sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Raivaustyö käynnissä


Näin vehreältä näyttää takapiha tällä hetkellä, kun kuvakulma on sopiva ja kuvasta on rajattu pahimmat alueet pois. Puustoa riittää vaikka muille jakaa. Kolme isoa puuta on kuitenkin näin pienessä pihassa vähän liikaa, ja olenkin pohtinut miten tätä metsää voisi vähän harventaa. 

Kuvan oikeassa reunassa näkyvä koivu peittää oksillaan puoli pihaa. Se on selkeästi meidän pihassamme, joten naapurin näkemystä sen kaatamisesta tuskin tarvitsisi kysyä. Mutta millaisia rajoituksia täällä muuten on isojen puiden kaatamiselle? Vai onko oman pihan kasvustoon liittyvä määräysvalta täysin asukkaalla itselleen? Pitäisi varmaan selvittää. Toinen kysymysmerkki sitten on, että mitä tapahtuu pengerrykselle, jonka kyljessä koivu kasvaa, jos puu kaadetaan. Nyt nimittäin näyttää vähän siltä, että koivu on pääasiallinen syy rakennelman kasassapysymiselle. 

Kaksi muuta puuta ovat saarni (kuvassa vasemmalla) ja jalava (keskellä oleva monirunkoinen puu). Jalava alkoi varsinaisesti näyttää isolta vasta kun siihen tulivat lehdet. Minä suunnittelen sen kaatamista tai ainakin reipasta karsimista, kun taas miehen mielestä puu on oikein kiva, kun se mm. peittää takapihan ryteikön näkyvistä. Niin tai näin, taidan jonkin sopivan hetken tullen vähän karsia jalavaa.


Saarni saa minun puolestani seistä paikallaan. Se on pihan kulmassa eikä erityisemmin varjosta ainakaan meidän pihaa. Naapurin pihasta en sitten tiedä. Sen tuottama riesa näyttäisi rajoittuvan pikkusaarneihin, joita kasvaa siellä täällä pitkin pihaa.

Saarnista tekee mielenkiintoisen se, että se on hyvin tyypillinen puu tälle alueelle. Tämä paikkakunta, Asker, on saanut nimensä saarnista, norjaksi ask. Askerissa on aikaisemmin "viljelty" saarnia, joiden nuoria ja suoria oksia on käytetty käsitöissä. Tästä muistona Askerin kunnan vaakunassa on nykyään kolme leikattua saarnipuuta. Suoria versoja kasvatettiin typistämällä puun oksat niin, että puu kasvatti uusia oksia, jotka sitten korjattiin ennen kuin ne ehtivät haarautua. Leikattuja saarnia on täällä paljon teiden varsilla ja pihoja reunustamassa. Tämä meidän saarnipuumme on päässyt vähän villiintymään, kun sitä ei ole leikattu hetkeen.


Takapiha on siis saanut olla melko lailla luonnontilassa aikaisempien asukkaiden aikana, ja siellä kasvaa kaikenlaista. Ahomansikkaa on tontilla runsaasti eikä se näytä olevan kovin nirso kasvupaikan suhteen. Muuten sitten valikoimaan kuuluu erilaisia luonnonkasveja, joita lähestään kaikkia en edes tunnista.
 

Tietääkö kukaan tämän kasvin nimeä? Kyseessä ilmeisesti on puutarhakasvi, koska olen sitä ennenkin pihoissa nähnyt. En ole koskaan kuullut kasvin nimeä, mutta sitä tuntuu olevan erityisesti vanhoissa pihoissa ja aika usein se näyttää kasvavan kompostin kyljessä. Tämäkään ei tunnu olevan kovin vaativainen kasvupaikan suhteen, koska yksi isohko esiintymä on keskellä pihaa, jossa maaperä on erittäin kivipitoista täyttömaata. Jotenkin näistä väärässä paikassa olevista pitäisi päästä eroon, koska epäilen, että nämä kyllä puskevat tiensä nurmikonkin läpi, jos maahan jää riittävästi juurakkoa. Osan ehdin jo kaivaa ylös, ennen kuin sade keskeytti työn, mutta riittääkö kaivaminen vai pitäisikö ottaa Roundup avuksi?

