perjantai 30. heinäkuuta 2010

Hetkeksi helteeseen

Hellepäivän asut

Täällä Oslon kupeessa on suhteellinen ilmankosteus viime aikoina ollut niin usein lähellä sataa ja lämpötila niin kaukana helteestä, että muutaman päivän piipahdus Helsinkiin lämmittelemään oli ihan paikallaan.

Kolmenkymmenen asteen lämpötila tuntui iholla ihanalta siitäkin huolimatta, että hiki virtasi varjossakin. Aurinkolaseillekin löytyi käyttöä.

Yleensä olen Suomen-matkoilla käynyt ruokakaupassa, kaikenlaisia herkkuja notkuvien hyllyjen ääressä kuolaamassa - niin kuin ilmeisesti muutkin Norjassa asuvat suomalaiset. Tällä kertaa kuitenkin ruokaostokset jäivät vähemmälle. Syömistä enemmän heinäkuun helteessä kiinnostivat muut asiat.

Katselin kesävaatteissaan kaduilla kulkevia ihmisiä ja vaatekauppojen valikoimaa.

Suomalaiset naiset pukeutuvat paljon värikkäämmin kuin norjalaiset ja erilaiset tyylit ovat paremmin esillä. Marimekon printtikuoseja näkee joka paikassa, myös japanilaisturistien yllä.

Täällä Oslon kupeessa tämän kesän hitti ovat pastellivärit ja leggings-tunika-viritelmät. Persoonallista pukeutumista saa oikein etsiä. Mutta jos kaupoista ei muuta löydy, ainakaan ilman ahkeraa etsimistä, niin mitäpä muutakaan naiset sitten ostaisivat.

Laukkuun ei paljon ostoksia mahtunut, mutta sen mitä ostin, valitsin värin perusteella. Ei pastellia.

Kotiinpaluu eilisiltana oli ankea. Lämpöä oli viisitoista astetta vähemmän kuin Helsingissä, satoi reilusti vettä ja tuuli. Ulkona oli pimeää.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Satunnaisia huomioita

Muutamia silmään pistäneitä asioita, jota eivät välttämättä anna minkäänlaista kokonaiskuvaa asioiden laidasta Norjassa yleensä.

Ihmiset pukeutuvat kesällä ylilämpimästi.

Eräänä kesäisenä iltapäivänä töihin mennessäni vastaani käveli kadulla nuori, terveen näköinen nainen toppatakki päällä. Takki näytti riittävän lämpimältä talven pakkasiin ja sen vetoketju oli kiinni. Minä olin pukeutunut caprihousuihin ja t-paitaan ja tarkenin erinomaisesti.

Valtaosa ihmisistä tietenkin pukeutuu normaalisti, mutta näitä ylipukeutujia ainakin minun näkökenttääni tuntuu osuvan säännöllisesti. Eihän aina ole kyseessä toppatakki, mutta kyllä minun mielestäni farkut, pitkähihainen pusero ja kiinni oleva (syys)takki ovat vähän liioittelua, jos ympäristön vallitseva asu on shortsit ja t-paita.

Pyöräily ja kävely matkantekotapana ovat ilmeisesti epätrendikkäitä.

Ainakaan meillä Bærumissa kukaan ei näytä pyöräilevän muuten kuin kuntoilumielessä. Kuntoilijat tunnistaa trikoista, kypärästä ja kovasta vauhdista. Ja siitä, että ajetaan ajoradalla vaikka vieressä olisi pyörätie.

Myöskään sunnuntaikävelijöitä ei näe juuri koskaan. Ihmiset juoksevat, siis kuntoilevat. Jos vastaan tulee kävelijä, kyseessä on todennäköisesti lastenvaunujen kanssa ulkoileva äiti. Joskus harvoin saattaa nähdä jonkun vanhemman ihmisen kävelemässä, mutta silloin selässä on usein reppu eväineen ja lisävaatteineen (oletan) - eli kuntoilusta tässäkin on kyse.

Poikkeuksen sekä pyöräilyyn että kävelyyn tekevät koululaiset. Muut kulkevat autolla. Jos et kulje autolla, olet ilmeisesti köyhä. Bærumissa ei olla köyhiä. Tai jos ollaan köyhiä, sitä ei saa näyttää muille.

