Syystalkoiden aika ja kielitaitokin koetuksella

Naapurin rouva aloitti jokasyksyisiin pihatalkoisiin valmistautumisen jo viikkoja sitten. Pohjustava työ koski talon edessä kasvavien puiden karsimista. Olivathan ne puut kasvaneet vähän liian suuriksi paikkaansa nähden, ja aurinkokin alkoi jäädä niiden taakse turhan pitkäksi aikaa.

Liiallinen puusto kasvoi ei-kenenkään-maalla, joten naapurin kysely oli aiheellinen. Yhteisellä alueella kasvaviin puihin saa kajota vain, jos kaikki asianomaisen talon asukkaat antavat suostumuksensa. Yksikin vastarannankiiski voi siis estää kaikenlaiset suuremmat muutokset, vaikka yhteinen etu olisi niiden puolella.

Naapuri oli kiitettävän aktiivinen ja hankki myös ilmaiset puunkaatajat - viereisen talon asukkaan kavereineen - sen jälkeen, kun taloyhtiö ilmoitti, että puunkaadon kustannuksista vastaavat meidän talomme asukkaat. Ei auttanut selittää, että kaadettavat ja karsittavat puut kasvavat yhteisellä alueella, ja työ palvelee myös niitä toisten talojen asukkaita, joiden puiden läheisyyteen pysäköityihin autoihin syysmyrskyn pudottamat oksat eivät enää tee lommoja. En aivan ymmärrä kustannusten jakamisen logiikkaa tässä tapauksessa, mutta onneksi saatiin ilmaiset puunkaatajat.

Leikkasin pensasaitaa - sekin  yleisellä alueella - ja seurasin puunkaatajien touhuja. Muutama liian suureksi kasvanut saarni pätkittiin mallikkaasti, juuri niin kuin oli sovittukin, mutta kun omenapuun karsiminen alkoi, katsoin parhaaksi mennä antamaan hiukan vinkkejä. Kysäisin yhdeltä miehistä, mitä he ovat suunnitelleet omenapuun varalle, sillä sitä oli tosiaan sovittu vain karsittavan, ei kaadettavan.

Puunkaataja vastasi tanskaksi jotain, jonka tulkitsin niin, että naapuri oli ohjeistanut heitä jollakin tavalla. Minun tanskan kielen kuullun ymmärtämiseni ei edelleenkään ole kovin vahva, joten en voinut olla aivan varma siitä, mitä minulle oli juuri sanottu. Katsoin siis parhaaksi kertoa oman näkemykseni omenapuun karsimisesta. Tanskalainen vastaili jotain ja kuulosti siltä, että hän ei ainakaan ollut kovasti eri mieltä kanssani.

Naapurin rouvakin tuli paikalle ja ryhdyimme yhdessä neuvomaan miehiä. Naapurin suunnitelmana oli karsia puuta reippaalla kädellä. Ajotien ylle kurottavat oksat kokonaan pois ja jäljelle jäävä osa poikki tasaisesti noin kolmen metrin korkeudelta. Minä en aivan niellyt näin raakaa toimenpidettä vaan ehdotin hieman hienovaraisempaa leikkausta varsinkin korkeuden suhteen.

Lopputulos on jonkinlainen kompromissi, muotopuoli puu, kuin toispuoleinen kalju. Onhan se nyt aika ruma, mutta täytyy toivoa, että kesä tai pari korjaa tilannetta.

Tällaisessa kolhoosinomaisessa rivitaloyhtiössä kuin meillä, jossa jokaisella asukkaalla on pieni ikioma reviiri ja yhteisten alueiden hoidosta pitäisi huolehtia yhdessä, yksityisen ja yhteisen alueen rajanveto tuntuu joskus olevan hyvin tulkinnanvaraista. Tarkkaan ottaen asukkaan yksityisalue ulottuu neljän metrin päähän talon seinästä, mikä käytännössä tarkoittaa, että takapihat ovat periaatteessa yhteistä aluetta sen neljän metrin jälkeen. Kun monet kuitenkin ovat aidanneet oman takapihansa mukaanlukien yhteisalueeksi luettavan osan, eihän se sitten enää käytännössä mitään yhteisaluetta tietenkään ole. 

