sunnuntai 21. elokuuta 2016

Hei hulinaa!

Uusien opiskelijoiden saapumisviikko taitaa olla koko vuoden kiireisin työviikko. Menneen viikon aikana työaikapankin saldo kasvoi aika monella tunnilla, ja silti tuntuu, että vaikka kuinka paljon töitä jäi vielä odottamaan ensi viikkoa.

Virallinen opintojen aloituspäivä oli tiistaina, ja kaikkien alempaa korkeakoulututkintoa, bacheloria eli suomalaisittain kandidaattia - tai tradenomin, insinöörin, sosionomin jne. tutkintoa - aloittavien opiskelijoiden piti käydä henkilökohtaisesti tietyllä kellonlyömällä ilmoittautumassa. Opiskelupaikan saaneet olivat jo heinäkuussa ilmoittaneet ottaneensa paikan vastaan, mutta norjalainen käytäntö on, että opintojen aloituspäivänä vielä pidetään "nimenhuuto". Jos et ole paikalla, menetät opiskelupaikan, eivätkä hyvätkään selitykset yleensä auta saamaan sitä takaisin.

Tavallaan ymmärrän tämän käytännön ja sitten toisaalta taas en. Henkilökohtaisen paikallaolon lisäksi pitää myös hoitaa lukukausirekisteröityminen netissä, mutta jos sen määräajasta myöhästyy, opinto-oikeuden saattaa kyllä saada takaisin. Nimenhuutokäytäntö taas tuntuu aika holhoavalta ja vanhanaikaiselta varsinkin, kun ainakin siinä koulutuksessa, jota minä olen mukana hallinnoimassa, homma hoituu paperilla ja kynällä. Se on melkoinen urakka, kun opiskelijoita on yli kolmesataa ja kaikki ovat paikalla samaan aikaan. Vaikeuskertointa lisää myös se, että osaa nuorista ilmeisesti ujostuttaa niin, että oman nimen sanominen ääneen tuottaa ongelmia tai sitten tarjotaan pelkkää etunimeä. Huokaus...

Ehdotin tiimilleni, että ottaisimme ensi vuonna käyttöön läppärit - siihen mennessä kaikilla pitäisi olla sellainen - paperilistojen sijaan. Ehdotus sai varovaisen myönteisen vastaanoton, mutta vanhoista tavoista on ilmeisen vaikeaa luopua.

Loppuviikko menikin sitten lähinnä erilaisiin kysymyksiin vastatessa. Sekä uusilla että vanhoilla opiskelijoilla on ongelmia - pienempiä, isompia ja oikein isoja.

Yhtenä aamupäivänä istuin tiedekunnan infopisteessä. Normaalisti en työskentele siellä ollenkaan, mutta opintojenaloitusviikolla pisteellä on niin paljon ruuhkaa, että me "siisteissä sisätöissä" olevat olimme infopisteen vakituisen työntekijän apuna. Kun tavallisesti minulle asti tulee lähinnä sellaisia kysymyksiä ja ongelmia, jotka kuuluvat varsinaiseen työnkuvaani, infopisteessä syliin läjähtikin yhtäkkiä elämän koko kirjo. Asiat vaihtelivat opintosuoritusotteesta ja täydennyskoulutuksen pääsyvaatimuksista eksyksissä olevien neuvomisen kautta opiskelijan asunnonsaantivaikeuksiin ja lukukausimaksun maksamiseen, jos opiskelijalla ei ole norjalaista pankkitiliä eikä ilmeisesti minkäänmaalaista nettipankkia käytössä.

Siinä sivussa kävi myös yllättäen ilmi, että ymmärrän tanskaa paremmin kuin vahvalla pakistanilaisella aksentilla puhuttua englantia. Tosin viimeksimainitun ymmärtämistä saattoi haitata se, että kolme opiskelijaa selitti samaa ongelmaa yhtäaikaisesti, minkä lisäksi yhdellä oli myös ihan omia kysymyksiä, joita heiteltiin yhteisen asian sekaan.

Aamupäivän jälkeen olin aivan poikki, enkä enää yhtään ihmettele, että infopisteessä vakituisesti työskentelevä henkilö on usein hieman, no, sanotaan nyt vaikka omalaatuisen oloinen.