Raivaustyö on siis käynnissä, mutta tuntuu siltä, että kasvusto kasvaa nopeammin kuin sitä ehtii kitkeä pois. Eniten ihmetyttää se, että kivikossakin, jota pihan pohja suureksi osaksi on, kasvaa näinkin paljon kaikenlaista. Alkaa epäilyttää, että tämä kesä menee tätä pohjustustyötä tehdessä ja uuden istuttamiseen ja kylvämiseen päästään vasta ensi vuonna.

EDIT 30.5.
Äitini tunnisti ylläolevan kasvin. Kyseessä on jättitatar (Fallopia sachalinensis), ja pikainen googlaus paljasti, että se luokitellaan riesaksi sekä suomalaisilla että norjalaisilla puutarhasivustoilla. Näyttää olevan erittäin elinvoimainen ja leviää vaikka varrenpätkistä. Että semmoinen lisähaaste pihaprojektiin!

lauantai 28. toukokuuta 2011

Asiakaspalvelun kourissa

Osa 1

Uuteen asuntoon muuttaessamme kuulimme naapureilta, että taloon on taannoin vedetty fiber eli oletettavasti valokuitu. Tätä kaapelia pitkin tulee sekä tv suurine kanavavalikoimineen että huippunopea internetyhteys. Yhteydenotto kaapeliyhtiöön paljasti, että tämä ihmekaapeli tuli talon kaikkiin muihin asuntoihin paitsi meille. Ilmeisesti edelliset asukkaat olivat katselleet lähinnä taivaskanavia lautasantennin välityksellä.

Siispä tilattiin kaapelin asennus, jonka kaapeliyhtiö lupasi pitkästä jonosta johtuen onnistuvan hieman runsaan kuukauden kuluttua. Kun luvattu päivä läheni, mies soitti kaapeliyhtiöön sopiakseen tarkemman kellonajan. Asiakaspalvelun nainen totesi, että eiväthän ne asentajat nyt aiemmin luvattuna päivänä meille ehdi. Katsotaan jos vaikka viikon kuluttua. Eivät ehtineet viikonkaan kuluttua vaan taas lykättiin asennusta muutamalla päivällä. Ja samalla asiakaspalvelu ilmoitti, että asentaja tulee käymään ja katsomaan paikkoja, mutta ei  todellakaan asenna mitään tällä käynnillä.  Siitä mies jo otti sen verran nokkiinsa, että kertoi olevansa tyytymätön saamaamme palveluun. Asiakaspalvelija tuhahteli jotakin tyyliin, siinäpä valitat.

Asentajat sitten vihdoin tulivat ja tekivät tarvittavat asennustyöt, ja sekä tv että internet alkoivat toimia. Jutustelu asentajien kanssa paljasti, ettei heillä ollut mitään tietoa pitkistä odotusajoista ja viivästyksistä. Heidän työnantajansa oli kaapeliyhtiön alihankkija. Kaapeliyhtiön asiakaspalvelu näytti olevan se varsinainen ongelmakohta, koska siellä ei selvästikään ymmärretty asiakaspalvelun käsitettä.


Osa 2

1950-luvulla rakennetussa talossa kaappitilaa oli minimaalisesti. Joku aiempi asukas oli sitten makuuhuoneeseen hankkinut irtovaatekaapin. Se oli niin suuri, ettei se mitenkään mahtunut ovesta ulos yhtenä kappaleena, mutta kahden ihmisen vaatteille olisi kyllä tarvittu vähän enemmän tilaa. Jonkin aikaa tilannetta harkittuamme päätimme hankkia uuden, paikalleen asennettavan vaatekaapin, joka olisi koko seinän mittainen.