Meidän takapihallamme kasvaa pihan kokoon nähden ylisuuri, taloon päin kallellaan oleva koivu. Se olisi hyvä kaataa, monestakin syystä. Jos neljän metriä mitataan kiinteän terassin kaiteesta, koivu on juuri ja juuri sisäpuolella eli meidän yksityisalueellamme. Jos taas mitta pitää ottaa talon varsinaisesta seinästä, koivu kasvaa periaatteessa yhteisellä alueella, eli sen kaataminen ei ole meidän yksityisasiamme. Huolimatta siitä, mihin yksityisalueen raja vedetään, naapureilta kysyminen taitaa olla turvallisinta. Vaikka puun kaataminen itsessään ei tapahtuisi vastoin kenenkään toiveita, kysymättä jättäminen saattaisi aiheuttaa jollekin herneen nenään menemisen. 

Tosin oma mies pitäisi saada ensin vakuuttuneeksi siitä, että takapihan puu pitää kaataa. 

Aksentteja

Olen viimeksi kuluneen viikon aikana jutellut norjaa taas vaihteeksi erilaisten ihmisten kanssa erinäisiä asioita hoitaessani. Tutut ihmiset eivät kommentoi aksenttiani eivätkä aina vieraatkaan, joten joskus on itse asiassa ihan mielenkiintoista kuulla muitakin näkemyksiä asiasta kuin miehen mielipiteen siitä, millä tavalla väärin lausun sanan pølse.

Ensimmäinen kommentti tuli puhelinkeskustelussa, kun ensin itse mainitsin olevani suomalainen. Vastapuoli oli kuulemma heti havainnut sen. Onhan minulla aksentti, kuulen sen itsekin, mutta se tuntuu korostuvan erityisesti puhelimessa puhuessa. Ainakin itsestä tuntuu, että puhelimessa rupean puhumaan esimerkiksi aivan erityisesti ärrää korostaen. Jotain aksentistani varmasti kertoo se, että kun taannoin pyynnöstä puhuin pari lausetta ruotsia norjalaiselle työkaverille, hän ei erottanut, missä kohtaa vaihdoin kieltä, vaikka olin tarkkana että nimenomaan käytin ruotsalaisia sanoja ja taivutuksia. Kaikki kun meni sillä samalla aksentilla.

Toinen aksenttiini liittyvä kommentti olikin sitten mielenkiintoisempi. Minua nimittäin arveltiin englantilaiseksi parin lauseen perusteella. Täytyy sanoa, etten oikeastaan tiedä, miltä norja englantilaisella aksentilla kuulostaa, mutta luulisin sen kuitenkin poikkeavan suomalaisesta aksentista. Tässä puhetilanteessa tosin ei oltu puhelimessa vaan kasvokkain, joten ehkä minä sitten korostan sitä suomalaista aksenttiani luuri korvalla, kun muutenkin vähän hermostuttaa.

Muuta uutta kielirintamalla on, että tanskan kielen ymmärtämiseni edistyy. Töihin tuli toinen tanskalainen ja yllättäen huomasin ymmärtäväni hänen puheestaan paljon enemmän kuin sen ensimmäisen tanskalaisen. Piti oikein varmistaa tältä selkeästi puhuvalta, että puhuuhan hän tanskaa eikä norjaa. Kyseisen tanskalaisen oma arvio oli, että hän puhuu kirjakieltä ja se toinen enemmänkin jotain murretta. Tässäkin aksentti ratkaisee.

Kielipoliittinen päivitys

En edelleenkään ymmärrä tanskaa, ellei puhuta selkokieltä. Mutta en ole ainoa. Työnantajan Ruotsin varastossa työskentelevä balkanilainen maahamuuttaja ei taida myöskään ymmärtää tanskaa, edes tekstiä. Sitä minä sentään ymmärrän melko hyvin.