Tuleva viikko lienee hieman rauhallisempi, mutta normaaliin työjärjestykseen palaaminen kestänee vielä viikon tai pari. Sitten voi taas tarttua niihinkin asioihin, jotka jäivät jo kesäkuun alussa odottamaan rauhallisempia aikoja. Mistä tulikin taas vaihteeksi mieleen, että yksi asia, jota en myöskään aivan ymmärrä - mikä lienee muinaisjäänne - on kesäajan lyhyempi päivittäinen työaika. Töiden puolesta kun kesä on kiireisintä aikaa.

torstai 11. elokuuta 2016

Luonnon vastaisku

Lauantaiaamuna herättyäni totesin, että ulkoa kuului outo ääni. Jonkinlainen jyrinä. Se jatkui ja jatkui tasaisena, joten nousin ja menin katsomaan ikkunasta, mitä ulkona tapahtuu. 

Jos video ei näy, voi katsoa sen klikkaamalla tätä linkkiä.

Takapihalla oli tulva. Valtava vesimäärä tuli jostakin, virtasi pihan läpi monen metrin levyisenä vuona, ja jatkoi kohti lähellä olevaa pientä jokea.

Muutaman minuutin kuluttua olimme jo ulkona ihmettelemässä tilannetta yhdessä naapurien kanssa. Jostakin ylempää rinteestä juokseva vesi oli tuonut parkkipaikalle melkoisen määrän hiekkaa, jota oli kasautunut myös sadevesikaivon päälle niin, että vesi ei ollut päässyt kaivoon. Kun kaivo saatiin kaivettua esille ja vesi virtasi sinne minne pitikin, tilanne näytti olevan hallinnassa.

Sitten alkoi taas sataa kaatamalla.


Veden tulolle ei näyttänyt olevan loppua, ja säätiedotuskin lupasi vielä ainakin tunnin verran kaatosadetta. Veden pinta alkoi taas nousta ja virta takapihojen läpi voimistui. Polkaistiin pystyyn talkoot, ja alettiin rakentaa patoa ohjaamaan vesimassoja toiseen suuntaan. 

Norjalaiset ovat talkookansaa. Kun tarve vaatii, ihmiset kantavat kortensa kekoon. Tällä kertaa myös moni sellainen, joiden omaisuutta tulva ei uhannut, oli mukana lapioimassa veden mukana tullutta hiekkaa säkkeihin ja rakentamassa patoa. Kun työ oli edistynyt niin pitkälle, että suurin osa vedestä oli saatu ohjattua muualle ja tilanne oli oikeasti hallinnassa, osa talkooväestä lähti katsomaan, tarvitaanko jossain muualla apua. 


Sade ei onneksi jatkunut enää kovin pitkään, mutta ehti aiheuttaa useita tulvia lähialueella ja myös materiaalisia vahinkoja. Meidän tulvamme voimaa lisäsi se, että alueen läpi kulkee puro, joka on joskus muinoin ohjattu virtaamaan tunneliin. Tunneli oli ilmeisesti tukkeutunut, ja vesi etsi uusia reittejä. Tai eihän se reitti oikeastaan ollut uusi, vaan seurasi veden luonnollista kulkuväylää, sitä, jota puro on joskus aikoinaan virrannut. Tunneli kulkee meidänkin takapihamme alta, ja samaa reittiä tulvavesi hakeutui, tällä kertaa vain maan pintaa pitkin. 

Kävin illalla katsomassa, mistä vesi oli tullut, ja jäljet olivat selvästi näkyvissä. Vettä oli virrannut rinnettä alas sekä katua pitkin että pihojen läpi. Meidän talomme säästyi vesivahingoilta, vaikka jäljistä päätellen vettä oli aikaisemmin aamulla ollut aika paljon myös talon etupihalla, ennen kuin virta oli syönyt itselleen suoremman reitin talon taakse ja sitä kautta jokeen.

Meidän takapihamme vauriot olivat yllättävän pienet. Veden virratessa täydellä voimalla olin ihan varma, että koko piha lähtee veden mukana. Kun tulva oli loppunut, kaikki kasvit ja kivireunukset olivat kuitenkin edelleen paikoillaan, ja oikeastaan vain nurmikko oli ottanut osumaa. Virta oli kaivanut pari isohkoa kuoppaa rinteeseen ja nurmikolla oli jonkin verran hiekkaa. Seuraavana päivänä lähes kaikki jäljet oli jo siivottu. Pykälää ylempänä rinteessä olevien naapureiden pihoissa sen sijaan on aika paljon enemmän hiekkaa. 


