sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Satunnaisia huomioita

Muutamia silmään pistäneitä asioita, jota eivät välttämättä anna minkäänlaista kokonaiskuvaa asioiden laidasta Norjassa yleensä.

Ihmiset pukeutuvat kesällä ylilämpimästi.

Eräänä kesäisenä iltapäivänä töihin mennessäni vastaani käveli kadulla nuori, terveen näköinen nainen toppatakki päällä. Takki näytti riittävän lämpimältä talven pakkasiin ja sen vetoketju oli kiinni. Minä olin pukeutunut caprihousuihin ja t-paitaan ja tarkenin erinomaisesti.

Valtaosa ihmisistä tietenkin pukeutuu normaalisti, mutta näitä ylipukeutujia ainakin minun näkökenttääni tuntuu osuvan säännöllisesti. Eihän aina ole kyseessä toppatakki, mutta kyllä minun mielestäni farkut, pitkähihainen pusero ja kiinni oleva (syys)takki ovat vähän liioittelua, jos ympäristön vallitseva asu on shortsit ja t-paita.

Pyöräily ja kävely matkantekotapana ovat ilmeisesti epätrendikkäitä.

Ainakaan meillä Bærumissa kukaan ei näytä pyöräilevän muuten kuin kuntoilumielessä. Kuntoilijat tunnistaa trikoista, kypärästä ja kovasta vauhdista. Ja siitä, että ajetaan ajoradalla vaikka vieressä olisi pyörätie.

Myöskään sunnuntaikävelijöitä ei näe juuri koskaan. Ihmiset juoksevat, siis kuntoilevat. Jos vastaan tulee kävelijä, kyseessä on todennäköisesti lastenvaunujen kanssa ulkoileva äiti. Joskus harvoin saattaa nähdä jonkun vanhemman ihmisen kävelemässä, mutta silloin selässä on usein reppu eväineen ja lisävaatteineen (oletan) - eli kuntoilusta tässäkin on kyse.

Poikkeuksen sekä pyöräilyyn että kävelyyn tekevät koululaiset. Muut kulkevat autolla. Jos et kulje autolla, olet ilmeisesti köyhä. Bærumissa ei olla köyhiä. Tai jos ollaan köyhiä, sitä ei saa näyttää muille.

Bussilla pääsee usein kulkemaan ilmaiseksi.

Matka kotoa Osloon halpenee 100%, kun bussinkuljettaja sanoo, ettei tarvitse maksaa. Syynä on yleensä lippukoneen toimimattomuus tai joskus aikataulusta jäljessä oleminen - tai jokin muu syy, joka ei matkustajalle selviä.

Tätä tapahtuu usein. Jopa niin usein, että jos kuljettaja haluaa ihan oikeasti tarkistaa koululaisten matkakorttien voimassaolon, siihen kiinnittää huomiota.

Joskus on tullut mieleen, että jos matkalippukoneet toimisivat paremmin ja useammat ihmiset maksaisivat matkansa, olisiko bussilla kulkeminen halvempaa.

Junaliikenteessä on näyttää olevan ongelmia.

Viime aikoina lähes joka kerta töistä lähtiessäni ja bussia erään juna-aseman kohdalla odottaessani olen katsellut ohi ajavia, junan korvaavia busseja. Nämä bussit korvaavat sekä joka asemalla pysähtyvät paikallisjunat että lentokenttäjunan. Pitkän matkan junista en tiedä.

Missä mättää, jos junaliikenne ei toimi kunnolla viikkoihin? Ainakin tämän järjestelyn aikana työllistetään heijastinliiveihin pukeutuneita ihmisiä, joita näyttää yleensä olevan useampia joka aseman kohdalla ohjaamassa ihmisiä oikeaan bussiin.

Huumeidenkäyttäjiin voi törmätä missä vaan.

Eräänä iltana tällä viikolla mies kiinnitti huomioni kaupan kassapoikaan ja käski seurata käytöstä ja silmiä. Totesin, että pojan silmät olivat vähän omituisen näköiset - pienet pupillit eikä normaalia silmien räpyttelyä ollenkaan. Käytös oli lievästi sanottuna yliaktiivista. Minulta kysyttiin kahdesti noin puolen minuutin välein, haluanko muovikassin, vaikka ensimmäiselläkin kerralla vastaukseni oli noteerattu. Minun vielä maksaessani ostoksiani poika kysyi jo seuraavalta asiakkaalta, haluaako tämä muovikassin tai kuitin. Rauhatonta liikehtimistä.

