torstai 27. lokakuuta 2011

Norjalainen juo tervaa


Tein löydön Oslon keskustassa. Juuri kun mieleeni oli tullut ajatus, että kupillinen kuumaa teetä olisi paikallaan, silmiini osui tea shop, johon en jostakin syystä ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota. Niinpä astuin sisään ja tilasin kupillisen haudutettua teetä.

Tee oli hyvää - hyvinkin parasta, mitä olen Norjassa kahvilassa saanut - ja teevalikoimassakin oli riittävästi erilaisia vaihtoehtoja. Siitä istuessani ja teetä nauttiessani katselin ympärilleni ja tein mielenkiintoisen huomion. Asiakkaat olivat yhtä lukuunottamatta pukeutuneet muulla tavalla kuin viimeisen pintatrendin mukaisesti, mikä on täällä päin Norjaa poikkeuksellista. Se yksi pintatrendikäs näytti siltä, kuin olisi eksynyt väärään paikkaan. Minä tunsin oloni yhtä kotoisaksi kuin 90-luvun alkupuolen humanistiopiskelija kurssikirjaston kahvilassa.

Olinkohan sattumalta osunut jonkilaiseen alakulttuurin - teenjuojien - pesäpaikkaan? Norjalaiset ovat nimittäin pääsääntöisesti kahvinjuojia, jotka mielellään unohtavat teenjuojat, koska kaikkihan nyt kahvia juovat.

Norjalainen kahvi muistuttaa minun mielestäni lähinnä tervaa. En ole kahvin ystävä, vaikka joskus saatan kupillisen jonkinsorttista maitokahvia juodakin. Norjalaiset taas juovat nimenomaan mustaa kahvia, kitkerää myrkkyä, jota minä en kykene saamaan kurkustani alas. En edes kohteliaisuudesta. Jos tunnette termin tuliasemakahvi, niin aika lähelle osuu.

Tässä kahvinjuojien maassa teenjuojat unohdetaan valitettavan usein. Esimerkiksi eräissä häissä, joissa olin vieraana, oli kakkujen kanssa tarjolla vain ja ainoastaan kahvia. Teetä ei löytynyt edes erikseen kysyttäessä. Kahvin kanssa taas ei ollut tarjolla maitoa, kermasta puhumattakaan. Keittiöstä löytyi pieni tilkka jotakin valkoista, jonka jaoin toisen mustaa kahvia juomattoman vieraan kanssa. Voisiko tällaista tilannetta edes kuvitella Suomessa?

Miehen siskon kanssa löytyi yhteinen kiinnostuksen kohde, kun totesimme, että olemme kumpikin teenjuojia. Voimme sitten kyläillessä esitellä toisillemme kaapista löytyvää teevalikoimaa ja valikoida suosikkia. Kummankaan valikoimaan ei kuulu Liptonin pussiteetä. Mies sen sijaan juo sinnikkäästi mustaa kahvia vaikkei siitä edes pidä. Mutta kun sitä kuuluu juoda ja vieläpä mustana. Kahvimaitoa käyttävät ovat lälläreitä.

Keskiverto ruokakaupan kahvivalikoima näyttää kuitenkin suppeammalta kuin Suomessa, vaikka tervanjuojien maassa ollaankin. Ehkä tässäkin pätee sama filosofia kuin valinnanvarassa monien muidenkin ostosten kohdalla. Kauppa päättää, mitä kuluttaja tarvitsee eikä kuluttajan tarvitse vaivata päätään tekemällä liian monimutkaisia valintoja.

Ruokakaupan pussiteevalikoimakin on kuitenkin ihan kohtuullinen siihen nähden, että teenjuonti on ilmeisesti alakulttuuri. Mielenkiintoisemman ja vaihtelevamman valikoiman olen löytänyt luontaistuotekaupasta, jossa pääsääntöisesti teen teeostokseni.

EDIT 1.11.
Aftenposten testasi Oslon teepaikkoja ja voittajaksi selviytyi juuri se paikka, josta yllä kirjoitan. Kirjoituksen mukaan kyseessä on uusi paikka, joten ei ihmekään, etten ole sitä aiemmin huomannut.

Lue juttu kahvin ylivallasta ja teenjuojien sorrosta sekä muutaman teepaikan arviointi.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Hankala asiakas

Viime lauantaina ostin kaupasta vanhaa leipää. En tietenkään tarkoituksella, enpä vain tullut tarkistaneeksi parasta ennen -päiväystä, sillä leivän ei luulisi makaavan kaupan hyllyssä päivätolkulla. Sunnuntaina sitten totesin, että leipä oli homeessa ja parasta ennen -päiväys perjantaina eli päivää ennen ostoajankohtaa.

Sain niin vakavan ärsytyskohtauksen, että lähetin saman tien palautetta kauppaan. Kauhistelin, miten voi olla mahdollista, että kaupassa myydään vanhaksi mennyttä ruokaa. Pystyäkseni ilmaisemaan ajatukseni selkeästi sekä asialliseen ja sopivan kohteliaaseen sävyyn kirjoitin englanniksi.

Vastaus tuli heti maanantaina. Kauppaketjun asiakaspalveluosasto pahoitteli kovasti tapahtunutta ja lupasi, että kyseisen kaupan myymäläpäällikkö on vielä yhteydessä minuun. Harmini hieman lientyi saamani vastauksen johdosta, mutta kuluneen viikon mittaan pieni ärsytyksenpoikanen on taas alkanut kaihertaa takaraivossa. Luvattua kaupan yhteydenottoa ei nimittäin ole kuulunut.

