Urheilua ja metsästystä

Oslo on jotenkin sekavanoloinen kaupunki - ainakin autoilijan näkökulmasta. Ja ainakin jos ei tunne kaupunkia kovin hyvin. Ruutukaava on ollut tuntematon käsite niille, jotka ovat kaupunkia aikojen kuluessa suunnitelleet. No, rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ydinkeskustassa on ruutukaava, mutta varsin pienellä alueella. Muuten sitten kierrellään ja kaarrellaan sinne sun tänne. Jopa niin, että tietyllä numerolla merkityn tien seuraaminen voi edellyttää kääntymistä useammastakin risteyksestä kun ainakin minun logiikkani mukaan tietyn numeroinen tie jatkuu risteyksestä jotakuinkin suoraan. Sen sijaan, että vain ajelisi sinne minne auton nokka näyttää, pitää kytätä opasteita ja toivoa, että ne on muistettu laittaa kaikkiin tarpeellisiin paikkoihin.

Kävin asioilla Oslossa, ensin keskustan ulkopuolella ja sitten keskustassa. Jos olen liikkeellä yksin kuten tänään, kuljen yleensä bussilla, mutta nyt oli auto käytössä. Ensimmäiseen pysähdyspaikkaan keskustan ulkopuolella löysin vanhasta muistista helposti ilman apuvälineitä. Siitä keskustaan päätinkin sitten urheilla, lajina autosuunnistus. Ilman navigaattorin neuvoja, mutta kylläkin vilkuillen karttaa, jossa ei näkynyt yksisuuntaisia katuja tai vastaantulleita tietöitä. Yllättäen pääsin perille ilman suurempia harharetkiä ja parkkipaikkakin löytyi tuurilla kadun varrelta ihan keskustasta. Sitten vielä taskuperuutus vasemmalle puolelle ilman minkäänlaista häslinkiä. Voilà! Siitä se lähtee, Oslon kesytys autolla.

Sitten metsästämään sukkia - valkoisia polvisukkia tai sukkahousuja, joiden huippukausi ei todellakaan ole tällä hetkellä. Jos koskaan... Mutta nyt sellaisia tarvittiin, koska lauantaina mennään häihin ja ratkaisin pukeutumisongelman kansallispuvulla. Norjassa kansallispuvut näyttävät olevan paljon suositumpia kuin Suomessa ja esimerkiksi häät on oivallinen tilaisuus esitellä omaa pukuaan. En ole koskaan tullut hankkineeksi "oikeita" kansallispuvun sukkia vaan olen käyttänyt ihan tavallisia valkoisia sukkahousuja tai polvisukkia. Niitä ei sitten muutossa sattunut tulemaan mukaan yhtään paria.

Juoksi läpi kaikki ruotsalaisketjut ja vastaavat ja kyselin, josko tiskin alta löytyisi valkoisia sukkia. Ei löytynyt. Eivät taida olla muodissa. Sitten eräs avulias myyjä neuvoi minut Steen & Strømille. Sieltä löytyi sukkataivas ja valkoisia polvisukkia oikein useampaa lajia. Halleluja!

Juhlakostyymi

Nyt on sitten asu koossa ja sukatkin ovat sen verran laadukkaan oloiset, että niitä voi varmaan käyttää toistekin. Todennäköisesti ne ovat jonkinlaiset mummosukat - kiristämätön resori ja terät muotoiltu oikealle ja vasemmalle jalalle, ja kuka ihan oikeasti käyttää valkoisia polvisukkia?! - mutta se ei menoa haitanne. Kävin myös hypistelemässä norjalaisia kansallispuvun sukkia, mutta ne olivat suomalaiseen tyyliin vähän liian koristeelliset ja vallitsevaan lämpötilaan ihan liian villaiset.

Sitten taas auton rattiin ja ruuhkaan. Sandvika Storsenterissä ei jostakin syystä ole ikinä tungosta neljän aikoihin arkipäivinä, joten se on erinomainen ajankohta käydä siellä. Kävin hakemassa uuden kamerani, ja nyt ei enää tarvitse räpsiä kännykällä.

Poikkesin samalla myös luontaistuoteostoksilla. Tai miten sen nyt ottaa... Tuulan blogissa keskusteltiin äskettäin puurosta ja puurotarpeiden saatavuudesta. Norjassa kun puurokulttuuri on vähän erilainen kuin Suomessa. Tämän keskustelun perusteella päädyin sitten katsastamaan luontaistuotekaupan valikoimat. Sieltä löytyikin kaikenlaista, mitä tavallisessa ruokakaupassa en ole nähnyt - monenlaisia hiutaleita ja ryynejä. Myös teevalikoima oli huomioimisen arvoinen. Kiitos vinkistä, Teresa!

Lähdin kotiin mukanani ohraryynejä. Nämä ryynit ovat vähän tummempia kuin suomalaiset, joten saapa nähdä millaista puuroa tai velliä niistä syntyy, jos syntyy. Pussin kyljessä ei puhuta puurosta mitään, vaan suositellaan ohraa riisin korvikkeeksi. Ja maustaa voi vaikka oreganolla, salvialla, fenkolinsiemenillä, tillillä, meiramilla tai juustokuminalla.

Puuroainesta?