torstai 27. toukokuuta 2010

Ollako vai eikö olla

Finsktalende medarbeider. Rekrytointifirman ilmoitus ei anna juuri muita tietoja kuin että töitä on tarjolla suomea ja ruotsia taitavalle henkilölle, joka kykenee työskentelemään tietokoneen ja numeroiden kanssa. Hakemus menemään.

***
Parin päivän kuluttua puhelin soi. Nopeaa norjankielistä puhetta... Vaihdan itse saman tien norjasta ruotsiksi, niin saan jotain sanotuksikin. Kysymyksiä minusta, minimaalisesti tietoa työnkuvasta, työnantajaa ei mainita. Osa-aikatyön tuntimäärän nainen sentään saa sanottua. Kun kysyn palkasta, vastausta ei löydy. "Oletko edelleen kiinnostunut? Tulepa käymään täällä meillä haastateltavana."

***
Parin päivän päästä rekryfirman toimistossa. Nainen puhuu norjaa harvinaisen epäselvästi ja nopeasti. Totean oikein ääneen, että sinäpä puhut nopeasti! Vink, vink!!! Vihje ei mene perille ja vauhti jatkuu samana. Käydään taas läpi minun osaamistani. Hiukan lisätietoja työstä ja työnantajan nimikin selviää. Nyt löytyy tietoa myös tuntipalkasta. "Oletko edelleen kiinnostunut? Ei tarvitse vastata heti, lähetä vaikka sähköpostia illalla. Puhun työnantajan kanssa ja katsotaan, mitä he sanovat."

***
Sähköpostikirjeenvaihtoa.
- Olen edelleen kiinnostunut työpaikasta. Mitäpä seuraavaksi?
- Työnantaja haluaa keskustella kanssasi. Herra F:n toimipaikka on Tukholmassa eikä hän valitettavasti pääse käymään Oslossa nyt, mutta hän voisi soittaa sinulle ensi viikolla.
- Minä olen Suomessa ensi viikolla, mutta käyhän se.

***
Odottelen puhelisoittoa, joka on sovittu tiettyyn aikaan, ja yritän löytää rauhallisen paikan, jossa puhua. Mahdotonta. Herra F soittaa vartin myöhässä ja on kovasti pahoillaan. Mitäpä pienistä... (Jos olisit ollut enemmän myöhässä, en olisi voinut vastata, koska minullakin on hetken päästä sovittu tapaaminen, josta kyllä mainitsin...) Tällä kerralla saan jo reilummin tietoa työnkuvasta. Ja sitten taas käydään läpi, kuka ja mikä minä olen. "Kuulet meistä muutaman päivän sisällä."

***
Sähköpostia rekryfirman naiselta.
- Oletko edelleen kiinnostunut?
- Edelleen työpaikan tarpeessa...
- Herra F arveli, että tämä voisi onnistua, vaikka ruotsisi voisi olla vähän parempaa.
- Jaaha... Ja mitä seuraavaksi?
- Voisit käydä työnantajan toimistolla puhumassa lisää ruotsia ja suomeakin.

***
Rekryfirman nainen lähettää minulle tapaamisajankohdan ja osoitteen. Karttahaku ei tunnista osoitetta. Näpyttelen kadun nimeä karttahakuun hiukan eri tavoilla kirjoitettuna ja vihdoin nappaa - ja vieläpä siitä kaupunginosasta, missä paikan pitäisi olla.

***
Sitten taas syyniin. Jostakin syystä nyt ei jännitä yhtään ja ruotsikin sujuu kiitettävästi. Haastattelija toteaa, että ei varmaan ole tarvetta testata suomen kielen taitoani. No, sehän on äidinkieleni... Vartti leppoisaa jutustelua nuoren naisen kanssa, jonka norja on harvinaisen selkeää ja ymmärrettävää. Pohdin ääneen työtuntien vähyyttä ja siitä johtuvaa palkan pienuutta. Tunteja voi tulla lisää, jos/kun tarvitaan sijaista muille työntekijöille. Eihän tätä voida varmasti luvata, mutta toivossa on hyvä elää.

***
Taas sähköpostia rekryfirman naiselta.
- Oletko edelleen kiinnostunut?
- Jep...
- Voisit mennä parin viikon päästä työpaikalle tutustumaan ja harjoittelemaan. Ja katsotaan sitten...

***
Missäköhän vaiheessa se lopullinen päätös tehdään? Olisi ihan kiva jo vähitellen tietää, saanko töitä vai en... Rekryfirman naiselta pitää muutenkin nyhtää tietoa asioista.