Miehen arvion mukaan kassapoika oli aineissa - jotain piristävää ilmeisesti. Edes Helsingissä vuosia asuessani en muista koskaan törmänneeni näihin tapauksiin, enkä ainakaan kaupan kassalla.

Seuraavana päivänä kävin kioskissa työpaikan lähellä - siis eri paikassa. Ja kas kummaa, sielläkin myyjä, keski-ikäinen mies, käyttäytyi aika lailla samalla tavalla kuin edellispäivän kassapoika. Tuijottava katse ja yliaktiivinen käytös. Olen samassa kioskissa käynyt ennenkin, ja kyseinen myyjä on muistaakseni vaikuttanut yleensä normaalilta.

Aikuisia, syntyperäisiä norjalaisia ei juurikaan näy kauppojen tai kioskien kassoilla.

Asiakaspalvelutehtävissä, jotka eivät vaadi erityisosaamista, näkee lähinnä nuoria tai maahanmuuttajia. No, onhan kaupan kassa hyvä astinlauta työelämään, mutta ilmeisesti sitä ei arvosteta pidempiaikaisena urana. Mutta missä ne vähemmän koulutetut, syntyperäiset norjalaiset sitten ovat töissä?

Poikkeuksia sääntöön toki on. Esimerkiksi meidän lähikaupan kaksi yli viisikymppistä norjalaisrouvaa - sen nuorisoporukan keskellä.

7 kommenttia:

  1. Terveisiä täältä keskemmältä Norjaa, juuri riisuuduin toppatakistani! :) Mutta nyt siihen oli kyllä ihan aihettakin...

    Täällä "keskellä ei mitään" kaupankassalla näkyy oikeastaan vain norjalaisia - ja kaiken ikäisiä. Maahanmuuttajat taas ovat harvinainen näky. Oslo vs. muu Norja - erot taitavat olla suuret!

    Onnea työnhakuun!

    Satu @ Destination Unknown

    VastaaPoista
  2. Heh hee.. :) Taas teet ihan samoja huomioita kuin mekin. Pitää kait vain yrittää muistaa, että kulttuurierot Bärumin ja muun Norjan välillä voivat kait olla vastaavanlaisia kuin Westendin ja jonkin Rapakkojoen välillä. Suuret siis todennäköisesti.

    Meidän vuokraisäntä tarjoutui monta kertaa käymään kaupassa autolla puolestamme, kun mankeloimme mummopyörällä lähikauppaan. Vaikutti vähän, että vuokraisäntää hävetti meidän puolesta :)

    VastaaPoista
  3. Niinpa, eroa on Oslon ympariston ja muun Norjan kanssa.

    Pukeutuminen on taalla kylla sään mukaan. Ei niin kauheasti ylipukeutumista.

    Taalla on oikeastaan vaan noita himourheilupyorailijoita. Kavellakaan ei oikein voi esim tyomatkoja, kun asutaan metsassa, kaukana kaikkialta. Nyt tassa autoa korjaillessa haaveilen autottomasta elamasta jossakin missa bussit liikkuisivat minun tarpeitteni mukaan :).

    Taalla joutuu kylla maksamaan bussista, aina.

    Olin viime viikolla Oslossa ja asemalla ja siella kuulutettiin, etta Stavangeriin menevat junat on korvattu bussilla. Joten pitka bussimatka oli joillakin edessa.

    Oslossa ja ymparistossa on todella iso huumeongelma.

    Taalla ei juuri ole ulkomaalaisia, niin eipa niita kassoillakaan ole. Mutta siivoojina on filippiinilaisia. Niita taalla on vanhojen entisten poikamiesten vaimoina pilvin pimein :).

    Nama sinun huomiot oli ihania. Muistan miettineeni samanlaisia Oslossa asussani.

    VastaaPoista
  4. Sitä vähän olen arvellutkin, että Bærum ei anna oikeaa kuvaa Norjasta... Olen tehnyt huomiota erinäisistä muistakin asioista, joista mies sanoo, ettei ole nähnyt moista muualla.

    Pitää tunnustaa, etten itsekään kovin usein pyöräile, mutta siihen on kyllä syynä pitkä ylämäki kotiin. Jos asuisin alempana rinteessä, aivan varmasti polkupyörä olisi ahkerammassa käytössä. Sen sijaan kävelen usein kauppaan ja pakkaan ostokset selkäreppuun. Sitä(kään) en ole nähnyt kenenkään muun tekevän.