Rivitaloalueen toinen puolisko, joka sijaitsee pienen kukkulan toisella puolella, sen sijaan kärsi suurempia vahinkoja. Silläkin puolella oli tehty tosissaan töitä veden ohjaamiseksi harmittomille reiteille, mutta monen talon kellari oli tulvinut ja vesivahingot ovat huomattavat. Lähes pahimmassa tulvakohdassa asuva työkaverini kertoi, että heillä vettä oli tullut sisään paitsi oven raosta myös kellarin lattiassa olevasta pienestä halkeamasta. 

Tuhoja katsellessa tuli mieleen, että oliko tämä nyt sitten luonnon vastaisku. Asuinalue on rakennettu niin, että vedellä ei ole enää luonnollisia reittejä virrata. Rivitaloalueella kävellessäni panin merkille, että sadevesikaivoja ei ole missään. Alueen ainoa sadevesikaivo taitaa olla meidän parkkipaikallamme, ja sekin lienee siinä vain siksi, että se johtaa tunnelissa virtaavaan puroon. Ei ole tarvinnut erikseen kaivaa viemäriä. Tavallista runsaampaan veden tuloon ei ole varauduttu oikeastaan mitenkään. Ei tällä alueella yleensä ole tulvia, mutta tuskin tämä ensimmäinen oli eikä varmaan viimeinenkään. 



Kuvassa takapiha ja sen läpi virtaava vesi näyttää lähes idylliseltä. Aivan kuin jokin trooppinen puutarha vesiputouksineen. Olen joskus ajatellut, että olisi kiva, jos pihassa olisi virtaavaa vettä, mutta tämä on kuitenkin hiukan liikaa. Kuvaa ottaessa en ollenkaan huokaillut ihastuksesta.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Eri kastien maahanmuuttajia

Huom! Kirjoitus sisältää kärjistyksiä.

Naapuri laittoi keväällä asunnon myyntiin. Nämä rivitaloasunnot tuntuvat olevan haluttuja ja alueen hintatasoon nähden ilmeisesti kohtuuhintaisia, joten kiinnostuneita nähtävästi riitti. Mieheni sattui juttelemaan myynnissä olleen asunnon seinänaapurin kanssa parin näyttökerran jälkeen, ja tietenkin oli spekuloitu hintaa ja arvuuteltu ostajaa.

Seinänaapurilla oli selkeä näkemys siitä, millaisia uusia asukkaita hän EI halunnut taloon. Ulkomaalaisia. Tämä päälle viisikymppinen norjalaismies kertoi pitäneensä silmällä asunnonkatsojia, ja kun paikalle tuli väärän värisiä ihmisiä, siis norjalaista tummempi-ihoisia, hän oli alkanut pitää meteliä. Tömistellyt portaita ylös, alas ja muuta vastaavaa. 1950-luvun rivitalossa äänieristys ei ole lähelläkään nykyisiä standardeja, vaan naapurin normaalitkin elämisen äänet kuuluvat hyvin seinän läpi saatikka sitten tarkoituksella aikaansaatu meteli. Ja tarkoituksenahan oli antaa väärän värisille asunnonkatsojille kuva asunnosta, jota ei kannata ostaa.

Minun piti erikseen varmistaa mieheltäni, että oikeinko tosissaan naapuri hänelle tällaisia jutteli. Ja ihan noin suorapuheisesti.

Asunto meni kaupaksi, vanhat naapurit muuttivat pois ja uudet saapuivat. Kävi ilmi, että tömistelykampanja ei ollut tehnyt tehtäväänsä, sillä uudet naapurit ovat intialaisia. Siis niitä niin sanotusti väärän värisiä.

Olen pohtinut, että mikä tässä nyt sitten oikein on se ongelma. Siis sen naapuriehdokkaisiin valikoivasti suhtautuvan naapurin mielestä. Olenko minä ei toivottu naapuri, koska olen ulkomaalainen? Ilmeisesti en. En ainakaan ole saanut sellaista kuvaa viiden tässä asutun vuoden aikana. Mutta miksi ihonväri on ongelma? Oletettavasti se liittyy ajatukseen, että eri väriset ihmiset tulevat erilaisesta kulttuurista, heillä on erilaiset tavat kuin norjalaisilla. Että heidän läsnäolonsa aiheuttaa epämukavuutta tai jopa ongelmia.

