tiistai 27. huhtikuuta 2010

Aaargh!!!

Muutin Norjaan kesken viimevuotta ja joudun tekemään veroilmoituksen sekä Suomeen että Norjaan. En ole ollut töissä Norjassa, joten siltä osin asia on simppeli - ei ilmoitettavia palkkatuloja Norjan verotukseen. Sen sijaan olen vuorotteluvapaalla suomalaisesta työpaikastani ja nautin (!) vuorottelukorvausta, siis rahallista tuloa Suomesta.

Kyselin molempien maiden veroviranomaisilta neuvoja veroilmoituksessa ilmoitettavista tuloista. Suomen osalta asia oli selvä, koska olen tosiaankin saanut viime vuonna tuloa vain Suomesta.

Norjalaisesta verovirastosta sain niin epämääräisiä ja ristiriitaisia vastauksia, etten ole ihan varma, mitä minun loppujen lopuksi pitäisi ilmoittaa. Vai ilmoitanko mitään? Paikallisen verotoimiston harmaatukkainen setä sanoi huonolla englannilla, että ihan kaikki tulot viime vuodelta pitää ilmoittaa. Sama se, missä olen asunut tuloa saadessani. "Me voimme verottaa ihan mitä vaan!" Viime vuoden tulot pitää luonnollisesti eritellä maksajan antamalla dokumentilla, jossa ne on ilmoitettu Norjan kruunuissa. Aha...

Arvelin, että setä ei joko ymmärtänyt englantia tai kansainvälistä henkilöverotusta. Todennäköisesti ongelma oli molemmissa asioissa.

Kaivoin netistä esiin palvelunumeron, jossa luvattiin asiantuntemusta ulkomaalaisten verotukseen. Edelleen kankeaa englantia... Mutta paljon selitystä, vähän liikaakin. Lopputulema oli, että Suomessa asuessa ja työskennellessä saatu palkkatulo ei kiinnosta Norjaa. Hyvä! Vuorottelukorvauksen suhteen en sitten olekaan enää niin varma. Ymmärsikö virkailija, kun selitin millaisesta tulosta on kysymys? Sosiaaliturvaperusteisesta - mutta onko vuorottelukorvaus varsinaista sosiaaliturvaa? En ole itsekään ihan varma.

No, varmuuden vuoksi päätin sitten hankkia dokumentin vuorottelukorvauksesta sen maksaneelta työttömyyskassalta. Soitin sinne huhtikuun alussa ja selitin, mitä tarvitsen ja mihin mennessä. Englanniksi tai ruotsiksi. Nainen puhelimessa sanoi, että onhan näitä papereita kirjoiteltu ennenkin, ja lupasi välittää tiedot asian hoitavalle henkilölle.

Postia ei kuulunut ja veroilmoituksen jättöpäivä lähestyi. Lähetin sähköpostia kassalle ja muistutin asiasta. Olisin soittanut, mutta toimisto oli ilmeisesti kiinni.

Tänä aamuna sain sähköpostina seuraavanlaisen "todistuksen":

Hej!


Härmed intygas att kassan betalat alterneringsersättning för tiden [dd.mm.]2009 - [dd.mm.]2009 sammanlagt för [xx] dagar. Summan av alterneringsersättning är sammanlagt [xxxx,xx] euro i brutto.


Det är alltså fråga om alterneringsersättning, inte löneinkomst.

Alla yhteystiedot suomeksi.

Aaargh!!! Kuka kuvittelee, että ylläoleva on virallinen dokumentti. Ajatteliko viestin kirjoittaja, että lähetän hänen sähköpostinsa edelleen Norjan verokarhulle ja verokarhu sanoo, että asia on helt greit? Kaiken lisäksi maksetun korvauksen määrä on väärin ja korvauksen saajan nimeä ei mainita missään. Ja muutama muu pikkuasia lisäksi...

Miten tämä voi olla näin vaikeaa?!

Lähetin reklamaation sähköpostilla ja väänsin rautalangasta, millaisen paperin tarvitsen. Sain vastauksen, että lähettävät pikapostina pyytämäni todistuksen. Nyt odottelen kauhunsekaisella jännityksellä, mitä postilaatikkoon tipahtaa ja milloin.

