keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Pikku retki Oslon epämääräiselle puolelle

Mies heittäytyi viikonloppuna hankalaksi, kun halusin ulos syömään. Itse ulkona syömistä vastaan miehellä ei varsinaisesti ollut mitään, mutta ravintolavalintani oli epäilyttävä. Halusin nimittäin syömään jonnekin, jossa emme ole ennen olleet, ja ravintolaoppaan avulla tekemäni valinta kohdistui miehen mielestä aivan väärällä alueella sijaitsevaan paikkaan.


Ravintola, johon olin päättänyt mennä ja viedä miehenikin, sijaitsee aivan Oslon keskustassa mutta keskustan itäpuolella - eli väärällä puolella. Mies ilmoitti, ettei halua mennä Grønlandiin, koska siellä on epämääräistä porukkaa. Vain ulkomaalaisia ja rikollisia. Vaarallista.

Pidin kuitenkin pääni, ja koska olin jo ennen ravintolavalintaa onnistuneesti myynyt miehelle ajatuksen ulkona syömisestä, mieskin sitten lopulta taipui. Nuristen, mutta taipui kuitenkin.



Kieltämättä kyseinen osa keskustasta ei varsinkaan pimeällä ole välttämättä kovin houkuttelevan näköinen. Katuvalot tuntuvat himmeämmiltä kuin muualla ja yleisilme on pääkatua nuhjuisempi. Ihmisiä oli liikkeellä paljon, sillä alueella on sekä asuntoja että paljon pieniä ravintoloita. Valtaosa ravintoloista taitaa olla etnisiä.


Epäilys iski miehen mieleen uudelleen, kun löysimme etsimämme vietnamilaisen ravintolan. Kadulta katsottuna se ei näyttänyt houkuttelevalta, pikemminkin päin vastoin. Ravintolaoppaassa oli kyllä todettu, että tämä paikka ei kerää pisteitä miljööllään, mutta ruoka sen sijaan on erinomaista. 


Paikka vaikutti olevan erittäin suosittu. Ravintolasali oli jotakuinkin täynnä, ja kymmenen minuuttia saapumisemme jälkeen ovella näyttikin olevan jo jonoa. Minuun teki välittömästi vaikutuksen ruokalistan pituus, jolla oli mittaa hieman enemmän kuin niin sanotun paremman ravintolan keskivertolistalla. Myös itse ruoka oli oikein hyvää, ja ainakin minun annoksestani olisi riittänyt syötävää pienelle perheelle. Mieskin myönsi, että paikkaan kannatti kaikista epäluuloista huolimatta tulla. 


Oslon keskustan itäisillä osilla on hiukan epämääräinen maine, ainakin joidenkin mielestä. Grønland-niminen kaupunginosa erityisesti tunnetaan maahanmuuttajien alueena, mikä epäilyttää monia kantanorjalaisia. Minun piti oikein tarkistaa kartasta, mistä Grønland oikeastaan alkaa, ja kävi ilmi, ettei se ravintola sitten ihan tarkkaan ottaen ollutkaan Grønlandissa. Lähellä sitä kuitenkin. 

Oslo on siitä jännä kaupunki, että vaikka pääkatu Karl Johan lähiympäristöineen on puunattu edustuskuntoon, sieltä ei tarvitse mennä paria korttelia kauemmas kun jo löytyy aivan erinäköinen kaupunki. Rakennukset ovat matalampia, seinissä on graffiteja ja yleisilme on kuin oltaisiin jossain paljon syrjemmällä kuin pääkaupungin ydinkeskustassa. 

Itäisessä keskustassa harvemmin tulee käytyä, koska ainakaan minulla ei yleensä ole mitään varsinaista asiaa sinne. Ja koska mieskin normaalisti kieltäytyy lähtemästä siihen suuntaan. Jos veikkaan, että tämän alueen ravintoloissa käy ihan eri asiakaskunta kuin sen puunatun keskusta-alueen ravintoissa, en varmaan ole kovin väärässä. 

