sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Lisää liksaa

Pari vuotta sitten nykyisessä työpaikassa aloittaessani en muistaakseni neuvotellut palkasta millään lailla. Työnantaja ilmoitti, että tällainen palkkaluokka on sovelias henkilölle, jolla on minun taustani, ja siinä se. En voi sanoa, että olisin ollut mitenkään tyytymätön palkkaan, sillä tilannehan oli se, että entinen työ oli mennyt alta, ja sekä uusi työ että siitä maksettava palkka olivat selkeästi entisiä paremmat. Eikä minulla oikein ollut edes vertailukohtaa sille, millaista palkkaa tarkkaan ottaen tämänlaisesta työstä on tapana maksaa.

Jossain vaiheessa ryhdyin perehtymään nykyisen työnantajan, valtion laitoksen, palkkauskäytäntöihin, sillä enhän toki ollut ajatellut edes alussa, että tällä palkalla sitten mennään maailman tappiin.

Palkkatilastoihin perehtyminen oli mielenkiintoista. Ne ovat nimittäin varsin yksityiskohtaisia, ja ulottuvat aivan osastotasolle asti. Työntekijöiden nimiä ei tietenkään mainita, mutta kun tilastossa palkkaus (ylin, alin ja keskiarvo) on eritelty virkanimikkeittäin ja sukupuolittain, niin saahan siitä jo melko hyvän kuvan asioiden laidasta. Minulle uutena työntekijänä oli arvottu melko keskimääräinen palkka, mikä ei sinänsä ollut mikään yllätys. Totesin myös, että miehillä on keskimäärin parempi palkka kuin naisilla, vaikka ainakaan minun silmämääräisen arvioni mukaan miespuolisilla kollegoillani ei ole keskimäärin vaativampia tehtäviä tai enemmän koulutusta tai kokemusta kuin naispuolisilla. Edes tasa-arvon mallimaassa Norjassa ei näytä toteutuvan palkkatasa-arvo.

Mitä sitten pitäisi tehdä saadakseen enemmän palkkaa? Siis muutakin kuin vuosittaisen indeksikorotuksen.

Suomessa - sielläkin valtion laitoksessa - olin tottunut siihen, että palkka perustuu työn vaativuuteen ja vuosittain arvioitavaan työntekijän suoriutumisen tasoon. Jos jommassa kummassa tapahtui kehitystä, sen seurauksena myös palkka kehittyi.

Norjassa homma menee hiukan eri lailla. Joka toinen vuosi käydään suuret palkkaneuvottelut, joissa on jaossa ennalta määritelty könttäsumma. Rahamäärä on lisäksi jaettu ammattiliittojen kesken, ja liitot pitkälti päättävät, ketkä työntekijät saavat palkankorotuksen. Ja palkankorotusta pitää tietenkin jokaisen sitä haluavan ihan itse vaatia. Poikkeustapauksessa esimies saattaa esittää palkankorotusta.

Koska prosessi tuntui ensikertalaisesta hiukan epäselvältä, kysyin neuvoa oman liittoni luottamusmieheltä. Luottamusmies kysäisi nykyistä palkkaluokkaani, ja totesi, että hyvänen aika, kyllä sinun pitää saada korotus! Hyvä alku. Sitten käytiin läpi taustaani ja sitä, mitä ihan tarkkaan ottaen työnkuvaani kuuluu. Sain neuvoja, miten perustella korotusvaatimusta eli millaiset seikat vaikuttavat arvioinnissa. Eri liitot kuulemma painottavat erilaisia asioita, joten oman liiton kriteereihin on syytä tutustua. Palkankorotuksen suuruudesta työnantajan ohjeistus on, että se on normaalisti 2-4 palkkaluokkaa. Pyydä neljää, sanoi luottamusmies. Ei kun pyydä viittä! Selvä.

Jotenkin alkoi tuntua siltä, että olen alipalkattu, vaikkei palkkani edelleenkään ole mielestäni mitenkään erityisen huono. Toisaalta ei sitä kyllä huippupalkaksikaan voi kutsua. Eli pyydetään sitten maksimikorotusta ja vähän ylikin - mikä ei tietenkään tarkoita, että välttämättä saisin kaiken pyytämäni.

Niinpä laadin palkkavaatimuksen, jossa julkesin pyytää hurjat viisi palkkaluokkaa lisää, ja perustelin vaatimustani listalla erinomaisista kyvyistäni ja huomattavalla muodollisella pätevyydellä.

Siihen sitten loppuikin minun osuuteni tässä prosessissa, ja palkankorotusvaatimus lähti liiton käsiteltäväksi. Liitto laittaa jäsentensä vaatimukset paremmuusjärjestykseen omien kriteeriensä mukaan, ja hoitaa neuvottelut työnantajan kanssa. Lopputulosta odotellessa.

Toisaalta systeemi vaikuttaa selkeältä ja toisaalta sitten ei. Työntekijän vaikutusmahdollisuudet tuntuvat rajallisilta, kun korotusvaatimuksen jättämisen jälkeen asioista ei enää pysty keskustelemaan. Jokaisella liitolla on oma kriteeristönsä, jonka perusteella palkankorotusta haluavat jäsenet laitetaan järjestykseen. Asioihin vaikuttaa mitä ilmeisimmin myös pärstäkerroin, koska kuulemani mukaan aktiivisuus liiton toiminnassa korreloi palkkaluokan kanssa. Tiedä sitten mitkä kaikki muut asiat edellä mainittujen lisäksi.

Eräs työkaverini kertoi kuuluvansa liittoon vain ja ainoastaan palkan takia, koska muuten ei saa palkankorotusta. Toinen taas kertoi vaihtaneensa liittoa, koska ei ollut saanut korotusta pitkään aikaan. Ota näistä nyt sitten selvää.

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselle tavalle. Kiinnostava kuulla miten asia eteni ja mihin ratkaisuun ta päätyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratkaisu tuli, eikä lopputulos luonnollisestikaan ollut se, mitä pyysin. Jotain kumminkin, joten en nyt ihan kauheasti valita :D

      Poista
    2. Pääasia että tuli. ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...