Tutustuminen intialaisperheeseen paljasti, että he ovat niin sanottua koulutettua keskiluokkaa. Molemmat vanhemmat ovat insinöörejä ja molemmat käyvät töissä. Molemmat pukeutuvat kuin norjalaiset. Kyse ei siis ole pakolaisista, vaan ihmisistä, jotka ovat tulleet Norjaan saatuaan täältä hyvät, koulutustaan vastaavat työpaikat, ja jotka todennäköisesti ovat tulotasoltaan vähintään norjalaisella keskitasolla. Heillä on varaa ostaa asunto kivalta alueelta, jossa valtaosa ihmisistä on etnisiä norjalaisia. Molemmat puhuvat hyvää englantia ja jonkin verran norjaa.

Ainakaan minun mielestäni tämä ei kuulosta mitenkään epäilyttävältä tai sellaisilta ihmisiltä, joita en toivoisi samaan taloon.

Norjassa eri taustaisten ihmisten tasa-arvo on asia, jota rummutetaan näkyvästi, ja yleisesti ottaen norjalaiset ainakaan Oslon alueella eivät vaikuta olevan rasisteja. Toisaalta hiukan pintaa raaputtamalla löytyy sitten epäluuloa ulkomaalaisia, varsinkin ei-eurooppalaisia kohtaan, niin kuin nyt tässä ilmi tulleessa tapauksessa. Ulkomaalaisten työnsaannin vaikeuksista niistäkin on joskus uutisoitu. Ja tietenkin ns. huonoista, jopa vaarallisista alueista, joilla suuri osa asukkaista on maahanmuuttajia, tietävät kaikki. Minä en voi sanoa kokeneeni itse varsinaista rasismia, mutta muistan kyllä, miten joitakin vuosia sitten sain kaupoissa huonompaa palvelua puhuessani huonoa norjaa (mikä lie itäeurooppalainen) kuin hyvää englantia (britiksi arvailtiin muutamankin kerran).

Siitäkin olen kuullut, miksi ei ole hyvä, jos naapurustoon muuttaa ulkomaalaisia: hetken päästä niitä alkaa tulla lisää, ja sitten asuntojen hinnat laskevat ja koulujen taso laskee. Kunnon norjalaiset kärsivät.

On kuitenkin mielenkiintoista, että valkoihoiset maahanmuuttajat, mieluiten vielä länsieurooppalaiset, eivät ole ongelma. Jos intialainen perhe puhuu kotona vain hindiä, he ovat huonosti kotoutuneita. Jos amerikkalainen perhe puhuu kotona vain englantia, se ei ole ongelma. 

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Aksentilla

Tien pielessä polkupyöränsä kanssa taukoa pitänyt mummo pysäytti minut iltalenkillä ollessani. Tuon ikäisiä mummoja harvemmin näkee täällä pyöräilemässä, varsinkaan tällaisia, jotka näyttävät oikein olevan matkalla jonnekin, jos mukana olevasta varustuksesta voi mitään päätellä.

Mummo kyseli tietä kauppaan. Kerroin, mistä kauppa löytyy. Mummo ei tuntenut aluetta, joten reitin selittäminen otti oman aikansa ja rautalankaa kului.

Asian selvittyä mummo kysäisi, olenko suomalainen. No olen - aksentistako arvasit? Siitäpä tietenkin. Mutta kyllä minä ihan hyvin sinua ymmärsin, katsoi mummo vielä tarpeelliseksi vakuuttaa.

Puhun norjaa selkeästi suomalaisella aksentilla. Sen olen kuullut monta kertaa, enkä yhtään epäile asiaa. Ihmiset, jotka ovat ennenkin kuulleet suomalaista aksenttia, tunnistavat sen ilmeisen helposti. Olen saanut norjalaisten kommenteista myös sen käsityksen, että suomalainen aksentti ei ole mitenkään erityisen vaikeasti ymmärrettävää, joten olin hieman huvittunut mummon viimeisestä lausahduksesta. Ehkä se oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi.

En ole edes yrittänyt päästä eroon aksentista. Se lähtee ajan myötä, jos on lähteäkseen, mutta kun ei siitä varsinaisesti mitään erityistä haittaakaan ole, niin mitäpä asiasta turhaan stressaamaan. Norjalaisetkin, esimerkiksi työkaverini, puhuvat vahvojen murteiden takia niin monella eri tavalla, että mitäköhän puhetapaa edes yrittäisin alkaa matkia?