    VastaaPoista
  5. Mervi Krsand27.7.2010 16.07

    Täällä taas pyöräily on maan tapa, siis kaikki menevät pyörillä. Paljon helpompaa kuin autolla kulkeminen, kaikki palvelut ovat pyörämatkan päässä. Poliisi järjestää joka syksy löydettyjen tavaroiden huutokaupan yliopistolla, ja lähinnä myyvät siis vain pyöriä. Kristiansand onkin mukana norjalaisessa Framtidens byer -ohjelmassa, ympäristöohjelma kaupungeille. Täällä nostettiin autotietulli maksua keskustaan mentäessä, yritetään vähentää autoilua keskustassa samalla tapaa kuin Tukholmassa. Kaupunki järjestää erilaisia pyöräilytapahtumia mm. Tusen tråkk. Vanhemmat vievät lapsia tarhaan pyörällä yms. Varmaanki kaikilla kristiansandislaisilla on pyörä, ainakin siltä vaikuttaa :) ei tulisi edes mieleen mennä autolla mihinkään, kun pyörällä pääsee kätevästi kaikkialle. mutta ehkä tuo Tanskan läheisyys on vaikuttanut siihen, että täällä pyöräillään ;) ja kävellään, mutta pyörällä pääsee kyllä paljon helpommin.

    Ja noihin ylämäki ongelmiin on olemassa ratkaisu: sähköpyörä! :D täällä on niitäkin, vähän skootterin näkönen pyörä, voi polkee ja raskaimmissa paikoissa käyttää sähköä :)

    Tuohon huumeidenkäyttöön todellakin törmää Oslossa, heti Oslo S:llä. Siitä oli tässä joku aika sitten keskustelua politikkojen tasolla, että antaako Oslo S parhaimman ensivaikutelman turistille juuri noiden huumeidenkäyttäjien takia. Oslo S:n lähellä kun ennen oli "vapaa alue" huumeille, sanaton sopimus poliisin ja huumeiden käyttäjien välillä, joten huumeiden käyttäjät olivat siellä keskitetysti.. mutta poliisi alkoi ratsaamaan aluetta, ja ongelma levisi joka paikkaan. Täällä Krsandissakin voi törmätä huumeisiin, mutta ne ovat enempi "maan alla" kuin Oslossa. Mulla on Oslosta just toi Oslo S ja Karl Johan - huume & prostituoitujen katu ensivaikutelma.. enkä vieläkään oikein tykkää Oslosta vaikka oon nähnyt muutakin siellä.

    Toi prostituutio on yksi juttu,johon oon täällä kiinnittäny huomioo. Täällä ne ovat tosi esillä ja esim. VG teki joskus reportaasin, kuvasivat piilotetulla kameralla matkaa Karl Johanin päästä päähän illalla/yöllä. Toimittaja sai yli 10 tarjousta, osa tosi agressiivisiakin. Silloin kun se ostamisen kieltävä laki tuli, katosivat naisetkin. Mutta nyt he ovat taas katukuvassa, täällä Kristiansandissakin. Samoin kerjäläiset.. tosin täällä pormestari sanoi keväällä, että älkää antako rahaa ja kerjäläisiä aletaan rekisteröimään, että tiedetään kuinka kauan ovat olleet maassa. Kerjäläiset katosivat kuin tuhka tuuleen, ei näkynyt moneen viikkoon yhtään. Mutta nyt taas katukuvassa.

    En tiedä myydäänkö muualla Norjassa keitettyä perunaa kojusta.. siis samalla tapaa kuin lihapiirakoita, makkara-perunoita tms. Täällä nimittäin on niitä kojuja iltaisin, siis iso keitetty kuuma peruna folioon käärittynä. Jotain mausteita ja kai lihaakin siinä joskus mukana. Ja kauppa käy. Oon kerran syönyt sellasen, mutta ei kyllä mikään herkku.. keitetty peruna. kai se on norjalainen versio makkaraperunoista ;)

    VastaaPoista
  6. Taalla on Mervi Bakt potet-koju myos kylalla. Mina teen uuniperunoita aina valilla kotonakin, joten en osta kovin usein. Mutta silloin talloin kumminkin. Saa vege-taytteellakin ;). Nam!

    VastaaPoista
  7. Sähköpyörä voisikin olla hyvä menopeli täällä :) Tai sitten etsiydytään asumaan vähän alemmas rinteeseen. Muutto on joka tapauksessa edessä viimeistään vuoden päästä.

    Minä en ole perunakojuihin törmännyt. Ei täällä ihmiset tunnu muuta syövän kuin niitä makkaroita, joista joskus aikaisemmin keskusteltiinkin...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...