Bussilla pääsee usein kulkemaan ilmaiseksi.

Matka kotoa Osloon halpenee 100%, kun bussinkuljettaja sanoo, ettei tarvitse maksaa. Syynä on yleensä lippukoneen toimimattomuus tai joskus aikataulusta jäljessä oleminen - tai jokin muu syy, joka ei matkustajalle selviä.

Tätä tapahtuu usein. Jopa niin usein, että jos kuljettaja haluaa ihan oikeasti tarkistaa koululaisten matkakorttien voimassaolon, siihen kiinnittää huomiota.

Joskus on tullut mieleen, että jos matkalippukoneet toimisivat paremmin ja useammat ihmiset maksaisivat matkansa, olisiko bussilla kulkeminen halvempaa.

Junaliikenteessä on näyttää olevan ongelmia.

Viime aikoina lähes joka kerta töistä lähtiessäni ja bussia erään juna-aseman kohdalla odottaessani olen katsellut ohi ajavia, junan korvaavia busseja. Nämä bussit korvaavat sekä joka asemalla pysähtyvät paikallisjunat että lentokenttäjunan. Pitkän matkan junista en tiedä.

Missä mättää, jos junaliikenne ei toimi kunnolla viikkoihin? Ainakin tämän järjestelyn aikana työllistetään heijastinliiveihin pukeutuneita ihmisiä, joita näyttää yleensä olevan useampia joka aseman kohdalla ohjaamassa ihmisiä oikeaan bussiin.

Huumeidenkäyttäjiin voi törmätä missä vaan.

Eräänä iltana tällä viikolla mies kiinnitti huomioni kaupan kassapoikaan ja käski seurata käytöstä ja silmiä. Totesin, että pojan silmät olivat vähän omituisen näköiset - pienet pupillit eikä normaalia silmien räpyttelyä ollenkaan. Käytös oli lievästi sanottuna yliaktiivista. Minulta kysyttiin kahdesti noin puolen minuutin välein, haluanko muovikassin, vaikka ensimmäiselläkin kerralla vastaukseni oli noteerattu. Minun vielä maksaessani ostoksiani poika kysyi jo seuraavalta asiakkaalta, haluaako tämä muovikassin tai kuitin. Rauhatonta liikehtimistä.

Miehen arvion mukaan kassapoika oli aineissa - jotain piristävää ilmeisesti. Edes Helsingissä vuosia asuessani en muista koskaan törmänneeni näihin tapauksiin, enkä ainakaan kaupan kassalla.

Seuraavana päivänä kävin kioskissa työpaikan lähellä - siis eri paikassa. Ja kas kummaa, sielläkin myyjä, keski-ikäinen mies, käyttäytyi aika lailla samalla tavalla kuin edellispäivän kassapoika. Tuijottava katse ja yliaktiivinen käytös. Olen samassa kioskissa käynyt ennenkin, ja kyseinen myyjä on muistaakseni vaikuttanut yleensä normaalilta.

Aikuisia, syntyperäisiä norjalaisia ei juurikaan näy kauppojen tai kioskien kassoilla.

Asiakaspalvelutehtävissä, jotka eivät vaadi erityisosaamista, näkee lähinnä nuoria tai maahanmuuttajia. No, onhan kaupan kassa hyvä astinlauta työelämään, mutta ilmeisesti sitä ei arvosteta pidempiaikaisena urana. Mutta missä ne vähemmän koulutetut, syntyperäiset norjalaiset sitten ovat töissä?

Poikkeuksia sääntöön toki on. Esimerkiksi meidän lähikaupan kaksi yli viisikymppistä norjalaisrouvaa - sen nuorisoporukan keskellä.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Työnhaun problematiikkaa

Minulla on ollut jo useamman kuukauden ajan eräällä työpaikkasivustolla aktivoituna haku, joka lähettää viestin sähköpostiini aina, kun ilmoituksessa esiintyy sana finsk. Tarkoituksena on siis löytää paikat, joihin etsitään suomenkielentaitoista henkilöä.

