteen väkeä.


Kaupungilla kävellessä huomion kiinnitti tällainen isohko ja juhlallisen näköinen puutalo. Stiftsgården on Trondheimin kuninkaallinen residenssi ja Pohjoismaiden suurin puupalatsi. Mies valisti minua, että tänne kuningas majoittuu Trondheimissa vieraillessaan. Ei tarvitse monarkin mennä hotelliin.

Ja sitten niillä on siellä tämä:


Nidarosin tuomiokirkko on jotenkin hämmentävä kaikessa goottilaisessa mahtavuudessaan. Sitä rakennettiin pitkään ja hartaasti noin vuosina 1070-1300. Toisaalta täytyy ihmetellä, mikä sai ihmiset rakentamaan tällaisen kirkon kaukana pohjoisessa olevaan pikkukaupunkiin. Mutta toisaalta, olihan Trondheim, tai silloinen Nidaros, toki merkittävä paikka tuohon aikaan. Pyhän Olavin hauta teki Nidarosista suositun pyhiinvaelluskohteen, jonne tultiin kaukaakin.

Ei ole epäilystäkään siitä, mikä on Trondheimin päänähtävyys, ja ehkä koko Norjan merkittävin historiallinen nähtävyys. Se on Pyhän Olavin hautapaikkana ja Norjan kuninkaiden kruunajaiskirkkona myös Norjan tärkein kirkko.

Mutta ennen kaikkea kirkko hämmentää, kun se tulee näkyviin matalien puutalojen reunustaman kadun päässä.

perjantai 10. elokuuta 2012

Kiäntelyä ja viäntelyä


Norjalaisia sanoja!
keltamutka - banaani
cp-rekka - pyörätuoli
tissilaatikko - rintaliivit
jättiturska - hai
korkeajännitepolkka - breakdance

Onkohan ruotsin ja norjan kielen suhde samanlainen kuin suomen ja viron kielen suhde? Ainakin jos tätä Theresen, ruotsalaisen kollegani, muistiinpanoa on uskominen, näin voisi olla. Naapurikieli kuulostaa tutulta mutta samalla huvittavalta.

Minun ensivaikutelmani norjan kielestä oli, että se on kuin yksinkertaista ruotsia, johon on lisätty paljon englantilaisia lainasanoja ja muutama saksalainen sana. Sittemmin minua kyllä valistettiin, että saksan kielestä ei todellakaan ole lainattu mitään, vaan ne mahdollisesti saksalta kuulostavat sanat ovat tulleet tanskasta.

Ruotsin kielestä oli paljon apua yrittäessäni ymmärtää norjaa. Aivan samanlaisiin johtopäätöksiin kuin Therese en kuitenkaan kyennyt, sillä ruotsinkielentaitoni ei ollut aivan tällaisen sananvääntelyn edellyttämällä tasolla. Äidinkieleltään ruotsalaiset mitä ilmeisimmin saavat norjasta enemmän irti myös tässä mielessä, ja norja alkaa kuulostaa samalta kuin viron kieli suomalaisesta.

Tämä kuva iski ainakin minun nauruhermooni siinä määrin, että se piti jakaa teillekin. Miehen mielestä tämä ei nyt ollut niin huvittava...

Tack för bildet, Therese!

maanantai 6. elokuuta 2012

Naimisiin norjalaisittain

Norjassa naimisiinmenon valmistelu alkaa oletettavasti aika samalla tavalla kuin Suomessa. Sanon oletettavasti, koska en ole koskaan mennyt naimisiin Suomessa ja tietoni sikäläisistä toimenpiteistä perustuvat kuulopuheisiin.

Kirkon varaaminen sujui mallikkaasti jo viime kesänä. Ajoissa varatessa saimme, mitä halusimme, eli Akershusin linnankirkon Oslossa. Sitä voisi verrata vaikkapa Turun linnan kirkkoon - pienehkö kirkko juhlavassa ympäristössä. Linnankirkko on muuten kuninkaan kirkko ja sen kryptaan on haudattu Norjan kuninkaallisia. Juhlapaikan hankkiminen jäi myöhempää ajankohtaan eli kevääseen, joka oli aivan riittävän aikaisin. Muutamista vaihtoehdoista valikoitui Oslo Militære Samfund, joka on sopivasti lähes kirkon vieressä. Sotilaallisesta nimestään huolimatta se on kenen tahansa käytössä nopein käsi voittaa -periaatteella.