***
Tällä viikolla. Kahtena päivänä saamassa perehdytystä. Jos työnantaja antaa minulle toimiston avaimet ja ID-kortin ja pääsyn kaikenlaisiin tietojärjestelmiin, kai se sitten tarkoittaa, että sain töitä. Viikonloppuna lisää työnopetusta...

torstai 20. toukokuuta 2010

Nordre Kolsåstoppen

Tehdäänkö pieni iltalenkki? Vaikka tuon lähikukkulan laelle?

Retkeilyä metsäpolkua ylöspäin. Ja vielä vaan ylös. Hikeä.

Kukkulan laki? Ei vielä, tämä on vasta jokin välitasanne. Taas ylöspäin. 500 metriä jäljellä, sanoo opaste. Lisää kiipeämistä. Minkä pituisella metrillä se matka oli mitattu? Ja polkua pitkin vai linnuntietä? Vai oliko se ehkä korkeusero?

Huippu.

Kotona taitaa sataa. Ja pyykit taisivat jäädä ulos.

Holmenkollen on tänään vähän utuisen näköinen.

Oslossa paistaa aurinko.

Nordre Kolsåstoppen (387 m) ja Søndre Kolsåstoppen (342 m).

maanantai 17. toukokuuta 2010

Puku päälle ja kadulle

Oslon paraati (kuva on täältä)

Norjan kansallispäivää, 17. mai, vietettiin eilen ja väki oli kaduilla parhaimpiinsa pukeutuneena. Oslon paraati ja väentungos lienee maan suurin, mutta myös täällä meillä Lommedalenissa oli ihan oma pikku paraati. Havahduin puolilta päivin siihen, että ulkoa kuului torvisoittoa ja parvekkeelta sitten näkyikin alhaalla etenevä kulkue.

Juhlavaatteet lapsille

Juhlaan kuuluu pukeutua sen arvoisesti ja täällä oikea asu on kansallispuku, bunad. Kansallispuvun omistaminen ja käyttäminen on paljon yleisempää kuin Suomessa ja pukuja on tarjolla myös aivan pikkulapsille. Oheinen mainos oli lehdessä hyvissä ajoin ennen kansanjuhlaa ja lasten pukuja näkyi myös aivan tavallisissa vaatekaupoissa. Kuinka oikeaoppisia nämä minipuvut ovat, siitä en osaa sanoa mitään, mutta ainakin näin ulkomaalaiseen ne menevät täydestä.

Norjalaiset kansallispuvut ovat suomalaisia koristeellisempia ja värimaailma näyttää tummemmalta. Hopeakorut ovat huomattavasti suurempia kuin suomalaisissa puvuissa. Kuvia bunadeista löytyy esimerkiksi Husflidenin sivuilta.

Kansallispuvut ovat kalliita ja juuri ennen kansallispäivää uutisoitiin siitä, miten puvun ostajat joskus joutuvat huijatuiksi ostaessaan tavallista edullisemman puvun. Aito bunad valmistetaan käsityönä Norjassa, mutta tarjolla on myös halpiskopioita, jotka on tehty Aasiassa. Täällä näyttää olevan kaksi koulukuntaa, joista vapaamielisempi olisi valmis pukemaan päälleen myös tuontipuvun. Lehtijutun kuvissa (joita en valitettavasti enää löytänyt tähän) esiteltiin aitoa ja kopiota vierekkäin ja minä en ainakaan huomannut niissä mitään silmiinpistävää eroa. Näyttävät kiinalaisetkin osaavan kirjoa samanlaisia kuvioita kuin norjalaiset.

Kruununprinsessa Hardangerin puvussa (kuva täältä)

Kruununprinssi perheineen vastaanotti aamulla kansalaisten tervehdyksen kotonaan Askerissa, Oslon lähellä, kansallispukuihin pukeutuneena. Puvut varmasti olivat aitoja, mutta kuitenkin pukeutumisesta tuli sanomista. Mette Marit oli pukeutunut Hardangerin pukuun, kun muulla perheellä oli yllään Askerin puvut. Selvä virhe siis! Parempaa onnea asun valinnassa ensi vuonna.

Näitkö jotain hienoa 17. toukokuuta...?