Selvennykseksi on sanottava - ennen kuin kukaan ehtii kauhistella saamattomuuttani - että olen toki etsinyt sopivia työpaikkoja myös muuten kuin tämän haun avulla. Ja vielä lisäselvennykseksi, että niin sanotuissa oman alani töissä ei pärjää ilman sujuvaa paikallisen kielen taitoa.

Pitkään aikaan viestejä ei tullut juuri yhtään. Tai jos tuli, niin finsk-sanaa käytettiin jossakin muussa yhteydessä kuin kielitaidosta puhuttaessa.

Loppukeväästä ilmoituksia alkoi tulla lähes viikoittain. Suomenkielentaitoisista näytti yhtäkkiä olevan lähes pula.

Paikkoja on ollut auki erilaisilla aloilla ja muut pätevyysvaatimukset ovat olleet vaihtelevia. Aika moneen paikkaan on etsitty taloushallinnon ammattilaista. Ei siis mitään minulle sopivaa, kun sen alan osaamista ei todellakaan ole.

Mutta sitten on näitä erilaisia asiakaspalvelutehtäviä tai muita vastaavia, joissa pitää puhelimessa puhua suomea. Ja joissa muita ehdottomia pätevyysvaatimuksia ei ole.

Tässä vaiheessa työnhaku-uraani kaikenlaisesta pitää olla kiinnostunut.

Työnantajia ei kiinnosta korkea koulutukseni tai loistelias työurani. Heitä kiinnostaa se, mitä kieliä osaan puhua sujuvasti. Yllättäen sujuvasta suomen kielen taidosta näyttää tulleen suurin valttini työnhaussa. Koulutus ja uraputki todetaan, ja sitten siirrytään keskustelemaan niistä olennaisemmista kyvyistä.

Eilen olin taas vaihteeksi keskustelemassa yhdestä työpaikasta. Tällä kerralla rekrytoimiston ihminen kiinnitti tavallista enemmän huomiota ammatilliseen pätevyyteeni. Keskustelimme siitäkin, mitä oikeasti haluaisin tehdä, siis joskus tulevaisuudessa, kun puhun norjaa paljon nykyistä paremmin.

Voi, minulla olisi juuri sinulle sopiva paikka, jos puhuisit sujuvaa norjaa! nainen sanoi.

Mutta kun en puhu, vielä. Sitten joskus tulevaisuudessa, toivottavasti ei kovin pitkän ajan kuluttua.

Sitä odotellessa.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Pohjanmeren rannalta Taivasvuoren huipulle (vielä vähän lisää Tanskaa)

Tilaa juosta ja lentää.

Vejers strand on Jyllannin länsirannikolla, Pohjanmeren rannalla. Billundista sinne oli hieman runsaan tunnin ajomatka suoria teitä myöten ja tasankoa ihaillessa. Turistit löysivät paikan 1800-luvun lopussa ja rannan välittömässä läheisyydessä on tarjolla sekä majoituspalveluja että ravintoloita. Ja turisteja riittää edelleen, erityisesti saksalaisia.

Omakuva repun kanssa

Pitkä hiekkaranta oli aika tuulinen paikka, eikä kovin moni uskaltautunut veteen. Meidänkin seurueestamme vain nuorin oli jonkin aikaa pulikoimassa - ja isänsä sen verran, että sai jälkikasvunsa takaisin kuivalle maalle. Minun ei kyllä tehnyt mieli ottaa edes takkia pois, vaikka ilma ei varsinaisesti kylmä ollutkaan ja varpaat nauttivat rantavedestä.

Tuulta sen sijaan käyttivät hyväkseen surffaajat, joita oli näköpiirissä useita.

Hassua - ainakin minun mielestäni - tässä rannassa oli se, että sinne ajettiin autoilla ja sitten ihmiset nököttivät autojen välissä päivää paistattelemassa ja eväitä syömässä. No, olihan niistä autoista varmasti tuulensuojaksi, mutta en nyt varsinaisesti kutsuisi tilaa viihtyisäksi.

Kirahvi: Aidan takana ovat lehdet vihreämpiä.

Givskud Zoo, tuttavallisemmin Løveparken eli leijonapuisto oli sopivasti matkan varrella ja aika lähellä Billundia. Puistoon on kerätty kaikenlaisia eksoottisia eläimiä joista suurta osaa pääsee katselemaan lähietäisyydeltä. Safarikierroksella pääsee ajamaan autolla aitausten läpi ja eläinten näkeminen jopa kuumana kesäpäivänä on taattu.