Jos tältä alueelta menee vielä hiukan ydinkeskustasta poispäin, tulee Grünerløkkaan, entiselle työväenluokan asuinalueella, joka nykyään onkin trendikästä aluetta ravintoloineen, baareineen ja putiikkeineen. Ehkä sitä voisi verrata Kallioon Helsingissä. Ravintolailta Grünerløkkassa kuulostaa paljon hienommalta kuin ravintolailta Grønlandissa. 



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Epämuodollisuuden huippu

Mies pisti viimekesäisen seinäremontin kirjanpitoa kuntoon. Naapurilta, jonka kanssa yhdessä ostettiin tarvikkeet ja tehtiin työt, oli saatu kuitteja kopioitavaksi. Ne piti palauttaa, ja mies ajatteli pistää kirjekuoren naapurin postilaatikkoon, kun nämä eivät sattuneet olemaan kotona. Ilmeisesti helpommin sanottu kuin tehty.

Mies palasi postilaatikoilta kuori kädessään, ja sanoi, ettei naapurin postilaatikkoa ollut löytynyt samasta rivistä muiden laatikoiden kanssa. Eikö niillä muka ole postilaatikkoa, mies ihmetteli. Minun piti oikein vilkaista ikkunasta, että onko se naapurin postilaatikko tosiaan hävinnyt, mutta siellä se näytti edelleen olevan. Isoilla kirjaimilla kirjoitettu nimikin erottui hyvin laatikon kyljestä. 

Valistin miestä, että kyllä se laatikko siellä on. Miten ihmeessä et sitä löytänyt? Kun niiden asunnon numeroa ei ole missään postilaatikossa, vastasi mies. Mutta lukeehan siinä laatikossa Hansen (nimi muutettu), ihmettelin puolestani minä. Ei niiden nimi ole Hansen, oli miehen näkemys. Onpa, vastasin minä. Mistäs sinä muka sen tiedät, epäili mies. Oletko varma? Ainakin sen nimisille ihmisille kesän seinäremontin yhteydessä me maksoimme oman osuutemme, kun naapuri oli ostanut tarvikkeita, vakuutin minä. Molempien nimi on Hansen!

Ei voi olla, ei ne ole naimisissa, protestoi mies taas. Onpas! Tiedän, että niillä on sama sukunimi, ja naapurin mies aina puhuu nimenomaan vaimosta. - Mies tyytyi todisteluuni.

Tavallaan en ole yllättynyt oman mieheni tietämättömyydestä naapurien suhteen. Kun norjalaiset esittelevät itsensä, useimmiten sanotaan vain etunimi. Ollaan epämuodollisia, jos muuhun ei ole tarvetta. Sukunimen kertominen tuntuu olevan varattu vain virallisempiin yhteyksiin, joissa sillä on jotain erityistä merkitystä. Vaikkapa silloin, kun yhteyden ottaminen yhteistyön jatkuessa edellyttää sukunimen tietämistä, jotta oikea ihminen löytyy työpaikan puhelinluettelosta. Mutta naapurin sukunimi, mitä sillä tiedolla tekee? Ilmeisesti ei mitään. Voisi silti kuvitella, että naapurin sukunimi olisi jollain tavalla tullut miehenkin tietoon viiden vuoden naapuruuden aikana. 

Sen sijaan naapurien siiviilisääty näyttää ihme kyllä menneen täysin ohi mieheltäni. Naapurin mies nimittäin viittaa mielestäni puolisoonsa aina nimityksellä kona, joka tarkoittaa yksiselitteisesti aviovaimoa. Avovaimolle on muita nimityksiä. Minun mieheni on ilmeisesti sortunut stereotyyppisesti olettamaan, että naapurit eivät ole naimisissa. Stereotyyppisesti sen takia, että nimenomaan avoliitto tuntuu olevan Norjassa normaalitila, ei avioliitto. Epämuodollisuus on siis suosittua tässäkin suhteessa. Olen huomannut, että esimerkiksi monet työkaverini olettavat minulla olevan avomies - vaikka minulla on mieheni norjalainen sukunimi. Vasta monen oikaisun jälkeen on mennyt perille, että kotoani löytyy man eikä samboer
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...