Paperisota naimisiin pääsemiseksi ei ollut mielestäni mitenkään erityisen hankala, vaikka ulkomaan kansalainen luonnollisesti tarvitsee dokumentteja myös kotimaastaan. Esteiden tutkintaa varten meidän molempien piti täyttää paitsi lomakkeet, joissa ilmoitimme mahdollisista aiemmista avioliitoista ja lapsista ynnä muusta, myös toimittaa viranomaisille forlovererklæring.

Forlover on naimisiinmenijälle läheinen henkilö, joka kyseisellä lomakkeella vakuuttaa mm. että naimisiin halajava ei ole ennestään naimisissa tai läheistä sukua tulevalle puolisolleen. Forloverille ei oikeastaan ole suoraa suomennosta. Leikkisästi sen voisi kääntää naittajaksi tai kihlaajaksi (forlove = mennä kihloihin), tai jos haetaan vastaavaa suomalaisesta perinteestä, niin sopiva sana voisi olla puhemies. Sama henkilö toimii myös todistajana häissä.

Forlovererklæring on ilmeisesti toisaalta perua vanhoilta ajoita, jolloin väestörekisteriä nykyisessä tarkkuudessaan ei ollut, mutta toisaalta se lienee myös jonkinlainen ratkaisu siihen, että Norjassa on paljon maahanmuuttajia, joista monet eivät pysty hankkimaan virallisia todistuksia entisestä kotimaastaan. Tasapuolisuuden nimissä kaikki naimisiin menijät, myös syntyperäiset norjalaiset, joutuvat esittämään tällaisen todistajanlausunnon naimakelpoisuudestaan.

Päädyimme pitämään pienet häät, joten valmistelut eivät olleet maailmaa mullistavia. Juhlapaikan kanssa sovittiin tarjoilusta ja muista yksityiskohdista, kukkakaupan kanssa morsiuskimpusta ja koristeista - ja ai niin, sen puvunkin kävin hankkimassa oikein Drammenista (pikkukaupunki Oslon lähellä), koska siellä tuntui saavan parempaa palvelua ilman jonotusta ja ajanvarausta kuin Oslosta.

Pienet häät tuntuikin sitten olevan se asia, joka piti suurinpiirtein vääntää rautalangasta erilaisista asioista sopiessa. Jotenkin oletus oli, että naimisiin kuuluu mennä ison vierasjoukon kera ja sen mukaisella budjetilla. Näin ainakin kun Oslossa ollaan ja kirkkohäät ovat kyseessä. No, kun rautalanka oli väännetty, palvelu oli ihan hyvää ja lopputuloskin oli erinomainen. Oikeastaan ainoa paikka, jossa rautalangan vääntämistä ei tarvittu, oli kampaaja. Siellä riitti, että valitsin listalta vaihtoehdon, joka sisälsi vain morsiamen kaunistamisen, ei laumaa morsiusneitoja ja muuta hääväkeä.

Papin kanssa kävimme juttelemassa runsasta viikkoa ennen häitä. Käytiin läpi vihkimisen kulku ja valittiin millaisia sanamuotoja papin halutaan käyttävän. Seremonia oli norjankielinen, mutta pyysin, että pappi pitää puheen englanniksi suomalaisia vieraita silmälläpitäen.

Norjalaisissa häissä morsiuspari istuu yhdessä forloverien kanssa kirkossa alttarin edessä suurimman osan ajasta. Ennen varsinaista vihkimistä morsian ja hänen forloverinsa istuvat vasemmalla puolella ja sulhanen forlovereineen heitä vastapäätä oikealla puolella. Forloverit istuvat lähimpänä alttaria. Itse seremonia on muuten jotakuinkin samanlainen kuin Suomessa ja varsinaisen vihkimisen aikana morsiuspari seisoo vierekkäin papin edessä. Toisin kuin Suomessa, kumpikin vastaa myöntävästi kahteen kysymykseen. Ensimmäinen kysymys kuuluu: Haluatko ottaa NN aviopuolisoksesi? Toinen kysymys: Haluatko rakastaa ja kunnioittaa häntä ja olla uskollinen hyvinä ja huonoina päivinä, kunnes kuolema teidät erottaa? Vihkimisen jälkeen seuraa istumapaikkojen vaihto niin, että sulhanen ja morsiamen forlover vaihtavat paikkaa. Nyt siis morsiuspari istuu yhdessä vasemmalla ja molemmat forloverit oikealla.