Yksi vanhentunut ja syömäkelvoton leipä ei ole sellainen taloudellinen menetys, että välttämättä tarvitsisin rahani takaisin, mutta kyseessä on periaate. Ja myönnetään, se tosiasia, että täkäläinen asiakaspalvelu ärsyttää minua säännöllisesti. Ja ennen kuin kukaan alkaa tuhahdella, että mitä se nyt siellä repii pelihousujaan ihan turhan takia, niin muistutanpa vielä, että minä itsekin työskentelen asiakaspalvelussa. Tiedän, että on monia asioita, joita ei voi tehdä juuri sillä tavalla kuin asiakas haluaisi, mutta useimmiten on olemassa muita mahdollisuuksia tyynnyttää ärsyyntynyt asiakas ja pitää hänet edelleen asiakkaana.

Erilaisissa kaupoissa törmää usein myyjiin, yleensä nuoriin ihmisiin, joille tuntuu olevan aivan sama, miten he työnsä tekevät ja asiakkaita palvelevat. Esimerkiksi kenkäkaupassa minua on kehotettu itse katsomaan hyllystä, olisiko siellä toinen samankokoinen kenkä, joka ei ole yhtä venynyt sovituskäytössä kuin sovittamani. Tilannetta tarkistamatta myyjä ilmoitti, että varastossa sovittamattomia kenkiä tuossa koossa ei ole. Ihan piruuttani kävin pari viikkoa myöhemmin vilkaisemassa kenkätilanteen, ja silloin juuri niitä kenkiä oli hyllyssä useampi kappale. Myyjää ei vain kiinnostanut palvella asiakasta.

Toisen kerran olin ostamassa laturia kännykkään. Nuori mies tiskin takana tarjosi jotain halpisversiota ja sanoi, että merkkilaturia ei ole myynnissä irrallisena. Kun totesin, etten sitten osta laturia täältä, poika löysikin äkkiä merkkilaturin. Kysyin, miksi hän tarjosi minulle ensin jotain muuta kuin olin pyytänyt, kun molemmat laturit olivat vieläpä saman hintaisia. Ei mitään erityistä syytä, poika vastasi.

Olen huomannut, että saan yleensä parempaa palvelua, jos puhun englantia. Mahdollisesti ero on siinä, että norjaa omituisella aksentilla puhuen kuulostan maahanmuuttajalta, mutta kun otan käyttöön englannin ja parhaan brittiaksenttini, kuulostan ulkomaalaiselta, ehkä jopa turistilta. Asiakkaan habituksella näyttää olevan merkitystä.

Toki olen saanut myös hyvää palvelua. Ja myös norjaksi. Mutta norjalainen asiakaspalvelumentaliteetti ei tunnu kovin kehittyneeltä. Tätä sanovat myös norjalaiset itse. Asiakaspalvelutehtävissä näkee usein myös ruotsalaisia, jotka tekevät työtään erilaisella asenteella. Myös norjalaisten mielestä.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Rahalla saa ja raivaussahalla pääsee

Sumuinen lauantai
Viime viikonloppuna oli taas rivitaloalueen puolivuosittainen talkoopäivä. Kevään talkoisiin verrattuna osanottajia oli huomattavasti vähemmän. Olisikohan syynä ollut kostea, sumuinen sää, kun viime kerralla paistoi kirkas kevätaurinko. Siitä huolimatta kaikki siirtolavat taidettiin saada yhtä täyteen puutarhajätettä kuin viimeksikin.

Ensin nimi listaan ja sitten työnjako. Minut ja kolme muuta lähetettiin siistimään alueen "julkisivua", villiviinin peittämää betoniseinämää ja sen juurella kasvavia pensaita, jotka olivat päässeet pahasti villiintymään. Villiviiniseinämä näytti hyvältä sellaisenaan, mutta puskakasvusto oli levittäytynyt jalkakäytävän puolelle siinä määrin, että päätimme leikata ylimäärän pois.

Ensin kokeiltiin oksasaksilla ja todettiin, että tarvitaan jotakin tehokkaampaa. Sitten yksi naapureista haki aitaleikkurin ja kokeili sillä. Jälki ei ollut kehuttavaa, joten piti keksiä jotakin muuta. Seuraavaksi paikalle haettiin huomattavasti keskimääräistä järeämpi siimaleikkuri, omistajansa mukaan erittäin tehokas laite. Mutta eipä silläkään saatu näppärästi kasvustoa poikki. Naapuri lähti taas kaivelemaan työkaluvarastoaan ja palasi raivaussahan kanssa. Tästä inspiroituneena toinenkin naapuri kävi noutamassa oman raivaussahansa. Niillä sitten saatiin pensaat poikki, ja  viimeistely tapahtui vielä oksasaksilla. Kun oksat oli kerätty pois, naapuri haki vielä painepesurin, jolla saatiin loputkin roskat pois jalkakäytävältä.

Naapurien toinen toistaan järeämpi työkaluja katsellessa tuli mieleen, että onkohan täällä meneillään jonkinlainen kilpavarustelu. Kenellä on katu-uskottavimmat vermeet. Pihat näissä taloissa ovat niin pieniä, että luulisi käytännössä vaatimattomammallakin arsenaalilla selviävän.

Sen verran kyllä minuakin, pahaisten oksasaksien omistajaa, alkoi naapurikateus kaihertaa, että aloin harkia oman siimaleikkurin hankkimista. Vähintään.

Raivaussahat käynnissä
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...