Norjaa kuulee muutenkin puhuttavan ties millaisilla ulkomaalaisilla aksenteilla, myös vaikeasti ymmärrettävillä, joten suomalaisen aksentin aikaansaamat kommentit ovat pääsääntöisesti positiivisia. Ystävällisen uteliaita, tarkkaan ottaen. Joskus silti suorastaan huvittaa ihmisten tarve kommentoida.

Ihan hyvin minä sinua ymmärsin. - Huomasin sen.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Norjalaisen kielikeskustelun barrikadeilla



Olen seurannut kevään mittaan käytyä debattia nynorskin, norjan kielen toisen virallisen kirjakielimuodon, asemasta. Nynorsk on aihe, joka aiheuttaa säännöllisesti enemmän tai vähemmän tulikivenkatkuisia kannanottoja puolesta ja vastaan, ja nyt seuraamani keskustelu on keskittynyt nynorskin asemaan yliopistoissa ja korkeakouluissa.

Mutta ensin muutama fakta aiheesta nynorsk ja bokmål. 

Norjan kielellä on kaksi virallista kirjakielen muotoa, jotka eroavat toisistaan sekä sanastoltaan että kieliopiltaan. Enemmistö kansasta käyttää bokmålia. Nynorskin käyttäjistä ei ole tarkkoja tilastotietoja, mutta Wikipedian mukaan heitä on 7-15 % norjalaisista. Ihmisillä on oikeus asioida viranomaisten kanssa omalla kielimuodollaan, toisin sanoen viranomaisilla on velvollisuus ihmistä kirjallisesti lähestyessään käyttää sitä kirjakieltä, jonka kyseinen henkilö on ilmoittanut ensisijaiseksi kielimuodokseen. Toissijaisen kielimuodon opiskelu on pakollista koulussa, eli bokmålin käyttäjät opettelevat nynorskia ja toisin päin. 

Tähän asti kuulostaa aika pitkälti samalta kuin suomen ja ruotsin kielten asema on Suomessa, vai mitä?

Mutta sitten ne erot Suomen tilanteeseen verrattuna. Sekä bokmål että nynorsk ovat norjaa. Jopa minun kaltaiseni maahanmuuttaja, joka ei ole opiskellut yhtään nynorskia eikä törmää siihen päivittäin, ymmärtää sitä kohtalaisen hyvin. Ylläolevassa kartassa sinisellä merkityt kunnat ovat julistautuneet "yksikielisesti" nynorskilaisiksi (113) ja punaisella merkityt bokmålilaisiksi (158). Harmaat kunnat (157) eivät ole tehneet päätöstä virallisesta kielimuodosta, mutta käytännössä suurin osa niistä käyttää pääasiassa bokmålia. Kunta päättää myös, mitä kielimuotoa sen kouluissa käytetään, ja yksittäiset koulut ovat yksikielisiä. Lapsen alakoulussa oppimaa kirjakieltä ei määrää se, mitä hänen vanhempansa käyttävät, vaan mikä on kunnan ja koulun virallinen kielimuoto.

Koululaisen näkemys pakko-nynorskista - "oksennusnorjan murhalista" eli nynorskin sanalista.
Keskustelu kielimuotojen suhteesta kulminoituu yleensä siihen, onko nynorskin opiskelu ja käyttö tarpeellista. Yliopistomaailman liepeillä on viime aikoina keskusteltu erityisesti siitä, pitääkö tenttikysymykset tarjota nynorskiksi sitä ensisijaisesti käyttäville vai kelpaako bokmål kaikille. 

Lain mukaan opiskelijan pitää saada tenttikysymykset omalla kielimuodollaan riippumatta siitä, mitä kielimuotoa opetuksessa on käytetty - ja kuinka hankalaa esimerkiksi jonkin alan erikoissanaston kääntäminen on. 

Monessa paikassa tehtävien kääntämisestä laistetaan erilaisista syistä, ja on jopa käynyt ilmi, että Oslon yliopisto on kysellyt nynorskia käyttäviltä opiskelijoilta, josko nämä luopuisivat oikeudestaan saada koetehtävät nynorskiksi. Opiskelijoiden joukossa taas on nynorsk-aktivisteja, jotka tekevät virallisen valituksen joka kerta, kun tenttikysymyksiä ei ole tarjolla nynorskiksi.