Parissa norjalaisissa häissä aikaisemmin olleena odotin mielenkiinnolla, millaisen puheen tämä pappi pitää. Niissä häissä, joissa olen ollut vieraana, papin puheissa on käsitelty varsin maallisia asioita, esimerkiksi jalkapalloa, ja viittaukset kristillisiin näkökohtiin ovat mielestäni jääneet aika vähälle huomiolle. Meidän pappimme olikin sitten perinteisemmällä linjalla ja puhe perustui valitsemiimme Raamatun teksteihin. Ihan asiallista, kun kuitenkin kirkkohäät olivat kyseessä.

Olin yllättävän rauhallinen ennen kirkkoon menoa, mutta sitten kun alttari läheni, alkoi jännittää ja pulssi kiihtyi. Jos minulta olisi heti kirkon jälkeen kysytty, mitä siellä tapahtui ja mitä pappi sanoi, en olisi varmaankaan muistanut yksityiskohtia. Jännityksestä huolimatta pystyin kuitenkin hyvin seuraamaan norjakielistä seremoniaa ja vastaamaan "ja" oikeissa kohdissa. Olisihan se ollut noloa, jos morsian olisi tipahtanut kärryiltä kesken kaiken.

Valokuvat otettiin linnakkeessa, joka tuntui olevan suosittu paikka ottaa hääkuvia. Morsiuspareja nimittäin näkyi useampia. Ennen kuin hääväki siirtyi juhlapaikkaan, otettiin kuitenkin yhteiskuva kaikista sekä kuva meistä ja forlovereista. Nämä kuvat nähtävästi kuuluvat norjalaiseen perinteeseen, koska Suomessa en ole tällaisiin virallisiin ryhmähääkuviin törmännyt. Päivä oli onneksi poutainen, joten kuvissa ei näy märkää morsianta. Kuvien ottaminen noin julkisella paikalla herättää väistämättä turistien ja muiden lauantaipäivää viettävien mielenkiinnon. Onnitteluja huudeltiin sieltä täältä ja taisimme päätyä aika moneen loma-albumiin.

Kuvausten loputtua, kun kasvoissa alkoi jo tuntua kramppi tunnin kestäneen hymyilemisen seurauksena, pääsimme lähtemään vieraiden luo. Kävelimme parin minuutin matkan kahdestamme ja herätimme taas muutaman turistin huomion.

Norjalaiseen hääpäivälliseen kuuluu olennaisena osana puheiden pito. Minua valistettiin, että kunnon häissä pitää olla ainakin viisi puhetta: morsiamen isä, sulhanen, morsiamen forlover, sulhasen forlover ja morsian. Sen lisäksi kuka tahansa vieraista voi pitää puheen, jos siltä tuntuu. Puheet pidetään päivällisen lomassa, minkä ansiosta päivällispäydässä istuminen saattaa venähtää, jos niitä on paljon. Me selvisimme kuudella puheella, mikä näinkin pienissä häissä oli jo hyvä suoritus.

Päivällisen jälkeen siirryimme salongin puolelle seurustelemaan ja tutkimaan lahjapöytää. Sulhasen sisar oli näppäränä naisena jo ennen morsiusparin saapumista avannut paketit, asettanut lahjat näytille ja ennen kaikkea kirjoittanut listan siitä, keneltä mikäkin lahja oli. Tämän listan perusteella meidän pitäisi sitten kiitoskortteja kirjoittaessamme osata kiittää ihmisiä lahjoista lahjan laadun mainiten. Kun kerroin miehelle, ettei tällainen ole yleensä tapana Suomessa vaan kaikkia kiitetään tasapuolisesti samalla tavalla, hän oli suorastaan pöyristynyt.