Eläintarhan sijainti pikkukylän kupeessa on hieman hämäävä. Navigaattori neuvoi ajamaan erilaisia pikkuteitä myöten ja välillä epäilimme, mahtaako navigaattorikaan tietää, minne ollaan menossa.

Leijona: Minä en näistä ohikulkijoista välitä.

Leijonien aitaus oli vahvemmin vartioitu kuin muut. Tupla-aidan sisälle päästäkseen piti ajaa vartijoiden avaamien kahden portin läpi, kun muiden eläinten aitauksissa portit olivat auki ja vain ritiläsilta piti eläimet sisällä. Aitauksen sisällä kiersi koko ajan yksi vartija traktorintapaisella - lähinnä kai vahtimassa, että turistit osaavat käyttäytyä.

Kuninkaan muistoksi... joka antoi perustuslain.

Himmelbjerget (147 m) Aarhusin lähellä tunnetaan Tanskan korkeimpana mäkenä. Sitä se ei kuitenkaan ole, mutta niin tanskalaiset kuvittelivat vuoteen 1847 asti.

Korkein huippu on nähtävyys, jonne on rakennettu niin näkötorni kuin hotellikin. Ja tietysti erilaista turistikrääsää myyviä kojuja. Luonnonkauniilla alueella on myös retkeilyreittejä.

Himmelbjerget on selvästi ollut tanskalaisille kansallisesti tärkeä paikka. Sinne on pystytetty muistomerkkejä niin merkkimiehien kuin tärkeiden tapahtumienkin, kuten naisten äänioikeuden, muistoksi.

Ylhäältä näkee kauas.

Lisää kuvia:
Vejers strand
Løveparken
Himmelbjerget

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Billundin turistirysä (Tanska)

Väsynyt turisti

Tanskan Billundissa on mahdollista viettää koko viikko - ainakin jos matkassa on 8-vuotias, jolle Legoland on lähes taivas. Onhan Legoland nähtävyys aikuisellekin, eikä kaikkea aikaa tarvitse viettää kieputtimissa.

Edellinen oma kokemukseni Legolandista on jostakin 1980-luvun puolivälistä, ja siitä reissusta muistin lähinnä legorakennukset vaikka varmaan muutakin nähtiin ja koettiin. Niistä ajoista puisto lienee kuitenkin kasvanut, ja nyt Billundissa on iso huvipuisto, jossa legorakennelmat ovat vain yksi, vaikkakin olennainen osa nähtävyyttä.

Märkiä ihmisiä jonossa

Huvipuistossa on erilaisia teemoja. On lännenkaupunkia, viikinkejä, merirosvoja... Standardikieputtimien, niiden joissa vain istutaan kyydissä, lisäksi on aika paljon myös sellaisia "laitteita", joissa pitää olla aktiivinen, tehdä itse jotakin - kerätä pisteitä, ajaa paloautoa, ampua vesitykillä.

Lämpimänä kesäpäivänä erilaiset vesijutut olivat suosittuja ja niissä kastui lähes takuuvarmasti. Kävijöiden mukavuus oli tällaisessakin tilanteessa huomioitu sijoittelemalla kuivureita kastumismahdollisuuksien viereen.

Lalandian ikuisesti sininen taivas

Legolandin viereen on noussut sitten viime visiitin toinenkin viihdekeskus, Lalandia, joka on hyvä vaihtoehto vaikkapa sadepäivänä. Katon alta löytyy kaikenlaista vesipuistosta minigolfiin ja kauppoihin ja ravintoloihin.

Meillä oli koko viikon voimassa olevat rannekkeet, joilla oli rajoittamaton pääsy sekä Legolandiin että vesipuistoon. Aikuisten kiintiö tuli täyteen viikossa, mutta 8-vuotiaalle ei mikään ollut liikaa. Tunnustan, että loppuviikosta jätin yhden Legoland-visiitin väliin ja lähdin shoppailemaan.