Vai teenkö oman tulkintani, että vuorottelukorvausta ei tarvitse ilmoittaa, ja toivon, että tulkintani on oikea eikä kukaan ryhdy jälkikäteen kyselemään mitään.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Puutarhaunelmia

Pistäytyminen puutarhamyymälään sai pään pyörälle. Teki mieli ostaa kukkia, koristeruukkuja, viherkasveja, yrttejä, kaaria, joiden päälle köynnökset saavat kasvaa. Vaarallinen paikka.

Toistelin itselleni, että vielä ei ole ulkokukkien aika, vaikka muut asiakkaat sellaisia kantoivatkin kassalle. Öisin on kylmää ja kukat paleltuvat ja sitten harmittaa. Usko vaan! Katselin valikoimia ja päätin tulla oikeasti ostoksille parin viikon päästä. Silloin on jo toukokuu ja varmasti paljon lämpimämpää.

Suunnittelen jo mielessäni, miten kukkia koristeruukuissa voisi sijoitella parvekkeelle ja etupihalle. Takapiha on vähän sellainen heinäpelto, ettei sinne kannata viedä mitään eikä varsinkaan ostaa istutettavaa, kun ei tässä kuitenkaan asuta kuin enintään runsas vuosi. Sitten seuraavaan pihaan, toivottavasti huomattavasti pitkäaikaisempaan, voikin jo panostaa ihan eri tavalla. Mutta tänä kesänä pensaita ja puuntaimia ei kannata edes vilkuilla.

Mahtaisiko parvekkeella menestyä tomaatti? Pitäisikö sille olla jonkinlainen suoja? Kuinka suuren astian se vaatii juurilleen? Kuoleeko se, jos se on viikon heinäkuun helteessä ilman kastelua? Pitäisikö kokeilla?

Toisaalta sisällekin olisi kiva saada lisää viherkasveja. Jokin isoksi kasvava ja sitkeähenkinen olisi hyvä. Erityisesti minun tekisi mieli kiinanruusua, mutta miten sen kestää kissat?? Kissanryökäleillä on ärsyttävä taipumus luulla viherkasveja ruuaksi. Vuosia sitten minulla oli pieni kiinanruusu, jonka Vilma puri poikki. Vilppu taas on erityisen mieltynyt jukkapalmuun, jonka lehdet ovat herkkua. Jos yrität luvallisesti syötävää kissanruohoa tarjota, niin eipä kelpaa. Ja jos kasvin lehdet eivät maistu kissoille, niin vähintään ne kaivavat mullat ruukuista. Joskus yritin ehkäistä tätä laittamalla ruukkuun koristekiviä mullan päälle, mutta sitten oli kiviä pitkin lattiaa. Vilppua myös ärsyttävät kliivian lehdet, joita pitää käydä huitomassa tassulla niin, että niihin tulee reikiä. Pitäisikö hankkia vain amppelikasveja, etteivät kissat pääsisi niihin käsiksi? Kyllä ne varmaan jonkin keinon silloinkin keksisivät...

Ilmojen lämpenemistä odotellessa täytyy tyytyä haravoimaan pihaa. Lunta on vielä jäljellä pari laikkua, mutta eivätköhän ne parissa päivässä sula. Ainakin jos sataa vettä niin kuin tänään. Lumi näyttää muuten lähestulkoon sublimoituvan, kun mitään sulamisvettä ei näy valuvan rinnettä alas.

Ai niin, ihan ilman ostoksia en päässyt kaupasta ulos. Mukaan tuli pullo Rounduppia, jolla toivottavasti saadaan nyt jo rehottamistaan aloittelevat nokkoset ja muut väärissä paikoissa olevat kasvustot kuriin.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Tulivuoren varjossa

Pilvitaivas

Lauantainen morsian oli ennen häitä stressannut monenlaisista asioista, jotka voivat mennä pieleen. Jos vaikka pappi unohtaa, lapset sairastuvat tai sulhanen muuttaakin mielensä viime hetkellä. Sellaista tavanomaista stressin aihetta. Sitten alkoi tulivuori purkautua Islannissa, lentoliikenne loppui ja vieraat Pohjois-Norjasta, mukaanlukien kaaso, eivät päässeet häihin. Ei ihan tavanomaista.