Tuumasta toimeen ja tarjontaa kartoittamaan. Ikeasta  mitään sopivaa ei löytynyt, seinustan pituus ei tietenkään sopinut mihinkään standardiratkaisuun. Tarkemmat mittaukset osoittivat myös, että huoneen korkeuskaan ei ollut aivan nykyisten standardien mukainen vaan ainoastaan 235 cm. Suuntasimme kaappikauppaan, jossa onneksemme sattui olemaan alennusmyynti. Sopiva hylly-tanko-yhdistelmä löytyi helposti eikä ovienkaan korkeuden säätäminen huoneen mukaiseksi tuottanut ongelmia. Teimme kaupat ja toimitus ja paikalleenasennus luvattiin muutaman viikon päästä.

Taas alkoi sovittu päivä lähestyä, ja ajattelimme varmistaa ajankohdan. Kaapin meille myynyt mies sattui olemaan lomalla, mutta toinen myyjä tarkisti asian ja totesi, että asennusta ei ole tilattu alihankkijalta ollenkaan. Seuraavana päivänä oma myyjämme oli taas töissä ja selityksiä riitti vaikka muille jakaa. Kyllä hän oli tilannut asennuksen, mutta alihankkija se tässä nyt oli mokannut. Uskoisiko tuota. Toimituspäivää lykättiin seuraavalle viikolle.

Kun toimituspäivä sitten koitti, mies oli skeptinen eikä uskonut kenenkään ilmestyvän paikalle. Sovittu kellonaika tuli ja meni, ja mies heitti kirveen kaivoon. Sitten ovikello soi, parikymmentä minuuttia myöhässä, ja siellä ne asentajat olivat. Kaksi ruotsalaista, jotka hoitivat homman neljässä tunnissa - itse asentaessa olisi todennäköisesti mennyt neljä päivää - ja lopputuloskin oli erinomainen, kun yksi työn tulosta tarkastaessa huomattu pikkuvika oli korjattu.



Osa 3

Pyykkikone alkoi pitää ylimääräistä meteliä jo talvella. Mies ei huomannut mitään, ja sitä paitsi eihän sillä ikääkään ole vasta kuin kymmenen vuotta ja risat. Pari viikkoa sitten huomasin, että tehokkaimman linkouksen jälkeen pyykissä oli mustia täpliä, joiden kuvio vastasi koneen rummun rei'itystä. Koneen puhdistaminen niin hyvin kuin mahdollista ei auttanut asiaa. Mies ei edelleenkään lämmennyt ajatukselle uudesta pyykkikoneesta. Viikko sitten pyykkikone alkoi haista palaneelta ja pesuohjelman loputtua rummusta leijaili hienoa savua, kun avasin luukun. Nyt uskoi jo mieskin, kun ilmoitin etten missään tapauksessa aio tällä koneella pestä enää yhtään pyykkierää.

Pesukonekaupan valikoimista löytyi useampikin sopivalla hinta-laatu-suhteella varustettu kone. Valitsimme sellaisen, joka olisi saatavilla parin päivän kuluttua. Myyjän kanssa sovittiin, että meille ilmoitetaan, mikäli kone ei ole noudettavissa mainittuna päivänä. Ilmoitusta ei tullut, mutta mies ajatteli varmistaa asian ennen kuin lähdemme kauppaan. Ketjun asiakaspalveluun soitettaessa sieltä todettiin, että konetta ei ole vielä varastossa - tulee ensi viikolla. Ajatus lisäpäivistä ilman pyykkikonetta ei houkuttanut, vaan päätimme lähteä kauppaa jos vaikka kone kuitenkin olisi saatavilla tai jos saisimme jonkin toisen koneen sen sijaan. Kaupassa todettiin, että meidän pyykkikoneemme odottaa varastossa. Ketjun asiakaspalvelupuhelimessa oli annettu väärää tietoa, kuka tietää mistä syystä.