Sopivan ajan kuluttua ohjelmassa oli vielä hääkakku ja kahvi. Kolmen ruokalajin päivällisen jälkeen minulle olisi riittänyt pelkkä hääkakku, mutta sehän olisi norjalaisittain ollut ennenkuulumatonta. Hääkakun lisäksi tarjolla kuuluu olla valikoima pienempiä kakkuja. Siis nimenomaan kakkuja - ei pikkuleipiä, piirakoita, suolapalaa tai vastaavaa, jota suomalaisissa häissä on kahvin kanssa. Usein on tapana, että kakkuja leipovat morsiusparin läheiset ystävät ja sukulaiset. Päivittelin tätä tapaa juhlapaikan ruotsalaisen hovimestarin kanssa, joka kertoi nähneensä häitä, joissa on ollut laskennallisesti puoli kakkua jokaista vierasta kohden. Melkoinen kakkumäärä siis. Miehen kanssa pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen, että lisäkakkuja tulee vain yksi eli tässä asiassa otettiin järki käteen.

Päivä kului lopulta varsin nopeasti ja hotellin lakanoihin nukahti väsynyt mutta onnellinen pariskunta.


perjantai 3. elokuuta 2012

Takapihalla tapahtuu

 

Eräänä päivänä, kun sateessa oli sopiva tauko, kävin vähän tutkimassa pihan perällä rehottavaa pusikkoa (kuva viime kesältä). Olen karsinut sitä aika reippaasti ensin viime syksynä ja sitten vielä lisää keväällä ennen lehtien tuloa. Siitä huolimatta paikalla on edelleen pieni viidakko, jossa on sekaisin jasmiketta, ruusua, jalavaa ja vadelmaa. Todennäköisesti jotain muutakin.

Jättitataren torjuntaprojekti on edistynyt, sillä syksyinen ja keväällä jatkunut juurakkojen kaivaminen on selvästi vähentänyt kasvia. Asiaa auttanee se, että olen koko kesän ollut silmä tarkkana ja poistanut uudet kasvustot heti alkuvaiheessa, mahdollisuuksien mukaan juurineen. Naapurin puolella tatarta edelleen on, joten kitkemistä todennäköisesti saa harrastaa jatkossakin, kun en kuitenkaan viitsi mennä naapurin pihaa kaivelemaan.


Pihan perusteellinen kitkeminen johti siihen, että kaikelle syntyneelle puutarhajätteelle piti löytää sijoituspaikka. Talon roskalaatikkoon sitä rikkaruohomäärää en kehdannut kantaa ja kaatopaikalle kuskaaminen olisi kallista, kun määrä ei kuitenkaan ole niin suuri. Ratkaisuna päätin perustaa kompostintapaisen edellämainitun pusikon taakse, jossa se oletettavasti ei häiritse ketään.

Pusikon tutkiminen paljasti, että sen takana olikin jonkun olohuone. Ja keittiö. Ja kenkärivistä päätellen myös eteinen.

Olen kyllä kuullut kesän mittaan puhetta ja kikatusta pensaiden takaa. Se oli kuitenkin yllätys, kuinka paljon tavaraa naapurin tyttö ja kaverinsa olivat sinne kuljettaneet.

Saahan pusikon takana leikkiä, ei minulla sitä vastaan ole mitään. Mutta tässä on nyt yksi pieni mutta. Nämä kyseiset naapurit muuttivat pari viikkoa sitten Etelä-Amerikkaan. Vanhemmat eivät ilmeisesti olleet tietoisia tästä leikkipaikasta ja sinne viedyistä tavaroista, koska ne ovat siellä edelleen. Eipä tässä taida auttaa muu kuin kerätä tavarat jätesäkkiin ja viedä pois. Ei niitä viitsi tuonnekaan jättää maisemaa pilaamaan sitten, kun lehdettömät pensaat eivät enää toimi näkösuojana. 