Norja on aika riippuvainen lentoliikenteestä. Matka etelästä pohjoisimpaan Norjaan maata myöten kestää pari kolme päivää ja matkustaminen jollakin muulla konstilla kuin lentäen ei ole kovin kätevää. Suurin osa häävieraista oli kuitenkin maayhteyksien päässä Oslosta, joten katastrofi ei ollut ylipääsemätön.

Eikö tuossa eilen otetussa kuvassakaan ole tuhkapilviä, vaan ihan vettä ja lumijyväsiä täällä satoi. Muutama päivä sitten oli kyllä tuhkaa auton päällä ja mies väitti haistavansa rikkiä ilmassa. Minä en huomannut mitään.

Makeannälkään

Norjalaisissa häissä on muutama pikkuinen ero suomalaisiin nähden. Kirkossa morsiuspari ja todistajat istuvat tuolella alttarin edustalla. Varsinaisen vihkimisen ajaksi toki nousevat seisomaan. Ennen vihkimistä morsian ja kaaso istuvat vierekkäin, sulhasta ja bestmania vastapäätä. Vihkimisen jälkeen sulhanen ja kaaso vaihtavat istumapaikkoja keskenään. Pappikin liikehti vähän suomalaista vilkkaammin ja hoiti vihkimisen alttarikaiteen ulkopuolella seisten.

Varsinaisessa hääjuhlassa - ja taas totean, että kokemusta on nyt kaksien häiden verran - puheita on runsaasti. Paljon enemmän kuin mihin olen tottunut suomalaisissa häissä. Mies, morsiamen veli, stressasi omaa puhettaan viikon etukäteen, mutta ihan hyvin se meni ja morsiankin vaikutti tyytyväiseltä.

Päivällisen jälkeen ohjelmassa oli vapaamuotoista seurustelua, kakkuja kahvin kera ja se pakollinen häävalssi. Jossain vaiheessa minutkin värvättiin avuksi avaamaan lahjapaketteja. Lahjat ja niiden antajat listattiin tarkasti, ja perässä seurannee kiitoskortti, jossa vieraita kiitetään juuri heidän antamastaan lahjasta.

Pihan kaunistus

Kevätaurinko paistaa vaihtelevasti ja naapurustossa on jo ahkerasti rapsuteltu pihoilta viimevuotisia lehtiä ja ruohoja. Paitsi tässä meidän kadulla, jossa kadun tämän puolen vuokra-asukkaat eivät näytä tästä asiasta kiinnostuvan. Viimevuotinen heinä saa rehottaa ja kuivat lehdet rapista kaikessa rauhassa - kyllä uusi heinäkasvusto ne pian taas peittää. Paitsi se yksi ulkomaalainen nainen, jonka on nähty heiluvan haravan kanssa ja taisi se oikein kiipeillä pitkin kivipengerrystäkin ja sieltäkin jotain kuollutta kasvustoa repiä pois.

Etupihaa rajaa isoista kivistä rakennettu penger, joka estää katua valumasta ovelle. Mietiskelin, voisiko kivien välistä poistaa vähän irtoainesta. Näyttäisi vähän kauniimmalta. Vai mahtaako rakennelma sortua ja tuoda sen päälle rakennetun autokatoksen mukanaan?

Sitä miettiessä pidän peukalot pystyssä ja sormet ristissä ja mitä muuta voikaan hyvän onnen eteen tehdä. Viikon päästä pitäisi lentää Suomeen. Jos ei nyt sitten Katla räjähdä.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Leipomuksia

Huomisten häiden morsian pyysi leipomaan kakun. Norjalaisista häistä minulla on kokemusta yksien juhlien verran ja silloin totesin, että kahvin kanssa oli tarjolla vain ja ainoastaan kakkuja. Pääroolissa itse hääkakku ja sivurooleissa useita muita kakkuja. Ei siis seitsemää sorttia pikkuleipiä ja muita herkkuja, kuten suomalaisissa kahvipöydissä. Ja ainakin huomisiin häihin kakut on tilattu vierailta. Mahdollisesti tapa on yleinen, mutta minulla ei tosiaan vielä ole laajempaa kokemusta asiasta.