Taannoin sain mainitulta varastonhoitajalta pyynnön selvittää, mitä ihmettä Tanskan asiakaspalvelu oikein haluaa. Pyyntöön oli liitetty muutaman viestin verran kirjeenvaihtoa näiden kahden välillä. Siitä kävi ilmi, ettei vuorovaikutus todellakaan ollut onnistunutta. Tanskalainen pyysi tekemään jotain, ruotsinbalkanilainen vastasi kysymällä, että mitä mahdat tarkoittaa, sitä vai tätä. Tanskalainen vastasi jotain ja ruotsinbalkanilainen taas kyseli, että mitähän tällä kertaa mahdat tarkoittaa. Ja niin edelleen.

Luin viestiketjun ja kävin vielä varmistamassa tanskalaiselta - englanniksi - että olin ymmärtänyt hänen asiansa oikein. Sitten tulkkasin asian ruotsiksi, ja varastonhoitaja oli tyytyväinen.

Kun arvelin ääneen, että varastonhoitaja ei ehkä ymmärrä tanskaa, kävi ilmi, että myös norjankielisten viestien kanssa on ollut vaikeuksia. Ja ruotsinkielisten. Minä puolestani olen aina saanut ruotsiksi kirjoitetut viestini ymmärretyksi ensimmäisellä yrittämällä. Olisikohan niin, että kirjoitan sopivan yksinkertaista ja selkeää kieltä? Mahdollisesti minun kouluruotsini ja varastonhoitajan kielikurssilla oppima ruotsi ovat tasoltaan riittävän lähellä toisiaan, jotta ymmärrämme toisiamme ongelmitta.

Norjalaisilla on ärsyttävä tapa olettaa, että jos puhut edes vähän jotain skandinaavista kieltä, ymmärrät myös norjaa. Ja jos puhut hiukan norjaa, ymmärrät muita kieliä - ja luonnollisesti myös kaikkia norjan murteita. Aivan niin yksinkertaista se ei kuitenkaan käytännössä ole.

Tietenkin on kielineroja, joilta tämä kaikki onnistuu noin vain. Sitten on meitä taviksia, joiden pitää aloittaa kuullunymmärtäminen paikallisesta puheenparresta ja laajentaa siitä vähitellen muihin murteisiin ja ehkäpä jonain päivänä myös tanskaan. Koulussa ruotsinsa oppineelle suomalaiselle suomenruotsi on helpompaa ymmärtää kuin riikinruotsi. Riikinruotsia oppii ymmärtämään melko nopeasti, kun sitä säännöllisesti joutuu kuuntelemaan. Skoonen murre tosin tekee minulle edelleen tiukkaa, mutta niin saattavat tehdä myös jotkut suomenruotsin murteet.

Olin muutama päivä sitten työhaastattelussa, jossa alkusmalltalkin jälkeen kieli vaihtuikin yllättäen englanniksi, koska se on kyseisen paikan toimistokieli. Norjankielentaitoani ei siis varsinaisesti testattu - eikä sitä edes edellytetä tuossa paikassa - ja ruotsinkielentaidostakin riitti oma toteamukseni, että puhun ruotsia. Näillä eväillä haastattelija kuitenkin myöhemmin totesi, että joutuisin puhumaan englantia vain islantilaisten kanssa. Tämä lausahdus siis sisälsi olettamuksen, että ymmärrän myös hankalia Länsi-Norjan murteita ja tanskaa.

En viitsinyt siinä tilanteessa korjata käsitystä, koska tuossa työssä kaikkien kanssa voi tarvittaessa puhua englantia. Toisaalta looginen päätelmä - jos todellakin puhuisin täysin sujuvaa norjaa - pitäisi olla, että olisin jo päätynyt paremmin koulutustani ja kokemustani vastaavaan työhön tai ainakin panostaisin nimenomaan sellaisten töiden hakuun, en nyt tarjolla olleisiin hanttihommiin.