Olen taas kesän mittaan seurannut, mitä naapurit tekevät takapihoillaan. Aika vähän siellä oikeastaan mitään tapahtuu. Jos perheessä on pikkulapsia, nämä saattavat silloin tällöin leikkiä takapihalla. Muu toiminta rajoittuu lähinnä ruohonleikkuuseen. Viereisellä pihalla sekin on ulkoistettu robotille, joka tekemällä päivittäisen työnsä varmistaa, ettei ihmisten välttämättä tarvitse astua pihan puolelle jalallaankaan. Kuvassa näkyvä pyykinkuivaustelinekin on vain silmänlumetta. Ei sitä koskaan käytetä.

Toisen puolen naapuri on käyttänyt takapihan puoleista terassiaan verstaana, jolta monena aamuna on alkanut kuulua sirkkelin ääni vähän turhankin aikaisin. Välipäivinä sekä puutavara että usein työkalutkin ovat saaneet liota vesisateessa ihan kaikessa rauhassa.


Kaikkea tätä elämänmenoa ihmettelee kissakin. Haukansilmä, jolta pieninkään liikahdus ei jää huomaamatta.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Juhannustulilla

 
Norjalaista juhannusaattoa eli Sankthansaftenia vietettiin lauantaina. Tällä kertaa mekin päätimme etsiytyä seuraamaan juhlintaa läheisellä uimarannalla. Keli ei ollut aivan optimaalinen, mutta varustauduimme pienen sateen varalle ja niin näyttivät muutkin paikalle tulleet tehneen. Minkäänlaista väentungosta rannalla ei ollut, ja jotenkin en usko, että ihmisiä olisi ollut kovin paljon enempää edes kauniina kesäiltana.

Norjalainen juhannuksen juhlinta on tämänvuotisten - ja aiempienkin - havaintojen perusteella varsin aneemista suomalaiseen verrattuna. Juhannus näyttää täällä olevan lähinnä lastenjuhla, ja rannalle olikin saapunut enimmäkseen pikkulapsiperheitä. Rantatapahtuman järjestäjänä oli Askerin koulusoittokunta, joten musiikkina oli koululaisten esittämää torvisoittoa. Paikan päältä sai myös ostaa makkaraa itse grillattavaksi ja virvokkeita. Hinnat olivat täkäläiseen tapaan aika korkeat, ja myös portilla oli rahastuspiste. Me tosin pääsimme sisään ilmaiseksi nähtävästi siitä syystä, että saavuimme kävellen. Hinnasto oli nimittäin laadittu lähinnä autoilijoita silmälläpitäen.

Jokin yhtäläisyys suomalaisen juhannuksen kanssa sentään löytyi: kokon poltto. Kokko oli ihan komean kokoinen ja syttyikin heti toisella yrittämällä. Kokon kylkeen oli ripustettu noita-akka, mikä saikin aikaan keskustelua minun ja miehen kesken.

Mies ei nimittäin tunnistanut noidanpolttoperinnettä nimenomaan Sankthansiin kuuluvaksi, vaikka kokon polttaminen tuttua touhua olikin. Uuden ajan alun noitavainoissa ja noitien polttamisessa norjalaiset kyllä kunnostautuivat  siinä missä naapuritkin, väkilukuun nähden jopa vähän paremmin. Erityisesti noitia vainottiin Pohjois-Norjassa, miehen kotikulmilla, mutta ilmeisesti sinne ei sitten ole jäänyt perinteeksi noidan polttaminen juhannuksena.

Mies ihmetteli myös sitä, että noin siinä sitten poltetaan nainen näinä nykyisinä tasa-arvon ja poliittisen korrektiuden aikoina. Noita-akka oli nimittäin ihan selvästi akka, ja noidan palamista tuntui varsinkin pikkuväki seuraavan mielenkiinnolla. Noidan naispuolisuus sen sijaan on nimenomaan norjalainen asia. Siinä kun naapurimaissa, mm. Suomessa, valtaosa noidaksi epäillyistä oli miehiä, norjalaiset noidat olivat enimmäiseen naisia.

Niin tai näin, nykyihminenkin hypnotisoituu elävää tulta katsellessaan. Viikonloppulapsikin istui itselleen epätyypillisesti hiljaa paikallaan pitkän aikaa ja katsoi tulen palamista.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...