Summa summarum

Asiakaspalvelulla ei tunnu olevan minkäänlaista vastuuta siitä, miten asiakkaita palvellaan. Niin kuin edeltä käy ilmi, tämä tuntuu olevan maan tapa ennemmin kuin jonkin tietyn kaupan ongelma. Huomaan, että mies on aina erittäin skeptinen silloin, kun toimitus sovitaan johonkin tulevaan ajankohtaan. Ilmeisesti skeptisyyden perustana ovat aiemmat kokemukset. Minä itse taas olen edelleen luottavaisempi siihen, että se pidetään mitä sovitaan, ja jos ei voida pitää, niin asiakkaalle ilmoitetaan asiasta ja pahoitellaan viivästystä. Minun ajattelutapani perustana on se, mihin olen Suomessa tottunut, kun olen aina saanut tilaamani palvelun jotakuinkin ajallaan.

 P.S. Rasti seinään: Vanhan pyykkikoneen sai viedä kaupan kierrätyspisteeseen ilmaiseksi. Siitä olin todella hämmästyt, koska täällä muuten kaikessa on hintalappu.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Kansallispäivä

Kansallispukuja koirille

Norjan kansallispäivään 17. toukokuuta valmistautuminen alkoi hyvissä ajoin. Ainakin jos lehtiin oli uskomista, niin kunnon norjalainen kaivaa kansallispukunsa esille - tai hankkii sellaisen, jos sitä ei vielä jostakin kumman syystä omista - kiillottaa pöytähopeat ja ostaa makkarat valmiiksi hotdogeja varten.

Postilaatikkoonkin alkoi muutamia päiviä ennen juhlapäivää tulla lisätietoa paikallisista juhlimismahdollisuuksista: lähikoulun paraati heti aamulla, hotellin järjestämä barbeque ja pisteenä iin päälle rivitaloyhtiön iltapäivällä organisoima kulkue, johon toivottiin kunkin osallistujan ottavan mukaan vapaavalintainen soitin, sekä sen päätteeksi jalkapallo-ottelu. Mikä vielä puuttuisi norjalaisista stereotypioista? Ei ihan äkkiä tule mieleen, jos kaikenlaiset suksiin liittyvät jutut unohdetaan.

Naapurin nuoriso valmistautuu bilettämään

Kansallispäivänä lapset saavat paljon huomiota, mutta koska me vietimme päivää aikuisten kesken - joista toinen on ulkomaalainen ja toinen kansallispäivän perinteet ei niin vakavasti ottava norjalainen - jätimme tällä kertaa paraatit ja muun suuren juhlahumun väliin ja juhlistimme vapaapäivää nukkumalla aamulla pitkään. Paraatia katsomaan lähteminen taas olisi edellyttänyt suhteellisen aikaista herätystä.

Kansallispäivän aamu sai miehen huomaamaan nykyisessä asunnossa ja asuinpaikassa aivan uuden hyvän puolen, jota minä Norjassa vasta lyhyehkön aikaa asuneena en ollut osannut tiedostaa. Tämä oli kuulemma ensimmäinen kansallispäivän aamu vuosikausiin, kun mies ei herännyt paraatin ja soittokunnan aiheuttamaan meluun, kunnialaukauksiin tai muuhun vastaavaan häiriöön.

Liputuspäivä

Likapyykkikori pursusi yli äyräidensä siinä määrin, että päätin pestä koneellisen. Sen verran ajankohta arvelutti, että varmuuden vuoksi kysyin mieheltä, mahtaisiko olla pyhäinhäväistys viedä pyykit ulos kuivumaan. Siis antaa naapureiden nähdä, että meillä tehdään tänään jotain aivan arkipäiväisiä askareita. Miehen arvion mukaan pyykkien levittely kaiken kansan nähtäväksi kansallispäivänä saattaisi aiheuttaa naapureille närästystä, joten tällä kertaa ne jäivät sitten sisätiloihin kuivumaan.

Sen verran onnistuimme kuitenkin erottumaan naapurustosta, että meidän parvekkeellamme ei ollut Norjan lippua, niin kuin kaikilla muilla tämän talon asukkailla. Ilmeisesti tämä virhe ei kuitenkaan ole täysin anteeksiantamaton, koska muiden talojen parvekkeita tarkastellessa ei niilläkään aivan kaikilla lippua ollut.