Morsian esitti vielä ajatuksen, että voisin leipoa jonkin suomalaisen spesialiteetin. Sellaisen löytäminen ei ollutkaan helppoa, kun jotakuinkin kaikki, minkä ajattelin olevan perisuomalaista, näyttää löytyvän myös norjalaisesta kakkuperinteestä. Aikani asiaa ihmeteltyäni päädyin kääretorttuun - joka sekin tunnetaan myös Norjassa.

Unelmaisen kääretortun resepti on Valiolta ja sitä piti hiukan soveltaa, kun täällä ei ole saatavilla maustettua rahkaa. Oikeastaan täkäläinen rahka on muutenkin aika erilaista kuin suomalainen. Kun suomalaisessa maitorahkassa on rasvaa 0,3%, norjalaisessa rahkassa sitä on jopa 8%. Sitten on erikseen kevytrahka, jossa rasvaa on 1%.

"Kevyin maustamaton tuorejuusto"

Ostin joskus syksyllä rahkapurkin tietämättä, mitä se on. Sitä ei nimittäin myydä nimellä kvark, joka olisin tunnistanut, vaan purkin kyljessä lukee kesam ja vielä että kyseessä on tuorejuusto. Ostamani purkillinen oli original-tyyppiä eli sitä rasvaisempaa. En edes tunnistanut purkin sisältöä rahkaksi. Niin paljon se poikkeaa suomalaisesta. Rasvaisuus tekee selvän eron eikä norjalainen rahka ole kovin hapanta. Lähinnä se muistutti kermaviiliä. Aiemmasta kokemuksesta viisastuneena ostin nyt kevytrahkaa, joka oli jo rahkaksi tunnistettavaa. Sitruunan maku siihen saatiin sitruunamehusta.

Norjalaiset tuntuvat pitävän makeasta suomalaisia enemmän ja kääretortun tekee suomalaistyyppiseksi sen täyte, jossa sokeri ei ole pääosassa. Sokeria löytyy kyllä sitten päältä, sillä kuljetuksen helpottamiseksi vaihdoin reseptin mukaisen rahka-kermatäytteen sokerikuorrutukseksi.

Sitruunainen tekeytymässä

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Urheilua ja metsästystä

Oslo on jotenkin sekavanoloinen kaupunki - ainakin autoilijan näkökulmasta. Ja ainakin jos ei tunne kaupunkia kovin hyvin. Ruutukaava on ollut tuntematon käsite niille, jotka ovat kaupunkia aikojen kuluessa suunnitelleet. No, rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ydinkeskustassa on ruutukaava, mutta varsin pienellä alueella. Muuten sitten kierrellään ja kaarrellaan sinne sun tänne. Jopa niin, että tietyllä numerolla merkityn tien seuraaminen voi edellyttää kääntymistä useammastakin risteyksestä kun ainakin minun logiikkani mukaan tietyn numeroinen tie jatkuu risteyksestä jotakuinkin suoraan. Sen sijaan, että vain ajelisi sinne minne auton nokka näyttää, pitää kytätä opasteita ja toivoa, että ne on muistettu laittaa kaikkiin tarpeellisiin paikkoihin.

Kävin asioilla Oslossa, ensin keskustan ulkopuolella ja sitten keskustassa. Jos olen liikkeellä yksin kuten tänään, kuljen yleensä bussilla, mutta nyt oli auto käytössä. Ensimmäiseen pysähdyspaikkaan keskustan ulkopuolella löysin vanhasta muistista helposti ilman apuvälineitä. Siitä keskustaan päätinkin sitten urheilla, lajina autosuunnistus. Ilman navigaattorin neuvoja, mutta kylläkin vilkuillen karttaa, jossa ei näkynyt yksisuuntaisia katuja tai vastaantulleita tietöitä. Yllättäen pääsin perille ilman suurempia harharetkiä ja parkkipaikkakin löytyi tuurilla kadun varrelta ihan keskustasta. Sitten vielä taskuperuutus vasemmalle puolelle ilman minkäänlaista häslinkiä. Voilà! Siitä se lähtee, Oslon kesytys autolla.