Ensi vuoteen - tai muuhun juhlaan - kannattaa alkaa valmistautua saman tien, kun eilisen pukuloisto on edelleen mielessä. Onko oma puku vielä hankkimatta? Näitkö eilen puvun, jonka haluaisit itsellesi? Miksi enää odottaisit?

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Oslon paraatipuoli

Oslossa kevään kukkaloisto on juuri nyt parhaimmillaan. Ydinkeskustassa kohti aurinkoa kurkottavat sekä narsissit että liljat, ja ilmakin alkaa tuntua jo lämpimältä.

Pääkatu, paraatikatu, Karl Johan on valmis vastaanottamaan turistit ja kaikki muutkin, jotka haluavat nähdä ihmisiä ja tulla nähdyksi. Kadunvarren talojen julkisivut ovat siistejä ja terassit kutsuvat nauttimaan aurinkoisesta kevätpäivästä virvokkeiden kera. Jalkakäytävän kiveykseen on upotettu metallikirjaimin Henrik Ibsenin ajatuksia elämästä. Karl Johanin varrella on myös ostoskeskuksia, joista löytää kalliiden merkkituotteiden kauppoja.

Hui kauhistus! Kuka tuolla istuu kerjuukuppi edessään? Oslossa näkee samoja itäeurooppalaisia ammattikerjäläisiä kuin muissakin suurkaupungeissa, mutta sen lisäksi katukuvaan kuuluvat myös ihan omat norjalaiset kerjäläiset, joihin tämäkin mies taitaa kuulua. Oslossa kuuluu olevan paljon narkkareita, joita näkee sekä kerjäämässä että myymässä lehtiä, mutta jotkut kerjäläisistä ovat ihan tavallisen näköisiä ihmisiä. Kaiken lisäksi kerjäläisiin törmää lähinnä näillä "paremmilla" kaduilla.

Kuninkaanlinna seisoo pienellä kukkulalla Karl Johanin länsipäässä ja linnan edessä ratsunsa selässä on Karl Johan itse. Napoleonin marsalkasta, Jean-Baptiste Bernadottesta tuli erinäisten käänteiden jälkeen ensin Ruotsin kruununperijä ja sitten kuningas Kaarle XIV Juhana. Hän hankki myös Norjan osaksi valtakuntaansa ja hallitsi Norjaa nimellä Kaarle III Juhana. Karl Johan myös rakennutti Oslon kuninkaanlinnan, jossa tänään lipusta päätellen oli isäntäväki paikalla.

Linnan vieressä on kuningatar Maudin patsas. Maud oli Englannin prinsessa, josta tuli 1905 norjalaisten ensimmäinen ikioma kuningatar lähes kuuteensataan vuoteen, kun hänen puolisonsa, Tanskan prinssi Carl, valittiin Norjan kuninkaaksi hallitsijanimellä Haakon VII. Ulkomaalaissyntyisiä hallitsijoita Norjassa onkin riittänyt, ja nykyinen kuningaspari Harald V ja Sonja on ensimmäinen muutamaan vuosisataan, joista kumpikin on syntynyt Norjassa.

Kuningatar Maudin uuma, kuten patsaastakin näkyy, oli ajan muodin mukaisesti erittäin kapea. Jälkeenpäin on arveltu, että hän vietti aikaa parantolassa ennen poikansa syntymää, jotta saattoi olla ilman korsettia - sehän ei julkisesti olisi käynyt päinsä - ja ylipäätään tulla raskaaksi. Alexander, sittemmin kruununprinssi Olav, jäi hallitsijaparin ainoaksi lapseksi.

Nobel-instituutin vuosittain jakama rauhanpalkinto tuo Norjalle säännöllisesti huomiota - yleensä positiivista, mutta joskus palkinnonsaajan valinnan osuvuudesta keskustellaan kiivaasti. Viimekertainen valinta, Barack Obama, sai ainakin Norjan lehdistön ekstaasiin. "Vihdoinkin Obama tulee Norjaan", lehdet julistivat. Lööppejä lukiessa tuli mieleen, että sekös se olikin valinnan takana. Saadaan Obama kylään.

Nobel-instituuttia vastapäätä onkin sitten tämä rumilus, teollisuuden ja viennin talo. Mahtipontisesta ulkonäöstä voisi kuvitella, että talo on rakennettu öljyrikkauksien huumassa. Rakennusvuosi on kuitenkin 1964 eli kaksi vuotta ennen öljyn löytymistä ja oljeeventyrin alkua.