Ihan koko päivää emme viettäneet neljän seinän sisällä, vaan lähdimme ulos syömään siinä vaiheessa iltapäivää, kun miehen arvion mukaan julkisella paikalla saattoi taas näyttäytyä ilman kansallispukua tai tummaa pukua ja kravattia.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Talkoot

Rivitaloyhtiössä oli talkoot, dugnad. Kutsu tuli hyvissä ajoin ja pikku kannustimena oli toteamus, että niiltä talouksilta, jotka eivät osallistu, veloitetaan 700 kruunua yhteiseksi hyväksi.

Kokoontuminen oli lauantaiaamuna kymmeneltä ja osallistujia oli kerääntynyt paikalle ihan kohtalaisesti. Ensin kirjattiin osallistujat ja sitten jaettiin tehtävät. Tarjolla oli yhteisalueiden siistimistä - haravointia, roskien keruuta, pensaiden leikkausta, parin kaatuneen puun raivaamista.

Rivitaloalue on jaettu kolmeen lohkoon, ja naapuri opasti, että mennään tekemään jotain omalla lohkolla. Muut lohkot saavat hoitaa omansa alansa. Niinhän se parhaiten sujuu. Siinä se päivä sitten menikin mukavasti ulkona auringossa. Ensin pienimuotoisessa risusavotassa ja sitten tien pieliä haravoiden. Lopulta katsoimme sopivaksi siirtyä oman pihan siistimiseen, kun niin näyttivät muutkin tekevän.

Päivän aikana tekemieni huomioiden perusteella asukkaat voi talkooaktiivisuuden perusteella jakaa viiteen ryhmään.

1. Työnjohtajat. Muutama henkilö, jotka tietävät, mitä pitää tehdä ja kulkevat tarkistamassa paikkoja ja juttelemassa ihmisten kanssa. Eivät osallistu varsinaiseen työntekoon.

2. Aktiivit. Lähes katu-uskottavilla työkaluilla varustautuneet miehet, jotka aloittelevat puunkaatoa jo siinä vaiheessa, kun muut vielä seisovat käskynjaossa. Näiltä sujuu myös vaikkapa roskakatoksen perustan valaminen. Kourallinen tai pari ihmisiä, mutta kuitenkin riittävästi toteuttamaan erinäisiä projekteja.

3. Tavikset. Valtaosa osallistujista kuuluu tähän ryhmään. Ollaan mukana viettämässä aikaa naapureiden kanssa ja siistitään erityisesti oman talon lähiympäristöä. Ei erikoistyökaluja, mutta harava löytyy kaikilta.

4. Fuskaajat. Lähettävät murkkuikäisen edustamaan taloutta ja laittamaan rastin osallistujalistaan. Tämän jälkeen murkkuikäinen haahuilee näön vuoksi jonkin aikaa ympäriinsä kuulokkeet korvilla ja muovipussi kädessä ja poimii roskan sieltä, toisen täältä. Sopivan ajan kuluttua perheen aikuiset uskaltautuvat ulos, mutta vain omalle pihalle. Tähän ryhmään ei ilmeisesti kuulu kovin montaa, koska riskinä on paljastuminen ja yleisen paheksunnan aiheuttaminen, jos samaa toimintaa harjoitetaan useammissa talkoissa.

5. Passiiviset. Piilottelevat visusti kotona tai ovat päivän poissa. Tarjolla oleva keppi ei ole riittävä kannuste tai sitten näillä on ihan oikeasti jokin force majeure. Lukumäärää on vaikea arvioida, mutta todennäköisesti kohtalainen joukko.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Norjalaista rakennuskulttuuria

Yksi Bygdøyn museoista on Norsk Folkemuseum, maan vanhin kulttuurihistoriallinen museo, jonka ulkoalueelle on koottu rakennuksia eri puolilta Norjaa. Vanhimmat niistä ovat peräisin 1500-luvulta. Kyseessä on siis Norjan Seurasaari.