Sitten metsästämään sukkia - valkoisia polvisukkia tai sukkahousuja, joiden huippukausi ei todellakaan ole tällä hetkellä. Jos koskaan... Mutta nyt sellaisia tarvittiin, koska lauantaina mennään häihin ja ratkaisin pukeutumisongelman kansallispuvulla. Norjassa kansallispuvut näyttävät olevan paljon suositumpia kuin Suomessa ja esimerkiksi häät on oivallinen tilaisuus esitellä omaa pukuaan. En ole koskaan tullut hankkineeksi "oikeita" kansallispuvun sukkia vaan olen käyttänyt ihan tavallisia valkoisia sukkahousuja tai polvisukkia. Niitä ei sitten muutossa sattunut tulemaan mukaan yhtään paria.

Juoksi läpi kaikki ruotsalaisketjut ja vastaavat ja kyselin, josko tiskin alta löytyisi valkoisia sukkia. Ei löytynyt. Eivät taida olla muodissa. Sitten eräs avulias myyjä neuvoi minut Steen & Strømille. Sieltä löytyi sukkataivas ja valkoisia polvisukkia oikein useampaa lajia. Halleluja!

Juhlakostyymi

Nyt on sitten asu koossa ja sukatkin ovat sen verran laadukkaan oloiset, että niitä voi varmaan käyttää toistekin. Todennäköisesti ne ovat jonkinlaiset mummosukat - kiristämätön resori ja terät muotoiltu oikealle ja vasemmalle jalalle, ja kuka ihan oikeasti käyttää valkoisia polvisukkia?! - mutta se ei menoa haitanne. Kävin myös hypistelemässä norjalaisia kansallispuvun sukkia, mutta ne olivat suomalaiseen tyyliin vähän liian koristeelliset ja vallitsevaan lämpötilaan ihan liian villaiset.

Sitten taas auton rattiin ja ruuhkaan. Sandvika Storsenterissä ei jostakin syystä ole ikinä tungosta neljän aikoihin arkipäivinä, joten se on erinomainen ajankohta käydä siellä. Kävin hakemassa uuden kamerani, ja nyt ei enää tarvitse räpsiä kännykällä.

Poikkesin samalla myös luontaistuoteostoksilla. Tai miten sen nyt ottaa... Tuulan blogissa keskusteltiin äskettäin puurosta ja puurotarpeiden saatavuudesta. Norjassa kun puurokulttuuri on vähän erilainen kuin Suomessa. Tämän keskustelun perusteella päädyin sitten katsastamaan luontaistuotekaupan valikoimat. Sieltä löytyikin kaikenlaista, mitä tavallisessa ruokakaupassa en ole nähnyt - monenlaisia hiutaleita ja ryynejä. Myös teevalikoima oli huomioimisen arvoinen. Kiitos vinkistä, Teresa!

Lähdin kotiin mukanani ohraryynejä. Nämä ryynit ovat vähän tummempia kuin suomalaiset, joten saapa nähdä millaista puuroa tai velliä niistä syntyy, jos syntyy. Pussin kyljessä ei puhuta puurosta mitään, vaan suositellaan ohraa riisin korvikkeeksi. Ja maustaa voi vaikka oreganolla, salvialla, fenkolinsiemenillä, tillillä, meiramilla tai juustokuminalla.

Puuroainesta?

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Sinistä ja vihreää

Jotain sinistä

Aamulla keittiön ikkunasta katsoessani näin jotain sinistä, joka kurkotti kohti aurinkoa. Piti mennä oikein ulos katsomaan, että onko se se, miltä se näyttää. Oli se. Krookus. Yksi kukka, jota ei ollut vielä eilen. Ja ympärillä näkyi muitakin yksilöitä puskemassa tietään viimevuotisen ruohon läpi.

Joku aikaisempi asukas on näköjään istuttanut kukkasipuleita, vaikka piha ei muuten ole minkään näköinen. Jyrkkä rinne asettaa haasteita jopa ruohonleikkuulle ja ilmeisesti tässä ei ole asunut ketään viherpeukaloa. Takapihalla on edelleen runsaasti lunta ja haravointi saa vielä odottaa kevään edistymistä. Pyykinkuivaustelinekin on lumen saartama.

Muuten kevät on kyllä edistynyt huimasti. Viikko sitten kävelyllä etsiskelin turhaan vihreää. Kaikki oli vielä ruskeaa ja harmaata ja puiden ja pensaiden silmutkin surkean pieniä. Ja lunta oli paljon enemmän kuin nyt.