Liikenneympyrän keskellä olevan vesialtaan / suihkulähteen poikki kulkee raitiovaunukiskoja ja muistelen, että vesisuihkut lakkaavat toimimasta siksi aikaa kun raitiovaunu kulkee yli.

Kansalliskirjasto saa taas mielen rauhoittumaan modernin ajan rakennelman jälkeen. Kirjasto on myös sisätiloiltaan seesteisempi ja siistimpi kuin Oslon kaupunginkirjasto, jossa kyläilin aikaisemmin keväällä.

Polkupyöräilijälle Oslon keskusta ei ole paratiisi. Toisaalta täkäläiset näyttävät kyllä muutenkin pyöräilevän mieluummin ajoradalla kuin pyörätiellä. Oslossa näkee näitä "normaaleja" pyöräilijöitä, jotka ovat matkalla paikasta A paikkaan B, kun Bærumissa pyöräilijät ovat pääsääntöisesti varustautuneet kuin Tour de Franceen ja meno on sen mukaista.

Bygdøy allè muistuttaa vähän Bulevardia Helsingissä, mutta luksusta taitaa olla enemmän. Ainakin tämän kadun varrella on hiukan tyyriimmän näköisiä asuintaloja, erinäisiä kalliinpuoleisia kauppoja ja joitakin lähetystöjä.

Vastaanotimme edellista uuttavuotta miehen ystävien luona, jotka olivat ostaneet isohkon asunnon Bygdøy allèn varrelta. Asunto oli sellainen vanhanajan herrasväenlukaali, jossa keittiön takana oli palvelijanhuone. Mies pohdiskeli, miten tällä pariskunnalla - vaikka molemmat olivat työssäkäyviä ja ns. hyvässä ammatissa - oli ollut varaa ostaa niin kallis asunto. Ostohintaa ei vieraille kerrottu, mutta silmämääräisesti arvioiden se oli varmasti ollut huomattavan korkea.

Mutta jos Oslossa haluaa kalliin asunnon ja hienon osoitteen, Bygdøy allètakin parempi sijainti lienee heti kuninkaanlinnan takana. Tälläkin alueella on lähetystöjä ja yritysten edustustiloja, mutta osa näistäkin taloista on asuintaloja, joissa asuu ihan oikeita ihmisiä. Voiko näitä taloja ostaa vai pitääkö ne periä, onkin sitten toinen juttu.

Miten olisi vaikkapa tämä omakotitalo kaupunkilaisittain reilun kokoisella pihalla? Avoinna olleessa autotallissa näytti olevan myös lasten polkupyöriä, joten kaipa tässäkin joku asuu. Mikäs siitä asuessa, kun lähinaapuri on kuningas. Linnan puisto onneksi vähän luo näköesteitä, etteivät naapurukset liikaa pääse kurkistelemaan toistensa tekemisiä.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Takaisin Norjaan

Pølse i lompe
(Kuva löytyi netistä useammastakin paikasta)

Viikko Suomessa meni hyödyllisesti. Perheenjäsenten ja ystävien tapaamisen ohella hyödynsin Suomen halvemmat hinnat tekemällä hieman ostoksia ja hoitamalla opiskeluasioita. Rahaa saa kyllä menemään shoppailuun Suomessakin, vaikka kaikki ostokset olivat etukäteen harkittuja. Opintoja taas tuntee edistäneensä oikein kunnolla, kun pitkästä aikaa käy yliopistolla ja vaikka hypistelee kirjoja kirjastossa.

Norjaan palatessa vastassa oli kaunis aurinkoinen ilma vastakohtana edellispäivän vesisateelle Helsingissä. Mieskin toivotti tervetulleeksi ja totesi vielä, että kiva kun kokki on taas kotona.

Miehen viikon kohokohta oli tainnut olla episodi kaupan parkkipaikalla. Ari Behn oli melkein peruuttanut hänen päälleen! Ja olipa mies nähnyt samalla myös prinsessa Märtha Louisenkin. Pariskunta lapsineen asuu tässä samassa laaksossa, mutta eipä ole törmätty heihin aikaisemmin. Ja onneksi nytkin se törmäys jäi vain kuvaannolliseksi.

Kissat olivat viikon aikana kuulemma kaveeranneet miehen kanssa normaalia enemmän. Yleensä ne pyörivät lähinnä minun ympärilläni. Viikon poissaoloni oli kuitenkin kismittänyt Vilmaa siinä määrin, ettei minua edes tervehditty. Kissa vain käveli ohitseni, kuin ei olisi nähnytkään.