Suuri osa rakennuksista edustaa maaseudun asumuksia mutta joukkoon mahtuu kaikenlaista aitoista sauvakirkkoon.

Suuri osa rakennuksista on yksinkertaisia mökkejä, mutta monet suuremmat rakennukset on koristeltu hienoilla kaiverruksilla. Joskus on ihmisillä ollut aikaa ja taitoa tehdä vaikkapa tällaisia puitteita.

Aitta on pystytetty jalkojen päälle pitämään eläimet poissa ruokavarastoista. Tämä aitta lienee peräisin jostakin suuremmasta talosta sen koosta ja koristeista päätellen. Tämäkin on ollut tapa osoittaa vaurautta naapureille ja vieraille.

Yksi museon ehdottomista päänähtävyyksistä on sauvakirkko. Keskiajalla Norjassa arvioidaan olleen yli tuhat sauvakirkkoa, joista tänä päivänä on jäljellä alle 30. Museossa oleva kirkko on peräisin 1100-luvulta.

Sauvakirkon (stavkirke) rakenteissa on käytetty pystysalvosta (stav), josta myös kirkkotyypin nimi tulee. Kirkot on yleensä rakennettu männystä ja niissä on usein monta "kerrosta" kattoja.

Koko sauvakirkon laivan ympäri kiertää käytävä. Museon kirkko on varhaista yksilaivaista tyyppiä.

Tämän kirkon ovenpielet oli koristeltu näin taidokkailla kaiverruksilla. Muistelen nähneeni kuvia viikinkiaikaisista (hauta?)paasista, joissa on samantyyppistä koristetta kiveen hakattuna.

Räystäillä vartioivat pikkupirut tai mitä nämä sitten lienevätkään. Minulle ainakin tulivat mieleen Euroopan vanhoissa katedraaleissa olevat kiviset pirunkuvat, mutta miehen mukaan myös viikingit käyttivät tällaisia koristeita pirujen karkoittamiseksi.

Kirkosta maallisempien asioiden pariin eli ruokaan. Yhdessä mökissä oli lefsen paisto käynnissä. Lefse on ohut, pehmeä leipä, jossa voi olla vaikkapa perunaa. Täältä sai myös ostaa maistiaisia ja täytyy kyllä sanoa, että uunituore, kotitekoinen lefse maistui ihan erilaiselta kuin kaupan muovipussiin pakattu versio.

Tällaistakin rekvisiittaa oli näytillä. Hevosesta ei ollut mitään tietoja tarjolla, mutta veikkaisin, että kyseessä voisi olla vaikkapa norjalainen vuonohevonen. Hevonen vaikutti aika lempeältä olennolta ja oli kiinnostunut lefseltä tuoksuvista käsistä.

Maaseudulta siirryttiin kaupunkiin ja lähemmäs nykyaikaa bensa-aseman kautta.

Tässä ulkoilmamuseossa hauskaa oli, että näytillä oli tosiaan myös urbaanimpia asumuksia ja yhteen hiukan suurempaan kerrostaloon oli sisustettu eri aikakausien tyylisiä asuntoja.

1960-luvun kodista löytyi muun muassa teinin huone, jonka seinällä oli aikakauteen sopivasti Beatles-julisteita.

Perusnorjalaisten asuntojen ohella näytillä oli pakistanilaisten siirtolaisten asunto 1980-luvun alusta. Tyyli on vähän erilainen kuin norjalaisten kodissa ja tv:ssäkin pyöri pakistanilainen (?) elokuva.

Joku seurueestamme teki huomion, että vanhemman tyylisessä asunnossa oli kaakeliuunien sijaan tällaisia valurautauuneja. Nämä eivät varaa lämpöä niin kuin kaakeliuunit, joihin Suomessa on totuttu. Tästäkö löytyy selitys nykyistenkin norjalaisten asuntojen suomalaisittain tehottomalle lämmitykselle? Kunnon lämmitystä ei osata kaivata, kun sellaista ei ole koskaan ollut.