Laakso

Laaksosta näyttää melkein kaikki lumi jo sulaneen. Siellä täällä on enää vähän valkoista, paitsi laskettelurinteessä, jossa voisi vielä lasketella, kunhan kiertää ne pari pälvipaikkaa.

Kuvassa keskellä näkyvä pelto on muuten nurmikkoviljelmä, joita tässä laaksossa näyttää olevan muutaman hehtaarin verran. Ilmeisesti siirtonurmikon kasvattaminen on kannattavampaa ja helpompaa kuin viljanviljely. Ei vie halla satoa ja sopivasti kaltevalta pinnalta liika sadevesikin juoksee pois. Näin kuvittelisin.

Muutama päivä sitten näin jo nurmikonviljelijän golfautollaan ajelemassa. Ei tosin vielä nurmea tarkastamassa vaan ihan yleisellä tiellä koiraa ulkoiluttamassa.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Puolalainen putkimies

Jokunen vuosi sitten Puolan liittyessä Euroopan unioniin ainakin Ranskassa pelättiin puolalaisten putkimiesten invaasiota. Tulevat ja vievät työpaikat! En tiedä, miten Ranskassa kävi, mutta Norjaan ainakin puolalaiset ovat löytäneet tiensä. Norja ei ole EU:n jäsen, mutta kuuluu sekä Euroopan talousalueeseen että Schengen-alueeseen, mikä takaa muun muassa puolalaisille helpon maahanpääsyn.

Maahanmuutto on tällä hetkellä pitkälti työperäistä ja suurimmat maahanmuuttajaryhmät tulevat eurooppalaisista maista. Tuoreimman eli vuoden 2008 tilaston mukaan puolalaiset ovat ylivoimaisesti suurin ryhmä. Tilastossa ovat vain virallisesti maahan muuttaneet, ei keikkatyöläisiä. Ja joukkoon mahtuu varmasti sekä niitä putkimiehiä että muidenkin ammattien edustajia.

En ole vielä tavannut yhtään puolalaista henkilökohtaisesti, mutta puolalaisten läsnäolon kyllä havaitsee. Puolan rekisterissä olevia autoja näkyy paljon ja taannoin Holmenkollenilla puolalaisia oli omiaan kannustamassa lippujen määrästä ja äänenvoimakkuudesta päätellen satoja.

Puolalaiset näyttävät olevan myös yritteliäitä. Viime syksynä meidänkin postilaatikkoon ilmestyi puolalaisten yleismiesten mainos. Tarjolla oli työsuoritteita remontista ikkunanpesuun ja ruohonleikkuuseen - tai mitä sitten asiakkaalla olisikaan tarjolla - nopeasti, edullisesti, luotettavasti ja norjaa puhuen.

Pari päivää sitten luin lehdestä uudesta puolalaisiin liittyvästä ilmiöstä. Vielä pari vuotta sitten ylivoimainen enemmistö heistä oli miehiä, jotka porukassa kiertelivät töiden perässä ja lähettivät rahaa kotiin Puolaan. Nyt naisten ja lasten määrä on kasvanut merkittävästi, ja puolalaiset ovat alkaneet ostaa asuntoja. Keikkatyöläiset ovat siis asettuneet pysyvämmin asumaan Norjaan.

Lapset käyvät norjalaista koulua ja oppivat siellä kielen. Aikuisille kielen opiskelu voi olla vaikeampaa. EU-kansalaisina puolalaiset eivät ole oikeutettuja ilmaisiin kielikursseihin, joille esimerkiksi euroopan ulkopuolelta tulevat maahanmuuttajat pääsevät kotouttamisohjelmien kautta. Maksulliset kielikurssit taas ovat kalliita - itseänikin hirvitti taannoisen norjankurssin hinta, joka teki työssäkäymättömän budjettiin melkoisen loven. Kurssien hinta on moninkertainen Suomessa maahanmuuttajille tarkoitettuihin kielikursseihin verrattuna. Puolalaisillekin on tarjolla ei-kaupallisen tahon järjestämiä ilmaiskursseja, joita ei kuitenkaan mainosteta missään, koska ne täyttyvät muutenkin.