Mökit rivissä

Lalandiaan kuuluu myös uudenkarhea, iso mökkialue. Kyseessä ei ole mikään leirintäalue - sellainen on erikseen - vaan mökit ovat kuin pieniä, täydellisesti varusteltuja omakotitaloja. Niitä on eri näköisiä ja kokoisia arviolta muutama sata.

Jos kaikkien kimpsujen ja kampsujen päivittäinen pakkaaminen autoon ja ajo uuteen paikkaan ei innosta, tämä on oikein hyvä vaihtoehto. Tukikohta, josta voi tehdä päiväretkiä eri suuntiin, ja jossa voi vaikkapa pestä pyykkiä. Ekomaksu tosin pitää huomioida, eli vedestä ja sähköstä maksetaan kulutuksen mukaan.

Lisää kuvia:
Legoland
Lalandian mökkialue

PS. Tämä postaus ei ole maksettu mainos, vaikka siltä voi vaikuttaakin. Lähinnä ajatuksena on kertoa tuoretta faktatietoa, jos joku vaikkapa suunnittelee matkaa. ;)

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Tanska on toista maata

Kauas missä katse kantaa yli peltojen

Tasainen tanskalainen maisema tuntui rauhoittavalta Norjan vuorten ja laaksojen jälkeen. Tasaisuus tuskin olisi ollut niin silmiinpistävää, jos Tanskaan olisi saavuttu Suomesta tai ajettu sinne Norjasta Ruotsin kautta.

Suomessa länsirannikon tasamaalla kasvanutta häiritsee Norjassa ajoittain näköalan rajallisuus. Katsoipa lähes mihin suuntaan tahansa, vastassa on mäenrinne. Kauas nähdäkseen pitää kavuta mäen päälle.

Tasaisella peltoaukealla näkee kauemmas.

Maatila kiertotien varrella

Maisemassa kiinnittää heti huomiota myös yksityiskohtiin. Tanskassa on Norjaa enemmän ruispeltoja. Myös ohraa viljellään silmämääräisesti arvioiden huomattavan paljon. Mahdollisesti sillä on jotain tekemistä tanskalaisen olutkulttuurin kanssa. Monella pellolla kasvoi myös norjalaisittain eksoottista maissia - ainakin siltä se näytti auton ikkunasta katsottuna.

Metsää on vähemmän kuin Norjassa ja puutaloja ei juurikaan näy. Sen sijaan talot on rakennettu tiilestä ja tyyli on muutenkin erilainen.

Tulee myös vaikutelma, että tanskalaiset panostavat sisustuksen yksityiskohtiin. On sitä kuuluisaa modernia designia, mutta myös vanhoilla esineillä aikaansaatuja herttaisia interiöörejä.

Koriste

Tanskan alkoholipolitiikka näyttää olevan huomattavan vapaamielinen. Ruokakaupassa myydään sekä viinejä että viinoja ja ikäraja on 16 vuotta. Tupakkaa ostaakseen pitääkin sitten olla 18 vuotta täyttänyt. Norjan alkoholipolitiikka on asteen tai pari tiukempi kuin Suomen.

Valtatiet ovat suorempia ja parempikuntoisia kuin Norjassa. Vastaavasti myös vauhti on kovempi. Ja promilleraja korkeampi.

Johtuneeko vauhdista vai edellämainittujen tekijöiden summasta, että Jyllannin läpi ajaessa navigaattorin liikennetiedotus kertoi aika monesta onnettomuudesta.

Siisteyttä!

Mökkialueella, jossa majailimme viikon, kierrätys ja ekoajattelu muutenkin oli korkeassa kurssissa. Roskakatoksissa oli astiat jätteen lajittelua varten ja jopa koirankakkapusseja tarjolla.

Alueen henkilökunta näytti liikkuvan enimmäkseen polkypyörillä. Siivoojien varusteet olivat kärryssä pyörän perässä.

Mökin vuokran lisäksi piti maksaa ekomaksu, jonka kertymistä saattoi seurata reaaliajassa. Maksua kerryttivät veden ja sähkön kulutus.

Mieheltä oli mennä limsa väärään kurkkuun, kun vessassakäynnin kustannukset selvisivät. Tällainen ekoajattelu taitaa olla aika kaukana norjalaisesta kulutusmentaliteetista.

Ekosähköä

Lisää maisemakuvia

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...