Toisaalta on käynyt ilmi, että usein nynorskia käyttävät opiskelijat valitsevat bokmåliksi olevan tehtäväpaperin, vaikka myös nynorsk-käännös olisi tarjolla. Ja tästähän eivät sitten taas ilahdu ne tahot, jotka maksavat käännösten tekemisestä.

Teoriassa käännösten tekemisen kielimuodosta toiseen ei pitäisi olla mikään mahdottoman suuri ongelma, koska kaikki norjalaiset ovat opiskelleet myös sitä itselleen vierasta muotoa. Lisäksi virkamiehiltä periaatteessa edellytetään molempien kielimuotojen hallintaa. 

Käytännössä kuitenkin monen normaalisti bokmålia käyttävän nynorskin taito on heikko. Pakon edessä kirjoitettu nynorsk saattaa olla itse keksittyä, kuten erään opiskelijan muutama viikko sitten sosiaalisessa mediassa levittämä kuva "nynorskiksi" kirjoitetuista tenttikysymyksistä. Tämä paljastus aiheutti ryöpytyksen, jonka kohteeksi joutui sekä "käännöksen" itse kynäillyt opettaja että kyseinen yliopisto.

Norjalainen kielikeskustelu tuntuu olevan melkoista kissanhännänvetoa ja ajoittain jopa kuvainnollisten polttopullojen heittelyä. Toisaalta ymmärrän ihmisten tarpeen saada hoitaa asiat omalla "kielellään", mutta toisaalta asiasta nouseva häly tuntuu joskus ylimitoitetulta, kun kumpikin osapuoli kuitenkin puhuu äidinkielenään norjaa. 

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Norjan itsenäisyyspäivä


Tänään, 7. kesäkuuta, vietetään Norjan itsenäisyyspäivää. Tarkkaan ottaen päivän nimi ei ole "itsenäisyyspäivä" vaan unionsoppløsningsdag eli "unioninpurkupäivä". Ja oikeastaan päivää ei edes vietetä mitenkään erityisesti. Päivä on tavallinen työpäivä, eikä katukuvassa ole pienintäkään juhlan tuntua. Lippujakin näkyy hyvin, hyvin harvassa.

Unioninpurkupäivä on päivä, jolloin Norja sanoutui irti Ruotsista vuonna 1905. Ruotsin kanssa päästiin sopuun asiasta muutamaa kuukautta myöhemmin. Norja oli päätynyt Tanskan hallinnasta Ruotsin huomaan Napoleonin sotien seurauksena 1814. Siinä rytäkässä itsenäisyyttä tavoitelleet norjalaiset ehtivät säätää perustuslain, mutta itsenäisyyden sijaan lopputuloksena oli personaaliunioni Ruotsin kanssa. Ruotsin kuningas oli siis myös Norjan hallitsija, mutta norjalaiset saivat pitkälti määrätä omista asioistaan.

Norjassahan juhlitaan kansallispäivää perustuslain säätämispäivänä. Se on vähän kuin jos suomalaiset itsenäisyyspäivän sijaan juhlisivat Aleksanteri I:n hallitsijanvakuutusta Porvoon valtiopäivillä 1809 ja autonomian ajan alkamista.


Norjalaisilla ei tunnu olevan mitään erityistä suhdetta päivään, jolloin maa itsenäistyi. Lähinnä vaikutelma on se, että norjalaisten oman käsityksen mukaan valtio syntyi jo 1814, kun tanskalaisvallasta päästiin eroon. Tanskan ajasta monella on kommentteja, yleensä kielteisiä, mutta unioniaika Ruotsin kanssa vaikuttaa olleen lähinnä ohimenevä välivaihe ainakin, jos norjalaisten juttuja kuuntelee. Alussa tosin Ruotsi joutui turvautumaan sotilaalliseen voimaan saadakseen Norjan haltuunsa - norjalaiset kun ehtivät perustuslain säätämisen lisäsi valita itselleen ikioman kuninkaan - ja unioniajan loppua kohden separatismin kannatuksen kasvaessa norjalaiset pelkäsivät taas Ruotsin hyökkäävän. Siihen väliin mahtui ilmeisesti kuitenkin muutama vuosikymmen suht rauhallista rinnakkaineloa.