Suhtautuminen maahanmuuttajiin tuntuu täällä olevan vaihtelevaa. Liian erilaisesta kulttuurista tulevien nähdään aiheuttavan yhteiskunnallisia ongelmia ja maahanmuuttokriittisiä ääniä kuuluu paljon. Eräiden Itä-Euroopan maiden EU-jäsenyyden myötä tännekin tulleet romanikerjäläiset ovat yhtä paheksuttuja kuin Suomessakin. Sen sijaan puolalaisilla taitaa yleisesti ottaen mennä kohtuu hyvin.

Diagrammikuva Statistisk sentralbyrån sivuilta.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Muinaisten jäljillä

Oslosta löytyy runsaasti mielenkiintoisia museoita, ja monet niistä on omistettu norjalaisten kansallissankareille. Erilaiset löytöretkeilijät, kuten viikingit tai naparetkeilijät, tuntuvat olevan aivan erityisen suosittuja, ja kieltämättä näiden tarinat ovatkin kiehtovia.

Muutamin auringonpilkahduksin höystetyn, enimmäkseen pilvisen ja tihkuisen pääsiäisen päätteeksi suuntasimme Oslon museoiden pesäpaikkaan, Bygdøyn kaupunginosaan. Bygdøy on maaseutu keskustan kupeessa - luksusalue, josta löytyvät niin Oslon kalleimmat talot kuin kuninkaan maatilakin.

Papyrusveneen pienoismalli Egyptistä

Thor Heyerdal (1914-2002) haaveili jo lapsena tutkimusmatkailijaksi ryhtymisestä. Hänen mieltään alkoi kiehtoa se tosiasia, että muinaisten kulttuurien jäänteistä eri puolilta maailmaa löytyy yllättävän samannäköisiä rakennelmia. Esimerkiksi pyramideja on Egyptin lisäksi rakennettu myös Amerikan mantereella. Olisiko mahdollista, että muinaiset korkeakulttuurin kehittäneet kansat olisivat pystyneet purjehtimaan valtamerten yli, vaihtamaan kulttuurivaikutteita ja vaikkapa asuttamaan Tyynenmeren saaria Etelä-Amerikasta käsin?

Kon-Tiki matkalla (kuva museon sivuilta)

Heyerdal aloitti omat tutkimuksensa ja Polynesiassa 1930-luvulla. Toisen maailmansodan loputtua oli aika testata teorioita käytännössä purjehtimalla balsapuisella Kon-Tiki -lautalla Perusta yli Tyynenmeren. 8000 km pitkä, 101 päivää kestänyt purjehdus päättyi Raroian atollille ja todisti, että muinaiset intiaanit olisivat pystyneet purjehtimaan huomattavan pitkiä matkoja ja jopa asuttamaan Tyynenmeren saaria.

Kon-Tikin purjehdus on Heyerdalin kuuluisin tutkimusmatka ja sen mukaan on myös nimetty hänen elämäntyötään esittelevä museo.

Ra II (kuva museon sivuilta)

Kon-Tikin jälkeen Heyerdal jatkoi tutkimuksiaan Tyynenmeren saarilla ja kiinnostui samalla kaislaveneistä ja niiden merikelpoisuudesta. Vanhoja kaislaveneitä oli löytynyt sekä Egyptistä että Etelä-Amerikasta, ja Heyerdalin mielestä varsinkaan suurikokoisimpia niistä tuskin oli rakennettu vain rannikkopurjehdukseen.

Ra-kaislavene lähti merimatkalleen keväällä 1969 Marokon Safista, vanhasta foinikialaisten satamasta. Kahdeksan viikon ja 5000 km jälkeen vene ei enää kestänyt merenkäyntiä ja matka jäi kesken. Muutaman kuukauden kuluttua tehtiin uusi yritys, kun Aymara-intiaanien rakentama, edellistä vahvempi Ra II -vene lähti matkalle Safista. Tällä kerralla tavoite saavutettiin ja Ra II purjehti Atlantin yli Barbadokselle. Muinaiset egyptiläiset olisivat siis pystyneet myös purjehtimaan papyrusveneillään Amerikkaan.

Heyerdalin tutkimusmatkat muinaisten merenkävijöiden jäljillä jatkuivat vielä Tigris-kaislaveneellä Intian valtamerellä 1978 ja arkeologisilla kaivauksilla Tyynenmeren alueella.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...