Baabelin perilliset

 

Töissä aloitti viikko sitten uusi työntekijä, asiakaspalvelun tanskalaisvahvistus. Nyt meitä on sitten neljää kansallisuutta ja yhteinen kieli ei enää olekaan itsestäänselvyys. 

Alkuviikosta eräänä päivänä satuin tanskalaisen kanssa samaan aikaan keittiöön ja tanskalainen smalltalkinomaisesti lausahti jotakin, josta ymmärsin tasan yhden sanan, spise, syödä. Senkin todennäköisesti hahmotin lähinnä tapahtumapaikan ansiosta. Loppu oli, no, täyttä tanskaa, ja jouduin pahoitellen toteamaan, etten ymmärrä kyseistä kieltä.

Norjalaiset tuntuvat ymmärtävän varsin hyvin sekä ruotsia että tanskaa. Ehkäpä siihen on osasyynä norjan kielen kirjavuus. Ihmiset ovat tottuneet kuuntelemaan norjaa paljonkin toisistaan poikkeavilla murteilla puhuttuna. Jos siitä sitten siirrytään lähisukuisen kielen puolelle, siirtymä ei olekaan kovin suuri. Ja kirjoitettu tanska ei loppujen lopuksi eroa kovinkaan paljon norjasta, ainakaan bokmålista.

Ruotsalaisilla sen sijaan näyttäisi olevan jo enemmän ongelmia naapurikielten kanssa. Gävlen läheltä, Ruotsin itärannikolta, kotoisin oleva työkaverini kertoi, ettei ymmärtänyt puhuttua norjaa tänne muutettuaan. Sen kuuntelua piti harjoitella jonkin aikaa. Tanska taas on ruotsalaisille vielä hankalampaa, ellei satu olemaan Skoonesta.

Koska norjalaiset kuuntelevat sujuvasti naapurikieliä, heillä tuntuu joskus olevan hieman epärealistinen käsitys naapurien kyvystä ymmärtää norjaa. Kuitenkin esimerkiksi edellistalvinen kielikurssini, norjaa skandinaaveille, osoitti muuta.

Suomalaisena olen muutaman kerran törmännyt ajatukseen, että koska suomalaiset puhuvat ruotsia, norja ei tuota meille suurempia ongelmia. Samassa yhteydessä on ehkä viitattu siihen, että suuri osa suomalaisistahan on ruotsinkielisiä. Ja kun vielä asuin Helsingissä, minulle saatettiin Norjassa todeta, että sinähän puhut sitten ruotsia. Helsinkihän on ruotsinkielinen, eikö niin?

Ovathan puhuttu norja ja ruotsi melko lähellä toisiaan, ja pienen totuttelun jälkeen ruotsia osaava ymmärtää norjaa. Sopivalta murrealueelta kotoisen oleva ruotsalainen todennäköisesti ymmärtää norjaa heti. Tanskan lausuminen taas poikkeaa muista kielistä niin paljon, että ainakin minulla on suuria vaikeuksia ymmärtää mitään. 

Työpaikan tanskalainen talonmies, joka kuulemma puhuu melko selkeää tanskaa, voisi minun puolesta yhtä hyvin puhua vaikka hollantia. Toki jälleen palasia yhdistelemällä saatan ymmärtää vaikkapa, että joku on tulossa pesemään ikkunat, jos talonmies käy nostamassa kaikki sälekaihtimet ylös ja tunnistan puheesta sanan vaske, pestä. Mutta eipä tällä ymmärryksen tasolla tule mieleen mitään keskustelua alkaa tanskalaisen kanssa.

Saapa nähdä, joudunko nyt luopumaan periaatteestani, etten puhu töissä englantia, ainoastaan ruotsia tai norjaa. Tanskalaisen kanssa jutustelu voi muuten jäädä aika vähälle.