Tänään on kalenterin mukaan liputuspäivä, mutta eipä niitä lippuja naapurustossa näy muualla kuin meidän parvekkeellamme. Ei, minä en ole historiainnostuksen huumassa ottanut lippua esille. Mies se on, joka tahtoo liputtaa. Miehelle tosin tässä päivässä Norjan itsenäistymistä olennaisempaa taitaa olla, että tänä päivänä vuonna 1945 kuningas Haakon VII palasi maanpaosta Norjaan saksalaismiehityksen päätyttyä.

Norjalainen kansallinen identiteetti tuntuu ylipäätään olevan aika voimakkaasti sidoksissa tiettyihin kansallisiin juhlapäiviin - toki muitakin rakennusaineita löytyy - jotka liittyvät miehittäjistä, sortajista ja muista ei-toivotuista vallanpitäjistä vapautumiseen.


Kuvituksena on näkymiä unionikaudella rakennetusta Oscarsborgin linnoituksesta, joka sijaitsee sisemmän Oslovuonon suulla.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kun kieli katoaa


Lähdettyäni edellisestä työpaikasta kaksi vuotta sitten lakkasin käyttämästä ruotsia. Sille ei enää ollut tarvetta, kun en ollut enää missään tekemisissä ruotsalaisten kanssa. Parissa vuodessa aktiivinen kielitaito ehtii taantua aika tehokkaasti, kun kielen käyttö rajoittuu lähinnä niihin harvoihin kertoihin, kun satun lukemaan jonkin pienen tekstinpätkän. 

Viime syksynä kirjoitin kaksi sähköpostia ruotsiksi ihan huvin vuoksi. Ruotsalainen vastaanottaja olisi varmasti ymmärtänyt norjaakin, mutta sainpa päähäni käyttää ruotsia, kun sitä kerran osaan. Mutta oli se hiukan hankalaa, kun kieli keskellä suuta yritin olla kirjoittamatta ruotsia ja norjaa sekaisin. Samoihin aikoihin toimistooni ilmestyi ruotsalainen opiskelija ja alkoi tietenkin puhua ruotsia. Ymmärtäminen ei tuottanut vaikeuksia, mutta kun avasin suuni, aivot menivät solmuun. Asian selvittäminen vaati sellaista erikoissanastoa, jota en osaa ruotsiksi, mutta kun aloin puhua norjaa, puheeseen alkoi väkisin tunkea mukaan ruotsalaisia sanoja.

Kaksi vuotta sitten pystyin sekä puhumaan että kirjoittamaan sekä norjaa että ruotsia kieliä sekoittamatta mutta eipä onnistu enää.

Äskettäin käteeni sattui pitkästä aikaa ruotsinkielinen kirja, Mankellin dekkari. Ensimmäiset parikymmentä sivua menivät siinä, kun tein havaintoja ruotsin ja norjan eroista. Oikeinkirjoitukseen pätee eri logiikka, vaikka sanat lausuttaisiin jotakuinkin samalla tavalla. Norjassa myös vilisee prepositioita, koska monen verbin kylkeen isketään sellainen toisin kuin ruotsissa. 

Päästyäni vihdoin erilaisuuksien yli huomio alkoi kiinnittyä kielten samankaltaisuuksiin. Mankellin kieli itsessään on notkeaa ja rentoa, erilaista kuin koulussa oppimani ruotsi. Aloin bongailla tekstistä sanoja, jotka ovat samoja kuin norjassa. Oikeasti norjassa ja ruotsissa on paljon samoja sanoja, mutta nyt löytyi sanoja, joiden en ollut aiemmin tiennyt olevan myös ruotsia. Useimmille näistä sanoista tiesin kyllä synonyymin, toisen samaa tarkoittavan ruotsinkielisen sanan, jota minä itse olisin käyttänyt.

Luin äskettäin jostain jonkun kielitieteilijän näkemyksen, että suomen murteet eroavat toisistaan enemmän kuin skandinaaviset kielet. En tiedä, mihin tällainen näkemys perustuu, enkä lissään nimessä olisi allekirjoittanut sitä vielä hetki sitten. Nyt olen alkanut epäillä, voisiko se sittenkin pitää paikkansa. Ruotsi ja norja ovat hyvin samanlaisia - tanskaa en osaa verrata - mutta sitten toisaalta norjan kielen murteet tuntuvat joskus lähes omilta kieliltään. Puhumattakaan siitä, että norjan kirjakielellä on kaksi virallista, toisistaan poikkeavaa versiota.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...