Tästä muutaman vuosikymmenen takaisesta keittiöstä löytyi tiskikaappi! Onkohan se ollut täällä jokin ohimenevä muotivillitys, kun nykyasunnoissa sellaisia ei juurikaan tunnu olevan?

Kierroksen lopuksi saattoi vielä istahtaa penkille kadun varteen ihailemaan pikkukaupungin näkymää.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Konflikteja ja uusia tuttavuuksia

Perjantaina päätettiin mennä ulos syömään kotona kokkaamisen sijasta. Paikaksi valikoitui kiinalainen ravintola, jonka ruoka on monen testauskerran perusteella todettu hyväksi. Tällä kertaa seurueeseen kuuluivat myös vanhempani, jotka olivat viikonloppuvisiitillä.

Ruokalistaa tutkiessa mies kiinnitti huomiomme keittiöstä kuuluviin ääniin - tai suoraan sanoen mekastukseen. Siellä kuului olevan jonkinlainen konflikti käynnissä. Äänet kovenivat siinä istuessamme, ja tilauksen jo tehtyämme mies totesi, että nyt lähdetään johonkin muualle. Meni sitten sanomaan tarjoilijalle, että muutimmekin mielemme. Tarjoilija kysyi syytä, ja mies totesi, että täällä on vähän liian meluisaa. Sillä hetkellä konflikti siirtyikin salin puolelle.

Kiinalainen kokki marssi ulos keittiöstä ja alkoi ajaa asiakkaita ulos - Ut! Ut! Stengt! Kokin perässä tuli tätä tuuppien kypsään ikään ehtinyt matriarkka, jonka ilmeisenä tarkoituksena näytti olevan potkaista kokki ulos ovesta.

Totesimme, että nyt taitaa todellakin olla parasta etsiytyä jonnekin muualle. Saapa nähdä, milloin tuohon ravintolaan arvaa mennä taas, tai ehkä se pitäisi unohtaa kokonaan.

***
Kissamaailman konflikti eskaloitui lauantaina, kun Vilma-kissa joutui tappeluun naapurin Sophuksen kanssa. Sophus ei ole tiettävästi tähän mennessä käynyt Vilmaan tassuiksi, mutta nyt se sitten tapahtui.

Kissatappelun äänien jälkeen Vilmaa ei näkynyt missään. Kun muutaman tunnin kuluttua olin taas ulkona huhuilemassa, naapuri viereisestä talosta sanoi nähneensä Vilman juoksevan karkuun ja mahdollisesti menevän heidän varastonsa alle. Siinä sitten kurkisteltiin varaston alle ja todettiin, että jos siellä kissa on, niin emme me sitä sieltä pois saa.

Tällä naapurilla on myös kissa, jota on jo kolmesti käytetty eläinlääkärillä kun se on ottanut yhteen Sophuksen kanssa. Naapurin puheiden ja omien kokemusteni perusteella Sophus tuntuu olevan aika agressiivinen tapaus, joka naapurin sanoin "on kuin kukkulan kuningas, joka pitää kaikkia muita kissoja pelossa".

Tälläkin kertaa Sophus vartioi reviiriään niin tehokkaasti, että Vilma uskaltautui kotiin vasta myöhään illalla.

Koiraihmiset tuntuvat tutustuvan toisiinsa koirien avulla, mutta näköjään kissatkin saattavat ihmisiä juttelemaan keskenään. Tähän naapuriin en ollut aikaisemmin tutustunut. Ehkä viisissäkymmenissä oleva, mukavan oloinen nainen, Sissel, totesi etunimeni kuultuaan, että olen suomalainen, ja kertoi sitten, että hänen lapsensa ovat puoliksi suomalaisia.

Kun kerroin miehelle keskustelusta naapurin kanssa, mies ällisteli, että asuuko siinä joku suomalainen. Ihan naapurissa. No, ilmeisesti ei, jos naapurin käyttämistä sanamuodoista voi mitään päätellä. Mutta puolisuomalaisia kuitenkin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...