Lentokentällä muuten keksin, mikä on Norjan ominaishaju. Se iski vastaan, kun kävelin tullin läpi ihmisten ilmoille. Sen kohtaa joka ikisessä kioskissa ja huoltoasemilla ja monessa muussakin paikassa. Paistettu makkara.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Uutta ja vanhanaikaista

Riskinotto lentolippujen kanssa - jos se enää sellaista edes olikaan - kannatti, ja lennähdin Suomeen perjantaina. Kyllä runsaan tunnin lento aina vuorokauden maitse matkustamisen päihittää. Jos totta puhutaan, ei tämäkään matka ihan parissa tunnissa ollut ohi, kun Helsingistä piti vielä jatkaa junalla Satakuntaan. Ja jos matkan alun laskee siitä, kun lähdin kotoa lentokenttäjunalle 6.15 ja olin perillä noin neljältä, niin melkein yhdeksän tuntia siitäkin tulee. Mutta on se sentään parikymmentä tuntia vähemmän kuin vaihtoehto B:tä käyttäen.

Moni muu oli nähtävästi jättänyt lentämisen väliin, koska kone oli niin tyhjä, että lentoemäntäkin päivitteli asiaa. Ei ollut kuulemma koskaan ennen nähnyt tällaista kuin nyt tulivuorenpurkauksen jälkeen, vaikka lennot jo toimivatkin normaalisti.

Suomeen tullessa huomaan näköjään aina muutamia asioita, joista monet liittyvät kieleen. Lentokentällä etsiskelin pankkiautomaattia, ja kun ei osunut heti silmiini enkä yhtäkkiä muutenkaan muistanut, missä niitä taas olikaan, ajattelin kysäistä asiaa lähimmältä kentän työntekijältä. Yhtäkkiä havaitsin pohtivani, että jos kysyn asiaa tuolta etelämaalaisen näköiseltä henkilöltä kahvilan tiskin takana, ymmärränköhän hänen aksenttiaan. Herätys! Totta kai ymmärrät, kun kerran suomea puhutaan. Norjassa asia voisi olla toisin...

Toinen huomio oli, että aloin taas puhua pälpättää paljon enemmän kuin on tarpeellista asian hoitamiseksi ja minulle normaalisti ominaista. Ihan vaan suomen puhumisen ilosta. Kysyin bussikuskilta hänen aikatauluaan ja kun se ei oikein sopinut minun aikatauluuni, katsoin jostakin syystä tarpeelliseksi oikein selittää, miksi en tulekaan hänen kyytiinsä vaan menen tuohon toiseen bussiin. Päläpäläpäläpälä........

Shoppailun sato - tähän asti

Tänään olikin sitten shoppailupäivä. Ensimmäinen sellainen - jatkoa seurannee vielä tällä viikolla. Tämän päivän ostokset voi laittaa luokkiin perinteistä ja modernia.

Pari viikkoa sitten kansallispukua käyttäessäni panin merkille kenkäni, jotka olivat aika kulahtaneen näköiset. Ne on hankittu parikymmentä vuotta sitten käytettynä ja ne ovat aina olleet minulle numeron liian suuret. Mutta kyllä niillä silti polkkaa pystyi tanssimaan! Kansallispuvun kenkiä ei vain myydä juuri missään, joten jouduin laittamaan äitini etukäteen asialle selvittämään, mistä sellaiset voisi saada - muualta kuin Pohjanmaalta tai Etelä-Karjalasta. Yksi paikka löytyi Porista, eikä todellakaan kenkäkauppa, jossa oli muutama kenkäpari ja onneksi myös minulle sopivat. Ja nyt olen uusien kenkien onnellinen omistaja.

Tietokone on osoittanut huolestuttavia merkkejä jo jonkin aikaa. Erilaiset "pikkuasiat" ovat lakanneet toimimasta ja muutaman kerran kone on ilmeisesti naputteluuni kyllästyneenä jumiutunut niin täysin, että vain virran katkaisu virtanappulasta on auttanut. Tätä toimenpidettä Norjassa kuulemma kutsutaan "ruotsalaisen napin painamiseksi". Joka tapauksessa oli aika hankkia uusi kone, ennen kuin vanha leviää käsiin kesken jonkin oikeasti kriittisen työn. Viimeaikainen valuuttakurssien kehitys johti siihen, että kone oli kannattavampaa hankkia Suomesta. Taas kelpaa naputella.

Kukkia Satakunnan väreissä
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...